Kortteja, kutomista ja verhojen vaihtoa

Maalis-huhtikuulle on kertynyt useita merkkipäiviä ja siksi istahdin lauantaina työpöydän ääreen askartelemaan. Olen aina ollut ahkera korttien ja kirjeiden lähettäjä. Sähköpostin ja kännykän myötä kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi. Postikorttitraditiosta yritän pitää edelleen kiinni. Kuinka kivaa onkaan saada toisen lähettämä kortti ja hyvää mieltä saa itselleen myös lähettämällä toisille kortteja.

Jämälankaprojektin lähestyessä loppuaan tein pikaisen välityön kutomalla marjapuuron punaiset tumput veljenvaimolle. Selkämyksen kudoin samalla Suvikummun Marjan blogista poimitulla mallilla, kuin jokin aika sitten kutomani pipon.

Nämä olkoon tämän kevään viimeiset jämälankasukat. Vielä jäi muutama pikkuinen kerä odottamaan tulevia jämälankasessioita. Niitähän on takuuvarmasti tiedossa, mikäli aion jatkaa kutomista. Ja aionhan minä. Tarkoitukseni oli kutoa Ukkokullalle jotkut kirkkaankirjavat villasukat, mutta nämä hän sai tällä kertaa. Vielä ne räiskyvät sukat hänelle kudon, sillä mukavampi on itsenikin katselle Ukkokullan töpöstelevän "iloisin" askelin.

 

Kevään etenemistä edistääkseni vaihdoin keittiöön vaaleat verhot. Heti tuli valoa ja raikkautta melkoinen annos lisää. Toki valoa on jo muutenkin mukavasti, kun aurinko täällä meidän nurkilla nousee 6.41 ja laskee 18.18. Joka päivä valoisa aika pitenee 5-6 minuutilla. Hienoa kulkea kohti kesää, eikö vain!

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!

 

Pimeän päivän puuhat

Räntä ja lumi on muuttunut vesisateeksi. Jos siis haluat siirtää talven alkamista, kiirehdi vaihtamaan talvirenkaat ja nosta lumikola talon seinustalle. Leikki leikkinä, talvirenkaat on syytäkin vaihtaa, sillä muutamia liukkaita aamuja on jo ollut ja takuuvarmasti niitä on pitkä rivi myös edessä. Lumikola sen sijaan saattaa joutua vielä pitkäänkin talon seinustalla nököttämään. Vaikka mistä sen tietää. Jonkun lehden lööpissä ennustettiin aikaista, kylmää ja runsaslumista talvea.

Tämä päivä on ollut pimeääkin pimeämpi. Ollaan jo pitkällä iltapäivässä, eikä mistään ole huomannut päivän olleen tässä välissä. Ukkokulta totesi vähemmän rohkaisevasti, että vielä tämä tästä pimenee. Mahdollinen lumi toki muuttaa maiseman valoisammaksi, mutta täällä etelärannikolla marras-joulukuu ovat perinteisesti usein ne vuoden harmaimmat kuukaudet. 

Sadepäivä on oivallista aikaa siivota kotia ja hoitaa monenlaisia rästihommia pois. Vihdoin sain ommeltua keittiöön uudet verhot. Meillä ei ole joka huoneessa verhoja laisinkaan. Keittiössä sen sijaan tykkään vaihdella verhoja ja tuoda niillä väriä ja pehmeyttä muuten valkoiseen keittiöön. 

Tuttavani oli ostanut ihanaa punatulkkukuvioista verhokangasta ja ne jäivät jonnekin takaraivoon muhimaan. Samanlaista verhokangasta en löytänyt, enkä oikein olisi kehdannut ostaakaan. Joillain ihmisillä on taipumus loukkaantua, jos he kokevat tulleensa matkituksi. Samantyyppistä kuitenkin osui eräässä nettikaupassa silmiini ja sitä tilasin ja nyt uudet verhot roikkuvat ommeltuina ja silitettyinä keittiössä. Kankaan pohja on harmaata, mutta valaistus muuttaa kuvassa värin näköjään vihertäväksi.

Samantien laitoin olohuoneen sohvatyynyjen päälliset pesuun ja vaihdoin tilalle viinipunaiset. Kyllä, viininpunaiset, eikä oranssinpunaiset, kuten kuva jälleen virheellisesti näyttää. Luultavasti nämä saavat olla jouluun, sillä mitään erityisiä joulukuvioituja tyynynpäällisiä en enää edes omista. Ja tiedän, että nämäkin vaihtuvat keväisemmiksi pian joulun jälkeen. Jaksan innostua joulusta sitä odotellessa, mutta pyhien mentyä ohi katseeni suuntautuu kevääseen ja tulevaan kesään ja sen pitää näkyä myös sisällä.

