Mielihyvää pienistä asioista

Välipuro 27.11.2018

Kylämme toiselta järveltä laskee toiselle järvelle puro, joka paisuu välillä leveäksi ja runsasvetiseksi virraksi. Kävelyreittini kylän keskustaan kulkee puron yli - siltaa pitkin luonnollisesti. Vesi on kiehtova ja muuttuva elementti, jonka vuoksi tavakseni on tullut käydä katsomassa paikkaa useinkin. Kuvassa vasemmalla näkyviin kivipyörylöihin liittyy jokin tarina, jonka olen kuullut, mutta unohtanut. Tarkoitus on vielä kaivaa se esille. Kotiympäristön historia on kiinnostavaa tuntea.

Välipuro 18.11.2018

Puron säännöllinen tarkkaileminen on laajentanut pienillä ilmiöillä elämääni mukavasti. Koskikara on ollut minulle vieras lintu, mutta blogien välityksellä olen siihen tutustunut. Olen päässyt kokemaan onnistumisen iloa, kun olen koskikaran purolla nähnyt ja tunnistanut jo kahdesti. 

Koskikara Välipurossa 27.11.2018 - Uskokaa pois, siellä se on!

En ole kovin hyvä lintujen tunnistaja, mutta kovasti iloitsen niiden seuraamisesta. Blogin myötä olen innostunut yhä enemmän myös opettelemaan lintulajeja. Pihapiirin lintujen tarkkaileminen tarjoaa mukavia hetkiä ja ylläpitää yhteyttä puutarhaan talvellakin. Huolehtimalla lintujen talviruokinnasta ne toivottavasti kiittävät minua napsimalla kesäaikaan kirvat ruusuistani ja kotilot kukkapenkeistä. 

Orava ikkunasta kuvattuna

 
Minulla ei ole kunnollista objektiivia lintujen kuvaamiseen. Toki olisi hauska saada ihan itse kuvattuja otoksia niin pihapiirin linnuista kuin leikkisästi purossa sukeltavasta koskikarasta ja lintulaudalla vierailevasta oravasta. En tee asiasta itselleni ongelmaa ja kynnyskysymystä. Onneksi on monia blogeja, joissa voi käydä ihailemassa loistavia kuvia niin linnuista kuin paljon muustakin. Hiljattain löysin Tillariinan fotoboxin, jonka upeat kuvat sopisivat vaikkapa lintujen tunnistamiseen. Suosikkeihini kuuluu myös Nettimartan pihapiiri, jossa hienot luonto- ja eläinkuvat on maustettu huumoripitoisella tekstillä. 

Välipuro 18.11.2018

Usein ulkoilemme Ukkokullan kanssa ja usein teen pitkiä kävelylenkkejä yksinkin. Yksin liikkumisessa on se hyöty, että saan vapaasti pysähdellä ja katsella maailmaa objektiivin läpi. Ukkokullan kanssa ulkoilu on intervalliliikuntaa, sillä kuvaustaukojeni jälkeen joudun tepastelemaan hetken aikaa reippaassa tahdissa, jotta saan Ukkokullan taas kiinni.

Välipuro 18.11.2018

  
Kuuntelin sunnuntaina radiosta uusintaa "Luonto ja mieli", jossa Minna Pyykkö kävi Tampereella jututtamassa psykologian professori Kalevi Korpelaa aiheesta. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa. Suosittelen. Meille puutarhaihmiselle ehkä tuttua ja omakohtaisesti koettua, mutta ansaitsee silti tulla kerratuksi. 

Yhtään liikaa ei korosteta luonnon ja liikunnan terapeuttista merkitystä. Sormien upottaminen puutarhan multaan vie ajatukset mukanaan ja rauhoittaa stressaantuneen mielen. Näin talviaikaan jäiseen maahan ei uppoa sormet eikä mikään muukaan. Nyt voi ammentaa iloa ja voimaa kävelemällä metsässä tai katselemalla jääkannen peittämää järvimaisemaa. Välillä voi vaikka istua ikkunan ääressä tarkkailemassa pikkulintujen touhuja ja oravien temmellystä. Pienistä asioista saa paljon mielihyvää ja taas jaksaa arkeakin paremmin.

Joulu alkaa olla jo lähellä. Jos ette ehdi kaappeja siivota, laittakaa ovet kiinni ja kellahtakaa välillä sohvalle lepäämään. Ehtii ne kaapit siivota vaikka tammikuussa.
 

