Ennen vanhaan sanottiin kollikissojen mouruavan maaliskuulla. Juusolta on suurimmat vietit tyttöjen perään viety, mutta kyllä sillä selvästi aktiviteetti kevään tullen merkittävästi kasvaa. Pitkien pimeiden päivien ja pakkasten ajan Juuso vain kipaisi pikaisesti kaivamassa vessakuopan itselleen ja palasi sen jälkeen nopeasti takaisin sisälle. Ensin ikkunalaudalle, jonka alla sähköpatteri mukavasti lämmitti sen viilenneitä polkuanturoita ja sen jälkeen viereiseen nojatuoliin nukkumaan.
Helmikuun koittaessa ja pakkasten lauhtuessa Juusokin on selvästi virkistynyt. Enää se ei nuku yhtä paljon kuin aiemmin talvella, vaan istuu ikkunalaudalla katselemassa pikkulintujen ruokailua syreenipensaissa. Välillä kuuluu tuttua naksutusta, kun joku lintu tulee liian lähelle ikkunaa ja kissa kuvittelee paistin olevan jo aivan viiksikarvojen tuntumassa.
Ulkoilukin maistuu jo huomattavasti paremmin. Juuso ja Ukkokulta tekevät pitkiä kävelylenkkejä läheisessä metsässä ja pienen urheilukentän ympäri. Mielenkiintoisia tuoksuja tuntuu olevan jokaisen puun juurella ja oksan kärjessä. Ja kun on tultu lenkiltä sisään ja ruokakuppi lipaistu pohjia myöten, tekeekin mieli takaisin pihalle (kissan, ei siis Ukkokullan). Lumesta Juuso ei edelleenkän kovin paljon tykkää ja sen vuoksi se yksin jäätyään kiipeää pian terassin portaille istumaan.
Eilen jäin hetkeksi siirtelemään vähäistä lunta kulkualueilta kukkapenkkien päälle. Juuso oli mielestään istunut ihan riittävästi terassin portaalla ja halusi sisälle. Joka kerran mennessäni lähellekin takaovea, ryntäsi Juuso perässäni juoksunaru pinkeänä ja jäi vähän surullisena istumaan, kun huomasi minun jatkavan matkaani oven ohi. Sen häntä vispasi siihen malliin, että voisin hyvinkin kuvitella sen mananneen minua kissojen turhanpäiväisestä kiusaamisesta ja sievien polkuanturoiden tahallisesta jäädyttämisestä.
Aamut jatkuvat edelleen samaan malliin, kuten koko talven. Eli turha on yrittää lukea lehteä aamupuuroa syödessä, sillä kissa vaatii oman rapsutusannoksensa ennen kuin palveluskunta on saanut silmänsä kunnolla auki. Vaatimustaan tehostaakseen Juuso kellahtaa aivan nenän alle juuri siihen paikkaan, johon mielelläni laskisin puurolautasen ja lehden. Kun Juuso on saanut mielestään riittävästi rapsutuksia ja kenties jokusen palan gouda-juustoa, se loikkaa lattialle ja tassuttelee nojatuoliinsa nukkumaan. Vaan kun tästä koittaa lämpimät ajat, on Juuso ollut pihamaalla jo hyvän tovin siinä vaiheessa, kun meikäläisellä vasta aamupuuro kattilassa porisee. Kaikessa on siis jälleen hyvät ja huonot puolensa. Jos nyt pitääkin ahtaa puurolautasensa jonnekin pöydän kulmalle, ei sentään tarvitse kovin varhain viedä kissaa pakkaseen aamupissalle. Ja toisaalta taas kesäaamuina saa lukea lehtensä rauhassa, mutta sitä ennen pitää useimmiten herätä siihen perinteiseen kukonlaulun aikaan viemään Juuso pihamaalle.
Karoliina kehottaa laittamaan alla olevaa haastetta eteenpäin. Parhaimmillaan Karoliinan haasteeseen vastaavien postauksista voi ammentaa hyviä vinkkejä omiin siemenkylvöihin ja toisaalta löytää myös uusia ideoita kasvivalintoihin.
Haaste Puutarha Ystäville
- Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.
