Tunteikkaita hetkiä

Hatanpään kartano

Viime päivät ovat olleet tunteikkaita hetkiä täynnä. Ajoittain tuntuu, etten enää yhtään enempää surullisia asioita jaksa. Ihmisen tunnemaailma kestää näköjään ratkeamatta yllättävän paljon. Venyy ja venyy, vaan ei ratkea. 

Ystävältäni löydettiin viime kesänä pahanlaatuinen aivokasvain. Se leikattiin, jonka jälkeen seurasi säde- ja sytostaattihoitoja. Joulukuussa hänelle tehtiin uusi aivokuvaus, jossa kasvaimen todettiin kasvaneen hoidoista huolimatta. Mitään ei ollut tehtävissä. Ystävä siirtyi palliatiiviseen hoitoon, missä hän on sinnitellyt yllättävän pitkään.

Hatanpään arboretum 

Jutun alkupään kuvat ovat Hatanpään arboretumista, jossa kävelin hetken ystävän tapaamisen jälkeen mieltäni rauhoittamassa.

Matkasin maanantaina junalla katsomaan ystävääni. Hän on tällä hetkellä Tampereen Hatanpään puistosairaalassa täysin vuoteenomana. Ystävä tunnisti minut ongelmitta. Aika pian keskustellessa huomaa hänen olevan sekava. Istuimme ystävän puolison kanssa sängyn molemmin puolin. Emme kumpikaan ryhtyneet kinaamaan ja oikaisemaan pikkuseikkoja, vaan toisiamme vilkaisten siirryimme sujuvasti aiheesta toiseen. 

Magnolia Vanha Rouva

Tuntui hyvältä halata ystävää ja pitää häntä kädestä kiinni. Aluksi koitin virittää muistoja viimeisen kolmen vuoden aikana tekemistämme ihanista Tampere-retkistä. Ystävä keräsi tietoa rakennuksista, nähtävyyksistä, museoista, kulttuurista. Hän suunnitteli meille mielenkiintoisia kierroksia aluksi Tampereen kaupungin alueella, myöhemmin laajensimme myös naapurikuntiin. Yhteisillä retkillä kahvittelimme, lounastimme ja juttelimme maailman asioista. Muistelimme opiskeluaikoja ja aikoja, jolloin lastasimme itsemme lisäksi neljä lastamme ystävän tipparelluun ja huristimme vaikkapa eväsretkelle espoolaiseen Marketanpuistoon.

Minulle jäi vaikutelma, ettei ystävä enää muistanut viimeisintäkään retkeä, jonka teimme maaliskuussa 2025. Tuntui haikealta ja surulliselta. Olen tavattoman iloinen, että saimme kokea yhdessä nuo pikkulapsivuodet ja viime vuosien kiinnostavat retket. Samalla olen äärettömän surullinen, että se kaikki on ohi. Että ystävä on lipumassa pois, lopullisesti.

Haikeutta ja surua oli yhdelle päivällä tässäkin aivan riittävästi. Jo edellisenä iltana hoitaja soitti isän hoivakodista, että isä voi huonosti. Enteitä on ollut jo jonkin aikaa, joten yllätys tämä puhelu ei ollut. Hoitaja sanoi, ettei akuuttia hätää ole. Kerroin olevani puhelimella tavoitettavissa. 

Tampereella ollessani hoitaja soitti isästä. Hänen vointinsa oli huonontunut entisestään. Hän ei syö, ei juo, ei suostu ottamaan lääkkeitä. Lääkäriin oltiin yhteydessä. Lääkäri totesi, että koska isällä on elvytyskielto, häntä ei ryhdytä väkisin hoitamaan. Pyritään tekemään isän olo mahdollisimman kivuttomaksi ja levolliseksi. 