Eka joululahja

Itse ostaen saa takuuvarmasti mieluisat joululahjat. Tilasin uuden puutarhakalenterin jo pari kuukautta sitten ja vihdoin posti sen toi. Monilla kalenteri on nykyisin kännykässä ja moni ei kaipaa kalenteria laisinkaan. Minäkin olen hissukseen siirtynyt käyttämään kännykän kalenteria, mutta siinä rinnalla pitää ehdottomasti käyttää myös perinteistä allakkaa. Mieluummin sellaista, johon voi kirjoittaa muutakin, kuin pakolliset menot. 

Olen kovasti tykästynyt tähän pihakalenteriin, johon kirjaan niin sää- kuin puutarha-asioitakin. Niiden perinteisten hammaslääkärimenojen ja sukulaisten merkkipäivien lisäksi. Pihakalenterista on tullut tärkeä asiakirja, joiden vanhemmista kappaleista tapaan tarkastaa menneiden vuosien istutuksia ja tomattikylvöjen ajankohtia. Kierresidonta helpottaa kalenterin käytettävyyttä. Lisäksi pihakalenterissa on runsaasti hyvää tietoa ja kauniita kuvia. Kalenteriosuudesta löytyy suomalaiset nimi- ja juhlapäivät. 

Kalenterin toimittajina ovat Aarno Kasvi, Saila Routio, Linda Peltoja ja Pirkko Kahila. Julkaisija on Pellervo-Media. Kalenteria voi tilata julkaisijalta ja se on myynnissä myös monissa kirjakaupoissa.

Tämä ei ole minkäänsortin yhteistyöpostaus. Ihan vain innoissani haluan kertoa siirtyväni pian uuteen kasvukauteen elämäni kahdeksannen pihakalenterin kanssa. 


 

Bloggaamisesta ja kuvista

Kuurainen pensaanoksa 27.11.18

Minna/Hiidenkiven puutarhassa -blogista postasi lokakuussa oivallisesti bloggaamisesta ja kuvista. Kyse ei ollut haasteesta ja sama teema on ollut esillä aiemminkin. Aihe on monille bloggaajille tärkeä ja esimerkiksi kuvien tallentamisesta tulee välillä kysymyksiä. Kerron omista tavoistani, jotka eivät siis missään nimessä ole se ainut ja oikea. Jokainen ilman muuta toimii niin, kuin itselleen parhaaksi näkee.

Kävelylenkin kuuraisia näkymiä 27.11.18

Kuvien ottaminen

Puutarhatöissä kamera on harvemmin mukana. Uppoudun töihin yleensä niin tehokkaasti, että unohdan kuitenkin kuvaamisen. Lisäksi säälin kameraani, enkä halua sen vaikkapa unohtuvan sateeseen. Usein puutarhatyöni ovat sangen multaisia ja sotkuisia, mikä ei kameran kannalta ole hyvä. Edellisistä syistä työvaihekuvat ovat minulle harvinaisia. Vaikka suunnittelisin ottavani kuvia eri työvaiheista, työn tiimellyksessä sen unohdan. Ja kun vihdoin muistan, olen niin likainen, että jätän kuvat ottamatta.

Yleensä teen kameran kanssa puutarhakierroksia. Kasvukaudella useitakin kierroksia yhden päivän aikana. Käyn myös tarkoituksella kuvaamassa jotain tiettyä kasvia tai kohdetta. Kamera on mukanani myös päämäärättömillä retkillä ja usein silloin tulee kuvattua kiinnostavia kuvia. Pyrin ottamaan samasta kohteesta useita kuvia ja valitsemaan niistä sitten mielestäni parhaan.

Kävelylenkin näkymiä 27.11.18

   
Kuvien käsittely

Blogia varten siirrän kuvia tarpeen mukaan kamerasta koneelle. Valitsen sopivat kuvat, rajaan ja pienennän ne yleensä heti. Käytän rajaamiseen ja pienentämiseen etupäässä Picasaa, joka tuli Bloggerin mukana. Kuvan pixelikoon pienentäminen on oleellista, sillä bloggeriin käytetyt kuvat tallentuvat Googlen pilvipalveluun, joka on maksuton 1 Gigaan saakka. Sen jälkeen on ostettava lisää tilaa. Toinen syy kuvan pienentämiseen on niiden nopeampi latautuminen. Varsinkin tabletilla ja kännykällä blogeja lukiessa eivät oikein isot kuvat jaksa aueta.

