Sataa siellä, sataa täällä - ei kuitenkaan lunta

Kadriorgin palatsi, Tallinna

Päivä Tallinnassa 13-vuotiaan Siirin kanssa oli mukava, joskin melkoisen märkä. Tarkoitus oli ajaa Linnahallin pysäkiltä Kadriorgiin ratikalla, mutta kuinkas ollakaan, ratikkakiskot oilvat koko kaupungissa remontissa ja valitsemamme bussi meni hiukan sivuun. Jouduimme siis talsimaan meikäläisen huonon suunnistustaidon vuoksi jonkin verran ylimääräisiä katukilometrejä päästäksemme Kadriorgiin. Onneksi Siiri on aikamoisen reipas ja huumorintajuinen tyttönen ja pääsimme kohteeseemme tutustuen Tallinnan katuihin odotettua tarkemmin.

Sade kiihtyi kunnon ropinaksi juuri päästyämme palatsin pihalle, joten linnassa kiertely tuli ns. kreivin aikaan. Vai sanottaisiinko tässä tapauksessa tsaarin aikaan. Kadriorgin palatsin on rakennuttanut Venäjän tsaari Pietari Suuri vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718. Väliaikaiseksi kesäasunnoksi tarkoitetun palatsin suunnitteli italialainen arkkitehti Niccolo Michetti, joka myöhemmin keräsi kuuluisuutta suunnittelemalla Pietarhovin linnan. Nykyisin Kadriorgin barokkilinnassa on Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma.

Eremitaasin ja Pietarhovin käyneenä Kadriorg oli toki aika vaatimaton, mutta kyllä siellä kannattaa tovi käyttää Tallinnan vierailullaan. Etenkin puutarha on kaunis ja ensimmäisessä kuvassa näkyvä palatsin taakse jäävä ns. yläkukkatarha on äskettäin entisöity 1700-luvun mallin mukaan. Siihen voi tutustua käymättä itse palatsin sisätiloissa.

Sateesta huolimatta Kadriorgin puistossa oli paljon kävelijöitä ja katselijoita. Mustia joutsenia emme tällä kertaa nähneet. Ehkä linnut olivat lähteneet etsimään aurinkoisempia uintivesiä jostain muualta.

Puistoon on istutettu tuoksuvia kukkia ja se sai aistit avoimiksi nauttimaan kauneudesta.

Kaipasin jonkinlaista opasta tai karttaa puistosta ja palatsialueesta sekä istutuksista. Ainoastaan joutsenlammelta lähtevän käytävän päässä olevista massiivisista ruusuistutuksista oli portaikon alapäässä kartat, mutta lukuisten ihanien ruusujen nimet olivat tyystin unohtuneet portaiden yläpäähän kiivettyämme. Minä hölmö kun en huomannaut ottaa kuvaa myös siitä ruusuopastaulusta.

Myöskään palatsin myymälästä ei löytynyt linnasta sen enempää ilmaista kuin maksullistakaan opasta. Joitakin taidekirjoja ja muutamia Tallinna-oppaita sellaisilla kielillä, joita en hallitse, olisi ollut. Suomi-, ruotsi- ja englanti -hyllyt olivat tyystin tyhjinä.

Monet mielenkiintoisen näköiset rakennelmat jäivät osittain mysteereiksi, mutta ehkä minulla on joskus toiste tilaisuus saada riittävästi tietoa niistä.

Palatsin sisäänkäynnin edestä avautui pitkä käytävä kohti meren rantaa ja käytävän päässä häämötti kookas Rusalka-muistomerkki. Monet ovat sen varmasti nähneet esimerkiksi matkalla Piritan suuntaan. Rusalka on pystytetty Kardiorgin rantaan muistoksi niille 177 miehistön jäsenelle, jotka hukkuivat Helsinkiin matkalla olleen taistelulaiva Rusalkan mukana myrskyssä vuonna 1893.

Olimme suunnitelleet Siirin kanssa käyvämme kissakahvila Nurrissa (Tartu mnt 24), jonka ohi kävelimme matkallamme Kadriorgiin. Sateen yltyessä päätimme kuitenkin hypätä bussiin Narva mnt:lle päästyämme ja lopulta päädyimme vanhaan kaupunkiin salaattiannokselle. Piti myös löytää apteekki, sillä sateessa kastuneet kenkäni hiersivät kantapäihin ikävät matkamuistot. Yleensä minulla on ihan lyhyelläkin matkalla laastarit omasta takaa, sillä vaikka miten mukavat kengät jalkaan laittaisi, laastareille kyllä tuppaa käyttöä löytymään. No, tälle reissulle vaihdoin pienemmän laukun repun kaveriksi ja niin unohtuivat myös laastarit.

Vinkiksi Tallinnan kävijöille: kannattaa ostaa päivälippu, jolla saa ajaa Tallinnan alueella rajattomasti päivän aikana. Lippuja myydään R-kioskeissa ja se maksoi nyt 5 euroa/hlö. Osa hinnasta koostuu kortin panttimaksusta eli korttia ei kannata hävittää matkan jälkeenkään, vaan siihen voi seuraavalla kerralla ladata uuden päivälipun (tai rahaa), jolloin säästää pantin hinnan. Korttia näytetään bussiin tai ratikkaan noustessa lukulaitteelle. Kätevää ja edullista. 

