Kitkemistä ja kurittomuutta

Mehitähden kukintaa kannattaa katsella lähempää

Torstaiaamusta sunnuntai-iltaan satoi enemmän tai vähemmän kaatamalla. Pitkään ja hartaasti. Perjantai-iltana sää selkeni muutamaksi tunniksi ja silloin ryntäsin kiiren vilkkaa leikkaamaan nurmikkoa. Tilapäinen auringonpaiste sai ilman väreilemään kosteaa lämpöä ja pian oli pakko riisua villatakkikin.

Kun nurmikko oli saatu lyhyempään kuosiin, innostuin kitkemään rikkaruohoja. Ah, ihanuutta, miten helposti rikat lähtevätkään kosteasta maasta. En yksinkertaisesti malttanut lopettaa kesken, vaan jatkoin penkki toisensa perään nyhtämistä ja haraamista.

Päivänlilja-penkki putsattuna

Eihän sitä auringonpaistetta sitten ihan iltaan saakka kestänyt, vaan runsaan kolmen tunnin ilottelun jälkeen taivas vetäytyi jälleen pilveen ja pian niskaani alkoi putoilla raskaita sadepisaroita, joista sitten kehittyihin taas ihan kunnon sade.

Sunnuntaina sade onneksi loppui aamupäivän aikana ja pääsin vihdoin jatkamaan kitkentäurakkaani. Kynsinauhat ovat vieläkin, useista pesuista ja jynssäyksistä huolimatta ihan mustat. Olihan minulla hanskat kädessä ja välillä kävin niitä puhtaisiin vaihtamassakin. Silti ylenmääräinen märkyys ja kosteus multaisessa maassa imeytyi hanskoihin ja sitä myöten kädet ovat kaikkea muuta, kuin hoidetun näköiset.

Kitkemisten loputtua siirryin istutushommiin. Enää ei tarvitse yösydännä miettiä, mihin minkin kasvin sijoittaa, sillä joitakin yksittäisiä ja kasvua purkissa jatkavia lukuunottamatta kaikki on nyt multaan peitetty. Olin toki paperilla sommitellut istutuspaikat, mutta niinhän siinä aina käy, että todellisuudessa ne paikat muuttuvat melkoisestikin. Ja jokunen vanha kasvi vaihtoi paikkaa uusien tieltä. Kerrankin sateesta oli todellinen hyöty, sillä se kasteli sopivasti kaikki juuri istutetut taimet. 

Ehdin jo etukäteen murehtia, minne saan kaikki haalimani kasvit taas sijoitettua. Ei tullut ongelmaa, sillä aukkopaikkoja löytyy edelleen. Viime kesänä muokkasin ja uudistin monia kukkapenkkejä melkoisesti. Kiemurapenkin kaivoin nurin niskoin viime vuoden elokuussa kokonaan, koska pikkutalvio oli valloittanut siitä joka nurkan. Talvion poistamisen jälkeen istutin vanhat kasvit takaisin penkkiin, mutta niistä talvi vei suurimman osan. Ei noussut värimintut, ei palavarakkauskaan.

Päivänliljapenkin päästä kaikki jaloruusut ovat heittäneet henkensä. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, ettei siellä kovin montaa ruusua ollutkaan. En ole vuosiin juurikaan jaloruusuihin panostanut. Nyt puutarhassa on yksi ainokainen jaloruusu ja se nousee kesä toisensa jälkeen tanakkana kurgaanin pikkusydänten joukosta. Nuppu on täynnä kirvoja, jotka pyyhkäisin paljaalla kädellä pois. Illalla ruusua kuvatessani samanlainen joukko oli jälleen löytänyt tiensä nuppuun.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Sateiden jäljiltä puutarhassa löytyy tuettavaa ja korjailtavaa. Monenlaista kurittomuutta pitkin poikin. Punapäivänkakkara oli ihan vaivihkaa avannut nuppunsa, mutta korkeat ja hontelot varret rötköttivät pitkin pituuttaan muiden kukkien päällä ja lomassa. Se sai tuet pysyäkseen pystyssä.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Reunuspäivänkakkara on tehnyt valtaisan määrän siementaimia pikkupuutarhan kivipenkkiin. Emotaimi kuoli talven aikana, mutta pikkuisia riittää. Kunhan kerkeän, käyn jokusen taimen siirtämässä toisaalle.

