Metsän katveesta pihalle piippoja katsomaan

Viikko on kulunut erilaisissa askareissa niin kotona kuin muuallakin. Vettä on satanut välillä taivaan täydeltä ja kerrankin taukoamaton lotina pihamaalla on tuntunut mukavalta. Lumi ja jää on sulanut hurjaa vauhtia. Tietenkin olen käynyt avustamassa tuota sulamistapahtumaa siirtämällä lunta pienempiin kasoihin ja paikkoihin, joista se on jo sulanut. Lisäksi olen ahkerasti hakannut käytäviltä jäätä sitä mukaa, kun se on alkanut lohkeamaan. Ei kyllä meidän piha ole milloinkaan aiemmin ollut näin lujassa jäässä - ja paksussa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että kevät meidänkin puutarhaan joskus tulee, vaikkakin lunta on paikoitellen vielä paljonkin. Suorastaan tolkuttomasti alapihalla johtavilla portailla, jonne sitä on yläpihalta talven mittaan kolattu.

Parin viikon ajan lähistöltä kuului jonkun työkoneen pörinää aamusta iltaan, mutta eipä ole tullut käytyä katsomassa, mitä siellä suunnassa tapahtuu. Naapurit valistivat, että mustikkametsässä on menossa metsänharvennus ja eilen tukkikuormia alkoikin kulkea tiellä tiheään. Tänään sitten päätimme käydä katsomassa, millaista jälkeä metsässä on saatu aikaan. Tukit on pinottu tien viereen ja osa tosiaan ja kuskattu poiskin. Sen sijaan metsään on jätetty oksat ja muut ilmeisesti metsäteollisuudelle kelpaamaton aines. Yleensähän myös tämä hakkuujäte on kuskattu johonkin sopivaan paikkaan pinoiksi myöhemmin pois vietäväksi. Toivottavasti näin tapahtuu tässäkin tapauksessa, sillä nyt metsässä kulkeminen on paljon vaikeampaa kun ajoittain pitää loikkia oksakasojen lomassa ja ylitse.

Pelkäsin, että metsässä olisi rujompaakin, mutta yllätyksekseni siellä ei oltu laitettu kaikkea tasaiseksi avohakkuuksi vaan metsä tuntui edelleen ihan oikealta metsältä. Muutama vuosi sitten toinen lähiseudun metsä vedettiin puuttomaksi. Mitä nyt muutama koivu sinne jätettiin yksinään huojumaan. Tuo paikka on minusta niin kovin surullisen näköinen, eikä laisinkaan kutsu luokseen. Lisäksi siellä oli jokin työkone möyrinyt oikein kunnolla ja maapohja oli pitkään ylösalas myllätty. Nyt siellä jo kasvaa kaikenlaista matalaa heinää ja risukkoa.

Monin paikoin länsirannikolla on uutisten mukaan tulvia. Vaikka täällä Uudellamaalla on lunta ollut todella paljon, ei minusta vettä ole ojissakaan mitenkään normaalia enempää. Ovathan nuo tienvarren ojat täynnä vettä, mutta ottaen huomioon lumen nopea hupeneminen, ei tuota vettä luulisi tulviksi saakka löytyvän. Meidän pihassa maa on kyllä vielä jäässä ja siksipä onkin varsinainen ihme, miten nuo sipulikukat pystyvät pukkaamaan itsensä pintaan.

Nämä - todennäköisesti narsissin piipot on kuvattu pari päivää sitten. Edelleen penkeissä on vielä jonkin verran lunta, mutta niin vain nuo piipot tuolta lumen keskeltä itsensä valoa kohti tuovat. Nyt ei enää parane mennä tallustelemaan kukkapenkkeihin lapion kanssa vaan varovasti jollain varrellisella välineellä kenties pikkaisen lunta voisi kasoista tasaisemmaksi tasoitella. Tai sitten jättää loput auringon sulatettaviksi. Huomiseksi on nimittäin luvattu auringonpaistetta ja se voisikin olla tämän harmaan viikon jälkeen ihan piristävää.

Rinteessä nuo "Ei-Scillat-vaan-olivatko-ne-Kevättähtiä" aloittelevat kukintaansa. Mielenkiintoista, miten paljon niitä kaikesta mylläyksestä huolimatta kesällä tuohon rinteeseen jäi. Sipuleita oli sadoittain ja varmasti niitä meni paljon myös kompostiin. Osan istutin pitkin tonttia, mihin vain keksin niitä tyrkätä. Ja osa jäi tietenkin rinteeseen. 

Yläpihan kukkapenkit ovat täynnä koivun oksia. Niitä on aina tullut talven mittaan kasapäin ja niin ehti tulla tänäkin talvena, koska koivu koki matkansa pään vasta kevättalvella. Toinen olopihan kukkapenkeistä, rinne ja alapiha ovat järkyttävän näköisiä; täynnä sahanpurua, koivunoksia ja kaikenlaista roskan roipetta. Lisäksi hangella tallusteltiin ahkerasti koivun kaatamisen, pätkimisen ja pois kuskaamisen ajan, joten alapihalle on tallaantunut tiivis polku, joka taitaa sulaa viimeisenä. Toivon mukaan sentään ennen juhannusta. Paikoitellen alapihalla jo pikkuisen pilkottaa paljas maa. Vielä ei kuitenkaan ole viisasta mennä haravan kanssa kukkapenkkejä rapsuttelemaan, sillä lumen alta paljastuva maa on erittäin märkää. Jos vain saan multasäkistä irrotettua riittävän ajoissa multaa, katan sillä syksyiset lehdet kukkapenkeissä ja unohdan koko haravoinnin. Sinnehän maatuvat.

