Metsän katveesta pihalle piippoja katsomaan

Viikko on kulunut erilaisissa askareissa niin kotona kuin muuallakin. Vettä on satanut välillä taivaan täydeltä ja kerrankin taukoamaton lotina pihamaalla on tuntunut mukavalta. Lumi ja jää on sulanut hurjaa vauhtia. Tietenkin olen käynyt avustamassa tuota sulamistapahtumaa siirtämällä lunta pienempiin kasoihin ja paikkoihin, joista se on jo sulanut. Lisäksi olen ahkerasti hakannut käytäviltä jäätä sitä mukaa, kun se on alkanut lohkeamaan. Ei kyllä meidän piha ole milloinkaan aiemmin ollut näin lujassa jäässä - ja paksussa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että kevät meidänkin puutarhaan joskus tulee, vaikkakin lunta on paikoitellen vielä paljonkin. Suorastaan tolkuttomasti alapihalla johtavilla portailla, jonne sitä on yläpihalta talven mittaan kolattu.

Parin viikon ajan lähistöltä kuului jonkun työkoneen pörinää aamusta iltaan, mutta eipä ole tullut käytyä katsomassa, mitä siellä suunnassa tapahtuu. Naapurit valistivat, että mustikkametsässä on menossa metsänharvennus ja eilen tukkikuormia alkoikin kulkea tiellä tiheään. Tänään sitten päätimme käydä katsomassa, millaista jälkeä metsässä on saatu aikaan. Tukit on pinottu tien viereen ja osa tosiaan ja kuskattu poiskin. Sen sijaan metsään on jätetty oksat ja muut ilmeisesti metsäteollisuudelle kelpaamaton aines. Yleensähän myös tämä hakkuujäte on kuskattu johonkin sopivaan paikkaan pinoiksi myöhemmin pois vietäväksi. Toivottavasti näin tapahtuu tässäkin tapauksessa, sillä nyt metsässä kulkeminen on paljon vaikeampaa kun ajoittain pitää loikkia oksakasojen lomassa ja ylitse.

Pelkäsin, että metsässä olisi rujompaakin, mutta yllätyksekseni siellä ei oltu laitettu kaikkea tasaiseksi avohakkuuksi vaan metsä tuntui edelleen ihan oikealta metsältä. Muutama vuosi sitten toinen lähiseudun metsä vedettiin puuttomaksi. Mitä nyt muutama koivu sinne jätettiin yksinään huojumaan. Tuo paikka on minusta niin kovin surullisen näköinen, eikä laisinkaan kutsu luokseen. Lisäksi siellä oli jokin työkone möyrinyt oikein kunnolla ja maapohja oli pitkään ylösalas myllätty. Nyt siellä jo kasvaa kaikenlaista matalaa heinää ja risukkoa.

Monin paikoin länsirannikolla on uutisten mukaan tulvia. Vaikka täällä Uudellamaalla on lunta ollut todella paljon, ei minusta vettä ole ojissakaan mitenkään normaalia enempää. Ovathan nuo tienvarren ojat täynnä vettä, mutta ottaen huomioon lumen nopea hupeneminen, ei tuota vettä luulisi tulviksi saakka löytyvän. Meidän pihassa maa on kyllä vielä jäässä ja siksipä onkin varsinainen ihme, miten nuo sipulikukat pystyvät pukkaamaan itsensä pintaan.

Nämä - todennäköisesti narsissin piipot on kuvattu pari päivää sitten. Edelleen penkeissä on vielä jonkin verran lunta, mutta niin vain nuo piipot tuolta lumen keskeltä itsensä valoa kohti tuovat. Nyt ei enää parane mennä tallustelemaan kukkapenkkeihin lapion kanssa vaan varovasti jollain varrellisella välineellä kenties pikkaisen lunta voisi kasoista tasaisemmaksi tasoitella. Tai sitten jättää loput auringon sulatettaviksi. Huomiseksi on nimittäin luvattu auringonpaistetta ja se voisikin olla tämän harmaan viikon jälkeen ihan piristävää.