Vaaleanlilan pioniunikon taimia on sekä ruusupenkissä, että omenapuiden alla. Omenapuiden alta rikkaruohoja kitkiessäni siirsin joitakin pioniunikon taimia parempiin paikkoihin. Saa jatkossakin siementää ja levitä sinne tänne. Muutama hippikukka akileijojen ja sormustinkukkien lisäksi sopii hyvin yllättämään iloisesti.

Taponlehti - Asarum europaeum

Taponlehti oli talven jäljiltä kurjassa kunnossa, mutta juuret eivät ole olleet moksiskaan ja nyt kasvi taas jatkaa valloitusmatkojaan. Tässä se pyrkii jo ylös tai alas portaita pitkin. Ja kuka vielä väittää, että taponlehti on varjon kasvi. Meillä se viihtyy erinomaisesti myös auringossa.

Rohtosormustinkukka - Digitalis purpurea

Myös sormustinkukka on löytänyt itselleen vakiopaikan portaiden askelvälissä. Viime kesähän oli aikamoista sormustinkukkien ilotulitusta, mutta tästä kesästä ei ihan yhtä runsaskukkaista ole ilmeisesti tulossa. Kiva silti, että tämä oman tiensä kulkija on vihdoin kotiutunut puutarhaani - vaikkakin varsin omituisiin paikkoihin. Kasvakoon, missä parhaiten viihtyy. Itsepäisyydessään se on oiva kasvattaja tällaiselle perfektionistille, jolla on paha taipumus järjestellä sellaistakin, mikä ei toisten tahtoon helpolla taivu.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Ihanimman yllätyksen löysin rikkaruohoja kitkiessäni päivänliljapenkistä. Sain Tylsä Mörökölliltä valkoisen sinivaleunikon siemeniä, joista taimeksi kasvoi muutama kappale. Taimet istutin viime loppukesästä penkkiin ja ne lähtivät keväällä heti kasvuun. Olen vahtinut nuppuja ja odottanut jännityksellä kukan avautumista. Siinä sitten rikkaruohojen parissa kykkiessäni ihan sävähdin huomatessani nupusta näkyvää lilaa terälehteä.

Tänään kukka on varmaan jo kokonaan avautunut, joten täytyy käydä sitä ihailemassa ja kuvaamassa. Toinenkin nuppu odottelee avautumistaan. Vieressä olevassa taimessa ei näy nuppuja. Mielenkiintoista nähdä, ovatko molemmat tällaisia sinililoja, vai tuleeko toisesta kenties valkoinen. Ihan sama, minkä värinen. Tällaiset pienet onnistumiset ovat niitä puutarhurin suurimpia iloja.

Poimulehti- Alchemilla vulgaris

Juhannukseksi on luvattu aurinkoa, lämpöä, vesisadetta ja ilmeisesti ihan kaikenlaista säätä. Harmi, ettei tuosta voi valita itselleen sopivaa, mutta toivotaan, että vaikka vettä tulisikin, sitä ei sataisi tuntitolkulla putkeen. Eiköhän viime päivien sateilla pärjätä taas hyvän matkaa eteenpäin.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille!

PS. Toisinaan tämä bloggerin käytös menee täysin yli hilseen. Nyt oikeasta sivupalkistani on kadonnut seuraamieni blogien luettelo. Asetuksissa se näkyy, mutta ei blogissa. En tajua - tätäkään.
 

Unikavereita

Kesäpäivälle riittää pituutta, mutta siitä huolimatta illalla ei millään malttaisi mennä nukkumaan. Muutama luku pitää joka ilta vielä lukea dekkaria tai jotain muuta kirjaa ennen silmien ummistamista. Sitten uni maistuukin, kunnes...

...herään siihen, että vierestäni kuuluu tömähdys ja heti sen jälkeen äänekäs naukuminen. Juuso on saapunut mamman viereen ja voihan vietävä, kun siitä pitää niin äänekkäästi ilmoittaa. Vähemmästäkin sitä havahtuu täysin hereille, eikä unta ole sen jälkeen kovin helppo saada.

