Laiskamadon kourissa

 
Kaktus aloitti talven toisen kukintakierroksen. Tosin huomattavasti ensimmäistä vaisumpana. Kaktuksen omistaja ei kuki ensimmäistä eikä toistakaan kertaa, sillä hänet on vallannut massiivinen laiskamato. Päivät senkun pitenevät, mutta ihminen ei vaan saa itseään käyntiin.

Virkistääksemme itseämme kävimme veljenvaimon kanssa päiväreissulla Tallinnassa. Edellisestä kerrasta vierähti jo yli kolme vuotta. Koronakurimuksen aikoina ei tullut lahden yli seilattua suuntaan jos toiseenkaan. Autoja oli laivassa runsaasti, ihmisiä huomattavasti vähemmän. Matkustajan kannalta se oli vain hyvä. Löytyi istuinpaikkoja valittavaksi asti, eikä missään paikassa tarvinnut jonoissa seisoskella.

Kahvila Maiasmokkin näyteikkuna sisältäpäin.

Tallinnassa ajoimme autolla muutamaan sataman lähellä olevaan paikkaan. Kävimme isossa marketissa tutkimassa tarjontaa, urheilu- ja vapaa-ajan vaatekaupassa, alusvaateostoksilla ja laukkukaupassa. Euroopan korkein inflaatiotaso näkyy joka paikassa. Halpoja hintoja löytääkseen ei kannata Viroon matkustaa. 

Kävimme vanhassa kaupungissa syömässä ja katselemassa. Hämärä laskeutuu Tallinnassa aikaisin siinä missä Suomessakin ja kylmä viima puhalsi kapeilla mukulakivikaduilla. Kulkijoita oli kaduilla todella vähän, joten sen puoleen olisi ollut mukava pidempäänkin kierrellä. Menimme Tallinnan vanhimpaan toimivaan kahvilaan, Maiasmokkiin (Pikk 16, Tallinna), nauttimaan lämmintä juotavaa. Seuraksi söimme herkullisen passion-suklaakakun palaset, jotka kotimaan kahvilahintoihin verrattuna olivat varsin kohtuulliset. Ja mitä muita herkkuja siellä lasihyllyillä olikaan tarjolla.

Marketissa oli suppea valikoima siemeniä. Tavallisten hyötykasvien siemenet eivät meilläkään kovin kalliita ole, mutta Tallinnassa ne ovat vielä edullisempia. Muutaman pussukan nappasin kiireessä ostoskoriin. Jälkikäteen totesin, että enemmänkin olisi kannattanut ostaa, mutta laiskamadon kyllästämä ihminen ei ole saanut laadittua kesän kylvö- ja istutussuunnitelmaa alkua pidemmälle. 

Päiväreissu on aivan liian lyhyt aika edes osaan siitä, mitä kaikkea kiinnostavaa Tallinnassa olisi nähtävissä ja koettavissa. Kerran jos toisenkin olen suunnitellut useamman päivän matkaa, jolloin ehtisi tutustua laajemmin kulttuuriin, museoihin, nähtävyyksiin ja vielä istua rauhassa kahviloissa ihan vain ilmaa nuuskimassa. Ehkä sitten kesällä...

Kotipihalla ei lumen valkeus silmiä häikäise. Nämä kuvat ovat parin päivän takaa. Sen jälkeen taivaalta on tullut hiven hentoa lunta, joka taatusti katoaa ensimmäisten plussa-asteiden myötä. Ihmisen kannalta pieni pakkanen on miellyttävämpää, kuin tasaisin välein tulevat vesisateet. Niitä ei nyt onneksi ole ihan heti luvassa.

Omenapuun alle jäi vahingossa joulukuun alun lumitaakan katkaisema mustilanhortensian oksa. Seuraavalla kerralla alapihalla käydessäni huomasin jänisten hoitaneen oksan kuorimisen. Näystä säikähtäneenä kävin katsomassa, ovatko järsineet myös varsinaista mustilanhortensiaa. En ole sitä verkottanut, kun jänikset eivät ole olleet siitä kiinnostuneita aiempina vuosina. Puska oli koskematon. Toivottavasti on sitä jatkossakin.

Toisen omenapuun alta löytyi kotilo. Tosin tyhjä ja alta jo rikkoontunut. Silti hätkähdin löytöä, koska netin puutarharyhmissä oli plussakelien aikaan juttuja hyväkuntoisista, joskin jähmeistä kotiloista, joita ihmiset olivat puutarhoissaan havainneet. Lumiseen aikaan monet puutarhaelämän negatiiviset asiat vaipuvat täysin unholaan. Hyvä niin. Ehtii sitä kotiloiden kanssa tapella riittävästi kesälläkin.

Koristemansikan kukka ei todellakaan ole aloittanut uutta kasvun ja kukinnan kautta vielä helmikuun alussa. Se oli säilyttänyt värinsä lehtien suojassa. Mustarastaat kävivät pöllyttämässä lehtiä ja siinä tiimellyksessä koristemansikka tuli esiin. Väriä on puutarhassa juuri nyt niin vähän, että yksikin kirkas piste osuu takuuvarmasti silmään.

Aurinko on näyttäytynyt parina päivänä kerrallaan pidemmänkin aikaa. Useimmiten taivas on kuitenkin pilvessä. Välillä sentään pilvien raosta vilahtaa vanhan taivaan sineä valaen uskoa, ettei aurinko ole meitä unohtanut.

Clematis Atragene-ryhmä 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Jänikset ovat syöneet useimmat kärhöt tyvestä poikki. Loistokärhöillä se ei haittaa, koska ne kasvattavat tyvestä uudet versot ja kukkivat niillä. Alppikärhöt sen sijaan kukkiva vanhoilla versoilla. Viime talvena jänikset napostelivat alppikärhöni poikki tyvestä, jolloin en sitten päässyt ihailemaan keväistä kukintaa. Siitä viisastuneena olen suojannut alppikärhöjen tyvet verkoilla. Myös Purple Dream tarvitsee tyvisuojan, koska se kukkii toisen vuoden versoilla. 

Sunnuntaina on Runebergin päivä. Runebergin tortut ilmestyivät kauppoihin heti joulun jälkeen. Seuraavaksi vuorossa on laskiainen ja laskiaispullat. Jollei tähdellisempiä keskustelunaiheita löydy, voi aina pohtia, kumpi tykkää hillosta ja kumpi mantelista.

Mukavaa viikonloppua ja Runebergin päivää kaikille!