Paimion kautta Turkuun

Pojan seurassa reissaaminen on mukavaa ja niinpä huomasin lupautuneeni hänen kanssaan päiväreissulle Turkuun. Poika on kiinnostunut mm. Alvar Aallon arkkitehtuurista ja siksi koukkasimme menomatkalla katsomaan Paimion parantolaa. 

Alvar Aallon vuosina 1929–1933 suunnittelema tuberkuloosisairaalarakennus. Rakennusta pidetään Aallon varhaisen funktionalistisen kauden päätyönä. Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa ja sairaala-aluetta on myös ehdotettu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Aalto suunnitteli rakennuksen lisäksi myös sairaalan sisustuksen. Monet Artekin edelleen tuotannossa olevista huonekaluista, kuten Paimio-nojatuoli, on alun perin suunniteltu parantolan käyttöön. Aallon suosima pehmeä aaltomaisuus näkyy hyvin myös monissa Paimion parantolan muodoissa.

Sairaala toimi yksinomaan tuberkuloosiparantolana aina 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen rakennus toimi osana Turun yliopistollista keskussairaalaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin keuhko- ja sisätautisairaalana. Vuonna 2014 käyttäjäksi tuli Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö, mutta rakennus on vajaakäytössä.

Ikkunoiden nauhamainen asettelu on myös tyypillistä Alvar Aaltoa.

Paimion parantolaan pääsee tutustumaan opastetuilla retkillä kesällä lauantaisin ja sunnuntaisin.

Seuraavaksi vuorossa Turku

Jätin Pojan kaupungin keskustaan ja lähdin etsimään pysäköintipaikkaa. Sellaisen löysin Turun tuomiokirkon kupeesta, Pietari Brahen patsaan tuntumasta. Pidin kouluaikana kovasti historiasta, mutta silti jouduin googlettamaan Brahen kytkökset Suomen historiaan.

Pietari tai Per Brahe, kuten hänen nimensä oikeasti kuuluu, muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640 ja 1648–1654. Vaikka hän oleskelikin Suomessa vain ajoittain, hän teki maahan useita pitkiä tarkastusmatkoja, kehitti Suomen hallintoa ja perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian.

Kun siinä tuomiokirkon kupeessa kävelin, päätin käydä katsomassa niin kirkon, kuin kysymässä, josko sieltä löytyisi opaskarttoja. Löytyi, kuin löytyikin. Kirkon vieressä on Micael Agricolan patsas ja samalla googlettamisella katsoin faktat hänestä.

Mikael Agricola (s. noin 1510 – 1557) oli Turun piispa, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Yhdeksän kirjaa, yhteensä noin 2 400 sivua, vain kymmenessä vuodessa julkaissut Agricola kustansi käännöstyönsä paljolti itse. Agricolaa pidetään suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä

Tuomiokirkolla on ikää noin 700 vuotta. Se on kasvanut ja muuttunut ja palanutkin moneen kertaan. Suurimmat vahingot tuomiokirkko sai Turun palossa vuonna 1827. Kirkon sisustus on pääosin Turun palon jälkeiseltä ajalta, 1830-luvulta. Alttaritaulu on ruotsalaisen Fredrik Westin maalaama.

Palon jälkeen uudelleen rakennettu Tuomiokirkonpuiston ja Vanhan Suurtorin ympäristö on laajin uusklassisen arkkitehtuurin kokonaisuus kaupungin alueella. Siihen kuuluvat esimerkiksi Brinkkala, vanha raatihuone, Hjeltintalo sekä Juseliuksen talo.

Brinkkalan talo, jonka parvekkeelta julistetaan joulurauha

Turku syntyi Aurajoen itäpuolelle (eli eteläpuolelle), ja siellä sijaitsevat tai ovat sijainneet muun muassa Turun tuomiokirkko, Turun akatemia, Vanha Suurtori, Raatihuone ja ensimmäiset koulut. Paikalliset kutsuvat sen vuoksi Aurajoen itäpuolta nimellä ”täl pual jokke” ja nykyisen ydinkeskustan ja Kauppatorin puolta nimellä ”tois pual jokke”. Joen eri puolia kutsutaan myös Åboksi (”täl pual”) ja Turuksi (”tois pual”) kaupungin yliopistojen (Turun yliopisto ja Åbo Akademi) vanhojen sijaintipaikkojen mukaan. Nimiä käytetään erityisesti, kun kerrotaan förin vievän ihmisiä risteilylle reitillä Turku–Åbo–Turku.

Nämä lienevät Reima Nurmikon haahkoja, jotka ovat uineet Aurajoessa kesäisin Kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011 alkaen. Vuosittain muuttuva tilataideteos kuvaa Itämeren tilaa, pyrkien toimimaan sen barometrinä ja kesäisenä muistuttajana jokimaisemassa.