Sainpa vihdoin väsättyä muutaman kortinkin. Oikean käden gangliopatista huolimatta olen iltaisin tehnyt ristipistotöitä. Patti arastaa jonkin verran, ei siis anna unohtaa itseään, mutta onneksi ei kuitenkaan säre. Enpä jaksa alituiseen juosta lääkärissä tyhjennyttämässä pattiani, sillä hetihän tuo näyttää täyttyvän uudelleen. Olkoon siinä, kunnes alkaa riittävästi ärsyttämään ja rajoittamaan tekemisiäni.

Lapsen hepan diagnoosiksi tuli hermovaurio, joka lienee niitä pahimpia mahdollisia vaivoja ravihevosen elämässä. Yksi jalka on likimain kokonaan poissa pelistä. Viikko sitten sattunut onnettomuus sai meikäläisenkin mielialan sen verran matalaksi, että olen ollut jotenkin saamaton. Haahuilen sinne tänne, mutta saan hyvin vähän näkyvää aikaan. Sitä kun toivoo lapsilleen hyvää elämää ilman suuria kompastuksia ja sitten kun niitä kuoppia lasten elämässä eteen tulee, suree ja murehtii kuin omiaan. 

Olen käynyt blogeja lukemassa ja hienoja kuvia katsomassa, mutta kommentointi on tainnut jäädä olemattomiin. Huomasin, että olen saanut uusia lukijoita, joista olen kovasti iloinen. Toivotankin lämpimästi tervetulleiksi Cherin, Pelaguun ja Taina T:n. 

Viikonlopun alkajaisiksi taas vaihteeksi yksi turkulaisvitsi. Viettäkää mukava viikonvaihde!

Puristavat kengät

Turkulainen osti uudet kengät, mutta pani ne heti kotiin päästyään kaappiin. 

-Mikset sinä käytä uusia kenkiä? miehen vaimo ihmetteli. 

-Olkoon nyt jonkin aikaa kaapissa, turkulainen tuumi. 

Myyjä sanoi, että ne puristavat pari ensimmäistä viikkoa.

 

* * *

 

 

 

Sulaako jäätikkö

Kevät etenee hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Yöpakkasia ei ole pahemmin ollut, vaan eipä tuo päivälämpötilakaan kovin korkealle ole kohonnut. Parempi kuitenkin muutama aste lämmintä. Viime päivinä on myös satanut vettä ihan kiitettävästi, mikä sulattaa etenkin jäätä. Päivisin olen kuluttanut aikaani hakkaamalla jäätä etupäässä kulkuväyliltä. Enpä muista, että näin paksua jäätikköä meidän pihalla olisi koskaan aiemmin ollut.

Kukkapenkit alkavat hissukseen ilmestyä lumen keskeltä. Tosin olen kyllä auttanut siinäkin hommassa lapioimalla lunta rinteeseen, josta se sulaa varsin nopeasti. Mitään sipulikukkien piippoja ei ole näkyvissä. Rinteessä olevassa pikkuisessa lumettomassa pläntissä näkyy sinisiä scillan nuppuja, mutta niitä on vaikea päästä katsomaan rämpimättä lumessa.

Poika sanoi, ettei meidän pihalla ole 26 vuoden täällä asumisen aikana milloinkaan ollut lunta vappuna, joten nyt tässä jännätään, sulaako tämä jäätikkö siihen mennessä. Toivottavasti näin käy.

Lunta kukkapenkkien päältä rinteeseen lapioidessani löysin hangesta jouluisen jäälyhdyn. Nyt se odottaa matkansa päätä pihamaalla, vaan eipä tuo näytä kiirettä pitävän. Olenpa tässä mietiskellyt, jäädytänkö ensi jouluna ainuttakaan jäälyhtyä, jos niitä joutuu kerran näin pitkälle kevääseen pihallaan vahtaamaan.

Meidän perhe on tällä hetkellä vähän allapäin, sillä Tyttölapsen heppa loukkaantui perjantaina vakavasti ja nyt sen hienosti alkanut raviura on vaakalaudalla, ehkä koko elämäkin. Lapsi itse pääsi mustelmilla ja lihaskivuilla, mutta sydämeen hänelle tuli taatusti suuri haava.

Mustarastas sentään lurittelee iltaisin aivan ihanasti. Yksi musta lintu napottaa kuusen latvassa ja virittää huilumaisen lurituksen, johon hetken kuluttua toinen mustarastas lähistöltä vastaa. Maanantaina näin myös yhden ainokaisen joutsenen lentävän kohtalaisen matalalla töräyttäen oman huutonsa. Oli niin pilvistä ja sumuista, että mahdollisesti kumppani lensi jossain lähistöllä. Olinpa onnellinen edes tuosta yhdestä näkemästäni joutsenesta.

 
 

Sateesta iloisena haasteeseen vastaten

Harvoinpa kaatosateeseen herääminen ilahduttaa näin paljon kuin tänä aamuna. Viime yö oli myös toinen yö aikoihin, jolloin ei ollut pakkasta. Eipä tässä millään hellesäällä pääse intoilemaan, sillä mittarissa on vain vajaa kaksi plusastetta. Se on kuitenkin huomattavasti parempi kuin viikkotolkulla jatkuneet yöpakkaset. Hangen pinta on hujahtanut merkittävästi alemmaksi, mutta onhan tuota edelleen ihan liikaa. Lisäksi varjoisen puolen käytävien jää on edelleen todella lujaa ja paksua. Siihen on yritetty hakata pieniä halkeamia, jotta aurinkoisista paikoista valuva vesi pääsisi paremmin pureutumaan jäähän ja hajottamaan sen rakennetta. Ehkä tässäkin asiassa tapahtuu nyt edistystä, kun päivällä pehmennyt jää ei enää yöpakkasten vuoksi jämähdä tiukkaakin tiukemmaksi.

