perjantai 16. joulukuuta 2016

Olettepa ahkeria

Lähellä olevan järven rantaa 29.11.16

Kylläpä te kaikki olette olleet viime päivinä ahkeria. Ainakin postauksia tulee sellaista vauhtia, että kiirettä pitää niiden lukemisessa. Ei kyllä kommentoimaan ehdi, joten kiitänpä nyt tässä kaikista ihanista joulukalenteriluukuista, jotka tähän mennessä jo ovat ilmestyneet. Kekseliäisyyttä, leikkisyyttä, tietoa ja vaikka mitä kivaa olette meille kaikille iloksemme tuoneet.

29.11.16

Lämpötila sahaa sellaista vauhtia, ettei ainakaan kuvituksen kanssa perässä pysy. Välillä on ihan kunnolla pakkasta ja aurinkokin paistaa. Sitten taas mennään plussan puolella, jolloin rapa roiskuu, eikä päivä valkene laisinkaan. Kerrospukeutuminen on nyt valttia, sillä helpompi ottaa päivän mittaan jotain pois, kuin palella liian vähäisissä tamineissa.

29.11.16

Kaikenlaisia jouluvalmisteluja tässä on tullut tehtyä, mutta silti on sellainen olo, kuin jotain tärkeää olisi jäänyt tekemättä. Tämä johtunee siitä, että olen ottanut joulunodotuksen varsin lokoisin mielin. Teen, minkä teen. Ja jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Olen keskittynyt näköjään enemmän viihdyttämään itseäni, kuin panostanut leipomiseen ja joululahjoista murehtimiseen. Eilen kävin päiväreissulla Tallinnassa ja lauantaina Hectorin konsertissa.

Tallinnan vanhan kaupungin portti Vana Viru -kadulla 14.12.16

Ties kuinka monennen kerran yritän pitää kiinni siitä, etten lähde mukaan joululahjastressiin ja juokse pinna kireällä kaupoissa miettimässä, mitä ostaa ihmisille, joilla jo on kaikki tarvitsemansa. Pieniä lahjoja annan. Lähinnä itse tehtyjä, kuten omatekoista sinappia (joka on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista), herukkahyytelöä, taatelikakkua ja villasukkia. Muutamille läheisille teetin omista kuvistani kalenterin. Siitä on jo muodostunut perinne, jota läheiset odottavat. 

Tallinnan joulutorilta 14.12.16

Lähipiirini koostuu tällä hetkellä aikuisista. Osa heistä on jo niin iäkkäitä, ettei yhteisiä jouluja kovin montaa enää ole. Siksi joulu on lähinnä yhdessä syömistä ja hetken aikaa yhdessä olemista. Perheemme joulunvietto on selvästi tulossa murrokseen, mutta aika näyttää, mihin suuntaan tulevaisuudessa lähdemme. Päädymmekö entiseen tapaan kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, vai kehitämmekö uusia joulunviettotapoja. Niin tai näin, sen näyttää aika.

Tallinnan joulukuusi 14.12.16

Välillä on hiukan vaikea pitää mieli iloisena ja positiivisena, kun maailma ympärillä on kaikkea muuta. Juuri radiossa kerrottiin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan joka 10. suomalainen lapsi elää köyhyydessä. Suomalainen köyhyyskin on muuttanut muotoaan, sillä uudenlainen lapsiköyhyys löytyy kahden huoltajan perheistä, joissa vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja usein työtäkin, mutta saaduilla ansioilla ei vain enää elä.  

Tallinnan vanhaa kaupunkia 14.12.16

Lisääntyvästä köyhyydestä ja syrjäytymisestä huolimatta meillä suomalaisilla on kuitenkin moni asia vielä erittäin hyvin. Ei anneta mediasta tulvivan negatiivisuuden musertaa meitä, vaan uskotaan tulevaisuuteen ja siihen, että asioita voi muuttaa. Jos vain haluamme. 
 