Kuvien rajaamisen ja pienentämisen lisäksi lisään kuviin vesileiman. Se käy Picasalla helposti. Varmasti myös muilla keinoilla. Vesileiman tarkoitus on estää/vähentää kuvieni luvatonta lainaamista. Toki vesileima on helppo halutessa poistaakin. Kuvani eivät ole suurta taidetta, mutta silti en halua niitä luvattomasti käytettävän.

Kylän talviuintipaikka 27.11.18

Kuvien tallentaminen

Kaikki kuvat siirrän kamerasta säännöllisesti. Kesällä kuvaan paljon enemmän ja silloin tyhjennän kameran useammin, kuin talvella. Kameran muistikortti ei välttämättä ole paras ja turvallisin kuvien säilytyspaikka. Ja vaikka isoille muistikorteille mahtuukin paljon kuvia, on mukavampi, että muistikortilla on runsaasti tilaa uusien kuvien ottamiseen.

Kuva-arkistoni on sekä pöytäkoneeni kovalevyllä että poltettuina rompuille. Lisäksi Ukkokulta ottaa varmistukset koneestani säännöllisesti, joten siten kuvat ovat vielä kolmannessakin paikassa. Kokemuksesta tiedän, ettei yksi paikka riitä turvaamaan kuvia. Minulta on hajonnut koneesta kovalevy että myös ulkoinen kovalevy. Romputkin ovat hyvin haavoittuvaisia, mutta jos kuvat ovat kahdessa paikassa, niiden samanaikainen rikkoutuminen on harvinaisempaa.

 
Koneellani on oma kansio blogikuville ja oma kansio tallennetuille kuville. Blogi-kansiossa on käsillä olevan vuoden pienennetyt ja nimetyt kuvat kuukausittain. Lisäksi on bannereita ja sivupalkkikuvia varten omat kansiot. Muut kansiot toimivat apukansioina.

Tallennettujen kuvien kansioon menevät kaikki kuvat pienentämättöminä ja rajaamattomina. Kamerasta kuvia siirtäessäni pyrin siivoamaan huonot ja ylimääräiset kuvat pois. Olen huomannut, ettei yhdestä kukasta kannata säilyttää viittä samanlaista kuvaa. Varsinkin, kun pionit ja ruusut sun muut tulee kuvattua kesä toisensa perään. Nimeän kuvakansiot: vuosi-kuukausi-päivämäärä + jokin kuvien löytämistä helpottava sana (esimerkiksi: 20180707Pionit tai 20180817Kasvimaa). Mitä tarkemmin kansioita nimeää, sen helpompi kuvia on myöhemmin löytää. 

Tyhjennän kuvat kamerasta vasta, kun kaikki on siirretty koneelle, poltettu rompuille ja tarkastettu, että siirto ja poltto on myös onnistunut. 

Lumikärhö 27.11.18

 
Blogin kirjoittamisesta

Yleensä kirjoitan postauksen alusta loppuun saman tien. Aikaa siihen saattaa mennä paljonkin, vaikka idea olisi jo valmiina päässäni. Käyn välillä tyhjentämässä pesukoneen, laittamassa ruokaa ja syömässä. Kesällä teen postaukset iltaisin tai joskus jopa yöllä, kun en saa unta. Kasvuajan ulkopuolella käytän postauksiin sateisia ja kylmiä päiviä, jolloin ei ole muuta ohjelmaa tai jolloin muutenkin olisin kotosalla. Jollen ehdi kirjoittaa postausta loppuun, tallennan sen ja palaan siihen myöhemmin. Joskus sitten käy niin, että koko postaus muuttaa muotoaan. Ei välttämättä huonoa sekään.

Käytän aika paljon ajastusta. Kun on hyvä kirjoitusvire ja pää tulvillaan ideoita, saatan tehdä useamman postauksen putkeen ja ajastan ne sitten julkaistavaksi myöhemmin. 

Kirjavalehtinen pikkutalvio 1.12.18

Joskus postaus lähtee jostain tietystä kuvasta, joskus taasen kasvista tai pihalla tehdystä hommasta. Usein saan aiheen teidän postauksistanne nousseista ajatuksista ja ideoista. Onpa käynyt niinkin, että pää tyhjänä asetun koneen ääreen ja yhtäkkiä sanojen virta lähtee vyörymään. Kuvat ovat minulle tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää kirjoittaminen. Siksi postauksissani on usein paljon tekstiä. Kukin luonnollisesti käyttää vahvuuksiaan.

