| Lumikellot Huvitus-omenan alla 17.3.2026 |
Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna laittoi jälleen jo perinteeksi muodostuneen Koska kukkii -haasteen liikkeelle. Tämä on joka vuosi yhtä hauska ja yhtä vaikea haaste toteutettavaksi. Kiitos Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päiville haastamisesta ja Minnalle haasteen alulle laittamisesta.
| Alapiha 17.3.2026 |
Äkkipäätä voisi ajatella, että mikäs vaikeus siinä ennustamisessa piilee, kun samoja kasveja on joka kevät omassa pihassa katsellut? Vuodet vaan ovat niin kovin erilaisia. Tänä keväänä lumi on sulanut yllättävän nopeasti. Pakkaset loppuivat kuin seinään ja tilalle tuli plussa-asteita, auringonpaistetta ja joitakin vesisateitakin. Maassa on edelleen jonkin verran routaa, mutta ei lainkaan sellaisiin syvyyksiin, mitä kahden kuukauden pakkasjakso antaisi ymmärtää.
| Taitaa palloesikkokin heräillä 17.3.2026 |
Tänä keväänä valitsin arvuuteltaviksi seuraavat:
Iris ret. 'Purple Hill' - Kevätkurjenmiekka, kukkii 5.4.
Helleborus spp. 'Anna's Red' - Kirjavalehtinen jouluruusu, 19.4.
Prunus 'Accolade - Koristekirsikka Kevätsuudelma 30.4.
Nämä kukkimisajat heitin ns. lonkalta. Kevätkurjenmiekkojen kärjet kurkistavat jo mullasta. Jouluruususta on uusia lehtirullia noussut mullan pintaan. Kevätsuudelman silmuja en ole muistanut edes tutkia.
| Iris ret. 'Purple Hill' 11.4.25 |
Purppuranvioletin kevätkurjenmeikka 'Purple Hill'n olen istuttanut syksyllä 2020. Se asustaa naapurin aidan vierustan Ruusupenkissä. Ehkä se on matalaksi kasviksi vähän liian takana. Varhaisena kevätkukkijana kevätkurjenmiekka näkyy kyllä hyvin, etenkin kun muut kasvit eivät ole vielä kasvaneet korkeutta ja leveyttä peittääkseen tämän herkun katselijan silmistä.
| Helleborus 'Annas Red' 17.4.25 |
Kirjavalehtisen jouluruusu 'Anna´s Red'in tilasin nettikaupasta ja istutin pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin alkukesästä 2023. Se on kukkinut kiitettävästi yksinkertaisin viininpunaisin kukin joka kesä. Tämän jouluruusun marmorikuvioiset lehdetkin näyttävät etenkin nuorina enemmän viininpunaisilta kuin vihreiltä.
| Helleborus 'Annas Red' 15.4.25 |
| Kirsikka 'Accolade' 23.4.25 |
Meillä oli vuosia sitten yksi hedelmiä tuottava kirsikkapuu, jonka kova talvi vei mennessään. Sitten kuluikin monta vuotta, kunnes ihastuin näkemääni koristekirsikka Kevätsuudelmaan eli Prunus 'Accoladeen'. Ukkokulta osti sen äitienpäivälahjaksi 2016.
Accoladeni ei ole muodoltaan paras mahdollinen. Se haarautuu hyvin alhaalta, mikä aiheuttaa ylimääräistä pelkoa haaran halkeamisesta. Olen uskollisesti odottanut oman hanami-juhlan järjestämistä, mutta Kevätsuudelmani on kukkinut vaisusti. Vasta parina viime vuotena se on alkanut nuppuilla ahkerammin. Joka kevät siihen kohdistuu suuria toiveita. Onneksi kylän keskustassa kasvaa kaksi valtavaa rusokirsikkaa, joiden vaaleanpunaisia pilviä pääsen kuvaamaan ja ihailemaan oman Accoladen kukkarunsautta odotellessa.
| Kirsikka 'Accolade' 29.4.25 |
Haastan seuraavat blogit mukaan:
Säännöt:
Tarkoituksena on valita muutama kevätkukkija ja arvata, milloin ne alkavat kukkia. Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä ja kasvien pitää olla vielä lepotilassa. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä.
Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi mukavaa, jos kävisit laittamassa osallistumisestasi kommentin Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen (löytyy helposti blogin selainversion sivupalkista). Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui. Jos sinulla ei ole omaa puutarhaa, voit aivan hyvin osallistua haasteeseen arvuuttelemalla, milloin bongaat vaikkapa ensimmäisen leskenlehden kukan työmatkasi varrelta, krookuksia lähipuistossasi tai tulppaanin kaverin puutarhasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!