Juuso kiertyy kyllä aluksi ihan nätisti kerälle tyynyn viereen. Vaan ei siinä pitkää aikaa kulu, kun se kellahtaa selälleen ja alkaa kuorsata äänekkäästi. Yleensä vielä niin, että häntä on miltei minun suussani ja etutassut pitkin pituuttaan roikkuen sängyn reunan yli. Ei siis pää tyynyä kohti ja jalat jalkopäätä, kuten tilan puolesta voisi kuvitella fiksuimmaksi. Ei todellakaan, vaan poikittain mahdollisimman paljon tilaa vieden ja mammaa kohti sängynreunaa ujuttaen.

Olen surkea nukahtamaan uudelleen kerran herättyäni. Usein hiippailen yön hiljaisuudessa työhuoneeseen tietokoneen ääreen jotain naputtelemaan tai vaikkapa blogeja lueskelemaan, kunnes alkaa uudelleen väsyttämään ja uskallan palata sänkyyni. Joskus vain on niin väsynyt, ettei jaksa edes sängystä nousta. Sellaiset yöt ovat hankalimpia, sillä unettomana ja kuitenkin rättiväsyneenä petissä pyöriminen on vihoviimeistä yöelämää.

Yöllä monet ihan mitättömätkin asiat saavat aivan uskomattoman suuret mittasuhteet. Nyt, kun pihalla odottaa lukuisa joukko istutusta odottavia taimia, alkaa tietenkin päässä pyörimään, mihin niitä istuttaisi. Useimmille on jo paikka katsottuna, mutta aina joukkoon mahtuu yllätyskasveja sieltä täältä. Kasveja, joiden hankintaa ei ole laisinkaan ennakkoon suunnitellut, mutta joita nähdessään ei ole voinut olla mukaan ottamatta.

Yön hämäryydessä istuttamattomien kasvien määrä tuntuu paisuvan, kun taas niille mahdollisten paikkojen määrä kutistuu kutistumistaan. Kukkapenkit pyörivät mielessäni vinhaa vauhtia ja kääntelen aukkopaikkoja puolelta toiselle pohtien, mikä mihinkin sopisi parhaiten. Vielä muutama hetki, niin hyppäisin ylös sängystä ja lähtisin pihamaalle istutushommiin. 

Varjolilja - Lilium martagon

En sitten kuitenkaan lähtenyt, vaan käänsin kylkeä ja ojensin käteni koskettamaan pehmoista sänkykaveria. Se päästi matalan kurahduksen ilmoittaen siten, että paikalla ollaan, jatketaan nukkumista. Niukasta patjatilasta huolimatta kiskoin peiton päälleni ja vaivuin uudelleen uneen. 

Saksankurjenmiekka - Iris germanica

Aamulla kasvien sijoituspaikat eivät enää tuntuneet yhtä ongelmallisilta. Itse asiassa, en niitä heti aamutuimaan ajatellut laisinkaan. Istutusurakka odottaa yhä ja saakin odottaa sopivaa ajankohtaa tai pikemminkin aikaa, jolloin ehdin niitä maahan kaivelemaan. Tietenkin olisi ollut hyvä saada kasvit maahan ennen sateita, jolloin ne olisivat päässeet hyvin kasvun alkuun ilman ylenmääräistä kastelukannushowta. Kun ei ehdi, niin ei sitten ehdi. Eipä ainakaan tarvitse kuoppia kaivella rutikuivaan maahan ja rikkaruohotkin lähtevät hyvin kosteasta mullasta nypättäessä.

Talon päädyssä on rehevää

Mukavaa kesäpäivää ja rentoja yöhetkiä itse kullekin!

Visiitti Vanha Raumassa

Vaikka olen syntyisin satakuntalainen ja seudulla asuu edelleen melkoinen joukko sukulaisia, tulee siellä päin vierailtua luvattoman harvoin. Ja silloinkin, kun auton nokan Satakuntaan suuntaa, kohteena on suvun vanhukset, joiden luona aika hurahtaa niin, ettei mihinkään kotiseuturetkiin mahdollisuuksia jää.

Kun tieto bloggaajatapaamisesta Raumalla tuli, päätin oitis yhdistää reissuun myös omia tutkimuskohteita. Tässä tapauksessa Vanhan Rauman, jossa tapahtuneesta edellisestä reissusta taitaa jo kohta olla 7-8 vuotta.

