Ei enää vettä, please!

Valkoinen viiva kuvan keskellä on Juuson juoksunaru

Jos yhtenä päivänä paistaa, niin takuuvarmasti seuraavana sataa. Kovaa ja paljon. Jos aamulla paistaa, niin illalla sataa. Kovaa ja paljon. Jos illalla paistaa, niin aamulla sataa. Kovaa ja paljon. Puhumattakaan öistä, jolloin avoimesta ikkunasta kaikuu sateen ropina, lorina, suhina ja sen märkyyden suorastaan aistii tyynylle saakka.

Sateen keskellä, sitä ennen ja sen jälkeen on saatu myös kunnon ukkosia. Tiistaivastaisena yönä talon päällä rytisi siihen malliin, että kissa tärisi peloissaan sängyn alla ja salaman aiheuttama piikki ohitti ylijännitesuojan rikkoan yhden tietokoneen purkeista. Onneksi kotona oli varapurkkeja, eikä sentään tietokoneet hajonneet. Sen siitä saa, kun laiskuuttaan ei viitsi illalla käydä ottamassa nettiä pois päältä. Tosin tällä kertaa yöukkosta ei näkynyt ennusteissa.

Futiksen seuraaminen yömyöhäiseen on sekoittanut unirytmin ja muutenkin väsyttää niin vietävästi. Juuri, kun sain kaikki purkeissa istutusta jonottavat kasvit tungettua multaan, niitä tuli haalittua lisää. Vaikka jo useampaan kertaan olen päättänyt, että nyt täytyy vähän hillitä hankintaintoa ja keskittyä välillä vähän muuhunkin. Mihinkäs muuhun sitä nyt sitten keskittyisi?

Vaikka herukoiden poimimiseen, sillä tämän kuvan ottamisesta ne ovat merkittävästi lisää punastuneet. Ajattelin odottaa, että pensaat vähän kuivahtaisivat edellisten sateiden jäljiltä. Turha toive, sillä sadetta luvataan päivä toisensa jälkeen. Ei enää vettä, please!
 

Puutarhaelämä on sitten mukavaa

Pikkupuutarhassa kukkivat kevätkaihonkukat ja scillat

Aika mainioita pihapuuhailuilmoja on viime aikoina ollut. Eilen varsinkin saimme maistiaisia oikeasta kesästä, sillä auringossa työskennellessä oli pakko heivata pitkähihainen pois ja siirtyä kesäisesti pelkkään T-paitalookiin. Onpa kyllä välillä vettäkin satanut ja aivan tajuttomia määriä. Siitäkös kotilot ovat innostuneet ja aamuisin Juusoa ulos viedessä on samalla tullut noukittua useamman kotilon kerrallaan etikkaliemeen.

Paikoin vastaan on tullut oikein lihavia ja kookkaita kotiloita sarvet tanassa. Törmäsin facebookin puutarharyhmässä keskusteluketjuun, jonka aloitti kotiloiden onnetonta kohtaloa surkutteleva ihminen. Hänestä kotiloiden tappaminen etikkaliemessä sihauttelemalla on julmaa ja tarpeetonta. Hänen puutarhassaan ei tosin ollut kotilo-ongelmaa, joten ehkä mieli muuttuu, kun aamusella nurmikolla tepastellessa jalkojen alla raksuu mukavasti. No, ihan niin paljon meilläkään ei vielä kotiloita ole, mutta selvästi joka kesä edellistä enemmän. Kaikista keruu-urakoista huolimatta. En ole erityisen kärkäs tappamaan yhtä ainutta elukkaa, mutta kotiloiden suhteen alan olla aika tunteeton.

Vihdoin hyasinttinikin alkavat avautua. Viidesstä istutetusta sipulista yksi näyttää olevan pinkki, muut valkoisia. Olen aina pitänyt hyasinteista ja minusta niiden tuoksu kuuluu jouluun. Pääsiäisenä minulla oli messuilta ostettuja keltaisia hyasintteja, jotka tuoksuivat niin voimakkaasti, että päänsärkyä välttääkseni ne oli pakko siirtää etäämmälle. Ulos tuoksuja mahtuu ja iloiten toivotan nämäkin yksilöt tervetulleiksi puutarhaani.

