perjantai 1. marraskuuta 2013

Kivuttiin Vuorenmäen laelle


Mikähän tarmokkuuden puuska minuun ja Ukkokultaan on iskenyt, kun vuoden sisällä on pitänyt kukistaa kaksi käymätöntä kohdetta kotinurkilla. Viime syksynä saimme vihdoin lähdetyksi retkelle läheiselle Ahvenlammelle, jonne sitten tulikin mentyä toisenkin kerran. Toissapäivänä kiipesimme yhdessä ja vakain tuumin parin kilometrin päässä sijaitsevalle korkealla mäelle tai paremminkin kalliolle, Vuorenmäelle. Sinnekin on pitänyt mennä monen monituista kertaa, mutta aina on jäänyt. Sitä voisi jo kutsua saamattomuudeksi, siis sitä, ettei tule kiivenneeksi kotikylän kalliolle kertaakaan 27 vuoden aikana.


Vuorenmäki sijoittuu Vanhan Turuntien ja Eerikinkartanontien väliin ja sitä kiertää talvella valaistu, kunnan ylläpitämä kuntolatu. Vuorenmäen Eerikinkartanontien puoleisella sivulla on ollut vuosikausia hiekkakuoppaan rakennettu urheilukenttä ja nyttemmin myös uusi Vuorenmäen koulu sekä kyläläisten vanhempien yhteistuumin kustantama tekonurmipäällysteinen jalkapallokenttä. Koulun läheisyydestä löytyy myös kyläyhdistyksen rakentama frisbeegolf-rata.


Lasten ollessa pieniä kävin usein naapurin rouvan kanssa töiden jälkeen hiihtämässä muutaman kierroksen ladulla. Sitten lapset kasvoivat ja muuttivat pois kotoa ja myös naapurin rouva muutti naapurikuntaan. Hiihtäminenkin jäi vuosiksi ja nyttemmin hiihtoreissut olen sauvonut lähinnä lähipelloille tehdyllä ladulla.


Vuorenmäki on huikean korkea paikka ja taisimme lähteä kapuamaan sinne sen korkeimmalta reunalta. Ukkokulta vain totesi, että katsos, tuosta lähtee polku kallioiden välistä ja niin sitä mentiin. Sammaleet ja puunjuuret olivat märkiä, joten varovaisesti piti askeleensa sovittaa, ettei livennyt jyhkeiden kivien välistä takaisin lähtöpisteeseen. Kaulassa roikkuvaa kameraakin piti välillä toisella kädellä varjella, ettei se ylös kiivetessä kolissut eteen osuviin kiviin ja kallionkielekkeisiin. 


Jyrkän nousun ja huonokulkuisen maaston vuoksi Vuorenmäki on pysynyt kohtalaisen hyvin luonnontilaisessa muodossa. Alueen koulun puoleisessa päässä on jonkin verran roskia ja viitteitä siitä, että monenlaiset nautintoaineet ovat sulostuttaneen metsään saapuneiden kulkijoiden ajanviettoa. Kallion laelle ei kuitenkaan ollut pahemmin roskia levitelty eikä edes majoja rakenneltu. Olisin voinut kuvitella, että lähellä asuvien rivi- ja omakotitalojen viikarit olisivat enemmänkin käyttäneet aluetta omien leikkiensä tantereena.


Vaikka Vuorenmäki on oikeastaan aika pieni paikka, sieltä löytyy monenlaista maastoa. Sammaleiden peittämiä pehmeämuotoisia kiviä vieri vieressä ja peräkanaa, teräväsärmäisiä lohkareita röykkiöittäin ja sitten taas melko tasaista varvikkoa, jossa kaatuneet puut muodostavat kulkijalle luonnollisen esteradan. 


Vuorenmäen laelle kipuaminen oli oikeastaan retken helpoin osuus, sillä polku nousi isojen lohkareiden välistä suoraan kohti taivasta. Välillä oli isompia tasanteita, joilta saattoi ihailla maisemaa ja alhaalla siintäviä talojen kattoja. Ylemmäs kiivetessä maisema avartui ja näkymä kulki yli vihreiden havupuumetsien. Ihan kotiin saakka ei sentään näkynyt, vaikka katseen suunta olikin oikea. 


Vuorenmäen laella oli syytä sielläkin kävellä varovasti, sillä kulku eteni kiveltä toiselle hyppien, yli runkojen ja joidenkin painaumiin kertyneiden lammikoiden. Otetta ei juurikaan voinut tukea mihinkään, sillä kallion kiipeämispuolella korkeampi kasvillisuus on aika harvaa. Lähinnä joitakin mäntyjä ja pystyyn kuivuneita keloja. Välillä tuli horjahdettua sen verran vinoon, että piti kädellä ottaa tukea sammaleisista kivistä ja kallioista. Hiukan tuntui märältä ja kolealta, mutta ei se matkan tekoa liiemmin haitannut.


Kallioilla loikkiessa ajattelin, kuinka paljon lapsena tykkäsin tällaisista paikoista. Mielikuvitus antoi sen, mikä kenties muuten puuttui ja kaverien kanssa tekemistä riitti kotileikeistä piilosilla oloon ja monenlaisiin peleihin. Ihan näin mahtavaa kalliomaastoa lapsuuden kotieni läheisyydessä ei tosin ole ollut, mutta pienen ihmisen elämässä pienemmätkin kivet olivat suuria lohkareita.




