Puutarhatiikerin minttuhumaus

Hyasintti puhkoo edellisvuoden lehdetkin tullessaan

Meno ja meininki puutarhassa on nyt niin kiihkeää, ettei perässä tahdo pysyä. Se, mikä eilen oli pikkuruinen aavistus mullassa, onkin tänään ja komea lehtirypäs maan pinnalla.

Vuorenkilpi nupullaan

Eilen käänsin kolme lehtikompostia, joista sain muhevaa multaa kuusi kottikärryllistä. Sitä sitten levittelin kukkapenkkeihin. Neljäs lehtikomposti oli keskeltä vielä hieman kohmeinen, joten se jäi odottelemaan sulamista.

Sinivuokot

Sää on suositunut puutarhahommia. Niin eilen kuin tänäänkin aurinko on paistanut ja lämpöä on ollut kymmenisen astetta. Auringossa enemmänkin. Talikko- ja lapiohommissa tulee sen verran hiki, että takki on äkkiä lentänyt pois ja työ jatkunut paitahihasillaan.

Hämmentynyt puutarhatiikeri tuumailee, minne mamma on kadonnut. Tuoltahan se saapuu ja minä pääsen alapihalle seuraamaan kompostin kääntämistä.

Kompostihommat eivät minua niin kauheasti kiinnosta, joten tutkitaanpa, mitä täältä kasvimaalta löytyy. Kas, mintut ovat pieniä taimia. Nuo viimevuotiset korretkin tuoksuvat vielä mukavasti, joten niitä täytyy vähän kihnuttaa.

Laitetaanpas tähänkin vähän omia tuoksuja. On sitten naapurin Leevillä enemmän haistelemista, kun tulee minun minttujani tuoksuttelemaan.

Mintuissa pitää pyöriä ja korsien kanssa painia.

Mamma istuu kasvimaalaatikon reunalla ja nauraa ääneen. Taidanpa järjestää mammalle pikkuisen näytöksen...

...johon kuuluu kaikensorttista pyörimistä ja peuhaamista mintuissa. Välillä pitää vähän naamaakin putsata...

...ja sitten taas uusi korsi käsittelyyn...

On tämä kevät näin kissankin näkökulmasta ihanaa aikaa. Maa alkaa lämmetä ja ympärillä surisee ja pörisee.

Tässähän voisi ottaa vaikka pienet nokoset.

Jospa nukkuisin sellaista koiranunta, jotta samalla voin toisella silmällä tiirata mamman touhuja.

Nyt se mamma päätti lähteä jatkamaan hommia ja jätti kissansa toipumaan minttuhumauksestaan.

Eihän noin pienestä humauksesta selviäminen montaa sekuntia kestä. Oitis ylös ja oikaisu ruusupuskan kautta katsomaan, minne kummaan se mamma minut taas jätti.

Ai, ei sentään mamma pitkälle mennyt. Tuossahan se on taas kompostin kimpussa, joten minäpä jään reippaana vahtimaan rouskutusruohon kasvua. Näyttääpä tuossa jokunen scillakin nenän edessä kasvavan. Niitä en pureskele, ne on mammaa varten. Tosin eipä se niitä kyllä suuhunsa laita, kunhan katselee ja kuvailee.

Nautiskelkaa, niin mekin teemme. Siis puutarhatiikeri ja mammansa.
 

Villasukkia, kissanminttua, vanhusten jeesaamista

En enää laisinkaan osaa istua telkkua katsomassa neulomatta samalla sukkia. Harvoin tulee mitään niin kiinnostavaa ohjelmaa, että sen vuoksi täytyy laittaa kudin sivuun ja keskittyä katsomiseen. Kudon aivan omaksi ilokseni, ilman mitään paineita. Pikkasen täytyy kuitenkin asettaa itselleen haasteita, ja niinpä pyrin välillä opettelemaan jotain uutta. Tällä hetkellä ajatuksena on oppia kirjoneuleita.

Kuplasukat on tehty 7-veljeksestä ja 7-veikka Polkasta. Kantapää on ristiinvahvistettu ja tuonne resoriin ompelin Itse tehty -tekstin. Löysin tuollaisen tekstirullan Eurokankaasta. Vinkin tekstirullaan löysin varmaankin facebookista tai mahdollisesti jostain blogista.

