lauantai 21. elokuuta 2021

Hommat seisoo - tai pikemminkin kelluu

 
Oikeastaan koko elokuu on vietetty sateisessa säässä. Vähiin ovat jääneet kokonaan sateettomat päivät. Ja kun sadetta on tullut, onkin tullut kunnolla. Välillä tuulen pieksemänä vaakatasossa. Ei siis ole tarvinnut mitään kastella, eikä edes miettiä vesisäiliöiden täyttämistä. Kesä-heinäkuun ennätyshelteiden rutikuiva muisto on tuoreena mielessä, joten en käytä energiaani sadesäistä marmattamiseen. Jollei näillä vesimäärillä kasvien juuret saa tarvitsemaansa kastelua, johan on ihme. 
 


Muutama vähän pidempi tauko sateissa on ollut. Silloin olen saanut kitkettyä mm. Hedelmätarhan, marjapensaiden ympäristön, Kiemurapenkin, Kurgaanin, Päivänliljapenkin ja Hortensiapenkin. Nurmikonkin olen saanut leikattua kertaviikkoon. Lähes päivittäin olen käynyt keräämässä maahan pudonneet omenat, joista osa on mennyt suoraan kompostiin huonokuntoisina. Kummasti niitä on riittänyt syötäväksikin. Herukat ja karviaiset on mehustettu ja pakastettu. Karviaisista on lisäksi tekeytymässä likööri joulun aikaan maisteltavaksi.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'


Totuttuun tapaan näin loppukesästä ihaillaan syyshortensioiden kukintaa. Tänä vuonna kukinta ei ehkä ole yhtä runsasta ja suurikukkaista kuin vuosi sitten. Kyllä näissä silti riittää katselemista. Mustilanhortensia on kukkinut jo pitkän aikaa. Sisäänkäynnin puolella kahdesta Grandiflora-syyshortensiasta pienempi jo punastelee ja isompi on oikeastaan vasta aloittamassa.

Hydrangea serrata ´Blue Bird´ - Safiirihortensia


Safiirihortensiaa olen  hehkuttanut kaikille ilmeisesti jo kyllästymiseen saakka, mutta on se vaan niin kaunis. Tykkään paljon vaaleanpunaiseksi muuttuvasta Vanille Fraisesta ja viininpunasävyisestä Vim's Redistä. Tällainen sinisävyinen on vallan mainio lisä muiden syyshortensioiden joukossa.

Safiirihortensia 10.8.21
 

Tässä kuva safiirihortensiasta pari viikkoa sitten. Kukat ovat piilossa, sillä ne tulivat viime vuotisiin versoihin. Suurin osa vanhoista versoista osoittautui keväällä kuiviksi ja kuolleiksi. Leikkaamisen jälkeen pieni pensas aloitti hurjan  kasvun. Tämä ei näyttänyt helteissäkään kärsivältä, mutta siitä huolimatta pidin sen tyvellä reikäpohjaista ämpäriä huolehtimassa kastelusta.

Olisipa huikeaa nähdä oma safiirihotensia joskus pullollaan kukkia. Se on aika arka kasvi, joten olen onnellinen ihan vain sen selviytymisestäkin.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red'

Vim's Redin punastuminen on tapahtunut huomaamatta. Tosin kaatosateita väistelessä ei ole kovin paljon tullut puutarhassa kuljeksittua. Ei kameran kanssa eikä ilman. Kunhan olen kipaissut kasvihuoneessa hakemassa tomaatteja ja kurkkuja ja omppupuiden alta hedelmiä.

Hydrangea paniculata 'Moonlight'

Kuun alussa istutetuista uusista syyshortensioista eli Vanille Fraisesta ja Moonlightistä kumpikin on kukassa. Itse asiassa pensaiden muut versot ovat huomattavasti näitä kukkivia versoja korkeampia. Ehkä kukat olisi pitänyt leikata pois juurtumisen edistämiseksi, vaan enpä raaskinut.

