Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat

Kävin eilen Lohjalla, perinteisillä Menneen ajan joulumarkkinoilla. Markkina-alueelle saapuessani kello oli jo reilusti yli kahden, mutta väkeä oli edelleen runsaasti paikalla. Kuvaaminen ilman mukaan sattuvia katselijoita oli aika vaikeaa, joten yksityiskohtaisia esinekuvia tuli varsin vähän. Loppua kohti valon määrä väheni totaalisesti, vaikka ihan pienen hetken ajan jopa aurinko pilkahti pilvien lomasta.

Minun piti käydä lähemmin tutkimassa, mitä olivat nuo pari lehtipuuta, jotka edelleen hehkuivat punaisina. Etenkin auringon säteiden lehtiin osuessa. Unohdin, mutta olisivatko olleet tammia?

Näillä Lohjan joulumarkkinoilla mukavinta on kojujen ja myyjien ulkoasut, joihin on panostettu huolella. Paikalta puuttuu muovi ja metrilaku tyystin.

Eniten myynnissä oli tietenkin kaikenlaista käsityötä sukista hattuihin, joulukortteja ja -koristeita, kransseja, keramiikkaa, koruja ja tietenkin monenmoista syötävää leipomuksista liha- ja kalatuotteisiin.

Tässä kojussa myytiin Kristiina Keramiikan (Visuvesi) taidokkaita keramiikkalyhtyjä ja muita tuotteita. Vaikka ei erilaisilla markkinoilla mitään ostaisikaan, voi aina pyytää yhteystiedot ja palata valmistajan kanssa asiaan myöhemmin. Elämä jatkuu joulun jälkeenkin ja hyvät lahjaideat ovat aina tarpeen.

Juttelin muutamien myyjien kanssa, ja kuulin, etteivät joulukoristeet oikein käyneet kaupaksi. Talouden kireys näkyy mm. siinä, että ihmiset ostavat enemmän hyödyllistä tavaraa, kuin pelkkiä koristeita.

Tuollakin kurkkii jokunen keppihevonen.

Villasukkia oli todella monessa kojussa niin näillä kuin muillakin joulumarkkinoilla, joilla olen käynyt. Enimmäkseen näkyi tavanomaisia perusvärejä raidoilla höystettynä. Joko erikoisemmat kirjoneuleiset olivat jo tässä vaiheessa käyneet kaupaksi tai sitten sukkamyynnissä luotetaan perinteiseen.

Keppihevosia oli monessa kojussa. Osa oli tuunattu vanhoista sukista ja jääkiekkomailoista, osa oli alusta lähtien suunniteltu ja ommeltu.

Lohjan Pyhän Laurin kirkon  on Suomen kolmanneksi vanhin harmaakivikirkko ja sen vanhimmat osat ajoittuvat 1400 luvulle. Joulumarkkinat levittäytyvät kirkon vierustalle, joten niille on helppo suunnistaa oudoimmankin kulkijan.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat pystytettiin tänä vuonna 20. kerran, joten niillä alkaa olla jo melko pitkä perinne.

Pois lähtiessäni pysähdyin katselemaan patsasta, jolla on aika hauska ilme. Googlettamalla löytyi tiedotkin eli Laurentius-salin edustalla on Veikko Haukkavaaran romurautaveistos, Kaverukset, vuodelta 1987.

Kotimatkalle lähtiessäni taivaalla näkyi vielä laskevan auringon kajastus.

Ensi viikolla onkin sitten joulu, mutta vielä ehtii hyvin tehdä kaikenlaista. Tai olla tekemättä. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

Pieniä mietteitä

Ulkona sataa räntää, riskirätin kokoisia märkiä laattoja. Viikonloppu on alkamassa ja koti on siivottu. Sisällä on lämmintä ja tunnelmallista. Kohta sytytän kynttilöitä niin sisälle kuin uloskin.

Moni murehtii lahjojen hankkimista ja myöhässä olevia leipomuksia. Joulu tulee takuuvarmasti, vaikka emme tekisi yhtään mitään. Tiedän, että on helppo sanoa, ettei kannata stressata, mutta totta se on. Eniten paineita asetamme itse itsellemme. Tuskin kukaan huomaa, jos joku kaappi on siivoamatta tahi kakku kaupasta ostettu. Saattaapa olla niinkin, että muut ajattelevat mielessään, että onpa siinä fiksu ihminen, kun osaa jakaa voimavaransa, eikä ota turhia paineita.

