Pionien aikaan

Lämpö on saanut kaikki pionit lehahtamaan täyteen kukkaan. Tälle päivälle on luvattu rankkojakin ukkoskuuroja, joten olen käynyt napsimassa kuvia pioneistani. Yleensä juuri niiden kukkimisaikaan tulee yksi tai kaksi kunnon sadetta, jotka hakkaavat painavat kukinnot maahan tai ainakin terälehdet irtoilevat valtoimenaan. Minusta kesällä saa aurinko paistaa valtoimenaan ja olla lämmintä, mutta kukkien kannalta tällaiset helteet eivät ole parasta mahdollista säätä. Lämpö saa nuput aukeamaan nopeasti ja kukinta on hetkessä ohi. Tänä keväänä ja kesänä kaikkien kukkien kukinta on ollut todella aikaista ja pikaista. Niin näyttää käyvän myös pioneille.

Aiemmin en raaskinut poimia oman puutarhan kukkia laisinkaan maljakkoon. Niitä kun oli sen verran vähän, että katsoin paremmaksi käydä kukkiani pihamaalla ihailemassa. Nyt pionit kukkivat jo sen verran runsaina, että niistä tohtii taittaa muutaman myös maljakkoon. Vaikka olen tukenut pionini kohtalaisen hyvin, silti aina joku painava yksilö vaipuu sen verran mutkalle, että se näyttää paremmalta vaasissa. 

Istutin pionini aivan täällä asumisen alkuvuosina ja kerran olen niiden paikkaa vaihtanut. Näin ollen pioneillani täytyy olla ikää jo yli 20 vuotta. Tuo vaaleanpunainen on Sarah Bernhardt, mutta muiden nimiä en enää muista. Monta päivää on ollut aikomukseni selvittää nimet niille, mutta miten on aina olevinaan jotain tärkeämpää tekemistä. Alapihan kurgaanissa kasvaa pari myöhemmin hankittua, mutta nyt en muista niidenkään nimiä. Ne olen ostanut Taivassalosta, Pionien kodista. Laput ovat kyllä tallella.

Myös ruusut kukkivat nyt parhaimmillaan, tosin juhannusruusu alkaa jo olla kukkimisensa päässä. Suviruususta tuhosi vattukärsäkäs kaikki nuput. Sen sijaan Valamonruusussa on jo muutamia kukkia, vaikka itse pensas onkin vielä ihan pieni. Kirjoapteekkarinruusussa on jo pitkään ollut nuput, koskahan ne avautuvat...

Yllä olevat kuvat ovat Hansaruususta. Siitä leikkasin muutamia oksia lyhyiksi, kun kaatuilivat pitkin pituuttaan viime kesänä. Kuten aiemmin olen todennut, olisi pitänyt leikata alas koko pensas, sillä eihän ne pitkiksi jätetyt oksat pysy sen paremmin pystyssä kuin ennenkään. Antaa nyt kukkia tämän kesän ja sitten syksyllä laitan oksasakset viuhumaan. Nämä kurttulehtiruusuthan ovat varsin huolettomia ja kestävät hyvin leikkaamista. Monet eivät laisinkaan siedä kurttulehtiruusuja, ovat saaneet huonon maineen moottoritieruusuina. Rugosa-ruusujakin on monenlaisia, joten ei parane yhden vuoksi kaikkia tuomita.

Pikkuveljen 11-vuotias tyttö on tulossa muutaman päivän lomareissulle luokseni. Lauantaina menemme Suomenlinnaan katsomaan Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydän -näytelmää. Tällaisesta kesäisestä teatterireissusta on jo tullut Siirille ja minulle perinne. Annan teatterireissun hänelle aina toukokuussa syntymäpäivälahjaksi ja retki toteutetaan sitten tässä kesä-heinäkuun vaihteessa. Siirin ollessa pienempi, tapasimme käydä synttäriretkellä leffassa, mutta nyt jo kolmannen kerran reissaamme kimpassa Suomenlinnan kesäteatteriin. Retkeen kuuluu luonnollisesti myös käynti jossain kivassa kahvilassa ja jätskituokiokin, jos vain sää sallii. Alkuun idea elämyksen antamisesta lahjaksi lähti lähinnä siitä, etten oikein tiennyt, mitä tytölle antaisin. Hän on ainut lapsi ja saa kyllä ihan riittävästi tavaraa ja vaatetta. Jostain vain virisi ajatus siitä, että ehkä voisimme tehdä yhdessä jotain kivaa, josta kenties jäisi tytölle konkreettisempi muisto kuin jostain tavarasta. Luulenpa, että nämä koetut elämykset ovat olleet tärkeitä meille kumpaisellekin.

