Sillisalaattipostaus

Eilen teimme ystäväni kanssa kyläreissun Somerolle muuttaneen yhteisen ystävämme luo. Oli mukava tavata tätä ystävää, joka on toipumassa rintasyöpäleikkauksesta ja sädehoidosta. Iän karttuminen vai mikä lie, mutta näitä ikäviä sairastapauksia tuntuu olevan lähipiirissä ihan liikaakin. Onneksi rintasyövästä valtaosa pystytään parantamaan ja näin näyttää olevan tilanne myös tällä ystävälläni.

Somerolaisella ystävälläni on erinomainen kirpparisilmä ja hän oli löytänyt minulle aivan ihanan kiiltokuvakirjan, jonka Lilja-niminen tyttö on saanut joululahjaksi 1944. Kirjassa on joillakin sivuilla valmiina painettuja kiiltokuvamaisia kuvia ja muilla sivuilla ilmeisesti Lilja-tyttösen liimaamia kiiltokuvia.

Osa kirjaan kirjoitetuista runoista on minulle outoja, mutta jotkut näyttävät säilyneen vuosien kuluessa samanlaisina, kuten tuo alla ruusuruno.

Vihdoin muistan myös kertoa siitä ihanasta paketista, jonka voitin Suvikummun Marjan 1000. postauksen kunniaksi järjestämästä arvonnasta. Marja oli seurannut lähettämiensä pakettien matkaa ja huomannut, etten muiden lailla ollut saanut pakettiani. Minne lie muumipakettini joutunut, ellemme olisi alkanut sitä jäljittää. Posti oli jotain suhmuroinut ja vihdoin pääsin noutamaan palkintoni.

Sisältö oli kauniisti koottu ja paketoitu iloisine kissakortteineen. Kissaihmisenä Marja tietää, mikä ilahduttaa kissaa ja kissanomistajaa, joten myös Juusolle paketista löytyi kaunis ruokakuppi ja kissanminttunappeja. Napeista on vielä muutama jäljellä, sillä annan niitä Juusolle herkkupaloina vain jokusen kerrallaan.

Nuo taustalla näkyvät herkulliset ja ohuempaakin ohuemmat appelsiinisuklaalastut on jo naposteltu - eikä suinkaan Juuson suihin. Käsivoidetta minulla kuluu näin talviaikaan solkenaan ja knitpron sukkapuikoilla olen suihkinut valmiiksi pukinkonttiin laitettaviksi kahdet vauvantumput ja yhdet vauvansukat, toiset sukat valmistuvat varmasti tänä iltana. Lankakerät ovat vielä korkkaamatta. Miten Marja tiesikään, että pidän kovasti viininpunaisesta väristä? Ja noista knitpron puikoista innostuin niin paljon, että postissa odottavat noutamista jo samanlaiset hiukan paksumpina. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle tästä ihanasta arpajaisvoitosta!

Vaikka yleinen tunnelmani on sellainen, etten ole saanut mitään konkreettista aikaan, ei se silti ihan pidä paikkaansa. Perjantaina lyhensin Peräkamaripojan uusia verhoja, jotka pitäisi käydä tulevalla viikolla ripustamassa pojan ikkunoihin. Siinä ohessa ompelin myös pari vuotta kaapissa odottaneet jouluverhot keittiöön. Keittiömme on talon pimeämmällä puolella, joten nämä valkoisella pohjalla istuksivat tintit tuovat samalla sekä valoa että eloa hämäriin joulunalusiltoihin.

Tekstiileillä on maalaamista helpompi muuttaa sisustuksen värejä. Niinpä meillä on olkkarin paria seinää lukuunottamatta valkoiset seinät. Olohuoneessa ei ole sälekaihdinten lisäksi nykyisin verhoja laisinkaan, koska en ole löytänyt mieleistäni verhoratkaisua. Eikä meidän olkkarissa välttämättä verhoja tarvitakaan. 

Sen sijaan keittiöön ja makkariin kaipaan välillä muutoksia ja niitä sitten teen verhojen, tyynyjen ja torkkupeittojen avulla. Löysin edullisesti tuota kuvan amaryllis-kangasta ja siitä ompelin omaan makkariini verhot. Lisäksi päällystin huoneen ainokaisen tuolin sekä rottinkiarkun (joka ei näy kuvassa) kannen samalla kankaalla. Tyynyihin hankin tuota kankaan kukan väriä lähellä olevaa punaista kangasta ja sängyn jalkopäähän kirsikanpunaisen torkkupeiton.

Saattaa olla, että tuolinpäällinen rauhoittuu mieleisekseni, kun vaihdan siihenkin tuota kirsikanpunaista kangasta. Ompelin makkariin myös uuden laskosverhon luonnonvalkoisesta kankaasta, jota löytyi varastoistani. Se näytti vähän tylsältä sellaisenaan, jota ompelin siihen nauhat tuosta verhokankaasta. Tosin tässä kuvassa nauhat eivät taida juurikaan erottua. 

Unelmissani teen joskus sellaisen remontin, jossa leveä verholauta saa kyytiä ja sen tilalle hankin kauniit ripustustangot. Sen unelman toteuttamiseen saattaa kulua aikaa, sillä ajatus katon paikkaamisesta ja maalaamisesta ei ole kovin houkutteleva.