Maalauksia ja koristeta palatsin katossa

Rusalkalta lähtiessämme tungin kameran reppuun ja keskityin pitämään sateenvarjoa pääni päällä. Lyhyitä taukoja lukuunottamatta sadetta riitti matkan loppumetreille saakka, joten Kadriorgissa alkanut kuvaaminen päättyi joihinkin yksittäisiin hutilaukauksiin vanhassa kaupungissa. Sää oli sateesta huolimatta kesäisen lämmin, joten matka ei mennyt pilalle huolimatta läpimäristä housunlahkeista ja litinästä varpaiden välissä. Edelleen olen itselleni vähän kiukkuinen, kun en kauniista ajatuksista huolimatta pakannut aamulla matkaan mukaan sadetakkia.

Tallinnan reissuun meni keskiviikkopäivä ja Siiri jäi meille vielä torstaiksi ja perjantaiksi eli eiliseksi. Ulos ei juurikaan ole tehnyt mieli, sillä vettä on tullut tasaisen tappavaan tahtiin. Pelasimme Siirin kanssa yhden erän Trivial Pursuitia, johon saimme kulumaan kevyesti runsaan kaksi tuntia torstaipäivästä. Jatkoimme Skrabblella. Mitä nyt välillä syötiin, juotiin ja askarreltiin vähän kortteja. Sain Skrabblen joululahjaksi ja ennen tätä tiivistä kahden päivän pelisessiota olen pelannut sitä vain kerran Pojan kanssa. Innostuin ihan tosissaan sitä mukaa, kun pelin säännöt selkenivät ja tulin tutuksi pelin kanssa.

Siirin isä haki tytön eilen ja tänään on sitten ollut vuoro katsastaa pihan kunto vähän paremmin. Kummasti kolmen päivän poissaolo puutarhasta näkyy kaikkialla. Ja tietenkin myös jatkuvat sadekuurot. Pionit ovat lähes kaikki avanneet nuppunsa. Pitkänhuiskeiksi kasvaneet varret eivät ole jaksaneet kannatella vesisateen kastelemia kukintoja, vaan useimmat niistä notkuvat tukien reunojen yli surullisen näköisinä.

Nykyisin pionini kukkivat niin runsaina, että normikesinäkin olen jo raaskinut leikata muutamia kukkia maljakkoon. Tänään ei tuntunut yhtään pahalta napsia vaasi pullolleen ihania pioneja, koska siten tunsin tekeväni niille jopa palveluksen. Saavat vähän enemmän aikaa olla ihailtavina sen sijaan, että makaisivat sadekuurojen runneltavina kukkapenkissä. 

Yleissilmäyksen lisäksi ehdin aamupäivällä leikata nurmikon, kunnes kaukainen kumu ilmoitti lähestyvästä ukkosesta. Ei tullut päälle, ei edes lähelle, mutta vettä kyllä on tullut runsaasti. Pienet tauot sateessa ovat herättäneet lupauksen kirkkaammasta säästä, mutta ennen kuin on ehtinyt kesä sanoa, pilvet ovat jälleen vyöryneet mustina taivaan laelle ja jälleen ovat hanat auenneet.

Yritän olla optimisti ja positiivinen ja ties mitä mukavaa. Enkä kyllä suostu masentumaan näistä litsis-lätsis -keleistä. Pikkaisen kyllä potuttaa surkeasti voiva kasvimaa ja selvästi märästä säästä kärsivät pelargoniat ja muut kesäkukat. Kuinka juuri tänä kesänä päätinkin investoida pelargonioihin. Nehän eivät tykkää laisinkaan sateista.

Kuvittelin hetken jo olevani kotiloiden niskan päällä, mutta hyvin ne tuolla vedestä märkien kukkien joukossa porskuttavat. Kohta olen nakannut 10 kg:n säkillisen etanarakeita pitkin poikin ja näyttää vahvasti siltä, että vielä täytyy toinen säkillinen tänä kesänä hankkia. 

Joku hiivatin ötökkä on kalunnut kaikki latvukset punahatuista, joten yhtään kukkaa tuskin tänä kesänä niihin on tiedossa. Samoin punaherukoista kuivuu pystyyn oksa toisensa jälkeen. Siinä ohessa kussakin oksassa olevat marjat. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että näiden sateiden jälkeen ylipäätään mikään puutarhassa kuivuu. Mikä lie tauti punaherukoihinkin on iskenyt.

Eiköhän tämä ruikutus nyt riittänyt. Seuraavaksi voikin taas oikaista selkänsä ja nostaa suupielet ylöspäin. Kesäähän on vielä runsaasti jäljellä ja kaikilla asioilla on ihan aina myös hyvät puolensa. Eipä ole tarvinnut pahemmin puutarhassa mitään kastella ja kaikki ötököiden kaluamat kasvitkin todennäköisesti heräävät taas ensi kesänä uuteen loistoonsa. 

Ihan hyvin on viime päivinä selvinnyt ilman villasukkiakin. Poika totesikin sadetta voivotellessani, että tämä kaikki vesi olisi voinut tulla räntänä tai lumena. Se on tullut kuitenkin vetenä, joka on huomattavasti mukavampaa näin heinäkuussa.

Ai niin, meinasi unohtua. Mikä on tämä kukka, jonka olen ilmiselvästi ihan omin kätösin kukkapenkkiini istuttanut viime syksynä, mutta jonka nimeä en löydä ainoastakaan paperista, joita olen kyllä vinon pinon tietsikalla väsännyt? Kuka tunnistaa? Hän saa lämpimän kiitokseni jo näin etukäteen.