perjantai 16. lokakuuta 2015

Hyvänolon feromonit


En ole ehtinyt kirjoittamaan postauksia, en kuvaamaan pihalla enkä missään muuallakaan. Enkä kyllä ole ollut laiskanakaan. Mihin lie kaikki aika valunut, mutta jotain sentään on tullut tehtyäkin. Talon kaikki ikkunat on pesty. Tai ei nyt ihan kaikki, sillä autotallin kaksi pikkuikkunaa on yhä pesemättä. Ovat kyllä listalla, mutta eivät ihan ensimmäisinä, kun on niin paljon muutakin.

Leikkimökin katto höyryää kylminä aamuina auringon sitä lämmittäessä

Pihalla olen hiukan haravoinut, mutta paljon enempää ei voi, koska lehdet istuvat edelleen tiukasti kaikissa syreeneissä, omppupuissa ja pitkälti myös vaahteroissa. Useimmat pensaatkin ovat edelleen ihan vihreänä. Yhtenä päivänä laitoin pitkät tikkaat autotallin nurkalla olevaa vaahteraa vasten ja sahasin siitä alimpia oksia pois. Oksat kun roikkuivat vasten talon kattoa, eikä se taida olla ihan suotavaa. 


Suurin osa perennanvarsista on jo leikattu ja pilkottu kompostiin, mutta maksaruohot ne senkun kukkivat ja kukkivat. Pakkasaamuina ne ovat olleet kohmeisia ja huurteisia, mutta auringonpaisteessa sulavat ja jatkavat kukintaansa. Olen kerännyt niitä maljakkoonkin ja sielläkin olla möllöttävät päiväkausia laisinkaan lakastumatta. Ihmekukkia tosiaan.

Ville de Lyon rupsahti pakkasessa

Uskomattoman hieno syksy tämä säiden puolesta on kyllä ollut. Sadetta ei viikkokausiin ja aurinko se paistaa päivä toisensa jälkeen likimain pilvettömältä taivaalta. Yöpakkasia meillä oli tasaiseen tahtiin viikon verran, mutta nyt muutama yö on ollut selvästi plussan puolella. Mistään hienosta syysruskasta ei ole voinut puhua, sillä värit ovat meidän nurkilla kyllä enimmäkseen ruskeita. No, ruskaa kai sekin on. Vaahteroissa ei juurikaan näy keltaisen ja punaisen eri sävyjä, vaan ensin niiden lehdet vihertävät ja sen jälkeen käpertyvät ruskehtaviksi rutuiksi leijaillen sellaisina maahan.


Juuson kanssa käveltiin yhtenä päivänä viereisessä kunnan metsikössä. Juuso tykkää siitä kovasti, mutta minua otti lähinnä raskaasti päähän. Kuulin nimittäin, että kunta on siirtänyt ensi vuodelle alkavaksi suunniteltua kunnostusprojektia jälleen vuodella. Ei siis edelleenkään kunnollisia katuvaloja ja hidasteita meidän kadulle. Metsikön puut jatkavat pystyynlahoamistaan ja sinne tänne kaatuiluaan ja ennenkaikkea varjostavat pihaamme entistäkin pahemmin. Nopeusrajoituksista ja alueen lapsista välinpitämättömät autoilijat paahtavat täyttä vauhtia mutkaisella tiellä. Alueen kunnostaminen oli tarkoitus alkuperäisen suunnitelman mukaan aloittaa 2005, mutta sitä on siirretty vuodesta toiseen ja näköjään siirretään jatkossakin.


Kun kunnalla on vähän rahaa erilaisiin projekteihin, olisi kunnallisen demokratian kannalta oikeudenmukaista, että kunnan eri osa-alueita kohdeltaisiin samoin säännöin ja perustein. Ettei jotain tiettyä projektia siirreltäisi vuodesta toiseen hamaan tulevaisuuteen, vaan odotusvuoro siirtyisi vuorollaan jollekin toiselle kohteelle. Tämä ei liene yksistään meidän kunnan ongelma, mutta täällä meidän kylällä tällainen epäsuhta koetaan jo selkeäksi veronmaksajien väärinkohteluksi. Rahojen siirto tämän kylän projekteista kunnan eteläosiin kun näyttää olevan päättymätön vakiokäytäntö. Epäoikeudenmukaisuus saa aina mieleni kuohtahtamaan. Asiassa kuin asiassa.


