Kiitos Suvikummun Marjalle paketista

Vihdoin ehdin postiin noutamaan Suvikummun Marjan lähettämän paketin, joka sisälsi silmukilpailun palkinnon eli tuon Linnut äänessä -kirjan ja aivan ihanat polvimittaiset sukat. Ukkokulta käski heti laittamaan sukat jalkaan, mutta enpä raaskinut moisia ihanuuksia kiskoa likaisiin varpaisiini vaan säästin kokeilun myöhemmäksi. Olin nimittäin koko päivän reissussa ja kotiin palattuani oli ihan pakko mennä ensimmäiseksi kastelemaan kesäkukkia. Lämmin sää ja useamman päivän jatkunut navakka tuuli oli kuivattanut ruukkujen ja kukkalaatikoiden mullat koppuroiksi. Niinhän siinä sitten kävi, että unohduin kastelukannujeni kanssa muutenkin silmäilemään pihamaata, eikä asu ollut paras mahdollinen esimerkiksi kasvimaalla touhuamiseen. Miten sitä aina uppoutuukin puutarhaan, vaikka tarkoitus olisi vain pikaisesti käydä toimittamassa jokin pieni juttu.

Taitaa olla meikäläisellä pikkuisen stressiä, kun kahden tunnin yöunien jälkeen heräsin pohtimaan puutarhajuttuja. Enpä usko, että viime aikojen valvominen johtuu liiasta rehkimisestä puutarhassa vaan pikemminkin siitä, etten muilta menoiltani pääse tekemään edes pakollisia pihatöitä puhumattakaan uusien juttujen kehittelemisestä. Onneksi meillä on tämä työhuone, jonne voi tulla naputtelemaan tietokonetta häiritsemättä Ukkokullan unia. Jonkin verran tässä pöydällä on nyt Juuson karvoja, sillä sen piti saada päivän rapsutussessionsa heti aamuyön sarastaessa. Viis siitä, että mamma olisi lukenut sähköpostia ja digilehdeä. Juusohan ei tietenkään suostunut makaamaan missään pöydänkulmassa vaan reteesti ihan kunnolla ruudun ja hiiren edessä.

Facebookia käyttäville vinkiksi: käykää katsomassa Srömssien elukoita. Siellä on mainioita kuvia ja juttuja ihmisten lemmikeistä. Yllättävän paljon itse asiassa kissojen touhuiluja, mutta myös monenlaisia muitakin eläimiä.

Taitaa muuten uintiajat olla piakkoin käsillä. Ajoin eilen pienen lammen ohi ja siellä oli laituri täynnä poikia hyppimässä veteen. Ei se ihan tavallista toukokuun lopun toimintaa ole näillä leveysasteilla. Keski-Euroopassa on kärsitty koleudesta ja kaatosateista ja meillä pohjoissuomalaisiakin hellii helteet. Joskus näinkin päin.

Kohta soi herätyskello, joten täytynee mennä painamaan nappi alas, ettei Ukkokulta vielä heräisi. Pian on lähdettävä viemään isää kaihileikkaukseen, joten päivän ohjelma on sitä myöten selvä.

Toukokuun lopun tuulisena sunnuntaina

Koko päivän on tuullut niin kovasti, että puut näyttävät välillä menevän kaksinkerroin. Lämmintä on silti riittänyt ja auringon paistaessa on tuntunut jopa kuumalta. Päätin pitää puutarhahommista vapaapäivän, etenkin, kun luvattiin sadesäätä. No, nyt on jo iltapäivä pitkällä ja vihdoin sade alkoi. Ei kuitenkaan mitään kaatosadetta, vaan toistaiseksi joitakin tipparykelmiä silloin tällöin. Kuten lähes joka päivä, piti tänäänkin tehdä pihakierros, kamerakin muistui mukaan. Toki on tärkeää käydä tarkastamassa, onko pari päivää sitten ilmaantunut kärhön alku kasvanut sentin vai pari ja mitä kuuluu tulppaaneille. Hyvää näkyy kuuluvan. Lilan väriset ripsureunaiset tulput ovat vihdoin avautuneet ja ne ovat ihania. Joku keiju lienee yrittänyt siksakata terälehden reunaa ja kun se ei ole onnistunut, keiju on päättänyt tehdä reunasta tuollaisen rimpsuisen, ettei se lähde purkaantumaan. 

Ja sitten pieni kuva-arvoitus. Mitä puuttuu ylemmästä kuvasta? Tuo koivunkanto tietenkin. Poika tuli eilen saunomaan Ukkokullan kanssa ja ennen saunasessiota he uurastivat hyvän tovin saadakseen kannon pois. Siinä oli käytössä pari lapiota, kirves, moottorisaha ja taisi olla rautakankikin. Olipa tiukkaa tavaraa mokoma kanto, mutta aika syvältä pojat saivat sen osina poistettua. Loput peitettiin maahan ja siellä muhikoon. 

Aivan mahdottomasti kannosta syntyi mahlaa, joka valui maahan ja värjäsi kannon pinnan vaaleanpunaiseksi. Juusokin kiersi kannon kaukaa, eikä kenenkään tehnyt mieli istahtaa sen päälle. Tälle osalle tonttiamme kipattiin rakennusvaiheessa melkoisesti täyttömaata ja niinpä tuon kannon kaivuussa löytyi melkoinen määrä mukavan kokoisia kivenmurikoita, jotka luultavasti pääsevät uusiokäyttöön johonkin osaan pihaa. Kivistähän meidän tontilla onkin ollut puutetta. Ne ainokaiset kun ovat sen täyttömaan joukossa.

