Terveisiä työleiriltä

Akileija

 

Keväällä ruikutin kylmiä ja sateisia säitä. Kun ei voi aloittaa pihahommia, vaikka niin mieli tekisi. Toukokuun puolivälin jälkeen paluu normikesäjärjestykseen alkoi tukkaputkella juoksemisen merkeissä. Yhtään en valita, sillä minähän tykkää tekemisestä ja omien nurkkien puleeraamisesta. Ihmettelen vain, mikä esti minua ryhtymästä esimerkiksi kanttaushommiin jo huomattavasti aiemmin. Vappuna maa oli jo paljas niin lumesta ja jäästäkin. No, tikulla silmään niitä, jotka vanhoja muistelee. Nyt mennään eteenpäin koittaen pysyä luonnon rytmissä mukana.

Hedelmätarha

Kanttausurien huolto ja rikkatuohotalkoot ovat odottaneet vuoroaan. Vihdoin olen päässyt niihin pureutumaan. Olen ottanut alueen tai penkin kerrallaan, jotta en ihan ryydy tekemisen keskellä. Valmista ei päivässä saa, vaikka kuinka sellaista toivoisi.

Aloitin alapihan hedelmätarhasta. Olisi ehkä ollut viisasta odottaa sateita, koska märästä maasta rikkaruohot irtoavat helpommin. Meillä ei ole vähään aikaan satanut muutamaa tippaa enempää ja maa on rutikuivaa ja pöllyävää. Ihan hirveästi rikkaruohoja ei oikeastaan ollutkaan. Enemmänkin ruskeiksi keoiksi laonneita scillan lehtiä. Helmililjoja ja varsinkin scilloja on meillä jo ihan joka paikassa. Sinisenä kukkivat scillameret ovat toiveiden täyttymys, vaan syntyy siitä myös siivottavaa.

Ruusupenkki

Seuraavaksi pureuduin Ruusupenkkiin. Puolivälissä näkyvien kivien on tarkoitus muodostaa tilapäinen muuri, jotta kivien yläpuolelle istutettuja esikoita kastellessa vesi ehtisi imeytyä kasveille sen sijaan, että se valuisi uraan. Sain Lappalainen etelässä -blogin Nilalta runsaan määrän erilaisia esikoita. Osa niistä on vielä purkeissa odottamassa istutuspaikkojen kohentamista.

Pikkupuutarhan Kärhöpolku talolta köynnöstuelle.

Pikkupuutarhan Kärhöpolku on jo pitkään kaivannut kohennusta. Tai pikemminkin polun reunukset, jotka olin aiemmin rajannut vihreällä muovinauhalla. Kevätkaihonkukka ja pikkutalvio peittivät muovinauhan varsin hyvin, mutta silti se pilkotti näkyviin etenkin keväällä. Muovinauha ei myöskään kestä kovin pitkään, vaan se alkaa hapertua ja siitä lohkeilee paloja. 

Harkitsin polun reunustamista turveharkoilla, mutta edellisestä projektista jääneet harkot eivät riittäneet koko polun mitalle. Lisäksi polku kapenee köynnöskaaren kohdalla muutenkin ja turveharkot olisivat kaventaneet polkua vielä enemmän. Niinpä päädyin komposiitista (muovia komposiittikin sisältää) valmistettuun nurmireunaan. Kaksi rullaa riitti nippanappa polun molemmin puolin. Tämä komposiittinauha oli aika jäykkää, mutta kohtuullisen hyvin sain sen lopulta asennettua.

Pikkupuutarhan Kärhöpolku köynnöstuelta talolle.

Polun pinta oli jo aiemminkin tummanharmaata kivituhkaa. Toin polulle kunnon kerroksen uutta kivituhkaa. Juuri säkistä lapioituna tämä kivituhka näyttää vaalealta, mutta kastumisen jälkeen se ei enää loista eikä säihky. Asentamisurakan vuoksi kaivoin polun reunoilta pikkutalviota ja kevätkaihonkukkaa pois ja täytin tilan uudella mullalla. Pian vihreä valtaa reunat. Näin on käynyt ennenkin.

Kiemurapenkki

Seuraava kanttauskohde oli Kiemurapenkki. Siinä ei kauaa mennyt, kun uraan ei ollut  pesiytynyt kovin paljon rikkaruohoja. 

