lauantai 14. marraskuuta 2026

Tunteellinen siili

 

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

- Kirsi Kunnas -  

Epidemium x rubrum - Tarhavarjohiippa

Mielestäni en ole koskaan ollut kovapintainen tyyppi, mutta tuntuu kuin olisin viime aikoina muuttunut entistä herkemmäksi ja tunteellisemmaksi. Moni asia menee suoraan sieluun niin hyvässä kuin pahassakin. Jotkut kirjat ja elokuvat saavat sydämen läpättämään ja silmät kostumaan.

Viola odorata - Tuoksuorvokki
 

Yksi tällainen herkistävä leffa muutama päivä sitten Areenasta katsottuna oli Wim Wendersin Cannesissa 2023 palkittu elokuva Perfect Days. Elokuva kertoo tokiolaisesta julkisten vessojen siivoojasta. Miehen päivät toistuvat samanlaisina, kunnes muutama pieni tapahtuma tuo uusia sävyjä miehen elämään. Kaveri lukee iltaisin William Faulknerin Villipalmut -kirjaa ja soittaa autossaan kaseteilta Patti Smithiä, Animalsia ja Lou Reediä, jonka Perfect Days nousee myös elokuvan nimeksi. Elokuva päättyy Nina Simonen upeasti tulkitsemalla Feeling Good -laululla.

Jos jokin teos, oli se sitten kirja, elokuva tai musiikkia, koskettaa ihmisen tunteita, on se selvästi hyvä teos. Tusinatavaraa on tarjolla joka taholla loputtomasti. Aina vain ei tiedä esimerkiksi kirjan kansia avatessaan, mitä tarina tuo tullessaan. On siis uskallettava heittäytyä lahjakkaiden ihmisten luomuksiin.


Persilja ei marraskuusta piittaa.

Päivät eivät ole silkkaa onnen ja ilon pyörteissä elämistä. Välillä sappi kiehuu ja kiukku saa höyryn nousemaan päästä. Näin kävi avatessani Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lähettämän kirjeen. Kuori sisälsi runsaan 2300 euron laskun isän hoivapalvelusta. LUVNilla oli keväällä järjestelmämuutos, jonka vuoksi he eivät voineet laskuttaa asiakkaita. Isän kuoleman vuoksi soitin useita kertoja pyytäen heitä selvittämään avoimet maksut saadakseni perunkirjoituksen etenemään. Olisi ollut ensiarvoisen tärkeää tietää, millainen summa on jätettävä odottamaan. Lopulta sain ilmoituksen, että LUVN on päättänyt jättää järjestelmämuutoksen vuoksi selvittämättömät laskut perimättä. Mistä tietenkin iloitsin ja vein perunkirjoituksen päätökseen.

Saatuani nyt laskun, soitin hoivakotiin, jossa oltiin yhtälailla järkyttyneitä. Olihan heille kerrottu päätöksestä jättää laskut tuolta jaksolta perimättä, jonka tiedon he sitten välittivät asukkaidensa omaisille. En ole ainoa laskun saaneista. Se ei paljon lohduta miettiessäni, mistä kaavin ison summan rahaa. Olen ollut yhteydessä myös LUVN laskutukseen. Asiaa kuulemma selvitetään ja palataan jossain vaiheessa. Ainoa lohtu asiassa on se, että laskun eräpäivä on helmikuussa. Muussa tapauksessa hartioita painaisi vielä perintätoimistonkin uhka.

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka lokakuun lopussa
 

Mieluummin olen tunteellinen siili, joka liikuttuu pienistäkin asioista. Kovuutta ja tunteettomuutta on maailmassa liiaksi. Pienikin pehmeys tekee elämästä paljon arvokkaampaa.


tiistai 10. marraskuuta 2026

Pilkahduksia

Lehtikuuset
 

Talven lähestyessä on keksittävä uudenlaista tekemistä päivien täytteeksi. Puutarhassa ei vain riitä tekemistä kuin nimeksi. Onneksi kylänraitilla riittää tutkittavia kilometrejä. Lauantaina lähdin askeltamaan reippaasti kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevia kauppoja. Valkoviinietikka pääsi loppumaan, joten sen hakemisesta sai oivallisen syyn ulkoiluun. 