Kohta kilisee ovikello ja sen jälkeen onkin hulinaa ja hoppua sunnuntaihin saakka. Pelataan, askarrellaan, luetaan ja höpötetään. Ja käydään siellä teatterissa. Tulossa on siis vähemmän puutarhapitoinen jakso, mutta tännehän taas palaan pienen tauon jälkeen.
 

Ihme ja kumma

Saaripalsta -blogin Saila kirjoitteli, että puutarhassa on aina jotain pelastettavaa ja niin se kyllä on. Kun yhden kasvin saa kunnolla kasvamaan ja kukkimaan, onkin vuoro siirtyä kohentamaan seuraavan olosuhteita. Joskus tuntuu, että puutarhurin kesä on pelkkää vitsauksesta toiseen kulkemista, mutta eihän se sentään ole totta. Ihmisen mieleen tuppaa näköjään jäämään turhankin helposti erilaiset vastoinkäymiset.

Meidän puutarhamme uusin vitsaus on vattukärsäkäs, joka vadelman ja mansikan ohella on jostain syystä mieltynyt erikoisen paljon juhannusruusuun. Aikuiset kuoriaiset munivat nuppuihin ja poistuessaan purevat kukkaperät poikki joko osittain tai kokonaan. Toukat jäävät kehittymään nuppujen sisään, jotka kuihtuvat ja tippuvat pois. Juhannusruusun lisäksi ötökälle näyttää maistuvan myös jaloruusut. Juhannusruususta vattukärsäkäs ei sentään saanut kaikkia nuppuja tuhottua - vielä - mutta jaloruusun ainokainen nuppu on nyt menetetty. Harmi.

Tästä toisesta puutarhan vitsauksesta onkin jo puhuttu ja vaihdettu mielipiteitä moneen kertaan. Sadepäivien aikaan keräilin kotiloita kymmenittäin. Koska pihamme rajoittuu kahdelta sivultaan kunnan puistoalueeseen, kotiloiden mahdollisuudet piiloutua moninkertaistuvat, aivan nurmialueemme vieressä. Tähän saakka olen pitänyt kapean kaistaleen kunnan aluettakin nurmena, mutta nyt laajensin hoidettavaa aluetta niittämällä ensintöikseni pitkät heinät, horsmat sun muut matalammiksi. Siinä meni samalla myös villivadelmaa, joka on tuon aiemmin mainitun vattukärsäkkään muhimispaikkoja. Hätätilassa nappaan tuollaisen kotilon paljain sormin maasta, mutta limaisimpia yksilöitä varten laitoin muovilusikan narulla kiinni purkkiin. Kulkeepa kumpikin helpommin mukana.

Mikä - tai kuka lie järsinyt malvani rujoksi ja lehdettömäksi? Hiukan siinä on eloa, mutta huonolta näyttää tämän kesän kukinta. Voisi kuvitella, ettei nyt kukaan malvaa mene syömään. Ruusujen kirvoihin ja muihin siitä tykkääviin ötököihin on totuttu, mutta malva. Niin rauhallisen ja riitaa haastamattoman näköinen kukka. Ihmeiden aika ei ole ohi, ei totisesti.

Sitten on näitä karkulaisia, kuten päivänkakkarat. Eivät tykkää näköjään laisinkaan kasvaa ja kukkia penkissä vaan vaeltavat mieluummin tuonne aroniapensaiden alle. Eihän sinne aurinko kunnolla paista ja sen vuoksi noiden kakkaroiden pitää kasvattaa itselleen pitkä varsi, jonka avulla voivat luikerrella kohti valoa. Muutaman kerran olen niitä koittanut siirtää kukkapenkkiin, jopa eri paikkoihin, jotta voisivat koettaa onneaan useammassa paikassa ennen kotiutumistaan sopivimpaan, mutta ei, jonnekin käsittämättömän vaikeaan nurkkaukseen niiden täytyy ahtautua. Luovutan, ahtautukoon, minne lystäävät.

Tässähän se suuri koivu kasvoi vuosikausia ja sen alimmalla oksalla (joka sekin oli aika korkealla) roikkui talvisin lintulauta. Lintulaudan kohdalla maassa oli vuorenkilpien lukuisa joukko. Vaikka joka talvi vuosien ajan laitoin lintulaudalle myös auringonkukansiemeniä linnuille syötäväksi, vain ani harvana kesänä pudonneista siemenistä lähti kasvamaan kukkia. Mutta nyt, kun koivu on mennyttä ja sen myötä myös auringonkukkien mahdollisuus kasvaa juuri tähän paikkaan, eikös kaksi siementä ole lähtenyt kasvamaan mullasta kohti aurinkoa. Eihän tuo paikka ole laisinkaan hyvä isolle auringonkukalle, mutta saa kasvaa. Ihan vapaasti kasvakoon ja kukkikoon ihan syksyyn saakka.