Leivoin viikolla joulupipareita, joista yksi täysi pellillinen paloi tyystin karrelle, kun unohduin kuvaamaan näitä amarylliskuvia. Hetken harmitti, sitten tuumasin, että osa sentään paistui ihan säällisesti. Päivät kulkevat niin hurjaa vauhtia, ettei mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä kullekin päivällä on ajatuksissaan suunnitellut. Silti huomaan saavani kaiken aiotun aikaan, kun rauhoitun tekemään asian kerrallaan. Se, mitä en ehdi, jääköön tekemättä. 

Ystävä hyvä, relaa jo vähän,

pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.

Jouluna turha on höösätä suotta,

sitähän kerkeää pitkin vuotta.

Teetpä sinä sitten tuota tai tätä,

joulun aika ei tulematta jätä.

Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,

istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut!

 

Mukavaa joulukuista viikonloppua kaikille!

 

 

 

Joulua kohti hissukseen

Joululahjat on hankittu ja enin osa jo paketoitukin. Kerrankin koen onnistuneeni joululahjoissa ja niiden hankinnan ajoituksessa. Ystävät saavat sukkia, punaherukkahyytelöä, sinappia ja jotkut myös taatelikakun. Eipä ole liiemmin tarvinnut tungeksia kaupoissa ja hermoilla hyllyjen äärellä. 

(Blogger taas levittelee rivinvaihtoja ihan itsekseen, eikä taivu ulkoasun muokkaamiseen sitten millään.)

 

Näissä Suvikummun Marjan ohjeella tehdyissä nappivarsisukissa meni vähän useampi ilta, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Punaisissa sukissa kudoin tavallisen resorin tilalle valepalmikkoa. Sehän on yhtä joustavaa. En myöskään ulottanut tuota helmineuleista nappilistaa resoriin saakka.

Läheisilleni en sukkia kudo, sillä äiti on huolehtinut vuosikaudet siitä niin tehokkaasti, että kaikilla taitaa olla villasukkia viikon jokaiselle päivälle omansa. Tärkeimmät ihmiset saavat lahjakortin parturiin, kulmakarvojen nyppimiseen tahi johonkin muuhun tarpeelliseen. Ylen määrin ei ole ollut rahaa käytettävissä, joten se on tietenkin melkoisesti rajoittanut valinnanvapautta.

Nämä lilasävyiset ruttusukat saa ystäväni. Ruttusukka ei välttämättä sovi pitkävartisten saappaiden kanssa käytettäväksi, sillä sukan varresta tulee melko paksu. Luulin, että varsi joustaisi pituussuunnassa, mutta sitähän se ei tee, koska silmukat kudotaan kiinni alemman kerroksen silmukoihin.

Pari pikkuihmistä on lähisukuun nyt tullut, joten heille kudoin tiikerisukkia. Yhdestä kerästä tuli kevyesti kolmet sukat ja hujauksessa. Näitä oli kiva tehdä. Idean löysin facebookin Voihan villasukka -ryhmästä.

Monet sanovat, etteivät aio lähettää yhtään joulukorttia. Minusta korttien lähettäminen on kaunis tapa. Kuinka mukava onkaan itse saada kortteja. Miksi ei jakaisi sitä iloa vaikka vain kerran vuodessa. Lähetän kortin sukulaisille, ystäville ja muutamille sellaisillekin tuttaville, joita tapaan harvoin. Joukossa on muutama ihminen, joita en ole tavannut vuosiin, mutta haluan kortilla osoittaa, etten ole heitä unohtanut. Elämä vain menee niin, ettei mitenkään ehdi edes kaikkiin tärkeisiin riittävästi yhteyttä pitämään. Ehkä tulee aika, jolloin on jälleen näiden taustalle jääneiden ihmisten vuoro.

