sunnuntai 4. marraskuuta 2012

10 kuvaa kesään

Marraskuun kuva


Pyhäinpäiväviikonloppu on kulunut harmaassa ja melko lämpimässä säässä. Mittari näytti päivällä parhaimmillaan +5 astetta ja ajoittain tuntui, että kohta alkaa sade, mutta ei sitten alkanutkaan. Haravoin alapihalta omenapuiden lehdet ja yläpihalla leikkasin joitakin perennojen varsia. Alapihalle mennessäni Ukkokulta totesi, että ota kellukkeet ja snorkkeli mukaan. En ottanut, mutta jos paljasjaloin olisin siellä tepastellut, vesisuihkut olisivat pursuneet varpaiden välistä. Niin märkää, niin märkää.


Alkuviikosta leikkasin humalan pois puutarhaportista. Sen limaiset lehdet lätsähtivät ikävästi naamalle portista alapihalle kuljettaessa. Kovin alkaa olla puutarhassa alastonta. Mutta vähänpä pihamaalla tähän vuodenaikaan tulee oltua. Tänään sain luultavasti syksyn haravoinnit hoidettua, ehkä jotain pientä säätöä käyn jossain vaiheessa tekemässä, mutta nyt voi minun puolestani talvi tulla.

8 kommenttia:

  1. Voi hitsin-hitsi, mä olen jo toiseen kertaan unohtanut tuon 10 kuvaa kesään haasteen. Täytyy vielä kahdella yrittää muistaa tulla mukaan!
    Sun puutarha on hurjan siisti ja kaunis, kelpaa talven rauhassa tulla :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut tosi sumuista eilisiltapäivästä asti. Mitään ei näe tuolla ulkona. Jotenkin aavemaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, sumuista ja parhaillaan myös tosi sateista.

      Poista
  3. Niin siistin näköinen on pihasi.
    On muuten jo taas muuttunut viime kuvaamistasi.
    Märkää on täälläkin.
    Minun kuukauden kuvat on 11 päivä, kunhan vaan muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, kukapa pihalla nyt sotkisi, kun aina sataa.

      Poista
  4. paljon on kuitenkin vielä vihreää:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!