Vuosi alkoi viileästi

Hydrangea paniculata 'Vims Red' - Syyshortensia

 

Vuosi 2026 alkoi viileissä merkeissä. Täällä etelässä lunta ei vielä paljoa ole (kirjoitan tätä loppiaisena 6.1.). Vain muutama sentti maassa. Pakkasta sen sijaan on ollut ihan kunnolla. Parina aamuna -20℃, eikä päivälläkään lämpötila ole montaa astetta kohonnut. Aurinko on näyttäytynyt tähän mennessä useammin kuin koko syksynä yhteensä. Tai ainakin siltä tuntuu kaiken sen vetisen harmauden jälkeen, jota me kaikki harmittelimme.

Omenapuun oksa

Puutarhatyöt ovat luonnollisesti vähissä näin talvikaudella. Kun lumitöitäkään ei ole ollut, olemme tehneet Ukkokullan kanssa muutamia pitkiä lenkkejä ja välillä vähän lyhyempiä. Ihan vain mielenvirkistykseksi ja raitista ilmaa saadakseni olen pukenut lämmintä päälle ja mennyt pihalle touhuamaan. Ohuttakin lumikerrosta voi käytäviltä hieman keventää nakkaamalla lunta istutusalueille. Lisäpeite kasveille ei ole lainkaan pahasta.

Koristeomena Musta Rudolf

Linnuille siemenet ja talipötköt ovat maistuneet. Siitä päätellen, miten usein automaatteja saa täyttää. Aloitin lintujen ruokinnan tavallista myöhemmin, koska maa oli sulaa ja sää lämmintä. Vasta marraskuun puolivälissä ripustin ensimmäiset talipötköt metallitelineisiinsä. Siemeniä ryhdyin laittamaan pari viikkoa myöhemmin. Tällä menolla tulee konkurssi, kun kuorittuja auringonkukansiemeniä saa alituiseen hakea kaupasta lisää.

Rosa Austin 'Lady of Shalott'

Enimmäkseen siemeniä ja talipötköjä käyvät verottamassa tali-, sini- ja kuusitiaiset. Pikkuvarpusia on vähemmän, samoin viherpeippoja. Punatulkkuja näkyy harvoin, harmaapäätikka vasta kahdesti. Sen sijaan käpytikkoja on välillä kaksin kappalein samaa pötköä naputtamassa. Pyrstötiaisia on ollut ilahduttavan usein. Jos niitä havaitsee jossain yhden, voi olla varma useamman olevan jossain lähellä. 

Mustarastaita hyppii maassa lukuisia. Ne yrittävät saada automaatista siemenen ripustautumalla kynsiensä varassa automaatin reunaan ja pyörittämällä toista siipeään vinhasti pysyäkseen kiinni siemenen nappaamisen ajan. Tavallisimmin mustarastaat luottavat muiden pikkulintujen apuun näiden heitellessä satunnaisia siemeniä maahan.

Mustarastaat ovat pelmuuttaneet lumettomia kohtia tehokkaasti. Kuivia lehtiä ja kariketta on pitkin poikin pihamaata. Kuvittelevatko ne löytävänsä toukkia karikkeen joukosta? Vai ottavatko mustarastaat kuivakylpyjä? 

Närhiä käy kyttäämässä putoavia siemeniä useamman linnun porukalla. Kolme on melko tavanomainen näky syreenien alla. Harakoitakin pyrähtelee pikkulintujen touhuja sekoittamassa. Juuri äsken kolme varista ihmetteli, missä muut tintit. Varikset ja naakat ovat nyt pysyneet poissa pihasta. Parempi niin, koska ne saavat melkoisen metakan aikaan.

Kylän Smarket otti loppuvuodesta käyttöönsä robotit. Vuoden viimeisenä lauantaina kauppaan kävellessäni vastaan tuli tämä robotti. On ne aika symbaattisen näköisiä vekottimia. Illan pimeydessä näen välillä sohvalla istuen, kuinka roborin punainen viiri vilkkuu puiston laidan kevyen liikenteen väylällä. Sunnuntaina alkuillasta autolla kotiin tullessani näin robotin jumittavan pienessä lumivallissa. Jäljistä päätellen se oli jo jonkin aikaa siinä suhannut, mutta hetken tilannetta seurattuani pääsi jatkamaan taas matkaansa.

Muutama päivä sitten lehdessä oli juttu eniten roboteilla tilattavista tuotteista. Hampurilaiset ja sipsit olivat kärjessä. Robottiin mahtuu kaivamieni tietojen mukaan kaksi muovikassillista tavaraa eli noin 9 kg. Aika paljon. Yllättävän suosittuja nuo vekottimet näyttävät meidän kylällä olevan. 

Me käymme ruokaostoksilla pääsääntöisesti kerran viikossa. Silloin tuodaan kaupasta kaikki mahdollinen pesuaineista kuivahiivaan. Tuoretavaraa täytyy välillä hakea. Silloin laitan mielelläni repun selkään ja kävelen kolmen kilometrin päässä sijaitseviin kyläkauppoihin. Ellei ole erityistä kiirettä tai muuta syytä käyttää autoa. 

Lumen myötä pihalle avautui moottoritie jäniksille. Taisi valtaväylä olla paikallaan jo ennen luntakin, mutta nyt jäljet näkyvät hyvin. 

Sammalleimuja, patjarikkoja ja sulkaneilikoita on pöyhittu pohjia myöten. Jänisten suu lienee peltipäällysteinen, kun kuiva ja tikkuinen eines kelpaa niille hyvin. Luultavasti yksi syy on tuoreen tarjonnan vähyys. Toivottavasti olen muistanut verkottaa herkimmät kasvini. Kuoren järsiminen puusta ja pensaasta voi hyvinkin olla kyseisen kasvin tuho.

