perjantai 26. tammikuuta 2024

Kolme kuvaa kuukaudessa: Tammikuu

Alapiha 6.1.2024
 

Kristiina K ehdotti haastetta: Vain kolme kuvaa kuukaudessa. Näin ydintalvella jutut ovat vähissä, mikä lisää haasteen houkuttelevuutta. Helppoa ei ole tyytyä vain kolmeen kuvaan, mutta joskus vähemmänkin pitäisi riittää. 

TALVI

Aluksi tuntui hankalalta löytää haasteeseen sopivia T.llä alkavia sanoja. Vilkaisin ikkunasta ulos ja tajusin, että nyt meneillään oleva tammikuu on Talvi isolla kirjaimella. Lunta on runsaasti ja pakkasia sitäkin enemmän. Somessa kiistellään saako kaupunkien puistoihin tehdyissä latu-urissa kävellä ja iltapäivälehtien otsikot varoittavat vuoroin hengenvaarallisesta kylmyydestä, vuoroin kammottavista ajokeleistä. Siis ihan normitalvi, joskin näin kylmänä tilastojen mukaan vain kerran 10 vuodessa.


TAIVAANSININEN

Mikäli iskelmälauluihin on uskominen, Suomen taivas on aina sinistäkin sinisempi. Ahkerana koululaisena opin, että sama taivas yltää ympäri maapallon. Näin ollen taivas lienee sininen niin Boliviassa kuin Islannissakin. 

Kieltämättä pakkasen paukkuessa yli -20 lukemissa valkeana hohtava lumi saa poutapäivinä meidän pihan ylle kaartuvan taivaan näkymään sinistäkin sinisempänä. Taivaansinisenä yhtään vähättelemättä.

Alfred Sisley: Louveciennes lumessa

TAIDE

Taiteella ja tammikuulla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sanojen ensimmäisiä kirjaimia lukuunottamatta. Tämän vuoden tammikuutani taide on leimannut ehkä tavallista enemmän. Ensimmäisistä päivistä alkaen pohdin, milloin olisi sopiva ajankohta mennä katsomaan Ateneumissa pian päättyvä "Valoa ja värejä - impressionistien perintö" -näyttely. Tekemisten ja menemisten väliin ei ollut helppo sijoittaa museoreissua, kun kovat pakkasetkaan eivät houkutelleet bussipysäkille seisomaan. Pakkaset lauhtuivat ja kalenteristakin löytyi sopiva väli. Niinpä näyttely on nyt katsottu ja seuraavia retkiä voi taas itselleen sovitella.

Hienoja elämyksiä on myös televisio tammikuussa tarjonnut. Yksi niistä kirjallisuutta sivuten eli YLEFem:llä näytetty tanskalainen elokuva Yhteinen sopimus, joka kuvasi kirjailija Karen Blixenin ja nuoren runoilijan Thorkild Bjornwigin erityislaatuista suhdetta. Elokuva on nähtävissä YLE Areenaassa 12.4.2024 saakka. Suosittelen.

Taide-elämää taasen kuvattiin Tove Janssonin alkutaipaleita käsittelevässä elokuvassa Tove. Moni kävi varmasti leffan katsomassa teatterissa. Itseltäni se jäi koronapandemian tiimellyksessä näkemättä. Hyvä, että se oli mahdollisuus katsoa telkusta. Pidin elokuvasta ja pidin pääosaa esittävästä Alma Pöystistä.

Myös norjalaisen ohjaaja Dag Johan Haugerudin Lapset -elokuva (YLE Areenassa 5.2.2024 saakka) herätti ajatuksia. Elokuvassa puitiin traagisen onnettomuuden jälkimaininkeja.

Koskettava ja monille ikääntyviä vanhempiaan auttaville ajankohtainen Florian Zellerin ohjaama Isä -elokuva kuvasi muistisairasta miestä. Mielestäni elokuvassa onnistuttiin hyvin sekä muistisairaan että hänen omaisensa tuntojen esiin tuomisessa. Parhaasta miespääosasta sai Oscarin Anthony Hopkins, jonka suoritus on hieno. Elokuva on nähtävissä YLEAreenassa 3.4.2024 saakka. 