Rinteessä nuo "Ei-Scillat-vaan-olivatko-ne-Kevättähtiä" aloittelevat kukintaansa. Mielenkiintoista, miten paljon niitä kaikesta mylläyksestä huolimatta kesällä tuohon rinteeseen jäi. Sipuleita oli sadoittain ja varmasti niitä meni paljon myös kompostiin. Osan istutin pitkin tonttia, mihin vain keksin niitä tyrkätä. Ja osa jäi tietenkin rinteeseen. 

Yläpihan kukkapenkit ovat täynnä koivun oksia. Niitä on aina tullut talven mittaan kasapäin ja niin ehti tulla tänäkin talvena, koska koivu koki matkansa pään vasta kevättalvella. Toinen olopihan kukkapenkeistä, rinne ja alapiha ovat järkyttävän näköisiä; täynnä sahanpurua, koivunoksia ja kaikenlaista roskan roipetta. Lisäksi hangella tallusteltiin ahkerasti koivun kaatamisen, pätkimisen ja pois kuskaamisen ajan, joten alapihalle on tallaantunut tiivis polku, joka taitaa sulaa viimeisenä. Toivon mukaan sentään ennen juhannusta. Paikoitellen alapihalla jo pikkuisen pilkottaa paljas maa. Vielä ei kuitenkaan ole viisasta mennä haravan kanssa kukkapenkkejä rapsuttelemaan, sillä lumen alta paljastuva maa on erittäin märkää. Jos vain saan multasäkistä irrotettua riittävän ajoissa multaa, katan sillä syksyiset lehdet kukkapenkeissä ja unohdan koko haravoinnin. Sinnehän maatuvat.

Sainpa vihdoin väsättyä muutaman kortinkin. Oikean käden gangliopatista huolimatta olen iltaisin tehnyt ristipistotöitä. Patti arastaa jonkin verran, ei siis anna unohtaa itseään, mutta onneksi ei kuitenkaan säre. Enpä jaksa alituiseen juosta lääkärissä tyhjennyttämässä pattiani, sillä hetihän tuo näyttää täyttyvän uudelleen. Olkoon siinä, kunnes alkaa riittävästi ärsyttämään ja rajoittamaan tekemisiäni.

Lapsen hepan diagnoosiksi tuli hermovaurio, joka lienee niitä pahimpia mahdollisia vaivoja ravihevosen elämässä. Yksi jalka on likimain kokonaan poissa pelistä. Viikko sitten sattunut onnettomuus sai meikäläisenkin mielialan sen verran matalaksi, että olen ollut jotenkin saamaton. Haahuilen sinne tänne, mutta saan hyvin vähän näkyvää aikaan. Sitä kun toivoo lapsilleen hyvää elämää ilman suuria kompastuksia ja sitten kun niitä kuoppia lasten elämässä eteen tulee, suree ja murehtii kuin omiaan. 

Olen käynyt blogeja lukemassa ja hienoja kuvia katsomassa, mutta kommentointi on tainnut jäädä olemattomiin. Huomasin, että olen saanut uusia lukijoita, joista olen kovasti iloinen. Toivotankin lämpimästi tervetulleiksi Cherin, Pelaguun ja Taina T:n. 

Viikonlopun alkajaisiksi taas vaihteeksi yksi turkulaisvitsi. Viettäkää mukava viikonvaihde!

Puristavat kengät

Turkulainen osti uudet kengät, mutta pani ne heti kotiin päästyään kaappiin. 

-Mikset sinä käytä uusia kenkiä? miehen vaimo ihmetteli. 

-Olkoon nyt jonkin aikaa kaapissa, turkulainen tuumi. 

Myyjä sanoi, että ne puristavat pari ensimmäistä viikkoa.