Käytän kanttaamisessa tavallista pistolapiota. Ostin kerran itselleni kanttausraudan, mutta taisin olla tottuneempi hoitamaan homman tavallisella lapiolla. Kanttausrauta sai mennä. Suorilla osuuksilla käytän laudanpätkää apuna. Lauta antaa suunnan ja tuen jalalle lapiota polkaistessa. Lisäksi mukana on käsihara, jolla irrotan istutuksia lähellä olevia rikkoja ja kuohkeutan uran multaa. Ilmavaan multaan rikkojen kotiutuminen hidastuu ja ne on helpompi ohi kulkiessa napata pois. Ilmavuus ei kauaa säily, joten kanttaamisten välissä on hyvä pöyhiä uria.

Talossa meillä on meneillään ikkunoiden kunnostusprojekti. Etelän puolella aurinko on polttanut ikkunanpuitteiden tummaa maalipintaa. Muuten ikkunat ovat hyväkuntoisia. Jokaisessa ikkunassa on kuusi lasipintaa eli ikkunat ovat kolminkertaiset. Jokainen väli aukeaa. Niinpä kunnostuksen vuoksi jokainen lasipinta on irroitettava, jotta puitteet saa siististi putsattua ja maalattua. Luonnollisesti myös karmit maalataan sillä välin, kun ikkunat kuivuvat autotallissa.

Aikaa tähän työhön uppoaa päivä toisensa jälkeen. Maalin on kuivuttava kunnolla ennen kuin ikkuna voidaan nostaa paikalleen. Uloin pinta on saatava yöksi paikalleen. Kahdella muulla ei ole yhtä kiire. Tietenkin lasipinnat täytyy myös pestä maalauksen jälkeen. Kun eteläpuolen ikkunat on maalattu väleistä ja sisältä, on vielä maalattava joitakin ulko-osia. Ne on helpompi tehdä pihalta käsin. Myös ikkunapellit uusitaan.

Isojen ikkunoiden irroittaminen ja autotalliin kantaminen vaatii kaksi ihmistä. Välillä juoksen pää  kolmantena jalkana puutarhan ja sisätilojen väliä. Töitä pitää rytmittää, jotta Ukkokulta ja minä saamme tehtyä hommamme ilman tyhjäkäyntiä. Tärkein pointti on aina saada ikkuna-aukko umpeen yöksi.

Convallaria majalis - Kielo

Kulunut viikko on ollut työntäyteistä, joten torstaina otin aikalisän kanttaamisessa. Se onnistui trimmaamalla huoltamattomien kanttausuriren nurmireunat, jolloin niissä ei törrötä ruohotupsuja sinne tänne. Ostimme vuosi sitten uuden sähkötrimmerin, kun vanha sanoi sopimuksensa irti. Vaikka pitkän johdon perässä vetäminen on ajoittain mutkikasta, on kunnon välineellä ilo työskennellä. 

Meillä on myös akkukäyttöinen trimmeri kahdella akulla. Ladatulla akulla työskentelee 15-20 minuuttia, eikä se riitä mihinkään. Lisäksi muoviset terät menevät helposti poikki tai lentävät sinne kuuluisaan huitsinnevadaan. Taskussa on aina oltava nippu varateriä, jotta ei tarvitse jatkuvasti ravata kellarin ja työmaan väliä.

Puistopääty

Kanttausurien trimmaamisen lisäksi siistin tonttimme puistoreunan. Kunnan miehet leikkaavat nurmikon ja trimmaavat reunat kerran pari kesässä. Eivät kuitenkaan tule kovin lähelle tonttiamme. Puistoreunan lisäksi siistin alapihan aidan tyvet. Nurmikkokin kaipaa leikkaamista pari kertaa puolessatoista viikossa, joten torstain ratoksi tein senkin. Onpahan viikonlopuksi siistiä pihallakin.

Taivaalla purjehtii välillä tummiakin pilviä, mutta niistä on pudonnut puutarhaamme vain muutama pisara. Lauantaiksi on ennustettu sadetta ja koko viikonlopuksi vähän viileämpää. Nämä aurinkoiset kesäsäät ovat olleet mannaa meikäläiselle, mutta mielelläni otan välillä vastaan myös taivaallista kastelua. Kasvit tykkäävät ja kasvien hoitaja malttaa hoitaa kotihommia ja vaikka leipoakin vaihteeksi.

