Puutarhatavaroiden säilytyspaikat

Lähistöllä olevan talon kiviaita - hieno!

Katja Päivänpesän elämää -blogista pohti postauksessaan, missä säilyttää puutarhatarvikkeita talon sisällä ja miten järjestää niiden logistiikka. Samaa olen usein itsekin pohdiskellut, mutta aihe unohtuu tismalleen silloin, kun se ei enää ole ajankohtainen. Niinpä kaikki tavarat ovat vuodesta toiseen samoilla paikoillaan.

Kellarin puutarhatarvikenurkkaus

Meillä on kellarissa runsaasti tilaa. Se on pääasiassa Ukkokullan valtakuntaa, joten siellä en mieleni mukaan pääse huseeraamaan. Armosta ja silkasta käytännön tarpeesta olen saanut nurkkauksen puutarhatarvikkeille. Jotenkin tuo alue näyttää vuosi vuodelta laajenevan, kun purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista työvälinettä aina vaan kertyy. 

Viime kesänä raahasin vuosia tarpeettomana olleen halpislipaston purnukkahyllyn kupeeseen ja lajittelin sen laatikoihin kaikki pienet työvälineet, sidontalangat ja muun tilpehöörin, joka aiemmin oli seikkaillut epämääräisissä koloissa hyllyillä.

Siirtäisin kaikki kasveihin liittyvät touhut mielelläni kokonaan kellariin, mutta siellä ei ole ikkunoita ja kellariin on kuljettava ulkokautta. Näin kevättalven peilijäillä pihan yli kipittäminen ei ole laisinkaan houkuttelevaa, vaikka kuinka kylväisi hiekoitussepeliä kulkuväylille. Kylmää vettä kellarissa on mahdollista saada, mutta sekin ehkä vaatisi hieman paremman vesiliittymän väsäämisen. Jotenkin kellariin on helppo viedä tavaraa, mutta toiseen suuntaan raahaaminen on aina työläämpää. Johtunee kenties jyrkistä rappusista.

Kevättalven kylvöihin ja esikasvatukseen liittyvät tavarat ovat pääasiassa autotallin hyllyssä. Ensin säilytin niitä kellarissa, mutta jotenkin tuntui työläältä ravata etsimässä ja hakemassa tavaroita yhtenään kellarista. Autotalli on ikkunallinen, mutta lämmittämätön. Sen vuoksi siellä ei voi talvettaa kasveja. Ihan ei ole tainnut pakkasen puolelle kylminäkään kausina mennä, mutta likelle kuitenkin.

Autotallissa säilytän ylimääräisiä suojaruukkuja ja lähinnä viherkasveihin liittyviä tavaroita. Kukka- ja taimimullatkin löytyvät autotallista, josta ne on helpompi muistaa nostaa lämpimään ennen käyttöä. Syksyllä sentään ensimmäisen kerran muistin ostaa multasäkkejä kellariin odottamaan kevään taimikasvatusta. Yleensä koulimisen hetkellä saan lähteä kauppaan ja ne isoimmat säkit ovat tietenkin siellä kaupan ulkopihalla täydessä jäässä. Jos niitä löytyy laisinkaan. Mullalle tulee aika lailla hintaa, jos sen ostaa kolmen tai kymmenenkin litran pikkupusseissa. Ja niitä pikkupusseja on ärsyttävää raahata. Paljon helpompi on kiikuttaa kerralla yksi 45 litran säkki, kuin lukuisa joukko pienempiä pusseja.

Autoa meillä ei ole enää vuosiin autotalliin ajettu. Tutkimusten mukaan auto ehtii siellä kyllä sulaa, mutta ei riittävästi kuivua, mikä lisää ruostumista. Kun Ukkokulta uskoo tutkimuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Kierrätyksen kannalta autotalli tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Hyllyssä on laatikot lasille, pienmetallille, kartongille, keräyspaperille ja nyt myös muoville. Kauppareissulle lähdettäessä nostetaan täysimmät laatikot autoon ja käydään tyhjentämässä kierrätyspisteessä. Kun biojätteet menevät kompostoriin, ei roska-auton keräämää sekajätettä kovin paljoa kahden aikuisen taloudessa synny. 