Edellisen Rauma-reissun aikaan taisi olla helteinen heinäkuun lauantai. Kaupunki kuhisi ihmisiä, niin suomalaisia kuin muualta tulleita turistejakin. Kuvaaminen oli silloin hankalampaa, kun aina oli jonkun käsi tai pää etsimessä. Nyt sai lähinnä väistellä pysäköiviä autoja, joita kapeillakin kaduilla kulki ihan riittämiin. Muuten oli melkeinpä aavemaisen tyhjää ja hiljaista.

Vanha Rauma on Raumalla sijaitseva vanha puutalokaupunginosa. Se on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue, jonka asemakaava periytyy jo keskiajalta. 

Vanha Rauma valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ja se on myös yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Vanha Rauma on vilkas kaupankäynnin keskus, jonka katukuvaa värittävät useat pikkuliikkeet sekä kahvilat ja ravintolat. Alue on Rauman tunnetuin ja merkittävin matkailunähtävyys, joka on Unescon maailmanperintöasemansa vuoksi myös ulkomaisten turistien suosiossa. Lähde: Wikipedia.

Yksi kolmesta Vanhan Rauman aukioista eli Hauenguano

Kitukränn on tiettävästi Suomen kapein katu ja sen leveys on noin kolme metriä. Se taisikin olla yksi niitä harvoja paikkoja, jonne kukaan ei ollut autoaan parkkeerannut.

Kitukränn Kuninkaankadulta katsottuna

Netistä luin, että Vanha Rauma voitti Porvoon vanhan kaupungin kisassa maailmanperintöluetteloon pääsystä, koska museovirasto piti sitä maltillisemmin restauroituna sekä vilkkaan liike-elämänsä ansiosta sosiaalisempana. 

Minustakin Rauma on eheämpi puutalokokonaisuus Porvooseen verrattuna, mutta vilkkaassa liike-elämässä se kyllä näin vierailijan näkökulmasta jää tänä päivänä kirkkaasti jälkeen porvoolaiselle meiningille. Kävin edellisen kerran Porvoossa viime elokuussa ja vaikka pienillä kaupoilla ja kahviloilla meneekin uutisten mukaan aika heikosti, oli Porvoossa kivoja putiikkeja toinen toisensa vieressä. Itse asiassa kummastelin, miten vähän Vanha Raumalla oli myymälöitä ja kahviloita. Mistähän ne ulkomaalaiset turistit ostavat postikorttinsa ja turistikrääsänsä, kalliimmista design-esineistä puhumattakaan? Ajavat varmaan jonkin matkan päässä sijaitsevaan jättikokoiseen Prismaan tai Citymarkettiin.

Vanhan Rauman jokaisella talolla on oma nimensä, jotka on kirjoitettu talon julkisivuun kiinnitettyyn soikeaan kylttiin. Nimet ovat kaupunginvaltuuston suosituksen mukaan yleensä Rauman murteen genetiivimuodossa.

Vaaleanpunaisessa rakennuksessa sijaitsee Rauman taidemuseo. Se meni kiinni klo 15, kuten moni muukin paikka kesäisenä perjantaipäivänä. Jälkikäteen huomasin, että Vanha Rauma avautuu toden teolla ulkopuolisille vasta juhannusviikolla, jolloin aukioloajat hieman pitenevät. Onko kaupungin hiljaisuuteen syynä lyhyet aukioloajat vai aukioloaikojen lyhyyteen vähäinen asiakaskunta? Muna-kana -kysymys kaiketi.

Kauppakatu ja Kuninkaankatu pääkatuina ovat aika leveitä ja niissä pysäköinti oli järjestetty vain kadun toiselle puolelle. Vanha Rauma on asuttu kaupunginosa, asukkaita siellä on noin 800. Siltä osin ymmärtää, että autolla pitää päästä kotiovelle saakka. Silti minua häiritsee, että noinkin ainutlaatuisen paikan jokaisella kujalla on voitava kulkea autolla. Hyvin siellä nyt mahtui kulkemaan niin jalkaisin kuin autollakin, mutta pahimman turistitulvan aikaan varmasti nyppisi jatkuvasti väistellä kaupunkimaastureita. Paikka on sen verran pieni, että tuskin kenenkään elämä kovin paljon vaikeutuisi autoilun rajoittamisesta.