Viime aikoina ovat ideat olleet vähissä ja motivaatiokin osin kadoksissa. Se on tavallista talvikaudella, mutta nyt jotenkin erityisen voimakasta. Välillä olen jopa ajatellut, että onko blogielämäni päättymässä? Onko se tullut tiensä  päähän? Väkisin en ala postauksia tekemään, sillä minulle on tärkeää, että voin seistä sanojeni takana. Bloggaaminen on ollut minulle miellyttävä harrastus ja sen myötä olen saanut puutarhaelämääni paljon hienoja asioita. Uskon ja toivon tämän hetkisen ideaköyhyyden väistyvän uuden kasvukauden lähestyessä.

PS. Muistattehan ottaa säännöllisesti varmistukset myös koko blogistanne. Bloggerissa se tehdään kohdassa Asetukset - Muu - Sisältö (siellä kohta Varmuuskopioi sisältö).Näin tekemällä on mahdollista palauttaa aineisto, jos se syystä tai toisesta katoaa.

Ikkunoiden pesu korvatkoon sadetanssin

Olen pessyt pihan puolen ikkunat tänä vuonna kolmesti. Ensimmäisen kerran pääsiäisenä, toisen kerran syyskuussa ja kolmannen kerran runsas viikko sitten. Vaikka kulunut vuosi on ollut kuivuudessaan miltei ennenkuulumaton, on joka ikisen ikkunanpesusession jälkeen tullut sade, jonka voimakas tuuli heittää suoraan ikkunoihin. Nyt epäilenkin vahvasti keksineeni uudenlaisen konstin houkutella tarvittaessa sadetta. Ei siis enää tarvitse tanssia pihalla ympyrää oudosti äännellen. Riittää, että pesee ikkunoiden ulkopinnat. Ja kas, pianhan sitä jo sade ikkunalaudoilla ropiseekin.

Viikko sitten tein tavanomaisen järvilenkkini eli kiersin kylän kolmesta järvestä kahden jäätilanteen tsekkaamassa. Kotia lähimpänä olevalla järvellä ensimmäinen retkiluistelija jo kokeili onneaan. Puskaradio kertoi jäiden olleen noin 8 cm:n paksuisia. Näiden muutaman päivän kestäneiden sateiden jälkeen jäille tuskin on taas menemistä. Ei ainakaan ilman kunnon uintivarusteita.

Jäkälää omenapuun oksalla

Sateen ja pimeyden vuoksi valokuvaaminen on jäänyt muutamiin otoksiin. Kierrän toki välillä omaa puutarhaa, mutta joko minulla on suppea mielikuvitus tai sitten olen muuten vain kyvytön löytämään kuvattavaa. Kierroksilla nousee hurja ikävä kevääseen ja kesään. Silloin pihalla löytyy aina jotain tekemistä, satoi tai paistoi. Nyt raittiin ilman saamiseksi ja kunnon kohottamiseksi täytyy keksiä muita keinoja.

Sammalta omenapuun oksalla

Reippailulenkeiltäni palaan usein kotiin alapihan kautta. Tierempan jälkeen se on nyt helppoa. Ei tarvitse rämpiä pimeässä ryteikössä, vaan likimain omalle tontille saakka voi tepastella hiekkapintaista kävelytietä pitkin. Minusta on kiehtovaa lähestyä ja katsoa kotitaloa ja pihaa uudesta vinkkelistä.

Yhtenä iltana kamera oli mukana, joten illan pimeydessä kokeilin jouluvalojen kuvaamista. Kameran säädöt oli alkuun täysin pielessä, mutta pieleen menneissä kuvissa on hauskaa lennokkuutta. Ehkä Freud tulkitsisi näkevänsä näissä valokiemuroissa leipomisten ja jouluvalmistelujen äärellä uupuneen perheenemännän stressin.

Entä mitä sanoisi Freud näiden valoviirujen merkityksestä? Autan häntä hieman. Ylöspäin kohoavat viirut kuvaavat henkistä turhautumistani, kun jälleen kerran ikkunat pestyäni sade täplittää pinnat ja auringon jossain vaiheessa ilmestyessä tiedän näkeväni utuisen taivaanrannan sijasta ikkunoissani uuden työmaan.

Ikkunanäkymä aamulla 6.12.

Leikki leikkinä. En ole laisinkaan turhautunut. En sateesta, enkä tuhruisista ikkunoista. Olen opetellut ja oppinut etsimään asioista niiden hyviä puolia. Voin vakuuttaa, että kaikissa asioissa on hyviäkin puolia. Pohjavedet ovat kuivan kesän jälkeen edelleen melko alhaalla ja sade täydentää nyt pohjavesivarantoja. Säästyy rahaakin, kun taloa ei tarvitse ylenmäärin lämmittää. Bonuksena saan kaappiin taas lisää tilaa, kun ajattelin myydä tai lahjoittaa luistimet pois. Turhaan niitä säilön, jos luistelemaan pääsee kerran tai pari muutaman vuoden välein.

