Jorma Luhta - Seija Paasonen: Revontulet

Sain luettavakseni ja esiteltäväkseni hienon, valokuvaaja Jorma Luhdan ja Seija Paasosen teoksen Revontulet. 

Jorma Luhta (s. 1951 Seinäjoki) on luontokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja ja kirjailija. Hänen valokuvanäyttelynsä ovat kiertäneet niin Yhdysvalloissa, Kanadassa kuin Euroopassakin. Hän on saanut useita palkintoja. Kahdesti myös valokuvataiteen valtionpalkinnon (1974, 1993). 

Kirjan tekstin kirjoittanut Seija Paasonen (s. 1959 Ristiina) on suomalainen luonnontieteilijä ja tietokirjailija. Monille meistä Paasonen on tullut tutuksi vuodesta 1983 Yleisradion meteorologina. Vuodesta 1995 hän on ollut Ylen päämeteorologi.

Jorma Luhdan kuvat ovat huikeita ja kertovat, kuinka monitahoisina revontulet näyttäytyvät taivaalla. Kuvat herättävät kiinnostusta ja kunnioitusta revontulia kohtaan, mutta myös niiden valokuvaamiseen. Jorma Luhta on vanginnut kuviinsa taitavasti sen tunnelman ja oman pienuutensa, jonka ihminen tuntee katsellessaan jatkuvasti muuttuvia ja liikehtiviä revontulia.

Seijo Paasonen kertoo tekstissään, mikä revontuli on ja miksi on eri värejä. Hän kertoo myös revontulten tutkimuksesta ja revontulista kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Revontulilla on myös vankka asema kansanperinteessä, mitä en yhtään ihmettele. Aikana, jolloin tieto ei ole ollut kaikkien saavutettavissa, luonnonilmiöillä on ollut merkittävä osa ihmisten elämässä.

Revontulet on vaikuttava ja kiehtova ilmiö. Koska maapallon asukkaista vain kaksi prosenttia asuu revontulialueilla, ei valtaosa ihmisistä ole revontulia koskaan nähnyt. Monet ovat valmiita matkaamaan vaikka maanääriin nähdäkseen kerran elämässään revontulten tanssin. Siksi on hienoa, että tämä kirja julkaistaan myös englanniksi, kiinaksi ja japaniksi. Se on siis erinomainen tuliainen ja lahja vaikkapa ulkomaalaisille ystäville, yhteistyö- ja liikekumppaneille.

Tähän pieneen Revontulet -kirjaan on onnistuneesti koottu ihmisiä kiehtovan ilmiön olemus ja tieto. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Maahenki Oy on kulttuurikustantamo, joka kustantaa luontoa, ihmisyyttä, kulttuuria, taidetta ja kädentaitoja käsitteleviä kirjoja. Maahengen erikoisaloja ovat valokuvataide ja ortodoksinen kirjallisuus.

Jorma Luhta - Seija Paasonen: Revontulet. 2018. ISBN 9789523011328
Maahenki Oy. 

Lunta vai lumettomuutta

Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, miten itse kukin suhtautuu lumeen tai lumettomuuteen. Tähän marraskuuhun on mahtunut kumpaakin, joten nyt voi kokemuksen rintaäänellä kertoa oman mielipiteensä vaihtoehdoista. 

Elämässä on valtavasti asioita, joille syystä tai toisesta ei voi yhtään mitään. Niiden murehtiminen on ajanhukkaa ja energiantuhlausta. Talvi ja yleensä lumikin tulee, vaikka kuinka haluaisin nauttia kesästä ja lämmöstä. Vuodenajat eivät minulta lupia kysele. Niinpä pyrin etsimään talvestakin jotain positiivista. Luminen maisema on usein hyvin kaunis ja lumi miltei kaikissa olomuodoissaan tuo valoa luontoon. Ja kun täällä liki arktisilla alueilla eletään, lumen kasveja suojaavalla vaikutuksella on suuri merkitys. Viime talvena saimme kokea, miten käy, kun vesisateiden jälkeen pakkanen hyytää lumettoman maan.

Täällä etelärannikolla talvi koostuu usein harmaista loskasäistä. Jos lunta sataakin, katujen ja teiden suolaus muuttaa sen pian ällöttäväksi mössöksi, jota säästöjen vuoksi ei kuitenkaan mihinkään pois aurata. Siinä märässä loskassa tarpominen ei paljon mieltä ylennä. Käy kulku sitten jalkaisin tai kumipyörillä. Niinpä toivoisin talvella pikkupakkasia ja jonkin verran lunta.

