 |
| Meconopsis betonicifolia - Sinivaleunikko |
Keväässä ollaan siirrytty viimeiseen kolmannekseen eli toukokuuhun. Jokin aika sitten huomasin blogeissa lähteneen liikkeelle mielenkiintoisen haasteen. Kuinka ollakaan, sain kyseisen haasteen Saran mökissä ja puutarhassa -blogista, kiitos hänelle. Kadonneista oppia -haasteen on laittanut liikkeelle Puutarhaeloa -blogin Riitta.
Meconopsis betonicifolia - Sinivaleunikko
Saattaa olla hyväkin, etten kaikkia kadonneita muista, sillä listasta voisi tulla pitkääkin pidempi. Yksittäisiä kadonneita on lukuisia.
Pari mieluista kasvia nousee heti kärkeen. Ensimmäinen niistä on sinivaleunikko. Aika monta sinivaleunikkoa olen puutarhaani istuttanut. Niin kaupasta ostettuja kuin itse siemenestä kasvatettuja. Jälkimmäiset viihtyivät kolme vuotta, jonka jälkeen ne eivät enää nousseet.
 |
| Meconopsis betonicifolia - Sinivaleunikko |
Sinivaleunikot viihtyvät kosteassa, tuoreessa, happamassa maassa ja ravinteikkaassa maassa. Kosteutta, mutta ei seisovaa talvimärkyyttä eli maaperän tulee olla hyvin läpäisevä. Alppiruusuille sopiva paikka kelpaa myös sinivaleunikoille. Sinivaleunikot kasvavat meillä useimmiten kaksivuotisina. Kukinnan jälkeen emokasvi kuolee, mutta sopivissa oloissa paikalle kylväytyneet siemenet tuottavat uusia kasveja.
 |
| Sinivaleunikot 11.6.2016 Vakka-Taimessa |
Sinivaleunikkoja hankkiessani ja istuttaessani olen tutustunut edellä kerrottuihin kasvupaikkavaatimuksiin. Olen nähnyt niiden upeaa kukintaa mm. Vakka-Taimen kiehtovassa puutarhaympäristössä. Jokin suhteessani sinivaleunikkoon ei vaan toimi. Huomatessani menettäneeni sinisen kaunottaren, päätän kokeilun olleen viimeinen. Kunnes taas törmään jossain myymälässä komeaan yksilöön tai nähdessäni blogituttujen postauksia sinivaleunikon herkistä nupuista. Silloin olen hetkeksi myyty tämän kasvin äärellä.
Siemenestä kasvattamani sinivaleunikot kasvoivat Päivänliljapenkissä, joka ennen tonttiamme kahdelta sivulta reunustavan metsikön kaatumista oli pian aamupäivän jälkeen puolivarjoisa paikka. Suurin osa alapihan istutusalueista on kohopenkkejä, joten talvimärkyydestäkään ei ollut pelkoa. Metsikkö kaatui keväällä 2018, mutta toimenpiteen mukanaan tuoma valo-olosuhteiden muutos ei millään ehtinyt vaikuttaa sinivaleunikon elämään. Luulisi, että hän olisi edes sen ensimmäisen kevään lisääntyneen valon ja lämmön vielä sietänyt.
Meconopsis betonicifolia - Sinivaleunikko
Tämän postauksen kuvat ovat yhtä Vakka-Taimessa otettua kuvaa lukuunottamatta itse siemenestä kasvattamistani sinivaleunikoista. Parin vuoden ajan olen tyytynyt osaani sinivaleunikottomana ihmisenä. Vuosi sitten ostin taas puutarhamyymälästä komean taimen, jonka istutin Olopihan Allaspenkkiin. Siinä se avasi kaikki nuppunsa. Tänä keväänä kasvia ei näy eikä kuulu. En ole luopunut toivosta, mutta olen kyllä valmistautunut kohtaamaan pettymyksen tälläkin kertaa.
