Eilen joutsenia, tänään lunta

Tänään näkymä työhuoneen ikkunasta on varsin luminen. Ja lisää sataa kaiken aikaa taivaalta. Lunta on tullut runsaasti ja se on hyvin märkää ja painavaa. Aura-autokin huristi ohi aamukahvia juodessamme. Sitä ei ole kuluneen talven aikana kovinkaan montaa kertaa tapahtunut. Yhden käden sormet riittävät laskemisessa mainiosti.

Joinain keväinä tällaiset takatalvitapahtumat ovat saaneet mieleni matalaksi ja vähäinenkin lumi puutarhassa on harmittanut todella ankarasti. Eihän tuo nytkään kivalta tunnu, mutta luultavasti usean päivän ajan jatkunut lumisateen ennustaminen jokaisessa mediavempeleessä on auttanut orientoitumaan tähän säähän. Ja kuten olen jo monen blogissa kommentoinutkin, hyvä, että lumi sataa nyt eikä kuukauden kuluttua - jos on nimittäin sataakseen.

Koska luvassa on myös pakkasta, lienee parempi, että lumi peittää varhaisesta keväästä innostuneet piipot ja silmut lämpimään vaippaan vähäksi aikaa. Enpä usko, että tämä lumi kovin pitkään maassa pysyy. 

Eilen kävin Somerolla, jossa näin parissakin paikassa joutsenia pellolla. Pakko oli pysähtyä niitä ihailemaan ja kuuntelemaan niiden kumeita törähdyksiä. Harmi, ettei minulla ole zoomia, jotta olisin saanut lähikuvia. Juuri, kun olin saanut itseni ja kamerani takaisin autoon, koko tuo yläkuvan joukko lähti lentoon ja kaarsi upeana joukkona tuonne metsän reunaan.

Paluumatkalla pysähdyimme Pusulassa sijaitsevan kosteikon reunaan ihailemaan levähtämään pysähtynyttä joutsenjoukkoa. Tuo mainittu kosteikko on kylläkin tien toisella puolella, jossa sijaitsee lintujen tarkkailemista varten lintutornikin. Tällä pellolla joutsenia oli todella paljon, mutta mitäpä niitä kaikkia samaan kuvaan ahtamaan, kun tuloksena olisi ollut lähinnä pieniä vaaleita pilkkuja harmaanruskeassa maisemassa. Noiden isojen lintujen katseleminen ja kuunteleminen sai rintaan lämpimiä väristyksiä. Kyllä luonto on ihmeellinen ja sen ilmiöiden seuraaminen aina yhtä koskettavaa.

 

Kevättä eletään ja talvea lupaillaan

Kärhö heräilee

Pakko yhtyä muiden hehkutukseen, sillä niin upeat kevätsäät on meitä viime päivinä hellineet. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta ja lämpömittari on pongahtanut parhaimmillaan 12:een asteeseen, varjossakin seitsemään. Eilen kannoin pihatuolit iltapäiväkahvittelua varten yläterassille ja Juusolle matonkin oven alle. Vielä ei ole ehditty niitä kahveja terassille juomaan, mutta Juuso sen sijaan on ymmärtänyt maton merkityksen siten, että kulku sisälle pitäisi vihdoin aloittaa pihaovesta. Muulloin kuljemme lähinnä takaovesta, koska sieltä pääsee sopivasti varastoon riisumaan kuraisia saappaita ja pihahommissa pöllyyntyneitä pihatamineita.

Mamma, avaa ovi!

En päästänyt Juusoa tuosta pihaovesta sisälle, sillä se oli juuri torkkunut auringonläiskässä norjanangervopusikossa. Arvatkaa vain, miten pölyinen ja täynnä jos jonkinlaista roskaa ja rikkaa sen karva on. Varaston ovella sitä sentään ehtii päällimmäiset harjata ainakin sen hännästä pois, eikä kaikki kulkeudu sisätiloihin. On se hyvä, että talven mittaan ehtii unohtaa kaikki kevääseen ja kesään liittyvät negatiiviset puolet niin tehokkaasti, ettei niitä tule turhaan murehdittua. Vaikka pientähän tuo Juuson roskaaminen on.

Köynnöshortensia

Kaikki takatalvea mananneet röyhistelevät nyt rintaansa, kun viikonlopulle on luvassa lumisadetta ja kylmenevää. Eihän lumisade kovin mukavalta ajatukselta tunnu, mutta jos sitä nyt ylipäätään pitää vielä sataa, parempi että sataa näin maaliskuussa. Eikä sitten huhti- tai toukokuussa, jolloin ihan tosissaan kaikki ovat jo orientoituneet aloittamaan kevään ja kesän.