Laitoin selkääni minirepun, jonne pieni etikkapullo olisi hyvin sopinut. Niinhän siinä sitten kävi, että ostin monta muuta juttua ja paluumatkalla jouduin vuorottelemaan käsiä turhan painavaksi äityneen kassin kantamisessa.

Koristeomena Musta Rudolf


Tintit ovat huolehtineet tehokkaasti koristepuiden ja -pensaiden marjojen syömisestä. Musta Rudolfissa on edelleen paljon pikkuisia omenoita. Samoin Makamikissa runsaasti suurempia omppuja. Eiköhän ne talven mittaan maistu linnuillekin.

Jäniksen papanoita

Kesän aikana en ole omalla tontilla nähnyt ainuttakaan jänistä. Taatusti niitä meidänkin puutarhassa seikkailee. Ei vain satuta samanaikaisesti näkyville. Puiston puolella iso rusakko loikkii ympäri vuoden. Joku jänis oli jättänyt nurmikolle papanansa. Olikohan mielenosoitus siitä, että olen verkottanut maukkaimmat kasvit.

Maa ei ole vielä lainkaan jäässä, mutta ripottelin kuitenkin talvensuojan Austin-ruusuille ja magnolialle. Tuonne talvensuojan alle laitoin haravoituja lehtiä.


Laitoin myös kärhöjen tyville ruukkusoraa, kuten ole tehnyt aiemminkin. Nyt asia meinasi unohtua, mutta onnekseni Kruunuvuokko mainitsi asian omassa postauksessaan. 

Aristolochia macrophylla - Piippuköynnös


Piippuköynnös on päättänyt luopua lehdistään. Tämän kasvin kohdalla ei voi puhua kauniista syysruskasta. Kattilankannen kokoiset lehdet muuttuvat harmaanruskeiksi, jonka jälkeen ne putoilevat omia aikojaan tuulen riepottamiksi. Sen jälkeen näkymä on kuin kustantajaansa pettynyt kirjailija olisi viskonut teoksena irtolehtinä pitkin poikin.

Leikkasin maahan ulottuvat köynnöksen oksat pois ja keräsin lehdet käsin. Lähtivät irti likimain henkäisemällä eli en tehnyt kasville minkäänlaista väkivaltaa. Kas, etten ole aiemmin tätä tapaa kokeillut. Eipä tarvitse kulkea metsästämässä kilpaa tuulen kanssa kuivia lehtiä.

Physocarpus 'Lady in Red' 

Physocapuksista eli heisiangervoista on muutamassa vuodessa tullut lempipensaitani. Tänä vuonna istutettu 'Lady in Red' ei ole vielä suostunut päästämään irti lehdistään. Lehtiä on vielä monissa muissakin heisiangervoissa. Tämän ladyn keväistä tapaamista odotan innolla.

Jokin karhunsammal kenties?

Omaan pihaan on kasvanut pikkuinen kuusimetsä. Tosin kyseessä on Pikkupuutarhan Kotikiven päällä kasvava sammal. Tätä pikkulinnut eivät ole kaivaneet pois, kuten on käynyt kiven toisella puolella kasvavalle matalammalle sammaleelle. Vaikka tintit pöllyttävät sammalta irti, kasvaa se yllättävän nopeasti takaisin.

Täällä on ollut muutama harva pakkasyö. Tintit naputtelivat ahkerasti ikkunaan huomautellen, että laitahan ihminen meille syötävää. Niin tein. Ensin laitoin kolmeen eri  paikkaan talipötköt. Ne syötiin vajaassa viikossa. Laitoin uudet kolme ja pariin paikkaan myös siemenautomaatit. Pikkulintuja oli ruokailemassa jonoksi asti. Mutta niin oli myös harakoita, variksia ja naakkoja. 

Jos viisi harakkaa ja toinen mokoma naakkoja maasta ponnistaen ja lähimmiltä oksilta pyristellen viettää tuntitolkulla ruokintapisteessä, ei sinne muilla linnuilla ole asiaa. Ja ruokakin loppuu silmänräpäyksessä.

