On tämä Suomen kesä kovin lyhyt. Selvää syksyn meininkiä näkyy siellä täällä luonnossa. Eilinen koko päivän kestänyt sade antoi osviittaa siitä, miten maailma kutistuu neljän seinän sisään heti, kun pihaovi suljetaan. Onneksi tänään sentään aurinko on lämmittänyt kesäisesti ja siirtänyt syystunnelmaa edemmäksi.
Pihassa ei ole mikään homma edistynyt johtuen siitä, että odottelen tilaamaani kivituhka- ja multatoimitusta. Tilasin Siisti Piha -nimisestä firmasta suursäkeissä 1000 kg kivituhkaa ja 640 l multaa. Varmaan ne olisivat tulleet edullisemmiksi kuorma-autolla pihaan kipattuina, mutta en tarvitse nyt kokonaisia kuormia ja toisaalta ei ole paikkaa, johon jättimääriä mitään varastoisi.
Kivituhkaa tarvitsen mm. hiekkakäytävien paikkaukseen, sillä pari kunnon kaatosadetta jyrsivät syviä uomia käytäville vieden olemassa olevan hiekan ties minne. Ja multaa, sitä nyt tarvitsee aina. Hiukan jo aloittelin ns. "vasemman rinteen" kunnostusta. Sinne on aikoinaan istutettu sammalleimua ja maksaruohoja. Ajan kanssa on heinää alkanut kasvaa sammalleimujen keskellä, samoin apilaa. Ahomansikkani olen kerännyt tästä rinteestä, mutta tarkoitus on poistaa myös tämä väliaikainen mansikkamaa. Pionipenkkiin on tarkoitus tehdä kivipolku helpottamaan perennojen hoitoa ja kesän aikana on virinnyt joitakin siirtoideoita. Ajattelin siirtää tuolta talon päädystä muutaman Nauhuksen sisäänkäynnin eteen. Siinä on jo perhosia houkuttelevaa Purppurapunalatvaa, joten lisää vain ihanille perhosille houkutuksia.
Aikoinaan en oikein tykännyt nauhuksista. Kerran olin kahvilla erään julkisen rakennuksen edustalla ja huomasin betonilaattojen välissä pieniä kukantaimia. Rakennuksen reunustalle oli istutettu nauhuksia, joten oletin taimien olevan samoja. Kaivoin kahvilusikalla muutaman taimen ja käärin ne varovasti nenäliinaan. Nyt noista taimista on kasvanut talon toiseen päähän isoja Kallionauhuksia (Ligularia dentata). Niitä on levinnyt myös kasvimaalle ilmeisesti haravointijätteitä kärrätessä ja sieltä siirsin keväällä pari tainta myös talon toiseen päähän. Tiedän nauhusten viihtyvän varjossa (kuten omatkin nauhukseni nyt ovat), mutta olen suunnitellut Valtikkanauhuksen hankkimista hieman aurinkoisempaan paikkaan pihallani. Nauhuksillahan on myös isot lehdet näyttävän kukinnon lisäksi ja ne kukkivat elo-syyskuussa, jolloin puutarhan monet muut kukat ovat jo kukintansa lopettaneet.
Purppurapunalatvat ovat kukkineet jo jonkun aikaa sisääntulon edessä. Kovasti olen odotellut niihin perhosia, joita yleensä tässä elokuun aikana ilmestyy useampaakin lajia. Yksittäisen Nokkosperhosen olen parina päivänä nähnyt, mutta vihdoin tänään tuli myös Neitoperhosia. Samanaikaisesti näin kuusi perhosta ja lukuisia kimalaisia. Toissakesänä purppurapunalatvat olivat täynnä ohdake-, nokkos- ja neitoperhosia sekä amiraaleja. Nyt ei taida tulla samanlaisia määriä, sillä kukat alkavat olla lakastumassa.
Neitoperhosessa on jotain sadunomaista. Se esiintyy monissa runoissa ja lauluissa. Hectorin lauluissa on usein neitoperhosia; hänen 70-luvun alkupuolella ilmestyneellä Nostalgia-levyllään on Neitoperho -niminen laulukin. Siivissä on ikäänkuin silmät tarkkailemassa. Kaiketi niiden tarkoitus on toimia suojana vihollisilta.
Luulisi, että nämä loppukesän perhoset tykkäisivät purppurapunalatvojen vierellä olevista syysleimuista, jotka koreina ja värikkäinä kilpailevat huomiosta. Vaan ei, paljon vaatimattomampi punalatva saa täyden suosion niin perhosilta kuin kimalaisiltakin. Auringon oikein paistaessa lämpimästi, kukintoihin on suorastaan tungosta.
Perjantai-iltana huomasin ison männyn alla runsaasti kuolleita sittiäisiä. Mikä oli saanut ne kellahtamaan selälleen ja heittämään henkensä? Luulin ensin lintujen pudottaneen tuomenmarjoja maahan nähdessäni maassa noita sinisiä pilkkuja, mutta tarkemmin katsottuna näitä sittiäisiä löytyi lukemattomia. Ehkä ne eivät olleetkaan kuolleita, leikkivät vain liikkumatonta, jotta jättäisin ne rauhaan. Kuvaamisen jälkeen jätinkin, mutta ei niihin liikettä ole tullut senkään jälkeen.