Vihdoin meidänkin pihassa mullasta alkaa työntymään elämää. Yksi tulppaanikin on päättänyt kurkistaa, josko jo jaksaisi ryhtyä kasvamaan. Ei kiirettä, teki mieleni sille sanoa. Kuten kuvista näkee, maa on todella märkää. Enemmänhän tuo on kuin kermalorausta odottavaa mämmiä, eikä mitään multaa.

Yläpihalla ei pahemmin lunta enää ole, mutta nekin vähät jäävät sulaessaan vetenä lillumaan mullan pintaan. Maa on edelleen jäässä ja luultavasti piripintaan täynnänsä syksyn mittaan satanutta vettä. Kyllä nämä aurinkoiset ilmat tekevät hyvää kaikelle kosteudelle. Haihduttavat ylimääräistä märkyyttä.

Karvaiset lehdet unikolla

Kevätkaihonkukka

Pihalla ei ole tänä keväänä kovin paljon haravoitavaa, sillä syksyn mittaan ehti haravoida vähän turhankin tarkasti. Vaikka onhan noista puista ja myös tuulen mukana tullut mm. neulasia, käpyjä ja kaikenlaisia lehtiä sen verran, että ehkä siellä vähän voisi haravaa heiluttaa. Toisaalta yritän pitää itseni kurissa ja mättää sitä tuoretta multaa kaiken maatuvan päälle kunnes maa on vähän kuivunut sen sijaan, että menisin rapsuttamaan viimeisetkin ravinnonrippeet pois. 

Alapiha oli eilen vielä tämän näköinen. Tuo ei ole lunta vaan jäätikkö, joka aivan selvästi uhkaa sitä olematonta nurmikkoa, joka vielä on selvinnyt sammaloitumatta. Onneksi tämän päivän aurinko on mukavasti kaventanut ja sulattanut tuota napajäätä. Kovin paksu tuo kerros ei ole, mutta niin surullisen ja paleltavan näköistä. Enpä muista, että meidän alapihalla olisi koskaan aiemmin ollut moista jäätikköä. 

Jäätikön ylitettyäni löysin sentään lohdutukseksi elämää raparperipenkistä. Se on kuin mikäkin kirkkaaseen naamiaisasuun pukeutunut mörkö, joka tarmokkaasti uhkaa lunta ja kylmyyttä mönkiessään vielä roudasta koppuraisen mullan läpi kohti valoa ja kevättä. Luulenpa, että puutarhassani olisi raparperi, vaikka en siitä tykkäisikään. Se on niin positiivinen ja vähään tyytyvä kasvi, että se pelkällä olemassaollollaan jo tuo hyvää mieltä. Ja kyllähän minä siitä tykkään sen kaikissa olomuodoissa.

Tomaatin taimet nousivat ripeästi mullasta. Nyt ne nojaavat toisiinsa läpikuultavan hentoina ja herkkinä. Joka päivä käyn niitä suihkuttamassa ja hellästi sormella huojuttamassa, jotta ne vahvistuisivat ja jaksaisivat kasvaa. Kohta niiden on aika muuttaa isompiin purkkeihin ja parempaan multaan. 

Jostain on kyllä iskenyt aivan mahdoton aikaansaamattomuus ja laiskotuksen tarve, mikä näkyy tällä hetkellä lähinnä siten, että paljon on yhä siemeniä kylvämättä. Eihän niillä useimmilla vielä ole edes kiirettä ja saattaapa tässä käydä niinkin, että siirrän kukkien kasvattamisen kesään. Ulkona ja kasvihuoneessa on paremmin tilaa mullan kanssa touhuamiseen ja taimien sijoittamiseen. 

Yhtenä päivän kummastelin, miksi Juuso istuu sellaisessa paikassa ikkunalaudalla, jossa se ei juuri koskaan käy. Osa taimipoteistani on ikkunalaudan viereen sijoitetun pikkupöydän päällä ja juuri siinä vieressä Juuso istuskeli. Kylvin ensimmäistä kertaa muutaman maissin siemenen ja ne nousivatkin nopeasti pintaan kasvaen viisisenttisiksi. Kolmessa ruukussa on kussakin kaksi tainta. Huomasin, että yhden ruukun kummastakin maissintaimesta puuttuu puolikas.  Vasta myöhemmin tajusin, että luultavasti Juuso oli käynyt maistelemassa maisseja juuri silloin, kun sen näin epätavallisessa paikassaan. Sanoin silloin Ukkokullallekin, että miksiköhän Juuso on niin kummallisen oloinen. Löytäessäni taimipuolikkaat ajattelin, että Juuso oli ollut selvästikin syyllisen näköinen, mutta tarkemmin mietittyäni se näytti pikemmikin varsin elämäänsä tyytyväiseltä.

