William Shakespearen kirjoittamassa tragediassa Tanskan prinssi Hamlet kysyy monologissaan "Ollako vai eikö, siinä pulma". Tämä yksinpuhelu on länsimaisen kulttuurin eräs siteeratuimmista kohtauksista tilanteissa, joissa ollaan peruskysymysten ja vaikeiden ratkaisujen äärellä.
Omassa elämässäni olemassaolon peruskysymykset eivät ole liikahtaneet suuresti puoleen eikä toiseen. Vaikeita ratkaisujakaan ei ole tehtävänä. Tai ei sellaisia, joihin voisin merkittävästi itse vaikuttaa. Olen vain kadottanut motivaation lähes kaikkeen. Sisimpääni on muodostunut tulppa, jumi, pysähtyneisyys, näköalattomuus. Miksi sitä sitten kutsunkaan, mutta eteenpäin en pääse. Seison kuin sementtiin valettuna.
Arki pyörii tavalliseen tapaan. Työt teen, kuten pitääkin. Valmistan ruokaa, pesen pyykit, siivoan, hiekoitan pihaa, kolaan lunta, ruokin pikkulintuja. Viikossa tuntuu olevan maanantai ja heti perään perjantai. Aamua seuraa ilta. Mihin katosivat muut viikonpäivät? Mihin katosivat päivän tunnit? Missä värit, valo, lämpö? Tai ilo ja nauru, innostus, usko tulevaisuuteen?
En ole kirjoittanut mitään blogiin kahteen viikkoon. Sanat eivät solju aivoistani näppäimistöön kautta näytölle. Kymmenen sormea tanssii kirjaimia etsien ainuttakaan painallusta tekemättä. Olen törmännyt konkreettisesti valkoisen paperin kammoon. Tai valkoisesta sivusta lienee tällaisessa blogikirjoittamisessa kyse?
Pitääkseni blogituntumaa vireillä, käyn lukemassa teidän juttujanne. Monia sanoja haluaisin jättää kommentiksi, mutta sinne ne jäävät otsalohkooni muhimaan haihtuakseen kadoksiin.
Ilokseni huomasin, että pitkään hiljaisena olleet Kivipellon Saila, Suvikumpu ja Marian koti ja puutarha ovat jälleen aktivoituneet blogimaailmassa. Heitä kaikkia olen kaivannut, kuten varmasti muutkin. Ehkei minuakaan ihan heti unohdeta, jos en saa kaikenkattavaa jumiani nujerrettua.
Jos viikonpäivät ja kellon viisarit rientävät vauhdilla eteenpäin, tämä talvi sen sijaan junnaa paikallaan. Käykö joku salaa vääntämässä kalenterin takaisin tammikuun alkuun heti helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen? Pakkasta, lunta, lunta, pakkasta, lunta ja pakkasta. Kuin ärsykkeeksi muutama leudompi päivä, jotta sekaan saadaan jäätiköitä kadut ja polut pullolleen.
 |
| Kevään ensimmäinen koulittu kelloköynnös. |
No niin, eiköhän ruikutus tältä erää riitä. Olen minä saanut saamattomuuden viittaa ravistettua niinkin paljon, että laitoin jo toisenkin erän siemeniä multaan. Varmuuden vuoksi kylvin lisää kelloköynnöksiä ja Zazu-paprikaa sekä keijunmekkoa.
Tammikuun kylvöksestä California Wonder -paprikat itivät hyvin. Zazuista vain yksi ainokainen. Kelloköynnöksistä kolme jo koulin, muut ovat vasta koukkuja mullan pinnalla. Keijunmekot miettivät ja miettivät. Nyt muutama on mullan pinnassa.
Päiviin on tullut mukavasti pituutta ja tulee jatkuvasti lisää. Iltapäivälehdet ennustavat keväästä tulevan pitkä ja kolea. Ilmatieteenlaitoksen pitkän ennusteen seurannasta löysin seuraavan arvion:
"Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) mukaan helmikuun 2024 alussa julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan maaliskuusta toukokuuhun ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla on odotettavissa keskimäärin seuraavaa:
Lämpötila
Jakson keskilämpötilassa ei ole nähtävissä poikkeamaa suuntaan tai toiseen.