Keltamo

Eilen tein ensimmäisen ISON rikkaruohokierroksen eli kuljin pitkin pihaa pitkävartinen rikkaruohovempain ja ämpäri käsissäni. Joitakin voikukkia, sitäkin useampia rönsyleinikkejä ja muutamia keltamoja lähti kukkapenkeistä kohti kompostia. Keltamo ilmestyi pihaamme muutama kesä sitten ja nyt se näyttää lähteneen leviämään, vaikka en anna sen kukkia - sen ensimmäisen kesän jälkeen. Silloin en nimittäin tuntenut kasvia ja ihastelin sen kauniinkeltaista kukintoa ja rehevänvihreitä lehtiä. Kun se sitten yltyi leviämään, kuin Elanto ennenvanhaan, annoin sille lähtöpassit. 

Lemmikki - Myosotis sylvatica - ilta-auringossa

Lemmikki on niinikään ilmestynyt pihaamme omia aikojaan. Näin alkukeväästä sen kasvusto on runsasta, mutta koska pidän kovasti lemmikin sinisistä kukista, annan sen rehottaa. Kukkimisvaiheen jälkeen lemmikki alkaa näyttää resuiselta ja silloin se lähtee helposti nyppäämällä - tullakseen jälleen seuraavana kesänä ilokseni.

Joskus sinne tänne leviävät kukat saattavat harmittaa ja niitä tulee kitkettyä pois. Kevätkaihonkukka kuuluu niihin kasveihin, joista tykkään vaikka väärässäkin paikassa. Tässä se on valloittanut pikkupuutarhan käytävän reunaa ja siinä saa kasvaakin, kunhan pysyy kuosissaan. Näin keväällä ja vielä alkukesästäkin sen kasvu on ihan maltillista, mutta loppukesästä voin jo tuostakin paikasta kiskaista kokonaisen kourallisen ja siirtää vaikka muualla kasvamaan. Kevätkaihonkukka on kyllä aivan erinomainen maanpeiteperenna, kaunis ja kestävä.

Punaherukkapensaat ovat jo nupullaan. Ilmeisesti ne eivät ole kovin hallanarkoja, sillä viime keväänä ajoitus oli samanlainen ja yöt aika kylmiä vielä ennen juhannustakin. Silti sato oli melkonen. Kaipa se riippuu tuon kukinnan vaiheesta, miten halla niihin puree?

Useamman vuoden ahkera kanttaaminen on tehnyt tehtävänsä. Enää nurmikko ei kykene saamaan yliotetta, vaikka puutarhuri välillä heittäytyisi laiskaksikin. Pari kertaa kesässä käyn hedelmäpuut ja kukkapenkit läpi. Hedelmäpuille ja marjapensaille olen säännöllisesti laittanut kasteltua sanomalehteä ja oksahaketta, joten rikkaruohoista ei enää vuosiin ole ollut juurikaan ongelmaa. Ja kuten huomaatte, myös pienet sipulikasvit löytävät paikkansa omenapuiden alustoilta. Yhden omenapuun alla kasvaa sipulikukkien lisäksi pikkutalviota. Istutin sitä kerran kokeeksi, mutta ehkä puiden alustat saavat mieluummin olla paljaita, koska haluan löytää pudonneet omenat helposti. Mitä syvemmälle kasvien joukkoon omenat putoavat, sen isompi kisa hedelmän syömisestä käydään matojen ja muiden ötököiden kanssa.

Enää ei mene montaa päivää siihen, kun tämä täti käynnistää nurmikonleikkurin kevään ensimmäisen kerran. Sammalen ja nurmikolle levinneiden sipulikukkien välistä alkaa jo nousta nurmikin. Paikoin ihan tanakasti. 

Kotkansiipiä täytyy käydä katsomassa ihan joka päivä, sillä niiden ulkomuoto muuttuu nopeasti. Pienestä ruskeasta kerästä on sukeutunut norjia vihreitä varsia, jotka kerivät itseään auki ilta-auringossa.

