Kierros lähimetsässä

 
Runeberginpäivän aamulenkkimme suuntautui lähimetsään. Paikka on naapuruston ulkoilijoiden suosima kohde, joten sinne uskaltaa mennä runsaslumiseenkin aikaan. Tutut polut löytyvät tallattuina, eikä tarvitse hangessa kahlata.

Muutamissa paikoissa lunta oli enemmän, pääsääntöisesti kuitenkin vähemmän tai ei ollenkaan. Polku oli askelten alla jäinen, eikä runsas neulasten määrä poistanut liukkautta. Kiittelin itseäni viisaudesta laittaa nastakengät jalkaan. Helpotti kummasti pystyssä pysymistä, eikä joka pikkumäessä tarvinnut kiertää polun ulkopuolella.

Metsä on osin täysin luonnontilassa. Paikoin on vuosien takaisia hakkuuaukioita. Metsässä oli silmiinpistävän paljon kaatuneita puita ja alas pudonneita latvuksia.

Hakkuuaukiot pilkottivat puiden runkojen välistä jo kauas, kun aurinko huursi niihin kasvaneet nuoret lehtipuut hopeisiksi.

Talven runsaat vesisateet näkyivät myös metsässä. Monet kosteat paikat ovat jo kulkijoiden muistissa, mutta silti ei tee mieli pulauttaa saappaitaan hyiseen lammikkoon. Vuosien ajan paikallinen metsäomistaja rakensi ja huolsi pieniä siltoja kosteikkojen yli. Hänen pois muuttonsa jälkeen puurakenteista on enää lahonneet jämät jäljellä.

Pikkuinen lampi on nyt entistä suurempi. Täysin kuiva tämä paikka ei ole pitkinä hellekausinakaan.

Kohmeisen sammaleen vihreys on saanut ylleen hopeista hohdetta.

Puiden juuret seikkailevat polun yli ristiin rastiin.

Kalliokaan ei ole este puun juurille. Mennään yli ja jatketaan elämää pehmeämmässä ympäristössä.

Koivuun on kasvanut melkoinen pahka. Koivuissa pahkat ovat yleisiä, havupuissa sen sijaan harvinaisempia. Pahkaa ei luonnollisestikaan saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.

Pahkoiksi kutsutaan puissa esiintyviä epämuodostumia tai sairauksia, joiden arvellaan syntyvän mutaatiosta tai puun pinnan vauriosta. Siinä jokin puun jälsisoluista (pinnassa olevat paksuuskasvua aiheuttavat solut) alkaa jakautua muita nopeammin tuottaen samanlaisia soluja. Tätä tapahtumaa havainnollistaa hyvin esimerkiksi pahkan halkileikkauksessa näkyvät puun syyt. Näin muodostuu ajan saatossa joskus hyvinkin iso pahkura puun rungon kylkeen, oksaan tai juureen.

Puiden pahkoista valmistetaan paljon käyttö- ja koruesineitä, kuten kuksia eli pahkakuppeja ja kulhoja. Suurista raidanjuuripahkoista voidaan valmistaa jopa huonekaluja. Lähde: Wikipedia

Pitkälle lahonneessa kannossa oli useampi kääpä. Kääpä on sieni ja niitä saa ottaa, kunhan ei vahingoita esimerkiksi puuta, jossa kääpä kasvaa. 

Käävät on vanhentunut nimi sieniheimosta Polyporaceae. Ne ovat kantasieniä, jotka kasvavat usein puun rungossa puun loisena tai lahottajana. Elävällä puulla kasvaessaan kääpä vahingoittaa puuta lahottamalla sitä, kuolleella puulla taas elävät yleensä eri lajit. Suomessa esiintyy yli kaksisataa eri kääpälajia. Lähde: Wikipedia

Metsän asukkailla on kehopositiivisuus paikallaan. Saa olla lihava tai laiha, kiero tai suora...

...ja sisimpänsäkin voi paljastaa surutta vaikka ohikulkijoille.

Tällaisista tanakasti maassa seisovien isojen puiden tyvestä tulee väkisinkin mieleen elefantit. "Varpaat" harallaan pysyy hyvin pystyssä. Ainakin siihen saakka, kunnes myrskytuuli osuu korkealla heiluvaan latvukseen kiskoen vanhemmankin puunorsun ylös juuriltaan.