Kiemurapenkki uusiksi

Kurpitsankukka

Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa. Se tuli taas ihan käytännössä eilen todistettua. Minä kun en osaa laiskottelun taitoa - ainakaan päivää pidempään - lähdin heti aamusta puutarhaan katsomaan, mikä voisi olla sellainen sopiva pieni puuhastelu alkajaisiksi.

Kiemurapenkki vasemmalla, kuva kesäkuulta

Tekemistä olisi ollut kaikenlaista, mutta miten nyt valikoituikaan Kiemurapenkki. Tuolla tuijan takana on Sammalruusu, jonka vierelle on siementänyt palavarakkaus ja siirrossa sinne jäi myös päivänliljan juurakoita, jotka ovat ponnistaneet iloisesti kohti aurinkoa. Palavarakkaus ja päivänlilja ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä tulla siirretyiksi, mutta varsinainen riiviö on kaikkialle lonkeronsa levittänyt pikkutalvio. Sen poiskaivaminen ruusun juurelta valikoitui eilisen päivän ensisijaiseksi hommaksi. Ja muuta ei sitten ehtinyt tehdäkään.

Pikkutalvio - Vinca minor, kuva toukokuulta

Tykkään kovasti pikkutalviosta. Se on hieno maanpeitekasvi, joka tänä keväänä kukki todella ahkerasti. Sitä ei vain pidä laittaa sellaiseen paikkaan, jossa sen ei toivo leviävän. Mikä ihmeen vimma minulla on aina monistaa ja tunkea kaikkea kaikkialle? Sitä eilen manasin moneen kertaan.

Kiemurapenkki tänä aamuna

Sammalruusun alusta oli pian putsattu. Vaan kun vauhtiin pääsee, on vaikea lopettaa. Päätin, että samalla menolla putsaan myös penkin toisen osion eli tuijan nurmikon puoleisen pään. Aivan järkyttävä homma. Yritin huolella kaivaa ylös penkissä kasvavat perennat ja siirtää ne sopivaan paikkaan odottamaan multaan palautusta. Alussa mielessä pyöri hienoja ajatuksia perennojen sijoittelusta, mutta kun kaivamista ja siivoamista vaan riitti, alkoi vähitellen tulla sellainen olo, että kunhan nyt edes saan ne jotenkin takaisin maahan.

Koko päivä meni Kiemurapenkin kunnostamiseen. Ihan koko päivä ja illalla olin aivan puhki. Eihän se niin mene, että kaivanpa pari kasvia ylös ja istutan ne sitten uudelleen. Ei, yksistään pikkutalvion kaivamiseen meni aivan hirvittävästi aikaa. Sitten piti kärrätä paikalle uutta multaa ja istuttaa perennat takaisin ja siistiä jäljet. Kuinkahan monta kotiloa tuolta työmaalta etikkaliemeen upotin, enpä edes laskenut. Tykkäävät näköjään kovasti pikkutalvion tarjoamasta kostean suojaisasta katveesta.

Värimintut vielä kukkivat, mutta juurtumista helpottaakseni lyhensin varsia. Samoin tein muutamille muillekin korkeille kasveille. Voi olla, että joudun katkomaan varsia lisääkin, sillä epäilenpä kasvien jaksavan samanaikaisesti juurtua ja kuljettaa nesteitä pitkiin varsiin.

Sinipiikkiputken jätin katkomatta, koska se on vasta aloittamassa kukintaansa. Täytyy seurata tilannetta ja pätkäistä se tarvittaessa. Onhan se tietenkin vähän kahjua mennä myllertämään kukkapenkissä kukkimisen aikaan, mutta kun tuossa penkissä kukkii jotain ihan syksyyn saakka. Nyt useimmat kasvit ovat vielä selkeästi nähtävissä, joten niiden juurakoita ei tarvinnut mullasta etsimällä etsiä.

Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana

Kuunliljoja Kiemurapenkissä oli kahdenlaista, sitä tavallista ja komeasinikuunliljaa. Jälkimmäisen istutin takaisin penkkiin lähelle tuijaa, sillä siinä se näyttää viihtyvän hyvin ja jotenkin sopii tuijan kaveriksi. Tavallinen kuunlilja pääsi väliaikaisistutukseen oikeaan rinteeseen. Oikea puoli rinteestä on muutenkin mietinnän alla ja kuunliljat saattavat jopa jäädä sinne pysyvästi.

Vadelmia kypsyy päivittäin

Kiemurapenkin kunnostus vei kyllä mehut meikäläisestä aivan totaalisesti. Onneksi Ukkokulta hoiti muonituksen ja sain keskittyä kukkapenkkiini täysillä. Tulin sisälle illalla puoli kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun. Olin multainen naamaa myöten. Jaksoin vaivoin kukkua puoli yhteentoista ja sitten painuin pehkuun. 

Raskaasta väsymyksestä huolimatta yö oli kaikkea muuta kuin levollinen. Välillä piti nousta ylös lisäämään voltarenia selkään ja hartioihin ja polviin. Kolotus ja arkuus eivät kuitenkaan olleet pahinta, vaan se, kuinka unessa jatkoin kaivamista. Pikkutalvioita oli kaikkialla ja kaivoin ja kaivoin ja kaivoin... Nyt tiedän, miltä konkreettisesti pikkulapsista tuntuu, kun ovat peuhanneet koko päivän, eivätkä osaa rauhoittua nukkumaan mennessään. Tismalleen.

Persilja

Edelleen ihmetyttää selkäkipuni. Kaivaessa ja kärrätessä sitä ei huomannut laisinkaan. Ei sattunut, ei särkenyt, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Mutta auta armias, kun suihkun jälkeen yritin Ukkokullan seurana katsoa jalkapalloa, ei mikään asento tuntunut hyvältä. Eikä kyllä yölläkään. Ilmeisesti selkäni tahtoo viestittää, että "älähän eukko istu paikallasi, liiku!"

Ruohosipuli tavoittelee korkeuksia

Kaikesta ruikutuksesta ja vaivalloisuudesta huolimatta olo on mahtava. Yksi suuri ja pitkään mieltä kaihertanut projekti on hoidettu. Kiemurapenkki on nyt kohopenkki ja tiedän täsmälleen, mitä siellä kasvaa. Reunoille mahtuu vielä matalampia kasveja, joita tulkoon ajan kanssa. Nyt reunoilla on kompostimullan alla sanomalehteä. Mahdollisesti penkkiin jäi joitakin pikkutalvion juurenpalasia ja siksi niiden ilmestymistä on vahdittava tarkoin ja käytävä kitkemässä kaikki heti alkuunsa. 

Ehkä tämä urakka oli myös opetuksena ja muistutuksena, ettei enää yhtään pikkutalviota, suikeroalpia tai edes kevätkaihonkukkaa tai vuorenkilpeä mihinkään penkkiin pelkästään siksi, ettei niille ole muuta sijoituspaikkaa. Jollei kukaan niitä huoli, sitten mieluummin vaikka kompostiin. Mutta ei kukkapenkkiin, ei.

Ajatusten selkeyttämistä juhannuspäivänä

Taivas näytti synkältä eilen juhannusaattona, kuten se on näyttänyt jo useita päiviä juhannusta ennenkin. Sää sisältää niin sadetta ja pilvistä kuin auringonpilkahduksiakin. Mutta ei pahemmin lämpöä. Alapihalla on lämpömittarin mukaan öisin alimmillaan +2 astetta, mikä ei järin kesäiseltä tunnu. Ei kyllä vajaan 12 asteen päivälämpötilatkaan. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin ei sentään ole lunta satanut viime aikoina.

Juhannusaattoa vietettiin enimmäkseen sisätiloissa, mutta täytyihän sitä alkuillasta sen verran ulos vääntäytyä, että päästiin grillaamaan. Söimme pihapöydän ääressä viltteihin kääriytyneinä ja villasukin varustautuneina. Ukkokulta keksi järjestää kokonkin eli hän poltti muutaman kalikan vanhassa pallogrillissä. Kokkotulen hiipumista sitten katseltiinkin olohuoneen ikkunasta pihamaalle vilkuillen. Kun ei vaan varustuksesta huolimatta tarjennut ulkona istua.