 
Juuso ei erityisemmin sateesta ja vedestä tykkää, mutta ikkunasta katsottuna etupihan lätäkköön roiskuva sade näytti sitä kovasti kiinnostavan. Tai sitten joku muu, jota meikäläisen ihmismieli ei pystynyt tavoittamaan.

 
11 KYSYMYKSEN HAASTE

Pelaguu Kaaos kukkaruukussa -blogista antoi minulle 11 kysymyksen haasteen, johon tällaisena sateisena lauantaipäivänä on mukava tarttua. En kuitenkaan laita haastetta nyt eteenpäin, koska se kiersi alkuvuodesta aika pitkään. Kysymykset saa kuitenkin vapaasti napata ja laittaa eteenpäinkin niin halutessaan.

Ja nyt sitten vastauksia Pelaguun kysymyksiin:

1. Asia, josta viimeksi tai tänään turhauduit?
 
Eilen taisin turhautua lumeen, kuten niin monena päivänä aiemminkin. Sille ei nyt kuitenkaan voi mitään, joten turhautuminen tuli ja meni. En ylipäänsä kovin pitkään jaksa murehtia yhtä asiaa. Jollei turhautumisen aiheuttavaa asiaa pysty itse mitenkään korjaamaan, on kyllä ajanhukkaa kiskoa hiuksiaan sen vuoksi. 

2. Marjastus vai sienestys?
 
Marjastus ja jos sieniä siinä ohessa löytyy, pääsevät nekin mukaan. Marjastuksessakin lienee pääasia nauttia metsässä kulkemisesta  ja puiden huminasta. Mustikoita olen viime vuosina käynyt poimimassa, ja se onkin ollut helppoa, sillä mättäät ovat olleet sinisenään marjoista ja kovin pitkään ei marjassa ole tarvinnut ämpärinsä kanssa olla.

3. Rantaloma, aktiiviloma, kulttuuri vai joku muu?
 
Taitaa minun lomistani aina tulla aktiivilomia, sillä rannalla en pahemmin jaksa lötkötellä. Edellisestä varsinaisesta lomamatkasta on jo neljä vuotta. Silloin olimme Ukkokullan kanssa viikon Prahassa. Olisi mukava käydä edes kerran vuodessa ulkomailla, mutta tiukan budjetin vuoksi reissut ovat rajoittuneet lähinnä tarjousristeilyihin Tallinnaan tai Tukholmaan. Onneksi olen elämässäni reissannut paljonkin, joten eipä ole laisinkaan epämiellyttävää viettää kesälomaa oman puutarhan parissa. 

4. Lempi vuodenaika?
 
Kevät, kevät ja kesä!!! Tässä järjestyksessä. Kevät on päivittäisiä seikkailuja ja löytämistä omassa puutarhassa. Arvoituksia ja niiden ratkaisuja. Uuden suunnittelua ja toteuttamista. Tuoksuja, ääniä, valoisia iltoja. Ja vihdoin kesän koittaessa lempeitä tuulia ja lämpöä paljaiden jalkojen alla.

5. Asia, josta olet juuri nyt onnellinen?
 
Onni on oikeastaan aika väkevä sana, jonka liitän johonkin aika suureen tunteeseen. Näin arkipäivässä olen ehkä enemmänkin iloinen ja tyytyväinen, levollinen ja rauhallinen. Juuri nyt on vatsa täynnä Ukkokullan valmistamaa lohta ja kermaperunoita ja iltapäiväkahvin seuraksi on tarjolla aamupäivällä leipomiani korvapuusteja. Tällä hetkellä ei ole suurempia murheita suuntaan eikä toiseen, koti on siivottu ja laskut tältä erää maksettu, joten siinä lienee syytä tyytyväisyyteen.

6. Viimeksi lukemasi kirja?
 
Viime viikolla sain luettua Juha Itkosen Hetken hohtava valo ja Leif G.W. Perssonin Ken lohikäärmeen surmaa. Itkosen kirjasta pidin kovasti ja skandinaavisia dekkareita lukee mielikseen. Perssonin kirjoissa on mukavaa huumoria ja ruotsalaisille ominaista yhteiskuntakritiikkiä. 

7. Kirja, jota luet nyt?
 
Nyt ovat meneillään Leif G.W. Perssonin Lindamurha ja puutarhamessuilta ostamani Saila Roution Puutarha laatikoissa. Dekkaria luen iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista ja puutarhakirjaa sopivissa väleissä, esimerkiksi korvapuustien paistumista vahtiessani.

8. Lempipaikkasi kodissasi?
 
Minulla on oikeastaan monta lempipaikkaa riippuen siitä, mitä olen tekemässä. Olkkarin sohvalla tulee selattua lehtiä ja luettua päivisin. Ensin istun napakasti yhdellä tyynyllä, mutta lukemisen edistyessä huomaan makaavani koko sohvan pituudelta. Iltaisin taas istun usein meidän "kirjastossa" Ukkokullan seurana, vaikka en telkkua katselisikaan. Yleensä teen siellä käsitöitä ja kommentoin niin hyviä kuin huonojakin ohjelmia.

9. Laite tai hankita, jonka haluaisit hankkia, joka voisi helpottaa arkea?
 
Tämä on helppo. Tietenkin sellainen aurinko- ja tuulivoimalla toimiva remonttimies, joka tekisi tismalleen, mitä ehdotan: ensitöikseen rapsisi keittiön laattasaumat, vetäisi uudet silikonisaumat keittiöön ja vessoihin ja kiinnittäisi useamman kuukauden odottamassa olevan valolistan keittiöön, siivoaisi autotallin ja kellarin sekä aloittaisi kaadetun koivun oksien pilkkomisen. Heti ja nurisematta. Muun ajan remonttimies seisoisi talon nurkalla hiljakseen tuulessa ja auringossa latautumassa.

10. Kierteletkö kirppiksiä? Teetkö niistä yleensä hyviä löytöjä?  
 
Silloin tällöin tulee kirppiksillä käytyä, mutta minulta kyllä puuttuu sellainen kirppissilmä, jollainen esimerkiksi parilla ystävälläni on. Saatan ihan tyynesti kävellä jonkun hienon jutun ohi sitä näkemättä ja perässä kävelevä ystäväni nappaa löydön oitis hyppysiinsä minun hölmistyneenä ihmetellessä vieressä. Sen sijaan viime aikoina olen onnistuneesti tyhjentänyt kaappejani vuokraamalla kirppispöydän. Tavara löytää uuden omistajan ja minä saan jokusen euron. Tavoitteena on, etten käyttäisi saatuja euroja kaappien uudelleen täyttämiseen.
 
11. Kysymys, jonka itse itsellesi esittäisit? Jos saisit esittää itsellesi yhden kysymyksen tai antaa jonkun elämänohjeen, mikä se olisi.

Elämänohjeeksi itselleni kehottaisin madaltamaan vaatimustasoa ja itsekritiikin määrää.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Messuvisiitti puutarhamaailmaan

Tämän vuoden Puutarhamessut on sitten kukistettu. Ehkä olin ladannut itseni liian suurilla odotuksilla, mutta vähän jäi kyllä pettynyt olo. Näytillä oli saunamökkejä ja monen kesämökkipaikaksi profiloituneen kunnan tonttikauppiaita, mutta vähemmän esimerkiksi Etelä-Suomen alueella toimivia puutarhayrittäjiä ja taimikauppiaita. Siemeniä kauppaavat yrittäjät oli aika hyvin edustettuina ja myös muutama pääkaupunkiseudun iso kukkatalo. Sen sijaan ei Tolppolan taimistoa, Muhevaista tai muitakaan varsinaisista monivuotisten kasvien taimiviljelijöistä ja -kauppiaista. Eikö heitä kiinnosta esitellä omaa toimintaansa vai ovatko jo luovuttaneet Plantagenille ja markettien kesäpihoille.

Useamman tunnin tulin kiertäneeksi osastoja ja kerrankin yksin messuilla olleena panostin puhtaasti töllistelemiseen ilman mitään kiirettä. Ajattelin, että suurin ryntäys osuisi viikonvaihteeseen, mutta kyllä riitti väkeä torstaillekin. Kuvaaminen oli varsin haasteellista, kun käytävät olivat täynnä porukkaa. Muutama fiksu mummo oli ottanut perässä vedettävät kauppakassinsa mukaan ja niihin sopi sipuli poikineen. Sen sijaan muille messuvieraille tuotti hankaluuksia päästä ahtaissa paikoissa ohi noista pitkäksikin aikaa paikoilleen parkkeeratuista kauppakasseista. Jälleen kerran olin tyhmyyksissäni jättänyt repun kotiin. Se, jos mikä on messujenkin kaltaisessa paikassa erinomainen kantoapu.

Päätin heti alkuun, etten kierroksen ensimetreillä ryhdy tekemään kauppaa kenenkään kanssa. Ensinnäkin kaman kantaminen ihmismeressä on tuskallista ja toisekseen ajattelin, josko tarjoukset loppua kohti kenties paranisivat. No, niinhän ei tietenkään käynyt. Suorastaan kummastelin, miten päättämätön ihminen minusta on aikaa myöden tullut, sillä pyörin sipuli- ja juurakkopöytien ympärillä tarjontaa taivastellen ja messuilta poistuessani totesin, ettei tullut ostettua sipulin sipulia.

Kun edellisessä postauksessa harmittelin suomalaisten taimien onnetonta myyntikokoa, oli messuilla aika tuhdin kokoisia sipuleja, juurakoita ja taimiakin. Harvoin näkee niin muhkeita maksaruohomättäitä, kuin nyt oli tarjolla. Osittain ostamattomuuteeni vaikutti myös tämä kevään hidas edistyminen. Mietin, meneekö ostokset kenties hukkaan, kun niitä joutuisi pallottelemaan kenties pitkäänkin väliaikaismajotuksessa ennen maan multaan pääsyä. Suurin syy messutuliaisten puuttumiseen lienee kuitenkin se, ettei vaan tullut ainuttakaan ahaa-elämystä.

Jouluruusuja messuilla oli monessa muodossa ja paikassa. Niitä oli istutettu tällaisiin kivikoreihin, säkkeihin sekä multaan ja niitä oli likimain jokaisella kasvikauppiaalla myytävänä. Runsaasti oli myös liljoja, esikoita, jalohortensioita ja ylipäätään muita kevätkukkijoita. Sekä punttikaupalla ruusuja.