Vaaleanpunaisiin sukkiin neuloin resorin valepalmikolla ja kantapää on niinikään ristiinvahvistettu. Lankana 7-veljestä harmaana, luonnonvalkoisena ja vaaleanpunaisena. Puikot 3,5. Laitoin tuohon varteen 13 s puikkoa kohti ja kavensin ennen kantapäätä yhden silmukan jokaiselta puikolta. Minulla tulee edelleenkin hiukan liian tiukkaa tuo kirjoneulekohta, joten siksi teen varren runsaamalla silmukkamäärällä.

Nämä sukat on kudottu vaaleanharmaasta ja punaisesta 7-veikasta. Sukkia kuvatessa huomasin, että kerrosten vaihtumiskohta (ei näy tässä kuvassa) kannattaisi jättää 1. ja 4. puikon väliin, jolloin se jäisi jalan alle. Tosin tällä hetkellä puikoilla olevassa sukkaparissa kokeilen kahden värin vaihtokohdassa kikkaa, jossa kudotaan ensin seuraavan puikon ensimmäisen ja ja vasta sitten edellisen puikon viimeinen silmukka. Siten pitäisi välttyä porrastukselta eri värien vaihtumiskohdassa.

Keräsin syksyllä puutarhasta kissanminttua ja kuivasin ne. Nyt ompelin muutaman pussukan fleecekankaasta ja täytin pussit kissanmintulla. Ompelin vielä kulmaan juuttinarusta lenkin. Ehkä pusseihin olisi kannattanut laittaa vielä jotain muutakin painon lisäämiseksi, mutta testikissa Juuso ainakin totesi tuoksut oivallisiksi ja minttupussi on jo useampana iltana saanut kyytiä oikein kunnolla. Ensi vuonna täytyy tätä ideaa jalostaa vähän pidemmälle.

Eilinen päivä meni rattoisasti isän kanssa silmäklinikan kuntoutusyksikössä apuvälinearvioinnissa. Isä saa valkoisen kepin, sillä glaukooma ja silmänpohjarappeuma ovat vieneet hänen näkönsä sille tasolle, että kulkeminen alkaa olla hankalaa. Arviointikäyntiin kuului myös sosiaalityöntekijän tapaaminen. Tämän tarkoituksena oli valistaa meitä erilaisista vanhuksille ja vammaisille kuuluvista etuisuuksista. Tässä tapauksessa lähinnä näkövammaan liittyen. Monia sosiaalietuisuuksia on olemassa ja osa niitä, joita tuskin osataan edes hakea. Aika monen etuisuuden kohdalla vastaan tulee kuitenkin joko tuloraja tai vamman prosenttiaste. Tulorajat ovat varsin alhaisia ja vaadittavat vammaprosentit melkoisen korkeita.

Elin toivossa, että saisin isän sairauden perusteella invapysäköintitunnuksen, mutta siihen isän prosentit eivät vielä riitä. Se olisi helpottanut huomattavasti kahden vaivaisen vanhuksen kuskaamista eri palvelujen piiriin. Alkuun innostuneen tuntuinen sosiaalityöntekijän tapaaminen kuihtui sitä mukaa, kun hänen esittämistään etuisuuksista yksi toisensa jälkeen osoittautui todennäköisyydeltään likimain mahdottomiksi. Vaikka olen tässä omaishoitajan roolissa vielä kohtalaisen noviisi, alkaa jo olla aika hyvä tuntuma siihen, kuinka mahdottomassa byrokratian viidakossa saa vanhustensa puolesta jatkuvasti seikkailla. Miten selviävätkään sellaiset vanhukset, joilla ei ole ketään puhumassa puolestaan ja avittamassa käytännön elämässä.

Ollaan silti iloisella mielellä ja jatketaan joulun valmistelua ilman sen kummempaa hampaiden kiristelyä.

Juuson syksyinen minttuhumaus

"Mitäs mamma on täällä minttutarhassa oikein touhunnut?

Hieno minttupuska on laitettu kokonaan nurin."

"Onhan täällä vielä näitä nuoria versoja jäljellä.

Kylläpä tuoksuvatkin huumaavasti."