28 kommenttia:

  1. Kiitos Sinulle kuvakierroksesta ja kauniista ajatuksista!
    Ja kiitos palautteesta (kenties olet Kylätielläkin poikennut): ensimmäisen kerran ajattelin pitää blogissa joulukalenteria ja luulen, että se jääkin ainoaksi kerraksi, sillä ensi vuonna tähän aikaan olen tiiviisti jälleen töissä.
    Hyvää perjantaipäivää Sinulle! Joulu tulee vääjäämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe, olen käynyt Kylätiellä "avaamassa" joulukalenterin luukkuja säännöllisesti. Ellen joka päivä ehdi, niin urakoin useamman postauksen kerralla. Sinunja muiden joulukalenterit ovat olleet niin mukavaa seurattavaa, että taatusti avaan luukut aattoon saakka.
      Mukavaa perjantaita ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  2. Tuolla omassa joulukalenterissani en ollenkaan edes odota että ehdittäisi hirveästi kommentoimaan tällaiseen aikaan, kun muutakin touhua on enemmän kuin tarpeeksi! (Välillä piti juosta katsomaan piipittikö palohälytin, ei onneksi!)
    Jos jotain olen oppinut, niin tämän kerrospukeutumisen. Tämän päivän tekniset vaatteet ovat erinomaisia!
    Olipa kiva katsella Tallinnan kuvia, tuollainen keramiikkatalo nököttää meidän lipaston päällä.
    Välillä tekisi mieli sulkea silmänsä ja korvansa kaikelta pahalta mitä on meneillään. Mutta haluan uskoa, ettemme me aallonpohjaan kuitenkaan haluta mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun(kin) kalenterisi kuuluu ehdottomasti seurattaviin. Kiva on ollut katsoa, miten erilaisia kalenterin luukkuja bloggaajat ovat keksineet.
      Toivotaan ja uskotaan, että ihmisten viisaus ja hyvyys kantaa.
      Hyvää perjantaita ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  3. Tallinnassa ei ollut lunta näköjään. Kauniita luotokuviakin. Just tuommoiset lahjat kun leipomukset yms omatekoiset on parhaita. Minäkin yritän olla stressaamatta mutta isännän joululahjasta aina tulee vähän paniikki kun sille on niin vaikea keksiä mitään! Ei ole tyypillistä "ilahtuisin partavedestä ja boksereista"- tyyppiä. No, joulu tulee ja menee, oli ressiä eli ei. Minäkin oon lähinnä nauttinut ja koittanut nauttia tunnelmasta ja sen luomisesta. Eilen hain joulukoristeet, vaikka on siivoamattakin... Teen ihan tavallisen siivouksen, ehkä hiukan perusteellisemman jouluksi, mutta en tosiaankaan siivoa kaappien sisältöjä! Iloista joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut Tallinnassa lunta, mutta kylläkin kylmä tuuli ja parin asteen pakkanen. Kävellessä tuli kuitenkin lämmin.
      Miehille on usein vaikea lahjoja hankkia. Meillä kirja on aina tervetullut idea, ellei mitään muuta keksi.
      Joku joskus sanoi, että turha niitä kaappeja on jouluksi siivota, ellei aio joulua itse kaapissa viettää. Hyvä näkökulma.
      Mukavaa perjantaita ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  4. Kivat Tallinnan kuvat! Pari vuotta sitten mekin kävimme siellä joulutorilla, tänä vuonna Prahassa.
    Meilläkin mennään aika rennosti ja leppoisasti, toivottavasti vielä ensi viikollakin! Siivouksia olen vähän tehnyt ja aion jotain pientä vielä leipoa, mutta hyvin vähällä hössötyksellä nykyään. Aattona laitan ruokaa runsaammin, kun isä ja anoppi tulevat meille viettämään iltaa. Meitäkin on tämä kutistunut pieni joukko ollut koolla jo muutamana jouluna.
    Lahjat on paketeissa, pientä tarpeellista ja tädeille vien jotakin syömistä, joko salaattia tai taatelikakkua.
    En ole koskaan laiskuuttani jaksanut tehdä joulukalenteria, joten mielenkiinnolla seuraan toisten ahkeraa päivitystä.
    Mukavan leppoisaa joulunalusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin lukenut Praha-postauksesi. Olimme siellä muutama vuosi sitten viikon ja ihastuin kaupunkiin. Muutenkin matkapostauksia on mukava lukea. Pääsee itse virtuaalimatkalle uusiin paikkoihin.

      Joulukalenterin tekeminen vaatii aika ison panostuksen, joten nostan hattua kaikille sen tehneille. Mukava niitä on lukea.

      Toivotan sinulle mukavaa perjantaita ja joulunodotusta!