Ensimmäisten kylvöjen aikaan kylvömullat siirtyvät autotallin ja asunnon välissä sijaitsevan lämpimän varaston hyllyyn. Teen kylvöhommani varastossa sijaitsevan arkkupakastimen päällä. Se on riittävän korkea ja iso pinta, jotta siinä on hyvä työskennellä. Suojaan pakastimen kannen vanhalla kerniliinalla, joka on helppo ravistaa ja tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi säilytystä ja seuraavaa multasessiota varten.

Siemenet löytyvät työhuoneen hyllystä ympäri vuoden. Kesällä siemenlaatikot saattavat kulkea ulos ja sisälle, mutta pääsääntöisesti otan mukaani ne pussit, jotka kulloinkin ovat käsiteltävinä.

Kesällä taimien ruukutus ja kukkien hoito sujuu näppärästi puuvajassa, jonne siirsin vasemmalla näkyvän, vanhasta kaksialtaisesta tiskipöydästä rakennetun taimipöydän. Tarvittavat työvälineet roikkuvat vajan seinällä ja multapussin saa hyvin nostettua toiseen altaaseen. Toisessa altassa voi täyttää ruukkua. Selkä kiittää, kun työasento on hyvä. Kesäsateella on kiva touhuta puuvajan suojassa ja samalla kuitenkin ihan luonnon lomassa. 

Vajan takapäädyn yläkolmiossa kesää viettävät puiden jänisverkot. Puuvaja toimii polttopuille vain välivarastona, jossa niiden annetaan kuivua ennen kellariin siirtämistä. Enemmän vajalle löytyykin käyttöä kottikärryjen ja muiden puutarhavälineiden kesäisenä sijoituspaikkana. Talveksi suurin osa tarpeista siirretään kellariin. 

Köynnöshortensian verso kellarin seinällä. Lehdet muisto viime kesältä.

En juurikaan harrasta kuvatessa ympäristön somistamista. Siten saisi toki silmälle miellyttävämpiä kuvia, mutta mitäpä sitä totuutta muuttamaan. Varsinkaan, kun sitä ei kunnolla osaa. Purkkien ja purnukoiden säilyttämisestä ja usein myös noista multahommista on kauneus ja kuvauksellisuus kaukana. Olen perin juurin käytännöllinen ihminen, eikä värien ja muotojen sommittelu ole vahvuuksiani. Kaikkea kaunista rakastan, joten säästän panokseni kukkien ihailemiseen ja vähän niiden kuvaamiseenkin. Ja toki nautin tavattomasti monien taitavien sommittelijoiden kuvista heidän blogeissaan.

Mutta se pääpointti tässä postauksessa: "Missä sinä säilytät puutarhatavaroitasi? Riittääkö tila ja säilyykö järjestys?"

Työhuoneen remppa viimeistelyä vaille valmis

Kerroin eilen työhuoneeni rempasta, mutta en laittanut yhtään kuvaa aiheesta. Koska toiveita tuli useammalta taholta, korjaan eilisen kömmähdyksen. Tosin tämä työhuoneeni on kovin pieni ja senkin vuoksi kuvaaminen oli aika hankalaa. Huone on alkuun suunniteltu ulkovarastoksi, mutta kun rakentamisen aikana taloomme syntyi myös kellari, totesimme, ettemme tarvitse tällaista varastotilaa. Isäni vinkistä huone eristettiin tuhdimmin ja siihen lisättiin kulku takkahuoneeseen. Alkuun huone toimi vierashuoneena, mutta jossain vaiheessa Ukkokulta toi tänne työpöytänsä ja ryhtyi viihtymään huoneessa töidensä parissa. Enpä edes muista, milloin huone muuttui minun työtilakseni ja Ukkokulta sisusti itselleen kellariin oman soppensa. Aina välillä kuulen kommentteja siitä, että olen "varastanut" työhuoneen ja vaihteeksi olisi kuulemma syytä vaihtaa eli minä kellariin ja Ukkokulta tänne nurkkahuoneeseen. 