Rhododenron

Espoolaisessa hoivakodissa asuva isäni täyttää maaliskuun puolivälissä 98 v. Hänen kanssaan kommunikointi on jo pidemmän aikaa ollut vaikeaa, koska isä kuulee huonosti eikä glaukooman vuoksi näe enää mitään. Hänellä on verisuoniperäinen muistisairaus, mutta isä ei ole muistisairaiden yksikössä. Hänen katsottiin pärjäävän hyvin muiden vanhusten parissa jäätyään äidin kuoleman jälkeen yksin runsas 4 vuotta sitten.

Uskon, että isä olisi paljon paremmassa kunnossa, mikäli hän näkisi ympäristönsä ja ihmiset. Kun hänen kuulonsakin on todella huono, hän elää kuin johonkin yksinäisyyteen tuomitussa kapselissa. 

Isän päivärytmi on ollut jo pidemmän aikaa sekaisin. Hän istuu päivisin salin keinutuolissa, jotta hän olisi toisten parissa vähäisillä aisteillaan aistimassa muiden läsnäoloa ja heidän aiheuttamiaan ääniä. Silti isä ilmeisesti torkkuu istuallaan, jolloin unta ei riitä koko yöksi. Isä on öisin touhukas, köpöttelee pitkin salia ja käytäviä, konttaakin lattioilla reittejä tunnustellessaan. 

Lattiassa on liiketunnistin, joka hälyttää yöhoitajan paikalle isän noustessa sängystään. Aina hoitaja ei ehdi riittävän ajoissa isän luo, sillä kerroksessa on 30 tarvitsevaa asukasta yhtä yöhoitajaa kohden. Yöhoitaja on välillä kuskannut isää pyörätuolilla mukanaan pitkin kerrosta.  Isälle pyydettiin lääkäriltä hygieniahaalarilupa (haalari, jossa vetoketju selän puolella), jotta hän ei ehtisi vessaa etsiessään pissata nurkkiin ennen yöhoitajan saapumista. Lupa saatiin kokeeksi kolmen kuukauden ajaksi. Haalarista on ollut apua.

Valvominen ja touhuaminen on kuitenkin vaaraksi vanhuksen sydämelle. Samoin on haahuilu pitkin huonetta ja yhteisiä tiloja, joita isä ei ole koskaan nähnyt omilla silmillään. Haparoiva kävely ja tuntemattomat nurkat aiheuttavat vakavan kaatumis- ja loukkaantumisvaaran. Yksi ratkaisu ongelmaan olisi useampi yöhoitaja kerrosta kohden. Liian kallista kuulemma.

Opiskeluaikainen ystäväni sairastui kesällä vakavasti. Häneltä löydettiin pahanlaatuinen aivokasvain eli glioblastooma gradus IV. Kasvain leikattiin heinäkuun alussa, jolloin aivoihin saatiin tilaa ja näin lisää aikaa. Leikkauksen jälkeen aloitettiin säde- ja solusalpaajahoidot. Joulukuun alussa tehdyissä kuvauksissa todettiin kasvaimen kasvaneen, eikä mitään ole enää tehtävissä. Ystäväni pääsi palliatiiviseen hoitoon erikoistuneeseen hoitokotiin. Kävin häntä ennen uudenvuoden aatonaattona katsomassa. Kodikas paikka, jossa on myös paljon vapaaehtoisia helpottamassa ja viihdyttämässä potilaita.

Olen aina tykännyt Tampereesta. Pitkäaikaisin ja tärkein ystäväni perheineen asui ja työskenteli Tampereella useamman vuoden. Samoin Ukkokullan äiti asui kahdessakin eri paikassa Tampereella ennen takaisin muuttoaan Espooseen. Kävimme sekä ystävän että anopin luona vierailuilla. 

 

Intensiivisemmin tutustuin Tampereeseen nyt sairastuneen ystäväni muuttaessa sinne neljä vuotta sitten. Meillä oli monta tapaamista kulttuurin ja nähtävyyksien kokemisen merkeissä. Ystäväni laati tapaamisiamme varten päiväohjelmia, jotka sisälsivät antoisia kävelyreittejä, museokäyntejä ja kiinnostavia arkkitehtuurikohteita. Välillä istahdimme nauttimaan hyvästä ruoasta, kahvittelimme ja toisinaan vain istuimme ihailemassa maisemia. Vaihdoimme ajatuksia maailmanmenosta, muistelimme yhteisiä retkiä lapsiemme ollessa pieniä ja ylipäätään juttelimme elämästä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Ystäväni elämä kulkee vääjäämättä kohti loppua. En osaa surra suunnitteluasteelle jääviä Tampere-retkiämme. Päinvastoin. Olen onnellinen, että vietimme nuo antoisat hetket yhdessä iloiten ja monenlaista kiinnostavaa kokien. En varmaan ole vielä täysin sisäistänyt vauhdilla lähestyvää ystävän menettämistä. Sen aika tulee kyllä.

Aamurusko 1.1.2026

Kässäkerhomme eli kolmen kässälikan kokoontumiset alkavat loppiaisen jälkeen. Sain jo valmiiksi yhdet sukat, joita voimme hiplata joulukuulumisia jakaessamme. Mitähän seuraavaksi laittaisin aluksi puikoille?

Pyhät on nyt käytännössä juhlittu. Jääkaapistaakaan ei enää jouluruokia löydy. Suunnatkaamme katseemme kohti keväisiä askareita. Sieltä se tulee, vaikka välillä saattaa vähän keikuttaa. 