 

* * *

 

 

 

Mielen latausta

Parin saamattoman päivän jälkeen sain tänään kangettua itseni liikkeelle ja ulos. Reppu selässä ja kamera kaulassa lähdin tarmokkaasti kävelemään kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan asiamiespostiin. Otin myös kännykän taskuun ja handsfreen korviin, koska ajattelin soittaa matkalla pari puhelua. Joskus yksin käveleminen on tylsää, kun ei voi jakaa havaintojaan kenenkään kanssa. Jos on selkeä matkakohde, sujuu askeltaminen kohtalaisen rivakasti, mutta määränpäättä haahuilu yksinään ei ole oikein minun makuuni.

10 asteen pakkasessa askeltaminen tuntui ihan mukavalta ja uskokaa pois - aurinko lämmittää jo. Alkumatkasta soitin anopilleni ja siinä sitten juttu kääntyi tuonne puutarhaosastolle. Tiesinhän minä, että meidän Juhannusruusumme on peräisin anopin lapsuudenkodin pihamaalta, mutta sitä en tiennyt, että sinne ruusu on tuotu hänen isoisänsä kotoa eli Juhannusruusumme juuret ulottuvat peräti 1800-luvulle. Paljon olen tykännyt ruusustamme, mutta tämän tiedon jälkeen taidan kunnioittaa sitä entistä enemmän.

Sussi Förmaaki ja puutarha -blogista antoi jokin aika sitten kirjavinkin eli kehotti lukemaan Riku Cajanderin Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha -kirjan. Olen minä sen aiemminkin kirjastosta kotiin kantanut ja varmasti myös läpi selaillut, mutta tällä kertaa ryhdyin systemaattisesti tuota kirjaa lukemaan. Kirjassaan Cajander kertoo, miten voimme esimerkiksi omassa puutarhassamme pysäyttää luonnon köyhtymisen ja edistää eläinten ja kasvien lajirikkautta. Kirjassa on selkeästi esitelty monenlaisia puita, pensaita ja kukkia, joilla omaan pihaan istuttamalla voi houkutella perhosia, lintuja ja monia puutarhan kannalta hyödyllisiä hyönteisiä. Kirja on helppolukuinen ja sen kuvat ovat selkeitä ja kauniita.

En ole vielä päässyt kirjaa edes puoleen väliin, mutta muutamia tärkeitä ajatuksia on jo nyt mielessäni herännyt. Esimerkiksi keltaiset kukat tuntuvat olevan monille puutarhaharrastelijoille, jollei nyt suorastaan inhokkeja niin kuitenkin niitä vähemmän toivottavia istutettavia. Kuitenkin nimenomaan keltaiset kukat ovat usein perhosten suosimia. Onneksi löytyy myös monia muita tehokkaita perhoskasveja. 

Toinen mielenkiintoinen seikka oli Cajanderin mielipide kurtturuususta. Sitähän kaikki inhoavat, eikä kukaan halua omalle pihalleen moista moottoritiekukkaa. Cajander sanoo, ettei luonnonystävän puutarhassa useimmilla ruusuilla ole erityisempää merkitystä tarkoittaen tällä tietenkin kasvin houkuttelevuutta eläinten näkökulmasta. Kurtturuusu miltei koko kesän kukkivana houkuttelee mehiläisiä, kimalaisia, kukkakärpäsiä ja pieniä kovakuoriaisia. Kurtturuusun punaiset kiulukat maistuvat talvisin linnuille, joille pensas tarjoaa myös suojaa. Se, että ruusu on päässyt villiintymään ja muita kasveja tukahduttamaan, ei suinkaan ole tuon kasvin vika. Oikein istutettuna ja juuriversot kurissa pitäen Kurtturuusu ja siitä kehitetty Hansaruusu ovat hyviä luontopensaita.