Onneksi kaikki potutukset haihtuvat taivaan tuuliin, kun edes hetkenkin touhuaa oman kissan kanssa. Metsikössä kävellessä se löysi mieluisia tuoksuja joka ikisen suuren puun tyvestä ja kiehnäsi itseään puun juurissa ja havunneulasissa. Sitten se jäi tyytyväisenä köllöttelemään ajatellen ilmeisesti, että kyllä mammakullalla on aikaa polulla seisoskella.


Ulkona se ei pitkään viihdy, mutta mamman touhutessa pihalla, Juuso ottaa päivätorkut auringon lämmittämällä patiolla. Ja jos vain mamma yhdenkin askeleen suuntaa kohti kotiovea, on kissa taatusti siellä ensimmäisenä odottamassa, että pääsisi sisään.

 

Mitä vanhemmaksi Juuso tulee, sen hellyydenkipeämmäksi se muuttuu. Sille on tullut tavaksi, että iltaisin sen pitää saada oma rapsutustuokionsa. Siinä ei auta, vaikka mammalla kuinka olisi kutimet kädessä ja villasukka valmistumassa. Sinne vain kutimien väliin kissa itsensä tunkee ja sitten rapsutellaan puolisen tuntia, kunnes Juusolle riittää. Se hypähtää pois sylistä ja ryhtyy pesemään pois rapsutuksen irrottamia karvoja. Ja sen jälkeen taas uni maistuu.


Mitä lie hyvänolon feromoneja näistä rapsutussessioista irtoaakaan, mutta niin siinä kevenee mamman mahdolliset potutukset kuin kissankin päivän hellyysannos.

Rapsutelkaa rakkaitanne. Mukavaa viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti!

28 kommenttia:

  1. Tuo Juuso on niiiiiiin ihana! Kaunis! Joo, ei tule hidasteita meidänkään tiellä ja potuttaa. Kaahaavat kuin viimeistä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta tässä on kauhulla odoteltu, koska sattuu jokin vakava onnettomuus, kun ihmisillä ei tunnu olevan laisinkaan jarrupoljinta. Parhaassa tapauksessa ajavat omien lastensa ja eläintensä päälle. Käsittämätöntä.

      Poista
  2. Belas fotografias gostei do blog.
    Um abraço e bom fim de semana.
    http://andarilharar.blogspot.pt/

    VastaaPoista
  3. Hitaita on herrojen kiireet, vai miten se meni? Varmasti potuttaa kun suunnitelma jatkuvasti vesitetään!
    Sinähän olet jo ehtinyt vaikka mitä syystöitä tekemään. Meillä on kaikki ihan alkutekijöissään vielä, mutta se on nyt tän mun taudin vika. Melkein koskaan en tule kipeäksi ja silloin kun joskus tulen niin olen kipeä monen vuoden edestä kerralla!
    Juuso on kyllä niin ihana! Syötävän suloinen! Kissan rapsuttelu on paras mahdollinen stressin poistaja ja verenpaineen laskija :) tulee itsellekin niin raukea olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potuttaa, kun lupaavat ja lupaavat, mutta viime tipassa sitten eivät annakaan. Olisivat kokonaan hiljaa, eivätkä lupaisi yhtään mitään.
      Luinkin blogistasi yskästäsi. Ehkä se on niin, että kun harvoin sairastaa, se sitten tosiaan tulee kerralla koko annoksen edestä. Ei yhtään kivaa, mutta minkäs mahtaa. Hoida nyt itsesi kuntoon. Aika monella on taas ollut jos jonkinlaista flunssan jälkitautia ja ne vasta ovatkin ilkeitä.
      Täytyy muuten tunnustaa, että keväällä jäi useimmista ikkunoista välit pesemättä. Pesin vain ulko- ja sisäpinnat. Nyt oli ihan pakko, kun aurinko paistaessaan matalalta näytti pienimmätkän läiskät.
      Juuso on ihana. Sinulla on noita ihania feromonilähteitä monin verroin enemmän, joten tiedät tunteen.

      Poista
  4. Enpä ole minäkään tällä viikolla paljoa koneelle istahtaa että ois blogia päivittänyt tai kuvaillut, no jotaki kuvailin, mutta kotona ei oo juuri kerinny ku pyörähtää. :) Nyt on kyllä säiden puolesta ollut ihana syksy, vähän sateita ja kohtuu lämmin, ei mikään kesälämmin, mutta sopiva syksyilma! :) Ihana Juuso! :) Mukavaa viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, kun muu elämä haittaa puutarhatouhuja, niin kirjallisia kuin todellisiakin. Pitänee vaan jatkaa lottoamista.

