Leonardon syy

Leonardo da Vincin muistomonumentti (1872) Piazza della Scala, Milano

 

Tuttuni ja lukijani tietävät minun kutovan televisiota katsellessa. En edes yritä vastustella puikkojen ja langan tarttumista hyppysiini sohvalle istahtaessani. Ehkä tuottaisin käsilläni ylimääräistä sähköä talouteen, jos joku sellaisen vempaimen keksisi ja minulle antaisi. Siinä tapauksessa sähköstä pitäisi tehdä näkyvää, jotta voisin ihailla kätteni aikaansaannoksia. Tottakai se sähkölaskun loppusummassa näkyisi, mutta eihän se ole lainkaan sama kuin pyöritellä valmiita sukkia joka suunnasta ihaillen.

Leonardo da Vinci unelmoi lentämisestä. Tämä lentokone on paljon da Vinciä nuorempi.

 

Meistä on tullut Ukkokullan kanssa YLE Areenan suurkuluttajia. Ajoittain tuntuu, että olemme jo kaiken mahdollisen katsoneet. Siis sellaisen, jota viitsii katsoa. Hömppää mahtuu Areenaankin. Viikonloppuna löysimme Areenasta 4-osaisen dokumentin Leonardo da Vincistä (1452-1519). Sepä osoittautui mielenkiintoiseksi. Suosittelen dokumenttia lämpimästi kaikille.

Kaikki varmaan tietää da Vincin olleen italialainen taidemaalari. Sen lisäksi hän oli tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Suorastaan häkellyttävän aktiivinen ja kaikesta kiinnostunut ihminen. Ja paljon aikaansa edellä, jopa satoja vuosia.

Leonardon vivaihteikkaita vaiheita televisiosta katsellessani jatkoin edellisenä päivänä aloittamaani kirjoneulesukkaa. Käytin 7veikan paria vajaata kerää eli beigeä perusvärinä ja ketunruskeaa kuvioissa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi ja aloitin toista sukkaa. Hyvin sujui. Kuvioissa silmukat olivat muutamassa kohdassa venyneet, mutta ajattelin hyväksyä ne kuuluviksi alkutaipaleen harjoitteluun. Beige lanka väheni uhkaavasti. Riskillä jatkoin uskoen langan riittävän. Ja riittihän se, kuvittelin.

Sain toisenkin sukan valmiiksi. Vaikka sukkien päättely oli hieman hankalaa samanaikaisesti dokumentin viimeistä osaa katsellessa, tein sen kuitenkin. Olisi kiva ennen nukkumaan menoa laittaa sukat valmiiden pinoon.

Mutta mitä...mitä...mitä ihmettä!!! Sukat ovatkin eri kokoisia. Kesti aikansa etsiä virhettä, kunnes ymmärsin unohtaneeni jälkimmäisen sukan nilkasta resorin pois. Tapahtuiko se dokumentin toisen vai kolmannen osan kohdalla? Ehkä siinä vaiheessa, kun Leonardo päätti muuttaa takaisin Firenzeen? Vai osuiko unohdus seuratessani Leonardon sisarustensa kanssa kokemaa perintöriitaa? 

Leonardo da Vinci, mahdollinen omakuva.

 

Syy sukkavirheeseen on selvästi Leonardon. Hyvähän hänen on patsastella yhden maailman tunnetuimman maalauksen tekijänä eli Louvressa näytteillä olevan Mona Lisan. Tällaisen suomalaisen harrastelijakäsityöihmisen eriparinen villasukka ei da Vincin mittakaavassa paljoa merkitse.

Mitä teen sukille? Puranko molemmat vai vain toisen? Kudonko kokonaan uudet, kudonko toiselle oikean kokoisen parin? En pura, en kumpaakaan. Jokin näiden sukkien tekemisessä tökki alusta alkaen. Laitan syyn epäsuhdasta parista Leonardo da Vincin syyksi. Hänessä oli samaa perfektionismia kuin itsessäni. Pidän sukat itselläni. Niitä käyttäessäni opettelen sietämään epätäydellisyyttä. Joka kerran ne jalkaan vetäessäni voin myös muistella suurta renesanssi-ihmistä. Ehkäpä jopa kaikkien aikojen monipuolisimmin lahjakasta ihmistä. Leonardo da Vinciä, jonka elämäntarinan lumoissa sössin sukkani. Sitähän voi jo pitää kunnianosoituksena Leonardolta.

Yksi epäonnistuminen ei minua lannista. Sain ystävältä joululahjaksi hänen kutomansa sukat, joista tykkään paljon. Niissä on aavistus joulua. Väriensä puolesta sopivat myös lämmittämään varpaita kylvökautta aloittaessa ja kevättä odotellessa. Kiitos Virpille näistä somista villasukista! Ja anteeksipyyntö Leonardolle. Suotta sinua syyllistän. Osaan minä mokata aivan oma-aloitteisesti.