Mitäpä muuta sitä iltaisin on tullut tehtyä, kuin kudottu sukkia. Olen menossa tapaamaan ystävää, joka pitää kovasti oranssista väristä koruissa, huiveissa ja laukuissa. Päätin kutoa hänelle sukat kotona pidettäväksi ja väriksi valikoitui tietenkin oranssi. Ostin 7veikan seuraksi sävyihin sopivan kerän Polkaa ja niin sitten valmistui kaksi iloista sukkaparia. Nyt on kyllä tarkoitus pitää hetki taukoa kutimien kanssa, sillä kädet ovat todella kipeät ja jäykät.  Ei niitä kutoessa satu yhtään, mutta öisin sormia särkee välillä ihan unta häiritsevästi. Katsotaan nyt, kuinka monta iltaa jaksan pitää sormeni levossa.

Tämän ruusun kera toivotan uudet lukijani lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja mukavaa viikonvaihdetta kaikille, sehän on jälleen huomenissa.

Korttiaskartelusessio ja keväistä aurinkoa

Korttivarasto oli päässyt ehtymään ja tulossa on melkoinen merkkipäivien rypäs. Oli siis pakko istahtaa työpöydän ääreen ja ryhtyä askarteluhommiin. Minulla kyllä pitäisi olla valtava työpöytä, jotta pääsisin kunnolla levittäytymään kamoineni. Askarrellessani esillä on kartonkia, kuviollisia ja värillisiä papereita, tarroja, saksia, liimaa, kyniä, viivottimia, kiiltokuvia, vanhoja postikortteja, nauhoja ja kaikenlaista muuta tavaraa. Lähellä tulee olla myös radio, jotta voin touhutessani kuunnella musiikkia ja maailmanmenon kuulumisia. Myös tietokonetta tarvitsen, koska laitan kortteihini erilaisia runoja ja riimejä, jotka pyrin valikoimaan kulloisenkin vastaanottajan mukaan. Jälleen kerran pärjäsin kyllä tällä pienemmälläkin pöydällä, kun käytin apuna kaikkia muita käsillä olevia tasoja ja pintoja, joihin saatoin levitellä tavaroitani sopivasti esillä oleviksi.

Sopivat kiiltokuvat alkoivat olla vähissä ja googletin sellaisia nettikauppoja, joista niitä voisin tilata. Marketeistakin saattaa toisinaan kiiltokuvia bongata, mutta usein ne ovat nallepuh-, hellokitty- tai muita, enemmäkin tiettyihin lelumerkkeihin liitettyjä kiltsikoita, joita en mielelläni ainakaan aikuisille suunnatuissa korteissa halua käyttää. Itse asiassa ilahduin netistä tilattavien kiiltokuvien tarjonnasta ja se yritys, johon päädyin, oli kyllä ihan hyvä - ja myös nopea. Torstaina tilasin ja tänään tulivat. Ihania kiiltokuvia, joista monista tuli lapsuuden ruusut ja keijut mieleen.

Tänään meillä oli aivan upea kevätpäivä. Keittiön mittari näytti +6.9 ja olkkarin puolen mittari +9.9 eli varjossakin oli ihan mukiinmenevää. Alapihalla ei edelleenkään ole hyvä kuljeskella, sillä vaikka siellä on varsin vähän lunta, on maa ilmeisesti yhä jäässä ja sulanut lumi lilluu vesilammikoina ja jääkenttinä nurmen päällä. Loppusyksystä vettä tuli niin valtavasti, ettei maa jaksanut enää kaikkea imeä. Kaikki alkutalven lumikin tuli vetenä, joten vaikka näkyvää lunta ei nyt olekaan, maa on kyllä märkääkin märempi. Onneksi eilen aurinko paistoi jonkun verran ja tänään sitten oikein kunnolla. Aurinkoa toivoisin vastedeskin, jotta se haihduttaisi ylimääräistä vettä ja märkyyttä.

Vielä lauantaina yläpihan kukkalaatoituksen päällä oli muutaman sentin syvyinen vesilammikko, mutta eilispäivän aikana kaikki lammikot yläpihalta olivat haihtuneet pois. Auringonvoimaa varmaankin.

Tuijia en ole pahemmin käynyt peittelemässä ja hyvin ovat pärjänneet. Sen sijaan viime kesänä siirtämäni mahoniat huputin kuin myös kaksi viime kesänä istuttamaani rhodoa. Tänään tuota mahonian takana näkyvää lunta ei enää ollut, mutta maa on kyllä jäässä. Pinta saattaa näyttää ja tuntua kostealta, mutta kovaa on. Kokeilin nimittäin.