 |
| Koska minulla ei ole mantsuriankärhöstä ainuttakaan kuvaa, korvaan puutteen jouluruusujen kuvilla. Niiden kanssa sitkeä yrittäminen on palkittu onnistumisilla. |
Mantsuriankärhö on kotoisin Pohjois-Kiinasta. Se on hyvin kestävä ja helppohoitoinen laji aurinkoiseen/puolivarjoiseen paikkaan. Kauniit tähtimäiset, valkoiset, pienet, 2-3 cm halkaisijaltaan olevat, miellyttävästi tuoksuvat kukat täyttävät köynnöksen heinä-elokuussa. Kukat muodostuvat saman vuoden versoihin. Mantsuriankärhö on perennamainen kasvi ja sen voi istuttaa samaan kasvusyvyyteen mitä se on taimistolta tullessa ollut. Kärhö suositellaan alasleikattavaksi vuosittain noin 20-30 cm korkeudelta maan pinnasta. Mantsuriankärhö ei kiipeä itse, vaan vaatii jonkinlaisen tuen kiivetäkseen.
Lähde: Mustilan puutarha
Mantsuriankärhö on toinen kasvi, jonka kanssa emme ole löytäneet yhteistä säveltä. Kahdesti olen ostanut ja istuttanut mantsuriankärhön. Ensimmäisen mantsuriankärhöni istutin Oikearinteeseen. Ajattelin, että siellä kärhö toimisi hyvin peittäessään valkoisilla kukillaan ison palan alueesta. Paikka on aurinkoinen ja läpäisevä, mutta pian istutuksen jälkeen totesin valinneeni väärin. Liian kuiva ja syvälle hiekkapitoinen paikka. Siirtohan siitä seurasi kotikiven tyveen. Koska mantsuriankärhö ei kiipeä itse, ajattelin saavani sen tukeutumaan kiveen. Ei tykännyt, seurasi hidas kuolema. Silkkaa kasvin olosuhteiden huomioimattomuutta ja mahdollisesti myös juurtumisvaiheen kastelun laiminlyömistä.
 |
| Helleborus orientalis Double Ellen |
Toisen kerran mantsuriankärhöä hankkiessani kesällä 2019 suunnittelin mielestäni hyvän paikan entisessä metsäpuutarhassa. Kaivoin kunnollisen istutuskuopan ja käytin hyvää multaa. Huolehdin myös kastelusta. Siellä se aloitti kasvun ja vaikutti viihtyvän. Viime keväänä mantsuriankärhöstä ei sitten näkynyt eikä kuulunut mitään. Elän toivossa, että monien kärhöjen tapaan se vain uinuisi mullassa odottaen sopivaa ylösnousun hetkeä, joka koittaisi ehkä tänä keväänä. Harva se päivä käyn kevyesti rapsuttamassa pintamultaa, josko sieltä versonkärkiä kurkistaisi. Pahaa pelkään, että toiveet ovat turhia.
Sinivaleunikon sanotaan olevan oikullinen kasvi. Ehkä minulla ei ole tarjota sille sopivia kasvuolosuhteita. Ehkä en osaa ottaa hänen erityispiirteitään huomioon. En ole sataprosenttisesti nostanut käsiäni pystyyn luovuttamisen merkiksi. Voi kuitenkin mennä tovi, ennenkuin uuden sinivaleunikon taimen ostan.
Mantsuriankärhön kanssa voin ilmeisesti syyttää vain ja ainoastaan itseäni. Jos se kerran on hyvin helppo ja kestävä laji, mämmään jossain kohtaa todella rankasti. Heitän haasteen kaikille kasvitieteilijöille ja biologeille, kelle tahansa kasvien kanssa aktiivisesti puljaaville: kehittäkää kasveille jonkinlainen viestityssysteemi, jolla ne ilmoittavat istuttajalleen miksi ja minne lähtivät. Helpottaisi jatkossa merkittävästi oikean istutuspaikan valinnassa ja hoitotoimenpiteissä. Ja vähentäisi surullisia menetyksiä puutarhassa.
Haastan seuraavat blogit pohtimaan omia kadonneita kasvejaan:
Anun puutarha
Hiidenkiven puutarhassa
Navettapiian puuhamaa
Haaste:
Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin tiedän kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.
Minulla kasvaa mantsuriankärhö lähes savimaassa, pieniä alkuja näkyy. Kaksi vuotta se on paikoillaan ollut ja toivottavasti viihtyy, viime kesänä ei kasvanut vielä kovinkaan korkeaksi, jäi alle metrin.