Haasteen säännöt:

Haasteessa julkaistaan joka kuukaisi kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella.

 
 

35 kommenttia:

  1. Taitava toteutus. Työtäkin taisi tästä tulla.
    Taivaansini 💙 Tänään taivaalla täysikuu. 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A! Hienosti kommentoitu T-alkuisilla sanoilla. Ei ihan helppoa sekään. Eilen oli komea täyskuu. Valaisi kotimatkaani kivasti.

      Poista
  2. Ompa sinulla erikoisia vierailijoita lintujenruokintapaikalla. Tuo punarintainen etenkin. Minä luovuin tinttiteeveen vastustuksestani ja laitoin olohuoneen ikkunan taakse puskaan roikkumaan talipalloja. Frodo tykkää katsella lintuja, Merri ei ole jostain syystä innostunut. Se taitaa tajuta, että on ikkuna välissä ;)
    Pian on tammikuu jo ohi. Hämmästyttävällä nopeudella päivät ovatkin taas menneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urpiaisiksi nuo punarintaiset tintit on nyt tunnistettu. Ne ovat meidän pihalla uusi tuttavuus. Meidän Juuso tykkäsi valtavasti tintti-tv:sta. Jo kauas kuului sen "kurnahtelu", josta tiesi lintuja olevan laudalla.
      Sanopa muuta, tammikuu vetelee viimeisiään.

      Poista
  3. Hienoa katseltavaa ja luettavaa. Minäkin olen nähnyt Yhteisen sopimuksen, Toven ja Isän ja suosittelen niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja ja koskettavia elokuvia kaikki. Varsinkin Isä meni tunteisiin, kun oma isä on samassa tilanteessa.

      Poista
  4. Kivat aiheet keksitkin lopulta ja hyvin kuvaavat tammikuuta ja sinua harrastuksinesi.
    Kiitos leffavinkeistä! Areena on niin loistava, kun voi katsoa, koska itselle sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet hyvät leffat tuppaavat menemään ohi huomaamatta, kun ei tule kovin tarkkaan tv-tarjontaa seurattua. Joidenkin sarjojen kohdalla ärsyttää, kun seuraavaa osaa joutuu odottamaan viikon. Siinä ajassa ehtii jo juonenkäänteet unohtamaan. Areenassa sarjoja voi useimmiten katsoa vaikka kaikki putkeen.

      Poista
  5. Hauska haaste ja kiva kun olet myös mukana. Hienoja t-asioita olet keksinyt. Olen jo miettinyt h-asioita; se tuntuu paljon vaikeammalta kuin t.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä paneutunut H-sanoihin. Näin äkkipäätä ajatellen ei tunnu lainkaan helpolta.

      Poista
  6. Kivoja vastauksia ja kauniit kuvat olet laittanut haasteeseen. Tämä on kyllä kiva haaste, joka sai minutkin valokuvailemaan.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääkin tulla vastavierailulle katsomaan, millaisia kuvia olet haasteeseen laittanut.
      Sinulle myös mukavaa viikonvaihdetta.

      Poista
  7. Hienoa että tulit mukaan haasteeseen. Kaunis talvinen taulu! Tuon Isä-elokuvan katsoin myös ja annan täydet pisteet sekä itse elokuvalle ja aiheelle, mutta erityisesti pääosanäyttelijä Anthony Hopkinsille. Helmikuussa sitten H-kirjaimella alkavia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivan haasteen laittamisesta.
      Minustakin Anthony Hopkins teki loistavan työn. Hän sai roolistaan parhaan miesnäyttelijän Oscarin. Hieno suoritus yli kasikymppiseltä.