Muutama vuosi sitten pihaamme ilmestyi kuvassa aroniapensaidemme alla kuvaamani Keltamo. Kasvi on ilmeisen hyvä leviämään, sillä parin päivän aikana olen löytänyt useamman esiintymän. Tässä vaiheessa se on vielä ihan hauskan näköinen, mutta siemenvaiheessa se näyttää aika risuiselta. Sen verran olen oppinut, että ihan kaikkia kivannäköisiä luonnosta pihaan ilmestyneitä tulokkaita ei kannata ryhtyä vaalimaan. Näyttää vahvasti sitlä, että tästä keltamostakin on tulossa enemmänkin riesa, joten saa lähteä - kunhan tästä kerkeän. Ohessa Wikipediasta löytämääni lisätietoa keltamosta.

* * *

Keltamo (Chelidonium majus) on unikkokasveihin kuuluva monivuotinen keltakukkainen ruohokasvi, jonka varresta erittyy oranssia maitiaisnestettä. Se luetaan yleensä Chelidonium-suvun ainoaksi edustajaksi. Keltamoa tavataan varsinkin Euroopassa, mutta melko laajasti myös muissa maanosissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Myrkyllisyydestään huolimatta lajia on käytetty muinoin rohtokasvina.

Suomessa keltamoa tavataan yleisesti Etelä-Suomessa Ahvenanmaalta Satakuntaan, Hämeeseen ja Kymenlaaksoon saakka. Pohjoisempana laji on satunnaisempi, mutta sitä voi tavata aina Etelä-Lappia myöten. Keltamo on Suomen eteläosissa muinaistulokas, jonka arvellaan tulleen maahan viimeistään keskiajalla munkkien mukana. Laji mainitaan jo Kustaa Vaasan kirjeessä Viipurin varuskunnalle vuodelta 1556. Keltamo kasvaakin lähes aina vanhoilla kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten asutuksen raunioilla, pihoilla, kivimuureilla, kivikoissa, hautausmailla ja puistoissa. Laji viihtyy myös erilaisilla joutomailla asutuksen liepeillä. Kasvupaikat ovat usein varjoisia.

Keltamo on hyvin vanha lääkekasvi, jota on tämän takia aikaisemmin myös viljelty yleisesti. Kasvia on käytetty keitettynä, voiteena, puristemehuna tai jauheena muun muassa syylien ja känsien poistoon, silmäsairauksiin, virtsaamisvaivoihin, maksatauteihin, hammassärkyyn ja hinkuyskään. Sitä on käytetty myös pisamien poistamiseen.

Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä, ja sen maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Se sisältää alkaloideja, esimerkiksi kelidoniiniä ja kelerytriiniä, joista jälkimmäinen vaikuttaa muun muassa lamauttavasti keskushermostoon ja sitä kautta myös verenkiertoon ja hengitykseen. Keltamon tiedetään aiheuttaneen lapsilla myrkytyksiä, jotka ovat johtaneet kuolemaan. Keltamoa on käytetty myös värikasvin.

Monin paikoin Euroopassa tunnetaan tarina, jossa sokeita poikasia saaneet pääskyset katkaisevat keltamon varren ja puristavat siitä maitiaisnestettä poikasten silmiin, jolloin nämä saavat näkönsä takaisin. Tähän myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli "isompi pääskyn kasvi", tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört. Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi, päskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.

 Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keltamo

* * *

 

Kaikenlaisia nuppuja puutarhasta löytää nyt runsaasti. Kurjenpolvet, akileijat, kärhöt, laukat, pionit ja varjoliljat ovat nuppuvaiheessa, keltaisesta päivänliljastakin löysin jo nuppuaiheet. Eri asia on, milloin nuput kehittyvät siihen vaiheeseen, että ne alkavat avautua. Siihen voi mennä vielä jonkin aikaa. Kurjenpolvet jo toki kukkivat ja niillähän on samanaikaisesti sekä nuppuja että kukkia.

Sammalruusuni ei tykännyt kuluneesta talvesta ja jouduin leikkaamaan siitä kaikki varret lyhyiksi. Niissä ei ollut elonpisaraakaan. Nyt noista tyngistä on alkanut versoa uusia lehtiä, joten toivotaan, että ruusu kukkiikin vielä kesän aikana. Kovin korkeaksi minun sammalruusuni ei kasvakaan ja siinä on upeat, kerrotut, vaaleanpunaiset kukat. Toivotaan siis, että näemme tämän ihanuuden kukkivan.

Katsokaa, kuinka upea nuori lehti on villiviinissä. Niin kiiltävä ja hienot sävyt. Villiviinin lehdet kasvavat aika hitaasti, ilmestyvätkin paljon muita kasveja myöhemmin, mutta se on niin kiitollinen ja helppohoitoinen. Kuuluu mieliköynnöksiini. Saattaa olla, että meidän villiviinimme saa lähtökäskyn talon L-nurkasta, jos jossain vaiheessa rakennamme pation päälle valokatteen. Sellaista on suunniteltu jo useamman vuoden, mutta katsotaan nyt, tuleeko kattoa. Toisaalta villiviini voisi kyllä minun puolestani kasvaa vanhalla paikallaan valokatteesta huolimatta. Saahan se vettä maan kautta ja mikä estää minua köynnöstä kastelemasta. Tulisipa upea kasvihuonetunnelma, kun villiviini kiemurtelisi pation katossa.

