Fasaanikukko vieraisilla

Eipä ole pitkää aikaa siitä, kun tuttavalle totesin, ettei meidän kylällä ole fasaaneita näkynyt. Eikös sitten viime maanantaina oikein komea urosfasaani tepsuttanut pihamaalla lähtiessämme anopin synttärikahville. En ehtinyt linnusta silloin kuvaa ottamaan, mutta eilen keittiössä istuessamme poika huomasi fasaanin jälleen pihalla. Miten ihmeessä kamera ei koskaan ole käsillä, kun jotain jännittävää olisi kuvattavana, joten menetin monen moninaista tärkeää minuuttia kameraa hakiessani. Ehdin kuitenkin keittiön ikkunasta saada oheisen kuvan ennen fasaanin katoamista lumivallin taakse.

Koska fasaani suunnisti talon päätyä kohti, laitoin kiireesti saappaat jalkaan ja siirryin toista kautta fasaania vastaan. Aurinkoisen päivän jälkeen pihakäytävällä sulanut lumi oli iltaa myöten alkanut jäätyä ja rapisi jalkojeni alla ilkeästi. Fasaani mulkaisi minua pelokkaasti - tai sitten kiukkuisesti - ja jatkoi matkaansa metsään. Pitäisi varmaan harjoitella enemmän nopeiden tilanteiden ennakoimista ja kuvaamista, mutta onnekseni sentään sain pari kuvaa tallennettua fasaanin vierailusta.

Fasaanivaltaisilla alueilla asuvat ihmiset nurisevat siitä, että nuo urokset tuppaavat keväisin herättämään aamuvarhaisella äänekkäillä kiljumisillaan. Siitä huolimatta olisin iloinen, jos näitä komeita lintuja näkyisi meillä päin hiukan useammin.

Kuten noista fasaanikuvista käy selville, talon varjoisammalla puolella lunta riittää vielä melkoisesti. Varsin talvista on kävellä talon sisäänkäynnin puolella, josta nämä aurinkoiset säät eivät ole juurikaan lunta sulattaneet. Olopihan puolella sen sijaan alkaa pihahiekka vähitellen ilmestyä lumen ja jään alta. Noiden terassilla talven ajan levänneiden ruukkujenkin edestä jääpalat sulivat eilen lähestulkoon kokonaan. Muutamia rinteessä pilkistäviä piippoja lukuunottamatta meidän tontilla ei ole pilkahdustakaan mistään vihertävästä tai nupun nupusta. Miten olisikaan, kun lunta on edelleen kasapäin ja paikoitellen sen pinta on jäätynyt kovaksi.

Katselin kalenterini merkintöjä ja totesin, että aurinko on paistanut likimain joka päivä kolmen edellisen viikon ajan.  Hyytävän kylmistä öistä huolimatta auringonpaiste on nostanut päivälämpötilan muutamaan plusasteeseen ja onneksi olemme saaneet nauttia edes jonkinlaisesta kevään edistymisestä. Auringolla on myös ihmisen mielelle erittäin positiivinen vaikutus. Kyllä tuntuu toiveikkaalta kuunnella sulavan lumen aiheuttamaa lorinaa ränneissä ja katsella taivaan sineä.

Kissakin on innostunut nauttimaan lämpimistä kevätpäivistä. Aikansa pihalla pyörittyään se löysi leikkimökin kynnysmatolta sopivan torkkupaikan. Tässä eräänä päivänä olimme Juuson kanssa päivälenkillä tarkoituksenamme hakea päivän posti. Postilaatikon takaa oli lumi sulanut ja paljastanut pari ruohomätästä, joihin katti alkoi hinkkaamaan itseään. Se ei tiennyt, miten päin olisi parasta olla ja lopulta mätkähti kohti ruohomättäitä ryhtyen onnellisena pitkin pituuttaan pyörimään ja möyrimään maassa. Ei siinä mitään, pyöriköön. Harmi vain, ettei Juuso ole ihan pieni kissa, eikä se siten mahtunut pelkästään mättään päälle vaan ulottui viereiseen kuralätäkköön. Normaalisti Juuso hyppii hienostuneesti lätäköiden yli, ettei vain hänen hienot tassunsa vahingossakaan kastuisi. Miten nyt olikaan kissalla niin onnellisen keväinen olo, ettei edes kuralätäkkö sitä haitannut.

Mutakylvyn jälkeen Juuso halusi tietenkin sisälle ja siinä meille tulikin pieni arvovaltakiista. Minä nimittäin ryhdyin taskusta löytämälläni työhanskalla pyyhkimään sen karvoista ylimääräisiä kuravesiä, mutta kissapa sähähti minulle kiukkuisesti ja pyrki entistä tiiviimmin saamaan tassunsa avautuvan ulko-oven väliin. Kissan karvoilla on kyllä ihmeellinen kyky kuivua hyvin nopeasti ja ruokakupin äärestä jonkin ajan kuluttua pois lähtiessään ei ainakaan lattialle enää jäänyt märkiä jälkiä. Onneksi Juuso päätti hoitaa päiväpesunsa omalla vakiopaikallaan nojatuolissa, johon olen asettanut hänen oman fleecepeittonsa suojaksi. Jos kuraa karvoissa vielä olikin, sen voin aikanaan pestä peitosta pois.

Juuso vahtii rairuohoaan, välillä se tunki koko naamansa ruohoon. Haisteli ehkä kevättä...

Tänään ei aurinko taivaalla paista ja aamuseitsemältä mittari näytti pakkasta -8.9. Ulkona on navakka tuuli ja tässä kirjoittaessani olen kuunnellut radiossa, kuinka lännestä lähestyvä lumipyry on jo aiheuttanut liikenteessä ongelmia. Jospa nyt olisi sitten tulossa sitä vanhan surmaa. Toivon mukaan ei kuitenkaan senttikaupalla ja päivätolkulla.

Taidanpa pitää tänään vapaapäivän, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, etten mene pihalle paukuttelemaan jäätä käytäviltä enkä siirtelemään lunta kasoista esimerkiksi rinteeseen, jossa se sulaa nopeimmin. Ei, nyt on vaihtoehtona joko palata jännittävään Leif GW Perssonin dekkariin tai viimeistelemään ristipistoruusua. Kun nyt kuitenkin tulin lukeneeksi useista blogeista taimikasvatusjuttuja, saatankin laittaa vielä jokusen siemenen multaan.

Ja loppuviikosta onkin sitten Puutarhamessujen aika.

* * *

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään."

- Cicero -

* * *