Tampereen Tallipiha

Paluujunalle lähtöä odotellessani menin Tampereen keskustan Tallipihan kahvilaan kahville. Olen käynyt Tallipihalla aiemminkin. Silloin siellä on aina ollut paljon muitakin kävijöitä, eikä pienissä puodeissa ole välttämättä ollut tilaa katsella myytäviä tuottaita. Nyt Tallipihalla oli mukavan rauhallista. Pihan hauskoja asetelmia saattoi katsella ja kuvata ilman muiden käsiä, kasseja ja poninhäntiä omien valokuvien kulmissa.

Soitin paluumatkalla junasta isän hoitajalle. Tilanne ei ollut parantunut. Sovimme, että menen heti aamulla isän luo. Ellei yön aikana tilanne muutu. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin aamulla hoivakotiin. Pikkuveli tuli myös. Isä oli nukkunut yön kohtuullisen rauhallisesti, mutta aamulla hän oli jälleen todella levoton ja tuskainen. 

Lääkäri teki saattohoitopäätöksen. Sillä tavoin saimme isälle paremmat mahdollisuudet kunnon kipu- ja rauhoittavaan lääkitykseen. Kotisairaala tuli hoivakotiin laittamaan isälle kanyylin olkavarteen. Se teipattiin tuhdisti, jotta isä ei repisi sitä pois. Kanyylin kautta sairaanhoitaja antoi heti aluksi rauhoittavan lääkkeen ja perään morfiinia kipulääkkeeksi. Vartin päästä isä alkoi selvästi rauhoittua. Hänen hengityksensä muuttui tasaisemmaksi, eikä hän rimpuillut itseään sängyn laitoihin.  

Iltapäivällä lähdin kotiin syömään ja lepäämään. Hoitaja olisi tuonut minullekin ruokaa, mutta eipä maistunut. Isän luona olisi voinut yöpyäkin. Ajattelin, että muut sisarukset ja läheiset voivat vierailla vuorostaan isän luona, kuten ilmeisesti tapahtuukin. Menen taas aamulla katsomaan, mikä on tilanne. Ellei minua sitä ennen hälytetä paikalle.

Isä täytti kaksi kuukautta sitten 98 vuotta. Alkuvuodesta tehdyssä vuositarkastuksessa lääkäri totesi isän olevan fyysisesti varsin hyväkuntoinen. Glaukooma on vienyt isän näkökyvyn. Kuulo on hyvin heikko ja muistisairaus edennyt. Runsas vuosi sitten isään sai vielä paremman keskusteluyhteyden. Silloin hän tunnisti minutkin helposti ilman, että moneen kertaan huusin nimeäni hänen paremmin kuulevaan korvaansa. Silloin hän sanoi eläneensä jo riittävän pitkän elämän, sanoi olevansa valmis lähtemään. 

Saattohoitopäätös ei tarkoita sitä, että isän kuolema olisi lukkoonlyöty. Se on kuitenkin askel kohti hyvästien jättämistä. Tavallaan olen hyvästellyt isää jo pitkään. Poissa on ollut jo useamman vuoden kaikesta kiinnostunut, mielellään keskusteleva ja väittelyjäkin kaihtamaton mies. Vielä isä ei ole kokonaan poissa, mutta sisälleni on astunut tyhjyys, jonka tällä hetkellä täyttää valtava huoli ja murhe. Aikanaan huoli ja murhe muuttuu muistoiksi isästä. 

Tiistain sade on piristänyt luontoa ja puutarhaa. Vesisadetta on luvassa lisääkin, minkä toivotan tervetulleeksi. Viikonlopuksi luvataan kesäisiä lämpötiloja. Olisiko pian aika muuttaa tomaatit ja kurkut kellarista kasvariin? Mielen kapasiteetti ei nyt oikein riitä puutarha-asioihin. Aikansa kutakin.

Vuosi alkoi viileästi

Hydrangea paniculata 'Vims Red' - Syyshortensia

 

Vuosi 2026 alkoi viileissä merkeissä. Täällä etelässä lunta ei vielä paljoa ole (kirjoitan tätä loppiaisena 6.1.). Vain muutama sentti maassa. Pakkasta sen sijaan on ollut ihan kunnolla. Parina aamuna -20℃, eikä päivälläkään lämpötila ole montaa astetta kohonnut. Aurinko on näyttäytynyt tähän mennessä useammin kuin koko syksynä yhteensä. Tai ainakin siltä tuntuu kaiken sen vetisen harmauden jälkeen, jota me kaikki harmittelimme.