Retkellämme näimme tietenkin lintuja ja muutaman oravan. Varmasti paikalla elää runsaasti pieniä ötököitä, koska paikka on kuitenkin aika rauhallinen ja puut ovat saaneet omia aikojaan lahota ja tuottaa otollisen elinympäristön. Lokakuun loppu ei tietenkään ole paras mahdollinen ajankohta ympäristön eliöstön havainnoimiseen, mutta kenties kiipeämme tulevaisuudessa Vuorenmäelle jonakin toisena vuodenaikana. 






Tällä kävelyreissulla Ukkokulta oli harvinaisen suosiollinen minun kuvauspysähdyksilleni. Yleensä hän kyllästyy jo alkumatkasta ja lakkaa odottamasta minua joka käänteessä. Nyt hän pysähtyi jonkin matkan päähän odottamaan, kunnes olin riittävästi napsinut kuvia. Silti ehkä olisin yksikseni kuvannut enemmän, mutta hyvä näinkin. Olisi harmittanut, jos kamera olisi jäänyt kotiin, enkä olisi saanut kerättyä edes näitä muutamia kuvia muistokseni. 



Helpoin reitti päästä alas Vuorenmäeltä sijoittuu kokonaan vastapäiselle puolelle siitä, mistä kiipesimme ylös. Yritimme jo muutaman kerran aiemmin, mutta aina oli melkoisen jyrkkiä kallioita, eikä kunnollista polkua missään. Ei ollut kiirettä, joten jaksoimme käyttää aikaa turvallisen alastuloreitin löytämiseksi. Yhtä nopeasti, kuin olimme saapuneet Vuorenmäen laelle, olimme sen juurella. Paikalla on aikoinaan ollut tiheä kuusikko, mutta puustoa on karsittu ja juuri täällä on nykyisin frisbeegolfratakin. Metsänpohja on aika kulunutta ja siellä risteilee polkuja sinne tänne. Paikka on suosittu ulkoilijoiden keskuudessa niin kesällä kuin talvellakin ja se liittyy läheisesti Vuorenmäen kouluun sekä sen vierellä oleviin liikuntapaikkoihin.


Parin poutapäivän jälkeen tänään on satanut koko päivän. Kipaisin vain pikaisesti asioilla ja palasin nauttimaan sadepäivästä kotosalla. Kotihommat tuli pääosin tehtyä eilen, joten nyt voi valmistautua vapaan viettämiseen. Pimeän laskeutuessa kävin sytyttämässä ulos kynttilöitä ja kohta laitan muutaman tuikun olkkarin pöydälle. Edessä on hiljainen viikonvaihde pyhäpäivineen. Mukavaa.

Rauhallista pyhäinpäivää teille kaikille!
 

14 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta retkestä jonka meille jaoit. Kerroit niin hyvin että melkein tunsin käveleväni kanssasi. Ihana maasto.. Tykkään noista kivistä ja kaatuneista vanhoista puista ja juurakoista.
    Hienot kuvat.
    Rauhallista Pyhäinpäivää sinne sinulle ja ukkokullallesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Rauhallista Pyhäinpäivää myös sinulle ja läheisillesi.

      Poista
  2. Oi miten mahtavaa maastoa siellä , tykkäsin aivan valtavasti.Kiitos Mukavaa pyhäinpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, hyvää Pyhäinpäivää sinullekin!

      Poista
  3. Ompa hiemot kuvat.Rauhallista Pyhäipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, hyvää Pyhäinpäivää sinullekin!

      Poista
  4. Onpa hieno ja jylhä paikka! Hyvää kannatti odottaa vai miten se meni ;-)
    Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Saila. Hyvää kannattaa odottaa. Hyvää Pyhäinpäivää!

      Poista
  5. Retket ovat syksyn kohokohtia! Mahtavia luontokuvia olet saanut saaliiksi sieltä. Voi kun kaikki retkeilisivät enemmän, opettaisivat lapsille luontoa! Se on kuitenkin Suomessa parasta.
    Mekin olimme pikkuperheen kanssa nuotioretkellä kosken partaalla, missä 'nakki pärisytti rumpuja'. Se ihan peloitti meidän pienimmäistä (3 v.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naapuristossa asuu ihan sattumoisin runsaasti luontoihmisiä. Yhden perheen kaikki kolme poikaa ovat varsinaisia retkeilijöitä, yksi heistä peräti opiskellut eräoppaaksi. Uskon, ettei lapset opi kunnioittamaan luontoa tai liikkumaan luonnossa, ellei heitä pienestä pitäen siihen opeteta. Kyllä voileivät ja kahvit maistuvat taivaallisilta jossain eräpolun katveessa.

      Poista
  6. Oikea komea peikkometsä jylhine kivenlohkareineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikkoja siellä tarinoiden mukaan asuukin.

      Poista
  7. Komeeta maastoa ja maisemaa. Kyllä tuolla kelpaa Ukkokullan kanssa paarustaa.

    Sulla on aina kauniita kuvia, arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta! Itsestäni taasen tuntuu, etten koskaan saa kuvia onnistumaan. Täällä blogimaailmassa kun on niin mahdottoman taitavia valokuvaajia, ja heidän kuviinsa tulee väistämättä vertailtua omiaan. Hölmö minä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!