Ajatusten selkeyttämistä juhannuspäivänä

Taivas näytti synkältä eilen juhannusaattona, kuten se on näyttänyt jo useita päiviä juhannusta ennenkin. Sää sisältää niin sadetta ja pilvistä kuin auringonpilkahduksiakin. Mutta ei pahemmin lämpöä. Alapihalla on lämpömittarin mukaan öisin alimmillaan +2 astetta, mikä ei järin kesäiseltä tunnu. Ei kyllä vajaan 12 asteen päivälämpötilatkaan. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin ei sentään ole lunta satanut viime aikoina.

Juhannusaattoa vietettiin enimmäkseen sisätiloissa, mutta täytyihän sitä alkuillasta sen verran ulos vääntäytyä, että päästiin grillaamaan. Söimme pihapöydän ääressä viltteihin kääriytyneinä ja villasukin varustautuneina. Ukkokulta keksi järjestää kokonkin eli hän poltti muutaman kalikan vanhassa pallogrillissä. Kokkotulen hiipumista sitten katseltiinkin olohuoneen ikkunasta pihamaalle vilkuillen. Kun ei vaan varustuksesta huolimatta tarjennut ulkona istua.

Juhannusruusu alkaa jo lopettelemaan kukintaansa. Viime päivien rankat sadekuurot ovat toki edistäneet kukkimisen lopahtamista. Yllä olevassa kuvassa kukinta on vielä aluillaan ja pensaassa on paljon nuppuja. Tässä samassa penkissä juhannusruusun lisäksi on Punalehtiruusua ja Hansaruusua. Maanpeitekasveina Pikkutalviota, jokunen Vuorenkilpikin on sinne eksynyt ja oikeassa kulmassa kohta talvion nujertama Vuorimänty. Pensaiden alustalle on pesiytynyt myös ahomansikkaa ja lemmikkiä. Ruusupensaiden takana on betoninen kaivonkansi, jonka pensaat tuppaavat peittämään alleen. Kaivan kannen säännöllisesti esiin, sillä saattaa tulla tilanne, jolloin kaivoon on syystä tai toisesta päästävä. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kaivovettä on käytetty meillä lähinnä kasteluvetenä ja auton pesuun.

Muutama kesä sitten päätin aloittaa nurmikonvalloitusprojektin. Sen tarkoituksena on vähentää radikaalisti nurmikon määrää ja muuttaa alapiha enemmänkin runsaskasvuiseksi viidakoksi, jossa vain polut kiemurtelevat. Luultavasti projektin edistyminen ja lopullisen tavoitteen saavuttaminen tulee viemään valtavasti aikaa ja siihenkin mahdollisuuteen on taivuttava, etten ehkä koskaan näe valmista työtä. Tai edes sitä vaihetta, jolloin ruohonleikkurin voi kaupata torilla.

Valloitusprojektin aloitin perustamalla tuon kasvihuoneen edessä olevan, Kiemurapenkiksi nimittämäni kukkapenkin ruusupensaiden jatkeeksi. Hölmöyksissäni kaivoin nurmikon pois ja ryhdyin näin syntyneelle alueelle istuttamaan kasveja. Nyt tekisin kohopenkin. Kaikkien kasvien ylöskaivaminen ja uudelleenistuttaminen on sen verran työläs prosessi, että ainakin toistaiseksi se saa odottaa.

Seuraavana kesänä alkoi syntyä tämä Kriikunapenkiksi kutsumani istutusalue. Tuolla takimmaisena on Metsäruusu ja siitä tänne eteenpäin perennoja, pari pientä havua, minimaalisen pieni kirsikkapuu (tahi pensas), jonka sain naapurini miniältä. Siitä oli nimilappu kadonnut ja se oli vähän kärsinyt, mutta ainakin tänä vuonna se on lähtenyt terhakkaasti tekemään uusia lehtiä. Tuossa päässä on Syyshortensia 'Vanilla Fraise'. Taustalla Kriikunapenkki tekee haaran oikealla ja siinä päässä on Kriikunapuu, välissä pikkuhavuja.

Viime kesänä rakensin noiden haarojen keskelle ruusupensaspenkin. Siinä kasvavat Ritausma, Sointu, Sävel, Lumo ja Tornionlaaksonruusu. Ne saattavat olla liian lähekkäin, joten joudun ehkä tekemään siirtoja. Välissä on tylsä nurmikkokaistale, jonka suhteen olen vähän epävarma. Tilalle olen miettinyt raparperilaattapolkua, mutta jos nuo ruusupensaat versovat, voisi olla järkevämpää jättää alue nurmelle, jolloin voisin ajaa leikkurilla versot nurin. 