Juhannusruusu alkaa jo lopettelemaan kukintaansa. Viime päivien rankat sadekuurot ovat toki edistäneet kukkimisen lopahtamista. Yllä olevassa kuvassa kukinta on vielä aluillaan ja pensaassa on paljon nuppuja. Tässä samassa penkissä juhannusruusun lisäksi on Punalehtiruusua ja Hansaruusua. Maanpeitekasveina Pikkutalviota, jokunen Vuorenkilpikin on sinne eksynyt ja oikeassa kulmassa kohta talvion nujertama Vuorimänty. Pensaiden alustalle on pesiytynyt myös ahomansikkaa ja lemmikkiä. Ruusupensaiden takana on betoninen kaivonkansi, jonka pensaat tuppaavat peittämään alleen. Kaivan kannen säännöllisesti esiin, sillä saattaa tulla tilanne, jolloin kaivoon on syystä tai toisesta päästävä. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kaivovettä on käytetty meillä lähinnä kasteluvetenä ja auton pesuun.

Muutama kesä sitten päätin aloittaa nurmikonvalloitusprojektin. Sen tarkoituksena on vähentää radikaalisti nurmikon määrää ja muuttaa alapiha enemmänkin runsaskasvuiseksi viidakoksi, jossa vain polut kiemurtelevat. Luultavasti projektin edistyminen ja lopullisen tavoitteen saavuttaminen tulee viemään valtavasti aikaa ja siihenkin mahdollisuuteen on taivuttava, etten ehkä koskaan näe valmista työtä. Tai edes sitä vaihetta, jolloin ruohonleikkurin voi kaupata torilla.

Valloitusprojektin aloitin perustamalla tuon kasvihuoneen edessä olevan, Kiemurapenkiksi nimittämäni kukkapenkin ruusupensaiden jatkeeksi. Hölmöyksissäni kaivoin nurmikon pois ja ryhdyin näin syntyneelle alueelle istuttamaan kasveja. Nyt tekisin kohopenkin. Kaikkien kasvien ylöskaivaminen ja uudelleenistuttaminen on sen verran työläs prosessi, että ainakin toistaiseksi se saa odottaa.

Seuraavana kesänä alkoi syntyä tämä Kriikunapenkiksi kutsumani istutusalue. Tuolla takimmaisena on Metsäruusu ja siitä tänne eteenpäin perennoja, pari pientä havua, minimaalisen pieni kirsikkapuu (tahi pensas), jonka sain naapurini miniältä. Siitä oli nimilappu kadonnut ja se oli vähän kärsinyt, mutta ainakin tänä vuonna se on lähtenyt terhakkaasti tekemään uusia lehtiä. Tuossa päässä on Syyshortensia 'Vanilla Fraise'. Taustalla Kriikunapenkki tekee haaran oikealla ja siinä päässä on Kriikunapuu, välissä pikkuhavuja.

Viime kesänä rakensin noiden haarojen keskelle ruusupensaspenkin. Siinä kasvavat Ritausma, Sointu, Sävel, Lumo ja Tornionlaaksonruusu. Ne saattavat olla liian lähekkäin, joten joudun ehkä tekemään siirtoja. Välissä on tylsä nurmikkokaistale, jonka suhteen olen vähän epävarma. Tilalle olen miettinyt raparperilaattapolkua, mutta jos nuo ruusupensaat versovat, voisi olla järkevämpää jättää alue nurmelle, jolloin voisin ajaa leikkurilla versot nurin. 

Pyöreä Kurgaani (Mamajevin kurgaani) syntyi vahingossa, kun Pikkupuutarhaan polkuja rakentaessani syntyi ylimääräistä maamassaa, jolle en tiennyt kippauspaikkaa. Kärräsin mullat ruohoineen kaikkineen tuohon kasaan ja peitin kasan joksikin aikaa märillä sanomalehdillä ja isolla pressulla. Kun sitten löysin kaupasta Riippahernepuun, alkoi päässä hahmottua suunnitelma.

