tiistai 25. helmikuuta 2014

Pientä puhdetta ja pohdintaa


Eilen ja tänään olen ollut pihalla leikkaamassa havuja eli tässä tapauksessa vielä minimaalisen kokoista kuusiaitaa alapihalla ja tien viereen muutama vuosi sitten istutettua tuija-aitaa. Kuusilla on mittaa vajaa 30 senttiä, mutta kerrankin olen ajoissa leikkaamispuuhissa. Jotta aidasta tulisi tuuhea ja tiheä, leikkaaminen tulee aloittaa toisena keväänä istutuksesta. Eipä noissa paljon leikkaamista ollut, mutta latvaa lukuunottamatta nipsaisin oksista palan pois. Kovin säälittävältä tuo minun aitani tässä vaiheessa näyttää ja vahvasti epäilen, etten mitään tuuheaa seinämää tule elinaikanani näkemään. Olenpa kuitenkin laittanut jotain alulle, siitä sitten ehkä joku joskus jatkaa.


Tuijan leikkaaminen onkin helppo juttu, sillä ainakaan suurta voimaa siinä tehtävässä ei tarvita. Ensin ajattelin laittaa linjalangan avuksi, mutta ilman sitäkin onnistuin ihan hyvin. En ainakaan huomannut suurempia monttuja aidassani.


Ulkona puuhailu tuntui mukavalta, mutta mitään erityistä kevätsäätä täällä ei kyllä ole ollut.  Eilen lämpöä oli runsas kaksi astetta ja tänään vajaa yksi. Tätä päivää on merkittävästi viilentänyt myös kova tuuli. Luvattua aurinkoa ei ole näkynyt. Harmikseni meidän pihasta ei myöskään löydy piippoja eikä juuri muutakaan kiinnostavaa. Kulkuväyliltä kukkapenkkeihin lapioimani lumi näyttää jämähtäneen tiiviiksi kanneksi, jonka alta ei pahemmin mitään kurkota.

Ja juuri nyt tätä kirjoittaessani aurinko onkin päättänyt suorittaa estradille astumisensa ja paistaa hennosti ohuen pilvipeitteen läpi. Tai siis paistoi puolen lauseen verran.


Syksyllä kannoin pelaguuni kellariin. Aiemmin olen kokeillut talvetusta autotallissa, mutta siellä on liian kylmä ja kukat paleltuivat. Kellarissa on taasen liian lämmin ja enimmän aikaa myös pimeää. Olen käynyt kastelemassa pelaguitani säännöllisesti, mutta osa niistä näyttää silti nuupahtaneen lopullisesti. Tänään vihdoin sain tuotua työhuoneeseeni pienen puutarhapöydän, jotta voin kantaa elossa säilyneet pelaguut sisälle virkistymään. 

Jos nyt rakentaisin omakotitaloa, harkitsisin ihan tosissani kunnollista viherhuonetta. Ei siis mitään pientä lasikoppia paria palmua varten olohuoneen kyljessä, vaan sellaista, jonka lämpötilaa olisi mahdollista säätää ja jossa voisi talvettaa monia kesällä ulos vietäviä kasveja. Huoneessa pitäisi olla lattia jostain kivimateriaalista ja ikkunoita mahdollisimman paljon, mielellään myös osa katosta saisi olla lasia. Huoneessa tulisi olla vesipiste ja lattiaviemärit, säilytystilaa ruukuille, mullalle ja työvälineille sekä kunnolliset työtilat esimerkiksi ruukuttamiselle ja taimien hoidolle asianmukaisesta valaistuksesta puhuttamaan. Sieltä pitäisi päästä suoraan pihamaalle ja huoneesta tulisi olla käynti myös sisätiloihin. Viherhuone toimisi talvipuutarhana, kesähuoneena ja ehkä myös kesäisenä uloskäyntinä talosta. Unelmieni viherhuoneita olen nähnyt englantilaisissa elokuvissa ja sarjoissa. Äkkiä etsimällä en löytänyt ainuttakaan hyvää kuvaa netistä tähän vinkiksi.


Miksi muuten ihmisen pitää olla niin herkkä sille, mitä muut hänestä mahdollisesti ajattelevat? Toisinaan tunnen itseni ihan idiootiksi touhutessani puutarhassa ja päälle päätteeksi vielä hiippaillessani kuvaamassa kaikkea, mitä monet eivät edes pysty näkemään. Naapuristossani ei ole - ainakaan lähietäisyydellä - puutarhastaan innostuneita asukkaita. Useimmilla on jotain istutettu aikanaan ja siihen nähtävästi ollaan tyytyväisiä. Nurmikko ajetaan, kun se haittaa näkyvyyttä tai pakosti muutaman kerran kesässä. Ja syksyllä haravoidaan maahan pudonneet koivunlehdet ainakin pinoon, joillakin se pino saattaa jäädä sille sijoilleen vuosi kausisi. Vähemmän on pihoja, joissa joku alituiseen kyykkisi rikkaruohoja nyppimässä tai kulkisi kottikärryjen ja lapion kanssa uusia istutuspaikkoja tutkailemassa. Joskus mietin, eikö olisi käytännöllisempää asua pienen pihan rivitalossa tai peräti kerrostalossa, jos omalla pihalla ei ole muuta merkitystä kuin ruostuvan ruohonleikkurin pysäköintipaikkana.