Tuleehan niitä tomaatteja

Kelloköynnös avasi ensimmäisen kukkansa.

 
Keväällä puutarhaihmisestä aika tuntuu matelevan äärimmäisen hitaasti. Lämpö ja viherrys antaa odottaa itseään. Sää keikkuu edestakaisin, kunnes yhtäkkiä kasvukausi on tässä ja nyt, kaikkine iloineen ja suruineen.

Ennen kasvihuonetta saatoin vain unelmoida omista tomaateista. Jonkun verran kasvatin niitä talon seinustalla, mutta määrällisesti sato oli lähinnä pientä maistelua. Syksyllä 2013 ostin 5.4 m² kennokasvarin, jossa sain seuraavana keväänä tilaisuuden kokeilla kasvariviljelyä.

Sol.lyc. Bumble Bee

Oppi on karttunut onnistumisten ja erehdysten kautta. Pieneen, lämmittämättömään kasvariin on saatava mahtumaan tomaatit, kurkut, paprikat ja mahdollisesti vielä jotain muutakin. Niinpä tomaateissa keskityn lähinnä kirsikkatomaatteihin. Ne alkavat kypsymään yleensä aika varhain ja sato on hyvä. Mausta puhumattakaan.

Tänä keväänä kylmyys ei meinannut millään väistyä. Kellarissa esikasvaneet tomaatit olivat jo isoja, vankkoja ja aloittaneet kukintansakin siirtäessäni ne 20.5. kasvariin. Kurkut kasvoivat vauhdilla ja niitä syötiin jo kesäkuun puolivälissä. Ensimmäiset tomaatit päästiin tänä kesänä maistamaan kesä-heinäkuun vaihteessa.

Alkuun päästyään tomaatteja on kypsynyt tasaiseen tahtiin. Aluksi hain kasvarista 200 gramman satsin. Isompikokoisen eli Golden Sunrisen kypsyessä oli kasvariin otettava aina vain isompi kulho mukaan.

Kulhossa on Supersweetiä, Sungoldia ja Gardener's Delightiä. Näistä jokainen on tosi herkullisen makuisia. Gardener's Delight ehkä kaikkein maukkain ja mieluisin.

Sol.lyc. 'Golden Sunrise'

Ainoa kasvarini runkotomaatti on Golden Sunrise. Se on aika varhainen eli kypsyminen tapahtuu kilvan kirsikkatomaattien kanssa. Hyvänmakuinen. Tämän tomaatin poimin mieluummin päivän pari liian aikaisin tai käytän heti, sillä huoneenlämmössä Golden Sunrise kypsyy nopeasti liian pehmeäksi.

Sol.lyc. Yellow Pearshaped

Yellow Pearshaped on hauska, päärynänmutoinen keltainen tomaatti. Tämäkin kypsyy melko aikaisin ja on osoittautunut satoisaksi tomaatiksi. Yellow Pearshaped valikoituu vuodesta toiseen kasvatettavakseni hyvän makunsa ja ominaisuuksiensa vuoksi.

Sol.lyc. 'Bumble Bee'

Bumble Bee kuuluu uudempiin tuttavuuksiin. Siitä on tullut vakiokasvatettava niin hyvän makunsa kuin satoisuutensa vuoksi. Kaunis ulkonäkökin on plussaa.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

Artisan Pink Tiger on jännän muotoinen, pitkulainen tomaatti. Tätä kasvatan nyt toista kertaa. Pink Tiger aloittaa kypsymisen hiukan muita kirsikkatomaattejani myöhemmin, mutta hyvin pääsee tahtiin mukaan. Maukas ja satoisa. 

Siemeniä tilatessa Pink Tigerin nimi aiheuttaa keväällä hämminkiä. Joissain paikoissa sitä kutsutaan luumutomaatiksi, toisissa taasen kirsikkatomaatiksi.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

 
Pink Tigerin kasvutapa on ihan erilainen kuin muiden tomaattieni. Se tekee valtavasti sivuversoja ja niihin kukkia ja raakileita. Poistan osan sivuversoista, mutta moneen ehtii tulla raakileita, enkä sitten raaski niitä poistaa. Muille tomaateille riittää yksi tukinaru, mutta Pink Tiger on loppukesästä kuin viidakko, joka vaatii tukea sinne tänne.

Tämän tomaatin suhteen olen kahden vaiheilla, kasvatanko sitä ensi vuonna. Voisin kokeilla jotain kokonaan uutta tai laittaa mieluista Gardener's Delightiä lisää.

Kurkkuja olisi viisasta laittaa kasvariin vähemmän. Tänä vuonna siellä on viisi kurkkua, joista kaksi jo otin poiskin. Satoa on riittänyt sukulaisille ja naapureille jaettavaksi. Määräänsä enempää ei kaksi ihmistä jaksa tuoretta kurkkua syödä. Kun kypsiä molluskoita alkoi kertyä isompi määrä, tein niistä etikkakurkkuja. Hyvin näköjään kasvarikurkkukin toimii säilöttynä eli ei siihen välttämättä tarvita avomaankurkkuja.

Paprika Lompardo

 
Erilaisia paprikoita on kypsymässä. Niistä olen käyttänyt vasta yhden ruoan valmistuksessa. Vuosi sitten paprikasadosta tuli oikein hyvä. Silloin tein niistä etikka-mausteliemeen säilötyn paprikasalaatin, joka olikin niin hyvää. Se on toiveissa ja suunnitelmissa tänä vuonna.

Karviaisetpensaat tyhjensin viikonloppuna. Ne on keitetty mehuksi. Myöhemmin teen osasta mehua hyytelöä vaikkapa liharuuan tai maksalaatikon lisukkeeksi.