Tänään löysin joitakin uusia piippoja, mutta kameran kanssa en ehtinyt juurikaan pihalla hosua. Esikko kurkistelee ruskeiden lehtien lomitse, nuppuja en vielä nähnyt. Tosin en kovin innokkaasti kasvia ryhtynyt kaivelemaan. Ajattelin, että olkoon vielä rauhassa. Radiossa sanottiin, että kevät on noin kolme viikkoa etuajassa. Ilmasto on lämmennyt jo vuosien ajan sen verran, että meilläkin voidaan onnistuneesti kasvattaa arkojakin kasveja. Jossain määrin voisi sanoa, että eteläisessä Suomessa ja suotuisissa olosuhteissa muuallakin ilmastomme alkaa vastata Viron kevättä. Väittivät radiossa.

Lumettomuus ja keväisen lämmin sää saa aikaan halun haravoida ja rapsutella siellä täällä. Oikeastaan nyt pitäisi jaksaa olla maltillinen ja antaa kasvien rauhassa totutella lämpöön ja valoon. Maankin soisi sulavan kunnolla ja kuivuvan. Viime keväänä yritin ensimmäisen kerran toimia niin, etten haravoinut kukkapenkkejä vaan sirottelin niille kevyesti multaa. Näin lahoavat lehdet ja muut rikat peittyvät, mutta kasvit jaksavat kyllä ponnistaa vihertyvät versonsa maasta. Näin en siirrä penkeistä pois mitään tarpeellista ja kaikki jää maahan ravinteeksi. Ja itse asiassa näin saa nopeammin aika siistin näköistäkin. Jos nimittäin ruskeat puunlehdet ja aukkopaikat näyttävät rumilta, musta multa saa ainakin minusta kukkapenkin näyttämään jotenkin tuoreelta ja innokkaalta aloittamaan uutta kasvua.

Sain ystävältä monta narsissiruukkua ja istutin ne kukkalaatikoihin terassille, keittiön- ja työhuoneen ikkunoiden alle. Pari narsissiruukkua on viettänyt terassilla jo toista viikkoa ja hyvin ne siellä pärjäävät. Pääsen nauttimaan kevätkukista pitkään, kun nuput avautuvat viileässä hitaasti ja kukkivat kauan.

Lakaisin tänään myös pation ja siirsin katoskehikon paikalleen, mutta vielä en hakenut  kellarista kehikkoon kangasta. Istuimme hetken aikaa pihakeinussa ja kuuntelimme tuulen huminaa ja lintujen sirkutusta. Ukkokulta kertoi kuulleensa aamulla mustarastaan laulavan ja minäkin muistin kertoa hänelle nähneeni torstaina mattoja portailla ravistellessani neljän joutsenen laulavan ja lentävän aivan talomme katon yli. Huomenna en ehdi, mutta heti seuraavana aurinkoisena vapaapäivänä kannan kellarista terassille tuolit kahvihetkiä varten. Alkaa olla sellainen aika.

 

Faktaa kissoista Juuso-kuvien kera

Oletko koskaan tullut miettineeksi, onko kissasi oikea- vai vasenkätinen? Jopa 40 prosenttia kissoista käyttää joko vasenta tai oikeaa tassuaan huomattavasti enemmän. Sen huomaa, kummalla tassulla kissa esimerkiksi pyrkii avaamaan aina oven.

Terve täysikasvuinen kissa nukkuu noin 65 prosenttia elämästään: kissa nukkuu 50 prosenttia torkkuen tai kevyessä unessa, 15 prosenttia taas syvässä unessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kissa on elämästään vain 35 prosenttia valveilla, mikä on noin keskimäärin seitsemää tuntia päivässä! Kissanpennut nukkuvat kolmen ensimmäisen viikon ajan peräti 90 prosenttia ajasta.

Torkkumisviehtymyksestään huolimatta kissa ei ole kuitenkaan toivoton unikeko: sen kerrotaan siirtyvän unesta täyteen virkeystilaan nopeammin kuin yksikään toinen eläin.

Ja vaikka kissat rakastavat nukkumista, ne eivät häiritse kanssasisariaan tai ihmisiä äänekkäällä kuorsaamisella: vain seitsemän prosenttia kissoista kuorsaa – koirista puolestaan peräti 21 prosenttia.

Kissaa pidetään usein itsenäisenä ja riippumattomana eläimenä. Jotkut luulevat, ettei kissa kiinny ihmisiin, vaan paikkoihin. Oikein ja reilusti kohdeltu kissa kiintyy omistajiinsa lujasti. Kaikki kissat eivät viihdy sylissä, mutta kaikki kotikissat kaipaavat ihmisen seuraa ja huolenpitoa.

Kissoja ei voi syyttää syyttä suotta herkkupepuiksi eikä niiden sokerihammasta kolota: nimittäin kissat erottavat suolaisen, happaman ja karvaan, mutta eivät makeaa. Koska kissa ei maista makeaa, se ei ole niinkään perso makealle. Näin ollen sokerituotteet eivät maita samalla lailla kissoille kuten vaikkapa koirille, jotka maistavat makean. Suklaa on myös kissalle myrkyllistä.