Taimia on ulkoilutettu muutamina päivinä ja pian lähestyy niiden siirto kasvariin. Viime vuonna vein tomaatit kasvariin toukokuun puolivälin tienoilla, vaikka yöt olivatkin useaan otteeseen melko kylmiä. Alkuun poltin kasvarissa lämpökynttilöitä ja sitten rahtasimme sinne auton sisätilalämmittimen. Tänä vuonna tilasin netistä lamppuöljyllä toimivan kasvihuonelämmittimen. Enpä tiedä sen tehokkuudesta, mutta ainakaan ei tarvitse viritellä sähköjohtoja jatkopiuhoineen läpi pihan.

Puutarha näyttää olevan kasvien lisäksi erinomainen kohde kaikenlaisille härpättimille. Kerrankin on etua siitä, että talossa on iso kellari. Mihinkä muualle moisten vempainten kanssa talvella joutuisi. Yritän kyllä olla hyvin maltillinen hankintojen suhteen. Paljon mainostetaan, mutta ihan kaikkea ei ole syytä mennä ostamaan. Puutarhan ja pihan sisustaminen on jo muutaman vuoden ajan suorastaan vyörynyt mediasta koteihimme. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, onko kaikelle tilaa pihassamme ja löytyyko niille säilytystilaa talveksi? Onko ehkä etupäässä lämpimiin ja aurinkoisiin olosuhteisiin tarkoitetut tuotteet kertakäyttöisiä meidän vaihtelevissa säissämme? 

Pikkutalvio -Vinca minor

Siitä olen iloinen, että puutarhan laittaminen on lisääntynyt ja suosio näyttää vain kasvavan. Mikä sen mukavampaa, kuin touhuta kasvien kanssa ja nähdä monenlaiset ihmeet uudelleen ja uudelleen. Kun tietää, miten puutarhassa silmä ja sielu lepäävät, voi vain toivoa, että mahdollisimman moni saisi saman kokea.

Mukavaa keväistä viikonloppua kaikille ja oikein hyvää Äitienpäivää!

Samalla toivotan Intopiin, TaRan, Villa Verandan, Vaahteran lehden Leenan ja Johannan lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin.

Päivä herukkapuskassa

Viime viikolla keräsin punaherukat aidan vierustalla, varsin paahtavassa auringossa sijaitsevista pensaista. Tänään oli sitten vuorossa neljä pensasta keskemmällä alapihaa. Yllättäen nekin olivat saaneet marjansa niin kypsiksi, että poimiessa osa tuppasi varisemaan maahan. Joistakin oksista räksät ja mustarastaat olivat käyneet nautiskelemassa valtaosan marjoista. Jättivät sinne tänne muutamia punaisia täpliä.

Osan aikaa sain nauttia mukavan naapurin seurasta. Kutsuin hänet osallistumaan marjatalkoisiin palkkionaan kaikki kerätty saalis. Meidän taloudessa ei yksinkertaisesti ehditä talven aikana käyttää marjoja niin paljon, kuin mitä pensaamme joka vuosi tuottaa. Tilaa pakastimeen täytyy jättää myös omenasadolle, josta näyttäisi tulevan ihan kohtalainen.

Nyt on mehut keitetty odottamaan jäähtymisen jälkeistä pakastimeen päätymistä. Kokonaisenakin laitoin jonkin verran marjoja pakkaseen. Niistä voi tehdä piirakkaa tai mitä nyt talven aikana keksiikin. Kaksivuotias valkoherukkani tuotti runsaan litran verran marjoja. Laitoin tuohon kuvaan äitienpäivälahjaksi saamistani kahdesta Pohjanjätti-mustaherukkapensaista keräämäni marjat. Huikean kokoisia. Oikeita jättejä nimensä mukaisesti. Kuinkahan pensaat sitten aikanaan jaksavat kantaa satoa, jos marjojen koko on silloinkin tuota luokkaa.

Nyt on herukkapensaat likimain tyhjennetty. Takimmaisen pensaan alaoksille jäi joitakin terttuja odottelemaan kypsymistä. Siellä on sen verran varjoisaa, etteivät olleet ehtineet kypsyä muiden tahtiin.