Siitä on etua, että puutarhasta löytyy valoisuuden kannalta erilaisia paikkoja. Talomme puistopääty on aika varjoisa ja rajoittuu pieneen metsikköön. Valkovuokot ovat vähitellen levinneet meidän tontillemme ja täällä varjoisammassa nurkassa ne kukkivat parhaillaan kilpaa kevätkaihonkukan kanssa. Tämä on sitä aluetta, jossa käyn taistelua japanin tatarin kanssa ja pystyn jopa tästä kuvasta havaitsemaan ainakin kaksi tatarin alkua, jotka huomenissa löytävät tiensä pään. Siis nuo maanpäälliset osat. En edes yritä enää kaivaa sitä joka paikkaan työntyvää maajuurta, sillä olen huomannut, että joka kerran jostain maajuurta tönkiessäni, kasvi vain yltyy leviämään laajemmalle. Taidan nyt tässä vaiheessa tyytyä hiljaiseen asemasotaan, jossa käyn nappaamassa maan pinnalle ilmestyvät versot. Ehkä tatar jossain vaiheessa kyllästyy tappelemaan kanssani ja päättää siirtyä kasvamaan kohti Kiinaa.

Näitä tulppaanejahan jaksaa ihailla vaikka useamman kerran. Miten te muut muuten toimitte tulppaanisipulien kanssa? Kaivatteko syksyllä vanhat sipulit ylös ja istutatte uudelleen? Vai ostatteko joka vuosi uusia sipuleita ja unohdatte ne vanhat sinne maahan? Kovin montaa kertaa ei samat tulppaanit näytä nostamatta kukkivan. Ongelma on minulla ainakin se, että jos nostan sipulit ylös, joutuisin penkomaan koko kukkapenkin, jossa yleensä kasvaa muutakin kuin tulppaaneja. Siksi annan sipuleiden väsyä sinne maahan ja laitan syksyllä uusia. Tietynlaista tuhlausta tämäkin, mutta joskus käytännöllisyys ajaa muiden hyötyjen ohi.

Istutin viime syksynä kesän ruukuissa kukkineet jalohortensiat maahan ja sieltä ne nyt puskevat voimalla uusien lehtien kera. Luin muistaakseni Viherpiha -lehdestä, että hortensiat pitäisi kaivaa maasta ja istuttaa uusiin ruukkuihin kesän ajaksi. Onko se tarpeen? Eivätkö ne viihdy maassa kasvaen? Luulisi, että jaksavat maassa kasvaa ja ehkä myös kukkia siinä kuin ruukussakin. Ovat kuitenkin selvinneet talvesta, joten syksyyn saakka niiden elämä voisi olla jopa rehevämpää maassa kasvaen.

Kerroin tässä yhtenä päivänä ostaneeni kesäkukiksi muutaman kerrotun marketan. Silloin minulla ei ollut kukista kuvia, mutta tässä ne ovat. Nämä ovat ainakin vielä tavallista markettaa matalampia ja tanakoita. Sellaisina ne saisivat pysyäkin, mutta katsotaan.

Eilen Bayern voitti jalkapallon Mestarien liigan ja juuri äsken Brad de Veluwe jäi Elitloppetissa neljänneksi ja voiton vei yllätyshevonen. Huomenna on taas maanantai ja edessä toukokuun viimeiset päivät. Nauttikaahan myös arkipäivien pitkistä valoisista illoista ja alkukesän upeista tuoksuista ja väreistä.

Yritelmiä, viritelmiä ja pihamaan elämää

Olopihan tulppaanit ovat vihdoin avautuneet ja pääsin niitä ihailemaan ihan lähituntumalta. Vasemmassa yläkulmassa on Santander ja oikeassa yläkulmassa Pink Impression. Vasemmassa alakulmassa Passionale. Ja Santanderia lukuunottamatta muut pienellä varauksella, sillä enhän minä tietenkään syksyllä tehnyt mitään istutuskarttaa. Olen huono tällaisissa yksityiskohdissa. Onneksi erotan sentään tulppaanin narsissista.

Kriikunapuut kukkivat kauniisti ja luultavasti parin sadepäivän jälkeen saapunut lämpö ja aurinko saavat ne avaamaan loputkin nuppunsa. Alapihan kriikunoissa on vähän vähemmän kukkia kuin tuossa yläpihan ainokaisessa hedelmäpuussa. Istutin sen joitakin vuosia sitten Pikkupuutarhaan lähinnä ilahduttamaan kevätkukinnallaan niin itseäni kuin ohikulkijoitakin. Omenapuista Huvituksessa näyttäisi olevan nuput alullaan, mutta enpä viitsinyt hakea tikkaita nähdäkseni ylemmille oksille.

Tänään piti siivota sisällä, mutta pakkohan sitä oli heti aamusta lähteä ulos, kun ei enää satanut. Ostin jokin aika sitten rautakaupasta kokeeksi pari tällaista perennatukea. Pionien kukat ovat yleensä niin painavia, että kasvit on pakko tukea jotenkin. Tuntuu tyhmältä viritellä kaikenlaisia tukia siinä vaiheessa, kun pionit ovat vielä pieniä. Ja sitten kun ne niitä tukia tarvitsevat, on taasen hankalaa saada tuet paikalleen katkomatta kukkia. Tämä perennatuki on oikeastaan ihan hauskan näköinen näin kasvuvaiheessakin ja näyttävätpä nuo kukat ihan itse tuen lomitse kasvavan. Jos tuki osoittautuu toimivaksi, hankin niitä lisää.