Lähipäivinä on tarkoitus nostaa sipulit ja ainakin osa porkkanoista ja punajuurista. Porkkanoita olen käynyt välillä hakemassa, mutta vielä niitä riittää.

Salaatit on syöty, enkä uutta ole kylvänyt. Tilliä kasvatan joka kesä, mutta tänä kesänä se on laihaa ja harvaa. Yleensä tillisato on niin runsas, että saan laitettua sitä reilusti rasioihin silputtuna pakkaseen.

Mangoldi

Mangoldia on syöty tuoreena. Jonkun verran olen sitä ryöpännyt nopeasti ja laittanut pakkaseen, kuten lehtikaaliakin. Lisää pitäisi käydä kasvimaalta hakemassa. Talvella kumpaakin voi käyttää vaikkapa pata- ja uuniruokiin tai suolaisiin piirakoihin.

Anemone hupehensis - Syysvuokko

Kanttausurien huoltotöitä on yhä enemmän tekemättä kuin tehtynä. Sunnuntaina sain sentään Kiemurapenkin tehtyä. Syysvuokko, silmäteräni, on tehnyt yhden siementaimen kanttausuraan. Sitä tutkittuani huomasin sillä olevan omat juuret, joten uskalsin kaivaa taimen purkkiin odottamaan uuteen istutuspaikkaan pääsyä.

Pyjamalude syysasterissa

Maanantain +30 asteen helteessä tartuin Päivänliljapenkin kanttausuriin. Alkuillan kevyessä varjossa kuvittelin työn sujuvun suitsait ilman kummempia ongelmia. Että olikin ilma paksua ja raskasta hengittää. Sinnikkäästi päätin viedä aloittamani työn loppuun. Siirsin jopa suunnitellusti yhden patjarikon penkin toisesta päästä Ovaalipenkkiin. Sillä seurauksella, että Ovaalipenkkikin oli putsattava ja kanttausurat siistittävä. 

Raparperilaattakukka heinäkuussa 2013

Vuosia sitten innostuin tekemään raparperilaattoja, joita asettelin mm. olopihan kivituhkapintaa elävöittämään. Kuvan kokonaisuus siirtyi myöhemmin hiukan suurennettuna leikkimökin edustalle. Laatat ovat kestäneet hyvin aikaa, vaikka en laittanut niihin verkkoa tai muuta vahviketta. Muutama laatta on haljennut kahteen tai useampaan osaan.

Heinäkuisen pihan kivituhka-alueiden uusimisen yhteydessä nostin kaikki raparperilaatat pois. En laittanut  niitä takaisinkaan, koska ne olisi pitänyt upottaa kunnolla kivituhkaan. Muuten kola osuisi laattoihin lumitöissä.

Osan ehjistä laatoista sijoitin Saapaspolulle kuorikatteen päälle. Etenkin keväällä mustarastaat pöllyttävät kuorikatteen ympäriinsä. Laattojen asettelu kaipaa vielä hienosäätöä, mutta tarkoitus olikin kokeilla, toimiiko järjestely. Kyllä se toimii.

Pyöreät laatat laitoin keittiön ja makkarien ikkunoiden alle riviin. Näidenkin kanssa hienosäätö on vielä tekemättä. Enkä noita laattoja kovin tehokkaasti edes kapealle kivituhkakantille asettelekaan. Pääasiallinen tarkoitus on estää naapuruston kissojen vessavierailut. Kyllästyin siivoamaan kakkapökäleitä ja tasoittamaan tassujen pöllytyskasoja. Niin paljon kuin kissoista tykkäänkin, toivoisin niiden etsivän vessan jostain muualta.

Joku lentäväinen ötökkä lumikärhössä

Alkuviikon suunnitelmiin kuului puutarhan huoltotöiden etenemiseen paneutuminen. Ei onnistunut. Maanantai-iltana tuli soitto isän hoivakodista. Isä, joka on ollut hoitajien mielestä kiltein ja rauhallisin ihminen koko talossa, oli saanut kesken iltapäivätorkkujensa valtavan raivopuuskan. Hänen rauhoittamisekseen ja kolhuilta varjelemisekseen oli tehty työtä ja lopulta paikalle piti kutsua liikkuva sairaala. 

Lääkärin mukaan kyseessä on mitä ilmeisemmin Alzheimerin tautiin liittyvä agressiokohtaus. Käsittämätöntä, millaisen pyörremyrskyn 95-vuotias, sokea ja puolikuuro ihminen oli saanut aikaan. Isän oikea käsi on varmasti useamman päivän mustelmista sinikirjavana hänen taottuaan seiniä ja kaappeja.

Sanguisorba obtusa - Nuokkuluppio

Tiistai meni sitten isän tilanteen selvittelyyn hoitavan tahon kanssa. Isän muistisairaus on tähän saakka ollut aika helppohoitoinen. Nyt aloitettiin lääkitys, jonka vaikutusta tietenkin seurataan. Onneksi hoivakodissa osataan kinkkistenkin tilanteiden hallinta. Isän omahoitaja on erityisen taitava ja kokenut myös muistisairaiden parissa.