Aboa Vetus & Ars Nova on vuonna 1995 toimintansa aloittanut historian ja nykytaiteen museo Turun keskustassa, osoitteessa Itäinen rantakatu 4–6.

Turun Kaupunginteatteri on Turussa toimiva ammattiteatteri. Se perustettiin vuonna 1946 Turun Teatterin ja Turun Työväen Teatterin yhdistyessä. Se oli Suomen (ja luultavasti maailman) vanhin täyskunnallinen teatteri, kunnes vuoden 2014 alusta se siirtyi Turun kaupungin omistamaksi osakeyhtiöksi. Teatteritalo on nyt remontissa.

Wäinö Aaltosen museo (WAM) on Turussa sijaitseva nykytaiteeseen painottunut taidemuseo. WAM on vuodesta 2009 alkaen hallinnollisesti osa Turun museokeskusta. Perusnäyttelyn rungon muodostaa Turun kaupungin taidekokoelma, joka sisältää muun muassa huomattavan kokonaisuuden lahjoituksena saatuja Wäinö Aaltosen töitä. Vaihtuvissa näyttelyissä museossa on esillä sekä kansainvälistä että kotimaista modernia taidetta.

Aurajoen itärannalla III kaupunginosassa sijaitseva modernistisen museorakennuksen on suunnitellut Aaltonen yhdessä poikansa Matti Aaltosen ja tämän vaimon Irma Aaltosen kanssa. Museo avattiin vuonna 1967.

Kari-Petteri Kakko: Hetki sitten

Myllysillan kupeessa on neljä Kari-Petteri Kakkon teosta. Löysin niistä kaksi. Kaksi muuta ovat sillan toisella puolella, vaan en tajunnut käydä sieltä katsomassa.

Kari-Petteri Kakko: Huomenna

Kuljin jalkaisin Itäistä Rantakatua Myllysillalle saakka. Siellä ylitin sillan ja palasin Aurajoen rantaa Läntistä Rantakatua pitkin Vähätorille saakka, josta suunnistin kauppahallin kautta kauppatorille.

Turussa käytiin 60-70 -luvuilla runsaasti julkista keskustelua vanhojen rakennusten säilyttämisestä. Paljon noihin aikoihin purettiin hienoja rakennuksia ja tilalle nousi yhdentekevän näköisiä laatikoita. Ilmiö tunnetaan Turun tauti -nimellä.

Turun tauti on nimitys, jolla viitataan erityisesti Turussa 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneeseen vanhojen kultuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten purkuun uudisrakennusten tieltä ja siihen liittyvään korruptioon. Vaikka nimityksessä mainitaan Turku, samantapaista kaupunkikuvan kehitystä tapahtui useassa muussakin Suomen kaupungissa. Termiä alettiin käyttää vasta pahimman purkuaallon jälkeen 1980-luvulla, jolloin Turun kunnallispolitiikkaa ruodittiin suomalaisessa lehdistössä. Lähde: Wikipedia

Turun keskustassa on edelleen runsaasti vanhoja puurakennuksia. Osa jopa keskeisillä paikoilla sijainneista puutaloista näytti olevan aika huonossa kunnossa.

Nämä Läntisellä Rantakadulla sijainneet talot muodostavat mukavannäköisen ja yhtenäisen kokonaisuuden. Taaempana näkyvässä punamultaisessa talossa sijaitsee apteekkimuseo. Qwenselin talo -nimellä tunnettu rakennus on Turun vanhin omavaraistalouden ajalta säilynyt porvaristalo. Miksiköhän sen ikkunat oli laudoitettu umpeen?

Apteekkimuseon takaa löytyi näin ihastuttava pihapiiri (alemman kuvan talo on samassa pihapiirissä). Vaaleassa puurakennuksessa on sisustustarvikemyymälä. Aika potentiaali paikka vaikka millaiselle toiminnalle. Vaatii tietenkin rahaa.

Turun kauppahalli on avattu 1896 ja rakennuksen on suunnitellut arkkitehtiprofessori Gustaf Nyström.

Kauppahallissa on pääasiassa erilaisia ruoka- ja leipomopuoteja sekä kahviloita. Aika mukava ilmapiiri ja hetken jo aioin juoda siellä mansikkaleivoskahvit, mutta auringon paisteen houkuttelemana jatkoin kauppatorille.

Tämän ravintolan omistaja pitää selvästikin kasveista, sillä koko terassi oli somistettu jos jonkinlaisilla kesäkukkaistutuksilla. Eivätkä olleet muovisia. Kävin kokeilemassa.

Joki houkuttelee kulkemaan rantakaduilleen helteiselläkin säällä, sillä valtavat lehmukset varjostavat mukavasti.

Vähätori on tori Turussa vanhan pääkirjaston edustalla. Vähätori sisältyi jo Turun palon jälkeen laadittuun Engelin asemakaavaan vuodelta 1828 nimellä Trekantiga torg. Tori kunnostettiin pihakatutyyppiseksi oleskelutilaksi vuosina 2009-2010.

Tummat pilvet vyöryivät mereltä kohti Turkua. Sade-ennuste oli vahvasti toteutumassa ja suuntasin kulkuni kohti autoa.

Näkymä Aninkaistenkadulta, Tuomiokirkkosillalta kohti Itäistä Rantakatua.

Tuomiokirkon ympäristössä on lukuisia hienoja, vanhoja, Engelin suunnittelemia rakennuksia.

Tehokkaan kaupunkikierroksen jälkeen palasin kohti Tuomiokirkkoa ja sen toiselle puolelle jätettyä autoa. Raskaat pisarat ropisivat jo avaamaani sateenvarjoon. Lämmintä sentään riitti, joten siinä mielessä sade ei vielä kovin paljon haitannut.

Viherlassila

Viherlassilassa piti käydä jo kesäkuisella Rauma-reissulla, mutta silloin aika ei enää antanut myöten. Nyt siis uusi yritys. Kohti puutarhamyymälää ajaessani sade vain lisääntyi, mutta sinnikkäästi pysäköin autoni ja kävelin sateenvarjoni kanssa kasveja katselemaan.

Vettä tuli aivan tajuttomalla voimalla, eikä sateenvarjosta ollut kameran suojelijaksi. Oli siis tyydyttävä kävelemään myymälän ulkoalueelle rakennettujen katosten suojassa. Sieltä yritin tähtäillä kameran kanssa sinne tänne edes jotain muistoja käynnistä itselleni saadakseni.

Viherlassila on kyllä käymisen arvoinen paikka, vaikka sieltä ei mitään ostaisikaan. Kasvit on laitettu esille näyttävästi ja selkeästi. Kasvialueita on myös elävöitetty myynnissä olevilla kaarilla, patsailla ja kalusteilla. Tähän suuntaan voisivat monet muutkin puutarhamyymälät esittelyalueitaan suunnitella ja rakentaa.

Sade nyt vain lannisti minut totaalisesti. Hiukan yritin katsella perennoja ja ruusupensaita, mutta ajatus likomärkien purkkien kantamisesta sateenvarjoa pään päällä pitäen ei vain houkutellut. Sisältä ostin muutaman siemenpussin ja lähdin kohti autoa. Olisin toki toivonut sään suosivan, jotta olisin voinut ottaa enemmän ja toisenlaisia kuvia ja tehdä ostoksia. Ainahan voin tehdän toisen reissun. Nyt, kun reittikin on opeteltu.

Viime aikoina Viherlassilasta on ollut kaksikin postausta, joten laitan linkit niihin, jotta pääsette herkuttelemaan puutarhamyymälän tarjonnalla. Toinen postaus on Suvikummun Marjalla Kissanruokaa ja toinen Mielen Lumoa -blogin Puutarhamyymäläpällistelyä.  

Viherlassiltasta en suinkaan suunnannut kotia kohti, vaan sadetta pitämään kauppakeskus Skanssiin. Siitä ei sen enempää, sillä samanlaisia kauppakeskuksia alkaa olla ihan joka nurkalla. Kun sade vähän taukosi, ajoin Skanssin lähellä sijaitsevaan Kauppilan puutarhaan. Enpä sielläkään ilman sateenvarjoa pärjännyt, joten kuvia ei ole. Sen sijaan joitakin ostoksia tuli tehtyä. Ei kuitenkaan kuvissa näkyviä patsaita. Niitä kuvasin Viherlassilassa.

Poika oli vihdoin saanut Turku-kierroksensa ja -tehtävänsä hoidettua, joten palasin treffipaikalle. Kävimme vielä ennen kotiinlähtöä syömässä Puutorin läheisyydessä sijainneessa kiinalaisessa ravintolassa. Kokemus oli varsin autenttinen, sillä meidän lisäksemme pieneen ravintolaan tuli jatkuvalla syötöllä uusia ja uusia kiinalaisia syömään. Kun yksi porukka lähti, toinen oli jo ovella tulossa.

Kotimatka sujuikin enemmän tai vähemmän harmaissa ja sateisissa olosuhteissa. Auton katto ei kuitenkaan vuoda ja seura oli mitä parhainta. Oli taas kiva reissu Pojan kanssa. Kummasti tuollaisen päiväreissun puitteissa pystyy uutta ja mielenkiintoista näkemään. Ihan on, kuin olisi ulkomailla käynyt.