lauantai 23. helmikuuta 2013

Sinne tänne vekslaamista


Kevättä on ilmassa, aivan varmasti. Sen tietää muustakin kuin lisääntyneestä linnunlaulusta ja valoisaksi venähtävistä päivistä. Meillä nimittäin huonekalut ovat alkaneet etsiä uusia paikkoja. Enpä yleensä syyspimeällä niinkään tule ajatelleeksi, että sohva pitäisi vääntää toiseen asentoon tai jokin lamppu näyttäisi paremmalta vastakkaisessa nurkassa. Pontta tällaiseen vekslaamiseen tuli lähinnä suunnitelmista hankkia uusi telkkari. Meillä kun on kirjastohuoneessa sellainen pieni tietokonenäyttö, koska telkkuakin on jonkin aikaa katsottu lähinnä netin kautta. Kun nyt niistä uusintojen uusinnoista pitää oikein henkilökohtaisen veron muodossa maksaa, lienee paikallaan katsella ne vähät näkemisen arvoiset ohjelmat kunnollisesta telkusta. Sellaisesta, joka aukeaa kaukosäädintä napsauttamalla. Kunhan tuo Ukkokulta joskus kykenee päättämään, millaiseen tekniikkaan hänen tahtonsa taipuu.

Olohuone näyttää tällä hetkellä aika tyhjältä, sillä se uusi telkkari tarvitsee alleen jonkinlaisen tason. Aikoinaan, vanhan putkitelkkarin aikaan, olkkarissa oli Lundia-tasoja, mutta luovutin ne Pojalle hänen muutettuaan omilleen. Pidän kyllä sisustuksessa tietystä avaruudesta ja lisäksi on huomattavasti paljon helpompi siivota, kun ei kaiken aikaa tarvitse olla siirtämässä tavaroita imurin tieltä. Luultavasti lähi päivinä suuntaan kulkuni Espoon Ikeaan. Sieltä löytyy sopivia tasoja sekä malliltaan että hinnaltaan tähän tarpeeseemme.

Viikko sitten sain vihdoin hankittua makkariin uudet verhot. Niinikään Ikeasta bongasin mukavan rauhallista raitakangasta, jolla olin jo aiemmin päällystänyt pari tuolia. Kangas laskeutuu yllättävän kauniisti ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Ajatus on jossain vaiheessa maalata sängyn taustaseinä tummemmaksi. Sävy saattaa löytyä juuri tuosta raitakankaasta. Maalaaminen - tai paremminkin kaikkien tavaroiden tieltä pois raivaaminen vaatii sen verran ponnistuksia, etten ole asettanut itselleni mitään maalausaikataulua. Kunhan ehdin ja jaksan ja viitsin.


Siemenostoksilla käydessäni oli ihan pakko laittaa ostoskoriin myös tällaiset hauskat köynnöstuet. Sammakot ovat niin iloisia, että niitä katsellessa omakin ilme kääntyy hymyn puolelle. Köynnöstuille on aina pihalla ja puutarhassa käyttöä ja ellei ole, täytyy sitten keksiä, jotta pääsee sammakoita katsellessa ilahtumaan.


Olen joka vuosi miettinyt, mistä saisin sellaisia taimitikkuja, jotka kestävät ehkä seuraavankin kevään käytön. Ja jotka näkyisivät helposti ja joihin voisi itse kirjoittaa tekstit. Googlettamallakin yritin löytää hyviä kierrätysvinkkejä taimitikkujen valmistamiseen, mutta en kyllä löytänyt ainuttakaan. Meillä syödään niin harvoin eskimojäätelöitä, ettei niiden jädetikkujenkaan varaan ole voinut tämän ongelman ratkaisua laskea. Jossain blogissa näin iloisen värisiä taimitikkuja ja tuumasin, että sellaiset olisivat aika hauskoja. Torstaina kävin espoolaisessa rautakaupassa ja sielläpä oli rakenteilla varsinainen puutarhatavaroiden taivas. Noita taimitikkujakin oli monenmoista mallia ja määrää. Pitkään punnitsin, ostaisinko puisia, jotka kenties olisivat ehkä ekologisempi ratkaisu, mutta päädyin kuitenkin noihin värikkäisiin muovitikkuihin. Niitä oli pakkauksissaan määrällisesti enemmän ja tarkoitus on käyttää niitä pidempään, joten ehkä niiden hankkiminen kokonaisuutena on kuitenkin kestävämpi ostos.


Tiekarhu kävi eilen hinkkaamassa meidän lumista kotikatuamme. Onhan se ollut aika tavalla möykkyinen ja töyssyinen, mutta kuka olisi kuvitellut tien pinnasta lähtevän moinen määrä kovaksi hinkkautunutta lunta. Tienpenkat kasvoivat taas mahtavasti korkeutta, kun karhun perässä kulkenut traktori nosteli painavaa lumitavaraa sivuille. Nosteli ja nosteli, mistä nosteli. Meidän portilta traktori kauhaisi yhden haukkauksen painavia jäälohkareita ja jatkoi sitten matkaansa. Oli siinä Ukkokullalla lapioimista, että sai sisäänkäynnin järkevään kuntoon. Nyt sopisi tiellä kulkea entistäkin varovaisemmin, kun vallien yli ei risteyksissä näe tavallisia henkilöautojakaan, pienimmistä kulkijoista puhumattakaan.