Clematis vit. 'Madame Julia Correvon' - Tarhaviinikärhö


Useimpien kärhöjen kukinta taisi helteiden ja kuivuuden vuoksi mennä ohi pikakelauksella. Viinikärhöt jaksavat näköjään kukkia täysillä niin helteissä kuin sateissakin. Yläpihan Syreenipolun päässä Madame Julia Correvon on muuten vielä aika hoikka olemukseltaan, mutta kukkia siinä on riittänyt. Osa oli alkuun aika pienikokoisia ja vähän toispuoleisiakin. Nyt avautuneista nupuista on tullut isompia ja ehjempiä.

Clematis vit. 'Madame Julia Correvon' - Tarhaviinikärhö
 

Uudempi, syksyllä 2019 pikkupuutarhaan istutettu Julia Correvon kukki minimaalisen kokoisella kukalla heinäkuun alussa. Kastelin kärhöä hellekaudellakin kohtalaisen ahkerasti pitääkseni sen hengissä. Yllättäen se on tehnyt pari uutta kukkaa. Minun puolestani hänen olisi viisainta keskittää voimansa vartensa ja juurtensa kasvattamiseen. Tärkeintä, että neito on elossa.

Clematis vit. 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö
 

Niinikään yläpihalla asuva Polish Spirit on tänäkin vuonna täynnä kukkia. Sateissa avonaiset kukat ovat hiukan kärsineet. Myöhemmin syksyllä on tarkoitus leikata tämän kärhön takana kasvavista syreeneistä matalampia ja pisimpiä oksia, jotta kärhöllä olisi enemmän valoa. Muutenkin syreenipuskat vuosikausia kunnan metsikön varjossa eläneinä ovat kallistuneet olopihan puolelle. Vihdoin metsän ikeestä päästyään ne ovat alkaneet selvästi muuttua tasapuolisemmiksi.

Clematis 'Paul Farges' - Lumikärhö


Lumikärhö ei näköjään petä kukkia odottavaa omistajaansa. Se on suorastaan ylitsevuotava kasvussaan ja kukinnassaan. Keväällä pohdin, uskaltaako tätä kärhöä leikata. Sain rohkaisevia kommentteja, joiden perusteella lyhensin jonkin verran sen pitkiä versoja ja leikkasin sinne tänne rönöttäviä oksia. Ei näy eikä tunnu missään. Uskallan väittää, että kärhön olisi voinut laittaa poikki paljon matalammalta ja silti se kurkottaisi taas taivaita. Todennäköisesti teen kunnollisen nuorennusleikkauksen ensi keväänä, sillä en ole korkeilla tikkailla keikkumallakaan saanut sidottua sojottavia versoja kunnolla tukiverkkoon. Nyt pitää kulkiessa kumarrella ja väistellä.

Clematis 'Paul Farges' - Lumikärhö


Tumma oksa lumikärhön latvuksissa on koreanköynnöskuusama, jonka hölmöyksissäni vuosia sitten istutin kärhön kanssa samaan tukeen. Sitä on vaikea tässä vaiheessa kaivaa pois vahingoittamatta kärhön juuria, joten olkoon. Viime kesänä koreanköynnöskuusama kukkikin. Joskin kaikki kukat ilmestyivät niin ylös, että ilman tikkaita niitä oli vaikea havaita.

Clematis 'Paul Farges' - Lumikärhö




Tässä lumikärhö koko komeudessaan. Kuvasta ei selviä, kuinka osa versoista vyöryy vasemmalla puolella istutusalueelle muiden kasvien päälle. Taitaa olla viistasta kaivaa metsätyräkki keväällä turvaan, koska ei sen olo taida erityisen valoisa tuolla vasemmassa kainalossa olla.