Peräkamaripojalla oli inttiajat vielä tuoreessa muistissa, joten hän nimitti keskellä nurmikkoa nököttäneen kasan ensin Pioneerikukkulaksi. Muistutti kuulemma jotain armeijan telttarakennetta. Kun sitten istutin riippahernepuun kukkulan laelle, se saikin nimekseen Kurgaani. Poika kun on opiskellut maantiedettä ja poliittista historiaa, siirtyvät tiedonmuruset näköjään vähitellen mamman puutarhaan.

Olisihan Kurgaanin tietenkin voinut peittää harkiten suunnitelluilla perennoilla, mutta minulla on aina kiire saada valmista ja budjettikin asettaa useimmiten omat kriteerinsä. Niinpä sitten Kurgaanin laelle asettui oman pihan kasveja, jotka eivät ole oikein löytäneet silmään sopivia asuinsijojaan. Myös samaan aikaan työn alla ollut Vasemmanrinteen kunnostus tuotti taimia uudelle kukkulalle istutettavaksi.

Kurgaanin rinteet ovat täyttyneet Peittokurjenpolvesta, Pikkusydämestä, muutamasta jaloruususta, muutamasta pionista, sammalleimusta ja taitaa siellä olla vähän ketoneilikkaakin. Nuo vasemmalla puolella näkyvät jaloangervot eivät oikein viihtyneet Kurgaanissa, joten tänä keväänä siirsin ne muualle ja tilalle laitoin kaksi Himalajanesikkoa ja pari tarhakylmänkukkaa. Katsotaan, miten ne lähtevät asettumaan. Pionien suhteen olin vähän epävarma, mutta nepä vasta tykästyivät paikkaan. Ovat kovasti pörhistyneet ja nupullaan kaikki. Oheinen kuva on kyllä viime kesältä. Ylimmäinen Kurgaani-kuvan sen sijaan tältä kesältä.

Rajamännyn luokse istutin pari vuotta sitten Töyhtöangervoja, jotka tekevät yläpihan hiekkakäytävälle runsaasti siementaimia. Niitä onkin hyvä siirtää muualle kasvamaan. Rajamäntypenkki on kuivaa aluetta ja männyn juuret estävät isommat kaivuhommat. Männyn takana on naapurin puolelta levinneitä tuoksuvatukoita, jotka peittävät kesän myötä sopivasti näkyvyyttä ja menestyvät muuten aika köyhässä maassa. Pitääkseni vatukat meidän puolella kurissa, ajan niiden taimia nurmikon ohessa surutta nurin. Akileijaa meillä tuntuu kasvavan joka paikassa, mutta ei haittaa, pidän siitä. Kokeeksi olen istuttanut tuonne myös suikeroalpia ja keltakärsämöä. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy hiukan Punakanelin oksia.

Istutusalueita väsätessäni olen vihdoin oppinut, ettei yksittäinen kukkapenkki voi olla kovin suuri. Tai ainakin sinne on sijoitettava kiviä tai muita askelluksen kestäviä rakenteita kasvien huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten. Ihmisellä on myös tapana etsiä oikopolkuja, joten rakentamalla kivisiltoja ja ohituskaistoja, ei perheenjäsenet niin helposti loiki istutuksia tallomassa. Meillä on myös huomioitava Juuson kulkeminen. Koska se kulkee valjaissa ja flexissä, on se silloin tällöin voitava päästää pinteestä. Aika harvoin Juuso mihinkään itsensä sotkee, mutta silloin tällöin kuitenkin. Raparperilaatat ja monenlaiset kivipolut sopivat mielestäni hyvin kukkapenkkeihin ja niiden lomaan. Niitä pitkin kulkien ei vahingoita kasveja ja ne tuovat mukavaa eloa puutarhaan.

Alapihasta tuskin tulee viidakkoa ilman uusia pensaita ja pikkupuita. Niitä olen tässä mietiskellyt ja suunnitellut. Ei näköjään kannata pitää kiirettä, sillä parhaat ideat tulevat vasta pienen kypsyttelyn jälkeen. Tai ainakin siten pääsee vähemmällä työllä, kun ei tarvitse kaivaa samaa kasvia multaan moneen kertaan.

Tällaista jorinaa näin juhannuspäivänä; sadetta pidellessä ja villasukissa laiskotellessa. Hiukan jo mieli poukkoilee uusiin lapiohommiin, mutta josko nyt vähän välillä lomailisi puutarhatöistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille!