Piippo siellä toinen täällä

Lauantaina oli kiva kiertää pihaa, sillä lumi on parin päivän aikana sulanut hyvin. Yleisilme on yhä varsin valkoinen, mutta ilahduttavasti kevät etenee.

Niin keväällä kuin syksylläkin on aina yhtä sykähdyttävää nähdä muuttolintujen auroja taivaalla. Äänestä päätellen nämä linnut olivat hanhia. Tiiran mukaan ainakin metsähanhia on tullut runsaasti.

Marjapensaiden alueelta löysin krookuksia. Muutama tulppukin siellä jo kurkistelee mullasta. Kaikki verkot on nyt käytössä, joten laitoin vaahteran ja männyn oksia ristiin rastiin, jotta jänikset eivät pääsisi piippoja napostelemaan.

Myös vasenrinteessä ensimmäiset piipot ovat nousussa. Ajattelin ensin kyseessä olevan krookukset, joita tuossa kasvaa. Vaan olisko siinä myös kevätkurjenmiekkoja? Muutama Harmony nousee Vasenrinteessä krookusten keskeltä.

Terassin kupeessa kasvaa nykyisin lumimarjapensasta. Leikkaan pensaita säännöllisesti muutaman kerran kesässä, jotta puskat eivät valtaa käytävältä kulkutilaa. Kauan sitten olen istuttanut muutamia krookuksia pensaiden tyveen. Silloin, kun pensaat olivat vielä pikkuisia vauvoja. Sinnikkäästi muutama krookus nousee paikalla vuosittain. Sieltä ne heräävät nytkin. 

Aika lähellä näitä krookuspiippoja huomasin myös nokkosen olevan virkeässä kasvussa. Olen koittanut kiskoa nokkosta pois, sillä en soisi sen juuri tuossa kasvavan. Lapiolla nokkosen juuria on vaikea kaivaa pois, kun ympärillä on tiivisti lumimarjoja.

Syreenipenkissä, aronioiden lähellä huomasin tulppujen olevan nousussa. En päässyt kovin lähelle niitä kuvaamaan, kun piti varoa tallomasta mahdollisia muita mullasta nousevia.

Syreenipenkki on jänisten suosima mellastus- ja ohikulkupaikka. Niinpä viimeinen vapaa verkko pääsi suojaamaan piippoja. Seuraavalla kauppareissulla on käytävä myös rautakaupassa katsomassa, josko löytäisi 50-60 sentin levyistä verkkorullaa, josta voisi leikata sopivia pätkiä pienempien piippoesiintymien suojaksi.

Kriikunan alla Fuscotinctus-krookukset ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa. Viikon takainen lumisade peitti kasvuston hetkeksi hankeen. Vesisade vei lumet. Verkkojen puutteessa laitoin krookusten päälle muovikorin hätäsuojaksi. Muovikori on sen verran kevyt, että tuuli saattaa pyyhkäistä sen pois piippojen päältä. Niinpä laitoin vielä männynoksan tueksi.

Keltapäivänliljat (Hemerocallis lilio-asphodelus) ovat joka vuosi varhaisia herääjiä. Tunkevat vihreää versoa lumen keskeltä. Näitä jänikset eivät jostain syystä syö. Joukossa näkyy myös koristemansikan (Comagaria/Fragaria 'Pink Panda') lehtiä. Koristemansikkaa kiemurtelee Päivänliljapenkissä siellä täällä.

Vasenrinteessä kevätkaihonkukat kurkkivat maahan pudonneiden syyslehtien lomasta. Tässä vaiheessa vielä aika harvakseltaan, mutta maan lämmitessä ja auringon paistaessa päivä päivältä runsaammin vihertyen.

Kasvimaan päädyn vattualueella maahumala ja näköjään myös lemmikin lehdeet vihertävät, kuin talvea ei välissä olisi ollutkaan. Johan tässä sormet syyhyää päästä kaivamaan penkistä huonosti tuottavat vatut pois. Samalla myös maahumalat, joista tosin on hyvin vaikea päästä eroon.