Viime aikoina on tullut puuhasteltua enimmäkseen olopihan ja alapihan puolella, joten voikukkaset ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja hurahtaneet etupihan angervojen keskelle. Ai, ai. Eivät kuki pitkään, jos se minusta riippuu. Vaikka pihani ja puutarhani ei mikään mallikappale olekaan, voikukkia en halua päästää valloilleen. Kokemuksesta tiedän, että niistä tulee riesa jo vähemmilläkin vapauksilla. Sitäpaitsi, minulla on se mahtava Fiskarsin rikkaruohokeppi, jolla on niin mukava hoidella voikukat kompostiin.

Talon puistopäädyssä kasvava tuomi on muutamassa vuodessa hurahtanut niin korkeaksi, että sen kukintaakin täytyy ihailla terassilta käsin katse kohti kattoa suunnaten. Kevättalvesta poistin joitakin isohkoja oksia, jotka hamuilivat jo talon päätyä. Tuomi on vuosien kuluessa ihan itse kasvanut metsän reunaan ja siinä se sopii olemaan. Vaahteroille haluaisin kyllä antaa kyytiä, sillä kohta koko metsä on täynnä pieniä - ja hetken päästä vähemmän pieniä vaahteroita. Muutama riittää, mutta ei nyt sentään koko vaahterametsää noin ahtaaseen paikkaan.

Olen tainnut koko kevään höpöttää Jackmannii -kärhöstä, mutta alppikärhöhän tämä nuppuinen vesseli on. Siinä on paljon nuppuja, mikä tietenkin ilahduttaa. Sen vieressä kasvaa Ville de Lyon, jonka selviytymistä olen kovasti jännännyt. Ja tänään löysin terhakat vihreät versonalut köynnöskaaren tyveltä. Kyllä sekin kärhö selvisi. Samoin viime kesänä istutin Pikkupuutarhan kriikunan juurelle Multi Bluen, joka näytti voivan koko kesän aika huonosti. Sain kärhön naapurilta alkujaankin vähän kituvana sillä ajatuksella, että kokeillaan, lähteekö vai ei. Ja hurraa, tänään löysin siitäkin kymmensenttiset versot. Kivoja löytöjä tällaiset.

Tällaisia inhotuksia on tullut löydettyä viime aikoina ihan liiankin kanssa. Mitä lie laiskuutta, etten ole saanut vietyä pihalle purkkia kotiloiden keräämistä varten. Kainous on kadonnut kummasti ja ötökkä litistyy puutarhakenkien alle näppärästi. Se ei tietenkään ole paras mahdollinen keino, sillä nämä nuljaskathan syövät toinen toisiaan ja myös meikäläisen murhaamia kohtalotovereita. Tälle kesälle on ennustettu runsasta etanapopulaatiota sateisen viime kesän ja runsaslumisen talven jälkeen. Jo viime kesänä etanoita oli varsin runsaasti, joten jos vielä lisää tulee, ei pihalla kohta kasva mitään 

Meidän etupiha eli talon sisäänkäynnin puoli on osittain aika varjoinen. Sisäänkäynnin terassin edessä minulla on kaksi isoa ruukkua, joihin yritän keksiä sopivia kesäkasveja. Rautakaupan kesäpihalla oli varrelliset verenpisarat tarjouksessa, joten otin niitä kaksi. Olisivat saaneet olla korkeampia, mutta hyvä näinkin. Istutin niiden juurelle monivuotiset ketoneilikat ja sammalleimut. Jos ne viihtyvät kesän purkissa, saavat syksyn tultua siirtyä istutettaviksi maahan. Joinakin kesinä olen istuttanut näihin ruukkuihin tuijat ja nekin ovat sitten siirtyneet jatkoistutukseen pihamaalle. Näin toimien kesäilo jatkuu seuraavinakin vuosina. Syksyllä on muutenkin kompostiin vietävää ihan riittävästi, joten mukava on jatkaa "kesäkukan" elämää.

Juuso lähti tänään innolla ulos, siellä kun ei satanut enää. Kun minä kuitenkin puuhailin pation edustalla, palasi kissa katselemaan touhujani. Nuo sivulla näkyvät muovisäkit rapisivat sen verran äänekkäästi, että Juuso halusi takaisin sisälle.

Tuulesta Juuso ei ole koskaan tykännyt, mutta vanhemmiten se on alkanut välttää myös sateessa liikkumista. Kunhan käy äkkiä pissalla ja kinuaa takaisin sisälle. Minusta se nukkuu nykyisin aika paljon, mutta näyttää kyllä muuten ihan hyväkuntoiselta ja innostuu toisinaan edelleen leikkimään piilosta kanssani. Aurinkoisina päivinä Juuso köllöttelee joko alapihan heinikossa tai olopihan angervojen alla. Jos me istumme Ukkokullan kanssa patiolla, Juusolla on tapana tulla hiekalle venyttelemään itseään. Taitaa siten ilmaista, ettei mitään salaisuuksia hänen korviensa ohi sovi päästä.

Mitäkö noiden muovien alla piilee? Yritelmiä, viritelmiä, joista ei nyt sen enempää. Meikäläinen kun tuppaa liiankin usein liittymään tuohon "ei mennyt niinkuin Strömsössä" -klubiin. Siksi on parempi julkaista vasta onnistuneet tuotokset. Ja jollei onnistu, unohdetaan kokonaan.