VastaaPoistaMenetyksiä tulee, joskus tuntuu että ei ole edes mitään syytä miksi joku kasvi ei viihdy. Ei niistä ota aina selvää :)
Toivokaamme, että manturiankärhösi kasvaa tänä vuonna parimetriseksi. Muistaakseni se on ko. kärhön kasvukorkeus. Ehkä jatkossa tyydyn lumikärhöön. Sehän on paljolti samanlainen, joskin rotevampi.
PoistaSehän se, kun kertoisivat lähtiessään, miksi eivät viihdy. Joitakin jää kaipaamaan. Useimpien suhteen ei jaksa pitkään murehtia. Kohti uusia kasveja...
Kiitos haasteesta! Tämä on minulle mieluisa tehtävä.
VastaaPoistaOlemme samassa veneessä mantsuriankärhön kanssa, sillä minäkin odotin turhaan koko viime kesän sen heräämistä. Uusi odotus on alkanut tänä keväänä, mutta vielä ei näy jälkeäkään. Paikkavalinnassa ei olisi pitänyt olla mitään vikaa, sillä se kasvoi ja kukoisti pari vuotta oikein hyvävointisen oloisena. Toissa talvi vain oli sille, kuten kymmenille muillekin kasveilleni, liikaa. En ole täysin menettänyt toivoani, mutta en kyllä kovin toiveikkaanakaan odottele.
Sinivaleunikkoa olisi hauska joskus kokeilla, vaikka se kovin oikukkaalta vaikuttaakin. Pitäähän sitä jotain haastetta puutarhaelämässäkin olla.
Ihanat kuvat olet valinnut tähän postaukseen. Mukavaa keskiviikkoillan jatkoa!
Ajattelin, että sinulla voisi olla hyviä näkökulmia tähänkin asiaan.
PoistaOnkohan mantsuriankärhö saanut helpon kasvatettavan maineensa lahjomalla? Niin monella näyttää olevan päinvastaisia kokemuksia sen kanssa. Tappotalville ei kasvattaja voi mitään. Kärhöistä ei kyllä koskaan tiedä. Kokemusta on kärhöstä, josta kahteen vuoteen ei näkynyt mitään ja sitten se yllättäen nousi.
Kokeilematta ei tiedä, viihtyykö joku vai ei. Ehdottomasti pitää olla haasteita ja tavoitteet mieluummin yli kuin ali riman.
Keskiviikko meni monenlaisessa touhussa ja samaan syssyyn tämä torstaikin. Loppuviikko häämöttä. Mukavaa viikonloppua ja äitienpäivää sinulle!
Noita kadonneita on paljon! Hauska haaste!
VastaaPoistaIhan kaikkia kadonneita ei enää edes muista. Onneksi aina tulee vastaan uusia tuttavuuksia, jos jonkun kanssa kemiat eivät toimi. Mukava haaste tosiaan. Sen voi ottaa käsittelyyn haastamattakin.
PoistaKasveja ei voi määräillä, joskus tarjoaa niille mielestään optimaaliset olosuhteet, mutta ne eivät vain viihdy. Kadonneitten lista olisi varmasti pitkä, jos kaikki muistaisi :)
VastaaPoistaSepä se tässä puutarhaharrastuksessa onkin mielenkiintoista, ettei luonnolle vaan voi mitään. Pakko nöyrtyä, vaikka aina ei edes tiedä menetysten syytä. Kovin kauaa en jaksa yksittäisen kasvin menetystä murehtia. Uusia kokeiltavia ja vanhoista huolehtimista riittää kylliksi.
PoistaJotkut kestäviksikin sanotut kasvit saattavat olla välillä hyvin oikukkaita, eikä syy niiden viihtymättömyyteen aina selviä. Minulla on kaksi mantsuriankärhöä, joista toinen on onneksi jo pitkään ilahduttanut runsaalla kukinnallaan. Edes kova talvi ei saanut sitä nujerrettua. Toinen on uudempi tulokas, mutta sekin näyttää kyllä viihtyvän hyvin.
