lauantai 14. elokuuta 2021

Johonkin se kaikki aika katoaa

Elokuuta eletään ja kesä jatkuu. Sää on ollut vaihteleva. Vettä sataa harva se päivä, mutta myös lämpöä riittää. Vihdoin multa on kostunut syvemmältä, josta kasvit kiittävät. Hellekesän kuivuuden ruskettamia näkymiä nämäkään sateet eivät enää poista tai kohenna. Uskon ja toivon sateiden kuitenkin tuovan virkistystä sinnitteleville kasveille. Kenties jopa elvyttävän jonkun jo mullan syvyyksiin vaipuneen siinä määrin, että se jaksaa taas ensi keväänä nousta ilahduttamaan.

Osa sadekuuroista on saapunut ennusteiden mukaan. Osa taasen yllättänyt likimain kirkkaalta taivaalta. Kertaakaan en ole läpimäräksi kastunut. Sadekuurot ovat enimmäkseen olleet nopeasti ohi meneviä. Hetken seisominen puuvajassa tai pergolassa sadepilvien taivaalla purjehtimista katsellen on riittänyt. Tahi tomaateille ja kurkuille seuraa kasvihuoneessa pitäen.

Amiraali


Sain tsempattua itseni kitkentähommiin. Kovin paljon ei puutarhassa ole rikkaruohoja. Ilmeisesti nekin ovat vetkutelleet maan sisässä kosteutta odottelemassa. Miten hienosti rikat irtoavatkaan märästä maasta. Kun joku vielä kehittäisi oikeakätiselle kestävämpiä hanskoja. Oli vaikea löytää omista varastoista hanskoja, joissa oikea etusormi ja peukalo olisivat ehjiä. Yritin kiskoa vasemman käden hanskaa oikeaan käteen, sillä niitä löytyy ehjinä liikaakin.Valitettavasti se ei oikein toiminut.

"Ilmastoidut työhanskat"

Tänä kesänä ratamo suorastaan juhlii ympäri puutarhaani. Sen sanotaan olevan merkki tiivistyneestä maasta. Se viihtyy valoisassa paikassa, mutta ei halua kilpailla paikasta muiden kasvien kanssa. Ratamoa on ilmestynyt runsaasti kanttausuriin, joissa säännöllisen huollon vuoksi maa ei ole kovin tiivistä. Toisaalta kun yksi piharatamo saattaa tuottaa jopa 10 000 siementä, ei ratamoiden paljous ihmetytä.

Amiraali ja kultakuoriainen Vim's Redillä


Kitkemisen ohessa on ollut ilo seurata perhosten runsauden jatkumista. Eniten nyt taitaa lennellä amiraaleja, neitoperhosia ja nokkosperhosia. Myös kultakuoriaiset ovat ilmaantuneet kukkiin. Usein ne ovat suosineet pioni Jan van Leeuweniä. Nyt syyshortensiat tuntuvat kutsuvan niitä luokseen.

Neitoperhonen ja nokkosperhonen

Ilmeisesti jonkun kasvin istutuspaikalla on merkitystä perhosten houkuttelevuuteen. Kiemurapenkin punahatut ovat aika varma paikka tavata perhosia. Sen sijaan Syyspenkin punahatut eivät niitä tunnu houkuttelevan. Kummassakin paikassa punahatut ovat auringossa. Ehkä paikan muilla kasveilla on merkitystä.

Clematis 'Princess Kate' - Tarhalyhtykärhö


Alkukesästä ostin kaksi muutaman eruon kärhöä. Istutin ne ruukkuihin kasvattamaan juuriaan. Samalla sain aikaa miettiä kärhöille sopivia istutuspaikkoja. Pikkupuutarhan oikopolkuja tehdessäni katse etsi mahdollisia aukkoja ja uusille istutuksille sopivia paikkoja. Princess Katelle paikka löytyikin helposti. Edellinen, elokuussa 2019 hankittu Kate oli jo ostohetkellä kovin huonovointinen, eikä se lähtenyt kasvuun ollenkaan. Hetken mietin, olisiko istutuspaikassa jokin kasvuun lähtöä haittaava tekijä. Sellaista en keksinyt, joten siihen istutin uuden Katen. Hän oli jo ehtinyt kehittää muutaman nupun ruukussa asuessaan. Ne avautuivat pian maahan pääsyn jälkeen. Princess Kate on mielestäni niin suloinen. Sen menestymistä toivon kovasti.

Sain istutettua myös toisen alkukesän edullisista kärhöistä eli punakukkaisen tarhalyhtykärhö Princess Dianan. Sen sanotaan olevan helppohoitoinen kärhö ja siksi soveltuvan hyvin myös vasta-alkajille. Katsotaan nyt, miten sen kanssa pärjään.

Hemerocallis Agnes Elpers

Vihdoin myös päivänlilja Agnes Elpers avasi nuppunsa. Tämä on totisesti päivänlilja-nimensä veroinen, sillä kukka ei kahta päivää hyväkuntoisena kestä. Kameran kanssa on oltava vikkelästi paikalla nupun avautuessa, jos haluaa sen parhaimmillaan kuvata.

Keltapäivänlilja ja Pink Damask ovat kukkineet jo pidemmän aikaa. Tämän kesän viimeiset kukat alkavat olla nyt näytillä.

Clematis Aljonushka Sävel-ruusun sylissä


Kuluneen kesän ylenmääräisestä laiskottelustako johtuu, mutta yhä on vaikea motivoida itsensä puutarhahommiin. Tekemisestä ei ole puutetta. Nyt ei sentään tarvitse selkä vääränä puutarhaa kastella, eikä nurmikkokaan hurjaa vauhtia kasva. Kitkemisen sentään sain jo alulle, kun päätin urakoida alueen kerrallaan. Ei siis kaikkien istutusalueiden kanttausurien kunnostusta yhden päivän aikana.

Eräs syyskesälle suunniteltu isompi urakka on kärhö Aljonushkan siirto pois Sävel-ruusun takaa.Se on istutettu aikana, jolloin ruuspensaat olivat pieniä. Nyt sekä kärhö että ruusupuska ovat komistuneet ja kumpikin vaatii enemmän tilaa. Osa Aljonushkan versoista on kasvanut Sävelen syliin, jolloin kukintaa on mahdollista katsella myös omasta pihasta. Valtaosa Aljonushkasta tarjoaa kauneuttaan tällä hetkellä naapureille. Aion kyllä ruusupensastakin ensi keväänä leikata, mutta se ei yksinään ratkaise kärhön näkyvyyttä. Siis lapiohommia edessä.

Viiniköynnös Zilga

Viinirypäleitä on kypsymässä runsaasti. Jonkin verran linnut ovat niitä käyneet napsimassa. Viime vuonna sato oli vaatimaton. Tein muutamista kypsyneistä rypäleistä hillokkeen joulupöytään laitettavaksi. Josko tänä kesänä pesisi varpaat kunnolla ja ryhtyisi polkemaan satoa sammiossa. 

Kosmoskukat


Tässäpä nämä laiskanpulskeat jorinat tältä erää.
Mukavaa viikonloppua kaikille!


40 kommenttia:

  1. Pitkän ajanjakson jälkeen tulin "jutustelemaan" tänne blogisivustolle. En ole edes omaa blogiani saanut päivitettyä, niin laiskanpulskealta oma elo tuntuu. Toki kaikenlaista muuta on puuhattu... Nauratti nuo hansikkaat, ihan kuin omista varastoista; aina puuttuvat ehjät oikeankäden hanskat ja ei se oikein istu tuo vasen hansikas oikeaan käteen:D Kun oikein innostuu kitkemishommiin, ei edes huomaa, että sormikkaan pää on jo rikki. Vasta käsien pesun aikaan tajuaa, että etusormi on musta ja kynnenalus täynnä multaa! Perhostenbongailua ja kasvien siirtopuuhia on täälläkin harrastettu. Princess Diana on kaunis kärhö, katosi minulta muutamaksi vuodeksi istutuksen jälkeen, mutta nyt kiipeää komeasti ja kukkia oli runsaasti. Princess Kate teksi mieleni hankkia, niin kaunis sekin on! Hyvää elokuun jatkoa, nautitaan loppukesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki useimmat meistä laiskanpulskeaa elämää viettäneistä on tehnyt kaikenlaista muuta. Ihan varmasti sinäkin. Aktiivisena puutarhahörhönä tuntuu nyt ihan kummalliselta, kun en saa itseäni entiseen tapaan siirrettyä viherhommiin. Ehkä laiskuus paranee jollain aikavälillä, toivokaamme.
      Sepäs se, oikean käden sormet ovat kohta pysyvästi mustat. Ei siinä työn tiimellyksessä reikiä ja kulumia huomaa. Vasta pesulla, kuten totesit.
      Kärhöjen tapa ilmaantua odottamatta on kyllä aika mukavaa. Niitä ei voi noin vain kuolleeksi julistaa. On odotettava hyvä tovi, joka sitten välillä palkitaan.
      Ehdottomasti nautimme loppukesästä.

      Poista
  2. Minulla on ollut kiireitä marjojen poimimisen kanssa olen nyt poiminut kahdeksan sankoa viinimarjoja en tosin itselle kaikkea. En ole oikein kerkinyt tänne blogin puolelle 😁
    Kauniit prinsessat olet puutarhaasi ostanut. Minä en voi tällaisia hanskoja kuin sinulla kuvassa on käyttää ollenkaan. Ne on aivan liian jäykät minun sormilleni. Minulla on vain ohkasia hanskoja ja niitä voi käyttää kummassakin kädessä kun se oikea on kulunut 🤗
    Jonkinverran pitää minunkin penkkejä kohentaa kun kiireiltäni kerkiän, vähän entisen laajennusta ja sen uuden " viimeisen "tekoa 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen määrä herukoita. Onneksi niille on yleensä aina riittävästi ottajia.
      Ohuet ja hyvin taipuvat hanskat ovat minunkin mieleeni, varsinkin kitkemisessä ja istuttamisessa. Sen sijaan lapiohommissa hanskojen on hyvä olla tanakampaa mallia. Samoin märissä hommissa pitäisi olla hiukan kosteuden kestävyyttä. Olen usein täydentänyt hanskavarastoani puutarhamessuilla. Nyt messuja ei ole ollut kahteen kevääseen, joten ehkä pitäisi lähteä rautakauppaan ostoksille.
      Hyvinhän tässä vielä ehtii penkkejä kohentaa ja uuttakin rakentaa. Mukavia touhupäiviä sinulle!

      Poista
  3. Täälläkin on puutarha alkanut elpymään sateiden tultua, yökosteus auttaa myös. Ihan joka paikka tosin ei täälläkään ole elpynyt. Lopetin kastelun kokonaan, koska mistään ei olisi riittänyt vettä niin paljoa että maa olisi helleviikkoina kastunut kunnolla :D

    Puutarhurina sanoisin tuohon edelliseen postauskeen että valitettavasti asiakkaat ymmärtävät helppohoitoisuuden myös niin ettei tarvitse tehdä mitään. Kaikki me puutarhahullut tiedämme että mikään ei pysy kuosissa jos ei yhtään siisti ja kitke :)

    Minunkaan puutarha ei ole mikään helppohoitoinen. Eikä se minua haittaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä sateita on nyt tullutkin, tänäänkin koko päivän. Sateet ovat tehneet hyvää kasveille, mutta paljon on sellaista, joka ei ainakaan enää tänä vuonna elvy. Toivotaan, että heräävät ensi keväänä mullan sisässä oleiltuaan.

      Sinä puitkin sanoiksi sen, mikä jäi omassa postauksessani toteamatta eli monelle helppohoitoisuus todellakin merkitsee "ei mitään tarvitse tehdä". Miten usein ammattilaiset siihen törmäävätkään, kun tällaiselle harrastelijallekin tuo on tullut tutuksi.

      Poista
  4. Tuo hanskaongelma on tuttu, en ole osannut sitä ratkaista! Minun viime vuonna istutettu prinsessa Diana ei vaivautunut tekemään kuin ihan muutaman kukan tänä vuonna, mutta ehkä hän innostuu vähitellen enemmän... Ja täällä olen kyllä todella laiskanpulskeana, vasta pohdin jaksaisinko mennä siirtämään muutaman kasvin tai tehdä blogipäivityksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että vasenkätisiä on vähemmän. Voisi järjestää käytettyjen hanskojen vaihtaripäiviä.
      Sirkku tuolla alussa kommentoi, kuinka hänen Dianansa oli herännyt uudelleen. Eli älä menetä toivoasi.
      Olkaamme rauhassa laiskanpulskeita. Kyllä ne aktiiviset hetket taas tulevat....toivottavasti!

      Poista
  5. Oikean käden hanskan kuluminen on tuttua, olen joskus toivonut, että myytäisiin pelkkää oikeaa kättä, vasemman käden hanskat kyllä pysyy ehjinä. Olen itsekin tehnyt nyt alue kerrallaan, tuntuu paremmalta etenemistavalta kuin että kanttaisi kaikki alueet ja heti perään kitkisi kaikki alueet. Nyt tulee kaikki hoitotoimenpiteet alue kerrallaan ja saa paremman tuntuman siihen alueeseen joka on käsittelyssä.
    Viime vuonna tähän aikaan oli paljon voikukan alkuja mitä piti kitkeä, nyt niitä on vähemmän mutta ratamoa on meilläkin tosi paljon. Näköjään rikkojen esiintyminen vaihtelee vuosittain. Ratamo tuntuu viihtyvän missä vaan, oli tiivistä maata tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin läjän hanskapareja roskiin, kun niitä vasemman käden ehjiäkään ei kannata turhanpanttina säästää. Tässä olisi jollekin ideanikkari älynväläyksen paikka.
      Totta tuo, että alue kerrallaan läpikäydessä tulee kokonaisuus tsekattua paremmin. Vähemmän stressaavaa myös, kun ei ahmi liian paljon tekemistä, vaan etenee hissukseen. Lyhyessäkin ajassa saa enemmän aikaan, kuin työn pariin lähtiessä ajattelee.
      Ehkä ensi kesänä on taas voikukkien taimia pilvin pimein, kun ne tänä kesänä kukkivat niin runsaina. Ratamo on onneksi helpompi kitkettävä verrattuna voikukkaan.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Pauliina!

      Poista
  7. Kyllä vain on ihan tuttu tuo oikean käden hanskan heikkous eli tuntuu kuin se jo alkuunsa olisi ohuempi/heikompi ja varsinkin sormien osuudelta. Olen saanut muutamat hanskat sopimaan ”nurinkätisesti”ja sellaisia olisi hyvä löytää lisää.
    Äsken pienten sadekuurojen lomassa kävin poimimassa punaherukoita muutaman tertullisen ja auringon paistaessa oli ilmassa lempeä syksyn henki, eli syksyyn ollaan menossa. Paljon olisi vielä jäljellä puutarhan kunnostus- ja muutoshommia, onneksi muutama muutostyö on jo muhimassa ja vain tekemistä vaille valmis.
    Minulle tuottaa monesti työn aloitus tenän, jostain syystä ei jokin homma vain käynnisty ja sitten kun se rima on ylitetty niin kaikki sujuu yllättävän nopeasti ja helposti.
    Ratamosta puheen ollen olen myös huomannut sen energisen kasvun voiman. Täällä pari ratamoa on pesiytynyt tuonne kukkapenkin reunustalle ja kasvu on todella hurjaa. En ole niitä poistanut ja syy on sellainen, että koska ratamo on iso kuin konsanaan kuunlilja ja sen jos nyppään pois ja tilalle jää pehmyt multa se on kuin kehotus Pena-kissalle kaivaa siihen vessakuoppa. Ratamo on jo tehnyt monet siemenvarret ja heti kasvattaa uudet leikattujen varsien tilalle.
    (Kissatarha yhdistettynä kukkatarhaan ei kaikissa tilanteissa ole paras mahdollinen yhdistelmä. Kissoissa on myös ero, Maija-neiti on kaikissa toimissaan hyvin sievä ja kohtuullinen kun taas Pena voimakkailla etutassuillaan kaivaa kuin paraskin ojuri 🤨. Mustan pehmeän mullan kutsu on Pena-kissalle vastustamaton ja hiekkalaatikko jää aina toiseksi. Että näin täällä… hyvää viikonvaihdetta sinne teille. 🌻


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä syy jättää ratamo kitkemättä. Jotkut kissat laittavat mullan lentämään kuoppaa kaivaessaan ja etenkin sitä peittäessään. Joskus nauratti katsella Juuson peittämisurakkaa, kun vielä metrin päästä sen piti kuopaista mukamas maata kakkapötkylän päälle. Ehkä Penalla on puutarhurin verta ja siksi se tykkää multaa kuopia.
      On niin totta, että vihdoin töihin tartuttuaan, ne hoituvat odotettua nopeammin.
      Täällä on tänään vettä tullut koko päivän ja välillä rankasti. Ei puhettakaan mistään ulkohommista.

      Poista
  8. Hyvä, että siellä on satanut - meillä sateet ovat edelleen olleet hyvin vähäisiä. Minulla on myös kasa puutarhahanskoja, joissa on reikä oikeassa etusormessa.
    Minä olen tänä kesänä kiinnittänyt erityisesti ratamoon huomiota, jotenkin sitä löytää joka puolelta.
    Olen paljon pohtinut uusien kärhöjen hankintaa, tuo Princess Diana voisi olla yksi vaihtoehto.
    Et kyllä ole laiskottelija, vaikka pidätkin välillä taukoa. Laiskottelu on myös luvallista ja tarpeellista välillä. Kauniit kosmoskukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aio sanoa, että sade jo riittäisi. Sen sanon, että vettä on tullut monena päivänä ja tänään koko päivän, välillä kaatamalla.
      Oikea etusormi minullakin on kaikista hanskoista puhki ja monesta myös peukalon ja etusormen välinen sauma.
      Princess Diana on kyllä tosi kaunis. On kyllä ihan mahdoton edes sanoa, mikä kärhö ei sitä olisi.
      Olen luonteeltani tekevä ihminen ja siksi ehkä puutarhasta poissa oleminen tuntuu laiskottelulta. Ilman muuta välillä on otettava kevyemmin.

      Poista
  9. Piti oikein kuukeloida tuo Sävel 😊 En ollut ennen kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löysit monta hyvää osumaa Sävelelle. Se kuuluu uudempiin kotimaisiin pensasruusuihin.

      Poista
  10. Olet ottanut todella kauniita kuvia >3 Minä olen itseäni vähän soimannut, kun olen suorastaan laiskotellut puutarhatöiden kanssa. Onneksi tuli näitä sateita, niin ei tarvitse edes kastella :D Nurmikon leikkaaminen on minun lempparihommia. Nyt pitäisi kyllä ottaa itseä niskasta kiinni, hanskat narikasta käteen ja siistiä pensaiden juuret. Huh, huh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha meidän on itseämme soimata. Lepo ja laiskottelu on luvallista. Ehkä asetamme itsellemme liian korkeat tavoitteet.
      Nyt ei todellakaan tarvitse kastella. Pilvet hoitavat sen puolen riittävän tehokkaasti.
      Hauska kuulla, että tykkäät nurmikon leikkaamisesta. Monessa perheessä se on miesten homma. Meillä minä olen vastannut nurtsinleikkuusta vuosikausia. En edes muista, milloin mies olisi sen tehnyt.

      Poista
  11. Syksyy kohti männään ja kaikenlaista hommoo on puutarhassa. Hanskat on kuluvaisia ja monenlaatuisiakin tarvitaan. Meillä on satanu kohtuuvella ja lämmintäkin on ollu. Mie ruukutin suurempiin ruukkuihin pistokkaista kasvneet kärhöt ja ne talavetan kellarissa, uusia en osta. Kitkemistä on vielä tiälläkin ja kasvien siirtelyy.
    Välillä voip vähän laiskotella puutarhatöissäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyä kohden mennään, mutta on tässä vielä kesääkin jäljellä. Toivotaan, että syksy on sen verran leuto, että ehdimme hyvin kaikki istutukset, siirrot ja muut tarpeelliset toimet.
      Olisi hienoa kuulla/lukea enemmänkin kärhöpistokkaistasi. Teepä siitä oma postaus.

      Poista
  12. Hanskajuttu on hyvin tuttu!
    Aivan upea tuo punainen päivänlilja, jollainen on suunnitelmissani hankkia seuraavaan penkinlaajennukseen, kun noita keltaisia perinteisiä on jo ihan riittävästi.
    Rentoa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Klaus Hadaschik on tuollainen punainen päivänlilja, jollet Agnes elpersiä mistään löydä.
      Samoin sinulle mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  13. Huomaan, että päivänliljoista ja sipulililjoistakin tulisi mukavasti lisäkukintaa hiipuvan kesän ja alkavan syksyn jaksolla. Minulla kasvaa vain ikivanhaa rusopäivänliljaa. Syyshommien listalla on sen jakaminen. Josko vaikka alkaisi taas kukkia saadessaan parannetun kasvupaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä kaikki on kukkinut aikaisin ja nopeasti, joten niitä myöhäisempiä kukkijoita kaipaa. Päivänliljoissa on sentään kaunis lehdistö, liljoissa ei niinkään.
      Nyt alkaa olla hyvä hetki kasvien jakamiselle, kun kosteuttakin taitaa olla joka paikassa riittävästi.

      Poista
  14. Oli niin kuivaa, että rikkoja ei saanut edes irti. Työntelin niitä vain haralla nurin. Hanskat kuluvat nopeasti, ehkä sitten kuitenkin ahkeroimme paljon. Ihana kuva tuo Amiraali ja kultakuoriainen Vim's Redillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa oli kuivaan aikaan kuin sementtiä. Siihen jos jkin kasvoi, siinä myös pysyi. Ellei sitten kuollut kuivuuteen. Nyt mennään toiseen äärimmäisyyteen. Ainakin meidän puutarhassa hukutaan kohta veteen.
      Kultakuoriaiset ovat sympaattisia ötököitä.

      Poista
  15. Olen huomannut saman, että oikean käden hanskat on rikki, vaikken niin ahkera mullassa möyrijä olekaan, mutta joskus on jotain tullut ilmeisesti tehtyä... onneksi isäntä on jossain vaiheessa ostanut mulle varahanskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että isäntä pitää sinut hanskoissa. Varahanskoja on hyvä olla, ettei jokin tärkeä homma jää rikkinäisen etusormen vuoksi tekemättä.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kommenteista päätellen iso osa meistä kuuluu etusormireikäisten hanskojen yhdistykseen.

      Poista
  17. Jokohan joku keksi antaa tämän vinkin hanskajuttuun? Onnistuiskohan tai auttaisko yhtään, jos leikkais toisesta kuluneesta hanskasta ehjän sormiosan irti ja laittaisi sen rikkinäisen sisälle? Tuleeko liian paksu väkerrys?

    Syksylle alkaa jo tuoksuakin, kosteus kestää pitkälle iltapäivään ja nyt on saatu sadetta useana päivänä reippaamin. Ihania kellokärhöjä sinulla, varsinkin tuo Kate:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkennässä hanskassa pitää olla otetuntuma. Silloin materiaali ei voi olla kovin paksua. Pitääpä kokeilla ehjän sormen leikkaamista ja yhdistämistä oikean käden rikkinäiseen hanskaan. Jos leikkaa riittävän pitkän osuuden, se saattaa pysyä napakassa hanskassa paikallaan.
      Nyt ei ole kosteudesta puutetta, ei aamulla eikä illalla. Vettä on tänäänkin tullut koko päivän. En valita. Kesän kuivuus on vielä hyvässä muistissa.

      Poista
  18. Kiitos jorinoista ja hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, mukavaa, että jaksoit lukea.
      Eloisaa elokuun jatkoa!

      Poista
  19. Hanskojen kuluminen on tuttua. Olen meittinyt perhosia, että onko parempi keskittyy perhoskasvit samoille nurkille vai ripotella, koska jotkin penkit eivät samalla tavalla perhosia houkuttele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen itsekin miettinyt. Toisaalta aurinko paistaa päivän kuluessa eri paikkoihin, mikä myös näyttää vaikuttavan perhosten vierailuihin. Viihtyvät selvästi aurinkoisemmissa paikoissa.

      Poista
  20. Jonkin näköistä puutarhaväsymystä alkaa olla minullakin ja toisaalta alkaa herätä uusia ideoita, vain toteutus puuttuu :)

    VastaaPoista
  21. Täällä odotellaan vielä sateita, olen kaivellut kuunliljoja ylös ja maa oli melkoisen kuivaa vieläkin. Täällä on tullut vain pieniä ripsauksia vettä. Ukkosetkin ovat jo parina päivänä kiertäneet meidän läheltä. Ehkä tällä viikolla on sadetta luvassa tännekin enemmän.
    Olen saanut pienen puutarha-flown päälle ja saanut paljon aikaiseksi, enemmän kuin edellisinä kahtena kuukautena yhteensä, ainakin siltä tuntuu.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!