Kotipihalle ei enää meikäläiseltä paukkuja riittänyt. Eikä kyllä ulos huvittanut hommiin lähteäkään. Tuuli viskoo jos jonkinlaista oksaa ja roskaa pitkin pihaa. Puut ovat kaiken aikaa vaakatasossa ja peltikatto vonkuu kilpaa tuulen kanssa. Puuvajan rinteessä kasvavista syreeneistä yksi vanhempi on taipunut tyvenestä asti. Se tuskin on pelastettavissa, mutta syreeni on tehokas kasvattamaan uusia taimia.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

Paljon puhuttu myräkkä tuli sitten huomattavasti laimeampana. Kaatosateet jäivät väliin, ukkosesta ei mitään merkkejä. Tuuli on tehnyt tuhojaan täällä Uudellamaalla, kuten monin paikoin muuallakin maassa. Toivottavasti kenellekään ei ole sattunut mitään vakavaa. Keskiviikkona pitäisi olla jo rauhallisempaa.

Olihan taas seikkailu

Auringonlasku 21.2.2023

 

Isäni täyttää viikon päästä 95 v. Kunnioitettava ikä. Hän on asunut kaksi vuotta espoolaisessa hoivakodissa, johon olen tyytyväinen. Etenkin koronan vihdoin hellittäessä hoivakodissa on taas monenmoista toimintaa ja virikkeitä. Henkilökunta on motivoitunutta ja mukavaa. Saamieni tietojen mukaan hoitajien paikat on saatu täytettyä. Silti välillä käydessäni tulee sellainen olo, että lisäkäsille olisi tarvetta.

Lähijärvi 26.2.2023

Alkuviikosta isän luona käydessäni sain tietää, että isän ikenestä on löytynyt suurikokoinen patti. Hoitaja sai varattua isälle akuuttiajan terveyskeskuksen hammaslääkärille, mutta mm. hiihtolomien vuoksi heiltä ei tahtonut löytyä saattajaa isälle. Kysyivät minua ja minähän lupauduin. Tilasivat Kelalta invataksin, sillä isä tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia.

Saavuin hoivakotiin riittävän ajoissa, että ehtisin pukea isälle ulkotamineet. Seuraavaksi kärräsin isän pihalle odottamaan taksia, jonka piti tulla klo 12. Lääkärinaika oli klo 12.15. Kello kävi, viisarit nakuttivat, vaan taksia ei näkynyt. Soitin osastolle, jotta ilmoittavat hammaslääkärille meidän myöhästyvän. Ja soittaisivat Kelataksille. Samalla yritin itsekin soittaa Kelataksille, jossa pääsin kuuntelemaan nauhoitetta "kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä mahdollisimman pian."  

Hoivakodista saivat yhteyden Kelataksille, jolloin sieltä luvattiin toinen auto. Matala, sulavalinjainen mersu saapui 12.40. Totesimme hoitajan kanssa, että isän hammaslääkäriaika on jo mennyt. Lähdin kuitenkin matkaan sillä ajatuksella, että saisimme paikan päällä uuden ajan. Tai että joku olisi ylipäätään ymmärtäväinen ja armollinen tarjoamalla meille ylimääräisen ajan.

Sokean, lähes kuuron, huonosti liikkuvan ihmisen ahtaminen matalaan autoon on kuulkaa vaikea juttu. Kuski keskittyi pyörätuolin laittamiseen takakonttiin, kun me sairaanhoitajan kanssa koitimme saada isän jalkoja taivutettua ja takamusta venytettyä niin, että hän saisi päätään kolhimatta itsensä autoon. Hikisen urakan jälkeen onnistuimme. Ja sitten matkaan.

Puutarhaportti kävelyreitin varrella 26.2.2023

Ilmoittauduin hammaslääkäriin, mutta ei meitä tietenkään sisään kutsuttu. Olimmehan lähes tunnin myöhässä. Kysyin infosta, mitä tehdä. Ystävällinen asiakaspalvelija sanoi, ettei sille päivälle ollut enää yhtään vapaata aikaa. Kun ne tarjolla ajat eivät muutenkaan riitä kaikille halukkaille. Pyysin häntä mitätöimään isälle lähetettävän laskun, sillä syytön isä tähän jupakkaan oli. Infotäti sanoi ilman muuta peruvansa laskun. Peruuttamattomista ajoistahan laskutetaan asiakasta. 

Aikansa tietokonetta räpellettyään infotäti kertoi löytäneensä peruutusajan isälle seuraavalle aamulle. Kelpaisiko se meille? Varmasti kelpaa. Patti ei sieltä ikenestä ilman jotain toimenpiteitä mihinkään lähde. Varattiin sitten aika perjantaille klo 9. Tällä kertaa toiseen espoolaiseen hammashoitolaan.

Seuraavaksi oli pohdittava, miten pääsemme takaisin hoivakotiin. Soitin Kelataksin numeroon ja tällä kertaa siellä vastattiin ihmeen nopeasti. Erilaisten nimi- ja osoitetietojen jälkeen asiakaspalvelija kysyi, milloin pääsemme lähtemään. Sanoin, että olemme valmiina heti. Auto tulikin vajaan puolen tunnin kuluttua. Jälleen sellainen matalalla maavaralla varustettu kiiltäväpintainen henkilöauto. Jälleen myös samat hikeä otsalta puristavat manööverit isän saamiseksi autoon. Kuljettaja keskittyi pyörätuoliin.

Hoivakotiin päästyämme olimme aivan kuitteja, isä ja minä. Minua itketti väsymyksestä, pettymyksestä ja jännityksen purkautumisesta. Isä ei onneksi tainnut paljon ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Totesi vain, etteivät sitten kiskoneet häneltä hampaita suusta. Muistisairaan vanhuksen arkihuumori onnistui pelastamaan tilanteen tälläkin kertaa.