Helteinen päivä kului nopeasti ja mukavasti marjapuskissa. Naapuri taisi alkuun vähän ihmetellä, miksi olen istuttanut sormustinkukkia marjapensaisiin, kunnes sitten hetken juteltuamme hänelle selvisi sormustinkukan olevan varsinainen vaeltelija. Enpä minäkään vielä muutama vuosi sitten tuntenut sormustinkukan todellista luonnetta. Yritin väen väkisin siirtää sitä yhteen ja samaan penkkiin, jossa se ei alkanut kasvaa laisinkaan. Aina jossain muualla ja mitä kummallisimmissa paikoissa. Nyt olen hyväksynyt sen seikkailut ja iloisena tervehdin keväällä löytäessäni jälleen uusia asuinsijoja, jossa sormustinkukka on päättänyt ryhtyä kukkimaan.

Syököön linnut ne vähäiset jäljelle jääneet marjat. Meidän herukkapensaissa onkin juhlallista lintujen ruokailla, kun samalla saa nauttia sormustinkukkien kauneudesta.

Sulkaneilikasta orvokkinaamaan

Sain runsas kymmenen vuotta sitten vanhemmiltani vihreän-harmaan mättään istutettavaksi puutarhaan. He eivät tienneet kukan nimeä, mutta isäni sanoi kuulleensa sitä joskus sanottavan kartanonruohoksi. En tainnut istutussyksynä edes etsiä oikeaa nimeä, mutta seuraavana kesänä tuo ruohomätäs kehitti nuppuja, jotka sitten aukenivat vaaleanpunaisiksi huiskiksi. Kyse oli Sulkaneilikasta.
 

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Lehdistön korkeus on 10-15 cm, kukinnon korkeus 20-30 cm. Mätästävä kasvutapa. Teräväkärkiset lehdet ovat sirot ja siniharmaat. Kukkien terälehdet ovat hienoliuskaiset. Kukat ovat yksinkertaisia tai kerrottuja, punaisen eri sävyisiä tai valkoisia ja niitä on runsaasti. Ripsureunaiset kukat tuoksuvat. Kasvi kasvaa mätästäen. Kerrotut lajit kestävät yksinkertaisia lajeja huonommin talvea. Lähde: puutarha.net.

Vuosien aikana olen jakanut sulkaneilikan taimia ja istuttanut sitä erilaisiin paikkoihin. Pari vuotta sitten kohensin Vasemmaksi rinteeksi kutsumani jyrkän alueen alapihalle johtavien portaiden kyljessä. Apilat ja monet rikkaruohot olivat vallanneet rinteen ja kaivoin sen kokonaan auki. Silloin istutin rinteeseen monta pientä sulkaneilikkatupasta ja tänä kesänä kukka on totisesti kiittänyt. Se on kukkinut upeasti ja melko pitkäänkin.

Tuo Vasen rinne on kuiva hiekkarinne, johon aurinko porottaa kuumasti ja jossa vesi ei juurikaan pysy. Sulkaneilikka viihtyy siis juuri sellaisessa paikassa ja minullakin mättäät ovat komistuneet ja levinneet. Nuppuvaihekin oli hauskan näköinen ja aina ohi kulkiessa pysähdyin katsastamaan, joko kukka vihdoin kurkkaisi nupustaan.

Vasen rinne täyttyi pian, vaikka tyhjensin sen kasveista kokonaan, enkä edes ostanut mitään uutta. Viime vuoden keväällä istutin yläosaan kaksi Lamohietakirsikkaa, joita ei tässä kuvassa näy. Istutin rinteeseen takaisin sieltä kaivamiani kasveja, mutta rikoista putsattuna ja pieninä tuppaina. Sulkaneilikka näyttää levinneen parhaiten, mutta hyvänä kakkosena tulevat maksaruohot ja ketoneilikka. Myös hopeatäpläpeippi näyttää kukkivan rinteessä ahkerasti.

Tälle sammalmaiselle kasville en ole löytänyt nimeä, enkä nyt edes muista, mistä sitä on meille tullut. Aiemmin se kasvoi alapihalle johtavien portaiden väliköissä, josta kaivoin sitä Vasempaan rinteeseen. Kertokaa, jos tiedätte.

