torstai 20. helmikuuta 2014

Valokuvahaaste

Saraheinältä tuli tällainen haaste:

Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim. omaa kuvaansa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä, minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan digikameralla (tai skannaamalla kuvan). Nyt selaamaan valokuva-almubeita! Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle.

Sain Saraheinän haasteen juuri sopivasti, kun olin lainannut pari vanhaa valokuva-albumia vanhemmiltani tarkoituksella skannata niistä muutamia kuvia itselleni. Vanhemmillani ei ollut omaa kameraa lapsuusaikanani, joten niin minusta kuin sisaruksistanikin on aika vähän kuvia tallessa. Kuvia on tallentunut lähinnä suuremmissa suku- ja perhejuhlissa sekä merkkipäivinä, jolloin käytiin valokuvaamossa otattamassa kunnon potretti. Oheiset kuvat ovat kärsineet monissa muutoissa ja skannaaminen toi naarmut ja läiskät esille. Onneksi on kuitenkin edes nämä muutamat kuvat tallessa, jos joku perheestäni haluaa joskus palata menneisiin aikoihin.


Tämä kuva on otettu ristiäispäivänä Kauttualla, Eurassa, jossa olen syntynyt. Kuvan on luultavasti ottanut joko kummisetäni tai äitini sisaren mies. Olen viisilapsisen sisarussarjan toiseksi vanhin. Syntyessäni minulla oli 4,5-vuotias isoveli. Kummeikseni sain isäni veljen ja hänen vaimonsa.


Tässä toisessa kuvassa olen 2-vuotias ja se on otettu helsinkiläisessä valokuvaamossa. Mekko oli keltaista vakosamettia ja väitän muistavani sen sekä nuo kermanväriset kengät, joiden ruskeita kiinnitysnappeja muistan aivan takuuvarmasti sormeilleeni. Olen lukenut, että ihmisen ensimmäiset muistikuvat lapsuudesta ovat todistettavasti vasta 3-vuotiaana. Sitä aikaisemmat ovat yleensä toisten kertomuksia ja kuulokuvia, jotka alkavat vuosien mittaan tuntua omilta muistoilta. Minkäänlaista muistoa tuosta kuvaustilanteesta tai muustakaan 2-vuotiaan ajanjaksosta minulla ei ole, mutta sormenpäissäni saatan edelleen tunnistaa noiden pienten nappien sileyden ja jonnekin mielen sopukoihin on painunut myös tuon mekon väri.

Minun jälkeeni perheeseemme syntyi kolmen vuoden välein vielä tyttö, poika ja nuorimmaiseksi myös poika. Kohta minun syntymäni jälkeen vanhempani muuttivat synnyinseudultaan pääkaupunkiseudulle työn ja asunnon perässä. Laskeskelin, että olen ollut kirkkonummelainen elämässäni kaikkein pisimään, alkusyksystä tulee 28 vuotta. Toiseksi pisimpään olen ollut espoolainen ja muutamia lyhyitä jaksoja on tullut asuttua niin Helsingissä kuin Helsingin maalaiskunnassa, joka nykyisin tunnetaan Vantaana. Jos minulta kysytään, missä juureni ovat, on siihen vaikea vastata. Lapsuudessa perheellämme oli kiinteä side Euraan, jossa lähes kaikki sukulaiset asuivat ja jossa käytiin lomilla. Oma elämä on kuitenkin rakentunut pääkaupunkiseudulle ja monet merkittävät elämänvaiheet sijoittuvat Espooseen. Ehkä juureni ovat sitten Espoossa. 

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville:

Vikille Vikki kuvailee -blogiin
Pirkolle Elämää ja elämyksiä -blogiin
ja
Cherille Autuas olo -blogiin



20 kommenttia:

  1. Suloinen pikku-neitonen kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsista ja eläimistä tulee aina ihania kuvia.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, saamasi pitää! Ihanat nuo sun kuvat, kiva kun on kastekuvakin tallessa. Ja muistosi sammarimekosta sekä kenkien napeista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastekuvan löysin vasta muutama vuosi sitten. Kai se on niin, että vanhat kuvat alkavat kiinnostaa enemmän, kun itsekin vanhenee.

      Poista
  3. Kivat kuvat! Voi että tuota rusettia :)
    Multa tulee (jos saan onnistumaan) samatapaisia kuvia. Meillä taisi olla samantapainen seinäpeittokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista kuvista pystyy usein tunnistamaan jonkun tietyn aikakauden. Tuollaiset seinävaatteet olivat tavallisia mm. 50-luvulla, jolloin olen syntynyt.

      Poista
  4. Oi kun kivat kuvat. Niin kaunis pieni neiti
    Kivat muistot vanhoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei noita lapsuudenkuvia ole kovinkaan montaa.

      Poista
  5. Ihania kuvia. Vanhoja kuvia on mukava katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään katsoa sekä vanhoja että uusia kuvia.

      Poista
  6. Voi herttaisuutta! Minullakin on hyvin varhanen muistikuva juuri struktuurista, hipelöin nukkumaan mennessä pienen vauvatyynyni pitsiä ja se tuntemus on syöpynyt syvälle mieleeni. Kiitos, tämä on oikein mukava haaste. Täytyypä etsiä vanhat kuvat esille, mahtavatko olla edes tässä talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että parhaiten ihminen pystyy muistamaan tuoksut. Ehkä myös tuntumat sormenpäissä jäävät sinne tunnemuistiin.

      Poista
  7. Oi miten ihanat kuvat! Hämmästynyt ilme tytöllä:)
    Tämä onkin mielenkiintoinen haaste, mukavaa että se kiertää täälllä blogistaniassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli kiva haaste ja tuli juuri sopivaan saumaan. Olen kuullut, että äidillä oli tekemistä saada minut pysymään tuossa tuolilla.

      Poista
  8. Ihanat kuvat! Kyllä uskon, että muistat tuon mekon, jotkut asiat jäävät mieleen. Minäkin muistan, että isälläni oli pehmoinen punainen pusero (velouria luulen) ja kuinka kiva oli olla hänen sylissään. Kun tätini kuoli pari vuotta sitten, hänen tavaroistaan löytyi valokuva, jossa istun isäni kanssa keinussa noin pari vuotiaana ja isällä on tuo muistojeni pusero päällään. Siis ihan oikeasti muistin sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tuollaiset tunneasiat jäävät pienenkin lapsen mieleen. Niitä ei aina vain pysty pukemaan sanoiksi.

      Poista
  9. Ihania kuvia! Minulla on vähän sama juttu, on vaikea sanoa mistä olen kotoisin, sillä olen muuttanut niin paljon lapsena. Ensimmäisestä kodista muutin kolmevuotiaana ja minulla on muistikuvia sieltä. Muistot ovat pysyneet mielessä ehkä juuri siellä otettujen kuvien ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä olen muuttanut hurjan monta kertaa. Täällä pääkaupunkiseudulla oli etenkin 60-luvulla kova asuntopula ja kaikilla oli tavoitteena päästä isompaan ja parempaan. Useinhan silloin vielä asuttiin varsin ahtaasti ja vaatimattomasti.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!