Ostin kaupasta uudet kolme talipötköä, vaan en ole laittanut niitä vielä ulos. Enkä hetkeen laitakaan. Ensinnäkin maa on edelleen sula ja mittari edelleen reilusti plussan puolella. Lisäksi meidän on tarkoitus Ukkokullankin kanssa syödä sen sijaan, että törsään ruokarahat talipötköihin. Kolme talipötköä maksaa n. 15 euroa.  

Käyn läpi henkistä taistelua: Eivätkö kaikki linnut tarvitse ruokaa? Ovatko isot linnut vähemmän arvokkaita verrattuna pikkulintuihin?  Arvokeskustelu itseni kanssa on edelleen kesken. Kallistun vahvasti pikkulintujen puolelle. Harakat, varikset ja naakat pitävät hurjaa meteliä kinastellessaan keskenään, eivätkä anna pikkulinnuille minkäänlaista sijaa. Pidän pienen tuumaustauon ja toivon rähinälintujen sen aikana muuttavan muualle. Jospa sitten jatkaisin tinttien ruokintaa...


Kotikadun ojassa kukkii sinnikäs voikukka. Niitä olen kitkenyt omasta pihasta käytäviä myöten ihan viime päiviin saakka. Löytyy niitä lisääkin kitkettäväksi, mutta tähän aikaan vuodesta puutarhaihminenkin muuttuu hieman suurpiirteisemmäksi. Ehkä jossain vaiheessa tulee lunta ja hoitaa voikukan pois päiviltä. Tai sitten ei. Siis ei tule lunta tahi voikukka jatkaa keväällä siitä, mihin nyt syksyllä jäi. 

Koristeomena 'Makamik'

 

Kun syksyllä peippo lähtee
ja laulu häviää
ja metsä on aivan tyhjä,
niin puilla on ikävää.

Sen vuoksi tulee tuuli
ja oksia kiertelee,
se tekee pesiä puihin
ja niissä humisee.

Ja kun pieniä peippojansa
puu muistaa suruissaan,
niin tuulen hassu laulu
sen panee nauramaan.

– Aale Tynni


sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Ateneumissa ja kylänraitilla

Syysvuokot kukkivat Forumin Kukontorilla
 

Tässä yhtenä päivänä muutin lennosta suunnitelmia hyppäämällä bussiin, joka huristi kotipysäkiltä Helsinkiin. Bussin maksulaite ei taaskaan toiminut, joten HSL-korttini saldo pysyi entisellään. Iso joukko muitakin matkustajia sai ilmaisen matkan. Tosin puoli bussillista opiskelijoita oli vähemmän tyytyväisiä joutuessaan matkustamaan moottoritiellä muutaman kilometrin eteenpäin seuraavalle pysäkille, kun kuljettaja unohti painaa jarrua Lommilan pysäkin kohdalla. Moottoritiellä ei pysäkeitä tuhka tiheään ole, eikä siellä myöskään tehdä U-käännöksiä.


Hesa-reissuni tarkoitus parin muun jutun ohella oli höylätä museokorttiani Ateneumissa, jossa on meneillään Arcana Borealis - pohjoisen naiset ja esoteerisuus -näyttely. Näyttelyteksti kertoo aiheesta seuraavaa: 


Anitra Lucander (1918-2000 Helsinki): Vihreä puu


Napsin kuvia joistakin teoksista. Oma maku ilman muuta vaikuttaa valintoihin. Värimaailma on yksi sellainen, muoto toinen. Pidän kyllä abstrakteistakin töistä, mutta silti huomaan usein päätyväni tunnistettavaan taiteeseen. Mielenkiintoista tässä näyttelyssä on minusta naistaiteilijoiden runsaus. Monta tuttua nimeä ja yhtä monta itselle vierasta.

Eva Bremer (1894-1964 Vaasa): Tanssija Enayat Hanoumin muotokuva

Kuvataiteessa itselläni on peukalo keskellä kämmentä eli en osaa piirtää tikku-ukkoja kummempaa. Ajattelen ja kuvittelen, että muotokuvan maalaaminen on vaikeaa verrattuna esimerkiksi maisemamaalaukseen tai sommitelmien tekemiseen. Varmaan tätä ajatelmaani tukee tarve tunnistettavuuteen eli jos itse maalaisin muotokuvan, toivoisin kohteen näkevän maalauksessa itsensä. 