Syy, miksi minun oli tänään postiin mentävä, oli Ateljé Margarethalta saapunut lähetys. Tilasin sieltä kolme espanjalaista "Labores del Hogar Punto de Cruz" -ristipistolehteä. Huomasinpa juuri, että lehden hinta Espanjassa on 3,70 € ja minä maksoin nettikaupassa 6,90 €/kpl. Eli jos joku sattuu reissaamaan etelän mailla, kannattaa varmaan tuoda käsityöihmisille tuliaisiksi ristipistolehtiä. Ne eivät homehdu eikä happane, vaikka olisivat vanhojakin ja niistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Suomalaisissa lehtipisteissä ristipistolehdet ovat todella kalliita ja tarjonta varsin vähäistä. Tuota Labores del Hogar -lehteä näkyy yleisimmin, samoin englantilaista Cross Stitch -lehteä. Edellisestä pidän enemmän, koska se on monipuolisempi ja malleja on yleensä runsaammin. Britit näyttävät tykkäävän kovasti puolipistoista ja french knots -pistoista, joista minä en erityisemmin välitä.

Kävinpä kävelylenkilläni kurkkaamassa myös talviuiniavantoon. Monet sanovat, että avantouinti pitää terveenä, mutta se tulisi aloittaa riittävän varhain syksyllä ja ilmeisesti myös uimisen säännöllisyys on tärkeä tekijä. Flunssat ja muut taudit ovat näköjään alkaneet jo kaataa ihmisiä sängyn pohjalle, joten täytynee muistaa pestä ahkerasti käsiä ja toivoa parasta. En ole erityisemmin innostunut talviuintiajatuksesta, joten terveyttä täytyy vissiin vaalia kaikilla muilla tavoin.

Tässä eräänä iltana kaivoin kaapista puhtaan yökkärin ja ihmettelin sitä päälleni pukiessa, mistä tulee niin voimakas savun haju. Ehdin jo miettiä, olisiko takka pölläyttänyt jostain syystä savut sisälle, kunnes muistin, että tuo yökkäri oli kuivunut edellisen saunomisen jälkilämmössä. Meillä ei ole kuivauskaappia eikä -rumpua, sillä kesällä pyykit kuivuvat hyvin ulkona ja talvella tapaan laittaa pyykkitelineen saunaan kuivumaan. Kertalämmitteinen Aito-kiuas pitää saunan lämpimänä parikin päivää ja samassa muurissa oleva varaava takka vaikuttaa myös saunan lämpötilaan. Parempaa kuivauskaappia saa kyllä etsiä. Yleensä pyykit eivät haise savulle, mutta joskus Poika unohtaa siirtää pyykkitelineen pois saunasta aloittaessaan saunanlämmityksen. Silloin vaatteisiin tulee savuinen tuoksu, joka onneksi häviää seuraavassa pyykinpesussa.

Ai niin, meinasin unohtaa eilisillan ilonaiheen eli Lapsen heppa ravasi jälleen eilisissä kisoissa voittoon. Paljon on Lapsi heppansa eteen työtä tehnyt, joten kyllä he voittonsa ansaitsevat.

* * *

Neljä vanhaa ilkikurista mummoa, istui pöydän ääressä Ivalon vanhainkodissa. 

Ohitse tepasteli vanha ukko.
Yksi mummoista huudahti: "Palijonko lyyhän vetova, ette met arvaamma minkä ikänen solet!"
Ukko tuumasi mummoille: "Rietas vie teillä vanahoilla houkilla ole mithän mahollisuutta sitä vain tietää...lyyhän vaikka satasesta! "
Yksi mummoista tuumasi: "No heleketti se vain soppii! Puotat vain housus ja kalsaris, niin met kerromma ikäs"

Hieman vaivaatuneena, mutta varmana siitä etteivät he pysty arvaamaan hänen ikäänsä, 

hän pudotti housunsa nilkkoihin. 

Mummot pyysivät kääntymään häntä ympäri ja hyppimään ylös alas useita kertoja, 

sitten mummot sanoivat kuin yhdestä suusta: 

"Tämä se vain oli heleppo nakki, solet 87 -vuotias!"
Ukko seisoi mummojen edessä housut nilkoissa ja kysyi ,
" Miten heleketissä tet sen arvasitta?"
Mummot virnuilivat keskenään ja kaikki neljä mummoa totesivat kuin yhdestä suusta:
" Molimma eilen sinun synttäreillä !"’

* * *