Joku on aloittanut tuulen pudottamien ja metsurin kaatamien puiden oksien keräämisen. Työ on jäänyt kesken ja oksat ovat jo vauhdilla lahoamassa. Ne ovat kuin luukasat Pariisin katakombeissa.

Puiden takana avautuu pelto. Tässä metsän reunassa on useita isompia ja pienempiä kivikasoja, jotka saattavat olla peräisin aikanaan viljelykseen raivatulta pellolta. Miten hienon kiviaidan noista järkäleistä saisikaan.

Raskas lumi on ilmeisesti nämä nuoret koivut painanut kaarelle. Näitä on metsässä enemmänkin. Niitä katsellessa mieleen nousee Eero Saarisen suunnittelema, ruostumattomalla teräksellä päällystetty kaari Gateway Arch St.Louisissa, USAssa. Saarisen suunnitteleman 192 metrin korkuisen ja levyisen kaaren rinnalla kotoiset koivut ovat tietenkin maltillista katsottavaa. Pyöreä muoto pistää kuitenkin silmään muuten niin suorien runkojen keskellä.

Tammi se ei luovu lehdistään ihan helpolla. Muutama tammi oli täynnä kuparinruskeita lehtiä, mutta jäivät kuvaamatta, kun kuvittelin reitin loppusuoralla olevan helpommin lähestyttäviä tammia. Muisti teki tepposet ja siksi on nyt tyydyttävä tähän vähemmän runsaaseen lehtimäärään.

Metsäretken lumisemmat osuudet olivat alkupäässä. Loppumatkalla maa oli pitkälti paljas. Tai jos lunta ja jäätä olikin, niin lähinnä tiukkaan tallattuna juuri polulla. Runsas tunti vierähti mukavasti metsässä kulkiessa. Korppi ei tällä kertaa ilmoittanut olemassa olostaan. Ehkä taas seuraavalla metsäretkellä.

Toukokuun lopun tuulisena sunnuntaina

Koko päivän on tuullut niin kovasti, että puut näyttävät välillä menevän kaksinkerroin. Lämmintä on silti riittänyt ja auringon paistaessa on tuntunut jopa kuumalta. Päätin pitää puutarhahommista vapaapäivän, etenkin, kun luvattiin sadesäätä. No, nyt on jo iltapäivä pitkällä ja vihdoin sade alkoi. Ei kuitenkaan mitään kaatosadetta, vaan toistaiseksi joitakin tipparykelmiä silloin tällöin. Kuten lähes joka päivä, piti tänäänkin tehdä pihakierros, kamerakin muistui mukaan. Toki on tärkeää käydä tarkastamassa, onko pari päivää sitten ilmaantunut kärhön alku kasvanut sentin vai pari ja mitä kuuluu tulppaaneille. Hyvää näkyy kuuluvan. Lilan väriset ripsureunaiset tulput ovat vihdoin avautuneet ja ne ovat ihania. Joku keiju lienee yrittänyt siksakata terälehden reunaa ja kun se ei ole onnistunut, keiju on päättänyt tehdä reunasta tuollaisen rimpsuisen, ettei se lähde purkaantumaan. 

Ja sitten pieni kuva-arvoitus. Mitä puuttuu ylemmästä kuvasta? Tuo koivunkanto tietenkin. Poika tuli eilen saunomaan Ukkokullan kanssa ja ennen saunasessiota he uurastivat hyvän tovin saadakseen kannon pois. Siinä oli käytössä pari lapiota, kirves, moottorisaha ja taisi olla rautakankikin. Olipa tiukkaa tavaraa mokoma kanto, mutta aika syvältä pojat saivat sen osina poistettua. Loput peitettiin maahan ja siellä muhikoon. 

Aivan mahdottomasti kannosta syntyi mahlaa, joka valui maahan ja värjäsi kannon pinnan vaaleanpunaiseksi. Juusokin kiersi kannon kaukaa, eikä kenenkään tehnyt mieli istahtaa sen päälle. Tälle osalle tonttiamme kipattiin rakennusvaiheessa melkoisesti täyttömaata ja niinpä tuon kannon kaivuussa löytyi melkoinen määrä mukavan kokoisia kivenmurikoita, jotka luultavasti pääsevät uusiokäyttöön johonkin osaan pihaa. Kivistähän meidän tontilla onkin ollut puutetta. Ne ainokaiset kun ovat sen täyttömaan joukossa.