 

Erilaisten neuvontapalveluiden ja puutarha-alan yhdistysten edustajia oli useita. Hyötykasviyhdistys, Espoon puutarhayhdistys, Suomen ruususeura, Maatiainen ry ja Puutarhanaiset ry. Näiden ympärillä pörräsi paljon ihmisiä kyselemässä kaikenlaista, joten ilmiselvästi tällaisten tahojen esittelystä saattaisi olla enemmänkin hyötyä tulevilla messuilla.

Malliparvekkeita olisi voinut äänestää, mutta niiden lähelle oli vaikea päästä katselemaan, sillä paikalla oli useita kuvaajia isojen kameroiden kanssa. Olisko kenties kuvattu johonkin lehteen tai ohjelmaan, tiedä häntä. Puutarhamessualueen keskellä oli 1500 neliön alue, joka koostui kahdeksasta erilaisesta puutarhasta maailmalta: espanjalainen taidepuutarha, islantilainen kunttapuutarha, skandinaavinen moderni puutarha, japanilainen puutarha, keskieurooppalainen vesipuutarha, marokkolainen kuivakkopuutarha, italialainen ruukkupuutarha ja brasilialainen muotojen puutarha. Nämä puutarhat olisivat avautuneet paremmin kaksikerroksisen shamppanjabaarin yläkerrasta, mutta siellä oli niin täyttä, etten jaksanut odottaa vuoroani. Alueen hahmottamista ja eri maiden puutarhojen erottamista olisi auttanut jonkinlainen aluekartta, mutta sellaista en löytänyt. Lisäksi erot eri puutarhojen välillä oli aika pieniä, mikä ei suinkaan helpottanut niiden havainnointia.

Ylemmässä kuvassa lienee Skandinaavinen moderni puutarha ja keskimmäisessä Espanjalainen Taidepuutarha. Kumpaisessakin oli käytetty runsaasti eri väristä lasimurskan tapaista ainetta (mm. yläkuvassa olevat käytävät). Alimmassa kuvassa kuvittelisin olevan Marokkolainen Kuivakkopuutarha.

Kävin toki myös moikkaamassa Saaripalsta -blogin Saila Routiota, joka päivysti Oma Piha -lehden osastolla. Oikeastaan oli vähän häkellyttävää jutella ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut livenä, mutta jonka juttuja tulee lukeneeksi harva se päivä ja siinä ohessa vaihtaneeksi myös kommentteja. Livekokemus oli tällä kertaa varsin positiivinen, sillä Saila on huomattavasti profiilikuvaansa nätimpi ja erittäin sydämellisen tuntuinen persoona. Ostin messuilta hänen uusimman kirjansa "Puutarha laatikoissa" ja sain siihen ihan tuoreen signeerauksen kirjoittajalta itseltään.

Kevätpuutarhamessujen ohessa Helsingin Messukeskuksessa on myös Oma koti, OmaMökki ja Sisusta -messut. Pintapuolisesti tuli kierreltyä nämä muutkin kohteet etsiessäni Fiskarsin osastoa. Sen olisi luullut löytyvän puutarhapuolelta, mutta messuoppaan mukaan ko. osasto oli Oma Koti -alueella. Löysin kyllä oppaassa mainitun käytävän, mutta numerot loppuivat ja seinä tuli vastaan vaan ei etsittyä kohdetta. Mukana oli pari muutakin etsijää yhtä huonolla tuloksella. Se ei suuremmin jäänyt harmittamaan, sillä löysin kotona tarvitsemani tiedot netistä. Oma Koti -alueella kimppuuni hyökkäsi lauma kiinteistövälittäjiä ja remonttiyrittäjiä. Sisusta -messualue sen sijaan oli aika vaatimaton ja se oli pian katsottu. Muutama koruyrittäjä, joitakin sisustustilpehöörikauppiaita, yksi huonekaluyrittäjä yms. Useimmat tämän aihealueen yrittäjät taisivat olla samoja kuin joulunaluksen markkinoilla.

Messuvisiitin loppupuolella mietin, josko vielä jaksaisin käydä ostamassa muutaman sipulin tahi juurakon tai kenties jokusen kukkasen kotiin viemiseksi.  Olin kuitenkin julkisilla liikkeellä ja ulkona oli koleahko ilma. Ei nuo messuhinnat niin edullisia olleet, joten puin takin päälleni ja lähdin kohti rautatieasemaa. Nälkä kurni vatsassa ja vaikka olikin ollut tarkoitus käydä ainakin messukahvilla, alkoi koti tuntua mukavalta ruokailupaikalta. Sinne siis, kassi täynnä luettavaa vaan päässä ei kyllä yhtään uutta ideaa.

 

Keväästä ja puutarhasta - intouduin pohtimaan

Tänään oli reikä taivaassa ja tuumasin, josko sieltä olisi kevät tulossa. Radiossa nimittäin luvattiin mahdollista vesisadetta loppuviikoksi ja yölämpötilojen nousua. Sehän tietäisi kyytiä lumelle ja jäälle; myös varjoisiin paikkoihin. Tämä auringonpaiste on toki ollut mannaa sielulle ja huutia lumelle, mutta lähinnä paikkoihin, joihin se aurinko paistaa. Se, mikä on päivällä sulanut vedeksi, on yöllä jäätynyt luistinkentäksi. Tänä aamunakin mittari näytti lähes -10 astetta ja sisäänkäynti näytti pohjoisnavalta.

Sunnuntaina ja maanantaina työhuoneen ikkunasta näytti tältä. Ei paljon naurattanut. Ajoteiltä ja aurinkoisista paikoista tuo satanut lumi on sulanut pois, mutta meidän talon varjoisalla puolella sitä on edelleen jäljellä. Emme käyneet kolaamassa pois vaan ajattelimme, että olkoon siellä. Ei käydä katsomassa.

Tänään on leikkimökin edustalla vielä näin paljon lunta. Päivittäin olen käynyt heittämässä jonkun lapiollisen oikealla laskeutuvaan rinteeseen, josta lumi sulaa nopeimmin. Nytkin siellä on jo melko paljasta ja joitakin pieniä piippoja näkyvissä, mutta en vain millään jaksa odottaa kaiken lumen sulamista. Pitää vähän avustaa.

Tämä näkymä on viime vuonna päivää myöhemmin likimain samasta paikasta kuin tuo ylempi . Oli silloinkin lunta, mutta huomattavasti vähemmän ja yläpihalta lumet kyllä lähtivät aika nopeasti tämän jälkeen.

Päivänsini kasvaa hurjaa vauhtia

Luin teidän muiden blogeja ja aika monessa oli puhetta television puutarhaohjelmista. Viime vuotisissa ruotsalaisissa ja tanskalaisissa ohjelmissa kiinnitti huomiota puutarhoista hankittujen taimien kookkuus. Ovat kyllä ihan eri luokkaa kuin meillä myytävät. Oli sitten kyse kesäkukista, perennoista tai pensaista ja puista. Ilmastollinen kysymys osittain, mutta mieleeni tuli myös sellainen seikka, että tuodaanko meillä myyntiin taimet liiankin nopeasti lyhyen kasvukauden vuoksi? Jotta niistä saataisiin mahdollisimman nopeasti mahdollisimman hyvä tuotto? Isommaksi ja vankemmaksi kasvattaminenhan vaatii taimitarhoilta tilaa ja panostuksia ja siten myös enemmän kuluja. Taitava puutarhuri varmasti saa vaatimattomammankin taimen menestymään, mutta paljon on myös ihmisiä, jotka eivät niin kasvien päälle ymmärrä. Kunhan lykkäävät johonkin kasvamaan ja toivovat parasta. Ja ellei kasva ja menesty, ostetaan seuraavana keväänä uusi. Etenkin nykyisin, kun puutarhan laittamisesta on tullut varsinaista sisustusmuotia.

Tuohon edelliseen liittyy minusta myös näiden kotimaisten puutarhaohjelmien "kaikki-uusiksi-helposti" -tyyli. Kaivuri ja multakuorma sekä kasa kiviä pihalle ja asukkaat viikoksi etelään. Puutarhan hoito on muotia, mutta sen täytyy olla helppoa, eikä siihen haluta uhrata aikaa eikä selkänahkaa. Kiva on istua päivänvarjon alla muovirottinkikalusteissa kaasugrillin ääressä, mutta tuskin jaksetaan kantaa niitä kalliita istuinpäällisiä sateelta suojaan. Pihaa suojaa tiivis tuija-aita ja kaikki kävelyalueet on laatoitettu ja mielellään myös lämmitetty, ettei tarvitse lumia luoda. Piha on viimeistä kulmaa myöten valaistu, jotta grillijuhlissa ei kompastu, kun viinilasi kädessä kuljetaan esittelemässä uusimpia virityksiä, joita rautakaupasta suinkin on mahdollista ilman puutarhakäsineitä kotiin raahata. 

Minun puutarhani on kaikkea muuta kuin oikeaoppinen, minkään mittapuun mukaan. Moni asia on sinne päin ja yhtä moni tyystin vinksallaan. Jokaisen kasvin olen itse maahan kaivanut ja jokaisen tontilta löytyvän kiven johonkin omalla ruisvoimalla raahannut. Ajatus on kaikenaikaa liitänyt unelmien puutarhoissa, jossa rehevänä versoo, kasvaa ja kukoistaa, tuottaa hedelmää ja antaa kodin linnuille ja hyönteisille. Vaan eihän se niin mene. Myyrä järsii pensaat, pupu syö omenapuun ja kova talvi tappaa kirsikan eikä ainutkaan siemenestä kasvatettu kukka näe seuraavaa kesää. Jonain kesänä voimia riittää vaikka toisille jakaa ja jonain kesänä ei tahdo jaksaa lapiota kellarista kantaa. Joskus on rahaa vähän enemmän ostaa uusia taimia ja toteuttaa talven aikana tehtyjä suunnitelmia. Joskus ne pienimmätkin suunnitelmat on joko siirrettävä seuraavaan vuoteen tai unohdettava.

Kaikesta huolimatta sitä joka kevät odottaa kärsimättömästi lumen sulamista ja ensimmäisten piippojen ilmestymistä. Siitä alkaa väsymätön puskien ja nurkkien kiertely ja kasvun ihmeen taivastelu ja se jatkuu, kunnes uusi talvi alkaa vääjäämättä tehdä tuloaan. Joka kevät olen yhtä innoissani ja valmiina toteuttamaan uusia ideoita. Jokainen uusi kevät ja kesä merkitsee saumatonta jatkumoa edelliseen kesään. Minulle puutarha ei suinkaan ole yksittäinen projekti, joka alkaa jostakin ja päättyy johonkin. Puutarha on elämäntapa, jossa kaikessa on sydän mukana. Ainoa, mikä harmittaa, on se, että todennäköisesti en tule koskaan näkemään puutarhaani valmiina. Mutta oikeastaan - ei sekään pahemmin harmita. Onpahan tekemistä loppuiäksi.

Huomenna ajattelin mennä Puutarhamessuille. Ihastelemaan, taivastelemaan, katselemaan ja ideoita poimimaan. Jotain saattaa mukaan tarttua, konkreettisesti tai mielen perukoilla. Ellei tartu, ei sekään niin vaarallista ole!
 

 

Fasaanikukko vieraisilla

Eipä ole pitkää aikaa siitä, kun tuttavalle totesin, ettei meidän kylällä ole fasaaneita näkynyt. Eikös sitten viime maanantaina oikein komea urosfasaani tepsuttanut pihamaalla lähtiessämme anopin synttärikahville. En ehtinyt linnusta silloin kuvaa ottamaan, mutta eilen keittiössä istuessamme poika huomasi fasaanin jälleen pihalla. Miten ihmeessä kamera ei koskaan ole käsillä, kun jotain jännittävää olisi kuvattavana, joten menetin monen moninaista tärkeää minuuttia kameraa hakiessani. Ehdin kuitenkin keittiön ikkunasta saada oheisen kuvan ennen fasaanin katoamista lumivallin taakse.

Koska fasaani suunnisti talon päätyä kohti, laitoin kiireesti saappaat jalkaan ja siirryin toista kautta fasaania vastaan. Aurinkoisen päivän jälkeen pihakäytävällä sulanut lumi oli iltaa myöten alkanut jäätyä ja rapisi jalkojeni alla ilkeästi. Fasaani mulkaisi minua pelokkaasti - tai sitten kiukkuisesti - ja jatkoi matkaansa metsään. Pitäisi varmaan harjoitella enemmän nopeiden tilanteiden ennakoimista ja kuvaamista, mutta onnekseni sentään sain pari kuvaa tallennettua fasaanin vierailusta.

Fasaanivaltaisilla alueilla asuvat ihmiset nurisevat siitä, että nuo urokset tuppaavat keväisin herättämään aamuvarhaisella äänekkäillä kiljumisillaan. Siitä huolimatta olisin iloinen, jos näitä komeita lintuja näkyisi meillä päin hiukan useammin.

Kuten noista fasaanikuvista käy selville, talon varjoisammalla puolella lunta riittää vielä melkoisesti. Varsin talvista on kävellä talon sisäänkäynnin puolella, josta nämä aurinkoiset säät eivät ole juurikaan lunta sulattaneet. Olopihan puolella sen sijaan alkaa pihahiekka vähitellen ilmestyä lumen ja jään alta. Noiden terassilla talven ajan levänneiden ruukkujenkin edestä jääpalat sulivat eilen lähestulkoon kokonaan. Muutamia rinteessä pilkistäviä piippoja lukuunottamatta meidän tontilla ei ole pilkahdustakaan mistään vihertävästä tai nupun nupusta. Miten olisikaan, kun lunta on edelleen kasapäin ja paikoitellen sen pinta on jäätynyt kovaksi.

Katselin kalenterini merkintöjä ja totesin, että aurinko on paistanut likimain joka päivä kolmen edellisen viikon ajan.  Hyytävän kylmistä öistä huolimatta auringonpaiste on nostanut päivälämpötilan muutamaan plusasteeseen ja onneksi olemme saaneet nauttia edes jonkinlaisesta kevään edistymisestä. Auringolla on myös ihmisen mielelle erittäin positiivinen vaikutus. Kyllä tuntuu toiveikkaalta kuunnella sulavan lumen aiheuttamaa lorinaa ränneissä ja katsella taivaan sineä.

Kissakin on innostunut nauttimaan lämpimistä kevätpäivistä. Aikansa pihalla pyörittyään se löysi leikkimökin kynnysmatolta sopivan torkkupaikan. Tässä eräänä päivänä olimme Juuson kanssa päivälenkillä tarkoituksenamme hakea päivän posti. Postilaatikon takaa oli lumi sulanut ja paljastanut pari ruohomätästä, joihin katti alkoi hinkkaamaan itseään. Se ei tiennyt, miten päin olisi parasta olla ja lopulta mätkähti kohti ruohomättäitä ryhtyen onnellisena pitkin pituuttaan pyörimään ja möyrimään maassa. Ei siinä mitään, pyöriköön. Harmi vain, ettei Juuso ole ihan pieni kissa, eikä se siten mahtunut pelkästään mättään päälle vaan ulottui viereiseen kuralätäkköön. Normaalisti Juuso hyppii hienostuneesti lätäköiden yli, ettei vain hänen hienot tassunsa vahingossakaan kastuisi. Miten nyt olikaan kissalla niin onnellisen keväinen olo, ettei edes kuralätäkkö sitä haitannut.

Mutakylvyn jälkeen Juuso halusi tietenkin sisälle ja siinä meille tulikin pieni arvovaltakiista. Minä nimittäin ryhdyin taskusta löytämälläni työhanskalla pyyhkimään sen karvoista ylimääräisiä kuravesiä, mutta kissapa sähähti minulle kiukkuisesti ja pyrki entistä tiiviimmin saamaan tassunsa avautuvan ulko-oven väliin. Kissan karvoilla on kyllä ihmeellinen kyky kuivua hyvin nopeasti ja ruokakupin äärestä jonkin ajan kuluttua pois lähtiessään ei ainakaan lattialle enää jäänyt märkiä jälkiä. Onneksi Juuso päätti hoitaa päiväpesunsa omalla vakiopaikallaan nojatuolissa, johon olen asettanut hänen oman fleecepeittonsa suojaksi. Jos kuraa karvoissa vielä olikin, sen voin aikanaan pestä peitosta pois.

Juuso vahtii rairuohoaan, välillä se tunki koko naamansa ruohoon. Haisteli ehkä kevättä...

Tänään ei aurinko taivaalla paista ja aamuseitsemältä mittari näytti pakkasta -8.9. Ulkona on navakka tuuli ja tässä kirjoittaessani olen kuunnellut radiossa, kuinka lännestä lähestyvä lumipyry on jo aiheuttanut liikenteessä ongelmia. Jospa nyt olisi sitten tulossa sitä vanhan surmaa. Toivon mukaan ei kuitenkaan senttikaupalla ja päivätolkulla.

Taidanpa pitää tänään vapaapäivän, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, etten mene pihalle paukuttelemaan jäätä käytäviltä enkä siirtelemään lunta kasoista esimerkiksi rinteeseen, jossa se sulaa nopeimmin. Ei, nyt on vaihtoehtona joko palata jännittävään Leif GW Perssonin dekkariin tai viimeistelemään ristipistoruusua. Kun nyt kuitenkin tulin lukeneeksi useista blogeista taimikasvatusjuttuja, saatankin laittaa vielä jokusen siemenen multaan.

Ja loppuviikosta onkin sitten Puutarhamessujen aika.

* * *

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään."

- Cicero -

* * *

 

 

Sipulikukan kärkiä näkyvissä

Puutarhaportti 3.4.2013

Puutarhaportti 3.3.2013

Kuukausi on jälleen vaihtunut ja on aika vertailla puutarhaportin tarjoamaa näkymää. Onhan tuossa selvä muutos, vaikka lunta onkin edelleen ihan hurjan paljon.

Tätähän on saanut odottaa, mutta ai, miten hyvältä noiden sipulikukkien kärkien ilmestyminen tuntuukaan! Meidän pihalla ensimmäiset kärjet tulevat pintaan yleensä rinteessä, aroniapensaiden alla. Siitä lumi sulaa aina ensimmäisenä. Tänä vuonna paikka on aika kurjan näköinen, sillä kaadetun koivun sahanpurut ja oksanrippeet ovat pureutuneet hankeen niin tanakasti, ettei niitä saa irroitettua juuri millään. Kunhan lumi on sulanut, pääsen haravan kanssa siistimään paikkoja ja tutkimaan puun kaatamisen aiheuttamia vaurioita kukkapenkissä.

Rinteen vasemman puolen suhteen onkin jännittävät ajat käsillä, sillä mylläsin paikan loppukesästä perusteellisesti ja nyt sitten odotellaan, mikä lähtee kasvuun ja mitä kenties joudun parantelemaan.

Pari päivää on mennyt rattoisasti klapitalkoissa. Joskus aiemmin meillä on ollut muutaman päivän vuokralla klapikone, mutta nyt sellaista ei saanut mistään. Ukkokulta kierteli vuokraamoita ja lopulta kauppoja ja osti vempaimen, jolla homma on sujunut yllättävän helposti. Oksaisimmat kohdat ovat tosin vaatineet jonkin verran pähkäilyä, mutta nyt puut on pilkottu ja odottavat enää latomista kuivumaan. Mihin nuo puut pinoisi, kun kaikkialla on lunta? Se onkin ratkaistava ennen pinoamisen aloittamista.

Edelleen on lähes kymmenen asteen yöpakkasia, mutta päivisin aurinko lämmittää ihan mukavasti. Tänäänkin talon varjoisammalla puolella mittarissa on +3 lämpöastetta, mikä on merkittävä edistys viime viikon miinusasteisiin verrattuna. Lumi sulaa, vaikkakin hitaasti, ja vähitellen hangen alta paljastuu tuttuja elementtejä. Pikkupuutarhan kivikin on vihdoin riisumassa paksua talvipeitettään.

Sisäänkäynnin tuijien reunustalla sammalleimut ovat alkaneet vihertyä. Paikka on aika aurinkoinen, mutta lunta on tuijien toisella puolella oikein kunnolla tiivistyneenä ojaan ja tien penkalle. Tänä vuonna en ole suojannut tuija-aidannetta auringolta. Ensin ne olivat niin syvällä hangessa, että vain hitusen latvankärkeä näkyi ja sitten unohdin koko homman. 

Varaparkkipaikalle jäi säkkiin sen verran paljon kivituhkaa, etten jaksanut säkkiä mihinkään liikuttaa. Siellähän nuo ovat näköjään säilyneet ja vasta eilen huomasin lumen sulaneen hiekkasäkin ympäriltä. Multaa täytyy varmaan taas tilata tuollainen jättisäkillinen, sillä meneehän sitä. Josko saisi auton tuomaan lastin alapihalle läheisen pallokentän kautta. Helpottaisi minun kärräysurakkaani.

Aurinkoisten päivien huikeaa taivaan sineä on saanut ihailla mielin määrin. Jos lumen määrä ja kevään hidas edistyminen harmittaakin, ei voisi kirkkaammin aurinko paistaa kuin mitä viime päivinä on paistanut. Tänään kenotin klapiurakkani päätteeksi kameran kanssa pihalla ja katselin lentokoneen piirtämää valkoista vanaa taivaalla. Tuumasin, että kyllä vain on upea päivä.