Kuoriainen oli kupsahtanut nukkumaan varjoliljan lehdelle. Kyllä siinä henki näytti pihisevän ja välillä jalatkin sätkivät. Koitin avustaa kuoriaista nousemaan jaloilleen, mutta heti kohta se pötkähti takaisin entiseen asentoon. Ottiko mahdollisesti aurinkoa vatsapuolelle vai muuten vaan tuuletti jalkojaan?

Monissa blogeissa on huikean kauniita sormustinkukka-penkkejä, joissa toinen toistaan kauniimmat ja tanakammat yksilöt huojuvat yhdessä muiden kanssa sulassa sovussa. Vaan ei meidän puutarhassa. Meillä sormustinkukat vaeltavat ihan, miten itse lystäävät. Useimmiten täysin ennalta arvaamattomiin paikkoihin. Ja yleensä vielä sellaisiin koloihin, ettei niitä ihan helpolla pääse ohi kulkiessaan ihailemaan. Ei, pitää raottaa muuta kasvillisuutta ja myös tietää näiden kulkijoiden lymyämispaikat. Eniten oikeastaan ihmetyttää se, kuinka varjoisiin paikkoihin sormustinkukka näyttää mieluisimmin kasvavan. Tässäkin kuvassa, aivan suurten vatukoiden huomaan. Ei siinä aurinko pahemmin pääse tämän kukan vartta hyväilemään. Eikä ole ainut omituinen sormustinkukka. Kukkapenkissä, johon olen niitä aikoinaan istuttanut, ei nyt kasva ainuttakaan sormustinkukkaa, mutta silti pihaltani löytyy monen monta yksilöä. No, tehköön hänkin kierroksiaan ja vaelluksiaan. Pääasia, että joka kesä jossain nurkassa nousee minua kukillaan ilahduttamaan.

Sain muutama vuosi sitten eräältä tuttavan tuttavalta kukkia, joita hän kutsui lapinkukiksi. Sellaista en kuitenkaan mistään kasviluettelosta löytänyt. Istutin kukan yläpihan penkkiin, mutta siellä se on lähinnä olla möllöttänyt tekemättä mitään mainittavaa. Ei ole levinnyt eikä kukkinut. Ehdin jo autuaasti unohtaa koko kukan. Kunnes tänä keväänä lehtien keskeltä nousi pitkänhuiskea vana ja sen päähän aukeni tällainen oranssi kukka. Aukeni toinen ja kolmaskin. Ja toisen lehtiruusukkeen keskeltä nousi toinen vana samoilla seurauksilla. En ole kuitenkaan ehtinyt etsiä kukalle nimeä (se lapinkukkahan ei johtanut minnekään), mutta viime viikolla törmäsin muistaakseni Scillan blogissa (anteeksi nyt, unohdin laittaa blogin muistiin) samanmoiseen kukkaan ja sain sille nimen Oranssikeltano Pilosella aurantiaca. Hauska tutustua, Oranssikeltano.

Lupiinia en ole erityisemmin minnekään istuttanut. Oikeastaan siinä pelossa, että se villiintyy tykkänään ja sitten olen ns. liemessä sen kanssa. Naapurin aidan vieressä olevien norjanangervojen takana on pieni alue, jota silloin tällöin käytän koeistutukseen. Sinne laitoin kerran rohtoraunioyrttiä ja yhden lupiinin. Vuosia kului, eikä lupiineja näkynyt. Viime kesänä paikalle nousi yksi sininen yksilö ja nyt angervojen keskellä kukkii yksi punainen. Ilmeisesti siemenet ovat muhineet maassa ja sopivalla hetkellä ne ovat päättäneet ponkaista ihmisten ilmoille. Onhan tuo vähän hassun näköinen keskellä angervopensaikkoa, mutta olkoon. Minua ei haittaa ja jos muita haittaa, niin haitatkoon ihan vapaasti.

Meidän tien päässä on ratsutalli. Jollei sitä tietäisi, sen arvaisi niistä aamuvarhaisella ratsastuskypärä ja piiska kainalossaan ratsastussaappaissa vinhasti pyörällä polkevista pikkutytöistä, jotka taasen iltapäivällä kulkevat toiseen suuntaan, mutta hyvin paljon maltillisemmin. Hepat on hoidettu ja ruokittu, ehkä vähän niillä palkaksi ratsastettukin, joten mihinkäs sitä nyt enää kiirettä pitäisi. Kotona odottaa pikkuveli tai kaksikin, ja nehän ei mitään hepoista ymmärrä. Silloin tällöin ohitsemme kulkee ylväitä ratsukkoja, mutta harvoin sentään näkee tällaista joukkoa. Taitaa olla kesäleirien aika. 