Meillä kasvaa punaherukkaa kahdessa paikassa. Naapurin aidan vieressä kaksi isoa pensasta ja viisi pensasta lähempänä kasvihuonetta. Tuo aidanvieruspaikka on erittäin valoisa ja aurinkoinen oikeastaan koko päivän ja siellä alkavat punaherukat olla piakkoin keräyskunnossa. Tänään oli pakko käydä virittelemässä lisää linnunpelättimiä, sillä niin mustarastaat kuin räksätkin nauttivat tyytyväisinä pensaiden antimista. Mitään verkkoja en ryhdy pensaiden ylle levittelemään, sillä mikään ei ole niin epämiellyttävää, kuin irroitella puolikuolleita lintuja verkoista. Laitoin pensastukiin ja joihinkin oksiin siimalla killumaan käytöstä poistettuja cd-levyjä. Ei mitään musiikkia tietenkään, vaan tietotekniikkahommissa toimivan Ukkokullan vanhoja varastoja.

Kasvihuoneen kasvien suhteen olen ollut vähän pettynyt. Kuvittelin ehkä, että saisimme satoa aikaisemmin ja runsain määrin. En nyt mene väittämään, että kasvihuonekasvattaminen olisi jotenkin erityisen vaikeaa, mutta näyttää siinäkin olevan omat niksinsä. Lämmittämätön kasvihuone on kyllä enemmän harrastustoimintaa kuin mitään muuta. Kylmä kesäkuu laittoi kasvit jöröttämään, mutta mitään ei sentään paleltunut. Kävin peittelemässä taimia harsoilla ja polttelin lämpökynttilöitä. Syksyksi on tarkoitus laittaa jonkinlainen lämmitys kasvariin, että tomaatit ja chilit jaksaisivat kypsyä.

 
Tomaatitkin ovat vihdoin alkaneet kukkia ja jopa pieniä raakileita olen löytänyt. Meidän kasvarimme on tosi pieni. Sellainen vajaan kuuden neliön kennolevytönö, joita näkee vähän joka pihassa. Sanomme sitä Mökiksi. Alkuun tiirailimme jännityksellä, toimiiko automaattinen ikkunanavaaja ja tarkkailimme, miten paljon se kulloinkin avautuu. Nyttemmin on tullut tavaksi aamulla ensimmäisenä käydä avaamassa Mökin ovi, jotta sinne ei paistuisi. Iltaisin saatan istua pitkäänkin sillä yhdellä ainoalla pallilla, joka kasvarin käytävälle mahtuu ja nypin varkaita ja sidon tomaatinvarsia paremmin. En kyllä voisi kuvitellakaan viettäväni kahvitaukoja kasvarissa kuumimman iltapäivän auringonpaisteen aikaan, sillä pian siellä hiki nousee otsaan. Minä viihdyn vähän viileämmässä kuin kurkut ja tomaatit. Kaikesta huolimatta olen edelleen hyvin onnellinen pienestä kasvaristani. Isompi tulee sitten, kun voitan lotossa. Ensin pitäisi tietenkin ryhtyä lottomaan.

Parina aamuna olen saanut tuhdin hyväntuulentoivotuksen mennessäni viemään Juusoa ulos. Terassin orvokkiamppelissa kaikki kukat katselevat oven suuntaan (koska aamulla aurinko paistaa siitä suunnasta) ja näyttää, kuin ne iloisesti nauraen sanoisivat "hyvää huomenta". Puutarhurin onnenhippuset tulevat usein pienistä asioista; nauravista orvokkinaamoista tällä kertaa.

Tämän illan rutistus vielä futista ja sitten taas palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Mukavaa ja hyväntuulista viikkoa kaikille, valvoneille ja unimaailmassa yönsä viettäneille!

Välipäivä auringolla

Norjanangervo Spiraea 'Grefsheim'

Ihanat kesäpäivät saapuivat meitä hellimään jo toukokuun puolella. Lämpöä on riittänyt sen verran runsaasti, että pahimman kuumuuden ajan on pitänyt istua varjossa litkimässä raikasta vettä. Maanantaina lämpömittari hipoi auringossa 30 astetta. Illansuussa kuuluikin muutama ukkosen jyrähtely, mutta siihen se sitten jäikin.