Omenapuun oksa

Puutarhatyöt ovat luonnollisesti vähissä näin talvikaudella. Kun lumitöitäkään ei ole ollut, olemme tehneet Ukkokullan kanssa muutamia pitkiä lenkkejä ja välillä vähän lyhyempiä. Ihan vain mielenvirkistykseksi ja raitista ilmaa saadakseni olen pukenut lämmintä päälle ja mennyt pihalle touhuamaan. Ohuttakin lumikerrosta voi käytäviltä hieman keventää nakkaamalla lunta istutusalueille. Lisäpeite kasveille ei ole lainkaan pahasta.

Koristeomena Musta Rudolf

Linnuille siemenet ja talipötköt ovat maistuneet. Siitä päätellen, miten usein automaatteja saa täyttää. Aloitin lintujen ruokinnan tavallista myöhemmin, koska maa oli sulaa ja sää lämmintä. Vasta marraskuun puolivälissä ripustin ensimmäiset talipötköt metallitelineisiinsä. Siemeniä ryhdyin laittamaan pari viikkoa myöhemmin. Tällä menolla tulee konkurssi, kun kuorittuja auringonkukansiemeniä saa alituiseen hakea kaupasta lisää.

Rosa Austin 'Lady of Shalott'

Enimmäkseen siemeniä ja talipötköjä käyvät verottamassa tali-, sini- ja kuusitiaiset. Pikkuvarpusia on vähemmän, samoin viherpeippoja. Punatulkkuja näkyy harvoin, harmaapäätikka vasta kahdesti. Sen sijaan käpytikkoja on välillä kaksin kappalein samaa pötköä naputtamassa. Pyrstötiaisia on ollut ilahduttavan usein. Jos niitä havaitsee jossain yhden, voi olla varma useamman olevan jossain lähellä. 

Mustarastaita hyppii maassa lukuisia. Ne yrittävät saada automaatista siemenen ripustautumalla kynsiensä varassa automaatin reunaan ja pyörittämällä toista siipeään vinhasti pysyäkseen kiinni siemenen nappaamisen ajan. Tavallisimmin mustarastaat luottavat muiden pikkulintujen apuun näiden heitellessä satunnaisia siemeniä maahan.

Mustarastaat ovat pelmuuttaneet lumettomia kohtia tehokkaasti. Kuivia lehtiä ja kariketta on pitkin poikin pihamaata. Kuvittelevatko ne löytävänsä toukkia karikkeen joukosta? Vai ottavatko mustarastaat kuivakylpyjä? 

Närhiä käy kyttäämässä putoavia siemeniä useamman linnun porukalla. Kolme on melko tavanomainen näky syreenien alla. Harakoitakin pyrähtelee pikkulintujen touhuja sekoittamassa. Juuri äsken kolme varista ihmetteli, missä muut tintit. Varikset ja naakat ovat nyt pysyneet poissa pihasta. Parempi niin, koska ne saavat melkoisen metakan aikaan.

Kylän Smarket otti loppuvuodesta käyttöönsä robotit. Vuoden viimeisenä lauantaina kauppaan kävellessäni vastaan tuli tämä robotti. On ne aika symbaattisen näköisiä vekottimia. Illan pimeydessä näen välillä sohvalla istuen, kuinka roborin punainen viiri vilkkuu puiston laidan kevyen liikenteen väylällä. Sunnuntaina alkuillasta autolla kotiin tullessani näin robotin jumittavan pienessä lumivallissa. Jäljistä päätellen se oli jo jonkin aikaa siinä suhannut, mutta hetken tilannetta seurattuani pääsi jatkamaan taas matkaansa.

