Lontoon lämmöstä Suomen syksyyn, vol. 2

Lontoossa kätevin matkustustapa lienee metro eli paikallisten tube. Ostimme heti lentoasemalta Oyster-cardit 7 päivän latauksella, jolloin saatoimme huoletta reissata pitkin poikin. Meitä varoiteltiin metron pysähtelyistä ja suljetuista asemista, mutta mitään ongelmia ei meidän reissulla tullut. Ainoastaan yksi asema oli remontissa eli Central -linjan Tottenham Court Road ja sinnekin pääsi toisella linjalla. 

Lontoon metro on maailman vanhin ja ensimmäinen rataosuus otettiin käyttöön 1863. Useimmiten kulku kadulta ensimmäiselle tasolle alaspäin sujui rullaportaita, mutta syvemmille linjoille pitikin sitten kavuta portaita. Metrokarttoihin on merkitty asemat, joihin pääsee esim. pyörätuoleilla. Huonojalkaisille metro voi olla aikamoinen haaste. Ja matkalaukkua perässään raahaaville.

Metroissa oli harvoin mahdollisuus istumiseen, sillä useimmiten ne olivat täynnä ja lyhyillä matkoilla oli helpointa seisoa lähellä ovea, josta oli helppo sujahtaa ulos. Metroja kulkee hyvin tiheästi, joten vaikka ruuhka-aikaan oli pakko päästää parikin junaa ohitse, koska niihin ei yksinkertaisesti mahtunut sisään, ei seuraavia tarvinnut kauaa odottaa. Vieläkin päässä soi kovaäänisten toistama lause "Mind the gap", jolla matkustajia kehotettiin varomaan päitään ovien sulkeutuessa. Ruuhkassakin lontoolaiset odottivat kiltisti, että ensin ihmiset tulevat junista ulos ja sitten vasta mennään itse sisään. Oikeastaan milloinkaan ei tullut sellaista tunnetta, ettei ehtisi mukaan.

Niin rautatie- kuin metroasemienkin mittasuhteet eivät välttämättä maan päällä välittyneet selkeästi. Tämän saimme huomata heti saapuessamme metrolla lentokentältä Liverpool Stationille, jonka lähistöllä hotellimme sijaitsi. Sujahdimme kadulle Liverpool Streetin puolelle ja vasta seuraavana päivänä keksimme, että kätevämmin ja suoremmin kulkeminen sujui Bishopsgaten puoleisesta sisäänkäynnistä. Siellä oli rullaportaatkin, joten matkalaukkujen kuskaaminen oli sitä reittiä huomattavasti helpompaa.

Väkeä Lontoossa riittää ja sen saattoi huomata kaikkialla. Lontoon virallisen alueen asukasmäärä on noin 8,3 miljoonaa asukasta, mutta mikäli lasketaan koko metropolialue, nousee väkimäärä yli 15 miljoonaan. Ihmiskirjo on melkoinen. Ihan kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa. Osa asukkaita, mutta huomattavan paljon varmasti myös turisteja, liikematkaajia ja ties mitä ihmisryhmiä. Valkonaamana taisi jo jäädä vähemmistöön.

Asioiminen missä tahansa on todella helppoa. Matkakumppanini puhuu erinomaista englantia, mutta yksin liikkuessani pärjäsin ongelmitta tankeroenglannillakin. Luultavasti hiukan pidempi loma olisi avittanut oman kielitaidon vetristymistä, mutta yhtään en epäile, etteikö ihan vaatimattomallakin kielitaidolla pärjäisi hyvin.

Ihmiset kaikkialla olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Kadulla jotain reittiä kysyessä ei välttämättä saanut oikeaa neuvoa, mutta kylläkin vinkkejä siitä, mistä lisätietoa saattaa löytyä. Hurjan paljon kaupoissa ja muissa palvelupisteissä oli itsepalvelukassoja. Niiden hyvä puoli oli kuitenkin se, että niille kelpasi rypistyneet ja loppuunkuluneet setelit vaikeuksitta. Yritäpä täällä tunkea huoltoaseman seteliautomaattiin pikkaisen kulmasta kääntynyttä rahaa. Ei kelpaa, ei sitten millään.