Omille teilleen lähtenyt orvokki on siitepölyinen

Tänään on täällä etelärannikolla satanut koko päivän, mikä ei sinänsä ole laisinkaan hullumpaa. Ulkona on edelleen kohtalaisen lämmin ja kaikki kasvaa kohisten. Mikä parasta, ei tarvitse rynnätä pihamaalle kastelemaan tämän kevään istutuksia, koska taivaanhanat hoitavat sen. Samalla helpottaa myös kaikkialla pöllyävän siitepölyn lento. Ei tarvitse kuin selkänsä kääntää, niin jokaikinen pinta ulkosalla on tiiviin kellertävän pölyn peittämä. Ja osittain sisälläkin, jos vain yrittää tuulettaa ikkunoita avoinna pitämällä.

Tuomi Prunus padus

Nyt kannattaa mennä pihamaalle varhain aamulla tai iltamyöhäisellä. Maailma on täynnä tuoksuja ja ääniä. Talomme päädyssä oleva tuomi on aivan valkoisenaan kukista. Puu on kuitenkin jo niin suuri, että pitää mennä kauemmas ja katsella yläilmoihin nähdäkseen kukkaloiston. Norjanangervot ovat myös valkean hunnun peittämiä ja niiden tuoksusta pidän erityisesti.

Petunia ja sivussa Lumihiutale

Tien toisen puolen naapurissa on aina kesäisin aivan mahdottoman kauniit kesäkukkaistutukset. Pääsen nauttimaan Annen kukista keittiössä istuessani, silloin näen naapurin parvekkelaatikot. Parin päivän ajan tyydyin naapurin kukkiin ja maanantaina hurautin minäkin tuttavan sisaren kasvihuoneelle. Aiemmin olen ostanut kesäkukkani aivan lähellä sijaitsevalta puutarhalta, mutta tänä vuonna siellä kaikki kukat näyttivät olevan kovin myöhässä.  Pirkon kukat sen sijaan ovat kerrassaan upeita. Kuten tuosta yläkuvasta voitte itse todeta. Laatikossa on vain kaksi petunian tainta. Tai eiköhän nuo ole jo ihan aikuisia.

Kriikuna Prunus domestica subsp. insititia

Kolme kriikunapuutamme ovat myös kukassa. Hedelmäpuissa leikkaamisen tärkeyden näkee varsin nopeasti. Alapihan kahta kriikunaa en ryhtynyt ajoissa leikkaamaan ja niistä kasvoi korkeita hujoppeja. Kriikunoita niihin ei kuitenkaan ole koskaan kovin paljoa tullut ja niiden muutamienkin kerääminen on aikamoinen sirkussuoritus, kun pitää keikkua korkeiden tikkaiden varassa. Yläpihalla olevaa kolmatta kriikunapuuta leikkasin alusta lähtien siten, ettei siitä ole tullut kovin korkeaa. Hedelmiä se on tehnyt jo parina vuonna todella paljon. Oppaiden mukaan kriikunaa ei tarvitse juurikaan leikata, mutta entäpä sitten, jos haluaa matalamman puun?

Omena Huvitus - aikainen kesälajike

Oheinen kuva Huvituksen nupuista on parin päivän takainen. Jo työhuoneen ikkunasta ulos katsoessa voi todeta, että omenapuiden nuput ovat viittä vaille aukeamassa. Kunhan sade lakkaa, pääsen niitä kuvaamaan.

Punaherukka Ribes rubrum

Punaherukat ainakin kukkivat runsaasti, eikä lähiajoiksi edes ole luvassa hallaöitä. Pojalta sain äitienpäivälahjaksi kaksi mustaherukkaa, Pohjanjättiä, jotka pääsivät multaan maanantaina. Meillä ei ole ollut pariin vuoteen laisinkaan mustaherukkaa, koska edellisiin pensaisiin iski äkämäpunkki. Mustaherukat pääsivät uuteen paikkaan, joten toivotaan niiden menestyvän ja tuottavan marjaa. Vaihtelun vuoksi olisi mukava syödä muutakin kuin punaherukkaa.