Muutama päivä sitten lehdessä oli juttu eniten roboteilla tilattavista tuotteista. Hampurilaiset ja sipsit olivat kärjessä. Robottiin mahtuu kaivamieni tietojen mukaan kaksi muovikassillista tavaraa eli noin 9 kg. Aika paljon. Yllättävän suosittuja nuo vekottimet näyttävät meidän kylällä olevan. 

Me käymme ruokaostoksilla pääsääntöisesti kerran viikossa. Silloin tuodaan kaupasta kaikki mahdollinen pesuaineista kuivahiivaan. Tuoretavaraa täytyy välillä hakea. Silloin laitan mielelläni repun selkään ja kävelen kolmen kilometrin päässä sijaitseviin kyläkauppoihin. Ellei ole erityistä kiirettä tai muuta syytä käyttää autoa. 

Lumen myötä pihalle avautui moottoritie jäniksille. Taisi valtaväylä olla paikallaan jo ennen luntakin, mutta nyt jäljet näkyvät hyvin. 

Sammalleimuja, patjarikkoja ja sulkaneilikoita on pöyhittu pohjia myöten. Jänisten suu lienee peltipäällysteinen, kun kuiva ja tikkuinen eines kelpaa niille hyvin. Luultavasti yksi syy on tuoreen tarjonnan vähyys. Toivottavasti olen muistanut verkottaa herkimmät kasvini. Kuoren järsiminen puusta ja pensaasta voi hyvinkin olla kyseisen kasvin tuho.

Rhododenron

Espoolaisessa hoivakodissa asuva isäni täyttää maaliskuun puolivälissä 98 v. Hänen kanssaan kommunikointi on jo pidemmän aikaa ollut vaikeaa, koska isä kuulee huonosti eikä glaukooman vuoksi näe enää mitään. Hänellä on verisuoniperäinen muistisairaus, mutta isä ei ole muistisairaiden yksikössä. Hänen katsottiin pärjäävän hyvin muiden vanhusten parissa jäätyään äidin kuoleman jälkeen yksin runsas 4 vuotta sitten.

Uskon, että isä olisi paljon paremmassa kunnossa, mikäli hän näkisi ympäristönsä ja ihmiset. Kun hänen kuulonsakin on todella huono, hän elää kuin johonkin yksinäisyyteen tuomitussa kapselissa. 

Isän päivärytmi on ollut jo pidemmän aikaa sekaisin. Hän istuu päivisin salin keinutuolissa, jotta hän olisi toisten parissa vähäisillä aisteillaan aistimassa muiden läsnäoloa ja heidän aiheuttamiaan ääniä. Silti isä ilmeisesti torkkuu istuallaan, jolloin unta ei riitä koko yöksi. Isä on öisin touhukas, köpöttelee pitkin salia ja käytäviä, konttaakin lattioilla reittejä tunnustellessaan. 

Lattiassa on liiketunnistin, joka hälyttää yöhoitajan paikalle isän noustessa sängystään. Aina hoitaja ei ehdi riittävän ajoissa isän luo, sillä kerroksessa on 30 tarvitsevaa asukasta yhtä yöhoitajaa kohden. Yöhoitaja on välillä kuskannut isää pyörätuolilla mukanaan pitkin kerrosta.  Isälle pyydettiin lääkäriltä hygieniahaalarilupa (haalari, jossa vetoketju selän puolella), jotta hän ei ehtisi vessaa etsiessään pissata nurkkiin ennen yöhoitajan saapumista. Lupa saatiin kokeeksi kolmen kuukauden ajaksi. Haalarista on ollut apua.

Valvominen ja touhuaminen on kuitenkin vaaraksi vanhuksen sydämelle. Samoin on haahuilu pitkin huonetta ja yhteisiä tiloja, joita isä ei ole koskaan nähnyt omilla silmillään. Haparoiva kävely ja tuntemattomat nurkat aiheuttavat vakavan kaatumis- ja loukkaantumisvaaran. Yksi ratkaisu ongelmaan olisi useampi yöhoitaja kerrosta kohden. Liian kallista kuulemma.