Clematis Dr. Ruppel - luultavasti


Olopihan syreenien yläoksille kasvanut kärhö, josta aiemmin kerroin, on vihdoin avaamassa toista nuppuaan. Muitakin nuppuja on näkyvissä. Ajattelin ensin antaa kärhön kukkia korkeuksissaan. En sitten malttanutkaan, vaan tikkaiden avulla leikkasin syreenistä oksia siten, että sain kärhön versot siirrettyä suurella hellyydellä köynnöstukeen. Siinä sen kukkaa pääsi helpommin ihastelemaan. Veikkasin kyseessä olevan Dr. Ruppel, jossa kannassa pysyn edelleen. Näistä halpiskärhöistä ei aina voi olla varma. Useamman kerran olen saanut ihan muuta, kuin mitä lapussa lukee.


Uutisissa kerrottiin runsaiden sateiden laittaneen sienet kasvamaan. Sen huomaa omassakin pihassa. Makkarikäytävällä kulkiessani huomasin pensaiden alla runsaan määrän valkoisia sieniä. Taitavat olla jotain kantosieniä. Kuvassa huomaan, että taustalla näkyy jotain pienempiäkin sieniä. Kantarellirisotto tai -muhennos maistuisi. Ehkä en näistä kotipihan sienistä ryhdy ruokaa valmistamaan.

Vasemmalla nokkosperhonen, oikealla amiraali


Sateella ei ole tullut perhosia seurattua. Tuskin ovat silloin edes lennelleet. Heti auringon ilmestyessä näkyviin nokkosperhoset ja amiraalit ilmestyvät kukkasille. Syysleimut eivät ole parhaita mahdollisia perhoskasveja, mutta sattumalta nokkosperhonen istahti leimulle ohi kulkiessani. Amiraali taasen levähti yksittäisen nurinpäin kiepsahtaneen taponlehden päällä.

Phlox paniculata 'Creme de Menthe - Syysleimu kirjavaleht.


Pikkupuutarhan uusia oikopolkuja viime kuussa rakentaessani jouduin siirtämään vuosi sitten Mustilasta ostettua kirjavalehtistä syysleimua hieman parempaan paikkaan. Jännäsin sen selviytymistä. Syysleimut eivät taida olla kovin herkkiä ja tämäkin päätti ryhtyä kukkimaan.

Hydrangea anomala subsp. petiolaris - Köynnöshortensia


Sateiden lisäksi pihahommat seisovat muistakin syistä. Suunnittelemme keittiöremonttia, jonka vuoksi on tullut tutkittua materiaalia ja käytyä jopa yhdessä suunnittelukokouksessa. Kaikki on vielä aivan alkutekijöissään, eikä todennäköisesti tämän vuoden puolella toteudukaan. Keittiöremontti on sen verran mittava ja kauaskantoinen hankinta, että sen suunnitteluun on hyvä aikaa käyttääkin.

Myös talon katto- ja ränniremontti on lähiaikoina ajankohtaista. Projekti on jo keittiöremppaa pidemmällä. Uusien syöksytorvien asennuksen vuoksi talon päädyn köynnöshortensiaa on leikattava rajulla kädellä. Varsinkin kulmasta köynnös on leikattava tyveen saakka, jotta uusi syöksytorvi saadaan asennettua. 

Talon seinustan kasvillisuus on ollut muutenkin suurennuslasin alla. Päätyä lukuunottamatta aivan kiinni talossa kasvillisuus ei ole. Toisesta päädystä poistin seinustan tuntumassa olevan istutusalueen jo toissakesänä. Sisäänkäynnin puolella sama on työlistalla.


Toivon seuraaville viikoille enemmän reikiä pilvimassaan, jotta pääsisi vaihteeksi viemään pihaprojekteja eteenpäin. Kovin pitkiä työlistoja ei tällä hetkellä ole. Pari siirtourakkaa, kitkemistä, kanttaamista ja tietenkin myös uhkaavasti lähestyvä syksy tuo monenlaista vuodenaikaan liittyvää tehtävää.

Thalictrum delavayi - Jaloängelmä - vaan mikä niistä?

Rimpsis rompsis dimdamdoi,
vettä sataa niin, että korvissa soi.
Nautin silloin pisaroista kauniista,
tai ehkä kukikkaista saappaista.
Haalin itselleni hyvää mieltä,
suunnittelemalla päiviä joina
pilvet väistyy auringon tieltä.