      Poista
  5. Meidän tiellä on kyllä hidasteet ja melkein pohja kolisee vaikka kuinka hitaasti ajais. En tykkää...
    Ihana Juuso! Kenenkähän syliin sitä kiehnäis ja vaatis rapsutuksia :D Tekis ne hyvää ihmisellekin :)
    Innostuin minäkin kun luin ikkunanpesuistasi ja pesin ulkoapäin ikkunat...siihenpä se sitten jäikin. Jos saisin vaikka olohuoneesta pestyä sisältäkin, oisin ihan hyvilläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on luvattu vain yksi tai kaksi hidastetta ja ne tulevat kyllä tarpeeseen talomme kohdalla kulkevalle vauhtisuoralle. Enemmän kuitenkin kaipaan katuvaloja, kunnon viemäröintiä ja montaa muuta parannukseen kuuluvaa seikkaa.
      Kyllä sitä ihminenkin niitä rapsutuksia kaipaa. Juuri pari päivää sitten aiheesta kylässä käydessäni juteltiin. Eläimet ovat siinä suhteessa korvaavia osapuolia, mutta hyvä, että on niitäkin.

      Poista
  6. Voi tuota Juusoa ja miten nautinnollinen ilme patiolla loikoillessa. <3 Kissojen osoittama omaehtoinen hellyys on minusta aina suuri kunnia ja myös aivan ihanan rentouttavaa. Ihan parasta! Oma Muruseni tuntuu aina tietävän milloin tarvitsen sitä eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilta ei tosiaankaan hellyyttä pakolla oteta. Ehkä se juuri kissoissa viehättääkin, niiden itsenäisyys ja omanarvontunne. Ja takuuvarmasti myös kissat aistivat emäntänsä/isäntänsä alakulon, siitä on ihan omakohtaisia kokemuksia. Juuso tulee selvästi lohduttamaan kellahtamalla aivan kylkeen kiinni ja se saattaa nostaa tassunsakin syliini.

      Poista
  7. Oletpa ollut ahkerana.
    todella syksy on ollut kaunista.
    Meillä vielä ei pakkanen ole kukkia purrut.
    Ihana Juuso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa blogissasi puutarhasi upeita kukkijoita.
      Juuso on juuri nyt tässä vieressä ja lähettää sinulle hyrisevät kehräykset viikonlopun ratoksi.

      Poista
  8. Kyllä tälläki kylätiällä päästetähän ku viimmeestä päivää. Ikkunan pesut oon kans aloottanu ja mähän pesen piänet ensi. On sellaane "pehemoone" alootus. Juuso on tosi söpö. Meillä on ollu pari Juuson färistä kissiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yleensä niillä kylätien päästelijöillä on vielä kännykkä kädessä ja korvallansa. Ei siinä paljon ympäristöä ehdi havainnoida.
      Tuota pienistä ikkunoista aloittamista voisikin kokeilla. Olen aina ajatellut, että kun ensin kukistaa suuret, ne pienet tulevat kuin itsestään perässä.
      Juuson väritys taitaa olla aika tavallinen maatiaiskissoissa. Meidän Juuson on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen - kuten jokaisen kissa on ja kuuluukin olla.

      Poista
  9. Syksy on ollut kyllä aivan uskomattoman upea. Tuntuu, kuin olisimme saaneet hieman korvausta alkukesän surkeista säistä. Minulla on vielä ikkunanpesu-urakka edessä. Onneksi on höyrypesuri, jolla työ käy melko nopsaan. Tuo kaahailu näyttää olevan ongelma vähän paikassa, kuin paikassa ja sitä ei saada kuriin millään konstilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt sellaisen höyrypesurin hankkimista. Sen verran työläs ja suuri urakka tuo ikkunanpesuhomma on.
      Tosiaankin, tämä ihana auringonvalo pidentää mukavasti syksyä ja korvaa alkukesän koleutta.

      Poista
  10. meilkin Jöntte heittäytyy välil kovin vaativaks, ei kutimet paljoa sitä haittaa kun syliin änkee rapsutettavak. metsäretki Juuson kans kuulosti hauskalta, rapsutukset korvan taakke!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei siinä paljon tosiaankaan puikot ja langat ole esteenä, kun kissa syliin haluaa. Juusokin kuvittelee olevansa siro ja solakka. Aikamoinen kissanjötkäle.