Ensimmäinen joululehti putosi postilaatikkoon ja toisen osti eilen itse kaupassa käydessäni. Ison marketin metrien pituisia pakastinaltaita täytettiin parhaillaan kinkuilla ja kassojen läheisyyteen oli rakennettu mittava suklaarasioiden muuri. Myös leluosasto oli paisunut kolminkertaiseksi. Myyjä totesi lakonisesti, ettei parin kuukauden joulumyynnin ja taustalla soivien joululaulujen kuuntelemisen jälkeen paljon enää jaksa oman kodin joulusta innostua. Pikemminkin tulee itku, jos joku perheenjäsen avaa radion joululauluja kuunnellakseen. Joulunalusviikot tai nykyisellään joulunaluskuukaudet voivat pahimmillaan viedä ilon joulun odotuksesta ja viettämisestä kokonaan. 

Sorruin siis kuitenkin itsekin varhaiseen joululätinään, vaikka se ei ollut laisinkaan tarkoitukseni. Ehkä siirryn selaamaan olohuoneen pöydällä lojuvia joululehtiä. Viikonlopuksi luvattiin 7-9 lämpöastetta, eikä ihan näin sateista, kuin tänään. Voin siis silloin käydä kuopimassa multaan ne tulppupussit, joita ilman en ulos kaupasta päässyt. Eivät olleet edes alennuksessa. Selitin sipulisortumiseni itselleni siten, että eipä tullut ostettua suklaata. Tosin suklaa ei käynyt edes mielessä. 

Huomenna kirjamessuille. Mahdanko siitä postata, sitä en tiedä. Varmasti jotain mielenkiintoista luettavaa taas kotiin sieltä lähtee.

Toivotan lämpimästi tervetulleiksi seuraavat blogini uudet seuraajat:

Jannibele/Energagen, Velkommen Jannibele

Aikku Mäkinen

Pauliina Isopahkala/Kukka & Kaali

Valitettavasti bloggerin uudistuksen jälkeen ei lukijaksi liittyneen kuvakkeesta enää näe, onko liittyneellä oma blogi. Harmillista, sillä siten olen löytänyt lukuisan joukon kivoja blogeja, joiden vakituiseksi seuraajaksi olen päätynyt. Niinpä uuden blogin tunnetuksi tuominen vaatiikiin enemmän ponnisteluja ja hyvä keino siihen on käydä kommentoimassa muiden blogeja ja jättää samalla linkki omaan blogiin. Näin löysin myös Kukka & Kaali -blogin, jossa Pauliina kirjoittaa elämänmakuisia postauksia aivan ihastuttavalla tavalla. Käykääpä tekin kurkkaamassa, jotka ette vielä ole Kukkaan & Kaaliin tutustuneet.

Sillisalaattipostaus

Eilen teimme ystäväni kanssa kyläreissun Somerolle muuttaneen yhteisen ystävämme luo. Oli mukava tavata tätä ystävää, joka on toipumassa rintasyöpäleikkauksesta ja sädehoidosta. Iän karttuminen vai mikä lie, mutta näitä ikäviä sairastapauksia tuntuu olevan lähipiirissä ihan liikaakin. Onneksi rintasyövästä valtaosa pystytään parantamaan ja näin näyttää olevan tilanne myös tällä ystävälläni.

Somerolaisella ystävälläni on erinomainen kirpparisilmä ja hän oli löytänyt minulle aivan ihanan kiiltokuvakirjan, jonka Lilja-niminen tyttö on saanut joululahjaksi 1944. Kirjassa on joillakin sivuilla valmiina painettuja kiiltokuvamaisia kuvia ja muilla sivuilla ilmeisesti Lilja-tyttösen liimaamia kiiltokuvia.

Osa kirjaan kirjoitetuista runoista on minulle outoja, mutta jotkut näyttävät säilyneen vuosien kuluessa samanlaisina, kuten tuo alla ruusuruno.

Vihdoin muistan myös kertoa siitä ihanasta paketista, jonka voitin Suvikummun Marjan 1000. postauksen kunniaksi järjestämästä arvonnasta. Marja oli seurannut lähettämiensä pakettien matkaa ja huomannut, etten muiden lailla ollut saanut pakettiani. Minne lie muumipakettini joutunut, ellemme olisi alkanut sitä jäljittää. Posti oli jotain suhmuroinut ja vihdoin pääsin noutamaan palkintoni.

Sisältö oli kauniisti koottu ja paketoitu iloisine kissakortteineen. Kissaihmisenä Marja tietää, mikä ilahduttaa kissaa ja kissanomistajaa, joten myös Juusolle paketista löytyi kaunis ruokakuppi ja kissanminttunappeja. Napeista on vielä muutama jäljellä, sillä annan niitä Juusolle herkkupaloina vain jokusen kerrallaan.

