Laiskamadon kourissa

 
Kaktus aloitti talven toisen kukintakierroksen. Tosin huomattavasti ensimmäistä vaisumpana. Kaktuksen omistaja ei kuki ensimmäistä eikä toistakaan kertaa, sillä hänet on vallannut massiivinen laiskamato. Päivät senkun pitenevät, mutta ihminen ei vaan saa itseään käyntiin.

Virkistääksemme itseämme kävimme veljenvaimon kanssa päiväreissulla Tallinnassa. Edellisestä kerrasta vierähti jo yli kolme vuotta. Koronakurimuksen aikoina ei tullut lahden yli seilattua suuntaan jos toiseenkaan. Autoja oli laivassa runsaasti, ihmisiä huomattavasti vähemmän. Matkustajan kannalta se oli vain hyvä. Löytyi istuinpaikkoja valittavaksi asti, eikä missään paikassa tarvinnut jonoissa seisoskella.

Kahvila Maiasmokkin näyteikkuna sisältäpäin.

Tallinnassa ajoimme autolla muutamaan sataman lähellä olevaan paikkaan. Kävimme isossa marketissa tutkimassa tarjontaa, urheilu- ja vapaa-ajan vaatekaupassa, alusvaateostoksilla ja laukkukaupassa. Euroopan korkein inflaatiotaso näkyy joka paikassa. Halpoja hintoja löytääkseen ei kannata Viroon matkustaa. 

Kävimme vanhassa kaupungissa syömässä ja katselemassa. Hämärä laskeutuu Tallinnassa aikaisin siinä missä Suomessakin ja kylmä viima puhalsi kapeilla mukulakivikaduilla. Kulkijoita oli kaduilla todella vähän, joten sen puoleen olisi ollut mukava pidempäänkin kierrellä. Menimme Tallinnan vanhimpaan toimivaan kahvilaan, Maiasmokkiin (Pikk 16, Tallinna), nauttimaan lämmintä juotavaa. Seuraksi söimme herkullisen passion-suklaakakun palaset, jotka kotimaan kahvilahintoihin verrattuna olivat varsin kohtuulliset. Ja mitä muita herkkuja siellä lasihyllyillä olikaan tarjolla.

Marketissa oli suppea valikoima siemeniä. Tavallisten hyötykasvien siemenet eivät meilläkään kovin kalliita ole, mutta Tallinnassa ne ovat vielä edullisempia. Muutaman pussukan nappasin kiireessä ostoskoriin. Jälkikäteen totesin, että enemmänkin olisi kannattanut ostaa, mutta laiskamadon kyllästämä ihminen ei ole saanut laadittua kesän kylvö- ja istutussuunnitelmaa alkua pidemmälle. 

Päiväreissu on aivan liian lyhyt aika edes osaan siitä, mitä kaikkea kiinnostavaa Tallinnassa olisi nähtävissä ja koettavissa. Kerran jos toisenkin olen suunnitellut useamman päivän matkaa, jolloin ehtisi tutustua laajemmin kulttuuriin, museoihin, nähtävyyksiin ja vielä istua rauhassa kahviloissa ihan vain ilmaa nuuskimassa. Ehkä sitten kesällä...

Kotipihalla ei lumen valkeus silmiä häikäise. Nämä kuvat ovat parin päivän takaa. Sen jälkeen taivaalta on tullut hiven hentoa lunta, joka taatusti katoaa ensimmäisten plussa-asteiden myötä. Ihmisen kannalta pieni pakkanen on miellyttävämpää, kuin tasaisin välein tulevat vesisateet. Niitä ei nyt onneksi ole ihan heti luvassa.

Omenapuun alle jäi vahingossa joulukuun alun lumitaakan katkaisema mustilanhortensian oksa. Seuraavalla kerralla alapihalla käydessäni huomasin jänisten hoitaneen oksan kuorimisen. Näystä säikähtäneenä kävin katsomassa, ovatko järsineet myös varsinaista mustilanhortensiaa. En ole sitä verkottanut, kun jänikset eivät ole olleet siitä kiinnostuneita aiempina vuosina. Puska oli koskematon. Toivottavasti on sitä jatkossakin.

Toisen omenapuun alta löytyi kotilo. Tosin tyhjä ja alta jo rikkoontunut. Silti hätkähdin löytöä, koska netin puutarharyhmissä oli plussakelien aikaan juttuja hyväkuntoisista, joskin jähmeistä kotiloista, joita ihmiset olivat puutarhoissaan havainneet. Lumiseen aikaan monet puutarhaelämän negatiiviset asiat vaipuvat täysin unholaan. Hyvä niin. Ehtii sitä kotiloiden kanssa tapella riittävästi kesälläkin.

Koristemansikan kukka ei todellakaan ole aloittanut uutta kasvun ja kukinnan kautta vielä helmikuun alussa. Se oli säilyttänyt värinsä lehtien suojassa. Mustarastaat kävivät pöllyttämässä lehtiä ja siinä tiimellyksessä koristemansikka tuli esiin. Väriä on puutarhassa juuri nyt niin vähän, että yksikin kirkas piste osuu takuuvarmasti silmään.

Aurinko on näyttäytynyt parina päivänä kerrallaan pidemmänkin aikaa. Useimmiten taivas on kuitenkin pilvessä. Välillä sentään pilvien raosta vilahtaa vanhan taivaan sineä valaen uskoa, ettei aurinko ole meitä unohtanut.