Tuo kissakuva on tässä vaihessa ainoa taulu, jonka kelpuutin vasta maalatuille seinille. Nukkuvat kissat on peräisin entisen työkaverini kalenterista 90-luvun alusta ja sen saatuani kehystin kuvan työhuoneeni seinälle. Kuvan saadessani meillä ei vielä ollut omaa kissaa, eikä Juusosta siten tietoakaan. Katselen usein levollisena loikovia kissoja ja ajattelen, kuinka taitavasti kissat osaavat rentoutua. Samoin tulee muisteltua mukavia työrupeamia Seijan kanssa, hänen, jolta tuon kissakuvan aikanaan sain.

Huone on erittäin hankala kalustaa/sisustaa, sillä se on leveydeltään vain 190 cm. Yhdellä seinällä on ulko-ovi niiltä ajoilta, jolloin tilasta piti tulla ulkovarasto ja yhdellä sivulla ovi takkahuoneeseen. Kolmannella sivulla on ikkuna, joten jäljelle jää vain yksi ehjä seinä. Tosin olen tukkinut ulko-oviseinän Lundia-hyllystöllä, koska täältä ei ole tarkoituskaan päästä kulkemaan suoraan ulos.

Runsas kymmenen vuotta sitten maalasimme koko huushollin kaikki katot ja seinät. Tänne työhuoneeseen vaihdettiin muovimaton tilalle vaalea laminaattilattia. Seinät olivat kuitenkin tuon edellisen rempan jälkeen nuhraantuneet ja reikiintyneet, sillä yhteen aikaan olin kovasti innostunut ripustamaan seinille ylenmäärin tauluja. Myös Juuso rakasti pikkuisena kynsien terottamista seiniin ja niitä palkkeenkieliä on näkyvissä vähän siellä sun täällä. 

Tässä rempassa lähti pois ikivanha konttoripöytä. Se oli toki vankka ja hyväkuntoinen, mutta niin romuluinen ja ikävän näköinen. Painoi aivan hillittömästi ja sitä autotalliin roudatessa meinasi kyllä Ukkokullalta ja minulta puhti loppua. Ensin ajattelimme viedä pöytä suoraan kierrätyskeskukseen, mutta sitten päätimme kuitenkin kokeilla, josko joku ostaisi sen edullisesti netissä. Jollei osta, sitten lähtee omin voimin. Uusi pöytälevy ja siihen pyöreät metallijalat eivät maksaneet paljoa. Minulla oli aiemminkin pöydän alapintaan kiinnitetty pöydän alle liukuva näppäintaso, mutta se kolisi ja rämisi. Tässä uudessa on jonkinlainen huopapinta, joka pitää näppiksen paikallaan ja estää kolinan. Hyvältä tuntuu.

Pöydän alle kiinnitettiin myös teline piuhoja varten. Ärsyttää imuroidessa nostella johtoja pois siivoamisen tieltä. Ja johtojahan täällä työhuoneessa riittää, kun jo tietokone oheislaitteineen vaatii piuhaa vaikka kuinka monta. Täällä myös käytän ompelukonetta, kuuntelen radiota ja työvalaisimiakin on kaksin kappalein. Nyt nuo piuhat ovat vielä osittain sekaisin, mutta tarkoitus on sijoittaa ne niin siististi kuin vain on mahdollista. Nettipiuhakin kulkee vielä ikkunaseinältä lattian poikki työpöydälle keskusyksikköön, mutta sekin ongelma on lähiaikoina poistumassa.

Koska tämä on ihan oikea työhuone, on täällä oltava myös säilytystilaa ja mahdollisuus arkistoida papereita niin, että ne helposti löytyvät. Meille on vuosien mittaan kerääntynyt runsaasti Lundia-hyllystöä. Aikoinaan se oli edullinen ja yhä edelleen monipuolisen muunneltavuutensa vuoksi yksi käyttökelpoisimmista kirjahyllyistä, mitä maa päällään kantaa. Tuo puunsävy ei enää erityisemmin kiehdo, mutta hyllyjen ja tikkaiden maalaaminen on niin mittava urakka, etten siihen lähde. Eikä sitä tiedä, mitä mieltä olen muutaman vuoden kuluttua. Ehkä sitten tykkäänkin kovasti juuri puun sävystä, mutta silloin pitäisi ryhtyä hiomaan ja hiomaan. Ei, antaa olla. Sen sijaan uusia mappeja tai arkistolaatikoita tahi jotain muuta säilytyslootaa tarvitsessani pyrin ostamaan noita valkoisia, niin säilyy edes jotensakin yhtenäinen ja rauhallinen ilme täällä papereiden keskellä.

Kirjoja meillä on paljon, mutta suurin osa niistä on kirjastohuoneessa. Täällä työhuoneessa on lähinnä joitakin tietotekniikkaan ja valokuvaukseen liittyviä oppaita sekä uudemmat valokuvakansiot. Myös muutama suosituin runokirja täytyy olla lähellä, jotta pääsen niihin käsiksi kortteja askarrellessani. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvän hyllystön takana on ovi ulos ja oikealla näkyvä ovi johtaa takkahuoneeseen, josta taasen on käynti ulos. Vanhoista kopiopaperilaatikoista en ole vielä raaskinut luopua, sillä niihin mahtuu uskomattoman paljon askartelu- ja ompelutarvikkeita. Ehdin jo hankkia muutamia läpinäkyviä muovilaatikoita, mutta en tykkää siitä, että kaikki kamat ovat jatkuvasti näkyvissä ja toisaalta noiden muovilaatikoiden ymppääminen Lundia-hyllystön mittoihin ei oikein sovi. Jatkossa siis panostan noihin Ikean valkoisiin laatikoihin, jotka ovat kestäviä ja niistä löytyy ainakin minun käyttööni sopivia kokoja (tämä ei ole mikään mainos, ainoastaan minun käytännöllisyyttä ja järjestystä kaipaavan mielenlaatuni pohdinnan tulos).

Ikkunan ja ulko-oven väliin jää minun ompelunurkkaukseni, joka sekin on rakennettu vanhojen Lundia-systeemien varaan. Kellarissa varastossa ollut Lapsen kissatuoli (hänen kissansa loikoivat siinä, mutta uudessa kodissa ei ole ollut tuolille tilaa) sai uuden päällyskankaan ja toimii vastaisuudessa Juuson unipaikkana. Edellyttäen, että Juuso tuolin omakseen hyväksyy, mikä ei välttämättä ole itsestään selvyys. Koska Juusonkin nukkuminen tuottaa aikamoisen karvaläiskän, tapaan käyttää hänen vakituisilla nukkumapaikoillaan froteepyyhkeitä, jotka on helppo vaihtaa puhtaiseen ja nakata likainen pyykkiin. Häiritsee ehkä jonkun esteettistä silmää, mutta säästää minun aikaani imurin hinkkaamiselta ja tarraharjan heilutukselta. Juuson unituoli on nyt toistaiseksi tuossa nurkassa, mutta ehkä se myöhemmin siirtyy työpöydän päätyyn, jossa Juuso aiemmin tapasi nukkua. Unituolia kun en tule käyttämään ompelukonetta käyttäessäni.

Maalasin vielä vanhan puuvalmiina ostetun lokerikon valkoiseksi. Pikkusälää kun tuppaa pöydälle aina kertymään ja joitakin niistä myös tarvitsee sen verran usein, että tilpehöörilaatikolle on käyttöä.

Työpöydän päältä puuttuu vielä hylly ja sen alta magneettitaulu. Taulun ja magneetit olen jo hankkinut, mutta suunnittelemani hyllylevy olisi aivan liian lyhyt ja käyn lähipäivinä hankkimassa vähän pidemmän version. Siihen saakka radio saa soida ikkunalaudalla ja huulirasvapurkkikin tyytyköön paperilokerikossa lojumiseen.

 

Sitten kun ajatus katkeaa tai silmät kaipaavat raikkaampia näkyjä, pyörähdän työtuolilla ympäri ja katselen työhuoneen ikkunasta ulos. Siellä aroniapensaat huojuvat hiljaa tuulessa ja ilta-aurinko paistaa leikkimökin ovelle. Joskus Juusokin ihmettelee elämänmenoa tuossa hiekalla ja katselee takaovelle päin odotellen, josko pääsisi sieltä sisälle. Näen sen flexin liikkuvan juoksunarussa ja siitä tiedän suurinpiirtein, missä kohden kissa yläpihalla kulloinkin on. Useimmiten Juuso kuitenkin köllöttelee työhuoneen ikkunan alla kasvavien norjanangervojen juurella. Siellä on vähän viileämpää ja rauhallista, mutta kuitenkin sieltä näkee hyvin ja kissa on lähellä meitä palvelijoitaan.

Talipötköstä joulukorttiaskarteluun

Onpa ollut viime aikoina sähellystä jos jonkinlaista. Äiti on edelleen sairaalassa ja voi kohtalaisen hyvin. Kävimme häntä eilen isän kanssa katsomassa. Toki toipuminen tulee viemään kuukausia, sillä jo pelkästään rintalastan luutuminen ottaa oman aikansa. Lääkäri totesi äidille ennen leikkausta, että elinaikaa on ilman leikkausta kaksi vuotta ja leikkauksen jälkeen vähintään 15 vuotta. Se on paljon kahdeksankymppiselle. Kunpa äiti jaksaisi kuntouttaa itseään kotiin päästyään; sydänleikkauksen läpikäyneillä kun on vaara masentua. Vanhempien asioiden hoitaminen on sen verran vienyt aikaa ja tarmoa omilta hommilta, että enimmäkseen luultavasti pyörin turhan panttina. Eilen sentään sain vihdoin aloitettua joulukorttien väsäämisen. Mieleistä mallia en keksinyt enkä mistään löytänyt, mutta mennään paremman puutteessa vanhoilla ideoilla.

Harvemmin tulee iloittua yksinkertaisista asioista, mutta tänään totesin tyytyväisenä, kuinka hyvä on omistaa iso työpöytä - puhumattakaan kokonaisesta työhuoneesta. Taloa rakentaessamme isäni ehdotti yhden varaston liittämistä itse asuntoon väliovella. Meille kun rakennettiin yllättäen talon kokoinen kellari, koska taloa piti nostaa tien pinnan tasoon aiottua enemmän. Kellarin myötä asuntoon liitetylle varastolle ei enää ollutkaan entisenlaista tarvetta ja välioven rakentamisella ja ikkunan suurentamisella pienestä huoneesta tuli erinomainen työhuone talon toiseen päähän. Ihan alussa pikkuhuone taisi toimia vierashuoneena. Ukkokulta myös väittää tämän huoneen olleen aluksi hänen työhuoneensa ja minä olen sen häneltä "varastanut". Voi hyvinkin olla, että näin on käynyt. Minulle tällä huoneella on ollut varmasti kaikkein eniten käyttöä ja tarvetta. Täällä on tietokoneeni, askarteluni, ompelukoneeni ja tietokoneeni sekä hyllyt kaikenmaailman arkistomapeille, joihin tuppaan tarvittavia ja tarpeettomia papereita säilömään. Parasta on, että oven voi sulkea, ellei ehdi tai halua siivota pöytää. Toisinaan haaveilen ovellisista kaapeista ja tyylikkäämmästä pöydästä, mutta sitten totean, ettei tämä ole mikään sisustusnurkkaus vaan työhuone, jossa teen monenlaista työtä.

Juttelin tuossa hetki sitten pikkuveljeni kanssa silittämisestä. Hän kun hoitaa heidän perheessään silitystouhut. Tuumasin, että silittäminen on ihan mukavaa, jos on aikaa, eikä mitään erityistä vaivaa. Viimeksi pöytäliinaa silittäessäni silitysrauta suihkaisi höyryn mukana ruskeita tahroja vaalealle liinalle niin näkyvälle paikalle, että liina oli laitettava pyykkiin. Hieman harmitti. Silitysrauta pääsi tietenkin puhdistusoperaatioon ja laitoin vesisäiliöön kalkinpoistajaa. Lisäksi putsasin raudan pohjan erityisaineella, jota olen joskus hankkinut. Hyvä tuli, mutta nyt hirvittää ryhtyä uuteen silityssessioon, josko sieltä tuleekin taas samanlaista mönjää.

Ukkokullan kanssa käymme usein keskustelua, jonka aiheena on kankainen pöytäliina/kerniliina. Ehkä eniten pidän pöydästä täysin ilman liinaa, mutta toisinaan innostun käyttämään kankaisia liinoja. Kankaalla on helppo luoda väriä ja lämpöä keittiöön. Vaan auta armias! Kankainen liina suorastaan vetää puoleensa kaatuvia kahvikuppeja ja putoavia voileipiä. Salaattikastikkeen roiskuttamisesta en suinkaan voi moittia muita sen enempää kuin itseänikään. Ei ole kerta ensimmäinen kun olen avannut pöytäliina-pesuun -projektin suttaamalla omilla eväilläni puhtaan liinan. Kernit ovat tänä päivänä kauniita ja käytännöllisiä. On sellaisia, joita voi pestä koneessa ja silittääkin. Joista tahra lähtee pyyhkäisemällä. Mutta kun kankainen tuntuu niin paljon mukavammalta. Niinpä sitten innostun säästämään kangasliinaa ja laitan sen päälle tabletit. Ainakin oman porukan läsnäollessa. Vähän samaan tyyliin kuin englantilaiset laittavat kokolattiamaton päälle toisen maton. Ehkä säästääkseen alempana olevaa materiaalia, ehkä lisätäkseen lämmön tunnetta, ehkä kuitenkin vähentääkseen omaa työtaakkaa.

Tänään on ollut monin tavoin hyödyllinen päivä. Hartioita toki särkee tietokoneen ääressä istuminen, mutta uusia asioita on tullut opittua useita. Löysin Picasasta kätevän keinon pienentää kuvia niin, etteivät ne turhaan vie tilaa ja latautuminenkin on ihan toista luokkaa pienennyksen jälkeen. Tästä hyödyllisestä taidosta saan kiittää niitä ahkeria bloggaajia, jotka jaksavat opastaa myös muita ihmisiä. Ehkä voin jossain vaiheessa puolestani tehdä palveluksen ja helpottaa jonkun taivalta täällä tietotekniikan ihmemaassa.

Ulkona on ollut aurinkoisen kaunis pikkupakkassää. Täytin linnunruoka-automaatit ja vein uuden talipötkön leikkimökin päätyyn, syreeniin. Löysin eräästä kaupasta juuttinarurullan ja illalla virkkasin toisen verkkopussin talipötkölle. Linnut kyllä syövän hurjan paljon siemeniä, mutta onpa niitä tinttejä kiva katsella. Tultuani takaisin sisälle, talipötkylään oli ilmestynyt tikka ruokailemaan, mutta enpä ehtinyt kameran kanssa ajoissa kuvaamaan. Onneksi jäi kiva muistijälki.