 Valoisaa viikonloppua kaikille!


tiistai 17. elokuuta 2021

Millainen on ollut tämä kesäkukkakesä?

Dahlia Cafe au Lait

Kesä ei suinkaan ole vielä ohi, mutta nyt on hyvä hetki tehdä yhteenvetoa tämän kauden kesäkukista. Ihan ei mennyt toiveiden mukaisesti, mutta koitetaan ottaa opiksi.

Daalioita oli talvetuksessa vain muutamia. Niistä Cafe au Lait aloitti kukkimisen jokin aika sitten. Ensimmäinen jättikokoinen kukka oli enemmänkin vaaleanpunainen. Nämä jälkimmäiset tuovat selvästi maitokahvin mieleen. Kenties jopa mieto kahvi tuoksuu mielessä näitä katsellessa.

Dahlia Sneezy

Laitoin daalioiden juurakot edellisvuosien tapaan ruukkuihin, jotka sijoitin kellarin kasvilamppujen vaikutuspiiriin. Daaliat itivät nopeasti ja aloittivat hontelon kasvunsa. Kun kevät ei sitten millään alkanut lämmetä, leikkasin pitkiksi venähtäneitä daalioita matalammiksi. Ulos siirrettäessä ne olivat rumia räpellyksiä, mutta ulkonäkö koheni kiitettävää tahtia.

Daalioiden kukinta ei ole ollut kovin runsasta. Joka kesäiseen tapaan ne asustavat isoissa ruukuissa. Joka vuosi arvon, istutanko ruukkuihin vai maahan. Yleensä ruukut voittavat, kuten nytkin. Olisiko ensi keväänä vaihteeksi vuoro kokeilla vapaata maata?

Krassi

Krassi kuuluu jokavuotisiin kesäkukkiin sekin. Kylvin siemeniä isoon rautapataan, jonka pohjassa ei ole reikiä. Ja kahteen metrin pituiseen kukkalaatikkoon. Unohdin siirtää rautapadan sateelta suojaan ja niinpä se on ääriään myöten täynnä vettä. Ihmekös, kun krassit näyttävät padassa huonovointisilta.

Kukkalaatikoissa krassit voivat hyvin. Joku vihreäraitainen toukka on tänäkin kesänä löytänyt krassit, mutta kaatosateet ovat ilmeisesti pyyhkineet isoimman toukkapopulaation lehdiltä alla oleviin puskiin.

Olen aina ohikulkiessani nyppinyt krasseista siemeniä talteen. Kaupan pusseissa on nykyisin tosi vähän siemeniä, joten omat ovat varmasti taas ensi keväänä tarpeen.

Kerrottu petunia

Pergolan, terassin ja työhuoneen ikkunan alla oleviin laatikoihin hain tutulta kesäkukkakasvattajalta petunioita. Tarkoitus oli laittaa edelliskesän lailla vaaleanpunaista ja valkoista petuniaa. Päädyin kuitenkin yksinkertaisiin valkoisiin ja kerrottuihin värillisiin petunioihin. Ostoksilla käydessäni petuniat eivät olleet vielä kukassa, joten kukkia istuttaessa värit eivät menneet suunnitelmien mukaisesti. Valkoisia petunioita piti tulla väleihin, eipä sitten tullutkaan.

Kerrotut petuniat ovat kuin prinsessoja. Niiden kasvutapa näyttää olevan tavallista petuniaa hillitympi, vai johtuuko kesän säistä? Olisin toivonut vyöryvää runsautta. Taidan palata takaisin yksinkertaiseen petuniaan.

Verenpisara

Plantsusta ostetut verenpisarapistokkaat ovat voineet hyvin. Niiltä meni hetki päästä alkuun kukkimisessa, mutta sitten sitä onkin riittänyt. Toisen ruukun sijoitin terassille, jossa se on sopivasti ihailtavissa mennen tullen ja siinä välissäkin. Muuten paahteista paikkaa varjostaa hiukan terassin kaide.

Verenpisaroita olen saanut talvetettua vaihtelevalla menestyksellä. Tämäkin rinsessa siirtyy aluksi autotalliin syyssäiden viiletessä. Myöhemmin sitten autotallista kellariin.

Verenpisara

Toiseen ruukkuun istutin riippuvakasvuisia verenpisaroita. Ajattelin näiden viihtyvän paremmin varjoisemmassa paikassa ja laitoin ruukun sisäänkäynnin eteen. Ei sielläkään valosta ole ollut puutetta, mutta kasvi selvästi kaipasi lämpimämpään. Kiikutin ruukun terassilla, jossa se on ollut täydessä paahteessa. Hyvin on voinut.

Vieressä on yksi kolmesta oxalis-ruukusta. Niitäkin pitää joka kesä olla.

Kelloköynnös

Kelloköynnöksiä tuli esikasvatettua toistakymmentä kappaletta. Isoihin ulkoruukkuihin siirtämisen jälkeen köynnöksiltä otti aikaa kotiutua ja ryhtyä kasvamaan kohti korkeuksia. Aivan yhtä runsaita eivät ole, kuten edelliskesinä. Ensimmäisen nupun avautumista sai odottaa iäisyyden ja sitten onnistuin missaamaan sen täyden sinisyyden. Uusia nuppuja on kehittymässä eri vaiheissaan. Pitääkin olla tarkkana, että ehdin nähdä ja kuvata edes osan niistä parhaimmassa asussaan.

Aion kasvattaa kelloköynnöksiä myös ensi kesänä. Jospa malttaisin tyytyä pienempään määrään, kun kuitenkin haluan jokaisen itäneen ja kasvuun lähteneen jonnekin puutarhassani tyrkätä. Olisi ainakin vähemmän kasteltavaa. Kelloköynnökset ovat varsin janoista porukkaa.

Begonia

En voinut keväällä vastustaa oranssisävyistä begoniamukulapussia. Aivoissani taisi väikkyä Pena-naapurin jokakesäiset upeat begoniat. Hyvin tämä minunkin yksilöni kasvaa amppelissaan, mutta aika laiska hän on kukkimaan. Vaikka amppeli roikkuu pergolan katon suojassa, sunnuntainen rankkasade puuskaisine tuulineen onnistui katkaisemaan begoniasta ison oksan. Sellaisen, jossa oli nuppu poikineen. Pikkuisen harmitti.

Tämän begonian aion talvettaa kellarissa. Niin olen tehnyt onnistuneesti ennenkin.

Keijunmekko

Keijunmekkoja kasvatin siemenestä. Istutin kahteen amppeliin kolme tainta kumpaankin. Hyvin ovat kukkineet. Aion olla tarkkana, jos vaikka onnistuisin saamaan näistä siemeniä ensi kesää varten.

Pelargonia 'Divas Rasberry Ripple'

Niinikään siemenistä kasvatin kahta eri pelargonia. Inspire Pinkiä sain itämään kaksi kappaletta ja kuvan Divas Rasberry Rippleä kolme kappaletta. Nämä viisi pelaguuruukkua ovat olleet kesän terassilla, talon seinustaan nojaavassa porrasmaisessa hyllykössä.

Sisäänkäynnin kahteen isoon ruukkuun ostiin heinäkuussa 50 centin mummonpunaiset pelaguut, kun esikasvattamani purppurarevonhännät eivät suostuneet komistumaan, ei sitten millään. Pääsivät - tai joutuivat kompostiin.

Riippapelargonia

Jalalliseen metallitelineeseen ostin riippapelargonian, joka onkin jaksanut kukkia kiitettävästi. Tämän jos saisin talvetettua, hyvä olisi. Riippapelaguita on kyllä vähän hankala kokonsa ja kasvutapansa vuoksi sisätiloissa talvettaa. 

Koitan jatkaa pelaguukuumeen vastustamista, jotta talvettamisesta ei tulisi liian suurta ongelmaa. Ja keväistä kasvisurua, kun joutuu kuolleita pelaguita kompostiin kantamaan.

Tuoksuherneet

Tuoksuherneiden kasvattaminen sujui Cecilia Wingårdin opeilla toistamiseen nappiin. Isoon ruukkuun päästyään kasvoivat reippaasti. Eivät vain tainneet tykätä viikkojen helteistä, vaikka koitin olla huolellinen niiden kastelemisessa. Toisen ruukun tuoksuherneet alkoivat jossain vaiheessa mennä ihan keltaisiksi ja ne heitin pari päivää sitten kompostiin. Kasvarin kulmalla olevassa toisessa ruukussa tuoksuherneet ovat alkaneet uudelleen tehdä nuppuja ja kukkia. Kasvusto ei myöskään yläpihan ruukun tavoin ole muuttunut kellanruskeaksi. Jotain olen tehnyt joko oikein tai väärin. Riippuen, kumpaa ruukunsisältöä katsoo.

Kosmoskukat


Tapani mukaan kylvin yhden kasvimaan laatikoista täyteen kosmoskukkaa: Early Summeria, Sensationia ja kerrottua Double Clickiä. Kosmoksille on tullut korkeutta melkoisesti. Ihan yläviistoon saan niitä katsella ja koittaa kameralla tähtäillä. 

Samaisen laatikon yhdessä kulmassa on myös pussillinen kesämalvikkia, jotka aloittivat kukinnan ennen kosmoksia ja ovat jo kaikki kukkineet.

 
Kasvimaan reunalla on ns. vapaapenkki, johon kylvin kehäkukkaa, ruiskukkaa, pioniunikoita ja samettikukkia. Sekalainen seurakunta on kukkinut kiitettävästi. Viime kesänä kylvin ruiskukkaa myös puiston puoleisen aidan kupeeseen. Siellä kasvaa nyt edelliskesän ruiskukkien siemenjälkeläisiä.

Samettikukka Kees Orange

 Samettikukat kuuluvat minun jokakesäiseen kasvimaavalikoimaani. Kylvin Kees Orange -samettikukkia parsojen naapuriksi, sillä parsat eivät täytä koko laatikkoa. Raikkaita ilopilkkuja muuten aika vihreävoittoisessa värimaailmassa.

Daucus carota - Villiporkkana


Viime kesänä osin esikasvatetut ja osin suorakylvetyt villiporkkanat ne vasta tänä kesänä villejä ovat olleekin. Aidan reunusta pursuaa valkoisia pitsipilviä. Nämä pysyvät yllättävän hyvin pystyssä. Toisaalta aitaan on helppo virittää narutukia, joilla saa sidottua kaatuilemisesta innostuneet yksilöt pysymään pystyssä.

Kylvin yhteen laatikkoon keväällä muutaman villiporkkana Daran, jotka eivät kuki tänä kesänä. Aion siirtää ne lähiaikoina maahan jatkamaan eloaan. Kukkivat varmasti ensi kesänä.

Daucus carota 'Dara' - Villiporkkana

Muutaman esikasvatetun Daran laitoin jättiverbenan kumppaniksi terassin isoon ruukkuun. Niiden kukinta alkaa olla ohitse, joten pian nämäkin pääsevät kukkapenkkiin juurtumaan. Nyt penkeissä onkin sopivia aukkopaikkoja kuivan kesän jäljiltä.Toivottavasti Darat nousevat ensi kesänä pitämään seuraa muille kukille valitsemissani paikoissa.

Jättiverbena

Tuli sitten jättiverbenaakin esikasvatettua, vaikka olin sen suhteen kahden vaiheilla. Olisi pitänyt istuttaa nämä maahan, jossa ne olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa. Ruukkuistutus ei ole niille paras mahdollinen paikka. Jokunen perhonen on löytänyt tiensä terassin jättiverbenoihin aurinkoisina päivinä.