Nuo taustalla näkyvät herkulliset ja ohuempaakin ohuemmat appelsiinisuklaalastut on jo naposteltu - eikä suinkaan Juuson suihin. Käsivoidetta minulla kuluu näin talviaikaan solkenaan ja knitpron sukkapuikoilla olen suihkinut valmiiksi pukinkonttiin laitettaviksi kahdet vauvantumput ja yhdet vauvansukat, toiset sukat valmistuvat varmasti tänä iltana. Lankakerät ovat vielä korkkaamatta. Miten Marja tiesikään, että pidän kovasti viininpunaisesta väristä? Ja noista knitpron puikoista innostuin niin paljon, että postissa odottavat noutamista jo samanlaiset hiukan paksumpina. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle tästä ihanasta arpajaisvoitosta!

Vaikka yleinen tunnelmani on sellainen, etten ole saanut mitään konkreettista aikaan, ei se silti ihan pidä paikkaansa. Perjantaina lyhensin Peräkamaripojan uusia verhoja, jotka pitäisi käydä tulevalla viikolla ripustamassa pojan ikkunoihin. Siinä ohessa ompelin myös pari vuotta kaapissa odottaneet jouluverhot keittiöön. Keittiömme on talon pimeämmällä puolella, joten nämä valkoisella pohjalla istuksivat tintit tuovat samalla sekä valoa että eloa hämäriin joulunalusiltoihin.

Tekstiileillä on maalaamista helpompi muuttaa sisustuksen värejä. Niinpä meillä on olkkarin paria seinää lukuunottamatta valkoiset seinät. Olohuoneessa ei ole sälekaihdinten lisäksi nykyisin verhoja laisinkaan, koska en ole löytänyt mieleistäni verhoratkaisua. Eikä meidän olkkarissa välttämättä verhoja tarvitakaan. 

Sen sijaan keittiöön ja makkariin kaipaan välillä muutoksia ja niitä sitten teen verhojen, tyynyjen ja torkkupeittojen avulla. Löysin edullisesti tuota kuvan amaryllis-kangasta ja siitä ompelin omaan makkariini verhot. Lisäksi päällystin huoneen ainokaisen tuolin sekä rottinkiarkun (joka ei näy kuvassa) kannen samalla kankaalla. Tyynyihin hankin tuota kankaan kukan väriä lähellä olevaa punaista kangasta ja sängyn jalkopäähän kirsikanpunaisen torkkupeiton.

Saattaa olla, että tuolinpäällinen rauhoittuu mieleisekseni, kun vaihdan siihenkin tuota kirsikanpunaista kangasta. Ompelin makkariin myös uuden laskosverhon luonnonvalkoisesta kankaasta, jota löytyi varastoistani. Se näytti vähän tylsältä sellaisenaan, jota ompelin siihen nauhat tuosta verhokankaasta. Tosin tässä kuvassa nauhat eivät taida juurikaan erottua. 

Unelmissani teen joskus sellaisen remontin, jossa leveä verholauta saa kyytiä ja sen tilalle hankin kauniit ripustustangot. Sen unelman toteuttamiseen saattaa kulua aikaa, sillä ajatus katon paikkaamisesta ja maalaamisesta ei ole kovin houkutteleva.

Kun nyt noista verholaudoista tuli puhe, kerron, että löysin olohuoneen verholaudan takaa sokeripalan siihen kuuluvine johtoineen. Rakennusaikana sähkömies oli kysynyt, laitetaanko tänne sellainen loisteputkiverhovalaisin. Ajatus loisteputkesta ikkunavalaisimena ei innostanut ja sokeripala asentui, mutta jäi unholaan. Tokihan sen joka kerta ikkunoita pestessään huomaa, mutta sinne se on jäänyt verholaudan taakse elämään omaa elämäänsä peräti 28 vuoden ajaksi. 

Kunnes muutama viikko sitten tajusin, että asentamalla sokeripalaan pistokerasian saan ripustettua jouluvaloja ikkunalle huomattavasti vähemmillä vippaskonsteilla. Ukkokulta vain sähkötarvikekauppaan ja ruuvaamaan rasia sokeripalan tilalle. Tadaa...nyt meillä on paikka vaikka kaksille valoille tai tarvittaessa enemmällekin, jos vain viitsin viritellä johtoja. Näin alkajaiseksi ripustin pallomaiset sisustusvaloni ystäväni Venetsiasta tuoman naamion viereen. Ehkä joulunaikaan tuossa on jokin muu valosydeemi. Aika näyttää.

Tämän sillisalaattipostauksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa ja pikkujoulukautta!

PS.

Gitta, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin

Welcome to my blog, Martha's Favorite