Kotkan puistoja katselemassa, osa 2

KOTKAN PUISTOT JA VEISTOKSET

Sapokan puistossa aikamme kierreltyämme jatkoimme matkaa kohti Haukkavuoren näkötornia. Kuljimme ohi pienen Fuksinpuiston ja läpi Toivo Pekkasen puiston. Kirjailija Toivo Pekkanen on syntynyt Kotkassa 1902 ja hänellä on sielä myös nimikkokoulu.

Surukuusista (ovatko surukuusia?) muodostui korkeakattoinen maja, sillä niiden lomaan saattoi mennä vaikka seisomaan.

Nyt en ole enää aivan varma, mikä kuva on kumpaisesta puistosta, mutta kauniita ovat molemmat.

Parhaillaan kukassa ovat nauhukset, kuunliljat ja jaloangervot.

Istutuksissa on käytetty runsaasti myös erilaisia kärhöjä. Alppikärhöt ovat jo kukintansa ohittaneet ja vuorossa on monet isokukkaiset jalokärhöt.

Kotkansaaren korkeimmalla paikalla sijaitsevan näkötornin huippu kohoaa noin 72 metriin merenpinnasta. Se näkyy maamerkkinä Kotkan keskustaan saapuessa. Tornin näköalatasanteelta on upeat näkymät yli Kotkan ja itäisen Suomenlahden saariston.

Näkötornin alatasanteella on italialainen gourmet-ravintola, joka tosin avautuu vasta klo 18. Näkötorniin pääsee kuitenkin kiipeämään 5 eurolla tiistaista lauantaisin. Kannattaa kyllä kavuta tornin huipulle katselemaan upeita maisemia.

Näkötornista otimme suunnan kohti Kotkan keskustaa, joka häämöttää edessä aukeavan Keskuskadun päässä. Vasemassa ylänurkassa kirkontornin vieressä näkyy myös merikeskus Vellamo.

Haukkavuoren näkötornilta lähtevän Keskuskadun rinnalla kulkee kahden kilometrin pituinen Veistospromenadi. Veistokset on sijoitettu 1996-2001 aikana kunnostetun lehmuskujanteen varrelle. Tämä Veistospromenadiksi nimetty taiteen keskittymä päättyy Sibeliuksenpuistoon. Netistä löytyi teoksille nimet ja tekijät, mutta itse veistoksissa ei suinkaan kaikissa ollut mitään tietoa, joten esimerkiksi kuvan ilveksille en löytänyt tekijää tai nimeä.

Tämän teoksen tekijän tunnistin Tommi Toijaksi, sillä hänen paljon julkisuutta saanut 8,5 metrin korkuinen pissaajaveistoksensa Bad Bad Boy siirrettiin presidentin linnan kupeesta Helsingin Jätkäsaareen. Tämän teoksen nimi on Tuulenviemää. 

Tämä rakennus on Eliel Saarisen ja Herman Geseliuksen suunnittelema ja 1907 valmistunut jugend-tyylinen Kotkan konserttitalo. Alun perin rakennus rakennettiin talkootyönä Kotkan työväenyhdistyksen työväentaloksi. Nykyisin se toimii mm. Kymi Sinfoniettan konserttitalona. 

 

Muraalit eli seinämaalaukset ovat yleistyneet monin paikoin. Kotkasta löytyi tällainen. Minusta muraalit tuovat mukavaa katseltavaa ja lisäväriä kaupunkikuvaan.

Veistospromenadi päättyy Sibeliuksenpuistoon, joka on Kotkan puistoista ehkä perinteisimmän oloinen. Siellä on suuria alueita muotoon istutettuja kesäkukkia ja ruusuja sekä isoja puita, joiden alle sijoitetuilla penkeillä voi levähtää varjossa. 

Sibeliuksenpuiston nurmialueet ovat viimeisen päälle sileitä, kuin joku olisi käynyt ne kynsileikkureilla lyhentämässä. Kulmissa olikin kylttejä, joissa kiellettiin nurmikoilla oleskelu. Kuvan lintu ei paljon kielloista piitannut. Hetken jo luulin, että sekin on veistos, mutta kyllä se tuosta liikkeelle vihdoin lähti.