 Mukavaa ja stressitöntä joulunodotusta kaikille!
 

Jorma Luhta - Seija Paasonen: Revontulet

Sain luettavakseni ja esiteltäväkseni hienon, valokuvaaja Jorma Luhdan ja Seija Paasosen teoksen Revontulet. 

Jorma Luhta (s. 1951 Seinäjoki) on luontokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja ja kirjailija. Hänen valokuvanäyttelynsä ovat kiertäneet niin Yhdysvalloissa, Kanadassa kuin Euroopassakin. Hän on saanut useita palkintoja. Kahdesti myös valokuvataiteen valtionpalkinnon (1974, 1993). 

Kirjan tekstin kirjoittanut Seija Paasonen (s. 1959 Ristiina) on suomalainen luonnontieteilijä ja tietokirjailija. Monille meistä Paasonen on tullut tutuksi vuodesta 1983 Yleisradion meteorologina. Vuodesta 1995 hän on ollut Ylen päämeteorologi.

Jorma Luhdan kuvat ovat huikeita ja kertovat, kuinka monitahoisina revontulet näyttäytyvät taivaalla. Kuvat herättävät kiinnostusta ja kunnioitusta revontulia kohtaan, mutta myös niiden valokuvaamiseen. Jorma Luhta on vanginnut kuviinsa taitavasti sen tunnelman ja oman pienuutensa, jonka ihminen tuntee katsellessaan jatkuvasti muuttuvia ja liikehtiviä revontulia.

Seijo Paasonen kertoo tekstissään, mikä revontuli on ja miksi on eri värejä. Hän kertoo myös revontulten tutkimuksesta ja revontulista kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Revontulilla on myös vankka asema kansanperinteessä, mitä en yhtään ihmettele. Aikana, jolloin tieto ei ole ollut kaikkien saavutettavissa, luonnonilmiöillä on ollut merkittävä osa ihmisten elämässä.

Revontulet on vaikuttava ja kiehtova ilmiö. Koska maapallon asukkaista vain kaksi prosenttia asuu revontulialueilla, ei valtaosa ihmisistä ole revontulia koskaan nähnyt. Monet ovat valmiita matkaamaan vaikka maanääriin nähdäkseen kerran elämässään revontulten tanssin. Siksi on hienoa, että tämä kirja julkaistaan myös englanniksi, kiinaksi ja japaniksi. Se on siis erinomainen tuliainen ja lahja vaikkapa ulkomaalaisille ystäville, yhteistyö- ja liikekumppaneille.

Tähän pieneen Revontulet -kirjaan on onnistuneesti koottu ihmisiä kiehtovan ilmiön olemus ja tieto. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Maahenki Oy on kulttuurikustantamo, joka kustantaa luontoa, ihmisyyttä, kulttuuria, taidetta ja kädentaitoja käsitteleviä kirjoja. Maahengen erikoisaloja ovat valokuvataide ja ortodoksinen kirjallisuus.

Jorma Luhta - Seija Paasonen: Revontulet. 2018. ISBN 9789523011328
Maahenki Oy. 

Lukeminen on intohimoni

Isänpäivälahjaksi ostin Ukkokullalle Jussi Adler-Olsenin esikoisteoksen Aakkostalo ja itselleni syksyn tuoreimmat Riikka Pulkkisen Lasten planeetta ja Katja Ketun Rosa on poissa. 

Lukeminen on intohimoni ja harrastukseni. Päivät aloitan sanomalehdet läpi käymällä. Nykyisin tabletilta. Olen aina halunnut olla ajantasalla kotimaan ja maailman kuulumisista. Uutiset, tapahtumat, politiikka, talous, kulttuuri, sää. Kaiken luen enemmän ja vähemmän tarkasti. Osasta otsikot ja ingressit, osasta koko artikkelin. Urheilu on ehkä niitä alueita, joista otsikot riittävät.

Kirjoilla on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Yhtään en muista, milloin olen oppinut lukemaan. Isä korosti opiskelun ja lukemisen tärkeyttä, vaikka en muista nähneeni hänen muuta lukevan, kuin sanomalehtiä. Äiti luki romaaneja ja lukee vielä iäkkäänäkin vähän. Kirjastossa opin käymään jo ekaluokkalaisena, kun kirjasto sijaitsi koulun yhteydessä. Koulussa oli eräs lukemiseen innostava opettaja. Kun tehtävät oli tunnilla tehty, sai lopputunnin käyttää luokassa olevasta hyllystä valitun kirjan parissa. Siten tutustuin Anni Swanin satuihin ja tarinoihin. 

