Ihmettelyä puutarhassa

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

Aikoinaan istutin syyshortensian talon aurinkoisemmalle puolelle, nykyisin olopihaksi kutsutulle alueelle. Onneksi tulin katumapäälle ja parin vuoden ihmettelyn jälkeen siirsin pensaan talon toiselle puolelle sisäänkäyntiä vastapäätä. Isoksi kasvettuaan syyshortensia näkyy hyvin keittiön ikkunasta katsoessa ja etenkin iltojen pimetessä sen valkeat kukinnot suorastaan loistavat etupihan valojen niihin osuessa. Sykähdyttää lämpimästi sisimmässä joka kerran näkymää iltapimeällä vilkaistessa.

Syysleimu - Pholx paniculata

Syysleimut eivät tänä vuonna oikein ole parhaimmillaan. Kukinta on vaatimattomampaa ja yksi väri katosi viime talven melskeisiin kokonaan. Lisäksi sateet ovat hakanneet leimujen kukinnot rikkonaisiksi. Leimut ovat kyllä yllättävän sitkeitä nousemaan sateen ja tuulen pieksäminä takaisin pystyyn heti auringon niitä kuivattaessa. Sateen vioituksia aurinkokaan ei korjaa.

Keijunkukka - Heuchera (Black Beauty tai Fire Chief)

Keijunkukkia tulee vähemmän kuvattua, vaikka sen kunnian ne kyllä ansaitsisivat monen monta kertaa. Keijunkukkia minulla ei vielä kovin pitkään ole ollutkaan, joten kokemukset niistä ovat aika kevyet. Olen hankkinut erityisesti tummalehtisiä versioita ja istuttanut niitä sekä yläpihan Pikkupuutarhaan että alapihalle pariinkin paikkaan. 

Keijunkukan lehtiä - Heuchera 'Black Beauty'

Keijunkukkia kuvatessa minulle tulee aina mieleen eräällä valokuvauskurssilla annettu opastus eli ei koskaan pitäisi jakaa samaa kohdetta - korkeaa tai leveää - moneen eri kuvaan. Ohjetta oli selkeytetty kolmella kuvalla, joissa ensimmäisessä oli Eiffel-tornin jalkaosa, toisessa keskiosa ja kolmannessa huippu. Keijunkukkaa on vaikea kuvata selkeänä kokonaisuutena, koska lehdistö on matala ja tiivis, kun taas kukinto korkea ja hentoinen. Tai siis minulle tämä on ongelma, tuskin silti kaikille kameran kanssa puutarhassaan huseeraaville.

Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Puutarhaihmisen elämä on yhtä oppimista. Ikinä ei voi sanoa, että nyt tiedän ja osaan kaiken. En kyllä ole ollut aikeissakaan niin sanoa, mutta aiheesta sain muutama päivä sitten ihan konkreettisen esimerkin. Viime kesäinen kärhöinnostukseni on jatkunut tänäkin kesänä ja kesäkuun alussa istutin alapihan köynnöstukeen kiipeilemään Paul Farges -nimellä ostamani kärhön. Jostain osui silmiini, että kyseiselle kärhölle on toinenkin nimi eli Summersnow (kumpi lienee oikein: yhteen vai erikseen kirjoitettuna). Yksikään lamppu päässäni ei silti syttynyt. Ei ennen kuin nähdessäni Suvikumpu-blogissa kukkivan lumikärhön kuvan. Minullahan on samanlainen! Minulla on lumikärhö!

Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Kärhössä - siis lumikärhössä, on jo jonkin aikaa ollut lukuisa määrä hauskoja, pampulamaisia nuppuja. Nyt ne ovat alkaneet poksahdella avonaisiksi kukiksi ja niitä on todellakin paljon. Köynnös on vain niin mahdottoman korkeaksi kasvanut, etten ilman tikkaita taida päästä kukkia kunnolla kuvaamaan. Ottamani kuvat on yläviistoon sihdattu auringon paistaessa silmiin. Ehkä jonain päivänä raahaan tikkaat alapihalle pelkästään kuvatakseni tuota ihanaa kesälunta. 

Toinenkin ihmettelyn aihe korkeuksista löytyi, mutta tällä kertaa vähemmän miellyttävä. Kävelin yhtenä iltana tapani mukaan nyppimässä, kääntelemässä ja vääntelemässä puutarhassa ja kuinka ollakaan pysähdyin ihmettelemään alppikärhöön ilmestyneitä muutamia loppukesän kukkia. Ilo niistä loppui lyhyeen, kun huomasin kärhön lehdissä ja oksistossa monen monta kotiloa. Oikein isoja ja pullukoita. 