Opiskeluaikainen ystäväni sairastui kesällä vakavasti. Häneltä löydettiin pahanlaatuinen aivokasvain eli glioblastooma gradus IV. Kasvain leikattiin heinäkuun alussa, jolloin aivoihin saatiin tilaa ja näin lisää aikaa. Leikkauksen jälkeen aloitettiin säde- ja solusalpaajahoidot. Joulukuun alussa tehdyissä kuvauksissa todettiin kasvaimen kasvaneen, eikä mitään ole enää tehtävissä. Ystäväni pääsi palliatiiviseen hoitoon erikoistuneeseen hoitokotiin. Kävin häntä ennen uudenvuoden aatonaattona katsomassa. Kodikas paikka, jossa on myös paljon vapaaehtoisia helpottamassa ja viihdyttämässä potilaita.

Olen aina tykännyt Tampereesta. Pitkäaikaisin ja tärkein ystäväni perheineen asui ja työskenteli Tampereella useamman vuoden. Samoin Ukkokullan äiti asui kahdessakin eri paikassa Tampereella ennen takaisin muuttoaan Espooseen. Kävimme sekä ystävän että anopin luona vierailuilla. 

 

Intensiivisemmin tutustuin Tampereeseen nyt sairastuneen ystäväni muuttaessa sinne neljä vuotta sitten. Meillä oli monta tapaamista kulttuurin ja nähtävyyksien kokemisen merkeissä. Ystäväni laati tapaamisiamme varten päiväohjelmia, jotka sisälsivät antoisia kävelyreittejä, museokäyntejä ja kiinnostavia arkkitehtuurikohteita. Välillä istahdimme nauttimaan hyvästä ruoasta, kahvittelimme ja toisinaan vain istuimme ihailemassa maisemia. Vaihdoimme ajatuksia maailmanmenosta, muistelimme yhteisiä retkiä lapsiemme ollessa pieniä ja ylipäätään juttelimme elämästä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Ystäväni elämä kulkee vääjäämättä kohti loppua. En osaa surra suunnitteluasteelle jääviä Tampere-retkiämme. Päinvastoin. Olen onnellinen, että vietimme nuo antoisat hetket yhdessä iloiten ja monenlaista kiinnostavaa kokien. En varmaan ole vielä täysin sisäistänyt vauhdilla lähestyvää ystävän menettämistä. Sen aika tulee kyllä.

Aamurusko 1.1.2026

Kässäkerhomme eli kolmen kässälikan kokoontumiset alkavat loppiaisen jälkeen. Sain jo valmiiksi yhdet sukat, joita voimme hiplata joulukuulumisia jakaessamme. Mitähän seuraavaksi laittaisin aluksi puikoille?

Pyhät on nyt käytännössä juhlittu. Jääkaapistaakaan ei enää jouluruokia löydy. Suunnatkaamme katseemme kohti keväisiä askareita. Sieltä se tulee, vaikka välillä saattaa vähän keikuttaa. 

Sukkia, sukkia ja vielä kerran sukkia

 
Toiset kutoo komeita villapaitoja, toiset hienoja huiveja ja monet pyöräyttävät puikoilla pipoja päitä lämmittämään. Minä kudon sukkia, sukkia ja vielä kerran sukkia. Erään ihmisen mukaan kudon VAAN sukkia. Lausahdus kaikui korvissani vähättelevänä kommenttina. Miksi pitäisi kutoa jotain sellaista, millä ei itselle ole käyttöä? Sukkien kutominen on mieluisaa, rauhoittavaa toimintaa. Siinä puikkoja kilistellessä ajatukset saavat lentää muille maille. Telkkaristakin voi kutoessa huoletta seurata leffan juonta sotkeutumatta lankoihin.