Tämä loppukesä on meikäläistenkin puutarhassa sadonkorjuun aikaa. Herukat on jo mehustettu ja nyt tulee karviaisten vuoro. Kasvimaalta on haettu salaattia, ruohosipulia ja tilliä. Saapa nähdä, ehtivätkö kurkku ja kurpitsa kypsyä ennen kylmyyden saapumista. Myös aroniapensaissa on paljon raakileita, osa jo muuttunut viininpunaisiksi. Sääli, ettei omenapuista tule tänä vuonna juuri mitään, niitä olisi voinut hyvin soseuttaa aroniamarjojen kanssa. Pelkästä aronian mausta en kovin paljon pidä. Täytyy tutkailla reseptejä ja etsiä hyviä vinkkejä. Mitä sitä ilmaista syötävää kompostiinkaan kantaa. Ai niin, melkein unohdin kriikunat, joita on tulossa ihan mukavasti. Ne kyllä syödään sellaisenaan.
Pihassa ei ole mikään homma edistynyt johtuen siitä, että odottelen tilaamaani kivituhka- ja multatoimitusta. Tilasin Siisti Piha -nimisestä firmasta suursäkeissä 1000 kg kivituhkaa ja 640 l multaa. Varmaan ne olisivat tulleet edullisemmiksi kuorma-autolla pihaan kipattuina, mutta en tarvitse nyt kokonaisia kuormia ja toisaalta ei ole paikkaa, johon jättimääriä mitään varastoisi.
Aikoinaan en oikein tykännyt nauhuksista. Kerran olin kahvilla erään julkisen rakennuksen edustalla ja huomasin betonilaattojen välissä pieniä kukantaimia. Rakennuksen reunustalle oli istutettu nauhuksia, joten oletin taimien olevan samoja. Kaivoin kahvilusikalla muutaman taimen ja käärin ne varovasti nenäliinaan. Nyt noista taimista on kasvanut talon toiseen päähän isoja Kallionauhuksia (Ligularia dentata). Niitä on levinnyt myös kasvimaalle ilmeisesti haravointijätteitä kärrätessä ja sieltä siirsin keväällä pari tainta myös talon toiseen päähän. Tiedän nauhusten viihtyvän varjossa (kuten omatkin nauhukseni nyt ovat), mutta olen suunnitellut Valtikkanauhuksen hankkimista hieman aurinkoisempaan paikkaan pihallani. Nauhuksillahan on myös isot lehdet näyttävän kukinnon lisäksi ja ne kukkivat elo-syyskuussa, jolloin puutarhan monet muut kukat ovat jo kukintansa lopettaneet.
Purppurapunalatvat ovat kukkineet jo jonkun aikaa sisääntulon edessä. Kovasti olen odotellut niihin perhosia, joita yleensä tässä elokuun aikana ilmestyy useampaakin lajia. Yksittäisen Nokkosperhosen olen parina päivänä nähnyt, mutta vihdoin tänään tuli myös Neitoperhosia. Samanaikaisesti näin kuusi perhosta ja lukuisia kimalaisia. Toissakesänä purppurapunalatvat olivat täynnä ohdake-, nokkos- ja neitoperhosia sekä amiraaleja. Nyt ei taida tulla samanlaisia määriä, sillä kukat alkavat olla lakastumassa.
Nokkosperhonen ja Neitoperhonen Purppurapunalatvassa (Eupatorium purpureum) |
Neitoperhosessa on jotain sadunomaista. Se esiintyy monissa runoissa ja lauluissa. Hectorin lauluissa on usein neitoperhosia; hänen 70-luvun alkupuolella ilmestyneellä Nostalgia-levyllään on Neitoperho -niminen laulukin. Siivissä on ikäänkuin silmät tarkkailemassa. Kaiketi niiden tarkoitus on toimia suojana vihollisilta.
Luulisi, että nämä loppukesän perhoset tykkäisivät purppurapunalatvojen vierellä olevista syysleimuista, jotka koreina ja värikkäinä kilpailevat huomiosta. Vaan ei, paljon vaatimattomampi punalatva saa täyden suosion niin perhosilta kuin kimalaisiltakin. Auringon oikein paistaessa lämpimästi, kukintoihin on suorastaan tungosta.
Perjantai-iltana huomasin ison männyn alla runsaasti kuolleita sittiäisiä. Mikä oli saanut ne kellahtamaan selälleen ja heittämään henkensä? Luulin ensin lintujen pudottaneen tuomenmarjoja maahan nähdessäni maassa noita sinisiä pilkkuja, mutta tarkemmin katsottuna näitä sittiäisiä löytyi lukemattomia. Ehkä ne eivät olleetkaan kuolleita, leikkivät vain liikkumatonta, jotta jättäisin ne rauhaan. Kuvaamisen jälkeen jätinkin, mutta ei niihin liikettä ole tullut senkään jälkeen.
Luultavasti Metsäsittiäinen |
Tämä loppukesä on meikäläistenkin puutarhassa sadonkorjuun aikaa. Herukat on jo mehustettu ja nyt tulee karviaisten vuoro. Kasvimaalta on haettu salaattia, ruohosipulia ja tilliä. Saapa nähdä, ehtivätkö kurkku ja kurpitsa kypsyä ennen kylmyyden saapumista. Myös aroniapensaissa on paljon raakileita, osa jo muuttunut viininpunaisiksi. Sääli, ettei omenapuista tule tänä vuonna juuri mitään, niitä olisi voinut hyvin soseuttaa aroniamarjojen kanssa. Pelkästä aronian mausta en kovin paljon pidä. Täytyy tutkailla reseptejä ja etsiä hyviä vinkkejä. Mitä sitä ilmaista syötävää kompostiinkaan kantaa. Ai niin, melkein unohdin kriikunat, joita on tulossa ihan mukavasti. Ne kyllä syödään sellaisenaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!