Alppikärhö - Clematis alpina

Vesi ei todellakaan kielelle kihahtanut, vaan pikemminkin kiukku sauhusi korvista. Hain oitis talon nurkalla odottavan pesuainepurkin (purkkeja on joka nurkalla, ettei vaan tule kiusaus liiskata kotiloita tai nakata kukkien joukkoon jatkamaan tuhotöitään) ja pudottelin kymmenkunta kotiloa purkin etikkaliemeen kärventymään. Ihan hyvin riittäisi, että ne lyllertävät kasvien lehdillä ja lymyilevät mullassa. Pitkääkö niiden myös kiipeillä korkeuksissa. Hyi. No, tulipa sen illan jumppa ja venytykset hoidettua kotiloita korkeuksista kurkotellessa.

Verkko suojaa kuvassa näkymätöntä kärhöä, jota rusakko on käynyt verottamassa.

Inkalta (Auring*n ihanat -blogi) viime kesänä saatu koristemansikka Pink Panda on kovasti innostunut laajentamaan asuinaluettaan ja sen punaisia rönsyjä kulkee Päivänliljapenkissä ristiin rastiin. Jonkun verran olen rönsyjä leikannut pois ennen kuin ne ovat ehtineet muodostaa lehtiruusukkeen. Jatkossa aionkin odottaa, kunnes lehdet ovat ilmestyneet. Silloin rönsyssä on jo pienet juuretkin ja näin voin jakaa kasvia muualle omaan puutarhaan tai antaa jakotaimena jollekin toiselle. Toistaiseksi Pink Pandasta ei ole ollut suurta riesaa, sillä ahomansikan tapaan nuo rönsyt lähtevät keveästi nyppäämällä.

Lilja On Stage

Tylsä Mörökölli lopetti hiljan oman postauksensa kehottamalla lukijoita menemään pihalle ja haistamaan kukkasen. Kyseinen toimenpide on viime aikoina meidän pihalla sujunut ilman suurempia manöövereitä, sillä pitkään ja hartaasti kukkinut lilja On Stage tuoksuu todella voimakkaasti. Ei edes tarvitse mennä sen läheisyyteen, sillä tuoksu ulottuu monen metrin päähän. Ihan hyvälle tuoksuu, mutta jonkun kerran on käynyt mielessä, että onneksi näitä ei ole kymmenittäin. Voisi olla pitkän päälle pihamaalla oleskellessa päänsärky jo lähellä.

Rakastan näitä pelaguun nuppuja.

  
Ahkeroin näitä postauksia viikonloppuna useamman kappaleen ja laitan ilmestyväksi ajastuksella. Välillä ajatus juoksee ja tekstiä syntyy, kun taas toisella kertaa päässä surisee lähinnä tyhjäkäynti. Toinen syy postausten massakirjoitteluun on se, että olen menossa Pojan kanssa viiden päivän reissulle Berliiniin ja tämän postauksen julkaisun aikaan taidan jo perillä ollakin. Luultavasti reissun jälkeen olen niin tohkeissani kaikesta näkemästäni, ettei puutarhalle hetkeen riitä voimavaroja ja aikaa. Pikkasen matkajännitys mahan pohjassa jo tuntuu. Kuten aina. 

Leppoisia puutarhapäiviä kaikille!
  

Satoisia suruja ja iloja

Kurpitsa kukkii

Kuivuudesta tätä kesää ei todellakaan voi moittia. Päinvastoin, meidän nurkilla vettä on tullut, vaikka toisille jaettavaksi. Harmi, etten hyvästä tahdosta huolimatta ole voinut lähettää sadepilviä niitä kaipaaville. Sillä sellaisiakin alueita tänäkin kesänä on riittänyt ihan täällä omassa maassa, monista muista maailman kuivuudesta kärsivistä paikoista puhumattakaan.

Sää on asia, josta riittää keskusteltavaa täysin tuntemattomienkin kanssa. Siitä ollaan myös montaa mieltä, mutta onneksi maailmaan mielipiteitä mahtuu. Minä tykkään auringosta, lämmöstä, valosta. Meidän kesämme on parhaassakin tapauksessa varsin lyhyt, joten minun puolestani saisi paistaa päivä toisensa jälkeen, enkä helteitäkään vastusta. Kyllä sitä pitkän ja pimeän aikana saa riittävästi palella. 

Kasvarimme kolmas kesä on ollut surkea. Tontillemme ei vaan aurinko paista tarpeeksi ja vielä vähemmän, jos aina sataa. Olen seurannut ilman kosteusprosentteja ja ne ovat olleet varsinkin heinä-elokuussa huikean korkeat. Aamuisin olen ensimmäisenä kipaissut avaamaan kasvarin oven ja vasta illalla sen käynyt sulkemassa, jotta kasvari tuulettuisi riittävästi. Kattoikkuna avautuu automaattisesti, kun lämpöä on tarpeeksi. Touko-kesäkuussa kasvu lähti hienosti käyntiin, mutta sen jälkeen on ollut jatkuvia ongelmia liian kosteuden vuoksi.