Lemmikit kukkivat ja kevät lähenee loppuaan. Minusta tämä toukokuu on ainakin sään puolesta ollut hieno; aurinko on paistanut ja on ollut kesäisen lämmintä. Vaikka sade ei muuten niin hauskaa olisikaan, puutarhalle se tekee hyvää ja sopivina annoksina sitä sietää ihminenkin. Nautitaan siis näistä kevään vähenevistä päivistä ja toivotaan aurinkoa kesällekin.

Iloisia puutarhapäiviä kaikille!

 

Korjaus edelliseen postaukseen (Hurrrmaava kissablogi)

Kirjoitin edellisessä postauksessa virheellisesti, että Elämää ja elämyksiä -blogi oli saanut yllä olevan "Hurrrmaava kissablogi -tunnustuksen. Asia onkin niin, että Pirkko on itse laatinut tunnustuslätkän hurrrmaaville kissablogeille ja tarkemmin voit lukea siitä täältä.

Mielestäni Elämää ja elämyksiä -blogi - ja erityisesti Nipsu, Béla ja Gebsu - kyllä ansaitsee "Hurrrmaava kissablogi -tunnustuksen, joten: "Ole hyvä Pirkko, ota tämä hurrrmaavista kissoista muodostuva lätkä vastaan".

Hurrrrmaava kissablogi -tunnustus eteenpäin

 

Elämää ja elämyksiä -blogi sai tällaisen "Hurmaava kissablogi" -tunnustuksen. Pirkko kehoitti jakamaan tunnustusta eteenpäin ja haluan antaa sen Suvikummun Marjalle ja hänen ihanille kissoilleen. Suvikumpu -blogi on kyllä ihan aito puutarhablogi ja ihana sellainen, mutta usein siellä seikkailee kuvin ja sanoin Ruusa, Onni ja muut kissat.

Tunnustuksen ohessa oli myös oheinen kuva, joka on myös kopioitavissa tunnustuksen oheen.

 

Ja Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkon sanoin, tätä tunnustusta voi ja saa jakaa eteenpäin kaikille hurrrmaaville kissablogeille.

Pitkästä aikaa sadepäivä

Tänään on pitkästä aikaa ihan kunnon sadepäivä. Se ei haittaa, sillä kyllä vesi luonnolle hyvää tekee. Olisihan tuolla pihamaalla tekemistä ihan joka päiväksä ja jokaisen päivän jokaiseksi tunniksi, mutta hyvä se on välillä muutakin tehdä. Aamulla sentään ehdin kitkeä arviolta pari miljoonaa vaahteravauvaa talon puistopäädystä. Ja toinen mokoma sinne taisi vielä jäädä. Näköjään vaahterantaimet kannattaa kiskoa ihan pieninä, sillä vähän mittaa saatuaan niiden poistamiseen tarvitaankin jo enemmän voimaa.

Tunsin kyllä, että kohta tulee sade, mutta siitä huolimatta rahtasin ruohonleikkurin alapihalle ja ryhdyin tämän kevään ensimmäiseen leikkuusessioon. Oli jo aikakin, sillä nurmella kasvoi näyttävä viidakko kaikenlaista vihreää härpäkettä, vähemmän luultavasti sitä itseään nurmea. Meillä on autotallissa uudenuutukainen ruohonleikkuri, mutta kuinka ollakaan, Ukkokulta oli eilen poissa ollessani alkanut pohtia vanhan leikkurin toimimattomuuden syitä uudemman kerran sillä seurauksella, että hän oli saanut sen kuntoon. Päätin jättää uuden leikkurin sisäänajon tuonnemmaksi ja vetäisin vanhan keltaisen käyntiin.

Alapihan nurmikon leikkaaminen on runsaan tunnin homma ja lähestyessäni loppua tuli vettä taivaalta jo ihan kunnolla. Minua ei pieni kastuminen liiemmin haitannut, hiki tulee vähemmästäkin kuin nurmikon leikkaamisesta. Sateessa työskentely ei kuitenkaan ole niitä miellyttävimpiä puuhia, joten palasin sisälle ja menin suihkuun.

Tässä eräänä päivänä mietiskelin ihan ääneen puhuen, että pitäisi varmaan paistaa pitkästä aikaa lettuja. Ne ovat suurta herkkua, mutta jotenkin lettujen paistaminen tuntuu etukäteen ajateltuna työläältä. Ukkokullalle oli jäänyt tuo äänekäs lettuajatelmani mieleen ja hän ehdotti, että jospa tänään päiväruokana olisikin lettuja. Enpä käynyt kieltämään ja nyt on sitten syöty muhkeat kasat Ukkokullan paistamia herkullisia lettuja mansikkahillon kera. 

Ulkona sataa edelleen, joten tältä päivältä lienee puutarhassa puuhailut hoidettu. Ämpäreissä odottaa läjäpäin altaan paikalta pois kaivettuja vuorenkilpiä, jotka ovat odottaneet hyviä uusia istutuspaikkaideoita. Nyt alkaa hissukseen hahmottua, minne ne voisin tyrkätä. Naapurin aidan vieressä tontin perukoilla kasvaa jo ennestään muutamia vuorenkilpiä ja niiden takana sangen huonovointisia tuhkapensaita. Taidanpa kaivaa nuo pensaanraadot kokonaan pois ja istuttaa niiden tilalle jotain muuta. Havukasvit voisivat olla hyvä idea, mutta ei korkeaksi kasvavia, jotta eivät varjostaisi naapurin pihaa. Tuijia nyt saa aika edullisesti, joten ehkä päädyn niihin. Ja sitten havujen eteen vuorenkilpiä. Ja näin on jälleen pala sammaloitunutta nurmea hoidettu pienemmäksi.