Kun nyt noista verholaudoista tuli puhe, kerron, että löysin olohuoneen verholaudan takaa sokeripalan siihen kuuluvine johtoineen. Rakennusaikana sähkömies oli kysynyt, laitetaanko tänne sellainen loisteputkiverhovalaisin. Ajatus loisteputkesta ikkunavalaisimena ei innostanut ja sokeripala asentui, mutta jäi unholaan. Tokihan sen joka kerta ikkunoita pestessään huomaa, mutta sinne se on jäänyt verholaudan taakse elämään omaa elämäänsä peräti 28 vuoden ajaksi. 

Kunnes muutama viikko sitten tajusin, että asentamalla sokeripalaan pistokerasian saan ripustettua jouluvaloja ikkunalle huomattavasti vähemmillä vippaskonsteilla. Ukkokulta vain sähkötarvikekauppaan ja ruuvaamaan rasia sokeripalan tilalle. Tadaa...nyt meillä on paikka vaikka kaksille valoille tai tarvittaessa enemmällekin, jos vain viitsin viritellä johtoja. Näin alkajaiseksi ripustin pallomaiset sisustusvaloni ystäväni Venetsiasta tuoman naamion viereen. Ehkä joulunaikaan tuossa on jokin muu valosydeemi. Aika näyttää.

Tämän sillisalaattipostauksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa ja pikkujoulukautta!

PS.

Gitta, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin

Welcome to my blog, Martha's Favorite

Hiukan vielä pimeyttä - mutta kohta taas valkenee

Tällaisena pimeänä päivänä voi kirjoittaa pimeistä asioista. Kuva on viime viikolta, jolloin kävimme reippailemassa kylässämme olevien järvien välisellä kannaksella. Samaisella kannaksella kulkee myös Helsinki-Turku -moottoritie eli siis tuon yläkuvan koivikon takana. Nämä koivut ovat läpi vuoden yhtä surullisen näköisiä. Seisovat kosteikossa jalat märkinä ja useimmat jo täysin lehdettöminä. Joihinkin koivuihin tulee muutamia lehtiä keväisin, mutta suurin osa kesäajan viherryksestä syntyy lähinnä pensaikosta. Runsaiden sateiden jälkeen vettä tuolla alueella on runsaasti, kuten nyt, mutta kuivaa siellä ei taida olla milloinkaan. Joka kerran ohi kulkiessani ja pystyyn kuolleita ja kuolevia koivuja katsellessani mietin, mikä saa ne kärsimään. Tuleeko moottoritieltä jotain puita tuhoavaa ainesta vai onko moottoritien rakentaminen muuttanut koivikkoalueen maaperää?

Alueella kasvaa myös kanukkaa, mm. korallikanukkaa. Esiintyykö sitä Suomessa luonnonvaraisena vai onko se jossain vaiheessa karannut läheisten talojen pihamaalta? 

Moottoritien kupeessa on muutamia asuintaloja. Osa vanhoja, rakennettu kenties aikoinaan kesämökkikäyttöön, mutta otettu myöhemmin ympärivuotiseen asumiseen. Erään talon pihassa kasvavat kuuset on leikattu pehmeän muotoisiksi. Hiukan ovat alaosastaan harvoja, mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet leikkauksen, on siitä jo muutama vuosi, kun huomasin ne leikatuiksi.

Kuten Saaripalstan Sailakin omassa blogissaan totesi, tätä pimeyttä kestää enää pari viikkoa ja sitten ryhdytään reippaasti etenemään kohti kevättä. Täällä etelässä onkin ollut todella harmaata, vetistä räntää tai silkkaa vettä on satanut. Viime viikonvaihteessa satanut kevyt lumipeite ja parin päivän pikkupakkanen on sanan varsinaisessa merkityksessä menneen talven lumia. Jonkinlainen loskakerros pihallamme edelleen lilluu, maaperä on ilmeisesti sen verran jo kohmeessa, ettei vesi ihan heti imeydy vaan pysyy maan pinnalla milloin tahansa valmiina jäätymään liukkaaksi pääkallokelipihaksi.

Juuso ei viihdy laisinkaan pihalla. Kunhan käy pikaisesti tarpeillaan ja haluaa heti takaisin sisälle köllöttelemään. Iltaisin sillä on taas ollut hellyyspuuskia ja se tulee ihan oma-aloitteisesti syliini vartiksi puoleksi tunniksi rapsutettavaksi.

Innostuin vaihteeksi virkkaamaan isoäidinneliöitä, mikä ei sinänsä ole kovin hyvä juttu. Jostain syystä hartiani eivät laisinkaan tykkää virkkuukoukkuhommista ja koko ajan tuntuu, että olisin kypsä kunnon hierontaan. Juuso sen sijaa tykkää todella paljon tuosta 7veljestä lanka-kerästä ja valmiista neliöistä. Tarvikekori on sille aivan liian pieni, mutta sinne se vain itsensä tunkee pörhistelemään käsitöitäni ja pelmuttamaan tuota lankakerää. Lopuksi se asettuu matolle vahtimaan, ettei kerä vain katoa huomaamatta minnekään.

Joulu on jo aivan oven takana, mutta minä en kyllä ole vielä ihan valmis sitä vastaanottamaan. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, kuin valmistellut joulua. Ajatellut, että ehtiihän sitä. Jouluvaloja olen laittanut niin sisälle kuin uloskin - tai siis sisustusvaloja pimeyttä tuhoamaan. Martat neuvoivat radiossa välttämättään turhaa hössötystä ja turhan siivoamisen aiheuttamaa stressiä. "Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, ei komeropita tarvitse juuri jouluksi siivota", oli minusta aika vinkeä ja varteenotettava neuvo. En aio viettää jouluani kaapissa. Älkää tekään!