Erikoinen juhannusvieras - joka ei Juusoa kiinnostanut tippaakaan

Olen aiemmin kertonut, että meillä oli olopihalla pieni vesiallas muutamia vuosia sitten. Sen siistinä pitäminen oli kuitenkin kovin suuren työn takana, kun vieressä kasvoi iso koivu. Kaikki varmasti tietävät, miten paljon koivusta tulee kaikenlaista roskaa; siemeniä, oksia, lehtiä. Lopulta kyllästyin alituiseen veden vaihtamiseen ja altaan pesuun ja kaivoin muoviviritelmän pois. Jonkin aikaa yritin kehitellä pienempiä vesivirityksiä samalla paikalla, mutta lopulta päätin, ettei tule mitään ja annoin perennojen vallata paikan.

Kevättalvesta vanha koivu oli kaadettava sen huonon kunnon vuoksi ja innostuin jälleen kokeilemaan kesäelämää vesialtaan kanssa. Onneksi olin säilyttänyt altaan ja pumpun, joten rahaa tämän idean toteuttamiseen ei kulunut laisinkaan. Alkuun altaan ympäristö näytti tietenkin varsin alastomalta, sillä jouduin kaivamaan aika ison kuopan ja siirtämään kasveja sivuun. Lyhyessä ajassa kurjenpolvet ovat kuitenkin naamioineet altaan rumat muovireunat vehreyteen ja suihkulähteen solina alkaa jo ennen aamukahdeksaa.

Tänään Ukkokulta ryhtyi selvittämään, miksi altaassa toukokuun ajan vettä suustaan syössyt delfiini oli sanonut sopimuksensa irti. Aikansa vekotinta rassailtuaan hän saikin sen toimimaan ja sen jälkeen jäi minun tehtäväkseni laittaa se takaisin altaaseen. Homma ei kuitenkaan onnistunut, vaan letku lähti jatkuvasti irti ja lopulta Ukkokulta tuli altaan ääreen tutkimaan tilannetta. Siinä altaan reunalla höpistessämme vedestä hyppäsi äkkiä sammakko loikkien talon seinustalla kasvavien norjanangervojen joukkoon perässään - niin arvaatteko, mikä? Iso rantakäärme. Ehkä se havaitsi meidät tai jostain muusta syystä kuitenkin pysähtyi hiekkakäytävälle, jolloin sammakko pääsi pakoon. Se oli tosiaan rantakäärme (Natrix natrix), keltaiset läiskät olivat helposti nähtävissä. Hetken kauhistuksen jälkeen sain niveleni sen verran liikkeelle, että älysin lähteä hakemaan kameraa. Käärme kuitenkin ehti sillä välin luikerrella altaaseen, joten en ehtinyt saada siitä kuvaa kokonaisena.

Mikään ihan pieni yksilö tämä rantakäärme ei ollut. Arvioin mitaksi 45-50 cm, ehkä enemmänkin. Tunnetusti olen surkea arvioimaan yhtään mitään. Netin mukaan rantakäärmeet kasvavat noin 70-90 cm:n pituisiksi. Pisin Suomessa tavattu rantakäärme on ollut pituudeltaan 134 cm. Euroopassa on tavattu jopa kaksimetrisiä rantakäärmeitä.

Käärme ui muutaman kierroksen altaassa ja luikerteli sitten takana olevan kiven ja kasvien suojaan. Sieltä sen pää näkyi jonkin aikaa, mutta sitten kyllästyimme vahtimaan matelijaa. Vaikka rantakäärme onkin vaaraton, ei sellaisen läsnäolo aivan terassin sisäänkäynnin ja parhaimman oleskelualueen tuntumassa tunnu oikein mukavalta. Myös vanhan altaan aikana siellä kerran vieraili rantakäärme. Vaskitsoja on myös joskus nähty tontillamme ja kerran pieni kyykäärme, jonka Ukkokulta kiikutti kauemmas metsään. Aivan varmasti käärmeitä liikkuu seudulla, koska lähistöllä on suuria asumattomia metsäalueita. Todennäköistä on, että käärmeet ovat väistelleet meitä ihmisiä ja viettävät aikansa rauhallisemmissa paikoissa. Rantakäärmettä lienee pihaamme houkutellut vesi.

