sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Keittiössä tapahtuu

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö
  

Jos sateesta ja harmaasta pimeydestä jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakaan ei tee kovasti mieli lähteä pihahommiin tai edes ulkoilemaan. Tai ulkoilemaan kyllä haluaisin mennä, mutta kukapa viitsii itseään turhan päiten kastella. Pisaroiden ropistessa ikkunalautaan on mukava touhuta keittiössä kokaten ja leipoen. Lähes kaiken voi toki kaupastakin valmiina ostaa. Itse tehden moni jouluruoka valmistuu käden käänteessä. Oli sitten kyse perheen pitkäaikaisista perinteistä tai uusista kokeiluista. 

Olen tehnyt jouluksi sinappia monen vuoden ajan. Meillä sinappia kuluu muulloinkin kuin jouluna. Sitä on helppo ja nopea valmistaa. Samalla kun tekee omaan pöytään purkin tai pari, voi samalla purkittaa sinappia myös lahjaksi annettavaksi. Teen aika ärhäkkää sinappia ja sekaan lorautan vähän konjakkia. Myös madeira käy, jos sitä sattuu kaapista löytymään. Isoa pulloa sen enempää konjakkia kuin madeiraakaan ei sinappia varten kannata ostaa. Laivoilla reissatessa niiden myymälöissä on minikokoisia alkoholipulloja, jotka sopivat hyvin ruoan maustamiseen.

Myös oman pihan Zilga-rypäleistä tehty hyytelö on oivallinen tuote lahjaksi annettavaksi. Tein jo yhden satsin hyytelöä, josta useimmat purkit on itse tai jonkun muun toimesta tyhjennetty. Nyt valmistin uuden erän hyytelöä pakastimeen säilömästäni mehusta.

Hyytelö on hyvää vaikkapa lihan tai maksalaatikon kanssa tai juustojen kera. Voi sitä halutessaan lusikoida joulupiparienkin päälle. 

Laitan hyytelön pieniin purkkeihin, joita on kiva nostaa ruokapöytään ja jotka tyhjenevät nopeasti. Pieniä purkkeja on vaikeampi löytää. Varsinkin säilöntäkauden ulkopuolella purkit on siivottu kaupoissa ilmeisesti varastoon odottamaan seuraavaa syksyä. Olen oppinut kaukonäköiseksi ja ostan purkkeja hyvissä ajoin jo syksyllä omaan kaappiin.  


Taatelikakun olen leiponut joulun kahvipöytään iät ja ajat. Tänä vuonna olen kokeillut muutamia uusia ohjeita. Hesarissa oli joku aika sitten ohje appelsiinikuorrutteiseen taatelikakkuun. Jouduin ohjetta hieman säveltämään, kun kaapissa ei ollut appelsiineja. Koristeeksi laitoin klementiinin viipaleita. Kakusta tuli mehukas ja hyvän makuinen. Seuraavalla kerralla käytän maustamattoman tuorejuuston sijasta vaikka sitruunan makuista tuorejuustoa. Tai sitten laitan enemmän appelsiinimarmeladia. Ohjeen 1/2 dl ei oikein maistunut miltään.

Vielä pari viikkoa sitten olin varma, etten tänä jouluna leivo piparin piparia. Mediassa paljon keskustelua herättänyt Paraisten piparkakku-ohje sai minunkin makunystyräni hereille. Äidiltä perimäni pipariohje on lähes samanlainen kuin tuo paljon puhuttu Paraisten piparkakkuohje. Perjantaina tein taikinan ja itsenäisyyspäivänä leivoin sen pipareiksi. 

Kuvassa on vain osa leipomistani pipareista. Taustalla näkyvä, joitakin vuosia sitten Saaripalstan Sailan Elsan lempituoli-verkkokaupasta ostettu purnukka on nyt täynnä pipareita. Lautasen vasemmassa etureunassa on muutama pikkuisella muotilla tehty tähti- ja sydänpipari. Niillä on kiva koristaa jokin jouluinen jälkiruoka. Esimerkiksi Charlotte Russe tai luumurahka.

Olen toki tehnyt muutakin kuin seisonut keittiössä hellan ääressä. Viikolla oli kiva kipaista postilaatikolla, jossa yleensä on joko pino mainoksia tai pelkkää tyhjyyttä. Nyt postimies oli pudottanut laatikkoon kaipaamani Pihakalenterin 2026. Tämä on jo 15. Pihakalenteri käytössäni. Pikkuisen olen kalenteria jo selannut ja jälleen kerran hyväksi havainnut. Eihän tässä ole kuin pieni tovi, kunnes voin aloittaa sen aktiivisen käytön.


Meidän perheessä on sovittu, ettemme osta toisillemme joululahjoja. Emmekä muillekaan, kun lähipiirissä on enimmäkseen aikuisia. Hyvät päätökset on tehty rikottaviksi. Tässä tapauksessa kuitenkin vain tietyissä puitteissa. Tilasin muutaman laatikollisen Huippuhyvää lakua lahjaksi annettavaksi. Tuotto  menee hyvään tarkoitukseen eli tässä tapauksessa monille blogilaisille tutun Repolaisen kautta kotimaisen äitiyspakkausen kaltaisen tuotteen kokoamiseksi ja viemiseksi Ugandan vauvoille. 

Kapualaiset ovat esittelemässä projektia ja keräämässä varoja myös Billnäsin joulumarkkinoilla 13.-14.12. 


Kaikenlaista tapahtuu niin keittiössäni kuin huushollissani muutenkin. En ole mestarileipuri, en himokokkaaja enkä kylän kehutuin stailaaja. Innostusta moneen on sitäkin enemmän. Kuten tästäkin postauksesta taas huomasitte.

Iloisia joulukuun päiviä ihan kaikille!