Kummastelin olopihan toiseen kukkapenkkiin noussutta keltaista tulppaania. En kyllä ole sellaista siihen istuttanut, kenties se on tullut jonkin toisen sipulijoukon mukana. Enpä kyllä ala sitä poiskaan nyhtämään. Olkoon siinä esimerkkinä siitä, miten lopulta luonto aina sanoo viimeisen sanan. Ja hyvinhän se sopii hiukan jo lakastuvien narsissien seuraan. Pian pionit, unikot ja muut kukat peittoavat yhden tulppaanin lehdet uumeniinsa ja kokonaan muut värit pääsevät valloilleen.

Viime lauantaina en enää pystynyt vastustamaan kesäkukkien hankintahimoa vaan lähdin naapurikylään ostoksille. Mielessä oli suunnitelma, mutta se meinasi romuttua jo ensimmäiseen kauppaan mennessäni. Ensinnäkin ihmisiä oli ihan tajuttomasti liikkeellä, eikä mitään toivoa saada myyjiä kiinni mahdollisia kysymyksiä varten. Hinnat olivat äärimmäisen surkeasti esillä ja lopulta poistuin liikkeestä kolmen kotimaisen pelargonian kanssa. Ajoin paikalliseen Honkkariin, jossa niinikään ihmisiä parveili joka nurkalla. Siellä kyllä karisi loputkin ostohalut, sillä kotiinkin jaetussa mainoksessa esitettyjä kasveja oli niukanlaisesti eikä ainakaan toivomiani värejä. Kerrankin pystyin olemaan tiukkana, enkä sortunut sitten muihinkaan väreihin.

Kävinpä vielä kolmannessakin liikkeessä, josta mukaan lähti Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst. Meillä on omalla kylällä ihan hyvä pieni puutarha, jossa viljellään lähinnä kesäkukkasia torimyyntiin. Puutarha on sen verran sivussa, ettei siitä taida kaikki kyläläiset edes tietää, eikä ainakaan ohikulkijat helposti sinne löydä. Tänä keväänä tosin ainakin meidän alueen postilaatikoihin puutarha jakoi pienet aukiolomainokset. Oikeastaan en edes ymmärrä, miksi minun piti lähteä omaa kylää pidemmälle, kun parhaat taimet kuitenkin jälleen kerran löytyivät ihan kotinurkilta. Ostin pinkkiä petuniaa, lumihiutaleita, riippuvia pelaguita, murattia ja valkoista markettaa, jonka kukka on vähän erilainen, muistuttaa hieman kaunokaisen kukintoa. Lupasin vielä myöhemmin hakea sisäänkäynnin molemmin puolin vaaleanpunaiset riippabegoniat, joita olen ostanut aiemminkin ja joista tykkään kovasti. Taimet olivat pieniä, mutta erittäin tanakoita ja tuuheita. Ihan erilaisia kuin Honkkarin puolikuolleet rassukat.

Tänä vuonna tilasin multaa kaksi tällaista 1000 säkkiä. Multa on ehkä vähän liian turvepitoista, mutta muuten kyllä hyvää. Nyt luulisi, että multa riittää vähäksi aikaa eikä tarvitse hakea pienempiä säkkejä harva se viikko takakontillista naapurikylän rautakaupasta. 

Tänään oli suunnitelmissa tehdä ensimmäiset raparperinlehtivalokset, mutta ei tuonne kaatosateeseen pahemmin mieli halaja. Onneksi en käynyt rapskuja valmiiksi perkaamassa, joten lehdet pysynevät vielä pari päivää priimakunnossa kasvaessaan tukevasti varsiensa päässä mullassa. 

Tässä yhtenä päivänä luin Iltasanomien verkkolehteä ja siellä oli kokoelma ihmisten puutarhaan liittyviä kommentteja. Tässä pari, joista ensimmäinen jäi mieleen lähinnä siitä huokuvan päättäväisen kyllästyneisyyden vuoksi...

"Mun postimerkin kokoiselta rivitalon takapihalta lähtee nurmikko, savi, hiirenkolot ja se aikaansaamaton äijä. Terassin saa tehdä mua nuoremmat komeat raksamiehet. Tilalle pelkkää terassia ja kukat isoihin ruukkuihin. Ja sen vähän käytetyn ruohonleikkurin vaihdan painepesuriin. Piste.
Sinkkuntuva rouva"

...ja tämä jälkimmäinen siksi, että kummastelin, miten ko. henkilö aikoo saada keräävällä ruohonleikkurilla nurmikon ketoutumaan. Ymmärsinköhän kommentin jotenkin väärin, tai sitten en ymmärtänyt lainkaan.