Aika monta vuotta olen jo tehnyt joulukortit itse ja nyt sitä tapaa on varsin hankala lopettaa. Tulee sanomista, jos lähettää kaupan kortin. Kymmenen korttia, ehkä jopa kaksikymmentä jaksaa ideoida erilaisina. Mutta kun kortteja on kuusikymmentä, on paras luoda yksi malli, jonka sitten toteuttaa monistettuna. Tänä vuonna tuossa kortissani oli useampi työvaihe ja siksi korttitehdas pyöri harvinaisen pitkään pöydällä. Kerrankin olen ollut materiaalien suhteen kaukoviisas ja värillistä kartonkia lulkuunottamatta kaikki löytyi omista varastoista.

Maanantaina kortit lähtivät postiin ja pöydällä on enää vain postinkantajan kortti. Meillä on niin hyvä, mukava ja monivuotinen postinkantaja, että laitan hänelle joka joulu pienen kukkarahan kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

Minusta on tullut varsinainen taidemesenaatti, sillä ostin taiteilijaystäväni Helena Laurikaisen  maalauksen Kauneimmat salit, joka oli osa Sinikka Paavilaisen Samaa unta -kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen (Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali 2013-2014) visualisointia. Maalaus on aika kookas ja sijoitin sen olohuoneen isomman sohvan taakse. Helenalta aiemmin hankkimani maalauksen siirsin omaan makkariini. 

Helena on luova ihminen kaikkinensa. On mielenkiintoista, miten joku ihminen pelkästään ensisilmäyksellä pystyy näkemään jossain meikäläistä täysin puhuttamattomassa esineessä jotain ihan uutta ja muuntamiskelpoista. Maalaamisen lisäksi Helena on uskomattoman taitava tuunaamaan mistä tahansa kirpparivaatteesta itselleen upeita luomuksia ja kierrätyskeskuksen ilmaistavaroista hän loihtii helposti uusiokäyttöön niin esineitä kuin vaatteitakin. Sitä vain haukkoo vieressä henkeään ja ihastelee toisen kekseliäisyyttä ja taitavuutta. Helenan kodissa taitaa olla aivan olemattoman vähän mitään kaupasta uutena hankittua, sillä toisten hylkäämä esine saa hänen käsissään täysin uuden mahdollisuuden ja ulottuvuuden.

Joulukuinen sää jatkuu samassa harmaudessa kuin marraskuukin. Eilen sentään aurinko jonkin aikaa paistoi ihan siniseltä taivaalta,mutta tälle päivälle on jälleen luvattu sadetta. Lunta on satanut parikin kertaa ja viimeksi sellainen ohut valkea peite oli maassa muutaman päivän. Viikonlopun vesisade vei viimeisetkin mennessään. 

Tuleva viikonloppu taitaa olla joulumyyjäisten sesonkiaikaa. Ainakin Lohjalla on Menneen ajan joulumarkkinat ja pääkaupunkiseudulla lukuisia muita myyjäisiä Helsingin Tuomaanmarkkinoista puhumattakaan. Usein olen hakenus Lohjan perinteisiltä joulumarkkinoilta niitä viimeisiä joulutunnelman avaajia, mutta vesisateessa se voi olla entistäkin hankalampaa.

Sinänsä pimeys ja harmaus ei kovasti harmita, sillä näkyvätpä jouluvalot ulkona ja ikkunoilla paremmin. Kun joulu on ohi, tulee kevät ja valoisat päivät yhdessä hurauksessa.

Otetaan lokoisasti Juuson lailla tulevatkin päivät.

 

Iloton päivä

Tämä nyt ei liity mitenkään puutarhaan ja vielä vähemmän blogissa kaikelle maailmalle julkistettavaksi, mutta on niin äärettömän paha mieli. Meillä on tänään 35-vuotishääpäivä. Mies ei katsonut asiaa aiheelliseksi mitenkään korostaa tai edes mainita. Ei meillä ole koskaan isosti mitään juhlittu, eikä lahjoja ostettu. En suuria odottanut tänäänkään. Mutta edes halaus aamulla tai yksi vaatimaton kukka. Kaipa tästäkin taas yli päästään...
 

Tinttiruokaa

Olen ruokkinut pikkulintuja kuukauden verran. Tinttejä on riittänyt ja välillä ruokintapaikoilla vierailevat myös harakka ja orava tai oravat. Automaatteja saa käydä täyttämässä harva se päivä ja kohta pitänee kipaista kauppaan ostamaan lisää siemeniä. Pussin pohjalla on enää tavallisia auringonkukansiemeniä. Muutaman päivän linnuilla näytti olevan kiirettä, kun sain naapurilta erilaisia pähkinöitä, manteleita ja muita siemeniä, joista tein sopivia coctaileja. Kyllä kelpasivat.

Kun siemeniä joutuu täyttämään usein, tulee myös miettineeksi ruokinta-automaatin anatomiaa. Vähitellen olen karsinut kaikenlaisia puisia härpäkkeitä, jotka ehkä miellyttävät ihmisen silmää, mutta joita on tosi vaikea pitää puhtaina ja joihin ruoka jämähtää kiinni niin sateella kuin pakkasellakin. Lisäksi automaatin tulee avautua ja sulkeutua helposti ja myös pysyä kiinni vaikka oravan siinä temppuillessa. Parhaiksi ovat osoittautuneet kuvien yksinkertaiset metalliset vekottimet, joissa linnut pääsevät helposti ruokailemaan, mutta eivät ruokaan tallustelemaan.

Vuosia vanha puinen lintulauta alkaa vedellä viimeisiään. Sitä on korjattu ja ruuvailtu uuteen uskoon monen monituista kertaa, mutta katto ei enää tahdo kestää korjauksista huolimatta. Katto on alunperinkin tehty tuollaisista kapeista listamaisista laudankappaleista, jotka eivät ole kestäneet katon nostamista. Pikkupakkasten aikaan tintit hyörivät tällä lintulaudalla milloin mitenkin päin ja siemenet vain lensivät ympäriinsä. Leudompien säiden palattua ruoka on saanut jäädä sateiden armoille, eikä se tässä pikkutalossa ole linnuille nyt kelvannut. Ongelma onkin ruoan liiskaantuminen puiseen rakennelmaan, jolloin se on jopa alkanut homehtua. Ehkä nämä tällaiset talot ovat enemmänkin ihmisen silmää varten tuotettuja. Lintujen ruokintaa ajatellen tämä ei ole laisinkaan hyvä ratkaisu.

Pari talvea sitten tuli virkattua näitä talipusseja juuttilangasta, mutta aikaa ne eivät selvästikään kestä. Tai aikaa ehkä, mutta eivät harakoita eivätkä oravia. Tämä pussukka oli vielä ehjä sen ripustaessani marraskuun puolivälin tienoilla, mutta sinnikäs harakka on siinä roikkunut ja jo yhden talipötkylän syönyt. Seuraava pötkylä saa luvan roikkua oranssissa muovipussissaan, kunnes ehdin väsätä jotain muuta tilalle.

Toinen talipötkylä riippuu marjakuusessa lähellä keittiön ikkunaa. Juuri ennen tämän kuvan ottamista näin oravan roikkuvan pussukassa, joka on kyllä aika surullisen oloinen.

Lintujen ja oravien touhuja on kiva seurata. Tämä kuva ei ole kotipihasta vaan erään kävelylenkin varrella näpätty. Vasta kuvia kamerasta purkaessani huomasin, kuinka orava näyttää tallustelevan koppi kainalossaan auton tuulilasia pitkin ylöspäin. Orava oli varsin tuhti yksilö, mutta tuskin sentään niin tuhti.

Linnuille ruokaa antaessani vilkaisin samalla myös autotallissa talvea viettäviä pelaguita. Olin jo kertaalleen kiikuttamassa niitä kellariin, mutta kun ei pakkasta ulkona muutamaa astetta enempää tullut, annoin kasvien toistaiseksi olla. Mittarin mukaan autotallissa on viidestä seitsemään astetta, joka on käsittääkseni ihan sopiva lukema pelaguille. Silloin tällöin käyn niitä vähän kastelemassa ja harson laitoin, kun ulkona oli parina yönä yli -5 astetta. Tänään huomasin, että harsottaminen on jäänyt vähän puolitiehen, vai olisiko tuo pelaguu innostunut kurkkimaan naapurin jouluvaloja.

Viime päivinä en ole juurikaan ehtinyt blogia päivittämään, enkä edes muiden blogeja lukemaan. Nyt kahlasin aikamoisen määrän postauksia, mutta loppua kohti huomasin kommentointikyvyn kummasti hiipuvan. Hyvätuurisia tällä kertaa siis ne, joiden blogit aukenivat nopeasti. Joulutouhuja näyttää olevan kaikilla runsain mitoin, mutta myös ihania kuvia menneestä kesästä. 

Monet murehtivat näiden joulukuun alun päivien harmautta ja valon puutetta. Tottahan tämä pimeys on, vaan minusta tuntuu, että selvästi ollaan jo voiton puolella. Juuri totesin Ukkokullalle, että lähempänä on se aika, jolloin ryhdytään miettimään siementen kylvämistä kuin menneen kesän tekemiset. tai tekemättä jättämiset. Joulu on hetikohta jo ovella ja sen jälkeen mennäänkin kohti valoa ja kevättä. Edellisten vuosien tapaan aika kuluu nytkin kuin siivillä.

Eilen erästä ilmaisjakelulehteä selatessani huomasin seuraavan uutisen, joka sopii hyvin jaettavaksi myös tällä foorumilla:

"Kulttuuria harrastava elää 2-3 vuotta kauemmin kuin ei-kulttuuria -harrastava. Kulttuuririennoissa käyminen pidentää siis elinikää enemmän kuin terveysliikunta tai laihduttaminen! Korkeakulttuurin lisäksi kulttuuria on myös yhteisöllinen harrastustoiminta, vaikkapa talkoisiin osallistuminen tai puutarhanhoito."

- Tietokirjailija ja neurologi Markku T. Hyyppä: Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013)

Rauhallista Itsenäisyyspäivää kaikille!

Joulumyyjäiskausi avattu...

Olin suunnitellut lauantaille pientä leivontasessiota, mutta erittäin harmaan päivän piristämiseksi lähdinkin Hvitträskin museoon joulumarkkinoille. Yritän noudattaa ajatusta valmistaa enin osa lahjoista itse ja loput ostaa erilaisilta kädentaitajilta myyjäisistä ja markkinoilta. Niitähän riittää nyt joka viikonvaihteelle jouluun saakka. 

Kerrankin osasin olla paikalla oikeaan aikaan, sillä onnistuin saamaan auton parkkiin ilman tuskaisaa ympäriinsä pyörimistä. Hvitträskissä ei autopaikkoja ole kovin paljon ja kapean metsätien laitaan on vaikea lykätä autoaan olematta kenenkään tiellä tahi vaihtoehtoisesti rikkomatta autonalustaa. Myytäviä tuotteitakin pääsi katselemaan ihan rauhassa tarvitsematta tunkeilla ahtaissa ja hämärissä tiloissa.

Myyjiä oli minusta viime vuotista vähemmän, mutta ehkä se oli vain tuntumaa. Luultavasti siellä on myyntipaikkoja saman verran joka vuosi. Ihan ensi töikseni törmäsin Saaripalstan Sailaan, joka oli myymässä omia tuotteitaan. Ihan pakko oli ostaa häneltä ihana ruotsalaisen Ann-Louise Bäckströmin kissatarjotin. Saattaa olla, että joku läheinen saa kyseisen tarjottimen joululahjaksi, mutta yhtä mahdollista on, että pidän tarjottimen itse. Olen kyllä aika perso kissoille niiden kaikissa olomuodoissa, mutta onneksi Sailalla oli myytävänä myös kortteja, joissa toistuivat samat kuvat kuin tarjottimissa.

Hvitträsk on aivan mainio tutustumiskohde ilman joulumarkkinoitakin. Toki etenkin piha ja puutarha ovat ystävällisempiä paikkoja lämpimänä vuodenaikana, mutta ehkä näin lehdettömään aikaan erilaiset puu- ja kivirakennelmat tulevat paremmin esille. 

Pidän erityisesti tästä sisäänkäynnistä piha-alueelle, koska autot jäävät vasemmalla olevaan "aitaukseen". Hvitträskin rakentamisen aikaan autot tuskin ovat olleet mikään esteettinen ongelma, sillä asukkaat vieraineen kulkivat Helsingistä joko junalla tai laivalla lähimpään satamaan tai asemalle ja jatkoivat siitä perille hevoskyydillä.

Eilen sunnuntaina sitten ihan ensimmäiseksi valmistin piparitaikinan, joka edelleen odottaa leipojaansa jääkaapissa. Siellähän se säilyy sen aikaa, kunnes ehdin ottaa taikinan käsittelyyn. Tein myös muutaman purkin punaherukkahyytelöä, leivoin kaksi taatelikakkua ja lopuksi valmistin myös sinappia.