Silmien siristely on kissan hymy. Silmiään siristelevä kissa haluaa olla ihmisen kanssa ystävällisissä väleissä. Ihminen voi vastata kissan viestiin siristelemällä omia silmiään.

Kissan elekieltä on huomattavasti vaikeampaa tulkita, kuin esimerkiksi ihmisen tai jopa koiran. Tästä syystä kissaa pidetäänkin usein itsekkäänä, omapäisenä ja itsenäisenä eläimenä, vaikka todellisuudessa emme vain ymmärrä mitä kissa yrittää viestittää. Kissan tunnetiloja ei pysty lukemaan sen kasvoilta ja välillä myös kissan hännänheilutukset, korvien asennot, purinat ja hurinat tulkitaan väärin.

Miksi kissa puree, kun sitä on silittänyt jo pitkän aikaa?

Monia kissaihmisiä saattaa kummastuttaa, miksi ihmeessä kissa saattaa puraista yhtäkkiä omistajaansa kädestä, vaikka varsin tyytyväiseltä vaikuttanutta ja itse tykötullutta kissaa on jo silittänyt tovin aikaa.

Ylenpalttinen paijailu saattaa herättää kissan luontaiset vaistot: silittämiseen sopeutuminen on enemmän opittua kuin luontaista käyttäytymistä. Täytyykin muistaa, että pohjimmiltaan kissa on petoeläin. 

Näin ollen liialliseen silittelyyn kissa saattaa vastata vaistonvaraisesti puraisemalla tai tarraamalla. Monille kissanomistajille on myös tuttua, että kissa tuntuu itsekin säikähtävän omaa reagointiaan, olevan hämmästynyt ja pyytää ikään kuin anteeksi ja tahtookin, että "emo" hoivaisi sitä lisää. Kissa pitää tunnetusti omistajaansa ikään kuin emonaan.

Kissa luottaa sinuun, kun...

... kissa kierähtää selälleen käpälät koukussa paljastaen vatsansa. Kissa saattaa myös kiehnätä ja kieriä kyljeltä toiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kissa kaipaisi masurapsutuksia: kissa saattaakin tarrata ojennettuun käteen kaksin käpälin ja purra.

Jos yrität rapsuttaa selällään olevaa kissaa vatsasta, se kokee että sitä loukataan ja sen juuri osoitettua luottamuksenosoitusta ei pidetä minään. Sen sijaan silitä kissaa hellästi vaikka päästä tai rapsuta korvan takaa. Voit myös kehua kissaa.

Kissan mielestä tuoksahdat todella oudolle, kun...

... kissa puskee esimerkiksi jalkojasi päällään, poskillaan, otsallaan ja koko kropallaan. Suloiselta näyttävä puskeminen ei kuitenkaan ole hellyydenosoitus: kissan mielestä sinusta tulee outo tuoksu ja se haluaa merkitä sinut, jotta tuoksuisit sen mielestä tutulle ja turvalliselle – eli kissalle itselleen. Kissa osoittaa omistavansa sinut merkitsemällä sinut.

Puskeminen on tällä tavoin myös tervehtimistä: "Missäs sitä on oltu, kun haiset tuollaiselle?"

Kissa tervehtii sinua, kun...

... se astelee sinua kohti häntä pystyssä, hännänpää taitettuna. Kissa tekee näin yleensä, kun saavut kotiin. Tervehdi kissaa takaisin rapsuttamalla sitä päästä.

Kissaa pelottaa, kun...

... korvat menevät luimuun, matalaksi sivuille: kissa pelkää ja se haluaa piiloutua. Kissa ei välttämättä olekaan aggressiivinen, vaan pelokas. Sen koko kroppa saattaa olla lysyssä. On tärkeää, että kissalla olisi oma piilopaikka: kissat menevät mielellään piiloon myös kiipeämällä korkealle.

Kissa nuolee huuliaan, kun...

... se on juuri syönyt ja on aikeissa pestä itseään, mutta joskus tämä voi olla merkki hämmennyksestä, stressistä tai pahoinvoinnista: kissaa kuvottaa. Jos kyse on stressistä, on tärkeää antaa kissan olla rauhassa. 

Kissa on rentoutunut, kun...

... kissa sulkee ja avaa hitaasti silmänsä kallistaen päätään. Kissa ei tunne oloaan uhatuksi ja se nauttii olostaan seurassasi.

Kissa kehrää, kun..

... se hakee huomiota, tervehtii sinua, on tyytyväinen oloonsa, mutta kehrääminen voi olla merkki myös kivuista tai stressistä. Esimerkiksi auto-onnettomuuteen joutunut kissa saattaa kehrätä.