Ohikulkijat saattavat todeta minulle vähän tuhahtavaan sävyyn, että sinä se jaksat kyykkiä pensaidesi parissa. Silloin tulen miettineeksi, olenko tosiaan kummajainen ja pitäisikö pysytellä pihan puolella ihmisten aikaan. Kulkiessani kameran kanssa minulta kysytään, mitä oikein kuvaan. Ihminen, joka kävelee puutarhassa näkemättä mullasta nousevia ihmeitä, ei taida ymmärtää niitä pieniä ilonhetkiä, jotka puutarhurin on ihan pakko tallentaa muuallekin kuin omaan pääkoppaansa. 

Onneksi useimmiten pääsen jälleen sinuiksi itseni  kanssa ja kykenen viittaamaan kintaalla muiden ihmisten mahdollisille ajatuksille. Jos pihalla touhuaminen ja puskien parissa möyriminen saa minut onnelliseksi, on se ja sama, mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä. Elämässäni on ollut vaikeuksia, surua ja murhetta, mutta juuri nyt vallitsee seesteisyys ja rauha. Monien asioiden toivoisin olevan toisin, ja iäkkäiden vanhempien tai omaa elämäänsä rakentavien lasten suhteen yllätykset saattavat olla aivan oven takana. Turha on kuitenkin etukäteen ennustamattomia asioita miettiä. Kevät on ovella ja kohta keitän kahvit.

 .

24 kommenttia:

  1. Kylläpä tuollainen oikea viherhuone olisi todella kätevä! Voisi kokeilla vaikka mitä:)

    Niinpä, kaikkia ei puutarhatouhut kiinnosta ja he jäävät mielestäni paljosta paitsi;) Onneksi me olemme löytäneet puutarhan jatkuvaksi ilon ja rauhallisuuden lähteeksi!
    Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo, nautin jo nyt valtavasti saapuvasta keväästä.

      Poista
  2. Hei,
    minä talvetin/talvetan osan pelakuista pimeässä kellarissa. Lämpö noin 4-7 astetta ja en oikeastaan ollenkaan koko talvetusaikana kastele pelakuita.Aina joskus joku palakuu ei selviä, mutta yleensä ne selviävät. Osan toin jo ylös, mutta seuraavalla kerralla tuon loput.
    Viherhuone se olisi unelmien täyttymys ja minun kohdallani se unelmaksi jääkin.
    Kyllä se vain niin on, että me ei kaikki olla viherpeukaloita ja monille puutarhahommat eivät ollenkaan luonnistu.
    Minun ajatukseni nuorena alunperin oli ruveta puutarha-alalle, mutta äitini oli sitä vastaan ja niin sitten valitsin kotitalouden, tosin olen kyllä saanut myös puutarha-alan koulutusta.
    Olisiko niin, että noissa naapurien puheissa paistaa läpi myös hieman kateutta ja harmia kun oma puutarha on mitä on.
    Nautitaan me puutarhaharrastuksesta ja omasta puutarhasta...........ja siihen kissat päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmana meidän kellarissa on liian korkea lämpötila. Siellä on paikasta riippuen vähintään 13-15 astetta, joten kastelua tarvitaan.
      Tämä nykyinen pihani on oikeastaan ensimmäinen kunnon piha ja kosketus puutarhaan. Lapsuuden perheelläni ei juurikaan omaa pihaa missään ollut. Rakastan tätä pihaani ja tuota Juusoa ja tietenkin Ukkokultaa. Olen onnellinen siitä, mitä minulla on.

      Poista
  3. Tuollaisen viherhuoneen pitäisi kuulua jokaisen puutarhasieluisen ihmisen perustuslaissa säädettyihin perusoikeuksiin! Vaan ei ole oikeudenmukainen tämä yhteiskunta ;)

    Kuusiaita kasvaa yllättävän nopeasti, viiden vuoden kuluttua sinulla on jo komea aita!
    Minun veljelläni on tosi kaunis kuusiaita, se on jo tosin parikymmentä vuotta kasvanut ja ollut jo monen vuoden ajan sopivan korkuinenkin, eli sitä leikataan jo myös latvasta. Ainakin pari kertaa vuodessa veljeni leikkaa sen. Täytyypä joskus käydä kuvaamassa ja laittaa kuva blogiini kannustukseksi :)
    Minun ei onneksi tarvitse tuntea itseäni idiootiksi puutarhassa puuhaillessani, melkeinpä päinvastoin, meillä on molemmilla puolilla naapureilla tosi upeat pihat. Ilman mitään kilpailuhenkisyyttä kuitenkin elellään .....
    Kameran kanssa kuljeksimestakin minulla on vaan positiivia kokemuksia. Yleensä varsinkin vanhempia setiä kiinnostaa kovin ja he ehdottelevat kuvauskohteita ja innostuvat kertomaan mitä kaikkia erikoisia lintuja ja eläimiä he ovat nähneet juuri sillä seudulla.

    Omien vanhempien ja lasten suhteen ollaan samassa vaiheessa, pieni huoli on aina mielessä vanhemmista. Pojat onneksi pärjäävät oikein hyvin, molemmat opiskelevat vielä, mutta nyt jo on ajatuksissani pieni huoli tulevista työpaikoista...
    Oikein keväistä ja aurinkoista alkavaa maaliskuuta sinulle toivottelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika elämässä on tosiaan aika haastavaa, kun omat vanhemmat ovat 81- ja 86-vuotiaat ja anoppi 83-vuotias. Kaikenlaista kremppaa on koko ajan ja terveyspalvelut alkavat tulla tutuiksi. Lapset pärjäävät jotenkuten; tytär pääsi osalliseksi tämän päivän vitsauksesta eli yt:sta ja sai potkut 12 työvuoden jälkeen. Hän opiskeli itselleen toiseksi ammatiksi kengittäjän homman ja yrittää nyt elää sen varassa, ainakin seuraavat puoli vuotta, jolloin saa vielä edellisestä työpaikasta palkkaa. Poika on tuplamaisteri ja tekee aikansa kuluksi väitöskirjaa, kun ei omalta kokemusalueelta löydy työpaikkaa. Onneksi hän on saanut tehdä sijaisuuksia hanttihommatyöpaikassa, joten pystyy elättämään itsensä. Meillä kaikilla on sentään katto päämme päällä ja ruokaa pöydässä, joten siinä suhteessa asiat ovat reilassa. Ja meillä Ukkokullan kanssa kissa ja puutarha, josta minä olen erityisen onnellinen.
      Joskus näkee niin upeita kuusiaitoja, että tekisi mieli pysähtyä kuvaamaan. Taidan sen vielä tehdäkin.
      Aurinkoa ei pahemmin näy, mutta muuten tuntuu mukavalta siirtyä maaliskuuhun. Kevät ja kesä lähestyvät lupaavasti. Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

      Poista
  4. Viherhuonetta himoitsen itsellenikin, paikankin olen jo katsonut valmiiksi "ruokasalin" jatkeeksi. Enää puuttuu raha, jolla viherhuone rakennetaan...

    Olen huomannut saman, että kaikki eivät todellakaan ymmärrä meitä, jotka nautimme pihalla möyrimisestä. Ihmettelevät, että miten meillä on aikaa, miten viitsimme jne. Mutta mitäpä me heistä, nautitaan vaan puutarhapuuhista!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä muuta kuin innokkaasti lottoamaan. Josko sieltä tulisi se tarvittava pesämuna siihen viherhuoneeseen...

      Poista
  5. Minäkin olen haaveillut viherhuoneesta, jonka saisi suht helposti rakennettua avoterassistamme.
    Mua ei haittaa, vaikka joku näkisi minun kyykkivän milloin tahansa kukkien tai keväällä mullasta nousevien versojen vierellä. Antaa katsoa!
    Se antaa meille niin paljon, ettei muista tarvi välittää.
    Mulla on hyvin tiivistahtinen työ kesällä ja pääsen vasta iltaisin pihalleni kopsuttelemaan ja kuvailemaan. Ja kaikki harvat vapaat kyykin tietysti pihallani. Se on mulle oikein terapiaa kiireisen työn vastapainoksi. Ihania keväisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahommat ovat nimenomaan terapeuttisia. Kunpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät, miten pienistä asioista onnellisuus rakentuu. Esimerkiksi parin piipan ilmestyminen keväisestä multamaasta...
      Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

      Poista
  6. Olen koko aikuisikäni asunut kerrostalossa ja kaivannut omaa pihaa. Hoitamattomien tai hyödyntämättömien omakotipihojen näkeminen sai joskus katkeria ajatuksia mieleen. Nyt minulla on oma mökkipiha ja siellä touhuaminen on iso ilo :) Joskus mietin, että minua pidetään kylällä varmasti ihan outona, kun kuljen mökkipihalla jatkuvasti kameran kanssa, mutta se ei tahtia haittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään nuorempana saattanut uskoa, että vielä joskus asuisin omakotitalossa ja saisin oman pihan. Oivallinen muistutus, taidanpa iloita tulevasta viikonvaihteesta oikein tuplasti.
      Mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  7. Olethan jo paljon tehnytkin pihahommia! Kuvaaminenkin on tärkeetä varsinkin jos aurinkoa näkyy. Minäkin välttelen muita, jos pihalla kuvailen, jotteivät kuvittele että heitä kuvaan.
    Silloin kun tein sanomalehtien avulla penkkiä naapuri rajalle, enkä oikein ollut varma mitä siitä tulee, niin aattelin korvat punaisina, jotta kyllä naapurit aattelee vaikka mitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän rajanaapuri myös katselee omalta pihaltaan tai terassiltaan touhujani, mutta eivät he koskaan sano mitään. Yleensä asia ei vaivaa minua laisinkaan, mutta mieluummin kyllä touhuan sellaiseen aikaan, kun naapureita ei näy.

      Poista
  8. Älä välitä, ainahan ihmiset puhuu ja ihmettelee, milloin mitäkin asiaa. Täällä meitä on kymmenittäin, sadoittain, tuhansittain samanlaisia pihalla kyykkijöitä, mullan tonkijoita, istuttajia, haaveilijoita, työmyyriä, konttaavia, ryömiviä innostuksesta hihkuvia valokuvaajia ympäri maailmaa, et ole yksin <3 Etkä ole yksin viherhuonehaaveesikaan kanssa, semmoinen olisi niiin ihana ja kuten tuolla joku aikaisemmin osuvasti totesi, sen pitäisi kuulua perusoikeuksiin, ainakin puutarhaihmisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puhetta ja tyhmiä ajatuksia sopii maailmaan pilvin pimein. Onneksi täällä blogimaailmassa on valtavasti ihania ihmisiä, joilla on samanlaiset ajatukset ja kujeet mielessä.
      Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

      Poista
  9. Hyvä teksti! Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt myös omassa päässä. Antaa toisten ajatella, mitä ajattelee. Minäkin epäilen, että tuhahtelevat ohikulkijat ovat vaan kateellisia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä pystyn olemaan välittämättä muiden puheista ja ajatuksista, mutta sitten tulee niitä heikkoja hetkiä.

      Poista
  10. Kylläpä pelaguusi näyttävätkin virkeiltä! Ja oi että, kunnollinen viherhuone olisikin hyvä olemassa. Voisi olla käytössä vuoden ympäri.

    Onpa hassua käytöstä ohikulkijoilta, mitä se heille kuuluu mitä naapuri harrastaa. Tosiaan varmaan vähän kateutta mukana, tai tahdittomuutta nut ainakin. Toisesta korvasta ulos vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa tosiaan olla jonkinsortin kateutta. Kaikilla ei ole aikaa eikä voimia, joten usein negatiiviset tunteet puretaan sopivasti eteen sattuviin ihmisiin.

      Poista
  11. Kauniin heleän vihreä väri noissa pelaguiden lehdissä. Ne ovat valmiina ottamaan kevään vastaan!

    Kuten Tiina tuossa aikaisemmin sanoi, niin et ole yksin. Pitkin Suomen-niemeä puutarhabloggaajat konttaavat pihoja kamerat kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä blogimaailmasta olenkin saanut aivan ihania tuttavuuksia ja päässyt samanmielisten seuraan.

      Poista
  12. Kyllä puutarha ja luonto yleensäkin antaa niin paljon etten vaihtaisi sitä mihinkään.
    Meitä kykkiöitä on valtavasti. Meillä innostus puutarha hommiin kulkee ihan suvussa. Pikkuhiljaa myös poikani aloittelee tätä mukavaa toimintaa. Hän kasvattaa perunoita ja vadelmia.
    Muutama ihminen on minulle sanonut että itsekkin toivoo pihansa olevan kauniinpi mutta ei vaa jotenkin saa aikaiseksi. Ja mitä valokuvaamiseen tulee niin jokainen saa tehdä pihallaan mitä haluaa. Luonnossa kun kuvailen niin aina joskus joku tulee juttelemaan ja antamaan myös vinkkejä. Pyrin olemaan avoimesti liikkeellä ja jos ihmisiä esim järvellä näkyy niin käyn kertomassa etten heitä kuvaile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi mukavaa, jos joku muukin perheenjäsen innostuisi puutarhasta, mutta hyvä näinkin. Ainakin tuo Ukkokulta antaa minun rauhassa touhuta ja kovan suostuttelun jälkeen saattaa jonkun tarvittavan härvelin joskus rakentaakin..

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!