Puiden runkoihin ja alaoksille oli viritetty värikkäitä neuleita. Joihinkin oli liitetty myös tarinoita, mutta en jäänyt niitä lukemaan tai kuvaamaan, sillä puiston varjoisemmalle puolelle oli kerääntynyt päivää viettämään erinäinen määrä laitapuolen kulkijoita. Suurin osa antoi kulkijoiden katsella ja kuvata, mutta pari kaveria jaksoi turhan itsepintaisesti tinkiä eurojaan ja kulkea perässä, joten katsoin paremmaksi poistua paikalta.

Pitkä ja lämmin päivä alkoi tuntua jaloissa ja nälkäkin kurni vatsassa. Niinpä päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa. Fiksuina matkailijoina ajattelimme Pojan kanssa, että etsitään ruokapaikka paluumatkalla huvivenesatamaan. Kotka on pikkukaupunki ja sen huomasi siitä, että keskeisimmältä liikekadulta sivuun lähtiessämme loppuivat myös kaupat, ravintolat ja muut taloudelliset houkutukset. Jokunen kampaamo oli talojen katutasossa, mutta ei ainuttakaan ruokapaikkaa.

Kaarros sivuun pääkadulta koitui kuitenkin puistoretkemme iloksi, sillä osuimme suoraan Isopuistoon, joka ympäröi Pyhän Nikolaoksen ortodoksista kirkkoa.

Jälleen kerran aivan huikean kaunis paikka upeine mäntyineen ja niiden lomaan sommiteltuine istutuksineen. Ei tosiaankaan vain yhtä pientä penkkiä sitä sun tätä, vaan laajoja massaistutuksia, joiden lomassa kiemurteli kapeita polkuja tarjoamassa lähikatselumahdollisuuksia innokkaille kasviharrastajille.

Ja Isopuistossa, kuten kaikkialla muuallakin Kotkan hienoissa puistoissa, kasvit on merkitty nimilapuin ja siellä täällä kulki työntekijöitä kitkemässä rikkaruohoja ja hoitamassa istutuksia. Usein näkee kyllä hienoja istutuksia, joihin on panostettu selvästikin paljon rahaa sekä suunnitteluun että toteutukseen, mutta hoitoon ei sitten enää pennosia löydykään. Kotkassa ylläpitoa ei ole unohdettu.

Hanna Jaanisoo: Calvus - nuori ukkospilvi, 2008

Isopuistossa käyskentelyn jälkeen palasimme pääkadulle, josta löytyi useitakin ravintoloita. Syötyämme vatsat täyteen herkullista nepalilaista ruokaa palasimme pienvenesatamaan noutamaan autoa. Käveleminen auringonpaisteessa alkoi verottamaan voimia, joten päätimme avittaa siirtymistä moottorivoimalla. Seuraavaksi suunnistimme kohti merkikeskus Vellamoa.

Mielessäni olin kuvitellut, että merkikeskus Vellamo sijaitsee lähellä pienvenesatamaa, jossa on myös akvaariotalo Maretarium. Tosiasiassa Vellamo on kuitenkin kaupungin toisella puolella Kantasataman yhteydessä. Pienessä kaupungissa etäisyydet eivät suuria ole ja pian olimme merikeskuksen alueella. Matkalle lähtiessä olin miettinyt, joudunko kenties paljonkin Kotkassa etsimään pysäköintipaikkoja, mutta helpolla pääsin. Tilaa oli vaikka toisille jakaa ja merikeskuksen pysäköinti oli myös ilmaista.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma. Sen julkisivut koostuvat vuoroon laudoitetusta erivärisistä peltikaseteista ja silkkipainetusta lasilevystä. Merikeskuksessa sijaitsevat Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon työ- sekä näyttelytilat, auditorio sekä ravintola ja museokauppa. Museorakennuksen yhteydessä olevassa museoaluslaiturissa sijaitsevat majakkalaiva Kemi ja jäänmurtaja Tarmo.

Varmasti merikeskuksessa olisi ollut paljonkin katsottavaa, mutta iltapäivä oli jo pitkällä ja suunniteltu nähtävyyslista kesken. Lisäksi Poika on käynyt Vellamossa, joten ilman sen kummempia neuvotteluja päädyimme tutustumaan merikeskukseen tällä kertaa pelkästään ulkoisesti. Komea rakennus, jonka katolle on ehdottomasti kiivettävä. Melkein olisi luullut pilviin saakka kulkevansa.

Merikeskuksen katolta maantasalle laskeuduttuamme istahdimme autoon ja suuntasimme kohti Karhulaa, josta löytyy monenmoista mielenkiintoista. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.