Onnellinen, pehmeä-ääninen tervehtivä sirkutus on kissojen tapa tervehtiä töistä kotiin palaavaa omistajaa tai miellyttävää toista kissakaveria. Hurrr!

Meidän Juusomme täyttää kesäkuussa 13 vuotta eli poika alkaa olla jo eläkepapparainen. Toivottavasti hän kuitenkin viettää vielä monta hyvää vuotta kanssamme.

Lähteet: AVA-Tassuklubi, Kissatieto - SEY

Ruususeurasta postia

Liityin Suomen Ruususeuran jäseneksi ja tänään sain ensimmäisen jäsenlehden, tuon oikeanpuoleisen Ruusunlehden. Mukana tuli Pirjo Raution "Tuoksuvat tarhakurtturuusut" ja kaunis ruusukortti, jolla minut toivotettiin tervetulleeksi seuran jäseneksi. Paljon siis mielenkiintoista lukemista ja ihania kuvia. Vaikka ei ruusuja omaan puutarhaan istuttaisikaan, on kiva kartuttaa tietojaan. Minä kyllä höpsähdin pari kesää sitten pensasruusuihin, joten koen kaiken tiedon olevan tarpeellista.

Toivottavasti teidänkin viikonloppunne on alkanut näin mukavasti. Ellei postilaatikossanne ole ruusupostia, laitan tähän lohduksi kuvan helmikuisesta ruusukimpusta. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Piha-ahkerointikausi avattu

Ihan oikea piha-ahkerointikausi on nyt sitten avattu. Ensin piti kävellä postiin ja apteekkiin. Meillähän ei tietenkään enää mitään oikeaa postia ole ja tämä asiamiespostikin muutti eilen paikallisen R-kioskin tiloihin sijaittuaan sitä ennen muutaman vuoden yhden kaupan tiloissa ja sitä ennen niinikään muutaman vuoden erään toisen kaupan tiloissa. Ja sitä ennen kylän toisessa päässä sijaitsevalla teollisuusalueella. Muistissa toki on sekin aika, jolloin meidän kylällä oli ihan oikea posti, mutta niin kauan siitä alkaa kohta olla, ettei ihme, jos muistikuvat ihkaoikeasta postista hämärtyvät. No, onhan se parempi, että postipalvelut ovat edelleen omalla kylällä saatavissa, mutta jos tämä uusi yrittäjä lopettaa oheispostin pitämisen, silloin alkaa kylän mahdollisuudet omiin postipalveluihin olla lopussa. Vaan eipä nyt mennä vielä sentään asioiden edelle.

Kävinhän minä apteekissakin, mutta unohdin tietenkin sen pääasian, jonka vuoksi sinne menin eli sitruunahapon. Piti pyörittää pyykinpesukone sitruunahapolla, jotta saisin putsattua rumpuun kertyneet töhnät pois. Katselin nimittäin Kuningaskuluttaja-ohjelmaa, jossa näytettiin, millaisen savitöhnäkerroksen jauhemaisissa pesuaineissa oleva zeoliitti tekee pesukoneeseen. Siirryin siis oitis nestemäisiin pesuaineisiin, joissa zeoliitin sijasta käytetään sitriittiä (tai jotain sinne päin), ja päätin käydä ostamassa sitruunahappoa. 

Kiva on muistaa puolimatkassa kotiin, että se kävelyreissun ehkä tärkein tehtävä jäi sitten tekemättä. Mutta en kyllä takaisinkaan lähtenyt enää kävelemään. Joutaahan tuon jonain toisena päivänä - jos muistaa.

Tietenkin roikotin isoa kameraa koko matkan kaulassani siltä varalta, jos vaikka yksi leskenlehti sattuisi jossain tienpenkalla näkymään. Ei näkynyt. Kaikenmaailman roskaa kyllä riittämiin. Ei sentään sitä muovista puutarhatuolia, joka viime keväänä könötti nurinniskoin yllä olevan puron rantamilla. Kyllä olisi ympäristö paljon siistimpi, jos ihmiset lakkaisivat tyhjentämästä käsiään ja taskujaan ihan minne sattuu. Kuulemma pitäisi olla enemmän roskiksia, mutta pitääkö sitä nyt mehut ja kaljat tyhjentää jo kauppamatkalla. Ja miksei sitä jaksa tyhjää purkkia kantaa, kun sen täydenkin? Ikuisuuskysymys.

28 vuotta olen kävellyt säännöllisen epäsäännöllisesti tämän ladon ohi ja yhä se on pystyssä. Viime aikoina ladosta on alkanut kadota osia yhä nopeampaan tahtiin ja kuten kuvasta näkyy, ilmastointi taitaa pelata jo enemmän kuin tehokkaasti. Katto on kyllä sen verran suorassa, ettei rakennus ihan heti vinoon vielä kellahda. Jännitystä siis piisaa jatkossakin.