Muutama vuosi sitten pihaamme ilmestyi kuvassa aroniapensaidemme alla kuvaamani Keltamo. Kasvi on ilmeisen hyvä leviämään, sillä parin päivän aikana olen löytänyt useamman esiintymän. Tässä vaiheessa se on vielä ihan hauskan näköinen, mutta siemenvaiheessa se näyttää aika risuiselta. Sen verran olen oppinut, että ihan kaikkia kivannäköisiä luonnosta pihaan ilmestyneitä tulokkaita ei kannata ryhtyä vaalimaan. Näyttää vahvasti sitlä, että tästä keltamostakin on tulossa enemmänkin riesa, joten saa lähteä - kunhan tästä kerkeän. Ohessa Wikipediasta löytämääni lisätietoa keltamosta.

* * *

Keltamo (Chelidonium majus) on unikkokasveihin kuuluva monivuotinen keltakukkainen ruohokasvi, jonka varresta erittyy oranssia maitiaisnestettä. Se luetaan yleensä Chelidonium-suvun ainoaksi edustajaksi. Keltamoa tavataan varsinkin Euroopassa, mutta melko laajasti myös muissa maanosissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Myrkyllisyydestään huolimatta lajia on käytetty muinoin rohtokasvina.

Suomessa keltamoa tavataan yleisesti Etelä-Suomessa Ahvenanmaalta Satakuntaan, Hämeeseen ja Kymenlaaksoon saakka. Pohjoisempana laji on satunnaisempi, mutta sitä voi tavata aina Etelä-Lappia myöten. Keltamo on Suomen eteläosissa muinaistulokas, jonka arvellaan tulleen maahan viimeistään keskiajalla munkkien mukana. Laji mainitaan jo Kustaa Vaasan kirjeessä Viipurin varuskunnalle vuodelta 1556. Keltamo kasvaakin lähes aina vanhoilla kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten asutuksen raunioilla, pihoilla, kivimuureilla, kivikoissa, hautausmailla ja puistoissa. Laji viihtyy myös erilaisilla joutomailla asutuksen liepeillä. Kasvupaikat ovat usein varjoisia.

Keltamo on hyvin vanha lääkekasvi, jota on tämän takia aikaisemmin myös viljelty yleisesti. Kasvia on käytetty keitettynä, voiteena, puristemehuna tai jauheena muun muassa syylien ja känsien poistoon, silmäsairauksiin, virtsaamisvaivoihin, maksatauteihin, hammassärkyyn ja hinkuyskään. Sitä on käytetty myös pisamien poistamiseen.

Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä, ja sen maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Se sisältää alkaloideja, esimerkiksi kelidoniiniä ja kelerytriiniä, joista jälkimmäinen vaikuttaa muun muassa lamauttavasti keskushermostoon ja sitä kautta myös verenkiertoon ja hengitykseen. Keltamon tiedetään aiheuttaneen lapsilla myrkytyksiä, jotka ovat johtaneet kuolemaan. Keltamoa on käytetty myös värikasvin.

Monin paikoin Euroopassa tunnetaan tarina, jossa sokeita poikasia saaneet pääskyset katkaisevat keltamon varren ja puristavat siitä maitiaisnestettä poikasten silmiin, jolloin nämä saavat näkönsä takaisin. Tähän myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli "isompi pääskyn kasvi", tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört. Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi, päskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.

 Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keltamo

* * *

 

Kaikenlaisia nuppuja puutarhasta löytää nyt runsaasti. Kurjenpolvet, akileijat, kärhöt, laukat, pionit ja varjoliljat ovat nuppuvaiheessa, keltaisesta päivänliljastakin löysin jo nuppuaiheet. Eri asia on, milloin nuput kehittyvät siihen vaiheeseen, että ne alkavat avautua. Siihen voi mennä vielä jonkin aikaa. Kurjenpolvet jo toki kukkivat ja niillähän on samanaikaisesti sekä nuppuja että kukkia.

Sammalruusuni ei tykännyt kuluneesta talvesta ja jouduin leikkaamaan siitä kaikki varret lyhyiksi. Niissä ei ollut elonpisaraakaan. Nyt noista tyngistä on alkanut versoa uusia lehtiä, joten toivotaan, että ruusu kukkiikin vielä kesän aikana. Kovin korkeaksi minun sammalruusuni ei kasvakaan ja siinä on upeat, kerrotut, vaaleanpunaiset kukat. Toivotaan siis, että näemme tämän ihanuuden kukkivan.