Luulin, että tänään paistaisi aurinko, mutta ei puhettakaan. Niin paksu pilvikerros on koko ajan vanhan taivaan peittona, ettei voi valoisuudella kehua. Tosin päivän pidentyminen näkyy ja tuntuu jo melkoisen hyvin. Aamulla ei pitkään tarvitse pimeässä hapuilla ja iltaisinkin ilman lampun sytyttämistä pärjää todella pitkälle. Kävimme Ukkokullan kanssa tekemässä tunnin aamupäivälenkin ja sää oli tosiaan mainio. Ei tuulenvirettäkään ja pakkastakin vaivainen yksi aste. Linnut visersivät joka pusikossa ja harakoilla näytti olevan omat kisailunsa koivujen latvustossa. Saattoi hyvin kuvitella, että auringon säteet olisivat saaneet aikaan mukavia tip-tip-tip -ääniä puiden oksille lumen alkaessa hissukseen sulaa.

No, helmikuun viimeinen viikko on alkamassa ja siten siis tämän talven loppu alkaa häämöttää. Eihän se heti kesäksi muutu, vaan vielä on pitkä tie maan paljastumiseen. Taatusti vielä tulee takatalvimaisia pakkasia ja lumisateita, mutta kohta voidaan todeta, että kaikki se on vain vanhan surmaa. 

Ja sokerina pohjalla, toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki uudet lukijani. Kyllä lämmittää mieltä ja sydäntä, että horinoitani joku jaksaa tulla lukemaan. Mennään siis iloisella odotuksella kevättä kohti!!!

 


15 kommenttia:

  1. Taitaa olla keväntuloa minunkin remonttiajatukseni. Empäs tajunnutkaan;) Kivat nuo raitaverhot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sitä aina keväällä ole niin paljon ylimääräistä virtaa, että jotain pientä muutosta kotiin pitäisi saada.

      Poista
  2. Onpa veikeät köynnöstuet ja iloisen väriset taimitikut. Varmaan ovat pidempi ikäisiä kuin puutikut. Minä olen käyttänyt jätskitikkuja, mutta kostuessaan tekstit tahtovat muuttua lukukelvottomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin vielä ohutteräisen permanent-tussin, jonka jälki pitäisi pysyä muovitikussa ja se lähtee kuitenkin tarvittaessa tärpätillä. Siten tikuista on pidempään iloa.

      Poista
  3. Nuo köynnöksiä tukevat sammakot ovat tosi hauskoja! Aurinko näyttää itseään todella säästeliäästi, paistaisikohan huomenna, niin kuin on luvattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että! Kunpa huomenna paistaisikin.

      Poista
  4. Täälläkinpäin aivan selvästi varikset ovat jo jonkinmoisissa pesimäkuvioissa;senverran kovaa raakuntaa kuuluu puiden latvoista;räpistellään ja jaakataan kavereita.

    Voi noita sammakko-köynnöstukia. Ovat todella hauskat. Mistä löysit moiset rummakot?

    VastaaPoista
  5. Voi kun suloiset sammakot, ja samalla hyödylliset ! Minä leikkaan lyhytaikaiseen käyttöön nimilappuja margariinirasioiden kansista, käyvät hyvin yhden kesän taimipoteille, pelakuille yms. Toki mulla on noita ostotikkujakin jos jonkinlaisia. Sellanen kierrätysidea on ollut mielessäni kokeilla, että nimet kaiverrettaisiin sälekaihtimen säleistä tehtyihin alumiinisiin merkintätikkuihin. Tässä olisi onnistuessaan se erinomainen etu, että teksti ei katoa mihinkään. Ei mikään ole niin ärsyttävää, kun katsoa nimitikkua, josta ei enää saakkaan selvää, valitettavia kokemuksia kertynyt siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon margisrasia-vinkin olenkin kuullut, mutta tyystin unohtanut. Nyt on kuitenkin noita värikkäitä tikkuja, joissa nimikin näyttää kostumisesta huolimatta pysyvän (käytin permanent-tussia).

      Poista
  6. Auringon paistaessa saa kyllä ihmeesti lisää energiaa. Kivat sammakot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaillaan aurinko jakelee energiaansa täydeltä taivaalta!!!

      Poista
  7. Kivat sammakot:) Pimeää on vaikka ollaan jo pitkällä kevättä..aurinko tuntuu kadonneen...toivottavasti kohta paistaa, kun alkaa taimien kasvatus:)

    VastaaPoista
  8. Olipa hauskat köynnöstuet sellaisia minäkin tahdon . Mistä niitä saa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!