Puutarhahörhön näkökulmasta jäin kaipaamaan myös kukkalaatikoita ikkunoiden alle, amppeleita ovenpieleen ja kesäkukkaistutuksia rappusille. Niitä oli äärimmäisen vähän. Viime kesänä Porvoossa ihastelin ihmisten kekseliäisyyttä ja luovuutta sisäänkäyntiensä koristelemisessa niin kesäkukilla kuin muillakin tavoin. Samasta ilmiöstä pääsee nauttimaan jo Helsingin kivisessä ytimessä käydessäänkin, joten raumalaisten koristelemattomuus vuoden kukkaisimpana ajankohtana tuntui hieman oudolta.

Paikallislehtiä Raumalla lukiessani saatoin todeta, että kaupunki on siellä laittanut viherrakentamisen ja kesäisen ympäristönhoidon säästöbudjetille. Kesäkukkia istutetaan aiempaa vähemmän ja kesätyöntekijöitä puistoihin palkataan niinikään vähemmän. Kaupunkilaiset ovat jo heränneet aiheesta nurisemaan nähdessään hoitamattomia tienvarsia, mutta minkäs teet. Vanha Raumalla talot ovat useimmiten kuitenkin yksityisessä omistuksessa, joten kesäkukkasilla somistaminen on kunkin omassa päätäntävallassa.

Vanha Raumalla kulkiessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan kurkistella sisäpihoille ja sivukujille. Elämää löytyy sieltäkin. Taiteilijoiden työhuoneita, yhden kahvilankin näin ja yhden kiinalaisen ravintolan, joka oli koristellut pihapöytien taustaseinän muovisilla hedelmillä. Olisivatko olleet rypäleitä. En tykännyt. Villiviini tai jokin muu köynnöskasvi olisi ollut monin verroin fiksumpi ratkaisu.

Rakennuksissa kannattaa kiinnittää huomio myös niiden hienoihin yksityiskohtiin. Puuleikkauksia, ikkunaristikoita, koristeellisia ovia. Upeaa puusepäntyötä.

Viime kesäisen Kotkaan tutustumisen jälkeen Rauma kaikkinensa vaikutti viherrakentamisen takapajulalta. Tosin Kotka on ehkä siinä mielessä huono vertailukohde, koska siellä on nimenomaan panostettu julkisiin puistoihin ja se panostus on alkuaikojen vastustuksen jälkeen saanut voimakasta kannatusta. Sapokka ja muut puistot ovat tuoneet Kotkalle runsaasti mainetta ja kunniaa ja sitä myöten myös rahaa tuottavaa turismia.

Kiertelin aika paljon Vanhan Rauman lisäksi myös muita osia kaupungista, enkä juurikaan törmännyt ihastuttaviin puistoihin ja monipuolisiin viheristutuksiin.

Kaupungintalolla oli kahdessa laatikossa kesäkukkaistutukset. Kanaalin varren puistoalueilla lähinnä nurmikkoa ja joitakin isompia puita. Teatterin edustalla kasvoi muutama valtava rhodo, jotka parhaillaan kukkivat. Ne jäi kuvaamatta, kun paikallinen puskaholistiporukka pörräsi turhan aktiivisesti vieressä.

Kerttu Horila: Rauman Flikk (2014), teatterin edustalla

Raumalla käydessä täytyy aina käydä katsastamassa kaupungintalon kohdalla, kanaalissa kylpevää Kolmea sulotarta, joka on myös Kerttu Horilan teos. Nyt sillä kohdalla olikin iso siltatyömaa, jonka johdosta ilmeisesti patsas on kuljetettu jonnekin toiseen paikkaan.

  
Vanhan Rauman kupeessa sijaitsevaan Pyhän Ristin kirkkoon piti käydä tutustumassa, mutta suunnatessani kulkuani sinne päin, kello olikin jo lähes viisi, jolloin kirkon ovet sulkeutuisivat. Olen toki käynyt siellä aiemminkin. Niinpä vaihdoin suuntaa ja lähdin tapaamaan 93-vuotiasta tätiäni.