Tällä hetkellä kutomisen ohessa mietin paljon vakavasti sairasta ystävääni. Hänellä todettiin kesällä pahanlaatuinen aivokasvain, joka leikattiin pian löytymisen jälkeen. Sen jälkeen hän on saanut sekä sädehoitoa että sytostaatteja. Tiistaina hänen aivokuvansa kertoivat, että syöpä on jatkanut kasvuaan. Mitään ei enää ole tehtävissä. Ystävä saa nyt oireenmukaista hoitoa eli hänen kipujaan lääkitään. 

Pari päivää sitten puikoiltani putosi kuvan frillavarsisukat. Halusin niistä viininpunaiset ja marketista löytyi 7veikkaa vastaavaa House Onni -lankaa. Sen koostumus on 70 % villaa, 30 % polyamidia. Langan kuitusäikeet ovat aika löyhästi kierteiset, minkä vuoksi silmukoiden kanssa sai olla tarkkana. Liian helposti tuli puolikkaita silmukoita. Muutaman kerran huomasin puolikkaan silmukan vasta jälkikäteen, joten työtä oli purettava vajaaseen silmukkaan saakka ja kudottava se sitten uudelleen. Vajaan silmukan kohta olisi ollut liian herkkä reiän syntymiselle.

Frillan tekemiseen käytin Merja Ojanperän Juhannustanssi -sukan ohjetta. Juhannustanssi -sukka on tehty 2-2.75 puikoilla, joten olen muokannut ohjeen sopivammaksi 3.5 puikoille.

Tällaiset raitasukat näin somessa. Kutsun näitä viivakoodisukiksi. Taaemmat sukat on kudottu tummanvihreästä ja luonnonvalkoisesta 7veikasta. Etualalla olevat taasen ruskeasta ja luonnonvalkoisesta 7veikasta. Kummassakin on 14 s/puikko. Sukkien koko on 43-44.

Raitasukkia on minusta hauska tehdä. Ne tuntuvat valmistuvan yksivärisiä nopeammin, mikä on todennäköisesti vain illuusio.  

Merja Ojanperän "Kauneimmat Villasukat" -kirjasta löytämäni Helmi-Orvokki -malli on yksi mieluisimpia. Ohje löytyy myös Raverlystä, kuten aiemmin mainitsemaani Juhannustanssi-sukkaankin. 

Olen toteuttanut tämän mallin monissa eri väreissä. Virkatun kukan jätän sukista pois. Nyt ajattelin hempeillä oikein kunnolla tekemällä Helmi-Orvokit vaaleansinisinä ja vaaleanpunaisina 38-39 -kokoisina.

Puikoilla on parhaillaan harmaa-mustasävyiset Körttisukat. Tämän vuoden neuleista teen yhteenvedon myöhemmin.

Kasvimaa, kutominen ja kaalilaatikko

 
Mennyt viikonloppu oli ahkerointia vallan mainiossa säässä. Kylmän yön jälkeen aurinko nousi taivaalle lämmittämään jopa kesäisesti. Nurmikkoa leikatessa tarkeni hyvin lyhythihaisessa puserossa. Olin tavallista viitseliäämpi eli haravoin kanttausurista syyslehtiä nurmikolle, josta ne oli helppo silputa nurmikon ravinnoksi.

Kasvimaan lavakaulukset on jo suurimmaksi osaksi tyhjennetty. Sunnuntaina poistin korkeiksi venähtäneet kosmoskukat, jotka ovat tänä kesänä kukkineet varsin huonosti. Enemmän kukkia ovat tehneet ympärille itsestään siementäneet kosmokset. Tätä kuvaa katsellessa keksinkin, että ensi keväänä taidan kylvää kosmokset suoraan Majalispenkkiin. Jospa en istutakaan mitään monivuotista penkkiin myöhemminkään, vaan varaan paikan kesäistutuksille. Senkin jälkeen, kun metsäruusun versoja sieltä ei enää nouse.

Pahoittelen tuija-aitakuvan laatua. Aurinko helotti kuvaajaa häiritsevästi.