Tulppaani 31..5.

Espoossa asuessani kirjastoauto ja kirjastorakennukset tulivat tutuiksi. Vieläkin taitaa aikuisilla ja lapsilla olla erilaiset kirjastokortit, mutta aikanaan lasten kirjastokortilla ei aikuisten kirjoja saanut edes lainata. En muista, minkä ikäisenä sai aikuisten kirjastokortin. Sen muistan hyvin, kuinka innokkaasti odotin lupaa päästä lainaamaan aikuisten kirjoihin luokiteltuja teoksia. Tunsin olevani riittävän kypsä ja lukeneeni jo kaiken mahdollisen lasten kirjapuolelta lainattavan. 

70-luvulla kirjakerhot olivat suosittuja ja parhaimmillaan kuuluin kolmeen kirjakerhoon. Niiden kautta oma kirjahylly täyttyi ja klassikot löysivät tiensä kotiin. Vieläkin kuulun yhteen kirjakerhoon. Enempää ei enää taida ollakaan. Olen osallistunut myös kirjallisuus- ja lukupiireihin.

Suviruusu 30.5.

Omille lapsille luin paljon. Kävimme ahkerasti kirjastossa ja ostin heille joululahjaksi ja merkkipäivinä kirjoja. Tytär lukee nykyisin kiireidensä vuoksi vähemmän. Pojasta tuli kirjastojen suurkuluttaja, kirjamessujen kävijä, divareiden kahlaaja ja kirjakauppojen asiakas. Ukkokulta on myös aktiivinen kirjan kuluttaja.

Pikkulapset yhdistettynä päivätyöhön, omakotiasumisen moniin aktiviteetteihin ja harrastuksiin verotti kirjoille jäävää aikaa. Kokonaan lukeminen ei ole jäänyt koskaan, mutta enemmän pohdintaa vaativat teokset jäivät vuosiksi vähemmälle ja usein valinta osui kevyempiin dekkareihin ja runoihin.

Unikko 14.6.

Edelleen käyn paljon kirjastossa. Kylällämme on hyvä kirjasto, jossa on runsaasti kirjoihin ja lukemiseen liittyvää toimintaa. Kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat oivallisia edullisten kirjaostosten paikkoja. Varsinkin joulun jälkeen löytää eurolla, parilla uutuuksia käytettynä, mutta uudenveroisina. Kauppojen kirja-alennusmyynnit täytyy aina käydä läpi. Jonkun verran ostan kirjoja kirjakaupasta niin itselleni kuin lahjaksi Ukkokullalle. Kirjakauppa onkin taimikauppojen lisäksi paikka, jossa "mopo" tahtoo karata käsistä. 

Nykyisin tärkein lukemiseen käyttämäni hetki on iltaisin ennen nukkumaan menoa. Jännän tai mielenkiintoisen kirjan sattuessa käsiin, ei sitä välttämättä malta laskea yöpöydälle ja unet lyhenevät lukemisen vuoksi. Kesähelteillä luin paljon päivisinkin, kun mitään muuta ei jaksanut tehdä. Heinäkuusta 1981 olen kirjannut ylös kaikki lukemani kirjat. Yleensä luen kuukaudessa 4-6 kirjaa. Mieluisinta lukemista on kotimainen proosa ja skandinaaviset dekkarit. Pyrin olemaan avoin kaikenlaiselle kirjallisuudelle. Kirjastosta tuleekin kannettua niin tieto- kuin muitakin kirjoja.

Pioni Coral Charm 16.6.

Dekkareita ostan jonkun verran, joskin useimmiten lahjaksi. Dekkari on vähän sellainen kertakäyttöjuttu, sillä kerran yhden tarinan jännityksen koettuaan se ei ehkä enää toistamiseen tunnu samalta. Proosakirjoihin sen sijaan voin palata toisenkin kerran. Lukeminen vaatii välillä paneutumista ja aikaa, jonka vuoksi proosakirjoja hankin mielelläni omaksi.

Hyviä kirjavinkkejä olen viime aikoina ammentanut Kirjojen kuisketta -blogista ja Leena Lumi -blogista.

Pioni Sarah Bernhardt ja kultakuoriainen

Tarkoitukseni oli osallistua tänä vuonna Helmet-lukuhaasteeseen . 50 kirjan lukeminen vuoden aikana ei ole ongelma. Sen sijaan kirjojen sijoittaminen haasteessa annettujen teemojen alle ei sujunut ja päätin jättää haasteen väliin. Katsotaan, millaisia teemoja ensi vuoden lukuhaasteeseen tulee.

Huvitus 9.9.

Minusta lukutaito on tärkeää kaikille maailman ihmisille. Se on perusta kaikelle oppimiselle ja se on portti elämän rikastuttamiseen. Meillä Suomessa kirjoja ei tarvitse omistaa voidakseen niitä lukea. Kirjasto on paikka, joka ansaitsee arvonsa ja kiitoksensa. En voisi kuvitella elämää ilman lukemista. Jos jotain pitäisi valita autiolle saarelle, niin kokonaisen kirjaston sinne mukaani haluaisin.

Joulukauden avaus

Kenties tontut ovat jo pitkään hiippailleet ikkunoiden takana, mutta tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä punanuttuisten tarkkailijoiden aktiivisuus lisääntyy merkittävästi. Ei siis kannata ihmetellä, jos pihoilta ja pergoloista kuuluu outoja ääniä ja töppösten töminää.

Marraskuun alussa olin jo hiukan huolissani, kun joulukorttityömaa ei ottanut käynnistyäkseen. Pienen ikäni olen lähettänyt nipun joulukortteja ja nyt jo vuosia itse tehtyjä. Omin käsin askarrellut kortit ovat ihania saada ja kiva niitä on tehdäkin. Kunhan kelvollinen idea jostain omaan päähän tupsahtaa. Kun lähettää vinon pinon kortteja, on helpointa tehdä kaikista samanlaisia. Pystytin korttituotantolinjan työpöydälleni pari viikkoa sitten ja nyt on kortit kuorissaan postimerkkejä ja postitusta odottamassa.

Vuosi sitten 100 % outdoor -blogin Kati oli askarrellut kauniita helmikoristeita. Vinkistä innostuneena kiertelin kauppoja, mutta sopivia helmiä oli vaikea löytää. Ehkä muutkin olivat päättäneet askarrella helmistä tähtiä. Joulun jälkeen eräässä kaupassa näin helmiä ja askartelin niistä tähtiä. Valmiit helmitähdet ovat odottaneet laatikossa, josta ne muutama päivä sitten kaivoin esiin. Ehkä askartelen vielä muutaman lisää. 

 
Ystävän tekemä joulukalenteri on jokavuotiseen tapaan jälleen nostettu paikalleen. Lasten ollessa pieniä, namupusseja sai yhtenään täyttää, vaikka oli sovittu vain yksi namu päivää kohden. Nykyisin pussukat ovat täysiä ihan jouluaattoon saakka.

Pari päivää tuuli on puhaltanut sellaisella voimalla, että kaikki pihallakin lentää vaakasuorassa. Kynttilät, tasku- ja otsalamput on kaivettu esille, sillä usein myrskytuulet katkaisevat meiltä myös sähköt. Vielä niin ei ole tapahtunut ja toivotaan, ettei tapahdukaan.

Sytyttäkää kynttilöitä iloksenne. Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!
 

Sopivaa sohvanurkkapuuhaa

Nämä nilkkasukat on kudottu punaisesta 7veikasta ja Novitan Jouluaatto-kausilangasta, jossa vaihtelevat valkoinen, punainen, harmaa ja vihreä. Kudoin yksivärisellä punaisella resorin, kantapään, kärjen ja joka neljännen kerroksen

Polvisukat kudoin sinisestä 7veikasta ja Raita-langan Ulappa-sävystä, jossa vuorottelevat harmaa, valkoinen ja sinisen sävyt. Resorin ja kantapään tein yksivärisenä. Resorissa on 64 silmukkaa. Resorin jälkeen lisäsin yhden silmukan, jotta sain 4 o, 1 n -mallineuleen tasalukuiseksi. Kavensin silmukoita varressa siten, että kantapäätä aloittaessa on 12 silmukkaa puikolla.

Viime talven jälkeen en ole tumppuja kutonut, joten välityönä piti kokeilla, vieläkö tumput onnistuvat.

Vasemmanpuoleiset on kudottu Gjestalin vaaleanruskeasta Janne-langasta. Resorissa on kaksi kerrosta ystävältäni saatua ruskeaa Tango Fani -pörrölankaa (jota ei enää valmisteta). 

Oikeanpuoleiset on kudottu viininpunaisesta 7veikasta ja sävyyn sopivasta Pohjola-langasta.

