keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Rakastakaa puutarhojanne ja itseänne


Lyhyen ajan sisällä puutarhassani on vieraillut kaksikin blogielämän kautta tutuksi tullutta niinikään puutarhabloggaria. Minusta on kiva, kun meillä käy vieraita. Ehkä eniten tykkään extempore-vierailijoista, jotka tulla tupsahtavat pihaan ja juttelevat kanssamme aikansa. Sellaisia tupsahtelijoita tuntuu olevan yhä vähemmän, sillä kaikilla on ihan hirveä kiire jatkuvasti ja monien elämä kulkee tarkkojen aikataulujen mukaan.


Minua on viime vuosien aikana pyydetty mukaan Avoimien puutarhojen -tapahtumaan, esittelemään puutarhaani muutamille lehdille ja muitakin yhteydenottoja on tullut. Toistaiseksi olen kieltäytynyt. Osin siksi, ettei perheeni ole kovin innostunut minkäänlaisesta julkisuudesta. Suurin syy lienee kuitenkin oma kriittisyyteni. En vain usko ja luota siihen, että minulla olisi kovin paljon esiteltävää. Olen aivan vakuuttunut, että olen tehnyt suurimman osan enemmän kuin väärin. Ja pelkään aivan mielettömästi muiden taholta tulevaa negatiivista arvostelua. En vain kestä sitä.

Mukulaleinikki  - Ranunculus ficaria, syn. Ficaria verna

Minulla ei ole minkäänlaista puutarhataustaa. Ei mummon, äidin tai tädin opastusta ja heidän jakamaansa perinnetietoutta. Olen kerrostaloasukki, joka aikuistumisen ja oman perheen myötä laskeutui vähitellen maan tasolle. 

Vaikka kukat ja kasvit ovat aina minua kiinnostaneet ja omaa pihaa olen jollain tasolla rakentanut niin pitkään kuin tässä talossa olemme asuneet, varsinaisen puutarhaherätyksen sain vasta runsas kymmenen vuotta sitten. Pitkään menin lähinnä mututuntumalla, mutta systemaattinen työ puutarhan eteen alkoi oikeastaan vasta kuutisen vuotta sitten. Ja pian sen jälkeen löysin puutarhablogit, joista olen ammentanut aivan mielettömän määrän tietoa, vinkkejä, uusia kasveja ja valtavasti vertaiskokemuksia.

Keltavuokko  - Anemone ranunculoides, syn. Anemonoides ranunculoides

Tiedän, ettei puutarha valmistu koskaan. Ja että kaunis ja viihtyisä puutarha voi olla ihan millainen hyvänsä. Silti vertailen aina omaani varsinkin sellaisiin puutarhoihin, jotka on tehty viimeisen päälle hienoiksi. Usein vielä isolla rahalla ja mittavalla miestuntimäärällä. Miten helposti unohdankaan, että monien upeiden puutarhojen takana on vuosien työ ja puurtaminen. Senkin unohdan, että kuvissa näytetään yleensä ne kaikkein kauneimmat ja onnistuneimmat kohdat. 

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Muutama vuosi sitten vierailin Avoimien ovien -tapahtuman tiimoilta vanhassa puutarhassa, jonne menin katsomaan runsasta pensasruusukokoelmaa. Sää sattui olemaan aivan kammottava, sillä kaiken aikaa satoi kaatamalla. Se ei tietenkään sallinut parhaan mahdollisen kuvan saamista yhtään mistään. En ollut aiemmin vieraillut Avoimien ovien -puutarhoissa ja luultavasti oletin näkeväni jotain aivan upeaa. Oli yllätys, että
vierailemassani puutarhassa oli aivan hillittömästi rikkaruohoja kaikkialla. Kukkapenkeistä oli vaikea löytää perennoja kaikkien vuohenputkien ja voikukkien seasta. Ruusupensaatkin olivat sikin sokin, eikä kuolleita oksia oltu leikattu aikoihin.  


Kotiin palattuani olin jotenkin kovin iloinen kokemuksestani. Tuntui upealta, että joku avaa puutarhansa kaikille tuntematta tarvetta laittaa paikat viimeisen päälle putipuhtaiksi. Omistajat olivat keskittyneet keräämään ruusupensaita ja luultavasti kaikki muu heidän puutarhassaan oli rakentunut siinä ohessa. Tontti oli iso, eikä voimavaroja hieman jo iäkkäillä asukkailla tainnut olla enää ihan viimeistä silausta myöten.

Jouluruusu - Helleborus niger

Pitkään tuon vierailun jälkeen olin tosi ylpeä omasta puutarhastani, vaikka se oli ja on yhä täynnä puutteita kaikkine harrastelijan mokineen. Ehkä minun pitäisi taas vierailla jossain ammentamassa itsetuntoa ja uskoa siihen, että jokainen puutarha on omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen. Että kykenisin unohtamaan liian tiukan itsekritiikin. Että oppisin arvostamaan ja kehumaan omaani samalla tavoin, kuin mitä teen muiden puutarhoissa käydessäni. 

Ystävät, olkaa armollisia itsellenne ja puutarhoillenne. Täydellistä ei ole eikä tule. Ja loppuun lause, jonka nappasin jostain ohjelmasta ja se sopii tähän vallan mainiosti:

"Rikkaruohot ovat kasveja, jotka vain jonkun mielestä kasvavat väärässä paikassa."
 

49 kommenttia:

  1. Vuosia sitten puutarhani on esitelty yhdessä puutarhalehdessä sekä jossain tv-ohjelmassa. Näiden jälkeen olen systemaattisesti kieltäytynyt - minäkin olen kriittinen enkä jaksa puleerata. Meillä on villinpuoleista, Pentti Alangon tyyliin. No ei ehkä aivan niin villiä kuitenkaan :)

    Minulla oli tässä muutama vuosi, jolloin koko puutarhainto oli hukassa. Oli kaikkea muuta. Mutta vuosi sitten into taas löytyi. Meillä on tehty pienellä rahalla ja kottikärry ja lapio -menetelmällä. Ja pääsääntöisesti teen yksin, koska puutarha on minun harrastukseni - ei miehen. Olen oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään että yhden naisen voimat ovat rajalliset. Tekee sen mitä kroppa - ja mieli - jaksavat. Ei pidä hukata iloa.