Sain vihdoin leikattua niin tuija-aidan kuin muutkin pihalla asustavat tuijat. Tontin kadusta erottavan tuija-aidan Pikkupuutarhan puoleinen osuus on yli 20 m. Sisäänkäynnin toisella puolella on lyhyempi pätkä. Teleskooppileikkurilla saan aidan leikattua maasta käsin. Pikkupuutarhan puolelle saa tarvittaessa tikkaatkin pystyyn, mutta kadun puolella ojan vuoksi ei tikkaita voi käyttää. 

Kuvan vasemmassa alalaidassa näkyvä aita on lumimarjaa, jonka pidän leikkaamalla matalana. Sen taakse jää tuija-aidan huoltoa helpottava käytävä. En enää yhtään muista, mikä idea lumimarjojen istuttamisella on ollut. Taisivat olla tuossa jo ennen tuijien istuttamista.

Alapihan Muumipeikoksi nimeämäni tuija kasvaa Kiemurapenkin päässä. Muumipeikon vasemmalle puolelle jää kasvihuone. Oikealla puolella taasen on tarhaviinikärhö 'Black Princen' köynnöstuki. 'Black Prince' kasvoi tänäkin kesänä Muumipeikon päähän ja hartioille.  Nyt viinikärhöä oli madallettava, jotta sain tuijan leikattua. 

Muumipeikon synty liittyy tienvarren tuijien istuttamiseen. Osa riviin istutetuista aitatuijista ei lähtenyt toivotusti kasvuun, joten ne vaihdettiin uusiin. Annoin poistetuille tuijille mahdollisuuden uuteen elämään istuttamalla niitä muualle puutarhaan. Muumipeikko kiitti mahdollisuudesta ja kotiutui oikein hyvin.

Tuijien leikkaaminen oli koko päivän kestänyt operaatio. Aloitin heti aamusta ja jäljet sain siivottua alkuillasta. Olin aivan naatti työrupeaman jälkeen. Käsivarret eivät ole vieläkään toipuneet urakasta. 

Puistoalueen toisella laidalla on tontin kahdella sivulla upeasti hoidettu pitkä tuija-aita. Tässä kuvassa viimeistely on vielä kesken. Muovinauhan ajatuksena lienee torjua peuroja pois tuijien kimpusta. Tuosta aidan vierestä kulkee peurojen vakioreitti. Muovinauhaa käyttäneet ovat kertoneet, ettei sillä ole peuroja torjuvaa tehoa.

Ystävä kävi pitkästä aikaa kylässä. Hän toi tuliaisena hienon syysasetelman. Telineessä roikkuvassa amppelissa on erivärisiä kanervia ja lankaköynnöstä. Laitoin asetelman väliaikaisella virityksellä korkeammalle, jotta se näkyisi paremmin. Kun tämän asetelman aika on ohi, voin hyödyntää telinettä vaikkapa kesäkukille. 

Ystävä kiersi useamman viikon Eurooppaa asuntoautollaan. Ranskassa ystävä kävi Pylones-myymälässä, jossa on huumorilla maustettuja lahja- ja muita esineitä. Minulle hän toi punaisen naisfiguurimaisen sateenvarjon. Se on niin hauska, että voisin nostaa sen vaikka kahvilassa käydessäni pöydälle viereeni seisomaan. Samasta paikasta sain myös pienen peilillä varustetun harjan. Erinomainen, juuri käsilaukkuun sopiva väline. Suklaarasia ei ole samasta kaupasta.

Puikot ja langatkin ovat etsiytyneet hyppysiin. Elokuussa naapurikylän marketissa oli Novitan Polkka-lankaa tarjouksessa. Polkka-langasta syntyy kirjoneule helposti. Lankatarjoukseen oli helppo tarttua. Päätin tehdä isän hoivakodin hoitajille joululahjaksi polvisukat.

Aloitin syksyn neulesession 23.8. polvisukilla. Sen jälkeen kudoin kuvan puolisäärisukat, joille saajakin on jo päätetty. Nyt on meneillään Jules-neulemallilla sukat. Nekin pukinkonttiin. Tuija-aitaleikkauksen aiheuttama rasitusvamma käsissä hidastaa kutomista. Pakko pitää muutama välipäivä käsien lepuuttamiseksi.