Keskimmäinen kylämme järvistä on yhä jäässä, kuten ne kaksi muutakin. Tällä järvellä ehti olla muutaman hetken luistelurata järven ympäri. Olen aina haaveillut retkiluistelusta, joten ehkä vielä jonain talvena tempaisen ja lähden lajia kokeilemaan. Etenkin, jos siihen vastaisuudessakin on mahdollisuus ihan omalla kylällä. Näille jäille en kyllä enää menisi. Aika heppoisen näköistä alkaa jo olla.

Sen sijaan kirjastonmäestä kohti puroa valuva vesi on tämän talven aikana muodostanut aikamoisen jäätikön. Paksuutta tuolla taitaa olla parikymmentä senttiä ja sen päällä muutaman metrin matkan tallustelin tänääkin etsiessäni sopivaa kuvauspaikkaa. Tuon möhkäleen sulamiseen tarvitaan vähän enemmän kuin nämä viime päivien maksimissaan parin asteen lämpötilat.

Ai niin, siitä piha-ahkerointikauden aloittamisesta... Aiheesta ei ole ainuttakaan kuvaa, sillä olen niin naatti, etten jaksa enää lähteä pihalle kuvaamaan. Ja kello lähentelee iltakuutta, joten pimeyskin alkaa vähitellen laskeutua. 

Asiointireissulta palattuani vaihdoin pihavaatteet päälle ja nostin pitkät tikkaat talon puistopäädyn seinää vasten. Leikkasin seinällä kasvavasta köynnöshortensiasta sellaiset oksat, jotka alkoivat uhkaavasti tunkeutua katon alusrakenteisiin. Olen istuttanut köynnöshortensiaa myös talon tienpuoleiselle seinustalle, mutta viime kesänä totesin, että köynnös alkoi kasvaa kohti ikkuinoita ja etenkin ikkunapuitteita, mikä ei ehkä ole ihan hyvä asia. Köynnöshortensia tarttuu hyvin lujasti kiinni ja sen irroittaminen saattaa rikkoa jopa rakenteita ja taatusti jättää ainakin aika ikävät jäljet. Kiskoin köynnöksen pois seinästä jo viime keväänä ja yritän nyt saada sen kasvamaan metrin verran seinästä ulospäin pystyttämäni 80 cm:n korkuisen verkkoaidan tukemana. Koska köynnös oli jo hyvässä kasvuvauhdissa sitä vuosi sitten irroittaessani, en silloin tehnyt kovin radikaaleja leikkauksia. Ajattelin, että katsotaan, selviääkö se ylipäätään hengissä. Hyvin selvisi, joten nyt asettelin kasvia paremmin ja leikkasin oksia, jotka näyttivät siirtorytäkässä kärsineen.

Leikatuista oksista syntyi käytäville aikalailla roskaa ja moskaa, joten nekin täytyi sitten haravoida pois ja samalla tuli häärittyä sinne tänne. 

Suojasin myös viime keväänä istuttamani uudet rhodot ja toisesta kukkapenkistä siirtämäni mahoniat varjostusverkoilla. Maa on vielä aikamoisessa jäässä, sillä tikkua en saanut multaan tungettua. Rhodoista on kuitenkin jo lehdet avautuneet pakkasilmojen sykkyrältä, joten etenkin aurinkoisella säällä ne ovat vaarassa ilman varjostusta. 

Niin, ja ilokseni voin ilmoittaa, että tänään olen nähnyt taivaalla auringon. Sellaisen keltaisen pyörylän - tiedättehän -, joka tekee harmauteen kyllästyneen puutarhaihmisen ylen iloiseksi ja onnelliseksi. Nyt olen sitten raittiin ilman ja hyödyllisen puuhailun terveesti väsyttämä ja vähän raihnainenkin. Tikkaita kiipeillessä taisi löytyä unohtuneita lihaksia. Yes, nyt voisi jatkaa sukan kutomista.

Iloisia puutarhapuuhailuhetkiä kaikille!

 

Pitkiä pellavia.....