      Poista
  5. Tallinna näyttää kauniilta joulukaupunkinakin. Minäkin otan joulun rennosti, vähän pieniä lahjoja ja muistamisia. Enemmän iloisia vierailuja ja myös kiireetöntä juhla-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on oikea asenne joulunviettoon. Pienet lahjat ilahduttavat jopa isoja enemmän, kun niihin on panostettu tunnetta ja antamisen iloa. Ruotsalaisilla on mainio tapa juhlia joulua (ja muitakin merkkipäivä), kun he syövät pitkän kaavan mukaan, laulavat ja leikkivät piirileikkejä.
      Mukavaa perjantaita ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  6. Itse tehdyt lahjat ovat aarteita. Niihin on uhrattu aikaa ja ajatusta saajan hyväksi. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin onneksi arvostetaan itse tehtyjä lahjoja ja niitä uskaltaa antaa ja mielellään myös vastaanottaa. Vanhemmilla ihmisillä on vielä hieman sellaisia mielipiteitä, että siksi annetaan itse tehtyä, kun ei ole vaikkapa varaa ostaa kaupasta.
      Mukavaa perjantai-iltaa ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  7. Kiitos,uskotaan tulevaisuuteen. Hyvä neuvo.
    En ole koskaan panostanut lahjojen ostamiseen ja lapsillekin sanonut että ei tarvi kaupassa juosta lahjojen perässä. Yhdessä olo riittää. Pienille lapsille jotain pientä olemme antaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hieno asenne. Pienet lapset uskovat joulupukkiin ja odottavat lahjoja, joten minusta lapsille kuuluu lahjoja antaa. Aikuisena minäkin nautin enemmän ajasta yhteisen pöydän ääressä.
      Oikein mukavaa perjantai-iltaa ja joulunodotusta sinulle!

      Poista
  8. Meillä vietetään lähes lahjatonta joulua. Asiaan toki vaikuttaa vähäiset varat, mutta lapsetkin ovat jo sangen isoja. Yhdessä olo ja jouluruokien nauttiminen on se juttu. Itse tehden saa niistäkin mahdottoman maukkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, yhdessäolo ja hyvistä ruoista nauttiminen on se joulun tärkein elementti. Jouluruoka on siitä mukavaa, että sen voi toteuttaa myös pienemmällä budjetilla. Monet perinteiset ruoat tehdään edullisista aineksista, kuten juureksista.

      Poista
  9. Jouluun valmistumisesi kuulostaa hyvältä ja stressittömältä. En osta lahjoja kuin kummilapsille, ja ajattelin ostaa kaikille elokuvalippuja. Täsmälahja, saan kaikki samasta paikasta. Ensiviikolla ehtii ne vielä hakea hyvin. Mulla ei ole varaa eikä halua ostaa kalliita lahjoja, miehelle annan lahjaksi ravintolaillan vähän paremmassa ravintolassa, se on tänään. Toivottavasti se ei lue tätä blogia, koska se on yllätys. :)

    Eilen mietin että pitäiskö mun nyt hakea kuusi tai edes oksia maljakkoon mutta ei millään huvita mennä metsään kauhean flunssan kourissa. Poltan siis vaan kynttilöitä, koristeita olen laittanut muutamia. Joulukukat on mun joulukoristeita!

    Hyvää ja rauhallista joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun lahjaideasi ovat tosi hyviä ja varmasti mieluisia. Mieluummin elämyksiä, kuin nurkkiin pölyttyviä tavaroita. Miehille on todella vaikea keksiä lahjoja, ja meillä se on yleensä joku kirja. Niitäkään ei loputtomasti viitsi ostaa, kun lähellä on hyvä ja toimiva kirjasto. Ravintolailta on erinomainen lahja. Sellaisen voisinkin antaa Ukkokullalla kevättalvesta synttärilahjaksi. Kiitos vinkistä.

      Meidän kuusi on valaistuna pihalla. Sisälle en meinaa sellaista tuoda laisinkaan. Joulukukista iloitsee ja nauttii ihan yhtä paljon. Ja niistä kynttilöistä, joita minäkin tässä hetki sitten taas sytyttelin.

      Samoin sinulle, mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  10. Meillä jää joulunviettäminen melko vähäiseksi, minulla opiskeluiden deadlinet, herra Karhu töissä. Jouluhäsäkkää en ole tosin jaksanut moneen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on parasta, että kukin saa viettää joulun tavallaan. Tai ei vietä laisinkaan. Onneksi se jo ymmärretään laajemminkin.