Fortnum and Mason, paikallinen luxus-tavaratalo tämäkin

Ostoksille Lontooseen kannattaa mennä, jos mukana on iso tukku rahaa. Emme olleet ostosmatkalla, mutta tokihan pitää tutustua myös paikallisiin tavarataloihin ja kauppoihin. Koska meillä oli apartementos-tyyppinen majoitus, kävimme lähikaupassa eli Tescossa hakemassa pikkupurtavaa. Vieressä oli myös lukuisia vielä pienempiä kauppoja, mutta Tescossa oli kattava valikoima, eikä siellä ollut yleensä jonoja.

Harrodsin lisäksi kävin tiirailemassa astioita ja teevalikoimia 181 Piccadilly Streetillä sijaitsevassa Fortnum and Masonin upeassa tavaratalossa. Siellä oli jopa ihan oma jouluosastonsa. Ostin tuliaisiksi muutaman biscuit-purkin. Niihin sentään vielä budjetti riitti. 

Sen sijaan Primark heti Oxford Streetin alussa Tottenham Court Roadin suunnasta tultaessa oli inhimmillisen hintainen tai jopa halpa. Vastaavaa ei meillä ole, mutta matkakumppani kutsui sitä paikalliseksi Tarjoustaloksi. Tosin valikoima oli lähinnä vaatetavaraa, kenkiä, laukkuja ja hiukan sisustamiseen liittyviä tuotteita sekä pientä sälää kosmetiikasta karkkeihin punnalla tai jopa vähemmällä.

Vaikka Lontoo on valtava kaupunki, on se mielestäni jotenkin kotoisa ja helposti lähestyttävä. Kadut on enimmäkseen melko kapeita, mutta jalankulkijoille on hyvin kulkutilaa. Vasemmanpuoleinen liikenne näkyi myös ihmisten kävelytavoissa. Liikennevaloissa katua ylittäessä ryhmityttiin luonnollisesti vasemmalle puolelle. Tosin ruuhkaisemmissa paikoissa ihmiset loikkivat varsin satunnaisesti. Kadut ovat täynnä autoja, mutta ajovauhti ei erityisen kovaa. Usein autoilijat näkivät, että seuraavakin risteys on ihan tukossa ja jäivät odottamaan, vaikka heille olisi ollut vihreät valot. Niinpä jalankulkijat kulkivat säännönmukaisesti vasten punaisia.
 

Monet ovat nähneet valokuvissa ja uutisissa Piccadilly Cirkuksen suuret mainosvalot. Ne eivät todellakaan ole niin suuret ja massiiviset, kuin kuvat antavat ymmärtää. Olin pikkaisen pettynyt.

 

Reissumme puutarha- ja puisto-osuudet jäivät minimaalisiksi. Jos jotain mielenkiintoista sattui näkemään, ei kuvaaminen tuntunut laisinkaan hyvältä ajatukselta, kun juuri silloin tuli vettä aivan kaatamalla. Kaupungissa on muutamia suuria ja tietenkin myös nimeltään tunnettuja puistoja. Asutuksen keskeltä löytyi pieniä aukioita, joissa oli istutuksia. Kuvan istutuksiin törmäsin etsiessäni postitoimistoa hotellimme läheisyydessä. Osa leikatuista aidoista oli puksipuuta, mutta nämä kuvassa näkyvät marjakuusia.

Erään suuren rakennuksen aidatulla pihalla oli mielenkiintoisia puita ja pensaita. Osan tunnistin syreeneiksi, mutta tuo pilkullinen, kiiltävälehtinen pensas kiinnosti enemmän.

Samaisessa pihapiirissä oli myös mahoniaa, mutta hurjan paljon suurempaa, kuin olen milloinkaan nähnyt. 

Trafalgar Square näytti olevan suosittu kokoontumispaikka. Siellä kävellessäni aurinko tuli pilven takaa ja sää lämpeni +19 asteeseen. Kaikenlaista muusikkoa ja rahasta esiintyjää oli tasaisin välimatkoin. Kuvan kaltaiset ilmassa istujat tuntuivat olevan päivän sana, sillä näitä kavereita oli monenlaisissa ja -värisissä asuissa lukuisia.  

Parina aamuna kävin hotellin läheisyydessä sijaitsevalla Spitafield Marketilla, jossa on eri päivinä eri teemoin meidän kirpparityylistämme myyntiä. Paikka on katettu ja sitä ympäröi monenlaiset puodit ja ravintolat. Perjantaisin vinyylilevyjen keräilijöiden kannattaisi suunnistaa kulkunsa sinne.

Myynti alkaa päivästä riippuen 9-11 ja jatkuu iltapäivään neljästä viiteen. Olin kumpaisenakin aamuna liikkeellä sen verran aikaisin, että myyjät vielä laittoivat tavaroitaan esille. Tosin myivät ihan mielellään siinä ohessa, jos vain jokin tavara kiinnosti.

Samassa paikassa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia, joten jos liikkuu Lontoon tuossa suunnassa, kannattaa paikka googlettaa ja katsoa, sopiiko jokin tapahtuma omaan aikatauluun.

Ihan mukava oli katsella myyntipöytiä, sillä kirpparitavara oli aika tavalla erilaista kuin mitä meillä on kaupan. Hetken ihastelin erään pöydän ihania posliinifiguureita ja lasiesineitä, mutta ei sitten kuitenkaan mikään viehättänyt riittävästi.

Torstain markkinapäivänä myyntipöydillä oli lähinnä vaatetta ja koruja. Perjantaina sitten taas huonekaluja ja kaikenlaista sisustamiseen ja asumiseen liittyvää. Sekä vinyylilevyjä.

Ehkä olisi pitänyt ostaa kirpparilta vanhaakin vanhempi matkalaukku, joita oli pilvin pimein tarjolla. Ja sitten olisi täyttänyt sen matkalaukun vaikkapa menneisyyden matkaradioilla. Tai olisihan sieltä löytynyt täytettyjä lintuja ja muita eläimiä. Monella oli myytävänä esimerkiksi kauris- tai villisika-trofee. Ehkä sukuperintöä muutettiin kirpparilla rahaksi.

Ennen matkaa otin selvää erilaisista ruokailumahdollisuuksista ja alueista, joissa ravintolahinnat voisivat olla kukkarolle sopivia. No, nälkä tulee karttaa katsomatta ja ruokapaikka etsittiin sitten sen mukaan, missä voisi olla mukavinta pitää sadetta vatsan täyttämisen ohessa. Pari kertaa tuli syötyä italialaisissa ravintoloissa ja hyvää oli. Ei tullut mieleenkään valita listalta pizzaa, kun tarjolla oli niin paljon muutakin. Etenkin jälkimmäisessä, juuri 60-vuotisjuhliaan viettävässä perheravintolassa tunnelma oli kuin suoraan Sopranosista.

Lähtöpäivänä mietittiin, miten parhaiten toimisimme matkalaukkujen kanssa. Niiden raahaaminen metron lukuisissa portaissa ei tuntunut kovin kiehtovalta. Hotellin säilytykseenkään ei viitsinyt jättää, sillä hotelli sijaitsi aivan toisessa suunnassa, mitä lentokenttä. Rautatieasemilla ei Lontoossa enää ole kolikoilla toimivia säilytyslokeroita vaan palveluun perustuva ja huisin kallis matkalaukkusäilytys. Niinpä sitten päätimme ajaa suoraan Heathrown lentoasemalle ja tsekata laukut lähtöön.

Palasimme metrolla muutaman pysäkin takaisin kaupunkiin päin ja jäimme Hounslow -nimiseen paikkaan. Nimittäin perinteinen englantilainen pub oli vielä kokematta. Pitihän se fish and chips kera oluen kokeilla. Ja kokeiltiinkin. Meikäläisittäin voisi tuota annostani verrata vaikkapa ABC-huoltoaseman ruokaan. Hyvää, täyttävää ja edullista. Mutta ei mikään kulinaarinen kokemus.

Kävelimme jonkin aikaa Hounslown katuja ja räpsin muutamia kuvia tyypillisistä asuintaloista. Hounslown keskusta olikin sitten, kuin meikäläinen Järvepää jalankulkijoille pyhitettyine ostoskatuineen. Tosin kadun keskialue oli täynnä ruokakojuja, joiden ympärillä parveili pyhäpäivää - perjantai on muslimien pyhäpäivä - viettäviä muslimiperheitä valkeisiin kaapuihin sonnustautuneine miehineen.

Lontoo on kaupunki sanan varsinaisessa mielessä. Kun ne kaipaamani puistot ja puutarhat jäivät näkemättä, päätin suosiolla keskittyä kaupunkituristina olemiseen. Hounslowssa heräsi kuitenkin hirvittävä kaipuu nähdä kasveja ja vihreyttä. Lontoossa oli esimerkiksi monien pubien ikkunalaudoilla runsaasti kesäkukka-asetelmia ja niiden elinvoimaisuutta ja kauneutta ihastelin.

Kesäkukkaistutuksissa oli käytetty paljon petuniaa sen eri muodoissa ja väreissä, erilaisia begonioita ja paljon myös verenpisaraa. Murattia tietenkin ja pieniä havukasveja, mutta myös varjoyrttiä. Lontoon tasolla kasvukausi on aivan muuta luokkaa, kuin meillä ja kasvikirjo kesäkukissakin valtaisa. Puksipuut ja monet muut kasvit taitavat talvehtia ruukuissakin.

Jo Heatrhowsta Lontoon keskustaan päin ajettaessa näin metron ikkunasta radan varressa valtavia syrikkäpuskia. Ensin ajattelin, että ne olisi sinne istutettu, mutta matkan edetessä pienempiä syriköitä kasvoi aivan kiskojen kupeessa ja tunnelien suulla. Osin syrikän kukinta oli jo ohitse, mutta edelleen moni puska oli vielä lilana.

Tuliaisiksi ostin muutamille tärkeille ihmisille lähinnä merkkitavarataloista teetä ja piparipurkkeja. Itselleni rohmusin puutarhalehtiä, joita löytyi lehtikaupoista helposti. Kyllähän muiden maiden puutarhalehtiä alkaa meilläkin jo olla melko hyvin saatavissa, mutta on niihin lisätty hintaakin. Lontoossa nämä lehdet maksoivat kalleimmillaan £4.50 eli kuusi euroa.

Paluulento osui perjantaille, jolloin Suomessa oli melko kattava lakko. Seurasimme tilannetta loman aikana Lontoossa, sillä matkakumppanin piti mennä töihin heti paluuta seuraavana päivänä. Kone saapui Helsinkiin kuitenkin vain muutaman minuutin myöhässä ja sekin myöhästyminen taisi johtua enemmän tuulisesta kelistä.

Lontooseen voisin matkata toisenkin kerran, mutta ehkä vähän pidemmäksi ajaksi ja mielelläni näkisin myös maaseutua ja muita paikkoja Lontoon lisäksi. Lontoostakin jäi melkoisesti näkemättä ja kokematta. Toisaalta, kun rahaa on rajallinen määrä, olisi mukava matkustaa aina johonkin täysin uuteen paikkaan.

Lontoossa oli sateista huolimatta lämmintä eikä laisinkaan näin syksyistä, kuin täällä kotona. Tuuliset ilmat ja sateet ovat kellastuttaneet puiden lehtiä ja tänään nurmikkoa ajaessani tuli jo silputtua aikamoinen määrä pudonneita koivunlehtiä nurmen joukkoon. Edessä on siis puutarhan siivous ja pihan varustaminen tulevaan talveen.  

Kiva oli olla reissussa, mutta kiva on olla kotonakin eli borta bra men hemma bäst.