Otan Karoliinan haasteen vastaan, mutta vastaan siihen vähän myöhemmin.
Ja muistakaa, että tänään saa nauttia Runebergin tortuista.
Ihana Juuso ♥
VastaaPoistaKissat ovat oivaltaneet elämän tarkoituksen, nautiskelun! Ja ovat noin yleisesti ottaen saaneet palvelusväen koulutettua omiin tarkoituksiinsa sopivaksi!
Meilläkin on viime päivinä kissanluukku heilahdellut tiheään tahtiin, ulkona pitää käydä monta kertaa päivässä alkavaa kevättä ihmettelemässä.
Huomasin tuon Karolinan haasteen aamulla, vastaaminen vaatii hieman pohdintaa ja sitten kun käy toisten vastauksia katselemassa, saattaa saada vaarallisen paljon uusia virikkeitä! ;)
Niitä vaarallisia virikkeitä on jo ollut muutamassa blogissa tarjolla. Hui!
PoistaJuuso kun ei pääse ihan omin avuin pihamaalle, edellyttää sen keväthaistelut palvelusväeltä erityistä liikunnanintoa. Vaan mepä ollaan suoritettu kissan palvelusväen 1. ja varmaan se toinenkin ammattikurssi, joten peffa vaan ylös sohvalta ja kissa ulos.
Onneksi on lämpimiä paikkoja sisällä, että pienet kissatkin saavat lämpöä ulkoilun jälkeen : ) Meillä Ellin löytää aika usein patterin päältä tai kylpyhuoneen lämmitetyltä lattialta.
VastaaPoistaKyllä Juuso vaan on komea herra : ))
Putoaakos Elli koskaan unissaan patterin päältä? Juuso nimittäin toisinaan unohtaa, ettei se ikkunalauta niin kovin leveä ole.
Poista:) Eipä Juuso kainostele pallittomuuttaan :) Osaa sitten olla ihana!
VastaaPoistaEn tiedä onkohan meikeläisellä mitään kasvatusvinkkejä, voi olla että muiden vinkeistä ois parasta ottaa oppia!
Älä suotta väheksy itseäsi. Ihan jokaisella tässä maailmassa on jotain, mistä joku toinen saattaa mielellään ottaa oppia.
PoistaKissat voivat yllättää. Meillä on pian 13-vuotias kissarouva, ihan lyhytkarvainen maatiaistapaus. Se on ollut tähän saakka talvisin todellinen vilukissa, valittanut meille lumesta ja pakkasesta ja pantannut kupla otsassa viimeiseen asti ulosmenoa talvella. Tänä talvena kaikki on jostain syystä toisin. Rouva ei valita yhtään (tai valittaa huonosta ruokatarjoilusta), vaan haluaa jopa yöksi pihalle pakkaseen. Sisällä kyllä mielellään nukkuu lämpöhuovalla. Liekö leuto alkutalvi auttanut, että on ehtinyt kasvattaa kunnon talviturkin ja rasvakerroksen ennen pakkasia.
VastaaPoistaJosko kissarouvanne on löytänyt oivan hiirestysapajan. Näin vähälumisena talvena hiiret näyttävät kipittävän pitkin pihamaata jäljistä päätellen. Niitä Juusokin käy tarkkailemassa. Vaikka kummasti kissat kyllä näyttävät yhtäkkiä muuttavan tapojaan. Eivät liene niin kaavoihinsa kangistuneita kuin me ihmiset.
PoistaHiiriteoria on aivan mahdollinen. Meillä on vieressä pieni metsikkö, jossa varmaan on saalista tarjolla.
PoistaMykkänä ihailusta Juusoa kohtaan, Tosiaan meilläkin on jo kissat vaistonneet päivien pituuden ja valon määrän. Toisaaltaan vuosi lisää on tehnyt tehtävänsä, Fanny ja Malla ovat tulleet vilunaroiksi.
VastaaPoistaPena ja Maija ovat reippaita ulkotarhan käyttäjiä, tosin vielä ei olla kevätvillissä.
Rapsutuksin täältä..........
MInusta tuntuu, että vaikka kissat ovatkin hyvin persoonallisia ja erilaisia, niille yhteistä on kuitenkin lämpimien paikkojen etsiminen. Vanhemmiten näyttävät kuitenkin käyttäytyvän monissa asioissa kuin ihmiset. Kenties niidenkin luita alkaa kolottaa.
PoistaLisääntynyt valo saa varmaan Juusonkin virkeäksi.
VastaaPoistaMeillä tintitkin lauloivat aamuisin jo titityytä:)
Valon lisääntyminen luultavasti merkitsee kissoille samaa kuin useimmille eläimille ylipäätään. Ja tintit pitävät puskissa hurjaa mekkalaa. Olisiko ilmaston lämpeneminen syynä, kun ovat aloittaneet jo helmikuussa?
PoistaKyllä on komea kissa tuo Juuso. Kyllä kissat virkistyvät keväisin, vaikka ei tyttöjen tai poikien perään haikailisikaan. Ehkä johtuu siitä kun nuo jyrsijätkin virkistyy ja ylipäätään koko luonto :)
VastaaPoistaSamaa totesi Ukkokulta. Sanoi, ettei Juusoja ulkona kiinnosta niinkään linnut vaan vähäisen lumen pinnalla näkyvät hiirenjäljet, joita se haistelee ahkerasti.
PoistaIhania kuvia Juusosta!
VastaaPoistaLaitan sinulle Karoliinan haasteen:
Haaste Puutarha Ystäville
Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.
Kiitos Pirjo! Aikomus on vastata tuohon haasteeseen, kunhan ehdin kaivaa viime keväisiä kuvia.
PoistaTosi paljon kissat nukkuu pimeänä vuoden aikana kuinka sitä unta piisaa. Eikä siellä kovalla pakkasellakaan kissa tykkää kauan värjötellä ulkona äkkiä sisälle. Hyvää torstaita.
VastaaPoistaLuin jostain, että kissat nukkuvat noin 20 tuntia vuorokaudessa. Huikea määrä. Kaipa siinäkin on kissakohtaista vaihtelua. Torstai meni jo, mutta mukavaa perjantaita ja viikonloppua sinulle!
PoistaVoi komeaa Juusoa! Ihailuni.
VastaaPoistaIhmettelen yhtä asiaa. Eikö Juuso juokse vapaana ulkona? Onko hänellä siis jonkinlainen pitkä lieka, jonka varassa hän on vapaana ulkona?
Nyt kun minullakin on kokemusta valjaista ja remmistä. Helppoa ei ole kissan perässä juosta sen kanssa.
Juuso ei juokse vapaana ulkona, sillä meillä on naapureita joka puolella ja pari naapuria inhoaa yli kaiken kissoja. Niinpä opetimme Juuson ulkoilemaan ihan pienestä valjaissa, joihin kiinnitämme koiran 8 m:n pituisen flexin. Flexin taasen ripustamme jousihaalla pihapuiden väliin viritettyyn juoksunaruun (joita on kolmessa eri paikassa). Tästä olen kertonut postauksessa 1.9.2012 (https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=4621749402317873216#editor/target=post;postID=4538362769203218269;onPublishedMenu=posts;onClosedMenu=posts;postNum=0;src=postname). Lisäksi teemme kävelyreissuja Juuson kanssa, kuten tehdään koirien kanssa. Juuso on oppinut erittäin hienosti kulkemaan flexin kanssa ja pihalla se hyvin taitava kiertämään puita ja pensaita. Tietenkin sen ulkoilu vaatii seurantaa, emmekä koskaan jätä sitä kovin pitkiksi ajoiksi yksinään pihalle. Jos se kiertää itsensä pahasti johonkin, se yleensä tyytyy istumaan ja odottamaan, kunnes se autetaan kiipelistä. Juoksunaru helpottaa ulkoilua, antaa kissalle liikkumavaraa ja vähentää tarttumis- ja kiertymisongelmaa. Juuso on kyllä erittäin taitava kulkemaan flexissä ja ymmärtää vaihtaa suuntaa tai pysähtyä, kun painaa flexin lukitusta. Kissa on kuitenkin kissa ja kulkee eri tavoin kuin koira, joten ihmisen on huomioitava myös kissan erityisominaisuudet ja poikkeavuudet koirasta. Ehkä Juuso olisi jollain tavoin onnellisempi ihan vapaana, mutta se olisi myös alttiimpi kaikille vaaroille ja me olisimme useammin huolesta ja surusta onnettomia. Kun Juuso on pienestä pitäen elänyt näin, uskon sen olevan ihan tyytyväinen. Ainakin se on rauhallisen ja tasapainoisen tuntuinen kissa. Sehän täyttää toukokuussa jo 13 vuotta, eikä ole koskaan ollut vapaana. Jos asuisimme maaseudulla, jossa olisi tilaa ja naapurit kauempana, meidänkin kissa saisi elää perinteisen kissan vapaudessa. Näissä olosuhteissa se ei ole mahdollista. Tietenkin voidaan esittää kysymys, pitääkö ylipäätään ottaa kissa, jos sille ei voi tarjota ko. eläimelle ominaisia olosuhteita. Sitä olen joskus pohtinut. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa. Koska kuitenkin uskon, että Juuso on ihan tyytyväinen näinkin ja me hoidamme sitä näissä olosuhteissa paremmin kuin moni vanhempi lastaan tässäkin maassa, en koe kummoisiakaan omantunnonpistoksia lemmikkimme puolesta. Siitä on ollut niin valtavasti iloa perheellemme, että mahdolliset negatiiviset puolet himmenevät oitis.
PoistaOi, kiitos sinulle, että kerroit ja kuvailit juttua näin pitkään. Olen tätä miettinyt juuri nyt kun olen tilanteessa (Vuokatin Katinkullan) tiloissa, taloissa, jossa on kaksi asuntoa, ja paljon ihmisiä ja koiria ym. ja kissat mukana. Kirjoitin tästä viimeisimmässä blogissani. Siis ihmeelliseltä tuntuu, että tav alliset navettakissat tottuvat valjaisiin ja remmiin niin nöyrästi kuin nämä. Kyllä he varmaan kärsivät siitä, mutta sittenkin nöyrästi odottavat näitä 'köysiä' ympärilleen vain päästäkseen vain ulos ja voidakseen haistaa kaikkia hajuja siellä. Välistä he kiinnostuvat kaikesta siitä, väliin kulkevat pitkin maata ja haluavat vain sisään siitä ovesta, jonka nyt tuntevat kodikseen. Ihmeellistä on seurata mitä kissat oppivat, ja mitä he vastustavat ja kysyv in silmin ihmettelevät. Joskus todella tuntuu, että he ymmärtävät ihmisen kieltä, ainakin jollakin tasolla. Ja merkityksiä. Uskomattomia kavereita he ovat. Ymmärrän täysin sinun ajatuksesi kissoista. Kyllähän meidän on syytä suojella heitä, niin kuin minäkin esim. kotona ilvekseltä, joita taas on kylällä kulkenut. Luotan kuitenkin siihen, että kissat jo vaistoavat ilveksen vaaran. Toivotaan että voimme antaa kissoillemme hyvän ja turvallisen elämän.
PoistaOnhan meillä sydäntä ja viisauttakin ehkä siihen.
Poskiontelotulehduksen kanssa on ehkä vaikea maata selällään pää vieläpä hiukan vinossa, mutta köllöttäminen sinänsä taitaa olla sinulle nyt parasta puuhaa. Parane pian!
VastaaPoistaVoi kun haluaisin silittää Juusoa, hän on niin ihana kissa. Vielä saatte nauttia monet vuodet hänestä, Meidän Vilma eli melkein 19-vuotiaaksi. Vilmakin oppi valjaisiin ja piti niitä asiaan kuuluvana, kun ulos mentiin. Joka päivä käytiin ainakin kerran pihaa kiertämässä, pitemmälle ei reviiri riittänyt. Mökillä Vilma sai olla ihan vapaasti pihalla, pieni aita tontin ympärillä, piti hänet omalla pihalla. Valjaissa juoksi kyllä parkkipaikalta mökille kuin koira. Kyllä se vain aina kissan ikävä iskee kun näkee ihania kissoja, kuten Juuso.
VastaaPoista