Katsokaa, kuinka upea nuori lehti on villiviinissä. Niin kiiltävä ja hienot sävyt. Villiviinin lehdet kasvavat aika hitaasti, ilmestyvätkin paljon muita kasveja myöhemmin, mutta se on niin kiitollinen ja helppohoitoinen. Kuuluu mieliköynnöksiini. Saattaa olla, että meidän villiviinimme saa lähtökäskyn talon L-nurkasta, jos jossain vaiheessa rakennamme pation päälle valokatteen. Sellaista on suunniteltu jo useamman vuoden, mutta katsotaan nyt, tuleeko kattoa. Toisaalta villiviini voisi kyllä minun puolestani kasvaa vanhalla paikallaan valokatteesta huolimatta. Saahan se vettä maan kautta ja mikä estää minua köynnöstä kastelemasta. Tulisipa upea kasvihuonetunnelma, kun villiviini kiemurtelisi pation katossa.

Siitä on etua, että puutarhasta löytyy valoisuuden kannalta erilaisia paikkoja. Talomme puistopääty on aika varjoisa ja rajoittuu pieneen metsikköön. Valkovuokot ovat vähitellen levinneet meidän tontillemme ja täällä varjoisammassa nurkassa ne kukkivat parhaillaan kilpaa kevätkaihonkukan kanssa. Tämä on sitä aluetta, jossa käyn taistelua japanin tatarin kanssa ja pystyn jopa tästä kuvasta havaitsemaan ainakin kaksi tatarin alkua, jotka huomenissa löytävät tiensä pään. Siis nuo maanpäälliset osat. En edes yritä enää kaivaa sitä joka paikkaan työntyvää maajuurta, sillä olen huomannut, että joka kerran jostain maajuurta tönkiessäni, kasvi vain yltyy leviämään laajemmalle. Taidan nyt tässä vaiheessa tyytyä hiljaiseen asemasotaan, jossa käyn nappaamassa maan pinnalle ilmestyvät versot. Ehkä tatar jossain vaiheessa kyllästyy tappelemaan kanssani ja päättää siirtyä kasvamaan kohti Kiinaa.

Näitä tulppaanejahan jaksaa ihailla vaikka useamman kerran. Miten te muut muuten toimitte tulppaanisipulien kanssa? Kaivatteko syksyllä vanhat sipulit ylös ja istutatte uudelleen? Vai ostatteko joka vuosi uusia sipuleita ja unohdatte ne vanhat sinne maahan? Kovin montaa kertaa ei samat tulppaanit näytä nostamatta kukkivan. Ongelma on minulla ainakin se, että jos nostan sipulit ylös, joutuisin penkomaan koko kukkapenkin, jossa yleensä kasvaa muutakin kuin tulppaaneja. Siksi annan sipuleiden väsyä sinne maahan ja laitan syksyllä uusia. Tietynlaista tuhlausta tämäkin, mutta joskus käytännöllisyys ajaa muiden hyötyjen ohi.

Istutin viime syksynä kesän ruukuissa kukkineet jalohortensiat maahan ja sieltä ne nyt puskevat voimalla uusien lehtien kera. Luin muistaakseni Viherpiha -lehdestä, että hortensiat pitäisi kaivaa maasta ja istuttaa uusiin ruukkuihin kesän ajaksi. Onko se tarpeen? Eivätkö ne viihdy maassa kasvaen? Luulisi, että jaksavat maassa kasvaa ja ehkä myös kukkia siinä kuin ruukussakin. Ovat kuitenkin selvinneet talvesta, joten syksyyn saakka niiden elämä voisi olla jopa rehevämpää maassa kasvaen.

Kerroin tässä yhtenä päivänä ostaneeni kesäkukiksi muutaman kerrotun marketan. Silloin minulla ei ollut kukista kuvia, mutta tässä ne ovat. Nämä ovat ainakin vielä tavallista markettaa matalampia ja tanakoita. Sellaisina ne saisivat pysyäkin, mutta katsotaan.

Eilen Bayern voitti jalkapallon Mestarien liigan ja juuri äsken Brad de Veluwe jäi Elitloppetissa neljänneksi ja voiton vei yllätyshevonen. Huomenna on taas maanantai ja edessä toukokuun viimeiset päivät. Nauttikaahan myös arkipäivien pitkistä valoisista illoista ja alkukesän upeista tuoksuista ja väreistä.