Lunta pensaissa 26.2.2023

 
Perjantaiaamuna heräsin varhain, sillä Kelataksi oli tilattu tulevaksi tavallista aikaisemmin. Ihan siltä varalta, että jäisi enemmän aikaa mahdollisten ongelmatilanteiden setvimiseksi. Ja kuljetusmatkakin oli tällä kertaa pidempi. Saavuin hoivakotiin aamulla puoli kahdeksan jälkeen pukemaan isää. Kelataksin ilmoitettiin tulevan klo 8.10. Lääkäriaika oli klo 9.00.

Kello tuli 8.10, ei taksia. Kello tuli 8.15, ei taksia. Kello tuli 8.20, ei taksia. Silloin soitin osastolle kertoakseni, ettei taksia tule enkä voi pidempään odottaa. Emme ehtisi ajoissa hammaslääkäriin. Olin varautunut tilanteeseen tuomalla oman autoni jo valmiiksi hoivakodin yläpihalle, jossa on muutama lyhytaikainen autopaikka. Tila tarvitaan isoille
invatakseille. En voisi jättää isää odottamaan auton noutamista. Enkä lumisohjossa saisi häntä helposti työnnettyä alempana sijaitsevalle parkkipaikalle.

Harjoitus tekee mestarin ja niinpä sain isän autooni, joka on hieman edellispäivän takseja korkeampi ja tilavampi. Pyörätuolinkin sain litistettyä ja siirrettyä takakoslaan. Sitten kohti kauempana sijaitsevaa hammashoitolaa. Bussilakon vuoksi tiet olivat täynnä henkilöautoja. Kiiretilanteelle tyypillisesti eteen sattui vielä pari hidasta traktoria. Kelloajan rivakkaa etenemistä tuijottaen koitin pysyä nopeusrajoitusten puitteissa.  

Pienet vuorimännyt uneksii lumen alla 26.2.2023

 
Seuraava pelkoni oli, onko terveyskeskuksen pihalla vapaata pysäköintipaikkaa. Tunnetusti niitä ei yleensä ole. Olin ottanut isälle hankitun invatunnuksen mukaan siltä varalta, että joudun tyrkkäämään auton johonkin tavalliseen parkkipaikkaan. Hiki helmeili taas otsalla, kun ajattelin, että pahimmassa tapauksessa joudun viemään auton paljon kauemmas. Isän saaminen pois autosta ja pyörätuolilla kärrääminen kuluttaisi taas niitä vähiä minuutteja, joita oli jäljellä. 

Kerrankin onni suosi minua. Täpötäyden ja tyhjeneviä paikkoja jonottavien autojen perässä ajaessani huomasin pysäköintialueen viimeisessä kulmassa invapaikan ja vieläpä tyhjän. Sinne vain auto ja keuhkot täyteen ilmaa puhaltaen jälleen siirtämään isää autosta pyörätuoliin.

Isommat vuorimännyt makaavat pitkin pituuttaan 26.2.2023. Ovat jo nousseet ylös.

 
Olimme hammaslääkärin oven takana kaksi minuttia ennen meille varattua aikaa. Hilkulla, etten mennyt halaamaan nuorta hammaslääkäriä siitä ilosta, että onnistuimme pääsemään vastaanotolle. Isän patin tutkiminen sujui hyvin. Hammaslääkäri kutsui paikalle suukirurgin, jonka kanssa he totesivat kyseessä olevan kystan tai muun sellaisen. Terveyskeskuksen hammaslääkärissä ei kuitenkaan pattia voida poistaa. Isä sai kiirelähetteen Meilahteen. 

Paluu hoivakotiin sujuikin jo rutiinilla. Isä oli hiljainen ja selvästi uupunut. Laitoin hänet peiton alle lepäämään. Itse olin helpottunut, että ylipäätään pääsimme onnistuneesti lääkärin vastaanotolle. Takkini ja housuni kuraantuivat auttaessani isää ahtaissa paikoissa autoon ja ulos sieltä. Pyörätuolikin on aika painava ja likaa tuli senkin käsittelystä. Käsipyyhkeille olisi ollut tarvetta, mutta ehdin juuri jokin aika sitten heittää pois vanhentuneena kuivuneen käsipyyhepakkauksen pois.

Ei näkynyt koskikaraa 26.2.2023

 
Tämä tiistaina alkanut pattiseikkailu on vaatinut lukuisia puheluita, joista suurimman osan on hoivakoti hoitanut kiitettävästi. Minun kontolleni jäi kuskata isä hammaslääkäriin ja sieltä takaisin. Vähempi draama asian tiimoilta olisi riittänyt minulle vallan mainiosti. Parin viime päivän aikana on palautunut elävästi mieleen vanhempien viimeiset kotona asumisen ajat. Silloin vastaavaa draamaa oli päivä toisensa perään. Välillä jopa huomattavasti vakavammissa merkeissä. Hetkittäin pelkäsin, että itse romahdan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tällä kertaa sentään voin jakaa ongelmatilanteet hoivakodin ihmisten kanssa.

Jännitettävää on edelleen edessä. Kun isä saa toimenpideajan Meilahteen, miten sinne kulkeminen ja siellä toimiminen taas käytännössä järjestetään?  Ehdin onneksi muutaman päivän toipua näiden päivien koettelemuksista ja kerätä voimia tuleviin taisteluihin.

Clematis Purple Dream houkuttelee kuvaamaan kerta toisensa jälkeen (26.2.2023)

 
Hoivakoti laittoi palautetta Kelataksin toiminnasta. Minä myös. Hoivakodin kertoman mukaan Kelatakseihin ei voi enää luottaa. Niiden saapumattomuus on liian yleistä. Laitoin palautetta myös Hyvinvointialueelle, sillä Kelataksien toimimattomuudella on monitahoisia vaikutuksia. Vanhukset eivät saa apua ja hoitoa silloin, kun sitä tarvitsevat. Lääkärit ja muut hoitotahot odottavat turhaan potilaita vastaanotolleen. Muutenkin niukasti tarjolla olevia aikoja jää käyttämättä. 