      Poista
  8. Areenasta löytyy loistavia elokuvia ja sarjoja. Niin paljon ettei ole tullut hommattua mitään maksukanavia. Hauska haaste, kolme kuvaa on vaikea valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelisi, että T:llä alkavia sanoja on pilvin pimein. Kuten onkin, mutta tilanteeseen sopivia ei olekaan helppo löytää.
      Eipä meilläkään ole maksukanavia, kun Areenasta löytyy riittävästi, eikä telkun edessä ole tarkoitus kaiken aikaa istua.

      Poista
  9. Olipa mielenkiintoinen haaste, kuvien valinta varmaan mietitytti! Jos pitää jollain kirjaimella alkavia sanoja löytää niin silloin ne eivät juurikaan tule mieleen! Areenasta löytyy kyllä kaikkea kivaa katsottavaa, telkkarin ohjelmat ovat pelkkiä uusintoja - sama elokuva voi tulla viikon aikana kolmeenkin kertaan eri kanavilta, siitä se yle-vero sitten kai maksetaan, toisaalta aika vähän katselen telkkaria yleensä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikaudella jutut ovat vähissä, kun puutarhakin on lumen alla. Haasteet tuovat mukavaa vaihtelua. Vaikeinta oli löytää t:llä alkavat sanat. Kuvien helpottui, kunhan ne sanat löytyivät.
      Ylestä/Areenasta tulee ihan hyvää ohjelmaa. Mainoskanavilta minusta vähemmän. Siellähän ne samat leffat pyörivät eri kanavilla kerta toisensa jälkeen.
      Viikonloppu tuli ja meni. Ehkä tässä voi kohta jo toivotella seuraavaa hyvää viikonloppua!

      Poista
  10. Kiva haaste! Ehtisiköhän tähän itsekin osallistua? Pari päivää olisi vielä aikaa miettiä sopivia t-kirjaimella alkavia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain sanat löytyvät, löytyy kyllä kuvatkin. Eiköhän mukaan lähteminen onnistu helmikuustakin. Kesällä uskoisin olevan paljon enemmän sana- ja kuvavaihtoehtoja.

      Poista
  11. Ooo - nytpä uskaltaa käydä ahkerammin blogeissa, kun on saanut omat haasteensa "tuotettua", sillä mulla ainakin näkemäni vaikuttaa omiin ajatuksiini...
    Kiva haaste Kristiinalla - hoot jo mielessä. Kukkapillin haaste veikin tovin - ennenkuin sai kaiken ulos!
    Ihanaa ja omannäköistä oloa teille talvipuutarhanne keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, jos sinulla on jo hoot mielessä. Sanoista on lyhyt loikkaus kuviin. Viime päivinä talvipuutarha on ollut enemmänkin luistinkenttä. Tai ei puutarha, vaan sen kulkuväylät. Varotaan kaatumisia.

      Poista
  12. Kiitos ihanasta julkaisusta!
    Oma mielikuvitus lähti tästä kihelmöivästi laukalle 🥰.

    VastaaPoista
  13. Talviset Teet. Kuvienoton jälkeen pääsit varmaan lunta kolaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena kolaushommia on riittänyt. Onneksi suurin osa on ollut kevyttä pakkaslunta.

      Poista
    2. Tänä talvena kolaushommia on riittänyt. Onneksi suurin osa on ollut kevyttä pakkaslunta.

      Poista
  14. Kiitos vinkistä, täytyy katsoa Isä elokuva, samoin Lapset. Toven olenkin jo katsonut jotakin kautta (areena?) Näitä haasteita on kiva seurata, melkein kaikki keksivät eri juttuja samoilla kirjaimilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kieli on niin rikasta, että erilaisia sanoja riittää jokaiselle. Etenkin Isä-elokuva on koskettava. Kannattaa katsoa.

      Poista
  15. Todellakin talvea kaikissa olomuodoissaan tarjosi tammikuu!
    Ihanan valoisat kuvat valitsit ja taidekin talvinen! Kiva haaste - helmikuullekin jo yhden kuvan tiedän... kahta muuta... hmmm... ensin elettävä erikoisen pitkää kuukautta - karkausvuosi... Iloa ja omannäköistä elon-oloa helmikuun ensimmäiseem viikonloppuun!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!