Rönsyansikka Waldsteinia ternata

Rönsytiarella Tiarella cordifolia

Metsikön reunassa kukkivat Rönsyansikka ja Rönsytiarella. Rönsyansikka muistuttaa mansikkaa, niin lehdeltään kuin kukaltaankin. Kukka on kuitenkin keltainen. Aika pitkään sain odottaa rönsyansikan leviämistä, mutta nyt se näyttää lähteneen valtaamaan tilaa itselleen. Rönsytiarellan hankin samaan aikaan, mutta se on huomattavasti maltillisempi oman tilan ottamisessaan.

Särkynytsydän Dicentra spectabilis

Iloinen yllätys jälleen kerran. Aikanaan istutin Särkyneensydämen yläpihalle, syreenien eteen. Sitten rakensin alapihalle Kiemurapenkin ja päätin siirtää särkyneensydämen sinne, jossa se alkoi kasvaa ja kukkia. Tänä keväänä olen odottanut kasvia nousevaksi, vaan ei ole näkynyt. Vasta jokin aika sitten löysin vihdoin elonmerkkejä alapihan penkistä ja helpotuksekseni totesin, ettei se ainakaan ihan kuollut vielä ole. Yläpihalla, paikassa, josta sydämen pois siirsin, nousee nyt terhakkaita alkuja. Taisikin käydä niin, ettei särkynytsydän tykännyt alapihan istutuspaikasta ja päätti ihan itsekseen siirtyä takaisin alkuperäiseen penkkiin. Tiedä häntä.

Juuso on mieltynyt ruusupuskissa lepäilyyn. Juhannusruusun ja Punalehtiruusun alla on mukava pikkutalviomatto ja sopivasti varjoisaa. Paikasta on myös hyvä näkyvyys ympäri puutarhaa, mikä näyttää olevan Juusolle usein eräs syy valita köllöttelypaikkansa. Hyvin se naamioituu väriensä puolesta maastoon. Yritin houkutella sitä eilen kävelylle kanssani, mutta eihän sitä kesken turkinhuollon voi mihinkään lähteä. Tuijotti hetken kaukaisuuteen ja jatkoi sitten varpaiden välien puhdistamista.

Eilen illalla maailma muuttui jännän väriseksi. Välillä oli ihan punaista ja luulinkin ukkosen tulevan. Mustarastas istui tavanomaisessa paikassaan naapurin aitakuusen latvassa lurittelemassa. Ehkä se yritti kosia meidän viirikukkoa.

Laskeva aurinko punasi puiden latvat synkkenevää taivasta vasten. Naapurin haavassa ei ole vielä lehtiä.

Kymmenen jälkeen meni sen verran pimeäksi, ettei kuvaaminen enää kunnolla onnistunut. Ei tullut illalla ukkosta eikä sadetta, mutta tänä aamuna ripotteli vettä ja sateen parissa onkin sitten kulunut koko päivä. Nyt illansuussa näyttäisi alkavan kirkastua. Jihuu, huomenna pääsee taas pihahommiin. Hyvillä mielin, sillä pakollisen sadetauon aikana on ehtinyt tehdä sisällä rästihommia.

Ulkona kukkuu käki, pitkiä aikoja ja jossain aivan lähellä. Sitä säestää mustarastas. Upeaa musiikkia korville. Eipä tee mieli avata radiota.
 

 

Varislapsen raakkumista herukoita poimiessa

Yhtä pensasta lukuunottamatta punaherukat on nyt kerätty ja pakastettu. Viime vuotista mehua on vielä jäljellä, joten nyt en keitä marjoja mehuksi. Muutenkin meidän mehun käyttö on aika marginaalista. Marjoja tulee laitettua puuroon ja leivonnaisiin. Osan pakastetuista marjoista annan lapselle ja toiselle veljelleni. Oheinen kuva on otettu noin viikko sitten, jolloin oli vielä vähän raakojakin marjoja, mutta nyt meidän pihassa marjat olivat kypsiä. Vain siinä yhdessä, jonka jätimme keräämättä, on vielä jonkin verran raakoja. Pensas kun sijaitsee aika varjoisessa paikassa. 