"Ei kai naapurin Leevi näe, vaikka ottaisin vielä 

toisetkin tötsyt tätä mainiota minttutuoksua."

"Ja kolmannet..."

"Ehkä jopa neljännet..."

"Nyt on aivan taivaallinen fiilis, kerrassaan mahtava minttuhumaus."

"Silmät pyörii päässä ja korvat taipuu minne sattuu..."

"Huh, huh! Olipas makoisat mintut."

Minttuhumauksesta on selvitty, mutta mikään ei voita päivätorkkuja patterin ja takan läheisyyteen sijoitetun nojatuolin uumenissa.

Samalla voi näyttää mammalle, kuinka vielä taipuu mutkalle luut ja nivelet 

vanhallakin kissalla.

Kissamaisen mukavia päiviä kaikille. 

Kohti lokakuun loppua mennään...ja talviaikaan siirtymistä.

Juuson minttuhuuma

Ensin katson oikealle...

sitten katson vasemmalle

jollei mitään vaaraa näy

tieni kohti minttupuskaa käy

on siellä varsin tuoksut somat

ehkä naapurin kollin, kenties ihan ikiomat

 Kaadan varren

kaadan toisen

jokaisesta oksasta saan pöllyn aikamoisen

mintun huuma minut kaataa maahan 

 saahan sitä perjantaisin nauttia kissakin, saahan

 kesäillan lämpö ja mintun tuoksut

korvaa monin verroin arkiset juoksut

Leppoisaa viikonloppua kaikille, 

erityisesti kissoille ja heidän palvelusväelleen!

Toivottaa Juuso kera henkilökunnan

Mustia aukkoja tekemässä

Syksy etenee vääjäämättä, mutta aivan upean lämpimissä merkeissä. Tänään pääsin monen päivän tauon jälkeen pihalle myllertämään. En kyllä vaihtaisi muutaman tunnin lapiohommia salilla hikoilemiseen, sillä niin paljon mukavampaa minusta on touhuta ulkona raittiissa ilmassa ja saada siinä ohessa jotain konkreettista aikaan. Ostin viime viikolla taimikaupan syysalesta 4 kpl Himalajanesikkoa, 2 kpl Syysleimu Europaa, 1 kpl Punatähkän ja 3 kpl Syyshohdekukkaa. Miksikö tuollaiset kappalemäärät? Ihan siksi, että tuon verran kutakin kasvia oli enää jäljellä. Ja näitä kasveja en laisinkaan lähtenyt tarkoituksella taimikaupasta ostamaan, vaan tulin nyt poikenneeksi matkan varrelle sattuneeseen kauppaan. Kummasti sieltä tuppaa aina mukaan jotain lähtemään. Varmaan ymmärrätte? Nyt nuo ostokset sitten piti saada multaan ja reippaana lähdin aamulla niitä istuttamaan. 

Meikäläisen puutarhahommat harvoin alkavat sillä, että istutan hankitun taimen sille etukäteen valmistettuun paikkaan. Ei, vaan yleisimmin lähden ensin siirtämään jotain kasvia pois tieltä, jotta saan uudelle kasville sopivan paikan. Nyt sitten kissanminttu jouti siirtymään, sillä Juuso oli litistellyt sitä niin tehokkaasti, että päätin siirtää sen alapihalle "varalaskeutumispaikaksi" kutsumaani tilaan. Tuo pläntti sijaitsee viljelylaatikoiden päässä, entisellä kasvimaalla. Noita viljelylaatikoita rakentaessani jätin vanhaa kasvimaata sen verran avoimeksi, että voisin tarvittaessa istuttaa avomaalle jotain. Paikka onkin osoittautunut varsin tarpeelliseksi, sillä aina löytyy kasveja, joille ei ehkä heti löydy varsinaista sijoituspaikkaa. Nyt sitten kissanmintut pääsivät tuolle paikalle ja siihen Juuso pääsee hyvin peuhaamaan minttujensa sekaan. Aika sitkeä kasvi tuo kissanminttu kyllä on, sillä ei se kovin huonovointinen ole Juuson rakkaudentunnustusten jälkeenkään.