Sademäärä
Jakson sademäärä on laajalti lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Maan itäosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi paikoin sataa hieman keskimääräistä enemmän."
Kohti heräämisiä siis; niin minun itseni kuin luonnonkin.
Ikävä kuulla ettei mikään oikein innosta. Toivottavasti etenevä kevät saa sinutkin innostumaan taas bloggailuun ja kaikkeen muuhun ihanaan mitä kevään myötä saamme kokea <3
VastaaPoistaKiitos Kristiina K! Yleensä olen selvinnyt talvista kohtuullisen hyvin, mutta ilmeisesti maailman tilanne aiheuttaa nyt liikaa ylimääräistä ahdistusta. Koitan pysyä kiinni arjessa ja luottaa siihen, että lähestyvä kevät luo uutta intoa.
PoistaMinä jo mietin, että sinun kannattaa hankkia kissanpentu tai koiranpentu, niin jopa rupeaa ilo kuplimaan mielessä.
VastaaPoistaTämä valon lisääntyminen tuottaa riemua suorastaan ja siellähän jo kylvökset kukoistavat (enkulinkäsityöt)
Kissan- tai koiranpentu on kaunis ajatus. Juuri nyt lemmikin ottaminen ei ole päällimmäisenä, kun eilen olin eläinlääkärissä jättämässä jäähyväiset veljenvaimon Roope-kissan viimeiselle matkalle.
PoistaTerhakka kelloköynnös kieltämättä tuottaa suurta iloa.
Tunnistan monet kuvaamasi tunteet ja ajatukset pimeästä syksystä, varsinkin kun siinä oli mukana surua anopin kuoleman johdosta ja koirahuolia. Ei kyllä saanut mitään kirjoitettua, eikä mielenkiintoa ollut avata tietokonetta. Onneksi nyt on taas mieli kääntynyt valoon päin ja ajatukset jotenkin avautuneet jumista.
VastaaPoistaToivon, että sinullakin tilanne helpottuisi ja mielentila avautuisi solmuista. Itse koen tarvitsevani perusarjessa aina jotain innostavaa suunnittelua tai projektia. Jotain mitä kohti mennä. Väkisin ei voi kuitenkaan pakertaa innostusta esiin.
Toivon, että päivän jatkuminen kevättä kohti auttaisi.
Emme todellakaan unohda sinua ja kirjoitat kun jaksat.
Meillä on aika samassa vaiheessa esikasvatukset :).
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!
Kiitos Päivi kauniista sanoistasi! Uskaltauduin kirjoittamaan jumistani, koska uskon monella muulla olleen nyt tai joskus aiemmin samanlaisia kokemuksia. Ehkä joku hiljaisuudessa saa minun kokemastani voimaa. Puutarhablogeissa on aina ollut hieno yhteishenki ja vertaisuutta kasviasioiden lisäksi myös laajemmin. Solmut avautuvat ajallaan. Olen vain kovin kärsimätön itseni suhteen, enkä millään jaksaisi odottaa. Laitoin sentään lisää siemeniä multaan. Jospa ne valoa kohti noustessaan kiskovat minutkin ulos jumistani.
PoistaHauskaa laskiaistiistaita sinulle!
Niinpä on täälläkin samoja tunteita, väsyttää jatkuva pakkanen tai/ja liukkaus vuoronperään. Ite en jaksais edes tehdä ruokaa, ei tunnu tekevän mieli mitään...eilen koetin leipoa pullia laskiaspulliksi. Pieleen meni, hiiva ei sitten yhtään kohottanut taikinaa. Jotenkin ei tullut edes mieleen että voisi ostaa valmiit pullat.
VastaaPoistaKoko alkuvuoden viime vuodesta asti koko ajan vaan vaaleja, vaaleja. No nyt ne on ohi, vaikka muuta positiivista en näe.
Läppärin avaaminenkin on ollut vaikeaa, vaikka olen koettanut kuvia siirtää kännykästä pois, kun sekin nillittää täyttymistä vähän väliä.
Jotenkin vaan raahautuu aamusta iltaan, päivästä toiseen, liikkua pitäisi, vaikka jäätyy ulkona.
Sinulla on sentään jo taimia kasvamassa uuteen kesään. Minä vasta ostin yhden pussin tomaatin siemeniä. Ei ole vielä taimimultaakaan.
Lohduttaa kyllä kun kerrot päivistäsi, jospa nämäkin lumet jonakin aikana alkaa sulaa ja keväinen lämpö lisääntyä.
Kiitos Emilie! Jaksamattomuudesta kannattaa puhua muille. Kuvittelemme, että kaikilla muilla elämä on pelkkää päivänpaistetta, mutta ei se niin ole. Jokaisen elämässä on vastoinkäymisiä ja selittämättömiä alakulon jaksoja. Monet eivät vain kerro niistä. Uutiset ovat jatkuvasti täynnä ikäviä asioita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ihme olisi, jos sellainen ei saisi mieltä apeaksi.
PoistaArkiset ja pienet vastoinkäymiset muuttuvat kasaantuessaan suuriksi. Nousematon hiiva ei yksinään haittaisi, mutta jos samanaikaisesti kännykäkin nillittää, se voi olla viimeinen pisara.
Kevät tulee takuuvarmasti. Ja tuo tullessaan valoa ja lämpöä. Koitetaan kahlata näiden kylmien talvipäivien yli kohti iloisempia päiviä. Eiköhän ne jumit vähitellen avaudu.
Voimia jumiin! Jotenkin voisi kuvitella, että kevään myötä vireys nousee. Toivotaan näin! Tämä talvi on kestänyt niin kovin kauan ja kaikki tuntuu pysähtyneeltä. Sitten, kun tulee aurinkoinen ja lauha päivä ja puro jossakin solisee, uskoisin sen saavan sinuun eloa.
VastaaPoistaMinullakin on vähän sellainen vaihe, että ei juuri muuta tekisi mieli kuin paeta todellisuutta äänikirjan pariin ja kutoa. Toissa viikon lauhemman kelin myötä innostuin veivaamaan yhden vanhan halkolaatikon tähän keittiööni, toisin sanoen innostuin sisustamaan. Jotenkin tuli hirveä energiapiikki, mutta kun pakkanen taas sittemmin kiristyi, jähmetyin itsekin.
Aina ei tarvitse olla tehokas. Möllötyskaudet ovat varmaan osa elämää, vaikka nykypäivänä tuntuu siltä, että koko maailma ympärillä painelee niin vinhaa vauhtia ja saa kaikkea aikaan, mistä tulee paineita itsellekin. Meille suomalaisille lienee kumminkin aika luonnollista jähmettyä talvipesään horrostamaan.
Kiitos Saila! Kokemuksesta tiedän jumien avautuvan. Olen vain liian kärsimätön antamaan itselleni aikaa. Voisin hyvin kuvitella kiertyväni karhun lailla talvipesään, mutta luultavasti havahtuisin vähän väliä tarkastamaan, etten vain ole jäänyt jostain kivasta paitsi. Tämä jumi ei sentään ole vienyt intoa lukemiseen eikä käsitöihinkään. Olkoon lukeminen sitten pakoa todellisuudesta, mutta ainakin kirjat on miellyttävä tapa paeta.
PoistaHalkolaatikkosisustuksesi kuulostaa hauskalta ja niin sinun näköiseltä toiminnalta. Olemme tottuneet lukemaan blogistasi kaikkea kasveihin liittyvää, etkä vasarahommiakaan pelkää. Sisustaminen on harvinaisempi asia. Halkolaatikko tekee siitä sitäkin uniikimman asian.
Kevään edistyminen auttaa tämän jumin avautumisessa. Kunhan se hiivatin kevät nyt tulisi...
Nuo kaksi kuvaasi - valtavat auratut lumikasat talon edessä ja läpijäinen polku tai tie!!! Jo pelkistä kuvista tulee niin lannistettu olo. Sieluparka ei oikein kestä näin rankkaa talvea. Ja takaraivossa vielä pelko tulevista samanlaisista tai vielä pahemmista talvista. Miten selviämme?!
VastaaPoistaOlen kiintynyt Areenasta löytyvään La Promesa -sarjaan. Katsoin kauden 2 ensimmäisen jakson tänä aamuna, jossa murtuneelle markiisille kerrotaan tarina kuninkaasta. Vanha viisas ihminen antoi kuninkaalle viestilapun, jossa sanottiin "Tämäkin menee ohi". Sen viestin lukemisen avulla kuningas selvisikin eräästä tosi pahasta paikasta. Mutta ilon ollessa ylimmillään vanhus muistutti, että se viesti pitää lukea nytkin.
Niinpä, kumpa muistaisimmekin, että elämä nyt vain on tällaista.
Mutta hitto soikoon kyllä tämäkin talvi saisi alkaa olla jo ohi!
Näen nuo karmeat auratut lumikasat joka ikinen päivä ja mietin, sulavatko edes juhannukseen mennessä. Varmaan sulavat, mutta lievää uskonpuute niitä katsellessa valtaa mielen. Tämä talvi on ollut jotenkin poikkeuksellisen raskas, mitä selittänee maailman tapahtumat.
PoistaTarinaasi lukiessani tuumasin, että kirjoitankin itselleni samanlaisen viestilapun. Kunnes etenin tekstissä; en taidakaan tehdä moista viestilappua. Kaikki menee ohi, myös ilo. Parempi sittenkin iloita täysillä lukematta ilon lyhykäisyydestä.
Totta, elämä nyt on vain tällaista. Vaihtelevaa suuntaan jos toiseenkin. Taidan sittenkin kirjoittaa itselleni viestilapun "Tämäkin menee ohi" ja lukea sen joka aamu.
Yhdyn viimeiseen lauseeseesi ja kiitän ilahduttavasta kommentistasi!
Voi kun samaistuttavia ajatuksia! Hankalissa vaiheissa pientä lohtua voi tuoda tietoisuus, että joku muukin saattaa syystä tai toisesta olla juuri nyt jonkinlaisessa oman elämänsä allikossa. Tulppa kuvaa hyvin tunnetta, kun mikään ei innosta eikä mistään saa kiinni. Ja usein helpottaa, kun vähän rutisee ääneen, se ei ole ollenkaan pahasta!
VastaaPoistaIhana kuulla, että joku on kaivannut blogiani, se on ollut jo vuosia lähes täydellisen hiljainen. Juuri nyt tuntuu, että odotan kevättä ja puutarhatöitä enemmän kuin aikoihin. Vanhoja juttuja lukiessani olen ihmetellyt, mihin se innostus jossain kohtaa katosi. Tai ei se kokonaan kadonnut missään vaiheessa, varsinkaan innostus puutarhaan. Ehkä sitä väsyi omiin juttuihin ja paineeseen olla aktiivinen ja vuorovaikutteinen. Armollisuuden ja itsemyötätunnon taitoa olen joutunut muutenkin opettelemaan elämän eri asioissa, on enemmän kuin ok olla välillä uupunut, kyllästynyt ja tyhjä. Ehkä vain tällä tavoin syntyy tilaa uudelle.
Kiitos Maria! Siitäkin huolimatta, että seuraamieni blogien tuoreista julkaisusta tulee ilmoitus, tapaan käydä välillä katsomassa, olisiko "nukahtanut blogi" herännyt. Sinäkin olet blogannut jo niin pitkään, että hiljaisuutesi huomattiin.
PoistaOlen kanssasi samaa mieltä siitä, että vaikeitakin asioita on hyvä sanoa ääneen. Sanoiksi pukeminen laittaa asioita järjestykseen ja lisäksi siten huomaa, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa.
En koe puutarhainnostukseni kadonneen. Vallitseva aloitekyvyttömyys saa pikemminkin pelkäämään, etten ajan koittaessa jaksa tarttua tavalliseen tapaan puutarhatöihin. Perfektionistina vaadin itseltäni paljon, mutta toisaalta myös nautin tekemisestä ja aikaansaannoksistani. Kyllä, armollisuutta ja itsemyötätuntoa tulisi minunkin opetella. Ikuisuuskysymys, johon törmään kerta toisensa jälkeen.
Täällä blogistaniassa on uskomattoman hienoja ihmisiä. Nämä kommentit ovat tuoneet uusia näkökulmia mietittäväksi jumiongelmassani. Ja positiivista virettä, mistä iloisena kiitän sinuakin.
Voi, jospa lumien sulaminen ja aurinko saisi mielesi piristymään.
VastaaPoistaIhan samanlaista jumittumista on minullakin ollut, pakolliset kotityöt on tehty ja kissat ruokittu, mutta kaikenlainen innostus on ollut hukassa. Oikeastaan jo viime keväästä lähtien. Osittain se varmasti on johtunut siitäkin, että mieheni jäi runsas vuosi sitten eläkkeelle ja kyllä se aina kotirutiineja muuttaa, kun toinenkin on ison osan ajasta kotona, varsinkin kun työelämässä ollessaan häntä ei juuri kotona näkynyt ja silloin oli myös työmatkoilla pitkiäkin aikoja yhteen menoon.
Hän tietysti keksi heti itselleen jos jonkinlaisia harrastuksia kodin ulkopuolelta ja käy aina välillä kaupungilla syömässä entisten työkaveriensa kanssa.
Se toisen aktiivisuuskin jotenkin turhauttaa kun itse olen vaan kotona. Mikään ei tietenkään estäisi minuakin lähtemästä harrastuksiin, mutta kun ei vaan ole huvittanut.
Minulla on taitanut olla enemmän sopeutumista hänen eläkkeelle jäämiseensä kuin hänellä itsellään!
Nyt kuitenkin olen jo vähän piristynyt ja tehnyt kesäsuunnitelmiakin.
Tämä blogin pariin palaaminen tuntuu siltä, kuin palaisi tapaamaan vanhoja ystäviä. Ihan selvästi alkaa innostua muistakin asioista.
Eiköhän me tästä kevääksi piristytä!
Kiitos Marja! Uskon lujasti, että kevään edistyminen piristää ja herättää. Kummasti jo terhakkaat kelloköynnökset saavat ajattelemaan, ettei tämäkään talvi kestä iäisyyksiä.
PoistaMonessa parisuhteessa eläkkeelle siirtyminen on kriisin paikka. Meillä mies vaihtoi vuosia sitten palkkatyön yrittäjyyteen, jolloin toimiston sijaitessa kotona hän myös oli enemmän läsnä. Meni hetki uusiin rutiineihin tottuessa, mutta yllättävän nopeasti se hoitui. Ymmärrän hyvin, että sinulla omaan tilaan tottuneena sopeutuminen vaatii aikansa. Kuulostaa kivalta, että miehelläsi on harrastuksia ja ystäviä. Ajattele, jos hän olisi kaiken aikaa vaatimassa huomiota ja seuraa. Se olisi kuin paluuta menneisiin pikkulapsiaikoihin.
Tiedän sinun olevan myös Instassa, jota en itse aktiivisesti seuraa. Ruudun ääressä tulee muutenkin istuttua riittävästi, joten rajallinen määrä kanavia riittää. Minusta on hienoa, että olet palannut blogimaailmaan. Ehdin jo kaivata ipeita kuviasi, kivoja käsitöitä ja herkullisia ruokia kasvi- ja kissa-asioista puhumattakaan.
Kyllä tästä piristytään, joukolla!
Niin tuttua ja se oli kohdallani yksi syy jäädä talviunille, joka kesti muutaman vuoden. Kaikkea vain tapahtui - usein minusta riippumattomistakin syistä, kuivuin ihan tyhjiin, yritin olla aktiivinen, auttavainen ja vaikka mitä... Sitten tuli ikävä, ikävä tänne juuri sinuakin, kävin katsomassa blogiasi, muidenkin blogeja, halusin taas kirjoittaa, halusin oman pienen päiväkirjan puutarhasta ja käsitöistä, heräsin hiljalleen - hyvin hiljalleen, etten taas tyhjentyisi.
VastaaPoistaTällainen tunne on ihan normaalia, se voi kestää päivän, hetken, viikon, vuoden...mutta sitten on aika herätä ja huomata, että päivä on pidentynyt, vesi tippuu räystäistä, lumi katoaa jonnekin ja tulee kevät, se kevään henki antaa taas voimia!
Toivon sinullekin voimia ja iloa arkeen, hetkeen ja kuten Maria kirjoitti - armollisuus itseä kohtaan on hyvin tärkeää! Oli todella ihana kuulla että olit kaivannut minua, niin minäkin sinua! Etähalit sinulle!
Kiitos Saila, kiitos ihanasta kortista, joka kirvoitti kyyneleet silmiini!
PoistaHarvoin mikään yksittäinen asia katkaisee kamelin selkää. Usein siihen tarvitaan lukuisia pieniä vastoinkäymisiä ja silloin valmiiksi väsynyt ihminen uupuu. Kun tarpeeksi pitkään on sivuraiteilla, voi paluusta muodostua liian vaikea.
Täällä blogistaniassa ei useinkaan pääse kovin hyvin "katsomaan" kirjoittajan todelliseen elämään. Emme siis tiedä, mitä tapahtuu, ellei ihminen anna mitään viitteitä. Kun on joidenkin blogeja seurannut vuosia, syntyy kaikesta huolimatta jonkinlainen side. Kun aktiivinen blogi vaikenee, se on yllätys ja se saa mielessään pohtimaan kummallisiakin syitä.
Olen iloinen, että palasit. Toivottavasti askellat hiljalleen, ettet tyhjenisi uudelleen. Olemme täällä omasta halustamme, emme muita miellyttääksemme. Osaisimmekohan muistaa sen? Minäkin.
Otan halisi vastaan ja lähetän sinulle oikein tuhdit halaukset!
"Aamua seuraa ilta. Mihin katosivat muut viikonpäivät? Mihin katosivat päivän tunnit? Missä värit, valo, lämpö? Tai ilo ja nauru, innostus, usko tulevaisuuteen?"
VastaaPoistaVoin niin samaistua tähän. En tiedä mikä on mutta olo on kuin olisi vähän hukassa. Valoisampaa kevättä sinulle. Blogin voi antaa rauhassa uinua, jos siltä tuntuu. ❤️
Kiitos Maarit!
PoistaKyllä, kuin olisi hukassa, kadoksissa. Omalla kohdallani vaikuttavia asioita on monia, eikä vähiten ahdistava maailman tilanne.
Blogin kirjoittaminen on ollut minulle usein oivallinen tapa purkaa turhautumista ja aiempia jumeja. Siksi tuntuukin vaikealta, kun sanat ovat olleet hukassa.
Löydetään tulevaisuudenusko uudelleen, ennenmmin tai myöhemmin.
Toivottavasti jaksat julkaista hienoja kuviasi meidän kaikkien iloksi.
Hienoa, että kuitenkin jaksoit jakaa tunteesi tänne blogiin. Monesti tunteiden sanoittaminen antaa niihin vähän etäisyyttä niin, ettei niiden alle tarvitse nääntyä. Toivon, että lisääntyvä valo ja kevään odotus antaa sinulle uutta virtaa, vaikka tuo tempoileva sää meitä harmittaakin. Kevät tulee ja uusi elämä alkaa.
VastaaPoistaKiitos Puikoillanikin! Pitkään mietin, uskallanko kaataa jumiongelmani teille lukijoille. Kokemuksesta tiedän, että kirjoittaessa tulee samalla järjesteltyä ajatuksia. Ja omista jumeista kertomalla voi myös helpottaa jonkun toisen oloa.
PoistaOdotan kovasti talven vaihtumista kevääseen. Tiedän, se tulee ja ihan varmasti auttaa aukaisemaan jumini.
Näkyy jumittavan siellä ja täällä. Ei hätää, kohta jumi hellittää. Vanha tietää!
VastaaPoistaKiitos! Vanhaan voi aina luottaa.
PoistaMinä olen ihmetellyt että mitä on tapahtunut . Samoilla linjoilla mennään koskaan en ole kokenut näin kauheaa talvea ja kolmea kuukautta elämässäni. Syyt on henkilökohtaisia minun elämääni koskien mutta katsotaan miten tästä eteenpäin.
VastaaPoistaToivotan sinulle kevään myötä lempeitä kevään tuulia .
Voi Nila, toivottavasti elämässäsi ei ole tapahtunut mitään peruuttamattoman vaikeaa. Talvi on ollut pitkä ja raskas, mutta kohdallani se ei ole ainoa alakulon aiheuttaja. Kuormitusta on ollut muutenkin. Aika on yleensä taitava tohtori. Luotetaan siihen nytkin.
PoistaHalauksia ja valoisampia hetkiä toivottaen!
Elämässä tulee aina välillä vastaan kausia, jolloin ei vain "lähde". Onneksi ne menevät aikanaan ohi. Itselleni loka-marraskuu ovat joka ikinen vuosi yhtä harmaata mössöä myös pään sisäisesti, joskus myös joulu- ja tammikuukin menevät samassa mielentilassa. Jonain talvena taisi mennä peräti maaliskuulle saakka ennen kuin tuli enemmän intoa mihinkään ja se jos mikä tuntui raskaalta. Tuossa aiemmin Anna laittoikin jo kommenttia La Promesan uuden kauden aloitusjaksosta. Täällä on toinen kyseiseen sarjaan koukkuun jäänyt ja täytyy myöntää, että itseenikin kolahti se "Tämäkin menee ohi" -lausahdus. Sen kun muistaisi aina ja oppisi vielä hyväksymäänkin, niin saattaisivat rankimmat aallonpohjat vähän keventyä.
VastaaPoistaTänä talvena pakkasta ja lumenluontia on saatu kokea ihan riittämiin ja niin ikävältä kuin kalenterissa näkyvä totuus näyttääkin, niin ainakin meillä saa varautua siihen, että samanlaista säätä voi jatkua vielä 1,5 kuukautta eikä maata ala näkyä parhaassakaan tapauksessa ennen huhtikuun alkua. Tukevasti routainen maa ei sulata kinoksia altapäin, joten hyvin todennäköisesti ensimmäiset piipotkaan eivät uskalla edes versonkärkeä näyttää ennen huhtikuun loppua. Sen verran kauniisti aurinko kuitenkin nyt täällä paistaa ja on nostanut lämpötilaa viime päivien -30 asteesta -14 asteeseen, että olen itse oikein valoisalla mielellä. Niinpä annan sinulle nyt poikkeusluvan iloita täydestä sydämestä siitä, että siellä etelässä ollaan varmasti monta viikkoa meitä edellä ja päästään piippojahtiin alta aikayksikön. Se jos mikä piristää mieltä ja saa virtaa riittämään aamuvarhaisesta iltamyöhään.
Kiitos Minna! Annan kommentissa mainittu "Tämäkin menee ohi" on vallan mainio lausahdus. Siitäkin huolimatta, että se toimii myös positiivisen tilan torppaajana. Aallonpohjista on todellakin matka ylöspäin, kunhan jaksaa siellä mudassa toivoaan menettämättä aikansa tarpoa. Minulle pelkästään pitkäksi venähtänyt talvi ei ole ainoa syy jumittumiseen, mutta ilman muuta sillä on ollut osansa.
PoistaAi siellä paistaa aurinko! Täällä kova tuuli pyörittää lunta maasta samalla kun taivaalta tulee lisää. Kuuden asteen pakkanen tuntuu sitäkin kylmemmältä. 45 sentin lumikinos kasvanee taas lisää, eikä keväästä ole kummempia merkkejä.
Nyt on paras laittaa mielikuvitus liikkeelle. Ehkä menen omppupuun alle mahalleni makaamaan ja tuijotan intensiivisesti lumikellojen istutuspaikkaa. Jos ne vaikka katseen voimalla tulevat lumen alta esiin.
Usein kevät on yllättänyt. Kun aurinko pääsee vapaasti valloilleen, lumi saa kyytiä ja mustarastaat ryhtyvät laulamaan. Toivon niin käyvän sinunkin pihallasi jo hyvissä ajoin ennen huhtikuuta.
Voi, ehdinkin jo ihmetellä, kun sinusta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Uskon, että kevät ja auringonpaiste saa sinut taas pian piristymään ennalleen.
VastaaPoistaLämpöisin halauksin. ❤️
Kiitos Kruunuvuokko halauksista! Hyvää Ystävänpäivää sinulle.
PoistaKyllä elämä tästä taas urkenee.
En ihmettele poissaoloasi, sillä olen itsekin ollut totaalisen poissa täältä muutaman viikon. Ei jaksa innostua, ei vastailla toisten kirjoituksiin... puutarha-ajatuksetkin loistavat poissaolollaan. Tämä varmasti kuuluu elämän kulkuun, aina ei huvita, joskus tutut asiat ovat liian arkipäiväisiä, että niitä viitsisi maailmalle hehkuttaa. Mutta eiköhän tästä kevättä kohden mekin piristytä ja innostuta! Tsemppiä sinulle ja myöhästyneet ystävänpäiväterveiset! <3
VastaaPoistaArvelinkin, etten ole jumini kanssa yksin. Sitä on minulla esiintynyt aiemminkin ja varmasti törmään siihen tulevaisuudessa. Pysähtyneisyyden raskautta lisää se, ettei voi noin vain päättää sen loppumisesta. Kukaan ei ole tahallisesti alakuloinen. Aina siihen on joku syy. Ei auta tippaakaan neuvoa ottamaan itseään niskasta kiinni.
PoistaTällä kertaa jumista kirjoittaminen ja muiden kanssa siitä keskusteleminen tuntuu avaavan lukkoja. Sulamista tapahtuu niin sisimmässäni kuin pian myös pihamaalla. Eli parempaan ollaan menossa.
Muista, etten sinua unohda, vaikka tarvitsisit voimien keräämiseen enemmänkin aikaa. Hyvää Ystävänpäivää sinulle vähän myöhässä, olkoon ystävänpäivä vuoden jokaisena päivänä.
Seison kuin sementtiin valettuna...
VastaaPoistaIhailen sanailuasi, sanavalintoja - yhdistelyäsi.... ne antavat paljon...
ne voimaannuttavat, kun omat sanat on (tyypillisesti) sekaisin.
Toivon, että sanoillasi on voimaannuttava ja semenetistä irrottava voima itsellesikin.... nyt kun ne sanat on kirjoitettu ja paperi ei ole enää valkoinen.
Minä tuppaan upota pohjjamutiin...
rämpinyt ja räpeltänyt itseni liaten liki pintaakin silloin tällöin...
tieto lisää tuskaa... ja onko kaikenmaailman uutiset edes "TIETOA!"
Kokenut omakseni enemmän sivistymättömän ja aikaansa seuraamattoman tavan... ummikkona ujutan arkeeni aikaa asioille/ihmisille joista eniten nautin ja tunnen voimaantuvani. Itsellesi iloisia/mielekkäitä ajatuksia, suunnitelmia, siemeniä ja kinosten alta sulavaa puutarhaa toivotellen Reppana Repolainen
Kiitos Repolainen! Etkä todellakaan ole mikään Reppana vaan raikas tuulahdus Repolaisten perheestä.
PoistaJumikeskustelu tuntuu avaavan lukkoja ja pilkkovan sementtiä ympäriltäni. Paperille on jo jokunen sana syntynyt, joten enää se ei valkoisuudellaan häikäise.
Kaikenmaailman uutiset eivät välttämättä ole tietoa. Eikä kaikkea tietoa tarvitse itseensä imeä ja kantaa koko maailman tuskaa omilla hartioillaan. Siinäpä minulle opin paikka.
Ihan pian ei puutarha lumen alta pilkota, mutta suunta on kyllä oikea.
Iloisia sivistymättömien tapojen parissa puuhailuja sinulle!
Aina ei vana jaksa tai huvita, se kuuluu elämään❤️ Silloin kuuluu kerätä voimia ja selviytyä just niistä pakollisista arjen rutiineista. Pian tulee taas se aika kun innostutaan jokaisesta uudesta puhjenneesta kukkasesta puutarhoissamme💚 Ihan pian alkaa maaliskuu ja huhtikuussa lumet viimeistään sulavat pois. Niin on aina tapahtunut ennenkin.
VastaaPoistaKiitos Minna! Elämän ei todellakaan tarvitse olla jatkuvaa suorittamista ja tukka putkella menemistä. Sen kun muistaisi, niin paremmin välttäisi jumijaksot. Olo on jo selvästi parempi ja toiveet tulevasta keväästä ja kesästä palautuvat.
Poista