Entä ne vanhukset, joilla ei ole omaisia korvaamassa omilla kulkupeleillään saapumatta jääviä Kelatakseja? Entä ne vanhukset ja sairaat, joita ei voida kuljettaa tavallisella henkilöautolla? 

Itse kunkin kannattaa vahvistaa omia lihaksia ja treenata henkistä puolta, jotta jaksaa jeesata ikääntyviä omaisiaan. Ehkä pitää laittaa rahaa sivuun oman vanhuuden varalta, jotta voi hankkia lähiomaiselle sopivalla tekniikalla varustetun pakettiauton mahdollisia terkkarikuljetuksia varten. Tai ehkä on parempi hankkia syanidipilleri laitettavaksi hampaankoloon sen pahimman päivän pelastukseksi. Näyttää vahvasti siltä, ettei vanhusten- ja terveydenhoito tästä suinkaan parane.

 

Pahoittelut, jos tilitykseni on liian roisia. Tällaiset asiat eivät puutarha-asioihin liity eivätkä kuulu. Elämän tapahtumia on kuitenkin vaikea pilkkoa pieniin karsinoihin ja puhua vain suurta yleisöä kiinnostavista seikoista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Asioiden, vaikeidenkin, jakaminen avaa stressaantunutta mieltä. Kenties joku toinen löytää tarinastani vertaiskokemuksen voimaa itselleen. 

Tämän viikon kylvöinnostukseni ja pienien taimien hoito on jäänyt tyystin taka-alalle, kun kaikki voimat ovat menneet vanhuksen kuljetusongelmien kanssa painimiseen. Joka tapauksessa olen taas muutaman kokemuksen rikkaampi.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Suru vieraanamme

 

Viimeisten kahden viikon tunteiden vuoristorata huipentui tänä aamuna tietoon anopin kuolemasta. Ukkokulta vei äitinsä kaksi viikkoa sitten sairaalaan pahaksi äityneen influenssan vuoksi. Anoppia tutkittiin, lääkittiin ja hänet siirrettiin Jorvista Espoon sairaalan puolelle toipumaan. Seuraavana aamuna Ukkokullan puhelin soi. Hänen äitinsä oli kaatunut ja loukannut itsensä pahasti. Anoppi siirrettiin Jorviin, jossa hänellä todettiin lonkan ja leukaluun murtumat sekä muita pienempiä vammoja. Jorvista hänet kiidätettiin Töölöön sairaalaan, jossa lonkka leikattiin. Töölöstä anoppi siirrettiin takaisin Jorviin. Olemme käyneet häntä katsomassa erilaisilla kokoonpanoilla.

Perjantaina istuin kolme varttia anopin vieressä. Hän nukkui koko ajan, eikä häneen saanut kontaktia. Juttelin hoitajan kanssa tämän käydessä välillä anoppia katsomassa. Hoitaja laittoi pipetillä anopin suuhun limakalvojen kautta imeytyvää kipulääkettä, sillä pergamentin ohueen ja hauraaseen ihoon ei enää voitu laittaa kanyyliä suonensisäistä lääkitystä varten. 

Ajattelimme, että anopin selviytyminen olisi ihme. Iäkäs ja reistaileva sydän tuskin kestäisi kaatumisen aiheuttamia vammoja ja niiden hoitoa. Niinpä puhelinsoitto sairaalasta aamulla ei tullut yllätyksenä. Anoppi oli menehtynyt.

Iäkkään ihmisen kuolema on aina yllätys, vaikka toki olimme jo pitkän aikaa varautuneet, että mitä tahansa voi sattua. Influenssa voi olla kohtalokas iäkkäälle ihmiselle, mutta sen suhteen ei nyt ollut mitään hälyttävää näköpiirissä. Kaatuminen muutti asetelman hetkessä.

 
Kuvittelin 91-vuotiaan anopin mieleltään virkeänä ja omatoimisena sinnittelevän vielä jonkun aikaa. Henkisesti olen asennoitunut siihen, että isäni lähtee ennen anoppia. Näin ei sitten käynytkään.

94-vuotias isäni on sokeudestaan, huonosta kuulostaan ja muistisairaudestaan huolimatta fyysisesti aika hyvässä kunnossa. Edelliskerralla hän ei näyttänyt tunnistavan minua ollenkaan, vaan sijoitti minut lapsuudenmaisemiinsa. Eikä minulle selvinnyt, keneksi hän minua luuli. Viimeksi käydessäni hän oli taas hyvin virkeä tunnistaen minut ja kysellen sekä perheenjäsenistäni että sisaruksistani.

Lähipiirin vanhukset lähtevät yksi toisensa jälkeen. Vuoronumero siirtyy meidän ikäpolvellemme, mikä väkisinkin aiheuttaa pohdintaa elämän rajallisuudesta. Vanhuksen kuoleman synnyttämä suru on myös surua oman vuoromme lähestymisestä.

Kaipaamme keskuudestamme poistunutta anoppia. Hän oli avarakatseinen, positiivinen ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan kanssakäyminen oli helppoa, mutkatonta. Uskomme, että hänen on nyt hyvä olla.

Hyvää matkaa sinulle Eeva, anopeista parhain!

Vähempikin keikkuminen riittäisi

Corydalis solida 'Beth Evans' -Pystykiurunkannus

 

Kevät keikkuu nyt niin voimallisesti, että kohta alkaa päästäkin vipata. Tuulikellostakin katkesi naru ja koko klkuttava vempain löytyi pusikosta. Tiistaiaamuna heräsimme valkeuteen. Lunta oli tullut muutama sentti, eikä se edes aamupäivän aikana sulanut. Iltapäivällä sentään vanha maa alkoi taas olla vallitseva elementti, vaikka ajoittain lumihiutaleita on lennellyt vaakatasossa.

Iris Katherine Hodgkin - Kevätkurjenmiekka

Pikainen puutarhakierros riitti, sillä väripilkut olivat vähissä. Krookukset olivat käärineet nuppunsa tiukkaan suppuun ja talventähdetkin näyttivät enemmän keltaisilta palluroilta kuin pikkuisilta auringoilta. Näpit jäässä katselin tärkeimmät paikat. Tuuli ujelsi korvissa ja paukutti naapurin lipputangon narua niin, ettei toivoakaan mistään hentoisemmista äänielämyksistä.

Eranthis cicilica - Talventähti

En edes uskalla ääneen kehua näkemiäni kukkia, jottei nekin tule syödyiksi. Jänikset ovat papanakasoista päätellen istahtaneet kanttausuriini kuin ruokapöydän ääreen konsanaan. Onhan se mukava pitää kyynärpäitä pöydän reunalla samalla kun kiskoo helmililjoja ja scilloja ristihuuliinsa. Toistaiseksi talventähdet ja kevätkurjenmiekat on jätetty rauhaan.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' -Mustaherukka

Kasvien herääminen joka kevät on ihmeellisen innostavaa seurattavaa. Mustaherukkaa ei paljon viluta, vaan se on jo silmut pullollaan valmiina tuottamaan uutta satoa. Toivon mukaan saan taas loppukesästä kerätä mukavan kulhollisen näitä Pohjan Jättejä.

Rubus articus - Mesimarja

Lappalainen etelässä -blogin Nila toi minulle viime kesänä kivoja kasveja. Joukossa oli myös mesimarjaa, jonka istutin yhteen lavakauluksista. Paikka on tälle kasville turhan lämmin ja aurinkoinen, mutta parempaakaan ei nyt ollut tarjolla. Enpä olisi uskonut, että se on näin varhainen herääjä. Viikko sitten mullan pinnalla oli vielä tuhti lumikerros. Ehkä suojaisan lumen alla oli lämmin paikka aloitella kasvua.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia

Safiirihortensia on ELOSSA! Jippii. Ei se kuollut edellisenäkään talvena, mutta aiheutin sille ylimääräisiä sydämentykytyksiä siirtämällä kasvin viime kesänä alapihan syysomenan lähelle. Ennen safiirihortensia asusti Pikkupuutarhassa, joka ei minusta ollut sille hyvä paikka. Pikkuinen puska on viettänyt talven verkon suojassa. Saa olla siellä vielä jonkin aikaa, kun jänikset näyttävät mellastavan sen läheisyydessä.

Ribes sanquineum - Ruusuherukka

Entäpä tämä punasilmuinen kaunotar! Hereillä hänkin, kuten toinenkin samaan aikaan ostamani ja istuttamani ruusuherukka. Minulla oli ruusuherukka aiemminkin, mutta sen sain kuolemaan istuttamalla sen ensin täysin väärään paikkan ja korjaamalla sitten erehdykseni kuolemaan johtaneella siirrolla. Tällä kertaa suunnittelin istutuspaikat huolellisemmin, ainakin niin vielä kuvittelen. Toivon näkeväni ruusuherukan kauniin kukinnan. Jollen tänä keväänä, niin ehkä sitten seuraavana.

Dicentra spectabilis - Särkynytsydän

Särkynytsydän kurkkii sekin jo Kiemurapenkin mullasta. Kuten kuvasta näkyy, en ole kukkapenkkejä siivonnut. Leikkasin lokakuun lopulla vieressä kasvavaa tuijaa ja roippeet ovat yhä paikallaan. Haravoimisen kaltaista rapsuttamista ei nyt kannata ajatellakaan. Tuuleen lentävät kaikki ajatusta keveämmät roskat.

Kaupasta tarttui mukaan kuvan kukkajuurakot tai sipuleita ne kai enemmän ovat. Tarhakriinumista tai keijunliljasta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Kuvissa näyttävät kauniilta ja jotain juttuja löysin netistä kummastakin. Taisin taas hankkia itselleni hoidettavia, sillä kumpikin kaipaa talvilepolämpötilaksi 10-15 astetta. Vinkkejä näiden kasvien elossa pitämiseksi saa vapaasti antaa.

 

Valoisat illat kutsuvat yhä enemmän ulkohommiin, mutta kutimetkin etsiytyvät käsiin. Vein isän hoivakodin kirpparille pinon sukkia, pipoja ja muutaman tumppuparin sekä mm. kynttilöitä. Kirpparimyynnillä on tarkoitus rahoittaa kotieläinpihan vierailu vanhusten iloksi. Aiemmin hoivakodissa on käynyt mm. laama, kanoja, pupuja, lammas ym. Toivottavasti rahaa kertyy ja eläinvierailu toteutuu. Hoivakodin vanhusten elämä on varsinkin näin korona-aikaan aika vaisua. Olen odottanut säiden lämpenemistä, jotta voin viedä isän ulos kävelemään. Lumisessa ja liukkaassa ympäristössä sokean kanssa käveleminen on hankalaa.

Pääsiäinen on vietetty. Pyhiksi ostamani keltaisten tulppaanien kimppu on edelleen kaunis ja hyväkuntoinen. Seuraava juhlimisen aihe onkin sitten vappu. Sitä ennen voi juhlistaa iloitsemalla kevään edistymistä vaikka joka ikinen päivä.