maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kurren ruokailujumppa

Arvaa kenen jalat ja häntä?
Pihalla puuhatessani ihmettelin omituista kilkatusta. Kurre oli huomannut linnuilta syömättä jääneet pähkinät ja teki kaikkensa päästäkseen niihin käsiksi. Ei aikaakaan, kun kilkatus loppui Kurren saatua kannen ylös. Lähdin kiireesti hakemaan kameraa sisältä ja kuvausetäisyydelle päästyäni totesin Kurren napostelevan linnunruokaa likimain kokonaan metallilieriön sisällä. Vain häntä ja takajalat roikkuivat telineen ulkopuolella.

Jäin kameran kanssa seuraamaan, miten Kurrelle käy. Tyynen rauhallisesti se naposteli linnunruokaa eikä välittänyt tippaakaan, vaikka tulin aivan viereen seisomaan.

Pitikö juuri nyt tulla häiritsemään, kesken ruokailun.
Lopulta ajattelin, että kenties Kurre-ressukka on juuttunut lieriön sisään, kun se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois. Kosketin varovasti metallilieriötä ja silloin Kurre sai liikettä kinttuihinsa. Myös niihin, jotka olivat roikkuneet toimettomina Kurren napostellessa lieriön sisällä. Kurre ei jäänyt keskeytynyttä ruokailuaan suremaan vaan pinkaisi syreenin oksia myöten alapihalle ja naapurin puolelle.
Kiikissäkö? En suinkaan, kunhan ruokailen.
Olipa mukava tapahtuma. Kurren viihdyttävä aamupäiväjumppa ruokailun merkeissä.

7 kommenttia:

  1. Onpa älykästä kurrelta, se ymmärsi, että kantta nostamalla pääsee siemeniin käsiksi. Fiksu otus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu tosiaan. Pitkään yritti ja lopulta onnistui.

      Poista
  2. Voi hassua! Ihanaa että pääsit todistamaan tilanteen ja vielä kameran kanssa! =)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava! Naureskelen yksinäni näille kuville :'D Hassu orava.

    VastaaPoista
  4. Mainio "kumiorava" :D

    Tulipas hyvä mieli näistä kuvista.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!