      Poista
  11. Media sävyttää kuvaa maailmasta kovin negatiiviseksi, siitä syystä en ole tilannut sanomalehteäkään muutamaan vuoteen. Minullakin jouluhässäkkä on ihan minimissä -niin on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli minullakin yksi syy lopettaa lehtien tilaaminen. Toinen oli se, että niissä on nykyisin enemmän mainoksia, kuin luettavaa.
      Tuntuu varsin mukavalta valmistautua jouluun kaikessa rauhassa ilman mitään turhaa hässäkkää.

      Poista
  12. Minulla on kohta joulun tärkeimmät asiat kasassa. Siis lahjat (siis lapsille).
    Ruokaa toki pitää olla jouluna, samoin kuusi. Mutta tänä vuonna selkä pitää huolen siitä, että monissa asioissa mennään oikoen ja helpolla. Tänään koitin käydä kaupassa. Ei ollut ihan helppoa. Nyt ei ole mahdollisuus hössöttää. Se taitaa olla vaan hyvä asia.
    Olen monena vuonna toivonut joulukalenteria kesän puutarhakuvista. Tänä vuonna päätin tehdä sen itse. Järkevintä olisi ollut ajastaa kaikki jo valmiiksi hyvissä ajoin marraskuussa. Nyt ajastan aina 1-7 postausta kerrallaan valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selkäkipusi helpottaa, sillä kipeän selän kanssa ei kyllä paljon mitään tehdä. Lapsille joulu on eittämättä vuoden suurin ja tärkein juhla, joten hyvä, että olet saanut heidän kannaltaan oleellisimman hoidettua. Tuskin malttavat edes ruokapöydässä pysyä, kun niitä joululahjoja aina niin odotetaan. Muistaahan sen jo omasta lapsuudestaan.

      Ajastus onkin tosi kätevä toiminto. Minulla vain karkaa nämä jutut niin käsistä, että yhdenkin jutun tekemiseen menee paljon aikaa. Nykyisin käytän ajastusta aika paljon.

      Olen tehnyt kalentereita Ifolorin ohjelmalla ja se on ihan kätevä (muitakin toki löytyy). Näin joulun alla siellä on hyviä alennuksia, joita kannattaa käyttää hyväkseen. Olen kyllä harmitellut, ettei ainuttakaan kalenteria jää koskaan itselle, vaan jaan kaikki teettämäni muille. No, jäähän minulle ne kuvat.

      Poista
  13. Tallinnan joulutori on niin ihanan tunnelmallinen! Ja Hector! Meille ei ole hyväksi lukea kaiken maailman negauutisia, masennumme. Hyvinvointivaltion alasajo ainakin masentaa minua rankasti, ja nämä kovat arvot, jotka vallitsevat maailmassa. Itse en valitettavasti ole kovin ahkera. Työtkin olen omasta mielestäni hoitanut aika huonosti viime aikoina kun niin väsyttää. Joulutauko (lyhytkin) tekee kyllä valtavan hyvää. Iloista joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan hävettää, että löysin aikaa Tallinnan joulutorille, mutta en Helsingin jouluvaloille ja Tuomaanmarkkinoille. No, Tallinnan reissu oli tosi halpa ja sinne Hesaankin oli tarkoitus mennä, mutta aikataulu petti.

      Nyt on todella kovat arvot ja itsekeskeisyys vallalla. Niin meillä kuin muuallakin. Pakko on toivoa, että tämä on tilapäistä ja käänne parempaan tapahtuu. Muuten tätä kaikkea ei vain jaksa.

      Ei kaikkien tarvitsekaan olla ahkeria ja ahkeruuttakin on niin monenmoista. Olen vain hämmästellyt, miten tiiviiseen tahtiin postauksia nyt tulee. Ei millään ehdi kaikkia kommentoimaan, eikä aina edes lukemaan.

      Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin! Otetaan rauhallisesti.

      Poista
  14. Täälähän nuata Tallinnan kuvia oliki. Oon ollu ny nii vähä koneella, että on menny monet postaukset sivu suun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen Tallinnassa jäi vähiin, kun aika oli suorastaan kortilla. Pääsimme laivasta 14.40 ja takaisin piti olla jo 17.30. Lisäksi ystäväni oli väsynyt ja kipeä, joten vähäinenkin kiertely supistui sovitusta.

      Postauksia tulee monilla nyt niin tiheään tahtiin, että väkisinkin jotain menee ohi. Aika monessa blogissa on joulukalenteri, mikä näkyy päivittäisten julkaisujen määrässä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!