Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi kasvukausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi kasvukausi. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2019

Uusi kasvukausi korkattu


Taisimme saada tänne eteläänkin vanhan ajan talven. Lunta on satanut edellisvuosia enemmän, lisää tulee lähes päivittäin. Pakkasta on ollut -10 asteen molemmin puolin ja tiistaiaamuna ihan reippaasti eli -27.7. Iltaan mennessä pakkanen lauhtui nopean tahtiin ollen aamulla enää -3.


Lumitöitä on riittänyt, mutta tuleepa hyvällä syyllä kuntoiltua. Enimmäkseen lumi on ollut kevyttä pakkaslunta, joten sitä on kolalla kevyt työntää. Ongelmaksi alkaa pian tulla sopivien varastointipaikkojen löytyminen kolattavalle lumelle. Korkeiden kinosten päälle lunta on hankala työntää.

Kasvarin päältä olen tyhjentänyt lumen säännöllisesti. Kennokasvari ei kovin painavaa lumitaakkaa jaksa kantaa. Huomasin, että myös laidoilta on hyvä lumikinoksia siirtää, sillä tiivistyvä hanki painoi seinälevyjä notkolle.


Talviseen tapaan jänikset kulkevat ahkerasti pihapiirissä. Parina iltana olopihan liiketunnistin on syttynyt rusakon loikkiessa sen vaikutuspiirissä. Aamuisin pihakäytävien laidoilta löytyy paikkoja, joista jänikset ovat kaivaneet kasveja esiin niitä syödäkseen.

Myös linnut käyvät sankoin joukoin syömässä siemeniä, pähkinöitä, talipalloja ja talipötkylöitä. Eniten on tali- ja sinitiaisia sekä vapursia. Tänä vuonna on myös runsaasti keltasirkkuja ja närhiä. Muutama mustarastas pyörii marjakuusen alla ja käpytikkoja on välillä kaksikin samanaikaisesti talipötkylää nakuttamassa.

  
Tilatut siemenet ovat saapuneet ja muutamia pusseja eksyi kauppareissullakin ostoskoriin. Ehkä kannattaisi kuskata siemenlistaa laukussa mukanaan, sillä siemenpussukoiden äärellä aivot lyövät tyhjää ja kotiin eksyy sellaistakin, mitä on jo ennestään.

Inventoin siemenvarastoni ja seuraavaksi pitäisi tehdä jonkinlainen kylvösuunnitelma. Luonnos on jo päässäni, kunhan saan sen siirrettyä paperille. Kylvökauden aloitin tänään piilottamalla multaan sinisen ja valkoisen kelloköynnöksen siemeniä, kahta erilaista paprikaa ja Anaheim-chilipaprikaa, jonka siemeniä löysin Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin siemenkirjeestä. 


Vielä ei ole kiire seuraaville kylvöille, mutta ostoslistaan täytyy lisätä kylvömulta. Sitä oli vain vajaa pussillinen, vaikka toisin muistin. Pian pitää raivata kellarissa talvehtivat pelaguut jonnekin sivummalle, jotta saan samalla paikalla roikkuvan kasvilampun alle uusille taimille tilaa. Ehkä tilaan vielä toisenkin kasvilampun. Sitäpä ryhdyn nyt miettimään.


Kellarissa talvehtinut begonia on kasvattanut valjun värisiä versoja. Kuiskin niille, että yksi huraus vain ja taas on aika valon ja vehreyden.

Uusi kasvukausi on siis korkattu. Tästä se taas lähtee, tulkaa mukaan!

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Eka joululahja


Itse ostaen saa takuuvarmasti mieluisat joululahjat. Tilasin uuden puutarhakalenterin jo pari kuukautta sitten ja vihdoin posti sen toi. Monilla kalenteri on nykyisin kännykässä ja moni ei kaipaa kalenteria laisinkaan. Minäkin olen hissukseen siirtynyt käyttämään kännykän kalenteria, mutta siinä rinnalla pitää ehdottomasti käyttää myös perinteistä allakkaa. Mieluummin sellaista, johon voi kirjoittaa muutakin, kuin pakolliset menot. 

Olen kovasti tykästynyt tähän pihakalenteriin, johon kirjaan niin sää- kuin puutarha-asioitakin. Niiden perinteisten hammaslääkärimenojen ja sukulaisten merkkipäivien lisäksi. Pihakalenterista on tullut tärkeä asiakirja, joiden vanhemmista kappaleista tapaan tarkastaa menneiden vuosien istutuksia ja tomattikylvöjen ajankohtia. Kierresidonta helpottaa kalenterin käytettävyyttä. Lisäksi pihakalenterissa on runsaasti hyvää tietoa ja kauniita kuvia. Kalenteriosuudesta löytyy suomalaiset nimi- ja juhlapäivät. 

Kalenterin toimittajina ovat Aarno Kasvi, Saila Routio, Linda Peltoja ja Pirkko Kahila. Julkaisija on Pellervo-Media. Kalenteria voi tilata julkaisijalta ja se on myynnissä myös monissa kirjakaupoissa.


Tämä ei ole minkäänsortin yhteistyöpostaus. Ihan vain innoissani haluan kertoa siirtyväni pian uuteen kasvukauteen elämäni kahdeksannen pihakalenterin kanssa.