      Poista
  11. On kyllä törkeää kun kunta vaan ohittaa teidän lähialueen tarvitsemat kunnostukset. Sitä kun olettaa että saisi verorahoilleen vastinetta..

    Juuso se vaan on niin söpö ettei rajaa! Kuin pieni Ilves. Vaikka tutkijat sanoo mitä, niin kyllä kissat rakastavat, ei tuo puskeminen ole mitään itsekästä merkkailua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnallispolitiikka on näköjään ihan oma lajinsa sekin. Ymmärrän, ettei raha kaikkeen riitä, mutta kaipaisin sitä tasapuolisuutta edes vähän.
      Ilvekseksi minäkin Juusoa välillä sanon. Jos se on merkkailua, siinä tapauksessa meikäläinen on Juuson vakiokohde. Tutkijat sanovat, mitä sanovat. Onneksi kissa ei väitä vastaan, jos sen puskemisen ottaa rakkaudenosoituksena. Niin minä ainakin sen otan.

      Poista
  12. Kiva postaus ja ihanat valokuvat. Et todellakaan ole laiskana ollut; minäkin olen pessut ikkunoita ja aikaa siinä hommassa menee. Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A! Ikkunanpesussa menee tosiaan hurjan paljon aikaa. Meilläkin on kaikissa ikkunoissa kuusi pintaa. Ja ensin pitää ottaa kaikki tavarat pois edestä ja sitten taas laittaa takaisin.
      Viikonloppu on alkanut mukavasti. Aurinkoa sinunkin viikonvaihteeseesi.

      Poista
  13. Niin onneksi on näitä rapsuteltavia ja syliin tunkevia, miltähän tämä elämä maistuisi jos Maijakaan ei tuossa vieressäni kellisi ja kehräisi ulos oman elämänsä onnea.
    Juusolle täältä meiltä rapsuttelut...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri hetki sitten nauroin Juuson toilailuille. Täällä työhuoneessani on lattialla suuri kori täynnä kutomiani villasukkia. Laitoin kasan päälle muovin, jolla on tarkoitus suojata sukkakasa pölyyntymiseltä. Juuso kuvitteli itsensä pikkuiseksi kissaksi ja tunki itseään väkisin muovin ja sukkien väliin. Sieltä se sitten kurkisteli hassun näköisenä.
      Juuri yhtenä iltana Juusoa sohvalla rapsutellessani ajattelin, miltä tuntuisi, kun se ei siinä enää kehräisikään. Juusolla on jo ikää 14 vuotta, joten vähitellen sen päivän vähenevät. Onneksi ei sentään vielä ole mitään sairautta tai ongelmaa.
      Nyt Juuso livahti pois sukkien päältä. Häneltä ja hänen emännältään sopivan napakat rapsutukset teidän kissoille...

      Poista
  14. Meillä kesti vuosia, kunnes kaupunki lukuisten soittojen jälkeen tuli puita kaatamaan. Osa oli puolilahoina jo ihan vaaraksi taloille, mutta mitään ei vaan meinannut tapahtua. Aina kyllä luvattiin tulla, mutta siihen se sitten jäikin. Todella ärsyttävää!!
    Tuo Juuso on kyllä mahdottoman rapsuteltavan näköinen tapaus =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän on turha soittaa kunnalle noista lahoista puista. Se on kokeiltu ja turhaksi havaittu. Kunnassa valitetaan rahan ja voimavarojen puuttumista, mutta lupaa metsikön harventamiseen ja turvallisemmaksi tekemiseen ei anneta myöskään alueen asukkaille. Lisäksi jotkut asukkaat tykkäävät, että sinne tänne kaatuilevat puut ovat tärkeä paikka luonnon kannalta. Ymmärrän sen, mutta kun meidän ympäristössä metsää riittää. Yksi pieni metsikkö keskellä tiivistä asutusta ei tässä tapauksessa ole luonnon monimuotoisuuden kannalta olennainen. Vuosi sitten myrsky katkaisi lahon lepän siten, että sen valtava latvus roikkui meidän omenapuiden päällä. Ongelmana ovatkin juuri täysin lahonneet lepät, jotka jäävät metsikköön konkeloiksi ja ovat vaarallisia.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!