Pyöreä Kurgaani (Mamajevin kurgaani) syntyi vahingossa, kun Pikkupuutarhaan polkuja rakentaessani syntyi ylimääräistä maamassaa, jolle en tiennyt kippauspaikkaa. Kärräsin mullat ruohoineen kaikkineen tuohon kasaan ja peitin kasan joksikin aikaa märillä sanomalehdillä ja isolla pressulla. Kun sitten löysin kaupasta Riippahernepuun, alkoi päässä hahmottua suunnitelma.

Peräkamaripojalla oli inttiajat vielä tuoreessa muistissa, joten hän nimitti keskellä nurmikkoa nököttäneen kasan ensin Pioneerikukkulaksi. Muistutti kuulemma jotain armeijan telttarakennetta. Kun sitten istutin riippahernepuun kukkulan laelle, se saikin nimekseen Kurgaani. Poika kun on opiskellut maantiedettä ja poliittista historiaa, siirtyvät tiedonmuruset näköjään vähitellen mamman puutarhaan.

Olisihan Kurgaanin tietenkin voinut peittää harkiten suunnitelluilla perennoilla, mutta minulla on aina kiire saada valmista ja budjettikin asettaa useimmiten omat kriteerinsä. Niinpä sitten Kurgaanin laelle asettui oman pihan kasveja, jotka eivät ole oikein löytäneet silmään sopivia asuinsijojaan. Myös samaan aikaan työn alla ollut Vasemmanrinteen kunnostus tuotti taimia uudelle kukkulalle istutettavaksi.

Kurgaanin rinteet ovat täyttyneet Peittokurjenpolvesta, Pikkusydämestä, muutamasta jaloruususta, muutamasta pionista, sammalleimusta ja taitaa siellä olla vähän ketoneilikkaakin. Nuo vasemmalla puolella näkyvät jaloangervot eivät oikein viihtyneet Kurgaanissa, joten tänä keväänä siirsin ne muualle ja tilalle laitoin kaksi Himalajanesikkoa ja pari tarhakylmänkukkaa. Katsotaan, miten ne lähtevät asettumaan. Pionien suhteen olin vähän epävarma, mutta nepä vasta tykästyivät paikkaan. Ovat kovasti pörhistyneet ja nupullaan kaikki. Oheinen kuva on kyllä viime kesältä. Ylimmäinen Kurgaani-kuvan sen sijaan tältä kesältä.

Rajamännyn luokse istutin pari vuotta sitten Töyhtöangervoja, jotka tekevät yläpihan hiekkakäytävälle runsaasti siementaimia. Niitä onkin hyvä siirtää muualle kasvamaan. Rajamäntypenkki on kuivaa aluetta ja männyn juuret estävät isommat kaivuhommat. Männyn takana on naapurin puolelta levinneitä tuoksuvatukoita, jotka peittävät kesän myötä sopivasti näkyvyyttä ja menestyvät muuten aika köyhässä maassa. Pitääkseni vatukat meidän puolella kurissa, ajan niiden taimia nurmikon ohessa surutta nurin. Akileijaa meillä tuntuu kasvavan joka paikassa, mutta ei haittaa, pidän siitä. Kokeeksi olen istuttanut tuonne myös suikeroalpia ja keltakärsämöä. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy hiukan Punakanelin oksia.

Istutusalueita väsätessäni olen vihdoin oppinut, ettei yksittäinen kukkapenkki voi olla kovin suuri. Tai ainakin sinne on sijoitettava kiviä tai muita askelluksen kestäviä rakenteita kasvien huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten. Ihmisellä on myös tapana etsiä oikopolkuja, joten rakentamalla kivisiltoja ja ohituskaistoja, ei perheenjäsenet niin helposti loiki istutuksia tallomassa. Meillä on myös huomioitava Juuson kulkeminen. Koska se kulkee valjaissa ja flexissä, on se silloin tällöin voitava päästää pinteestä. Aika harvoin Juuso mihinkään itsensä sotkee, mutta silloin tällöin kuitenkin. Raparperilaatat ja monenlaiset kivipolut sopivat mielestäni hyvin kukkapenkkeihin ja niiden lomaan. Niitä pitkin kulkien ei vahingoita kasveja ja ne tuovat mukavaa eloa puutarhaan.

Alapihasta tuskin tulee viidakkoa ilman uusia pensaita ja pikkupuita. Niitä olen tässä mietiskellyt ja suunnitellut. Ei näköjään kannata pitää kiirettä, sillä parhaat ideat tulevat vasta pienen kypsyttelyn jälkeen. Tai ainakin siten pääsee vähemmällä työllä, kun ei tarvitse kaivaa samaa kasvia multaan moneen kertaan.

Tällaista jorinaa näin juhannuspäivänä; sadetta pidellessä ja villasukissa laiskotellessa. Hiukan jo mieli poukkoilee uusiin lapiohommiin, mutta josko nyt vähän välillä lomailisi puutarhatöistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille!