Työhuoneen remppa viimeistelyä vaille valmis

Kerroin eilen työhuoneeni rempasta, mutta en laittanut yhtään kuvaa aiheesta. Koska toiveita tuli useammalta taholta, korjaan eilisen kömmähdyksen. Tosin tämä työhuoneeni on kovin pieni ja senkin vuoksi kuvaaminen oli aika hankalaa. Huone on alkuun suunniteltu ulkovarastoksi, mutta kun rakentamisen aikana taloomme syntyi myös kellari, totesimme, ettemme tarvitse tällaista varastotilaa. Isäni vinkistä huone eristettiin tuhdimmin ja siihen lisättiin kulku takkahuoneeseen. Alkuun huone toimi vierashuoneena, mutta jossain vaiheessa Ukkokulta toi tänne työpöytänsä ja ryhtyi viihtymään huoneessa töidensä parissa. Enpä edes muista, milloin huone muuttui minun työtilakseni ja Ukkokulta sisusti itselleen kellariin oman soppensa. Aina välillä kuulen kommentteja siitä, että olen "varastanut" työhuoneen ja vaihteeksi olisi kuulemma syytä vaihtaa eli minä kellariin ja Ukkokulta tänne nurkkahuoneeseen. 

Tuo kissakuva on tässä vaihessa ainoa taulu, jonka kelpuutin vasta maalatuille seinille. Nukkuvat kissat on peräisin entisen työkaverini kalenterista 90-luvun alusta ja sen saatuani kehystin kuvan työhuoneeni seinälle. Kuvan saadessani meillä ei vielä ollut omaa kissaa, eikä Juusosta siten tietoakaan. Katselen usein levollisena loikovia kissoja ja ajattelen, kuinka taitavasti kissat osaavat rentoutua. Samoin tulee muisteltua mukavia työrupeamia Seijan kanssa, hänen, jolta tuon kissakuvan aikanaan sain.

Huone on erittäin hankala kalustaa/sisustaa, sillä se on leveydeltään vain 190 cm. Yhdellä seinällä on ulko-ovi niiltä ajoilta, jolloin tilasta piti tulla ulkovarasto ja yhdellä sivulla ovi takkahuoneeseen. Kolmannella sivulla on ikkuna, joten jäljelle jää vain yksi ehjä seinä. Tosin olen tukkinut ulko-oviseinän Lundia-hyllystöllä, koska täältä ei ole tarkoituskaan päästä kulkemaan suoraan ulos.

Runsas kymmenen vuotta sitten maalasimme koko huushollin kaikki katot ja seinät. Tänne työhuoneeseen vaihdettiin muovimaton tilalle vaalea laminaattilattia. Seinät olivat kuitenkin tuon edellisen rempan jälkeen nuhraantuneet ja reikiintyneet, sillä yhteen aikaan olin kovasti innostunut ripustamaan seinille ylenmäärin tauluja. Myös Juuso rakasti pikkuisena kynsien terottamista seiniin ja niitä palkkeenkieliä on näkyvissä vähän siellä sun täällä. 

Tässä rempassa lähti pois ikivanha konttoripöytä. Se oli toki vankka ja hyväkuntoinen, mutta niin romuluinen ja ikävän näköinen. Painoi aivan hillittömästi ja sitä autotalliin roudatessa meinasi kyllä Ukkokullalta ja minulta puhti loppua. Ensin ajattelimme viedä pöytä suoraan kierrätyskeskukseen, mutta sitten päätimme kuitenkin kokeilla, josko joku ostaisi sen edullisesti netissä. Jollei osta, sitten lähtee omin voimin. Uusi pöytälevy ja siihen pyöreät metallijalat eivät maksaneet paljoa. Minulla oli aiemminkin pöydän alapintaan kiinnitetty pöydän alle liukuva näppäintaso, mutta se kolisi ja rämisi. Tässä uudessa on jonkinlainen huopapinta, joka pitää näppiksen paikallaan ja estää kolinan. Hyvältä tuntuu.

Pöydän alle kiinnitettiin myös teline piuhoja varten. Ärsyttää imuroidessa nostella johtoja pois siivoamisen tieltä. Ja johtojahan täällä työhuoneessa riittää, kun jo tietokone oheislaitteineen vaatii piuhaa vaikka kuinka monta. Täällä myös käytän ompelukonetta, kuuntelen radiota ja työvalaisimiakin on kaksin kappalein. Nyt nuo piuhat ovat vielä osittain sekaisin, mutta tarkoitus on sijoittaa ne niin siististi kuin vain on mahdollista. Nettipiuhakin kulkee vielä ikkunaseinältä lattian poikki työpöydälle keskusyksikköön, mutta sekin ongelma on lähiaikoina poistumassa.