Käärmeen touhuja seuratessamme totesimme, että altaan vesi on todella likaista. En ole sitä vielä kertaakaan tänä kesänä vaihtanut, koska homma on melkoinen. Pitäisi kykkiä polvillaan tyhjentämässä ämpärin kanssa vettä ja kiikuttaa sitä sitten pihan kasveille. Ukkokulta muisti kuitenkin, että meillä on kellarissa lähes käyttämätön pumppu, jota hän päätti heti kokeilla. Pumppu tyhjensi altaan yhdessä hujauksessa, jonka jälkeen sain sen putsattua vanhalla parkettimopilla. Pikkaisen tarkkailin koko ajan altaan ympäristöä, josko käärme tulisi katselemaan siivouspuuhiani, mutta ei sitä näkynyt. Onneksi. Mieluummin hoidan altaan siivouksen ilman käärmeen läsnäoloa. Ja kas, allas on jälleen puhdas ja siisti. Ei, muuta kuin puhdas vesi altaaseen. Kun lisäksi putsasin suihkulähdepumpun suodattimen ja sijoitin pumpun kunnolla altaaseen, oli rakennelma entistäkin ehompi.

Päivä on ollut helteinen ja lisää lämpöä on luvassa. Käärme siis saattaa tulla vieraisille uudemmankin kerran. Toivottavasti kuitenkaan ei tule ja luultavasti yritämme saada sen jotenkin kiinni ja siirrettyä vähän kauemmas.

Koko tapahtuman ajan Juuso torkkui aivan lähellä angervopuskassa, eikä lotkauttanut korvaansakaan meidän puuhailuille. Mitähän se olisi tuumannut käärmeen vierailusta? Kissa on kyllä aika nopea, mutta olisiko Juuso ryhtynyt käärmejahtiin? Ehkä on parempi, ettei Juuso tullut tutustumaan juhannusvieraaseemme. Olisimme pian saaneet onkia altaasta litimärän kissan.

Käärmeen vierailun aikaan angervopuskassa...

"Kyllä tuo mamma jaksaa jankata yhdestä käärmeestä. Antaisi nyt minun nauttia näistä mukavista päivätorkuista. Aurinko paistaa niin lämpimästi ja juhannusta on vielä hetkinen jäljellä."

"Saattaisi tietenkin olla viileämpää, jos kiskoisin takajalat ja hännänkin tuonne pensaan alle, mutta kun juuri nyt on meneillään niin herkullinen uni."

"Pitäisikö kertoa mammalle, että ollaan me sen rantakäärmeen kanssa vanhoja tuttuja. Tuolla sitä ollaan lötkötetty miltei kylki kyljessä vuorimännyn tyngän ja auringon lämmittämän kiven vieressä mamman tiheässä kukkapenkissä."

"Enpä taida mammalle mitään käärmejuttuja kertoa. Sehän on jo ihan paniikissa tuon yhden rantakäärmevierailun vuoksi. Reino Rantakäärme olisi vain napannut huikopalaksi hänen virkistysaltaaseensa eksyneen sammakon. Niitähän minäkin pienempänä popsin ja sain mamman kiljumaan hämmästyksestä tullessani sitä pihalla vastaan sammakon reidet suupielistä roikkuen. Tykkääväthän jotkut ihmisetkin, että sammakot ovat suurta herkkua. Ei taida mamma olla samaa mieltä, mutta minähän se perheen kulinaristi taidan olla."

"Johan tässä alkaa silkkinen turkki pölyyntyä ja nälkä kurnia vatsassa herkullisia sammakonreisiä muistellessa, joten nyt pikaisesti pois täältä pensaista ja tuonne hiekalle vähän jäseniä oikomaan ja venyttelemään ennen ruokakupille kipaisemista."

"On se vain mukava venyttää itsensä piiiiitkääkin pidemmäksi tässä auringon miltei polttavan kuumaksi lämmittämällä hiekalla. Tästä voi sitten kohta ponkaista pystyyn ja lähteä komentamaan isäntäväkeä täyttämään ruokakuppiani."

"No, mihin ne nyt ehtivät livahtaa? Mamma on aina kuopimassa jonkun puskan juuressa. Pitää oikein useaan kertaan naukaista käskevästi, jotta mamman saa liikkeelle. Sittenkin se saattaa sanoa, että kohta mennään, ihan kohta. Ja kuopaisee lapiollaan vielä kerran ja toisenkin. Päivällä tämä komentaminen ei suju laisinkaan yhtä hyvin kuin aamuvarhaisella. Unisena mamma ponkaisee sängystä kuin hyvin rasvattu vieteriukko. Uskoo kaiketi, että täytettyään ruokakuppini pääsisi jatkamaan lokoisia uniaan. Ei totisesti. Syötyäni tahdon tietenkin pihalle. Mutta nyt mamma on ihan hereillä ja silloin sitä kiinnostaa monet muutkin asian, kuin tällaisen ihanan karvaisen pojan ruokkiminen."