"Perinneruusuja tulee lisää, jahka niitä vielä löydän. Keräävällä ruohonleikkurilla yritän saada nurmikon ketoutumaan ja siihen ketokukkasia.
Pihatatar"

Tuosta pihatatar-nimimerkistä tuli mieleeni meidän Japanin tatarit. Ihmiset kuulkaa, älkää koskaan istuttako pihallenne tatareita. Tai jos istutatte, laittakaan vaikka johonkin ämpäriin tai muuten niin vankat esteet juurien ympärille, ettei taatusti ihan hevillä lähde leviämään. Minä idiootti en aikanani tiennyt, että tatarit leviävät vankan maajuuren avulla ja totisesti erittäin tehokkaasti. Talomme puistopäädyssä tatareita tupsahtelee kohta kaikkialla. Olen kaivanut maajuuria kokonaan pois ja välillä käynyt napsimassa maasta nousevia punertavia alkuja ylös. En enää lykkää pois kiskottuja tatarjätteitä komposteihin vaan poltan ne alapihan kaivonrenkaassa. Ainoa, mitä en vielä ole kokeillut, on koko alueen kaivaminen ja maa-aineksen lähettäminen huitsinnevadaan enkä mitään myrkkyä. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Jos annan kaikkien alkujen kasvaa ryhdikkääseen aikuisuuteen, on minulla istuttamieni kasvien joukossa varsinainen tatarien muodostama pujottelumerkkien viidakko. Enkä kyllä halua tatarin karkaavaan myöskään kunnan metsikköön. Ihme kyllä, sinne se ei vielä ole levinnyt.

Huomenna on jälleen "omaishoitopäivä" eli kuskaan äitiä ylävatsa-ultraan. Eilen olimme gynegologisessa magneettikuvauksessa. Ensi viikolla on vuorossa isän kaihileikkaus ja seuraavalla viikolla leikataan äidin syöpä. Isän näön pitäisi parantua merkittävästi kaihileikkauksen jälkeen, mutta äidin tilanne selvinnee vasta itse operaatiossa. Onneksi Ukkokulta ei marmata jatkuvia menojani ja poissaolojani vaan päinvastoin tukee minua ja kantaa osansa kodin ylläpitämisestä.

 

Kesä tulla tupsahti

Eilen oli kyllä huikean hieno helluntaisää. Aurinko ilmestyi pilviverhon takaa vasta iltapäivällä, mutta lämpöä riitti ihan helteeksi asti. Vaikka olin päättänyt viettää rauhallisen sunnuntaipäivän, löysinkin taas itseni puutarhahommista. Kasvimaalaatikkoon kylvin retiisiä, tilliä, kurkkuyrttiä, tammenlehtisalaattia ja kehäkukkaa. Toiseen laatikkoon laitoin kuuruohoa ja jänönhäntää. Vielä mahtuisi vaikka mitä, mutta ehtiihän tässä.

Raahasin kellarista toisen rakennusaikaisen tynnyrin ja sijoitin sen kasvimaan laitaan vedellä täytettynä. Nyt ei aina tarvitse vetää letkua yläpihalta alas saakka kastelua varten. Kasteluveden otamme porakaivosta ja sen on yleensä syvältä tullessaan jäätävän kylmää. Eiköhän kasvit tykkää enemmän seisoneesta ja lämpimästä vedestä. Saavin päälle laitoin kannen, ettei vedestä tarvitse kaiken aikaa onkia sinne kuulumattomia lintuja, oravia tai vieressä kasvavien vaahteroiden lehtiä.

Ukkokulta rakensi viime kesänä nuo kasvimaalaatikot ja siten jäi entisestä kasvimaasta osa käyttöä vaille. Tasoitin alueen mullalle, mutta vielä en tiedä, mitä sillä tekisin. Istutanko jotain hyödyllistä tai hyödytöntä. Nurmikkoakin voisi ajatella, mutta kun se muutenkin on vähennettävien listalla. 

Norjanangervot kukkivat jo talon seinustalla ja muuallakin ovat nuppuisia. Eilen huomasin, että tuomi kukkii. Nyt pitäisi kasveja kuvata päivittäin, jos ei halua jättää näkemättä mitään kehitysvaihetta. Olen kuvannut mm. töyhtöangervoa ja kotkansiipisaniaista, mutta jollen laita niiden kuvia samana päivänä blogiin, ovat kuvat jo seuraavana päivänä auttamatta jälkeenjääneitä. Niin nopeaa on noiden kasvien kehittyminen erilaisista sykerövaiheista lehteviksi "aikuisiksi".

Jackmannii-kärhöstäkin löytyi jo nuppuja, vaikka lehdet ovat vielä osittain supussa. Ville de Lyonissa näyttäisi olevan aivan maan tyvessä uutta alkua, mutta ihan varma en vielä ole. Ilmeisesti kuitenkin sen viime vuotiset versot ovat menneen talven versoja.

Pikkutalvio kukkii jo ja uusia nuppuja näyttää ilmestyvän päivittäin. Vaikka tämä kasvi viihtyy hyvin varjossa, auringossa se tuntuu kukkivan runsaammin. Hyvin on talvio meillä levinnyt ja se on kyllä aivan erinomainen maanpeitekasvi.

Lemmikeissä on nuput avautumassa ja lemmikkejä on kummasti ilmestynyt kukkapenkkeihini kaikkialle. Lemmikki on kaunis kukkiessaan, mutta loppukesästä se saa kukkapenkin näyttämään varsin risuiselta. Suruttomasti niitä leikkelin viime kesänä ja jokunen taisi lähteä juurineenkin. Ei syytä huoleen, yhden juurineen kiskotun tilalle näyttää kasvavan kaksi uutta lemmikkiä.

Enpä muistanut viime syksynä istuttaneeni myös valkoista helmililjaa. Piti oikein kaivaa syksyn muistiinpanot esiin, enkä tosiaan ole ostanut ainuttakaan valkoista helmililjaa. Sinisiä kylläkin. Olisiko osa sipuleista joutunut väärään pussiin?