Koska tämä on ihan oikea työhuone, on täällä oltava myös säilytystilaa ja mahdollisuus arkistoida papereita niin, että ne helposti löytyvät. Meille on vuosien mittaan kerääntynyt runsaasti Lundia-hyllystöä. Aikoinaan se oli edullinen ja yhä edelleen monipuolisen muunneltavuutensa vuoksi yksi käyttökelpoisimmista kirjahyllyistä, mitä maa päällään kantaa. Tuo puunsävy ei enää erityisemmin kiehdo, mutta hyllyjen ja tikkaiden maalaaminen on niin mittava urakka, etten siihen lähde. Eikä sitä tiedä, mitä mieltä olen muutaman vuoden kuluttua. Ehkä sitten tykkäänkin kovasti juuri puun sävystä, mutta silloin pitäisi ryhtyä hiomaan ja hiomaan. Ei, antaa olla. Sen sijaan uusia mappeja tai arkistolaatikoita tahi jotain muuta säilytyslootaa tarvitsessani pyrin ostamaan noita valkoisia, niin säilyy edes jotensakin yhtenäinen ja rauhallinen ilme täällä papereiden keskellä.

Kirjoja meillä on paljon, mutta suurin osa niistä on kirjastohuoneessa. Täällä työhuoneessa on lähinnä joitakin tietotekniikkaan ja valokuvaukseen liittyviä oppaita sekä uudemmat valokuvakansiot. Myös muutama suosituin runokirja täytyy olla lähellä, jotta pääsen niihin käsiksi kortteja askarrellessani. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvän hyllystön takana on ovi ulos ja oikealla näkyvä ovi johtaa takkahuoneeseen, josta taasen on käynti ulos. Vanhoista kopiopaperilaatikoista en ole vielä raaskinut luopua, sillä niihin mahtuu uskomattoman paljon askartelu- ja ompelutarvikkeita. Ehdin jo hankkia muutamia läpinäkyviä muovilaatikoita, mutta en tykkää siitä, että kaikki kamat ovat jatkuvasti näkyvissä ja toisaalta noiden muovilaatikoiden ymppääminen Lundia-hyllystön mittoihin ei oikein sovi. Jatkossa siis panostan noihin Ikean valkoisiin laatikoihin, jotka ovat kestäviä ja niistä löytyy ainakin minun käyttööni sopivia kokoja (tämä ei ole mikään mainos, ainoastaan minun käytännöllisyyttä ja järjestystä kaipaavan mielenlaatuni pohdinnan tulos).

Ikkunan ja ulko-oven väliin jää minun ompelunurkkaukseni, joka sekin on rakennettu vanhojen Lundia-systeemien varaan. Kellarissa varastossa ollut Lapsen kissatuoli (hänen kissansa loikoivat siinä, mutta uudessa kodissa ei ole ollut tuolille tilaa) sai uuden päällyskankaan ja toimii vastaisuudessa Juuson unipaikkana. Edellyttäen, että Juuso tuolin omakseen hyväksyy, mikä ei välttämättä ole itsestään selvyys. Koska Juusonkin nukkuminen tuottaa aikamoisen karvaläiskän, tapaan käyttää hänen vakituisilla nukkumapaikoillaan froteepyyhkeitä, jotka on helppo vaihtaa puhtaiseen ja nakata likainen pyykkiin. Häiritsee ehkä jonkun esteettistä silmää, mutta säästää minun aikaani imurin hinkkaamiselta ja tarraharjan heilutukselta. Juuson unituoli on nyt toistaiseksi tuossa nurkassa, mutta ehkä se myöhemmin siirtyy työpöydän päätyyn, jossa Juuso aiemmin tapasi nukkua. Unituolia kun en tule käyttämään ompelukonetta käyttäessäni.

Maalasin vielä vanhan puuvalmiina ostetun lokerikon valkoiseksi. Pikkusälää kun tuppaa pöydälle aina kertymään ja joitakin niistä myös tarvitsee sen verran usein, että tilpehöörilaatikolle on käyttöä.

Työpöydän päältä puuttuu vielä hylly ja sen alta magneettitaulu. Taulun ja magneetit olen jo hankkinut, mutta suunnittelemani hyllylevy olisi aivan liian lyhyt ja käyn lähipäivinä hankkimassa vähän pidemmän version. Siihen saakka radio saa soida ikkunalaudalla ja huulirasvapurkkikin tyytyköön paperilokerikossa lojumiseen.

 

Sitten kun ajatus katkeaa tai silmät kaipaavat raikkaampia näkyjä, pyörähdän työtuolilla ympäri ja katselen työhuoneen ikkunasta ulos. Siellä aroniapensaat huojuvat hiljaa tuulessa ja ilta-aurinko paistaa leikkimökin ovelle. Joskus Juusokin ihmettelee elämänmenoa tuossa hiekalla ja katselee takaovelle päin odotellen, josko pääsisi sieltä sisälle. Näen sen flexin liikkuvan juoksunarussa ja siitä tiedän suurinpiirtein, missä kohden kissa yläpihalla kulloinkin on. Useimmiten Juuso kuitenkin köllöttelee työhuoneen ikkunan alla kasvavien norjanangervojen juurella. Siellä on vähän viileämpää ja rauhallista, mutta kuitenkin sieltä näkee hyvin ja kissa on lähellä meitä palvelijoitaan.