"Nyt minä naukaisen oikein kunnolla ja useamman kerran hyvin äänekkäästi. Johan tulee liikettä mammankin niveliin. Ehtiihän noita puskia nyppimään muulloinkin. Kun minä-kissa käsken, silloin on tuon palvelusväen toteltava. Heti eikä viidestoista päivä!"

"Vihdoin on vatsa täynnä murkinaa ja sen puolesta olo hyvä. Mutta hiukan taidan pyytää rapsutuksia ja oikein kunnon annoksen hellyyttä. Kun rojahdan tähän mamman työpöydälle, tietokoneen näytön eteen, on mamman ihan pakko minua rapsuttaa. Onneksi olen aika kookas ja näyttävä kissa, minun lävitseni tai ylitseni ei mamma tietsikkaa kyllä tuijota. Minun pitää säännöllisin välein muistuttaa isäntäväkeä, että kissan elämään kuuluu myös seurustelu ja jämäkkä rapsuttelu. Ei pidä ottaa huolehdittavakseen tällaisia komeita kissapoikia, ellei muista pitää mielessään, että 'tärkeintä elämässä on kissa, eikä mikään muu'. Puutarha muka tärkeintä elämässä... Pyh, vasta kissan jälkeen."

"Tämähän on niin mukava paikka, että taidankin jäädä tähän köllöttelemään vähän pidemmäksi aikaa. Ensin pesen polkuanturat ja tassut puhtaaksi päivän pölyistä ja sitten lasken pääni tuohon valkoisen paperin päälle. Myöhemmin sitten ehkä siirryn johonkin mukavampaan ja pehmoisempaan paikkaan, mutta nyt ollaan tässä työpöydän ääressä mamman kanssa molemmat. Hei, jatka vain rapsutuksia. Sormet takaisin turkkiini!"

Juhannuspäivän rauhaa

Lippu liehuu naapurin salossa.

Juhannuspäivä alkoi sateisena ja pilvisenä, mutta mukavan lämpimänä. Iltapäiväksi on jo luvassa poutaantuvaa ja huomiseksi aurinkoisen helteistä, joten ei huolta. Juhannusaaton alku meni ruokia valmistellessa ja iltapäivästä asettauduimme pation pöydän ääreen syömään Ukkokullan, Pojan ja vanhempieni kanssa. Itse savustettua kalaa, silliä, mozzarella-vesimeloni -salaattia, uusia perunoita. Ja jälkiruoaksi grillattua suklaa-suolapähkinä -banaania jäätelön kera. Oli aika hyvää ja tuntui maistuvan muillekin. Myöhemmin joimme kahvit kesän ensimmäisen mansikkakakun kera ja illalla vielä grillasimme huikopalaa juhannussaunan jälkipojaksi.

Syömisen ja saunomisen lomassa tuli kierreltyä puutarhassa kaikkea kasvavaa ihmettelemässä ja esittelemässä. Miesväki uppoutui useammaksikin hetkeksi tutkimaan jokin aika sitten leikkimökin viereen asennetun sääaseman saloja ja tietenkin turisimme joukolla niin tämän päivän asioita kuin kuuntelimme vanhusten muistoja menneiltä ajoilta.

Suurin osa naapureista taitaa olla lomamatkalla, mökillä tai missä lienee. Ja nekin, jotka ovat kotosalla, taitavat lepäillä, sillä kaikkialla on hiljaista ja rauhallista. Juuso torkkuu alapihan hakekasan kupeessa ja miesväki ties missä. Minä sitä istun tietokoneen ääressä ja mietin, minkä kuvan kaikista ihanista kukista tänne blogiini laittaisin. Ja sitten päädyn kollaaseihin, jotta ei tarvitse tehdä niin paljon valintoja.

Puutarhassa olisi toki kaikenlaista tekemistä. Juuri nyt ei mitään mullistavan työlästä, mutta sen verran onnistun aina itseni mullassa sotkemaan, että päätän nyt juhannuksen kunniaksi viettää vähän leppoisamman päivän. Päässä muhii taas eräs idea, jonka annan kuitenkin jalostua edelleen.

Ulkonakin alkaa jo aurinko kurkistella pilvien lomasta. Eipä voisi parempia juhannussäitä toivoa.
 

Leppoisaa Juhannusta!

Suvituuli korvaan kuiskii
taikasanoja, kun huiskii
koivuvasta pintaan paljaaseen
virkistäen kehon väsyneen. 

Pian istuu puhdas ihminen
kesäyön ihmeisiin uskoen
näkee virvatulten palavan
lammen pinnalla armaansa kuvan. 