Kotitiellä rikkoontui torstaina vesiputki. Vian löydettyään miehet ahkeroivat useamman tunnin putkea korjaamassa. Kunta järjesti asukkaille vedenjakelupisteen, josta haimme kanisterilla juomavettä. Torstai-iltana jakelupistettä ei vielä ollut. Minulla on jääkaapissa pullollinen hanavettä, koska tykkään juoda esimerkiksi aamupuuron kanssa kylmää vettä. Nyt sitten pestiin hampaat jääkaappikylmällä vedellä. 

Eipä sitä tule arjessa arvostaneeksi hanasta tulevaa puhdasta vettä. Vasta sen puute herättää huomaamaan, miten onnettomia olemme ilman helposti kodeissamme saatavilla olevaa vettä. Perjantaiaamun suihkun jäädessä väliin mietin, millaista esimerkiksi Ukrainan sodan keskellä elävillä ihmisillä on ilman vettä ja lämpöä. Turvasta puhumattakaan. Ehkä vähennän kevään hitaudesta valittamista ja iloitsen mahdollisuudesta nauttia hanaa vääntämällä pulppuavasta puhtaasta vedestä.

 

Eilen joutsenia, tänään lunta

Tänään näkymä työhuoneen ikkunasta on varsin luminen. Ja lisää sataa kaiken aikaa taivaalta. Lunta on tullut runsaasti ja se on hyvin märkää ja painavaa. Aura-autokin huristi ohi aamukahvia juodessamme. Sitä ei ole kuluneen talven aikana kovinkaan montaa kertaa tapahtunut. Yhden käden sormet riittävät laskemisessa mainiosti.

Joinain keväinä tällaiset takatalvitapahtumat ovat saaneet mieleni matalaksi ja vähäinenkin lumi puutarhassa on harmittanut todella ankarasti. Eihän tuo nytkään kivalta tunnu, mutta luultavasti usean päivän ajan jatkunut lumisateen ennustaminen jokaisessa mediavempeleessä on auttanut orientoitumaan tähän säähän. Ja kuten olen jo monen blogissa kommentoinutkin, hyvä, että lumi sataa nyt eikä kuukauden kuluttua - jos on nimittäin sataakseen.

Koska luvassa on myös pakkasta, lienee parempi, että lumi peittää varhaisesta keväästä innostuneet piipot ja silmut lämpimään vaippaan vähäksi aikaa. Enpä usko, että tämä lumi kovin pitkään maassa pysyy. 

Eilen kävin Somerolla, jossa näin parissakin paikassa joutsenia pellolla. Pakko oli pysähtyä niitä ihailemaan ja kuuntelemaan niiden kumeita törähdyksiä. Harmi, ettei minulla ole zoomia, jotta olisin saanut lähikuvia. Juuri, kun olin saanut itseni ja kamerani takaisin autoon, koko tuo yläkuvan joukko lähti lentoon ja kaarsi upeana joukkona tuonne metsän reunaan.

Paluumatkalla pysähdyimme Pusulassa sijaitsevan kosteikon reunaan ihailemaan levähtämään pysähtynyttä joutsenjoukkoa. Tuo mainittu kosteikko on kylläkin tien toisella puolella, jossa sijaitsee lintujen tarkkailemista varten lintutornikin. Tällä pellolla joutsenia oli todella paljon, mutta mitäpä niitä kaikkia samaan kuvaan ahtamaan, kun tuloksena olisi ollut lähinnä pieniä vaaleita pilkkuja harmaanruskeassa maisemassa. Noiden isojen lintujen katseleminen ja kuunteleminen sai rintaan lämpimiä väristyksiä. Kyllä luonto on ihmeellinen ja sen ilmiöiden seuraaminen aina yhtä koskettavaa.