    VastaaPoista
  2. Minä aina ihailen pariskuntia, jotka yhdessä rakentavat puutarhaansa ja jakavat siihen liittyvän intohimon. Meillä puutarha on yksin minun projektini ja vain äärimmäisen harvoin saan mieheltä mitään apua. Ei häntä kiinnosta, eikä hän niin ollen puutarhaan mitään sitten panostakaan; ei työtä eikä rahaa. Taloon olennaisesti kuuluvia rakenteita, kuten terassin kaiteita sain odottaa vuosikausia. Siksi tuntuu ihan ihmeellisestä, että hän nyt tekee pergolaa. Mutta multa- ja kasvihommat ovat 100-prosenttisesti minun juttujani. Ei se haittaa, teen minkä jaksan ja ehdin. Mutta mukavampaa toki olisi jakaa harrastus miehen kanssa.

    Koskaan ei tiedä, miksi ja milloin into ja kyky touhuta puutarhassa loppuu tai vähenee. Sitä päivää on ennakkoon turha murehtia ja siksi nautitaan nyt täysillä. Ei hukata iloa, kuten niin hienosti sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 💕 Kohtalotoveri siellä :)

      Poista
    2. Näinpä tämä vastaukseni meni taas väärään lootaan, mutta onneksi löysit sen täältä.

      Poista
  3. Kirjoititpa sydämeen käyvästi, kiitos! On hyvä päästä vierailemaan erilaisiin puutarhoihin, jotka kaikesta keskeneräisyydestään huolimatta ovat omistajilleen rakkaita ja omin voimin tehtyjä. Blogimaailmassa todellisuus hämärtyy ja ainakin itseäni vähän harmittaa kun kaupallisuus on hiipinyt salakavalasti puutarhablogeihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kaupallisuutta olen miettinyt paljonkin, sillä puutarhailusta on tullut merkittävä markkinointikohde. Ihmiset käyttävät pihoihin ja puutarhoihin yhä enemmän rahaa ja se näkyy ja tuntuu myös täällä blogimaailmassa. Yhä enemmän tulee kaikenlaisia tarjouksia ja ehdotuksia. Tässä joutuu tarkoin miettimään omia tavoitteita ja periaatteita ja sitä, miksi on ylipäätään blogia alkanut kirjoittamaan. Toiset selvästi viihtyvät enemmän etualalla ja ehkä tännekin on hiipimässä sama ajatus rahan tai jonkun muun edun tavoittelemisesta tai peräti itsensä bloggaamalla elättämisestä, mitä on jo mm. muoti- ja lifestyleblogeissa.

      Toisten puutarhoissa vierailemalla oppii paljon uutta ja saa kivoja ideoita. Löytää myös perspektiiviä omaan olemiseen. Jokaisessa puutarhassa on jotain hyvää ja kaunista, kuten jokaisessa ihmisessäkin.

      Poista
  4. Kiitos koskettavasta postauksesta. Se sisälsi niin paljon mietittävää, että uskon yllättäväni itseni kerran jos toisenkin pohtimassa esiin tuomiasi asioita. Ensinnäkin uskon, että kiireen me luomme ihan itse. Oikealla asenteella osaisimme rajata menemisiämme paremmin ja kohdistaa tärkeä aika kaikista mielekkäimpiin asioihin. Ja nuo puutarhavierailut ovat parasta terapiaa. Itsellänikin on vierailujen aikana tunne, että puutarha on omistajalleen tärkeä, enkä lähde arvostelemaan sitä. Avoimet puutarhat olen kokenut lämminhenkiseksi tapahtumaksi. Perheeni ei ole ollut innostunut aiheesta, mutta pienen pakon edessä ovat hekin tapahtumapäivänä mukana. Ja sen jälkeen juttua päivästä riittää ihan jokaisella. Vieraat ovat olleet mukavia, eikä arvostelua ole kuulunut omiin korviini. Varmasti sitäkin on, mutta on joku vieraista uskaltanut sanoa ääneen positiivista palautetta. Ja onhan minulla ollut kyltti: "Jos löydät rikkakasvin, voit poimia sen" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten puutarhoissa vierailu on oikeastaan tärkeää myös siksi, että siten saa perspektiiviä omiin ajatuksiin ja näkemyksiin. Tietenkin siten saa myös paljon kivoja ideoita ja uusia kasvituttavuuksia. Onhan se ihan eri asia nähdä, miten asiat voi käytännössä toteuttaa kuin lukea ja katsella niitä kuvista ja telkusta.

      Uskon, että useimmat pyörittävät mielessään samoja asioita, mutta aina niitä ei vain pueta sanoiksi ja vielä vähemmän kirjoitetaan toisten luettaviksi. Siinä on jälleen eräs puutarhablogien upea lisämauste. Huomaa, etten tässäkään asiassa ole yksin, vaan muut painiskelevat samoissa mietteissä.

      Minusta on hurjan mukava antaa positiivista palautetta. Ihan jokaisessa puutarhassakin on jotain kaunista ja hyvää, kuten kaikissa ihmisissä.

      Poista
  5. Olitpa kirjoittanut hienosti puutarhan hoidon loputtomuudesta ja ainaisesta keskeneräisyydestä. Itseäni keskeneräisyys harmittaa kovasti,mutta omat rajat on vain myönnettävä ja tyydyttävä siihen mihin ehtii ja pystyy.Pihalla pitää myös rentoillakin, eikä aina puurtaa. Avoimet puutarhat ovat kyllä kivoja mahdollisuuksia kurkistella toisten pihoihin. Joskus ajattelen osallistuvani siihen, mutta pihan keskeneräisyys kyllä haittaa ainakin muutaman vuoden.Tarvitsisin paksun rahapussin, ja toisaalta kuinka paljon olen valmis laittamaan rahaa harrastukseen. Siinäpä pulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittain sitä näkee puutarhansa keskeneräisenä, sitten taas toteaa siinä asuvan mahdollisuuden. Riippuu usein ihan päivästä ja mielialasta. Minusta on mukavakin ajatella, ettei puutarha ole koskaan valmis. Se helpottaa ja sallii luvan siihen rentoutumiseen. Pienet ideointitauot ovat osoittautuneet varsin hedelmällisiksi.