Lapselle sopivat röyhelösukat tein pinkistä Pirta-langasta ja valkoisesta Novitan Pilvi-langasta.
Punoin käyttämistäni langoista nauhan, jonka pujottelin röyhelön alapuolelle.

Röyhelö on Merja Ojanperän Juhannustanssi-sukasta ja ilmainen ohje siihen löytyy Raverlystä. 

Alkuperäisessä ohjeessa sukat on tehty ohuemmasta langasta 2,5 puikoilla. Muokkasin ohjetta paksummalle langalle siten, että röyhelön aloituksessa silmukoita on yhteensä 96 eli 24 silmukkaa puikkoa kohden.

Tykkään kovasti Merja Ojanperän Helmi-Orvokki -sukkamallista. Näitä olen tehnyt aiemminkin eri värisenä. Mustia vaatteita suosivalle kokeilin Helmi-Orvokkia kirsikasta ja mustasta 7veikasta. Hyvin värit sopivat yhteen, vaikka mustassa ei jalkaosion pitsikuvio näy kovin hyvin.

Kudoin toisetkin Helmi-Orvokit annettavaksi ihmiselle, jolta olen saanut paljon apua. Näiden värien ajattelin sopivan hyvin farkkujen kanssa. Lankana 7veikan harmaa ja Novitan sininen Eero-lanka.  

Kolme vuotta olen kierrättänyt omissa jaloissa kolmea sukkaparia. Hyvin ovat kestäneet ahkeraa konepesua ja jatkuvaa käyttöä, mutta nyt ne alkavat olla vähän kulahtaneen näköiset. Niinpä päätin vihdoin kutoa sukat itselleni. Olen mieltynyt tuohon Jouluaatto-kausilankaan ja sehän sopii oivallisesti kirkkaanpunaiseen väriin. Tein siis varren Jouluaatto-langasta siten, että yksivärinen punainen kulki mukana aina neljäntenä kerroksena.

Taponlehti - Asarum europaeum

Kutominen on mukavaa ja sopivaa ajanvietettä syksyn ja talven pimeinä iltoina. Yleensä otan kutimet käteeni katsoessani televisiota, mutta usein huomaan television unohtuvan ja ajatusten liitävän ihan muissa maailmoissa. Monimutkaisempaa mallia tehdessä katse ja mietteet täytyy välillä palauttaa takaisin käsityöhön. 

Perussukkaa tehdessä voi sen sijaan liidellä vaikka edessä olevassa keväässä. Kuten hahtuvaisella lumella koristetusta taponlehtikuvasta voi päätellä, kevääseen on vielä runsaasti haaveiluaikaa.
 

Vain pyykit puuttuivat

Eräänä pakkaspäivänä kiertelin puutarhassa ja huomasin jonkun aloittaneen pyykkipäivän. Naruja oli pingotettu ja ripustettu yhden jos toisenkin kasvin oksille ja versoihin. Vain pyykit puuttuivat.

Hämähäkitkö ovat kutoneet seittejään? Langat olivat hyvin hauraita, sillä ne haihtuivat pois pienimmästäkin kosketuksesta. 

Ehkä puutarhan keijukaiset ovat sittenkin olleet asialla. Lämpimän syksyn vuoksi ne eivät ole menneet nukkumaan maahan pudonneiden kukkien terälehtien alle, vaan ovatkin ryhtyneet siivoamaan paikkoja ja valmistautumaan jouluun. Pian noilla hennoilla langoilla lepattaa verhoja ja pellavaisia pöytäliinoja.

Tai sitten lukemattomat kesäänsä puutarhassa viettäneet leppäkertut ovat päättäneet perustaa sirkuksen trapetsinaruineen ja voimisteluköysineen. Kultakuoriaisetko ovat niiden sulkapäisiä ratsuja ja ruusunkirvat temppuilevia apinoita.

Suljin kamerani ja poistuin hämähäkkien, keijukaisten ja leppäkerttujen näyttämöltä häiritsemästä. Luulenpa niiden seuranneen minua ja tömistelyäni henkeään pidätellen jossain näkymättömissä. Etten vain katkoisi huolella kudottuja lankoja. 

Luulin puutarhan vaipuneen talviunille. Ei suinkaan, siellä on salaista ja jännittävää elämää silloinkin, kun itse pikkuisessa koomassa odottelen tulevaa kasvukautta. Olkoon näin. Ilolla annan hämähäkkien, keijukaisten ja leppäkerttujen vallata puutarhani nyt, kun en itse sitä tarvitse.