Ruoan laittaminen on arkeen ja pyhään kuuluva perusasia. Tykkään kokeilla lehdistä tai muualta bongaamiani ohjeita. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei. Joskus syy löytyy peilistä, harvemmin ohjeesta. Loppukesästä olen leiponut useita piirakoita niin makeina kuin suolaisina. Syystä tai toisesta voisin vaihtaa keittiöni nimeksi Lässähtäneiden leipomusten -keittiöksi. Maun puolesta niitä on vielä syönyt, mutta ulkonäkö on ollut julkaisukelvoton.

Myös blogeista löytyy välillä hyviä vinkkejä. En kuolemaksenikaan muista, kuka teistä kehui tehneensä gruusialaista kaalilaatikkoa. Ohje siihen löytyy Yhteishyvästä. Kaalilaatikosta tykkäävänä tätä versiota oli kokeiltava. Kyllä kannatti, herkullista. Jouduin hiukan soveltamaan ohjetta, kun ihan kaikkea ei sitten ollutkaan kotona. Muistin jääkaapista löytyvän suolakurkkuja. Ei löytynyt. Niin sitten korvasin suolakurkun kurkkusalaatilla. Smetanaa taasen laitoin ohjetta enemmän, kun en halunnut jättää pientä määrää odottamaan seuraavaa käyttöä rasian pohjalle.

Aion tehdä gruusialaista kaalilaatikkoa toistekin. Kuten myös tavallista kaalilaatikkoa. Miten hyviä nämä syksyisistä kasviksista valmistettavat ruoat ovatkaan. 

Daaliat ovat edelleen talon seinustalla isoissa ruukuissaan. En ole kiikuttanut daalioita suojaan edes yöksi, koska talon seinustalla lämpötila on pysynyt kohtuullisena. Daaliat kukkivat edelleen runsaina, eikä niissä ole kylmän aiheuttamia vioituksia. Vielä. Kellariin kuskaaminen alkaa olla kuitenkin lähellä. Autotalli olisi hyvä välivarastointipaikka, mutta siellä ei ole sopivaa tilaa.

Pihalla tulee kyllä monestakin syystä pyörittyä, mutta ei siellä enää istuta kukkia ihailemassa. Nyt raaskii leikata daalioitakin maljakoon. Kaikki daaliani ovat sellaisia, jotka avautumista odottavia nuppuja vaarantamatta on leikattava melko lyhytvartisina. Nuput eivät näytä kovin hyvin avautuvan sisällä. 

Colcicum Giant - Syysmyrkkylilja 

Harva se päivä kierrän puutarhan löytääkseni mullasta nousevia syysmyrkkyliljoja. Niitä on tullut istutettua lukuisia, mutta ei kovin hyvällä tuurilla. Loppuviikosta löysin ensimmäiset kalvakat nuput Syreenipenkin kärhötuen viereltä. Istutustietojen mukaan olen tähän istuttanut 'Giantia'. 

Golchicum Waterlily - Syysmyrkkylilja 

Toinen esiintymä löytyi pian Giantien jälkeen alapihan Kiemurapenkistä. En vain osannut lainkaan odottaa niitä tuossa paikassa. Illansuussa on taas istahdettava istutuslistoja selaamaan. Joku kirjaus on jäänyt tekemättä tai sitten olen muita kasveja siirrellessä siirtänyt myös syysmyrkkyliljat.

Anemone tomentosa Robustissima - Hopeasyysvuokko

Syysvuokkoni kukkii ja kukkii ja kukkii. Eikä vain Kiemurapenkissä, vaan sen siementaimet myös Pikkupuutarhan Muuripenkissä, sisäänkäynnin Bermudassa ja alapihan Päivänliljapenkissä. On se vaan niin hieno!

Syyskuu vaihtuu lokakuuksi. Olkoon se täynnä valoa. Ainakin kynttilänvaloa.