      Poista
  6. Sinulla on kaunis ja rakkaudella hoidettu puutarha!
    Useimmat ihmiset suhtautuvat omaan puutarhaansa paljon kriittisemmin kuin muiden puutarhoihin. Puutarhan omistaja vertaa puutarhaansa visioon millaisen hän haluaisi puutarhan olevan, muut ihailevat puutarhan kauneutta sellaisena kuin se on.
    Postauksesi herätti niin paljon ajatuksia puutarhanhoidosta ja bloggaamisesta, että luen sen uudelleen paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mietin usein omaa asennoitumistani ihan kokonaisuutenakin. Ehkä tässä on osa suomalaiseen luonteeseen kuuluvaa puritaanisuutta. Omaansa on niin äärettömän vaikea kehua ja nähdä positiivisessa valossa. Ja totta kyllä, että sitä katselee omassaan enemmänkin niitä toiveita ja pettyy nähdessään todellisuuden. Tällaiset keskustelut ovat kuitenkin todella hedelmällisiä. Kun purkaa omia ajatuksiaan muiden luettaviksi, löytyy taas uusia näkökulmia, jotka saattavat muuttaa ajatusten suuntaa.

      Poista
  7. Kiitos tästä postauksesta. Samoja asioita pohtivat varmasti monet meistä. Itse olen iloinen, että lähdin mukaan Avoimiin puutarhoihin kolme vuotta sitten - niin mukavia tapahtumia nämä Avoimet puutarhat ovat olleet. Tapahtuman myötä olen tutustunut ihan uusiin puutarhaharrastajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet puutarhat -tapahtuma on kyllä aivan mahtava asia. Nostan hattua jokaiselle, joka rohkenee päästää vieraat ihmiset niinkin henkilökohtaiseen paikkaan, kuin mitä oma puutarha on. Kokemukseni mukaan myös useimmat puutarhaihmiset ovat niin fiksuja ja ihania ihmisiä, että heihin mielellään tutustuu ja heitä tapaa.

      Poista
  8. Monesti huomaan pohtivani juuri samoja mietteitä, mitä hienosti tässä jutussa toit esiin.

    Kunpa sitä osaisi olla armollisempi itselleen. Omaa puutarhaa tulee ihan turhaan verrattua muihin, ja kuten sanoitkin, kirjoissa ja blogeissa näytetään sitä parasta puolta, joten vertaaminen niihin on melko turhaa. Ehkäpä täällä blogeissakin voisi enemmän esitellä keskeneräisyyttä ja epätaydellisyyttä. Itsekin sorrun useimmiten julkaisemaan vain mielestäni kauniita kuvia ja onnistumisia. Saati, että avaisin puutarhani muille ihmisille, jotka saattaisivat tölväistä jotain inhottavaa. Oma puutarha on niin tärkeä ja intiimi asia, että sitä haluaa "suojata". Ihanaa, että joillakin on kuitenkin tervettä rohkeutta avata puutarhansa ja suoda meille muille iloa ja realistisia näkymiä!

    Kaikenlainen kaupallisuus ja isolla rahalla tekeminen yhdistettynä puutarhaan ja blogeihin ei oikein minuun iske. Inhoan puutarhaohjelmia, joissa kaikki tehdään koneilla ja rahalla. Niissä on ehkä komeat puitteet, mutta onko niissä sydän? Mielestäni kauneimmat puutarhat ovat syntyneet omistajansa rakkaudella ja vuosien työllä.

    Oho, tulipas pitkä kommentti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aihe herättää paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja keskustelua. On mukavaa huomata, että monet muut painivat samojen ajatusten kanssa. Näistä keskusteluista saa perspektiiviä omaan ajatteluun ja sitä myöten ne avaratavat näkökulmia.

      En minäkään oikein tykkää puutarhaohjelmista, joissa kaikki vanha viedään pois ja hetkessä luodaan täysin uutta isolla joukolla ja isolla rahalla. Toisaalta tarjontaa on niin vähän, että sitä mielellään katsoo kaiken ja aina niistä jotain pientä saattaa jäädä käteenkin. Lisäksi huomaan kaipaavani jonkinlaista seurantaa eli olisi kiva nähdä, millainen kunnostettu ja uudistettu puutarha on esimerkiksi kolmen vuoden päästä. Jos ihmisellä ei ole kiinnostusta tai voimavaroja puutarhan rakentamiseen, onko hänellä sitten sen ylläpitoon? Sitä usein mietin.

      Poista
  9. Ajankohtainen postaus ja joukko pohdiskelevia kommentteja! Tässä on yksi blogimaailman anti. On lohdullista huomata, että moni muukin punnitsee samoja asioita ja arvioi omia tekemisiään muihin vertaillen. Mutta tärkeintä on pysähtyä ja huomata - hei tässä on minun puutarhani! Se on aina keskeneräinen, täynnä yritystä ja erehdystä, mutta siitä huolimatta paras paikka minulle. Tule sisään jos haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, tämä blogimaailman vuorovaikutus on kyllä yksi sen parhaista puolista. Muuten puutarhassa möyriminen saattaisi olla aika yksinäistä touhua, mutta täällä pääsee jakamaan siihen liittyviä konkreettisia ja vähemmänkin konkreettisia kysymyksiä.

      Poista
  10. Samanlaisia tuntemuksia itsellänikin. Arvostan puutarhoja, jotka on tehty alusta asti itse, miesvoimin suunnitelmia myöden. Puutarhassa pitää näkyä oma kädenjälki. Tähän postaukseesi sopisi viisaus: Pitää mennä joskus kauas, jotta näkisi lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sinun mainitsemasi viisaus tukee ajatusta siitä, kuinka tärkeää on vierailla myös muiden puutarhoissa. Tosin se pätee myös tähän keskusteluun. Kun nostaa jonkin asian keskusteltavaksi, löytyy uusia näkökulmia ja huomaa, ettei ole ajatustensa kanssa yksin, vaan samoin ajattelevia on monia muitakin.

      Poista
  11. Hyvää pohdintaa, tunnistan näitä ajatuksia itsekin. Olen vasta vuoden verran rakentanut puutarhaa ja välillä odotan, että sen pitäisi näyttää runsaalta ja minun tietää ja osata kaikki. Ei se ole mahdollista.
    Luin Hesarista itsemyötätunnosta, ja se jotenkin puhutteli - pitäisi olla armollisempi itselleen: http://www.hs.fi/elama/a1460515482073

    Hauska sanonta. Mä olen kuullut jotain sen suuntaista, että puutarhuri on se, joka hävittää pihalta siellä luonnostaan viihtyvät kasvit ja laittaa tilalle jotain herkempää ja huolenpitoa vaativaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta linkistä. Meille tulee nykyisin Hesari vain viikonloppuisin ja siksi moni hyvä artikkeli jää näkemättä.

      Perfektionismin kanssa olen taistellut koko ikäni. Kuten artikkelissakin mainitaan, se tulee usein jo kotoa ja niin minullakin. Mikään puolinaisuus ei tunnu riittävän, vaan aina kaiken pitäisi olla täydellistä. Aika hyvin alan jo olla sinut itseni kanssa, mutta esimerkiksi stressitilanteissa vanha ajattelumalli tulee helposti esiin. Itselleen on äärimmäisen vaikea olla armollinen. Onneksi sentään osaan jo antaa muille luvan olla vajavaisia.

      Perfektionistille sanonta "puutarha ei ole koskaan valmis" on varsin lohdullinen ja vapauttava. Monet suomalaiset sanonnat ovat varsinaisia kiviriippoja, mutta nämä puutarhaan liittyvät taitavatkin olla kiinalaista alkuperää.

      Mainio sanonta tuo sinunkin kertomasi. Se antaa hyvän selityksen mm. lukuisille voikukille. Viihtyisivät erinomaisesti, jos vain saisivat.

      Poista
    2. Piparminttu, kiitos linkistä! En ole viimei aikoina ehtinyt lukea Hesaria, joten juttu on jäänyt huomaamatta. Löysin itsemyötätuntoon liittyen mielenkiintoisen nettisivun blogilla: https://itsemyotatunto.wordpress.com

      Poista
  12. Juuri eilen katsoin (taas) omaa puutarhaa hyvin kriittisin silmin. Onneksi katse löysi kukkapenkistä nouseviin iloisiin yllätyksiin, ja hetkessä unohdin kriittisyyden..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, ettei omasta puutarhasta muuta löydykään, kuin kritiikin kohteita. Onneksi se kriittisyys saattaa todellakin jäädä siihen edelliseen penkkiin, kun löytää jotain uutta ja ihanaa seuraaavasta. Kiva on myös huomata, kuinka samanlaisia ajatuksia meillä kaikilla päässä pyörii. Näin jakamalla jaksaa taas pitkälle eteenpäin.

      Poista
  13. Olen itsekin käynyt näissä Avoimen puutarhan pihoissa. Kaikki eivät tosiaankaan ole ihan viimesen päälle. Mukavahan sitä on nähdä erilaisia pihoja. Sinulla varmasti on hieno piha. Itseään kohtaan on aina niin kriittinen, näkee vain virheet. Nauti pihastasi täysin rinnoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma, kovasti yritän, mutta aina välillä koittaa rankkoja epätoivon hetkiä. Tämä oli ilmeisesti aika ajatuksia herättävä aihe, sillä siitä on virinnyt vilkas keskustelu. Mukavaa huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa, vaan niin monet painivat samojen juttujen parissa.

      Täytyy sanoa, että arvostan ihmisiä, jotka avaavat puutarhansa vieraille ihmisille. Ei kaiken tarvitse olla niin täydellistä ja kun sitä epätäydellisyyttä näkee muilla, ehkä sitä on helpompi hyväksyä myös omissa nurkissaan.

      Poista
  14. Oi siulla on keltavuokkokin ja siellä siullakin se shakkiruutuinen kirjopikarililja tutusti kukkii. =)

    Juu, tiedän tunteen kun palaute työstä saattaa olla ihan mitä tahansa taivaan ja maan väliltä. =)
    Koska meitä on niin moneksi...

    Mutta luulen, että siun puutarhassasi olisi todella potentiaalia meille puutarhanystäville. =)

    Voin kokemuksesta sanoa, että ainakin toimittajat ovat ihan mukavia ihmisiä. ;)


    Anna vaan jutunteko- ja kuvauslupa.
    Kerran täällä vaan eletään. =)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta toimittajat ovat mukavia ihmisiä. Olen itsekin jonkun verran opiskellut kirjoittamista ja tehnyt sitä työksenikin. Joskus ihan tosissani ajattelin ryhtyväni lähinnä sanomalehtitoimittajaksi.

      Keltavuokko on ollut puutarhassani useampia vuosia, mutta vasta nyt se on alkanut runsastua. Kirjopikarililjaa istutin ensimmäisen kerran vasta toissa syksynä ja sekin näyttää hissukseen alkavan leviämään.

      Poista
  15. Between, olipa hyvä kirjoitus sinulta! Hiukan samanlaisia tuntemuksia jäi minullekin viime kesän avoimet puutarhat -vierailuista. Oma piha tuntuikin ihan mukiinmenevältä ja hyvin hoidetulta:) Yhteydenottoja olen minäkin saanut sekä lehdistä että Avoimista puutarhoista. Yksi juttu on tehty monta vuotta sitten, sittemmin olen kieltäytynyt kunniasta. Oli aikamoinen stressi kuitenkin. Sinulla olisi kyllä ihana puutarha, mitä esitellä, ja mielelläni siitä lehtijuttuja lukisin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkutus oman pihan esittelyyn on suuri, mutta ehkä en ole ihan vielä kypsä siihen. Lisäksi on kuunneltava muun perheen mielipiteitä.

      Toisten puutarhoissa vierailulla on tosiaan sekin hyvä puoli, että joskus oma näyttää kyläreissun jälkeen tosi kivalta.

      Poista
  16. Ihana teksti! Tuo armollisuus omaa itseä kohtaan olisi kyllä tärkeä läksy opittavaksi. En muista kenen kommentti ja mistä sen luin, mutta pysäyttävä ajatus oli, että pitäisi opetella suhtautumaan itseensä kuin hyvään ystävään. Jos hyvän ystävän puurarhassa vähän rikkaruohot rehottavat, et sitä ehkä edes huomaa tai sitten ajattelet lämmöllä, että hän käyttää aikansa johonkin tärkeämpään, ja niin kuuluukin. Laajemminkin, kun hyvä ystävä mokaa, ei tule mieleenkään ajatella sen jotenkin kertovan kyseisestä ihmisestä ja leimaavan häntä silmissäsi tai että se olisi maailman loppu. Mutta annapa olla kun itse mokaat. Hyvän ystävän sotkuinen koti on kotoisa, elämänmakuinen ja - taas - todistaa että rajalliset voimat on käytetty varmasti johonkin olennaisempaan. Oma sotkuinen koti kertoo, kuinka olen kelvoton ja laiska ja hukannut arjen hallinnan.

    Puutarhajutuissa olen enemmänkin wannabe-puutarhuri ilman kunnon puutarhaa, joten oman pikkupihan kohdalla ei itsetuntokysymysten kanssa joudu vastakkain, mutta aivan sama ajatuskulku on itselleni niin tuttu muuten kodin kanssa. "Ruuhkavuosien" pahimmassa ytimessä elävänä huomaan jatkuvasti vertailevani meidän kaaosta muiden lapsiperheiden siisteihin ja seesteisiin koteihin, joissa ei varmaan koskaan huudetakaan lapsille, saati että pyykkikaappi tursuaisi tai joskus lämmitettäisiin lapsille eineksiä... Vaikka ehkä hekin siivoavat paniikissa kutsuttuaan meidät kylään, ja saarioisen maksalaatikot ovat jääkaapin oven takana näkymättömissä kun vieraille tarjoillaan itsetehtyä luomuruokaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni hiljattain tuon saman kommentin, jossa kehotetaan suhtautumaan itseensä kuin hyvään ystävään. Kyllähän sitä omat puutteet tietää ja tunnistaa, mutta suurempi ongelma on käyttäytymis- ja ajatusmallien muuttaminen. Välillä se onnistuu paremmin, mutta sitten taas tulee niitä huonompia hetkiä. Ei siinä välttämättä tarvita kuin pari huonosti nukuttua yötä tai alkava flunssa.

      Kyllä nämä itsetuntoasiat pätevät kauttaaltaan kaikkeen ihmiselämässä. Sama on sitten kyse puutarhasta tai lapsiperheen arjesta. Ihan hiljan oli mediassa tutkimustuloksia siitä, kuinka kodeissa, joissa vallitsee epäjärjestys, eikä joka asiasta niin kovasti nipoteta, kasvaa lahjakkaita ja itsenäisiä lapsia. Taitaa olla niin, että jos käyttää voimavaransa pikkuasioiden kanssa vääntämiseen, ei enää jaksakaan ajatella niitä elämää suurempia linjauksia. On tämä elämä välillä vähän monimutkaista ja itse sitä vielä monimutkaisemmaksi teemme. Mukavaa kuitenkin välillä pysähtyä pohtimaan. Yleensä sillä on hyvä ja rakentava vaikutus - ainaksin hetkeksi eteenpäin.

      Poista
  17. Hyvä kirjoitus!

    Puutarhasi on kyllä niin ihana, että saat olla siitä erityisen ylpeä. Omalla kovalla työllä ja erityisesti rakkaudella rakennettu. Vaikka itse huomaakin helposti "epäkohdat", ei ne toiselle yleensä sellaisina näyttäydy, vaan ovat nimenomaan sitä puutarhan persoonallisuutta. Täydellisyys olisikin ihan tylsää ja persoonatonta! Ja ihan oikeasti, kyllä moni kohta pihallasi ja moni kukkapenkki ovat mielestäni täydellisiä jo nyt : ))

    Olen samaa mieltä mm. puutarhaohjelmissa esiintyvästä kaupallisuudesta. Muutama viikko sitten flunssaisena katselin päiväsaikaan esitettäviä pihaonjelmia ja kun kolmannessa jaksossa peräkkäin alettiin kivetä koko pihaa, alkoi kyllästyttää. Tietysti lopputulos on niissä kestävä, mutta silti ärsytti se rahalla laittaminen. Yhdessä jaksossa jopa lähdettiin räjäyttämään juuri oikeanlaista liuskekiveä kaivaukselta. Mitähän sekin maksoi, kymmeniä tuhansia vähintään.

    Täytyykin muistaa olla arvostava omaa piperrystään kohtaan ja iloita siitä, mitä on saanut aikaan.

    Sinikuunlilja löysi paikan varjopenkistä taponlehtien luota ja metsäruusulle kaivoin paikan "metsään". Toivottavasti ne juurtuvat hyvin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut nähdä samaisen puutarhaohjelman, jossa mentiin kivilouhokselle valitsemaan pihaan sopivia liuskekiviä. Silloin ajattelin, ettei tässä enää edes ole kyse puutarhan rakentamisesta vaan kilpajuoksusta jonkun kumman materian perässä. Pihasta ja puutarhasta on tullut aikamoinen markkinasampo, sillä ihmiset käyttävät yhä enemmän rahaa ja aikaa luodakseen ympärilleen viihtyisyyttä. Se näkyy sitten kaikkialle tunkeutuvassa markkinoinnissa ja mainonnassa. Lyhyisiin puutarhaohjelmiinkin pitää saada runsaasti näkyvyyttä tuotesijoittelulle. Tykkäsin aikoinaan hurjan paljon Arno Kasvin ohjelmista. Niissä esiteltiin paljon kasveja, istuteltiin oikeita kasveja oikeisiin paikkoihin ja ylipäätään pureuduttiin moniin ihan perusasioihin. Se oli sekä viihdyttävää, että hyödyllistä.

      Olen monta kertaa miettinyt, miten mukavaa olisi nähdä televisiossa esiteltyjä pihoja vaikkapa 3-5 vuoden kuluttua. Lykkääkö kaikki kivillä ja hakkeilla katetut rinteet voikukkaa ja vuohenputkea, vai ovatko ihmiset jaksaneet edes vähän hoitaa niitä helpoiksi haluamiaan pihoja.

      Metsäruusua saat tarvittaessa myöhemmin lisää, jollei lähde kasvamaan. Se on kyllä todella sinnikäs ja helppo, joten luultavimmin lähtee. Sinun tuomiasi kasveja en ole ehtinyt vielä maahan kaivaa. Ne ovat kasvihuoneessa odottamassa istutusta. Täytyy varmaan hetken vielä odottaa, jotta näen, mitä viime kesänä myllätyistä penkeistä tulee ja mikä jää tulematta. Pitää myös piirtää tänä kesänä niitä karttoja, kun ei noiden listojen kanssa oikein pärjää. Tuliaiskasvien kuulumisia kerron myöhemmin kesän aikana.

      Poista
  18. Hyvä kirjoitus. Omaan paljon samaa ajattelua, kuin sinäkin. Omaa pihaa katsoo aina hyvin kriittisin silmin ja tuntuu, että aina jokin paikka vaatisi lisäkohennusta.
    Minuunkin on otettu yhteyttä moneen otteeseen avoimien puutarhojen suhteen. Lehtijuttu tehtiin pihastamme muutama vuosi sitten ja kiinnostusta jutun tekoon on ollut myöhemminkin. Jutun teosta on kuitenkin oma riesansa ja tressinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulikin varsin hedelmällinen keskustelu. Sitä aina miettii yksinään kaikenlaisia asioita ja kuvittelee olevansa maailman ainoa niin ajatteleva ihminen. Kun vihdoin uskaltaa avata suunsa, huomaakin, että muilla on ihan samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Ollaan me ihmiset ihmeellisiä ja niin on tämä elämäkin.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Välillä näitä juttuja syntyy.

      Poista
  20. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Hyvin samantyyppisiä ajatuksia on ollut itsellänikin. Olen aina ajatellut, etten ikinä uskaltaisi osallistua Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Jossain vaiheessa vuotta ajatus alkoi yllättäen kutkuttaa, sitä kesti jopa useamman päivän (heh-heh), mutta sitten aloin taas ujoilla... Pelkäämään, miltä puutarhamme rikkaruohot näyttäisivätkään toisten silmissä, ja kun ei pihamme muutenkaan ole sopiva näky millekään millivilleille. Niinpä ajatus kyseiseen tapahtumaan osallistumisesta jäi taas sikseen. Nostan hattua kaikille heille, jotka uskallistuvat tapahtumaan osallistua oikein näytteileasettajana, se vaatii rohkeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kunnioitettavaa, että uskaltaa avata pihansa ventovieraille ihmisille. Luultavasti se olisi kokemuksena upea, mutta kyllä se vaatii puutarhurilta aika lailla myös sosiaalisuutta.

      Poista
  21. Hieno kirjoitus ja mielenkiintoinen keskustelu! Meidän pihamme on taloyhtiöpiha, ja vaikka se onkin pieni ja vuosia olemme tässä asuneet, tulee piha olemaan aina keskeneräinen - minun silmissäni. Paljon voisi vielä tehdä, mutta usein asukkaiden mieltymykset eroavat toisistaan niin paljon, että helpointa on antaa asioiden olla. Vaikka pihamme ei olekaan ollut koskaan yleisölle avoinna, taloyhtiömuoto takaa sen, että kommentteja tulee jokaista lajia, ja joskus on ankaran palautteen vuoksi ollut motivaatio pitkiä aikoja kadoksissa. Vaikka monet kysymykset ovat makuasioita, joskus harmittaa kun näkee silmissään mahdollisuuksia, joita ei voi toteuttaa. Mutta ei toki taloyhtiömuoto ole kaikkiin puutteisiin syynä: oma aika ei vain riitä kaikkeen ja muukin elämä vaatii osansa.

    Tänä vuonna meillä tosin alkaa iso piharemontti, tulee koneita ja ulkopuolinen urakoitsija. Tässä on kuitenkin enemmän kyseessä tekniset ratkaisut mm. maamassojen tukemiseksi ja pintavesien ohjaamiseksi kuin näyttävyyden tavoittelu. Kasvien ihmeellinen maailma ja puutarhan tuoma onni, pieninäkin paloina, ovat kuitenkin niitä asioita, jotka pitävät kiinnostusta yllä puutarhanhoitoon, olisipa oman pihan tila miten keskeneräinen tahansa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein miettinyt, miksi taloyhtiöissä on niin vähän kiinnostusta sen yhteisen pihan laittamiseen. Monissa kerrostaloyhtiöissäkin on isot piha-alueet, joihin voisi kehittää ties miten hienoja toimintoja ja kauniita istutuksia. Onhan se piha samalla tavoin asukkaiden yhteistä omaisuutta ja kaunis ympäristö nostaisi asunnon arvoa muista arvoista puhumattakaan. Viikko sitten juttelin erään sukulaisrouvan kanssa hänen omistamansa kerrostaloyhtiön pihasta. Yhtiökokous oli pyytänyt tarjouksia muutamilta viherrakennusfirmoilta, jotka kaikki olivat osoittautuneet hurjan hintaisiksi. Yhtiössä on muutama eläkkeellä oleva henkilö, jotka ovat ihan omaksi ilokseen laittaneet istutuksia. Minusta aika hyvällä maulla jopa. Jostain kumman syystä muut asukkaat eivät tykkää näiden henkilöiden omatoimisuudesta, mutta silti ei olla valmiita myöskään maksamaan vieraalle ympäristön viihtyisyyteen panostamisesta. Olen usein ajatellut, että kun ikääntymisen myötä saattaa taas tulla eteen kerrostaloasuminen, olisi kivaa, jos siellä olisi pienikin piha-alue viherpeukalon ulkoiluttamiseen ja kevättuoksuista nautiskelemiseen.

      Aikanaan usean paritalon yhtiössä asuessamme kaikki olivat ensimmäisenä vuotena innostuneita myös yhteisten alueiden laittamiseen ja hoitamiseen. Vähitellen innostus katosi ja pelkästään ruohonleikkuusta tuntui tulleen pakkopullaa. Yhteisesti sovittujen talkoiden ajaksi suurin osa järjesti itselleen menoja tai sulki verhot pysytellen sisällä niiden takana. Kaikki halusivat grillikatoksia, kauniita pensaita ja kukkaistutuksia, mutta kukaan ei halunnut niitä ylläpitää, eivätkä ne olisi saaneet maksaa mitään. Se turhautti ja vahvisti päätöstä muuttaa omakotitaloon.

      Onneksi suuntaus taitaa olla parempaan päin. Joissakin Helsingin ydinkeskustan yhtiöissäkin on poistettu autopaikat pihoilta ja tehty tilalle viihtyisiä viherkeitaita.

      Poista
  22. Minusta Avoimet puutarhat -tapahtuma on aivan ihana juttu. Olen vieraillut erilaisissa puutarhoissa; aivan mahtavan upeissa ja myös tavallisimmissa kotipuutarhoissa. Kaikki ovat olleet omalla tavallaan mielenkiintoisia, eniten on ihastuttanut puutarhurin innostus ja intohimo, johon voi samaistua. Jokainen puutarha on omalla tavallaan kiinnostava.
    Kun minulta kysyttiin voitaisiinko tulla tekemään lehtijuttu kasvimaastani, mietin asiaa tosi kauan. Ajattelin, että koko kesäni menee pilalle kun yritän tehdä paikasta jutun arvoisen. Tuli kuitenkin surkea kesä ja minä tein vain sen minkä yleensäkin ja päästin toimittajan ja kuvaajan paikalle. Kokemus oli aivan ihastuttava, oli ihanaa kulkea omassa puutarhassa asiantutijoiden kanssa ja nähdä paikka vierain silmin katsottuna. Suosittelen suostumista jutun tekoon, siitä saa yllättävän paljon. Itse on jäävi arvioimaan omaa puutarhaansa, mutta puutarhuus on jotain mitä on ihana jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet puutarhat -tapahtuma on ihana juttu ja olen itsekin vieraillut toisten puutarhoissa. Sen sijaan oman puutarhansa avaaminen vieraille onkin oma miettimisen paikkansa. Ehkä sitä pitää kypsytellä aikansa ja tulla ajatuksen kanssa sinuiksi.

      Luin sinun puutarhasi esittelyn ja sitä kyllä kelpasi esitelläkin. Sinulla runsaasti jaettavaa ja annettavaa hyötypuutarha-asioissa, joten lehtiesittelyn lisäksi kannattaisi varmaan pohtia myös Avoimet puutarhat -tapahtumaa.

      Poista
  23. Kyllä vain kirjoituksesi otti ja upposi. Kriittisyys omaan pihaan ja puutarhaan on meillä monella varmasti tosi korkealla ja sinne vieraitten päästäminen on joskus varsin vaikeata. Kaiken pitää olla täysellistä ja kaunista ja rikkakasvit pois kitketty.
    Kauneus on katsojan silmissä ja hyvä niin, niin paljoon on mahdollisuus.
    Nyt kun vähitellen kesäkodin pihapiirin kunnostus ja hoito tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta tulee väkisinkin tunne siitä, että onko kaikki yritys ja uurastus ollut turhaan. En tiedä vastausta......
    Sinulla on kaunis ja hyvin hoidettu puutarha, avaa se ihmisille ja kerro mitä se on sinulle antanut ja miä se muuttuessaan on sinulle tuonut tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Enpä oikein usko, että kesäkotinne hoito ja kunnostus olisi ollut mitenkään turhaa. Puutarhassahan ei oikeastaan ole tärkeintä päämäärä vaan juuri se hetki, jota kulloinkin ollaan ja eletään. Yhden kesän kokemuksilla elää koko talven ja seuraava kesä on taas täysin kirjoittamaton sivu.

      Poista
  24. Oikein harmittaa, kun olen ehtinyt viime viikkoina lukea niin vähän blogeja. Tälläiset mielenkiintoiset keskustelut meinaavat mennä ihan sivu suun.
    Tämä oli todella mielenkiintoinen aihe ja hyvin kirjoitit siitä.
    Olen miettinyt monesti vähän samaa, mikä tekee jostain puutarhasta tunnelmaltaan hienon. Toisessa puutarhassa ei samaa tunnelmaa löydy, vaikka kaikki olisi tiptop ja se olisi suurella rahalla upeasti tehty.
    Olen tullut siihen tulokseen, että rakkaus ja puutarhassa viihtyminen tekee puutarhasta upean, vaikka rikkaruohoja löytyisikin. Ja on tärkeää, että puutarha on omistajansa näköinen ja tyylinen. Samahan se on kodeissakin, persoonalliset kodit ovat kauneimpia.
    Olin viikolla töissä Heinolassa. Kotimatkalla kävin ajamassa vanhan asuntomessualueen kadut läpi. Upeat talot ja upeasti perustetut puutarhat eivät olleetkaan niin upeita enää. Monessa pihassa oli puutarhanhoito laiminlyöty aika kovastikin. Tuli tunne, että rakkaus puutarhaan puuttui monessakin kohteessa.
    Itse en ole myöskään osallistunut Avoimiin puutarhoihin, vaikka tykkään kovasti käydä vierailemassa muiden puutarhoissa. En koskaan arvioi tai arvostele kenenkään puutarhaa. Vaan ihailen ja arvostan puutarhan portit aukaisseita puutarhaystäviä. Mutta olen jotenkin halunut kuitekin pitää oman puutarhani vielä yksityisenä alueenani. Satunnaiset vierailijat ovat kyllä tervetulleita. Mutta avoimissa puutarhoissa ei tiedä kuinka paljon ja ketä tulee kylään. En ainakaan vielä ole valmis siihen.
    Muutamaan lehtijuttuun olen suostunut. Toimittajat kunnioittavat kyllä toiveita ja voivat rajata esim. kuvissaan alueita. Ja puutarha-alan toimittajat ovat itsekin puutarhaihmisia, heidän kanssaan voi viettää mukavan päivän. Minäkin suosittelen juttuihin suostumista.
    Ja tuleepahan kitkettyä paremmin, kun on joku pakottava syy. :)
    Blogien kaupallisuus on myös vähän vaikea aihe. Ensin olin sitä mieltä, etten suostu mihinkään yhteistyöjuttuihin ym. Halusin pitää blogini todella epäkaupallisena. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että sopivassa määrin jotkut yhteistyöt voivat olla hyvä juttu. Varsinkin, kun teen puutarha-alan töitäkin. Haluaisin hieman hyötyä myös blogin kirjoittamisesta. Yhteistyöjutuista saa harvoin valtavaa hyötyä, mutta onhan se kiva jos saa jotain tarvikkeita omaan puutarhaansa. Mutta tarvikkeet ja yhteistyöt pitää olla sellaisia joiden takana seisoisi muutenkin.
    Nyt tästä tuli kilometrin pituinen juttu... Mutta tälläisiä ajatuksia minulle nousi postauksestasi.
    Ja tämän on se yksi blogien paras puoli, keskustelu ja ajatusten vaihto.
    Olen ennenkin sanonut, että blogissasi vierailu on kuin hyvällä ystävällä kahvilla käynti. Jatka samaan malliin, täällä on niin mukava käydä kylässä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, älä huoli. Talvella voi sitten maata sohvannurkassa ja lukea postaus toisensa jälkeen. Pääsee samalla muistelemaan edellistä kesää ja voi ideoida tulevaa.

      Puutarhoissa on vähän samaa taikaa kuin persoonallisesti sisustetuissa kodeissa. Minusta on ihana katsella, miten ihmiset laittavat oman luovuutensa peliin puutarhoja rakentaessaan. Siksi on kiva vierailla toisten puutarhoissa ja katsella myös erilaisia puutarhaohjelmia. Jännittävimpiä yleensä ovat ne, joita on vuosikausia rakkaudella laitettu. Olen katsonut Suomen kaunein piha -ohjelmaa, sillä aina sieltä jokin jippo painuu mieleen. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei sellaista kuin Suomen kaunein piha ole olemassakaan. Ei niitä voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen, kun jokaisessa on jotain kaunista ja usein myös jotain, mitä ei välttämättä omaan pihaan edes ottaisi. Oikeastaan pitäisi myös laittaa eri sarjoihin ne pihat, joita on rakennettu omin käsin ja sitten ne, jotka on suunniteltu ja toteutettu ulkopuolisin voimin.

      Avoimien puutarhojen suhteen ajattelen juuri noin, kuten sinäkin. Puutarha on kuitenkin aika yksityinen alue ja myös muun perheen paikka. Ei vain minun mieltymysteni kohde. Kaikki tapaamani puutarhaihmiset ovat aivan ihania persoonia, mutta luultavasti meidän nurkilla pihalle tulisi myös niitä, joille se puutarha ei ole tärkein katsottava. Uteliaisuus ei aina ole tervettä. Kuten sanoit, en ole ainakaan vielä valmis.

      Sinun tapauksessasi blogista hyötyminen on hyvinkin järkeenkäypää. Se nivoutuu saumattomasti ammattiisi ja toimii erinomaisena käyntikorttina. En tiedä, oletko sitä blogia aloittaessasi ajatellut, mutta mitään sen suhteen ei mielestäni tarvitsisi muuttaa.

      Kyllä minuakin houkuttelee julkisuudesta mahdollisesti saatava hyöty, mutta toisaalta pelkään sen sitovan liikaa. Entä jos minulle aletaan sanella, mitä, miten ja mistä minun pitää kirjoittaa. Silloin olen väärillä jäljillä. Mutta minulle puutarha onkin harrastus eli ihan eri juttu, kuin sinulle. Voi olla todella vaikeaa vetää rajaa siihen, missä ammatillisuus loppuu ja yksityisyys alkaa.

      Tuli tuosta sinun messualueajelusta mieleen asia, josta olen jossain yhteydessä aiemnminkin maininnut. Eli olisi tosi mukavaa, jos monissa puutarhaohjelmissa esiintyneet pihat katsastettaisiin kolmen-viiden vuoden kuluttua. Miltä ne näyttäisivät. Kaikki eivät varmaan kestä uutta esittelyt, mutta kiva olisi nähdä ne, joihin on panostettu ohjelman jälkeenkin. Eräs tuttuni näkee pihoja niiden eri vaiheissa, myös vuosia jälkeenpäin. Hän kertoi, että jotkut julkisuudessakin esitellyt pihat eivät todellakaan kestä edes yhtä kesää, kun asuja haluaa vain pikakohennusta, mutta ei itse sitoudu minkäänlaiseen ylläpitoon. Jollei ole sitä paloa puutarhaan, ei se väkisinkään synny.

      Riina, sinä sitten olet kultainen ihminen. Ihanaa taas tavata, että pääsen sinua livenä halaamaan!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!