Eilen päästiin manailemaan takatalvea kesken hyvin alkaneen kevään, kun taivaalta tuli aamusta alkaen lunta vajaan yhden pakkasasteen huurruttamaan maahan. Eipä paljon tehnyt mieli pihamaalle ja tyydyin katselemaan työhuoneen ikkunasta leikkimökin seinustalla värjöttelevää Bertta-heppapoloista, jonka harjastakaan ei enää montaa haihtuvaa ole jäljellä, hännästä puhumattakaan. Olen joskus tuumaillut, pitäisikö polle taluttaa talveksi leikkimökkiin säätä pitämään, vaan mahtaako sekään pollen etenevää lahoamista estää. Naapurin lapsenlapset käyvät joskus pollelle syöttämässä leikkimökin hyllystä hakemiaan muoviporkkanoita, joten ihan eläkeheppana ei pollen tarvitse seinustalla oleskella. Minusta on mukava katsella Berttaa työhuoneen ikkunasta ja muistella, kuinka isäni toi peräkärryllä itse tekemänsä Bertan pihallemme pienen heppahullutyttäremme iloksi. Kyllä on Bertalla ratsastettu, ihan on kuin perheenjäsen.

Tänään sää on ollut - jos mahdollista - eilistäkin surkeampi. Taivaalta sataa harmaata tihkua ja yön aikana lisää satanut lumi on märkääkin märempää. Tällä vauhdilla se sulaa kyllä nopeasti, mitä en yhtään harmittele. Oikeastaan nyt on ihan perinteinen kevätsää, siis sellainen tyypillinen loska ja harmaus, joka on aika ominaista täällä etelärannikolla keväisin.

Juuso ei märästä lumesta välitä ja se onkin eilen ja tänään käynyt vain pikaseltaan tarpeillaan haluten heti sen jälkeen sisälle. Helmikuisina kevätpäivinä se sentään halusi jo jäädä terassin portaille istumaan ja tinttejä tiirailemaan, mutta tänään sen mielestä on ikävä takatalvi ja nojatuolin lämpö tuntuu huomattavasti lokoisammalta. Nuo pienet pilkut Juuson tassunjälkien vieressä on syreenin oksilta pudonneiden vesipisaroiden jälkiä.

Eilen vietettiin laskiaissunnuntaita. Tosin meillä ei laskettu mäkeä pitkiä pellavia huutaen vaan minä leivoin keittiössä pullia ja Ukkokulta taisi uppoutua sohvalla lojuen kirjastosta lainattuun dekkariin. Minun pullistani ei juuri koskaan tule ulkonäöltään palkintokelpoisia, mutta se ei menoa haittaa. Maku ratkaisee ja ihan tyytyväinen olen leipomuksiini - useimmiten. Koska Ukkokulta ei ole laisinkaan marsipaanin ystävä, saimme kylään saapuneen Peräkamaripojan kanssa nautiskella yhdistetyistä hillo-marsipaani-pullista. Muutaman tein pelkällä hillolla, jotta Ukkokulta ei ihan jäisi ilman. 

Jotta päivä ei olisi pelkkää harmaata, tuunataan sitä raikkaalla tulppaanikuvalla. 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kevään ensimmäinen

Jippii, maaliskuun 1. päivä ja aurinko paistaa! Ei tosin mikään huippulämmin auringossakaan, meidän mittari näyttää vajaata kahta plusastetta. Mutta onhan tämä silti aikamoisen keväistä, kun pihassa on todella vähän lunta. Monin paikoin kevään merkkejä on runsaasti nähtävissä, vaan meillä on ollut pitkään pilvistä, öisin kolme-neljä astetta pakkasta ja päivisinkin tosiaan vain hitusen plussalla. Vesisateiden aikaan muutenkin vähäinen lumi suli hurjaa vauhtia, mutta sittemmin kaikki on jämähtänyt paikalleen. Alapihallakin on ohut lumi- ja jääpeite.

Jotta totuus ajankohdasta ei hämärtyisi, löytyy pihaltamme tällainenkin kohta. Tosin tuota lunta ei montaa senttiä ole ja siitäkin suurin osa lienee itse istutusten päälle käytäviltä lapioimaani lunta. Nuo sipulien istutusmerkitkin näkyvät hyvin. 

Tänä keväänä ei sitten ilmeisesti tarvitse tehdä minkäänlaisia keväänedistystoimenpiteitä. Kuten jään hakkaamista kulkuväyliltä ja lumen lapioimista aurinkoisiin paikkoihin sen sulamisen nopeuttamiseksi. Ehkä saamme siirtyä suoraan talvesta kesään.

Kevätkaihonkukka virittelee olemustaan kohti lämpimämpiä ilmoja

Veikkaan, että narsissi se siinä kurkistelee

Kyllä kissa tietää, missä on sopivan lämmintä. Olohuoneen matolle paistava aurinko saa Juuson kiehnäämään itseään puolelta toiselle ja siinä ohessa mamman lankakerä saa kyytiä.

Hiukan pitää mammaa mulkaista alta kulmain, kun tulee makoisia päiväunia häiritsemään kesken kaiken.

Pii paa puu, terve maaliskuu!
Räystähältä vesi pirskuu,
iloisena tintti tirskuu.
Kissat innostuu, onhan maaliskuu.