Viimeinenkin mustaherukkapensas on kuoleman kielissä. Siinä on ollut jo useamman vuoden ajan mm. äkämäpunkkia ja muutenkin sen marjominen on ollut surkeaa. Nyt pensas saa mennä. Tilalle täytynee käydä katsastamassa uusia mustaherukoita. Josko löytäisi vähemmän äkämäpunkille alttiin lajikkeen.

Valkoherukkapensaani on vasta vuoden vanha ja siinä on muutama ihan kohtuullisen kokoinen terttu. Päästään siis maistamaan. 

Parin päivän ajan olen nauttinut ihanasta rauhasta ja hiljaisuudesta poimiessani herukoita alapihalla. Aurinko on porottanut erityisen helteisesti ja tänään myös paarmat pörräsivät ympärilläni napsien välillä paloja jaloistani, joten aika ajoin huitominen otti jo hieman pattiin. Aamupäivän hiljaisuuden kuitenkin keskeytti selkäni takaa kuuluva äänekäs raakkuminen. Varislapsi siellä pomppi pitkin puutarhaa ja ilmeisesti kutsui emoaan. Välillä raakkuminen kiihtyi aika väkeviinkin mittasuhteisiin ja mietin, missä lapsosen emo oikein viipyy. Toinen kun kiljuu nokka auki kohti taivasta. Kerran varislapsen luokse pyrähti aikuinen varis, mutta ei se kyllä ainakaan mitään syötävää lapselle tuonut. Aikansa varislapsi kiljui ja hyppeli omenapuiden alla ja sitten se siirtyi metsikköön. Koko poimimisen ajan kuulin sen huutavan, välillä rauhallisemmin, välillä tosi kovasti raakkuen. En tunne varisten tapoja, mutta hartaasti toivon, että vanhemmat löysivät lapsensa tai toisinpäin.

Ihana kirjoapteekkarinruusuni tehtailee yhä uusia kukkia. Toiset ovat kovinkin vaaleita ja toiset taas tällaisia kirkkaampia. Eilen tein yhteenvedon ruusupensaistani. Niitä on nyt 11 erilaista. Miksikö niistä pitäisi jotain yhteenvetoja tehdä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että eri ruusuilla on omat kasvutapansa. Tarkoitukseni on hankkia lisää ruusupensaita ja noiden jo olemassa olevienkin kannalta on tärkeää tietää, millaisen tilan niille varaan. Sammalruusu näyttää pysyvän melko pienikokoisena, kun taas suviruusu saattaa kasvaa jopa kolmimetriseksi.

Marjojen poimimisen lisäksi en ole saanut puutarhassa yhtään mitään aikaan. Kohta alkaa olla nurmenleikkuunkin aika, mutta olo on harvinaisen vetelä. Osittain se johtunee tästä lämmöstä, mutta osan voi laittaa ihan rehellisesti saamattomuuden piikkiin. Välillä tulee tällaisia kausia, jolloin on äärimmäisen vaikea saada mitään projektia alulle. Yleensä sentään korjaan tekemisistäni syntyneet jäljet, mutta eilen nyhdin naapurin aidan vieressä olevien herukkapensaiden takaa rikkaruohoja ja yhä ne lojuvat nurmikolla odottamassa poiskiikuttajaa. Ehkä tuo viime viikonvaihteen remppaprojekti imi sen verran mehuja, ettei nyt pääse uudestaan työn makuun. Puutarhassa kyllä olisi tekemistä.

Netistä löysin tällaisen coctailehdotuksen rikkakasvien hävittämiseen. Ehkä sitä voisi kokeilla, ei ole ainakaan kovin pahaa myrkkyä. Viinietikkaa, suolaa ja tiskiainetta.

Jollen ole vielä ehtinyt riittävästi omakasvattamiani kukkia kehuskella, niin tulkoon sitten tämäkin kerta. Vihdoin on pelargoniani ryhtynyt kukkimaan. Tämän 'Inspire Pink' in siemenet taisin ostaa Plantagenistä. Ei siis mikään erikoisuus tai harvinaisuus, mutta ihan itse kasvatettu. Se se vasta erikoista on.