Nyt purkit ja purnukat ovat viilenemässä autotallissa, kunhan ehdin tehdä niihin sopivat nimilaput ja keksiä koristeet myös noille kansille. Löydän yleensä vaivatta uusiokäyttöä kaupasta ostetuille purkeille ja purnukoille. Kunpa vain viitsisin heti niiden tyhjennyttyä pestä kaikki etiketit pois. Eilen tuhraantui ylenmäärin aikaa pelkästään purkkien ulkoiseen puhdistamiseen. Harvoin tarrat lähtevät kokonaan edes konepesussa.

Joulukorttiaskartelun aloitin jo muutama viikko sitten. Lähetän yleensä aika paljon joulukortteja ja jo vuosien ajan olen tehnyt ne pääsääntöisesti itse. Tämän vuoden mallissa on useita työvaiheita vaativia kohtia, joiden suhteen en ole pitänyt turhaa kiirettä. Eilen heräsin tämänkin keskeneräisen työmaan suhteen ja illalla televisiota katsellessa näpräsin pieniä rusetteja ohuesta langasta. Siinä taisi mennä muutama Maria Langin murhamysteeri pikkaisen sivu suun.

Vihdoin voin myös julkistaa nämä tummanharmaa-beige-kuvioiset kerrosrivinousut, jotka kudoin pikkuveljelleni synttärilahjaksi. Velipoika viettää synttäreitään tänään ja on jo saanut sukat, joten yllätyksen paljastumisesta ei enää ole vaaraa. Pukinkonttiin pitäisi saada vielä muutama pari valmiiksi, joten iltapuuhista ei ole laisinkaan puutetta.

Hetki sitten kurkistin ikkunasta ulos ja huomasin taivaalla kasvavan kuun. Täysikuu on tässä kuussa jo lauantaina. Juuso ei kuitenkaan tässä kuvassa ihaile kuuta taivaalla vaan mammaa säheltämässä ulkoistusvalojen kanssa pihamaalla. Huomatkaa myös läiskät ikkunalla. Joku kosteanenäinen on aiemminkin katsellut ikkunasta ulospäin.

Mukavaa joulukuun alkua ihan kaikille tasapuolisesti!

 
 

Mikä vekotin?

Ystäväni löysi kuvassa olevan esineen kirpparilta ja ajatteli sen liittyvän jotenkin puutarhaan. Hän arveli esineen olevan vanha. Toisaalta se on saattanut lojua ulkosalla suojaamattomana ja on sen vuoksi ruostunut. Jotenkin tuo valkoiseksi maalattu tai käsitelty puuvarsi ei puolla esineen vanhuutta.

Kuka tietää, mikä tämä vekotin on ja mihin tarkoitukseen se on ajateltu?

Edellisessä postauksessa pohdiskelin google+ -pohjaisiin blogeihin lukijaksi kirjautumista. Lisäsin omaan blogiluettelooni muutaman tällaisen blogin ihan vain kopioimalla linkin seuraamieni blogien listaan. En siis lisännyt itseäni piireihin, kuten google+ -blogien etusivulla kehotetaan. Klikatessani "lisää piireihin" -painiketta saan seuraavan kommentin:

 Huomautus Picasa-käyttäjille:

• Ihmiset, joiden kanssa olet jakanut albumeita, näkevät kyseiset kuvat profiilissasi ja Google-hakutuloksissaan.

• Valokuvissasi, kommenteissasi ja tageissasi näytetään Picasa-lempinimen sijasta nimesi.

Kuka tahansa, jonka kanssa jaat albumin, näkee, kenen muun kanssa se on jaettu, ja voi jakaa sen uudelleen, ellet lukitse albumia.
  
Bloggerin käyttäjänä käytän myös Picasaa, mutta en ole valmis jakamaan sinne blogia varten lataamiani kuvia ja sen myötä henkilötietojani julkisesti. Tämän kommentin vuoksi saatan siis olla aktiivisena lukijana google+:lla tehdyissä blogeissa, mutta en lisää itseäni piireihin. Saattaa olla, että olen ymmärtänyt jotain väärin, mutta te viisaat, oikaiskaa mahdollinen erheeni.

Mukavaa pikkujouluviikonloppua kaikille!