 
En ole talvi-ihminen, mutta kun kerran täällä neljän vuodenaikojen maassa elän, olkoon talvi sitten mieluummin kunnon talvi. Marraskuusta helmikuuhun ja maaliskuussa voisi kevät viimeistään saapua. Mieluummin maksimissaan kymmenen asteen pakkasia, jotta ulkona on mukava lenkkeillä. Luntakin sen verran sopivasti, että voi puhua hangista. Ei kuitenkaan jatkuvia ja sankkoja lumisateita, jolloin omakotiasukkina joutuisi monta kertaa päivässä kolaamaan kulkuväyliä auki. Vaikka voi sen kolaamisenkin ottaa kuntoilun kannalta. Vastineeksi kesäisille mullan kärräyksille.

Kuvat on metsälenkiltä, joka tehtiin Ukkokullan kanssa. Oli siinä taas kuvaamisessa haastetta, kun joka ikisen objektiivin läpi sihtailun jälkeen sain hölkätä jossain kaukaisuudessa kulkevan Ukkokullan kiinni. Tietämättään Ukkokultani laittaa minut harrastamaan intervallilenkkeilyä. Jokaisen pysähdyksen jälkeen reipas puolison kiinniotto metsäpolulla nostaa mukavasti sykettä. Pitkään aikaan ei olla metsäreittejä käytykään kiertämässä. Hetken aikaa muistan taas, miksi niin ei ole tehty. Ainakaan kameran kanssa. Hölmö minä yritän aina yhdistää kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kuvaus ja lenkkeily Ukkokullan kanssa ei sovi yhteen, ei.
 

Ostinpa kamerarepun

Muutama vuosi sitten ostin kameralaukun, joka heti alkuunsa osoittautui hankalakäyttöiseksi ja liian pieneksi. Kun halvalla sai -ostos on jäänyt likimain turhaksi. Periaatteessa olen käsilaukkunainen, mutta tungepa järkkäri oheislaitteineen käsilaukkuun. Ei oikein onnistu, kun sinne pitää saada mahtumaan yhtä sun toista muutakin.

Käsilaukun kumppanina tai korvaajana olen käyttänyt ihan tavallista reppua. Sinne on kamera mahtunut hyvin, mutta koko ajan on pieni pelko, ettei kameralla ole siellä pohjalla erityisen turvallinen olo. Niinpä vihdoin sain hankittua kamerarepun. Niitähän olisi ollut tarjolla pilvin pimein, mutta jälleen kerran käytettävissä oleva budjetti asetti aika tarkat raamit ostokselle.

Reppu on Lowepro Photo Hatchback 22L AW ja ostin sen Verkkokaupasta nettihankintana. Ei se aivan punainen ole, kuten teksti antoi ymmärtää. Pikemminkin oranssi, mutta tykkään silti. Muina vaihtoehtoina olisi ollut ainakin sininen ja harmaa. Lueskelin asiakkaiden antamia arvosteluja ja pähkäilin, millaisia asioita painottaisin. Täytyy sanoa, että muutaman päivän pyörittelyn jälkeen olen aika tyytyväinen hankintaan.

Repussa on hyvät tilat itse kameralle ja objektiiveille. Väliseiniä voi siirrellä tai ottaa kokonaan pois. Lisäksi koko kameratila on irroitettavissa. Yllätys oli, miten reilu tila muille tavaroille (minulla pitää aina olla lyhyelläkin turneella vähintäänkin huulirasva, nenäliinoja, avaimet, kännykkä ja useimmiten myös kukkaro) löytyy repun yläosasta. Ja vielä suurempi yllätys on se, että jos ottaa pois alaosan kameratilan ja aukaisee ala- ja yläosan erottavan välipohjan tarrat, saa yhtenäisen ison tilan. Eli reppua voi käyttää myös muuhunkin, kuin kamerareppuna. Se monipuolistaa repun käyttöä merkittävästi. Repussa on myös pieniä sivutaskuja, jolloin tavarat on helpompi löytää.

Repun pohjasta löytyy erillinen sadesuoja, joka on nauhalla kiinni repun pohjassa. Näin se ei pääse katoamaan, vaikka sitä ei muistaisi kunnolla takaisin sulloakaan.

Se, mikä jäi mietityttämään, pysyykö jalusta kunnolla jommassa kummassa sivutaskussa. Ne ovat kyllä melko syvät ja tuo harmaa osa joustavaa kangasta, jonka yläreuna on kuitenkin aika napakka. Kameratila aukeaa käyttäjän selän puolelle, joten ihan helppo vorojen ei ole tehdä tepposiaan.

Vielä en ole reppua käytännön toimissa kokeillut, mutta se tapahtunee lähipäivinä. Aika kätsyltä se tuntuu näin kotioloissa hypisteltynä.