Kosmoskukka

Ruukuissa asustaneiden kesäkukkien kesä ei ollut paras mahdollinen. Ensin oli lämpöä yli toiveiden ja sen jälkeen toistuvat rankkasateet ovat riepotelleet kukkia. Kesä tuli vietettyä tiiviisti omissa nurkissa, joten kastelu kyllä hoitui. Vaan sai niitä kannuja täyttää ja kantaa tasaiseen tahtiin. Yleensä tässä vaiheessa vuotta päätän, että ensi keväänä laitan paljon vähemmän ruukkukukkia. Kummasti tällaiset päätökset haihtuvat kaus pois talven aikana. Eli ensi keväänä taas uudet kujeet kesäkukkien kanssa.


Mukavaa puolivälin elokuuta kaikille!


lauantai 14. elokuuta 2021

Johonkin se kaikki aika katoaa

Elokuuta eletään ja kesä jatkuu. Sää on ollut vaihteleva. Vettä sataa harva se päivä, mutta myös lämpöä riittää. Vihdoin multa on kostunut syvemmältä, josta kasvit kiittävät. Hellekesän kuivuuden ruskettamia näkymiä nämäkään sateet eivät enää poista tai kohenna. Uskon ja toivon sateiden kuitenkin tuovan virkistystä sinnitteleville kasveille. Kenties jopa elvyttävän jonkun jo mullan syvyyksiin vaipuneen siinä määrin, että se jaksaa taas ensi keväänä nousta ilahduttamaan.

Osa sadekuuroista on saapunut ennusteiden mukaan. Osa taasen yllättänyt likimain kirkkaalta taivaalta. Kertaakaan en ole läpimäräksi kastunut. Sadekuurot ovat enimmäkseen olleet nopeasti ohi meneviä. Hetken seisominen puuvajassa tai pergolassa sadepilvien taivaalla purjehtimista katsellen on riittänyt. Tahi tomaateille ja kurkuille seuraa kasvihuoneessa pitäen.

Amiraali


Sain tsempattua itseni kitkentähommiin. Kovin paljon ei puutarhassa ole rikkaruohoja. Ilmeisesti nekin ovat vetkutelleet maan sisässä kosteutta odottelemassa. Miten hienosti rikat irtoavatkaan märästä maasta. Kun joku vielä kehittäisi oikeakätiselle kestävämpiä hanskoja. Oli vaikea löytää omista varastoista hanskoja, joissa oikea etusormi ja peukalo olisivat ehjiä. Yritin kiskoa vasemman käden hanskaa oikeaan käteen, sillä niitä löytyy ehjinä liikaakin.Valitettavasti se ei oikein toiminut.

"Ilmastoidut työhanskat"

Tänä kesänä ratamo suorastaan juhlii ympäri puutarhaani. Sen sanotaan olevan merkki tiivistyneestä maasta. Se viihtyy valoisassa paikassa, mutta ei halua kilpailla paikasta muiden kasvien kanssa. Ratamoa on ilmestynyt runsaasti kanttausuriin, joissa säännöllisen huollon vuoksi maa ei ole kovin tiivistä. Toisaalta kun yksi piharatamo saattaa tuottaa jopa 10 000 siementä, ei ratamoiden paljous ihmetytä.

Amiraali ja kultakuoriainen Vim's Redillä


Kitkemisen ohessa on ollut ilo seurata perhosten runsauden jatkumista. Eniten nyt taitaa lennellä amiraaleja, neitoperhosia ja nokkosperhosia. Myös kultakuoriaiset ovat ilmaantuneet kukkiin. Usein ne ovat suosineet pioni Jan van Leeuweniä. Nyt syyshortensiat tuntuvat kutsuvan niitä luokseen.

Neitoperhonen ja nokkosperhonen

Ilmeisesti jonkun kasvin istutuspaikalla on merkitystä perhosten houkuttelevuuteen. Kiemurapenkin punahatut ovat aika varma paikka tavata perhosia. Sen sijaan Syyspenkin punahatut eivät niitä tunnu houkuttelevan. Kummassakin paikassa punahatut ovat auringossa. Ehkä paikan muilla kasveilla on merkitystä.

Clematis 'Princess Kate' - Tarhalyhtykärhö


Alkukesästä ostin kaksi muutaman eruon kärhöä. Istutin ne ruukkuihin kasvattamaan juuriaan. Samalla sain aikaa miettiä kärhöille sopivia istutuspaikkoja. Pikkupuutarhan oikopolkuja tehdessäni katse etsi mahdollisia aukkoja ja uusille istutuksille sopivia paikkoja. Princess Katelle paikka löytyikin helposti. Edellinen, elokuussa 2019 hankittu Kate oli jo ostohetkellä kovin huonovointinen, eikä se lähtenyt kasvuun ollenkaan. Hetken mietin, olisiko istutuspaikassa jokin kasvuun lähtöä haittaava tekijä. Sellaista en keksinyt, joten siihen istutin uuden Katen. Hän oli jo ehtinyt kehittää muutaman nupun ruukussa asuessaan. Ne avautuivat pian maahan pääsyn jälkeen. Princess Kate on mielestäni niin suloinen. Sen menestymistä toivon kovasti.

Sain istutettua myös toisen alkukesän edullisista kärhöistä eli punakukkaisen tarhalyhtykärhö Princess Dianan. Sen sanotaan olevan helppohoitoinen kärhö ja siksi soveltuvan hyvin myös vasta-alkajille. Katsotaan nyt, miten sen kanssa pärjään.

Hemerocallis Agnes Elpers

Vihdoin myös päivänlilja Agnes Elpers avasi nuppunsa. Tämä on totisesti päivänlilja-nimensä veroinen, sillä kukka ei kahta päivää hyväkuntoisena kestä. Kameran kanssa on oltava vikkelästi paikalla nupun avautuessa, jos haluaa sen parhaimmillaan kuvata.

Keltapäivänlilja ja Pink Damask ovat kukkineet jo pidemmän aikaa. Tämän kesän viimeiset kukat alkavat olla nyt näytillä.

Clematis Aljonushka Sävel-ruusun sylissä


Kuluneen kesän ylenmääräisestä laiskottelustako johtuu, mutta yhä on vaikea motivoida itsensä puutarhahommiin. Tekemisestä ei ole puutetta. Nyt ei sentään tarvitse selkä vääränä puutarhaa kastella, eikä nurmikkokaan hurjaa vauhtia kasva. Kitkemisen sentään sain jo alulle, kun päätin urakoida alueen kerrallaan. Ei siis kaikkien istutusalueiden kanttausurien kunnostusta yhden päivän aikana.

Eräs syyskesälle suunniteltu isompi urakka on kärhö Aljonushkan siirto pois Sävel-ruusun takaa.Se on istutettu aikana, jolloin ruuspensaat olivat pieniä. Nyt sekä kärhö että ruusupuska ovat komistuneet ja kumpikin vaatii enemmän tilaa. Osa Aljonushkan versoista on kasvanut Sävelen syliin, jolloin kukintaa on mahdollista katsella myös omasta pihasta. Valtaosa Aljonushkasta tarjoaa kauneuttaan tällä hetkellä naapureille. Aion kyllä ruusupensastakin ensi keväänä leikata, mutta se ei yksinään ratkaise kärhön näkyvyyttä. Siis lapiohommia edessä.

Viiniköynnös Zilga

Viinirypäleitä on kypsymässä runsaasti. Jonkin verran linnut ovat niitä käyneet napsimassa. Viime vuonna sato oli vaatimaton. Tein muutamista kypsyneistä rypäleistä hillokkeen joulupöytään laitettavaksi. Josko tänä kesänä pesisi varpaat kunnolla ja ryhtyisi polkemaan satoa sammiossa. 

Kosmoskukat


Tässäpä nämä laiskanpulskeat jorinat tältä erää.
Mukavaa viikonloppua kaikille!