Clematis Atragene-ryhmä 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Jänikset ovat syöneet useimmat kärhöt tyvestä poikki. Loistokärhöillä se ei haittaa, koska ne kasvattavat tyvestä uudet versot ja kukkivat niillä. Alppikärhöt sen sijaan kukkiva vanhoilla versoilla. Viime talvena jänikset napostelivat alppikärhöni poikki tyvestä, jolloin en sitten päässyt ihailemaan keväistä kukintaa. Siitä viisastuneena olen suojannut alppikärhöjen tyvet verkoilla. Myös Purple Dream tarvitsee tyvisuojan, koska se kukkii toisen vuoden versoilla. 

Sunnuntaina on Runebergin päivä. Runebergin tortut ilmestyivät kauppoihin heti joulun jälkeen. Seuraavaksi vuorossa on laskiainen ja laskiaispullat. Jollei tähdellisempiä keskustelunaiheita löydy, voi aina pohtia, kumpi tykkää hillosta ja kumpi mantelista.

Mukavaa viikonloppua ja Runebergin päivää kaikille!

Kelloköynnösmania tarttui

Saitte sitten kelloköynnösmanian tarttumaan minuunkin. Aika monessa blogissa on ollut tarinaa edellisten kesien kelloköynnösihanuuksista ja kuvia jo mullasta kurkkaavista tämän vuoden taimivauvoista. Rautakaupassa käydessäni siemenpussukoiden joukossa näin kelloköynnöksiä ja mukaanhan ne lähtivät. Ihan väkisin.

Testasin chilien ja kelloköynnöksen siementen kanssa samalla idätyslauttametodia. Kelloköynnöksen siemeniä liotin tunnin verran ennen lautalle laittamista. Kaksi viikkoa lautta on nyt vedessä kellunut ja yksi chilin siemen on alkanut itää. Muissa siemenissä ei ole elonmerkkejä. Laitoin kelloköynnöksen siemeniä samanaikaisesti myös multaan, mutta eipä sieltäkään vielä mitään esiin pilkistä. 

Idätyslautta toimii siten, että johonkin astiaan laitetaan vettä ja siihen kelluvaa materiaalia, esimerkiksi pala styroxia. Minulla ei ollut styroxia, joten leikkasin palan oasista. Lautan päälle laitetaan talouspaperia, jonka tarkoituksena on imeä vettä ja pitää siemenet kosteina. Koska itäneitä siemeniä on vaikea vaurioittamatta irroittaa talouspaperista, suositellaan väliin laitettavaksi vaikka kahvisuodatinpaperia. 

Koska itämistä ei juurikaan vielä ole tapahtunut, koe jatkuu. Mikäli aihe kiinnostaa ja haluat tarkempia tietoja, käy vaikka kurkkaamassa Chilivaarin blogia. Myös Kaupunkilaistyttö on testannut idätyslauttaa.

Chilivauvat 19.2.

6.2. kylvetyt chilit ovat itäneet ja kasvaneet niin, että tänään koulin ne. 

Jokin aika sitten kerroin kaktusvauvaani ilmestyneestä nupusta. Ei sitten ollutkaan tosi-tosi vanhan kaktukseni lapsukainen, vaan ehkä parin vuoden takainen joulukukkanen. Kolme pikkuista kaktusta asustaa olohuoneen ikkunalaudalla ja ihan ovat lehdiltään saman näköiset. Tuskin kuitenkaan lapsikaktukseen tulee täysin emostaan eroavan väristä kukkaa, joten siitä päättelen tämän olevan muuta sukua.

Minä vietän osan lauantaipäivästä kurssilla opettelemassa puiden ja pensaiden leikkaamista. Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Pakkasaamu, hui kauhistus!

Lokakuun toinen päivä on alkanut kylmissä merkeissä. Mittari näytti aamyhdeksältä -3.3 pakkasta. Hyrrrr! Ei ihme, että Juusokin on hilannut itsensä keittiön ikkunalaudalle torkkumaan. Huokuuhan alla oleva patteri mukavasti lämpöä. Ymmärrätte varmaan myös, miksi meillä on aika vähän tavaraa ikkunalaudoilla. Kukat saavat väistyä, jotta lemmikki pääsee rauhassa tiirailemaan ikkunasta ulos ja tarvittaessa myös oikaisemaan vanhenevat luunsa ollakseen kuitenkin läsnä siellä, missä emäntänsäkin.

Toin kaksi viikkoa sitten koko kesän ulkona roikkuneet kaktukset sisälle. Muutama päivä sitten huomasin, että kirkkaanpunainen kaktus on tehnyt lukuisia nuppuja. Toinen kaktukseni kukkii vaaleanpunaisin kukin ja yleensä vasta myöhemmin. 

Sen sijaan runkoverenpisarat lienevät paleltuneet, sillä en sitten muistanutkaan siirtää niitä ajoissa lämpimään. Tuolla ne terassilla nuokkuvat sen näköisinä, että parhaiten ne minua ilahduttavat kompostissa. Aurinko on jo kivunnut taivaalle ja lämmittää mukavasti. Autonkin ikkunat ovat sulaneet, joten saatan nyt lähteä hoitamaan asioita tarvitsematta rapsuttaa jäätä.

Kävin ennen tätä postaustani lukemassa lukuisan joukon blogipäivityksiä, mutta liian varhain heränneenä en saanut laitettua ainuttakaan kommenttia. Joskus vain käy yksinkertaisesti niin, ettei saa sanoja itsestään ulos. Tänään näyttää tuo sanomisen vaikeus edelleen jatkuvan. Siksi tyydynkin tähän lyhykäiseen syyspäivän postaukseen.

Toivotan teidät

Leena ja pojat

Nan

Tylsä Mörökölli

lämpimästi tervetulleiksi blogin lukijoiksi. 

Kiitän myös Karolinaa Karoliinan puutarha -blogista saamastani haasteesta, vastaan siihen lähipäivinä.