On kallioimarteessa kukkia
omat varpaat ilman sukkia
auringonkin huomaa tanssivan
kuu sille siihen antanut on luvan. 

Tyynyn alle kerää seppeleen
kedon kukat poimii varoen
haukkaa vielä sillin suolaisen
kera kunnon palanpainikkeen. 

Sitten päänsä tyynyyn kallistaa
rakkaimpaansa uneen odottaa
vaikka aamulla ei muistakaan
kuka saapui vettä antamaan. 

Ihanaa on viettää valon juhlaa
aurinko säteitään kun tuhlaa
ihanaa on kerran vuodessa
humaltua mettä juodessa. 

Leppoisaa Juhannusta!

 

Ruusuja kaivellessa

Rosa Ritausma

Olipas yhden ruusun hankkiminen monen mutkan takana. Mutta tässä se nyt on. Minun uuden uutukainen Ritausmani multaan istututettuna ja hyvän kasvun toivotuksilla taputeltuna. Jouduin soittelemaan moneen paikkaan ja vihdoin sain tiedon yhdestä ruususta, jonka heti varasin, ettei sekin menisi jonkun muun puutarhaan. Eilen hain ruusuni toiselta puolelta pääkaupunkia, Kontulan Muhevaisesta. Kuvittelin taimen olevan isompi, mutta eiköhän se tuosta kasva. Ihan hyväkuntoinen kuitenkin ja pianhan se varmasti saa kaikki meidän pihan kotilot ja ruusuissa pesivät ötökät kiusakseen.

Syyshortensia Vanille fraise (Hydrangea paniculata Vanille fraise)

Meikäläistä ei kyllä pitäisi päästää taimikaupassa irralleen. Pyörin kaikkien ihanuuksien keskellä, eikä mielessäni ollut enää ainuttakaan kasvia, joita olin suunnitellut samalla reissulla katsovani. Pelargonioitakin oli niin mahdottoman montaa sorttia ja jokainen toinen toistaan kauniimpi. No, tällaisesta ihanuuksien edessä polvilleen menemisestä on se hyöty, ettei tule ihan hirveästi tehtyä taimikauppaan velkaa. Kun ei osaa päättää, mitä ottaa, tulee ostaneeksi lähinnä sen, mitä lähti hakemaankin. Tosin poika oli mukana ja hänellä oli jalat maassa. Sieltä käsin hän kiskoi minutkin alas mm. lähtiessäni leijailemaan kärhöunelmiin - ja ohjasi kohti kassaa ja uloskäyntiä.

Onneksi järki pelasi sen verran, että muistin tarvitsevani Ritausman lisäksi jonkun pensaan kuolleen kirsikan tilalle. Onni suosi rohkeaa, sillä löysin Syyshortensia Vanille fraisen. Vähitellen alkaa tämän kesän tavoitehankinnat täyttyä, mutta kuten ennenkin on ollut puhetta, entisten tavoitteiden toteuduttua, uusia tulee jo jonoksi asti.

Jaloaikileija (Aquilegia Caerulea koralle)

Yllätyin pienehkön taimikaupan kohtalaisen laajasta valikoimasta. Tai sitten liian vähäisen ajan vuoksi mahdollisuuksia oli liikaa hetkessä läpikäytäväksi. Akileijoista pidän kovasti, vaikka minulla on toistaiseksi vain sitä helpoimmin kotipihoissa leviävää tavallista lajia. Mikä lieneekään nimeltään. Värisävyt vaihtelevat ihan vaaleasta melko tumman punaiseen, mutta kukan malli on aina sama. Keväällä kylvin vaaleanpunaista Petticoat Pinkiä ja sinistä Tower Light Blueta, mutta kummastakaan ei vielä osaa sanoa yhtään mitään. Ovat kyllä lähteneet kasvuun, mutta kukkivatko minun pihallani. Se on vielä arvoitus. Niinpä en mitenkään päässyt taimikaupassa ohi ihanien akileijojen ja mukaan lähti pari kappaletta tuota punakeltaista jaloaikileijaa. Lähteköön he puutarhassani hyvin kasvamaan ja viihtymään.