Helene Schjerfbeck (1862-1946 Helsinki): Enkeli ristiinnaulittuna

Näyttelyssä on muutama Helene Schjerfbeckin maalaus, jotka tunnistaa hänen tyylistään heti nimeä näkemättä. 

Julia Nord: Kolme henkivartijaa

Laila Pullinen (1933-2015): Jeanne d'Artic II


Kuvanveistäjä Laila Pullinen lienee useimmille tuttu henkilö. Viime aikoina on uutisoitu, kuinka Vantaan Hakunilassa sijaitsevasta veistospuistosta on varastettu isojen töiden pronssisia osia. Runsas vuosi sitten samaisesta paikasta vietiin kaksi suurta pronssiveistosta. Varkaiden tavoite näissä pronssivarkauksissa on tienata rahaa myymällä materiaali sulatettavaksi.

Meri Genetz (1885-1943 Helsinki: Omakuvat vuosilta 1934 ja 1938

Meri Genetz kuuluu niihin taiteilijoihin, josta en tiedä mitään. No, se ei ole kovin ihmeellistä, sillä on paljon muitakin asioita, joista en mitään tiedä. Nimen perusteella taiteilijan voisi sijoittaa moneen Euroopan maahan. Ihan suomalainen hän on. Kuoli talvisodan pommituksessa saadun kaasumyrkytyksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Helsingissä.

Outi Pieski


Outi Pieskin teoksen tunnistin, sillä hänen työnsä oli esille myös alkuvuodesta Kiasman saamelaista nykytaidetta esittelevässä Entiset ainoat -näyttelyssä. Muistaakseni olen nähnyt hänen työnsä myös Espoon Emmassa.

Åsa Elzen (Visby 1972 -): Transkriptio Kesannosta 2019


Tämä suuri tekstiiliteos tulkitsee Maja Fjaestadin 1919 suunnittelemaa mattoa, joka kuvaa lepäävää kesantopeltoa.

Yksityiskohta edellisen kuvan Åsa Elzenin teoksesta.


Materiaalina on käytetty kierrätettyä tekstiiliä. Tässä on neula viuhunut kerran jos toisenkin. Tuskin näin suurta työtä millään jokanaisen Singerillä on tehty. 


Ateneumissa vierähti tovi siitäkin huolimatta, etten pysähtynyt jokaisen teoksen äärelle yksityiskohtia tutkimaan. Museokortin yksi parhaita puolia on se, että voit hyvällä omallatunnolla ottaa näyttelyistä juuri sen, mitä kerralla jaksat sulattaa. Aina voi palata uudelleen, mikäli jokin asia jäi pohdituttamaan.

Hesaan mennessäni ajattelin, että samalla reissulla voisin vilkaista myös HAMin ja/tai Luomuksen tuoreet näyttelyt. Ei onnistunut. Olisin musertunut taideähkyyn. 

Suuntasin askeleeni kohti Kampin bussiterminaalia. Matkalla pysähdyin Yrjönkadun Snurreen kysymään, löytyisikö heiltä Dropsin merinovillaa. Meneillään olevan työn lanka loppui kesken. Ei ollut Snurressa. Eikä ollut Simonkadun FiinaNeuleessakaan. Helsinginkadulta Dropsia myyvä kauppa olisi löytynyt, mutta suunta oli aivan väärä.

Forumin Kukontorin syysvuokot

Dropsin langat löytyivätkin torstaina Helsinkiä lähempää eli Vihdin Nummelan Kodin tavaratalosta. Sieltä olin edellisetkin kerät hakenut. Samoin siellä on hyvä valikoima Lankavan lankoja.

Ateneumin taideretken ohella olen tehnyt jo yhden kyläkävelyn. Kesäkaudella kun en malta lähteä oman pihan ulkopuolelle huvikseni tallustelemaan. Asiointimatkat ovat sitten asia erikseen, mutta harvemmin silloin on kamera mukana. Eikä välttämättä intoa pysähtyä paikallisia kaivureita työnsä äärellä kuvaamaan.

Vuosia kuvauksen kohteena ollut lato on kesän aikana purettu, kuten keväällä kallellaan olevaa latoa kuvatessani uumoilinkin. Tontille on mitä ilmeisimmin nousemassa omakotitalo. Alue kaavoitettiin muutama vuosi sitten pieniksi, useammaksi muutaman sadan neliömetrin plänteiksi. Taaksekin oli noussut uusi talo. 


Kotimatkalla koukkasin lähellä sijaitsevan entisen maatalon pellon laidalle nähdessäni siellä makoilevat lampaat. Kylällä asuva henkilö pitää lapsille luontokoulua. Alakouluikäiset tytöt ovat innoissaan saadessaan taluttaa lampaita. Näen joukon usein kulkevan kotimme viereisen puistoalueen halki metsään ja takaisin kahden valkoisen ja yhden mustan lampaan kanssa. 

Auringonnousu torstaina 4.11.

Auringonnousut ja -laskut ovat viime päivinä olleet upeaa katseltavaa. Aurinko saa kotitien toisen puolen männyt ja kuuset loistamaan punaisina. Kameran kanssa on oltava vikkelä, sillä punerrus kestää usein vain hiukan silmänräpäystä pidemmän hetken.

Auringonlasku 4.11.

Viikon takaisena Halloween-lauantaina ovikelloa soitti kolme tyttöä "karkki vai kepponen" -kysymyksineen. Yksi tytöistä oli tuttu ja muutenkin tytöt olivat kivasti laittautuneet. En ollut varautunut karkkipyyntöihin, mutta laatikosta löytyi pari Bubs-karkkipussia, joista toisen annoin tytöille. Olivat tyytyväisiä. Puolen tunnin päästä oveen kolkutettiin jälleen. Ulkona seisoi kaksi hiukan toiselle kymmenellä olevaa pojanviikaria ilman kummoistakaan Halloweeniin viittaavaa puvustusta. Olivat kaiketi huomanneet, että karkkia voisi käydä keräämässä. Toinen pojista oli lähinaapurista. Heille annoin jäljelle jääneen Bubs-pussin. Kiitosta jäin odottamaan. 

Onneksi oven kolkutus loppui siihen, eikä keppostelijoita enempää näkynyt. En ole erityisen innostunut tästä Halloween-touhusta. Liian kaupallinen turhakejuhla minun makuuni. Paikoin lasten juhliminen on johtanut ylilyönteihin eli talojen seinien tuhrimiseen kananmunilla. 

Juhliminen ei suinkaan kuun vaihteeseen pääty. Maanantaina televisiossa alkoivat joulumainokset. Hyvä, että kaukosäätimessä on mykistysnappi ja oikein kyllästyneenä voi painaa sitä punaista nappia, jolloin kaikenlainen kauppojen kilinä loppuu oitis. Voisin katsoa pari kertaa Saarioisten joulumainosta, mutta lähes kaksi kuukautta kestävä kaupallinen joulushow nostaa ihokarvat pystyyn.

Lonicera × heckrottii - Koreaköynnöskuusama 29.10.
 

Sunnuntaina on isien vuoro juhlia. Oma isäni juhlii pilven päällä, samoin appiukko. Jälkikasvu on poikkeuksellisesti omilla reissuillaan isänpäivänä, joten nautimme Ukkokullan kanssa mustaherukkajuustokakkua kahden. Mikäli kakku hyytyy toivotusti. Hyvältä näyttää näin edellisenä päivänä. 

Hyvää isänpäivää kaikille isille! 

 

keskiviikko 4. marraskuuta 2026

Lokakuussa valmistuneet

Aronia
 
Iltojen pimentyessä yhä aiemmin on myös enemmän aikaa kutomiselle. Vähenevien pihatöiden korvikkeeksi käsityöt ovat oivallista ajankulua ja unilääkettä hyvää tv-ohjelmaa katsellessa.

Olemme katsoneet Yle Areenasta italialaista hyvänmielen Sisilian murhamysteerit -sarjaa. Tapahtumat sijoittuvat Màkaroni -nimiseen kylään, joka sijaitsee Trapanin maakunnassa Palermosta länteen. Sarja perustuu kirjailija Gaetano Savatterin teoksiin. Ohjelmassa on huikean hienoja maisemia, huumoria, komeita miehiä ja kauniita naisia. Kuvauspaikat herättävät kiinnostuksen tutustua sisilian karttaan, kulttuuriin ja historiaan tarkemminkin. 

Viimeksi seikkailin netissä lukemassa Gibellinan vuoden 1968 maanjäristyksestä, jossa koko kylä tuhoutui täysin. Uusi kylä rakennettiin kymmenen kilomerin päähän. Kuvanveistäjä Alberto Burri teki vanhan kylän raunioista yhden maailman suurimmista veistoksista nimeltään Grande Cretto.   

Netti on monin tavoin suuri aarreaitta, josta välillä ammenan hullujakin ideoita. Olutsukat nähdessäni päätin heti kokeilla, onnistuisinko tekemään sellaiset ilman tarkempaa ohjetta. Ei niitä ollut vaikea tehdä, vaikka näissä on korjaamisen varaa. Korvan aikaansaamiseksi opettelin I-cord -tekniikan. Korvasta tuli hiukan kiemurainen ja liian pitkä. Samoin sukan alussa olevan valkoisen "vaahdon" ja sukan raja kaipaa säätämistä. Seuraavat sitten toivon mukaan paremmat.

Lankana käytin 7veikan väriä hapero 273 ja vaahtoon luonnonvalkoista 7veikkaa. 


Helpon ruutuneuleen ohjeen löysin niinikään netistä. Oikeita ja nurjia silmukoita vuorottelemalla syntyy kiva kuvio. Tykkään tehdä malleja, joissa on jokin tavoite säännöllisin välein. Oli sitten kyse eri värisestä raidasta tai silmukoilla muodostuvasta kuviosta, työ tuntuu edistyvän pelkkiä samalla värillä oikeilla silmukoilla kutomista nopeammin. 

Nämä sukat valmistuivat 7veikan beigestä (061). Silmukoita on puikkoa kohden 14 ja kokeeksi puolta numeroa pienemmät puikot 3. Syksyn tavoitteeni mukaisesti maltoin kutoa isompaan jalkaan sopivaa sukkaa. 

Vohvelikuviota olen kutonut aiemminkin. Ideaoita netistä etsiessäni vohvelikuvio nousi taas esiin, joten siinäpä sopiva mallineule. Edellisen ruutukuvion lailla näissä on samaa "tavoitteellisuutta", joka tekee kutomisesta mukavan. Malli on helppo, jonka vuoksi se sujuu televisiota katsellen.

Lankana on 7veikan vaaleanpunainen (076). Silmukoita 14/puikko ja puikot 3.5. Kuvassa sukat näyttävät pieniltä, mutta koko on 41/42. Monet kuviot kiristävät neuletta siten, että koen hyväksi laittaa sileää neuletta enemmän silmukoita. Tämä vohvelikuvio ei kiristä.

Lankalaatikossa pyöri pari pientä jämälankanöttöstä punaista lankaa. Siitä sitten meikäläisen kirjoneulekammon ylittävää helppoa kahden langan kuviota. Kuva paljastaa virheen, jota en näköjään ole sukkia tehdessäni huomannut. Tarkka sen varmasti huomaa. Vaikka inhoan purkamista, pyrin virheet korjaamaan. Tässä tapauksessa virheestä ei ole haittaa sukkien käytölle, joten onnekseni jäi huomaamatta - ja korjaamatta.

Lankana siis punainen 7veikka ja 7veikan harmaa (043). Silmukoita 14/puikko, puikot 3.5. 

Ukraina-väriset sukat tein sinisestä (857) Lankavan Lysti-langasta ja keltaisesta (31) Kaupunki-Kivijalka -langasta. Mallineuleena Ailin lapaset, johon ohjeen olen löytänyt Ulla-neuleesta. 

Tämä mallineule kiristää sen verran, että lisäsin resorin 52 silmukan jälkeen mallineuletta varten vielä 8 lisää. Kavensin näistä neljä silmukkaa nilkan resorissa ennen kantalappua. Mallineule on neljällä jaollinen, mikä on tärkeää huomioida silmukoiden määrää suunnitellessa.

Ailin lapanen -mallineule on kivan näköistä esimerkiksi pipon alareunassa.  


Lokakuun viimeisenä iltana sain valmiiksi päättelyineen kuvan sukat. Langan löysin käydessäni ostamassa lisäkerää edellisen kuvan Ukraina-teemaisiin sukkiin. Tämä lanka on Lankavan Lysti -lankaa sävynumero 6009. Yhdistin kirjavan langan 7veikan valkoiseen. Silmukoita 3.5:n puikkoa kohden 13.

Valmiiden sukkien laatikko täyttyy vauhdilla. Olen jo hissukseen ryhmitellyt niitä siten, mitkä menevät mihinkin osoitteeseen jouluna tai jo sitä ennen. Muutakin voisi kutoa, vaan kun sukat ovat sopivan idioottivarmaa tekemistä minulle.


sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Marraskuuta aloitetaan

Euonymus europaeus - Euroopansorvarinpensas
 

Näin ne päivät, viikot ja kuukaudet vierähtävät. Nyt eletään marraskuuta, joten ihan kohtahan sujahdetaan seuraavaan vuoteen. Kaupassa käydessäni kuulin, kuinka nuori perhe joulukoristeita hypistellessään iloitsi lähestyvästä joulusta. Kaupoissa joulu on näkynyt jo useita viikkoja. Luultavasti koristelu ja suklaarasiatornit lisääntyvät heti, kun Halloween-krääsä on saatu siivottua pois alta.

Euonymus europaeus - Euroopansorvarinpensas

Pyhäinpäiväkin on jo ohitse. Kävin viemässä kynttilän vanhempieni haudalla jo arkena ennen varsinaista pyhäinpäivää. Muille edesmenneille sytytän kynttilöitä kotipihaan. Isän kuolemasta tulee puoli vuotta. Yhä tuntuu oudolta, ettei tarvitsekaan säännöllisesti suunnata auton nokkaa kohti hoivakotia. 

Hyvinvointialue lähetti kirjeen, joka sisälsi tuoreen päätöksen ympärivuorokautisen hoivapalvelun asiakasmaksusta. Kumma juttu, ettei nykytekniikalla mukamas kyetä siivoamaan pois kuolleita postituslistalta. Laitoin kirjaamoon sähköpostilla ironisen kysymyksen: "aiheuttaako ko. maksupäätös kenties minulle toimenpiteitä ottaen huomioon, että isän kuolemasta on kohta puoli vuotta?". 

Vanhempani on haudattu Pohjois-Espoossa sijaitsevalle Kellonummen hautausmaalle. Se on kaunis paikka, kuten hautausmaat usein. Jutun alussa on kuvia hautaa lähellä kasvavista euroopansorvaripensaista syksyisissä siemenasuissaan. 

Tällä kertaa en tehnyt pidempää katselukierrosta, vaan kipaisin p-paikalta suoraan haudalle ja takaisin. Poutaisesta säästä huolimatta nurmialueet hautojen ympärillä tihkuivat märkyyttä. Havukasvit Kellonummella on lähes järjestään peurojen kaluamia. Peuroista minua varoitettiinkin kasvivalintojen varalta käydessäni valitsemassa hautapaikkaa äidin kuollessa.


Olen odottanut pakkasia ja maan jäätymistä aloittaakseni lintujen ruokinnan. Tintit ovat käyneet koputtelemassa ikkunaa ja ikkunalautoja ahkerasti, mikä on kuulemma merkki siitä, ettei luonnosta löydy niille enää tarpeeksi syötävää. Ja tietenkin myös siitä, että ne ovat oppineet minulla olevan jokatalvinen siemenbuffetti niitä varten.

Siemenautomaatteja en ole vielä laittanut. Niiden kanssa odotan todellakin maan jäätymistä. Mutta talipötköt ripustin viikolla kolmeen paikkaan. Niistä tulikin oitis suosittuja. Enimmäkseen ruokailemassa käy tali- ja sinitiaisia, mutta myös pari tikkaa vierailee keittiöpuolen pötkössä säännöllisesti. Mustarastaita pihassa on paljon. Niille minulla ei vielä ole mitään tarjolla. Nehän syövät enimmäkseen maassa, jonne en tietenkään siemeniä ripottele. Muut linnut kyllä syödessään roiskivat siemeniä ympäriinsä ja siitä hyötyvät maasta käsin ruokailevat linnut.


Sisäänkäynnin syysasetelmaan muutti punatulkkuja. Tarkoitus on ollut käydä metsässä etsimässä männynkäpyjä, jotka suhauttaisin maalilla punaisiksi. Ne olisivat söpöjä koristeita vihreiden tuivionoksien joukossa. Metsäretki on edelleen tekemättä, joten Ikeasta löytämäni punatulkut saavat nyt rauhassa tiirailla kulkijoita. 

Huopakankaiset tulkut ovat kevyitä, joten ne on tarkoitus kiinnittää paremmin. Nuo valmiina olleet ripustusnarut ovat aika heppoisia. Tuuli saattaa heittää tintit maahan. Samoin linnut itse käyvät yllättävän usein nokkimassa värikkäitä yksityiskohtia niin kransseissa kuin muissakin ulkona olevissa koristeissa.

Campanula patula - Harakankello


Yhtenä päivänä haravoin alapihalta puunlehtiä laittaakseni niitä joillekin kasveille suojaverkkojen sisäpuolelle talvisuojaksi. Siinä ohessa huomasin muutamia pieniä sieviä yksityiskohtia istutusalueilla. Harakankello jatkaa kesäkautta Suviruusun tyvellä.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi


Verikurjenpolvi ei taasen osaa päättää, viettääkö se kesää vaiko syksyä. Lehdet ovat vaihtaneet ruskasävyyn, mutta kukkiminenkin vielä sujuu.

Primula - Esikko


Majalispenkissä syyslehtien lomassa pilkottaa pikkuinen punainen täplä. Se on yksi Nilalta saaduista esikoista, joka vähät välittää syksyn saapumisesta. Näitä punaisia esikoita minulla ei ennestään ollut, joten iloitsen kovasti saadessani niitä Nilalta. 

Aster dumosus - Reunusasteri

Pari viikkoa sitten sain tehtyä vihdoin sen, mitä olen aikonut ties kuinka pitkään. Olopihan Allaspenkin reunassa on kasvanut vuosikausia reunusasteri, jonka istutusaikaa en enää muista, enkä listoistani edes löytä. En tarkkaa nimeäkään. Sinnikkyyttä tällä kasvilla on ollut uskomaton määrä, kun se on jaksanut kasvaa ja kukkiakin kivien ja kivituhkakäytävää reunustavan laudan välissä. Hain lapion ja kaivoin kasvin ylös. Reunusasterilla ei ollut edes kunnon juuripaakkua, kun se oli ahtautunut olemattomaan tilaan. Jaoin juurakon kahtia ja istutin kummatkin yksilöt alapihan Ruusupenkkiin. Siellä oli aukko, jolle olin miettinyt täytettä. Nyt sellainen löytyi. Toivottavasti myöhäinen istutusaika sopii tälle reunusasterille ja sen juurtumiselle.

Vinca minor ’Illumination’ - Pikkutalvio, kirjavalehtinen

Kirjavalehtisen pikkutalvion olen istuttanut Päivänliljapenkkiin 2015. Kolme vuotta myöhemmin siirsin pienen palan Hortensiapenkkiin. Pikkutalvio on tehokas leviäjä, jonka vuoksi sitä onkin puutarhassani jopa liikaa. Kirjavalehtinen talvio sen sijaan on kaikkea muuta kuin nopea. Muutaman kukan se tekee nykyisin joka kesä. Näin syksyllä tämän 'Illumination'in hienous nousee hyvin esille. Sen vaaleat lehdet ikäänkuin hohtavat valoa hämärinä syyspäivinä.

Lokakuu on vietetty melko kosteissa merkeissä, vesisateita on riittänyt. Mutta on myös ollut ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä. Nopeasti vilkaisten marraskuun alkupäivinä näyttää kylmenevän. Ehkä vähitellen on kaivettava pipo ja hanskat esiin.

Mukavaa marraskuuta kaikille!