Ehkä olisi pitänyt ottaa minulta lapio kokonaan pois saatuani kissanmintut alapihalle, sillä palasin olopihan penkkiin ja ryhdyin mittaamaan sitä turhankin arvostelevasti. Tuo tuijotus johti siihen, että kohta huomasin kaivavani penkin takareunasta pois ruusuangervoja, joiden sijainti oli häirinnyt minua jo pitkään, mutta vasta nyt oivalsin, mitä niille tässä tapauksessa pitäisi tehdä. Angervot saivat siirtyä sireenien toiselle puolelle, jonne Ukkokulta rakensi pari-kolme vuotta sitten (olisiko jo niin pitkä aika) tukimuurin. Rinne on sen verran jyrkkä, että multa valui sireenien juurelta pois ja muutenkin näkymä oli aika ruma. Alkuun kärräsin tukimuurin täytteeksi haravoituja lehtiä, risuja ja mitä nyt puutarhassa kaivamalla ja muuten touhuamalla syntyvää eloperäistä materiaalia tulee. Päällimmäiseksi sinne on laitettu kasvihuoneen pohjan kaivamisesta syntynyttä maata. Maa-aines on päässyt hyvin painumaan ja tänään noita angervoja sinne istuttaessani saatoin todeta, että ainakin lieroja tuossa täyttömaassa on runsaasti.

Kissanminttujen ja angervojen jäljiltä olopihalla on nyt hulppeasti tilaa uusille kasveille. Punatähkä ja syyshohdekukat pääsivät suunnitellusti kissanmintuilta vapautuneeseen paikkaan, mutta samalla siirtyi myös jouluruusu pois tuosta keväisin niin jäisestä kukkapenkin reunasta. Kokeeksi tyrkkäsin kesän runkoverenpisaran ruukussa viettäneen ketoneilikan jouluruusulta vapautuneeseen kohtaan, samoin yhden Himalajanesikon. Luulenpa, että koko tuo myllerryksen kohteeksi joutunut alue tulee kokemaan vielä muutoksia, sillä minusta se on jo pitkään kaivannut jotain selkeyttä. Nyt suuren osan penkin oikean puoleisesta "siivestä" on täyttynyt lähinnä kevätkaihonkukasta, pikkutalviosta ja suikeroalpista. Myös ihan tavallinen akileija on kovasti siementänyt ja niitä kaivoin nyt useamman kunnon juurakon ylös. Se on toki ihan nätti, mutta ei kuitenkaan niin nätti, että joka penkissä pitäisi kukkoilla.

 
Harvoin muuten taimikaupasta saa näin uhkeita taimia, kuin tässä kuvassa esiintyvä Punatähkä. Siinä on monta tanakkaa kukkavartta ja purkissa oli erittäin hyväkuntoinen juuristo. Tällaisia on ilo istuttaa.

Alapihan kiemurapenkistä lähti myös Kultapiisku Juuson kissanminttujen seuraksi. Tuo puska on yksinkertaisesti aivan liian suuri ja hallitseva kivipenkkiin. Samoin kaivoin penkistä pois muutaman vuorenkilven, joita sinne penkin alkuaikoina täytteeksi istutin. Nyt penkissä on jo kaikenlaista muuta, joten vuorenkilvet eivät enää oikein sovi joukkoon. Niille kyllä löytyy muita paikkoja ja onneksi ne ovat varsin kiitollisia siirrettäviä. 

Kiemurapenkissä ammottaa nyt musta aukko, johon tässä vaiheessa ei ole mitään istutettavaa. Parempi näin. Jollen tämän syksyn aikana hanki mitään, jääköön kevääseen. Oikeastaan on mukavaa ajatella, että kesän aikana lukuisista puutarhablogeista bongaamilleni kivoille ehdokaskasveille löytyy vapaita istutuspaikkoja. 

Ja kyllä se kasvihuoneen rakentaminenkin edistyy. Ukkokulta on miettinyt erilaisia vaihtoehtoja ja suunnitellut tuota perustusta oikein ajan kanssa. Välillä istumme kumpikin viljelylaatikon reunalla pohtimassa erilaisia ratkaisuja. Jälleen kerran olen saanut todeta, että toisinaan myös hiljaa hyvää tulee. Siis sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää ainakin joskus paikkansa. 

Mukavaa viikon alkua kaikille!