Ruusualue Metsäruusupuskalta kuvattuna

Taustalla Metsäruusu, etualalla Tornionlaaksonruusu, sen takana Ritausma, oikealla vaaleanpunainen juhannusruusu, Metsäruusun edessä Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu

Eilen leikkasin nurmikon ja puhdistin tien vieren ojat trimmerillä. Iltapäivä menikin sitten istutushommissa, sillä pitihän uusi Ritausma-ruusu ja syyshortensia saada nopeasti kasvun alkuun. Minä en sitten koskaan pääse yhdellä tai kahdella kuopankaivuulla vaan aina yksi asia johtaa toiseen. Olen jo pitkään harmitellut istuttaneeni viime kesänä Tornionlaaksonruusun ihan väärään paikkaan tontin rajalle. Kuka sitä siellä käy ihastelemassa? Samoin vaaleanpunainen juhannusruusu oli jäämässä metsäruusun jalkoihin ja se pitäisi pikimmiten siirtää parempaan paikkaan. Niin sitten tuli istutettua yhden ruusun sijasta kolme, kunhan ensin olin kaivanut ne kaksi ruusua omilta paikoiltaan ylös. Ajatus on, että ruusupensaiden kasvaessa niiden välitse kulkisi polku ja tuo nurmi vähitellen poistuisi ainakin tästä osasta.

Nurmialueen toisella laidalla sijaitsee toinen ruusupensaskeskittymä. Siellä kasvaa Juhannusruusu, Punalehtiruusu ja kerrottukukkainen Hansaruusu sekä Sammalruusu, jonka jo melkein unohdin. Lisäksi olopihalla on Neilikkaruusu isossa ruukussa, josta sen siirrän syksyn tultua maahan.

Punalehtiruusu

Minä nyt en varsinaisesti tilannut vesisadetta, mutta toki ajattelin, että juuri istutettujen kasvien kannalta yöllinen sade olisi ihan hyvä asia. Ei satanut yöllä, eikä vielä tänään päivälläkään. Mutta odottakaas kun sain pyykit narulle, taivas repesi. Harmi, etten keksinyt eilen niitä pyykkejä koneeseen nakata, olisi saatu yösadetta ja kenties tänään olisi sitten mukavan aurinkoinen iltapäivä. Aamupäivä oli kuitenkin aurinkoinen ja ihan lämminkin. Ehdin kiertää pihaa ja puutarhaa kameran kanssa. Ja unohduin nyhtämään rikkoja sieltä täältä.

Ensimmäiset pionit ovat avautuneet, mutta tämä yksilö on sijoittunut niin hankalaan paikkaan, etten päässyt sitä edestä kuvaamaan. Ehkä se on vähän ujompi pioni ja hämillisenä kääntyy kurkistamaan puutarhaportin ja humalan takaa, aroniapensaiden välistä kohti alapihaa. Kunnioitin hänen rauhaansa ja tyydyin kuvaamaan sivuprofiilia. Muiden pionien nupuista päätellen kohta tämä kaunotar tulee saamaan arvoistaan seuraa.

Alapihalle mennessäni karvainen kaverini heittäytyi hassuttelemaan. Se yritti pureskella kuivunutta koivun oksaa ja pyöriskeli hakekasan kupeessa niin, etten meinannut selvää kuvaa katista saada laisinkaan.

Nykyisin Juuson hassutteluhetket eivät pitkään kestä ja kohta se jo totesi, että lienee parempi kömpiä mukavan viileään päiväunipaikkaan ruohojen tyveen. Enpä viitsinyt kovin lähelle kamerani kanssa mennä, sillä kaikki korret alkavat taas olla täynnänsä etanoita ja muita nilviäisiä. Perjantaina jo pisimpiä heiniä niitin viikatteella, jotta nilviäiset pysyisivät paremmin kunnan puolella. Nyt ulkona sataa kaatamalla ja Juuso nukkuu tuossa työpöytäni päädyssä olevalla tuolilla oikein äänekkäästi kuorsaten. Kotoisaa on.

Kotiloista ja kirvoista huolimatta puutarha tuntuu olevan vehreimmillään. Juuri nyt ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, mutta aivan varmasti tekemistä niin halutessa löytyy. Tukemista, nyppimistä, kastelemista ja uusien ideoiden toteuttamista. Jos tänään ideavihkon sivu olisikin tyhjä, saattaa jo huomenissa kirjaantua mielenkiintoisia kasvituttavuuksia. Ei tarvitse kuin nähdä kuva kauniista kukkasesta ja siitä lähtee ideamylly päässä pyörimään, ties mihinkä se johtaa.

Kohta on tämäkin viikonloppu vietetty ja huomenna vien isän kaihileikkauksen jälkitarkastukseen. Hän tuntuu hieman pettyneeltä siihen, ettei näekään nuorukaisen kirkkailla silmillä. Kaihileikkaus onnistui, mutta ei sillä voida poistaa glaukooman aiheuttamia vaurioita. Äidin syöpäleikkauksesta tulee kaksi viikkoa ja kohta alkavat sädehoidot. Leikkaus sinänsä onnistui, mutta nyt näyttäisi, että syöpä on kuitenkin kasvanut kohturungon ulkopuolelle. Yhtään en tiedä tulevaisuudesta, mutta mennään nyt päivä kerrallaan.