Pohjantähti on talon seinustalla taas hyväkuntoisen näköisenä. Viime kesänä joku inha kirvalauma innostui syömään uusia versoja, lehtiä ja nuppuja. Suihkuttelin kirvoja mäntysuopaliuoksella ja taisinkin päästä niistä eroon. Kukinta jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi kirvojen popsittua suurimman osan nupuista. Josko tänä vuonna olisi parempi tuuri.

Vanhan altaan ajoilta löytyi kellarista kaksi suihkusysteemiä, joista toista en millään saanut enää toimimaan. Se lähti sähkövempaimien kierrätykseen. Toinen suihku toimii hyvin, mutta sen ääni ei välttämättä ole kaikkein kauneimpia. Jatkuva kovaääninen lorina itse asiassa alkoi tässä eräänä päivänä häiritsemään niin paljon, että lähdin uudelle etsintäreissulle kellariin. Muistin joskus jostain alesta ostaneeni vettä sylkevän delfiinin, joka ei vanhassa altaassa jostain syystä tainnut pitkään olla. Viritin siis delfiinin altaan reunalle ja siitä lähtevä lorina kuulostaakin jo paljon siedettävämmältä. Eilen menin aamulla ulos ja ihmettelin terassilla ollessani kummallista sirinää. Jatkoin matkaani, mutta asia jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että palasin takaisin. Delfiini oli kaatunut ja sylkenyt altaasta kaiken veden pitkin istutuksia. Ei siinä mitään, tulipa kunnolla kasteltua. Kuinkahan pitkään pumppu lie sirissyt tyhjän altaan pohjalla ja kuinkahan pitkään se olisi vielä pimahtamatta sitä tehnyt? Äkkiä vesiletku esiin ja uutta vettä altaaseen. Nyt delfiinillä on kiviä pyrstöllään, toivon mukaan pysyy jatkossa pystyssä.

Pikkupuutarhan polkua reunustaa sinisenään kukkivat kevätkaihonkukat. Joukossa on vielä muutama scillakin kukassa. Täytyy sanoa, että pidän kovasti tästä näkymästä. Kaihonkukat kukkivat jonkin verran pitkin kesää ja usein vielä syksylläkin vähän runsaammin. Enimmän kukkimisen tauottua kasvi käyttää voimavaransa uusien lehtien ja rönsyjen tekemiseen. Noista rönsyistä kasvia on hyvä jakaa ja levittää muualle.

Humalalla on kyllä aivan mahdoton kasvuvauhti. Yhtenä lämpimänä keväänä tapasimme istua terassille Ukkokullan kanssa lähes päivittäin ja silloin voi sanoa humalan kasvaneen silmissä. Enkä lainkaan liioittele, jos pituutta sille tuli hyvänä päivänä jopa 50 cm. Oikeastaan puutarhaportista olisi pitänyt rakentaa vähän korkeampi, sillä humala valloittaa portin voimallisesti kesän aikana. Sen karheita varsia roikkuu siellä täällä ja tarttuu portin läpi kulkevien vaatteisiin ja hiuksiin. Joskus sanommekin sitä tappajakasviksi.

Juuso on löytänyt hellepäivän vilvoittavan lempipaikkansa.Vielä ei heinät ole kovin korkeita, mutta varmasti  sen on pehmoista köllötellä luonnon keskellä. Edellisinä kesinä se on aina silloin tällöin napannut hiiriä ja päästäisiä lepopaikkansa lomasta, joten voisiko kissa enää parempaa päiväunipaikkaa itselleen toivoa: lämpöä, rauhaa ja tuoretta ruokaa. Viime päivinä Juuso on ollut tuntitolkulla ulkona ja käynyt vain välillä sisällä vähän syömässä ja juomassa. 

Vaikka Juuso on tottunut ulkoilemaan juoksunarunsa, flexinsä ja valjaidensa kanssa, käymme sitä usein katsomassa. Silloin tällöin flexi saattaa tarttua johonkin tai kissa kiertää itsensä puun ympäri. Silloin se tarvitsee apua päästäkseen pinteestä. Toisinaan Juuso yllättää minut, kun mennessäni sitä vapauttamaan sanon "kierrä" ja se lähtee oitis kiertämään puuta, jolloin se itse vapauttaa itsensä. Olen nähnyt sen myös ihan ilman mitään kehotuksia ja omia aikojaan kiertävän puita ja pensaita eli ei ne kissatkaan mitään tyhmiä otuksia ole. Itsepäisiä kylläkin.

 
Nurmikko on järkyttävässä kunnossa. Alapihalla liehuu scillan ja valkovuokon lehtiä. Pensasruusu on naapurin aidan lähistöllä puskenut itseään nurmesta ylös, samoin tekee kriikuna ja vaahteravauvojakin on kaikkialla. Eilen oli tarkoitukseni ryhtyä nurmikkoa leikkaamaan, mutta niinhän siinä kävi, ettei leikkuri lähtenyt käyntiin. Ukkokulta tutki leikkuria vähän aikaa ja sitten oikaisi selkänsä tokaisten, että huomenna mennään leikkurikauppaan. Viime kesänä vanhaa leikkuria korjattiin useampaan kertaan ja silti sen käyntiinlähtö oli aina suuren arvauksen ja toivomuksen tulos. 

Täytynee ryhtyä tutkimaan taimistojen pensasvalikoimia. Niitä istuttamalla voisi nurmikon pienennysprojekti edetä nopeammin.