VastaaPoistaSinulla on jokin salainen yya-sopimus kärhöjen kanssa. Tai pikemminkin olet armoitettu kärhöosaaja, jonka hellässä huomassa mikä tahansa kärhö kasvaa ja kukoistaa.
PoistaKiitos haasteesta! Karonnehia on vaikka millä mitalla :(
VastaaPoistaOnko venees viälä tilaa! Mantsyyrialaane mullaki oikutteloo. Toissakesänä kukkii tuuhiana metrisenä, vuasi sitte yks pualen metrin tikku. Veikkaan, ettei ny näy, josei ihimeetä tapahru. Voi kuinka ihanat jouluruusukuvat!
Kadonneiden kasvien kasvattajien veneeseen mahtuu vielä hyvin. Tarvittaessa vuokrataan Siljalta isompi paatti, jos tulee ahdasta.
PoistaNäiden kommenttien myötä herää kysymys, millä kumman eväillä mantsuriankärhö on helpon kasvin maineensa saanut? Toivotaan, että sinun kärhösi vielä herää ja yltyy kasvamaan edellisenkin kesän edestä. Eihän noista kärhöistä koskaan tiedä.
Jouluruusut ovat laittaneet parastaan tänä keväänä. Alkuillasta kiersin taas niitä ihailemassa. Osassa kukinta on jo hiipumassa, mutta uusia lehtiä tunkee mullasta kivasti.
Oi, minulle iski epäilys, etten ehkä sittenkään ole onnistunut sinivaleunikkokasvattaja. Sinulla on ollut komeat kukkivat valeunikot ja silti ovat kadonneet. Minulla kasvi on puskenut itsensä ylös mullasta nyt neljättä vuotta ja viime kesänä kukki yhdellä kukalla kahdessa eri paikassa. Ei ole tullut mieleenkään, että se olisikin vain kaksivuotinen ja tarvitsisi siementaimia lisääntyäkseen. Mutta tärkeä tieto sinäänsä, osaanpa ihailla entistä suuremmin tuota kaunokaista, jos sattuu meilläkin olevan viimeinen yhteinen kesä. Jouluruusukasvattajana ole kyllä pro!
VastaaPoistaIhan varmasti olet onnistunut sinivaleunikkokasvattaja, jos yksilösi on edelleen elossa. Omani kyllä kukki komeasti elinaikansa, mutta mikä lie, heitti hyvästit. Viime kesänä istutetusta yksilöstä ei minkäänlaista versoa näkyvissä. Kävin taas tänään tutkimassa. Hyvä, etten suurennuslasia hakenut avuksi.
PoistaJouluruusuja olen istuttanut ja vaalinut sitkeydellä. Olen todella iloinen niistä. Orientalis-jouluruusujen kanssa pärjään näköjään paremmin, kuin perinteisen vaaleajouluruusun.
Minulla ei ole ollut koskaan sinivaleunikkoa eikä mantsuriankärhöä, molemmat huolisin :).
VastaaPoistaKyllä näitä hävinneitä - syystä tai toisesta - löytyy puutarhasta paljon.
Sinulla on kattava kokoelma kaikkia herkkuja, joten ei hätää, jos sieltä pari lajia puuttuu. Sinulla saattaisi olla hyviä paikkoja sinivaleunikolle. Otapa siitä uusi haaste itsellesi.
PoistaUnohdetaan kadonneet, ainakin seuraavaan kadonneeseen saakka.
Kiinnostava ja huojentava haaste - ei se aina muillakaan onnistu. On niitä kadonneita jokunen ollut ja jokunen, josta ei eroon pääse vaikka tahtoisi :D
VastaaPoistaIhan varmasti jokaisella on kokemuksia kadonneista. Meiltäkin löytyy myös jokunen, josta mielelläni haluaisin päästä eroon.
PoistaEt ainakaan haasteita pelkää, kun olet sinivaleunikkoa yrittänyt - ja onnistunutkin. Minä en ole rohkaistunut edes yrittämään, on semmoinen maine kaunottarella. Kaunis se on, ja ehkä joskus saa minut pauloihinsa ja vielä kokeilemaan.
VastaaPoistaKiitos kivasta;) haasteesta!
VastaaPoistaMullakaan sinivaleunikot eivät menesty, useasta kokeilusta huolimatta.