Edellisinäkin kesinä tomaattien kypsymisen kanssa on ollut ongelmia. Nyt ne eivät tunnu kypsyvän millään. Kävin ostamassa kypsymistä edistävää lannoitettakin, mutta toistaiseksi sillä ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi vaivana on sekä lehtihome että harmaahome. Tomaateissa ei kohta ole ainuttakaan lehteä, olen niitä homeisia poistanut. Minusta koko kasvarissa haisee enemmän home kuin se mukavan voimakas tomaatinlehtien aromi, josta niin kovasti pidän. Kastelu on ollut ongelmallista, sillä lämmössä multa kuivuu, mutta korkea ilmankosteus tiivistyy kasvien lehdille ja kaikille pinnoille. 

Chocolate Cherry

Kurkuista vain yksi taimi on tehnyt hedelmää. Muut kaksi ovat kyllä kukkineet runsaasti, mutta eivät kehity kurkuiksi. Kurkut kasvattivat mittaa vähän joka suuntaan valtavasti, kunnes älysin ryhtyä niiden sivuversoja leikkaamaan. Ehkä tein sen liian myöhään ja kurkut ehtivät käyttää voimansa hedelmien sijaan kasvuun. 

Olen kyllä tosi noviisi näissä hyötykasvitouhuissa, mutta ehkä vielä joskus opin. Kuten olen oppinut paljon koristekasvipuolellakin. Kirjoja ja oppaita löytyy pilvin pimein ja nettikin on pullollaan ohjeita. Mutta silti olen jotenkin surullinen, ettei minulla ole ollut ihmistä, joka kädestä pitäen olisi opettanut taitoja, joita itse puolestani voisin siirtää perimätietona eteenpäin.

Paprika sentään on tehnyt muutamia hedelmiä, minkä katson plussaksi tässä kokonaiskatastrofissa. Kahteen viljelylaatikkoon Ukkokulta laittoi syksyllä valkosipulia, jonka sato on jo korjattu. Ne sentään onnistuivat. Yhteen laatikkoon minä kylvin kahta erilaista lehtikaalia, pinaattia, paria salaattia ja retiisejä. Retiisit onnistuivat ja ne syötiin. Salaattiakin pääsin muutaman kerran poimimaan. Sen sijaan lehtikaalit pelastuivat kaalikoilta luultavasti harson vuoksi, mutta kotilot ja muut etanat tekivät niistä selvää. Enpä ole aiemmin nähnyt näin runsain määrin kaikenlaisia etanoita, kuin mitä tänä kesänä kasvimaalla ja oikeastaan koko puutarhassa on majaillut.

Kurpitsa on kiitettävän varma viljeltävä. Keltaisia kesäkurpitsoita on tullut tasaiseen tahtiin ja eilen viimeksi valmistin herkullista samettista kurpitsakeittoa. 

Punakaneli

Mikään maailmassa ei kuitenkaan ole pelkkää surua ja murhetta. Ei puutarhassakaan. Omenoita tulee tänä vuonna runsaasti. Huvitus ja valkeakuulas ovat jo syöntikunnossa, punakaneli vielä valmistautuu. 

Nyt huomaan, kuinka sittenkin olisi pitänyt enemmän karsia raakilevaiheessa, sillä runsaissa ryppäissä hedelmillä ei ole ollut tilaa ja voimaa kasvaa riittävästi. Monet sanoivat, että omenapuut karsivat itse itseään ja kyllähän noita raakileita putosikin. Ei kuitenkaan riittävästi, joten ihmisen apu olisi ollut tarpeen.

Åkero - ehkä

Syysomena, joka saattaa olla Åkerö (omppuja istuttaessa en ole laittanut niiden tietoja talteen) on vielä raaka. Syysomenan hedelmät olisivat isoja ja herkullisia, mutta joka vuosi se on hyvin rupinen ja sitä myöten siihen iskee myös muumiotauti. Olenkin vakavasti harkinnut koko puun kaatamista, sillä äärimmäisen harvoin sen tuotoksista jää mitään syötävää. Mutta toisaalta, kukapa voisi vastustaa keväistä omenapuun kukintaa. En minä ainakaan. 

Valkeakuulas

Minä rakastan omenia. Jo pikkutyttönä unelmoi pihasta, jossa voisi aamulla käydä keräämässä omenoita yöpaidan helmaan. Kerrostaloasukkina kadehdin niitä omakotitaloissa asuvia ihmisiä, joilla omenapuut notkuivat hedelmiä. Ja ihmettelin niitä, joissa omenat mätänivät vuosi toisensa jälkeen puiden alle. 

Lapsena kävimme kassien ja korien kanssa kolkuttamassa omakotitalojen ovia ja kysymässä, myyvätkö ylimääräisiä hedelmiään. Jotkut myivät, toiset antoivat ihan ilmaiseksi käydä poimimassa pudokkaita. Ja sitten oli niitä, jotka eivät antaneet tai myyneet paljostakaan. Vaikka usein juuri niissä puutarhoissa ne hedelmät sinne puiden alle mätänivät.

Huvitus

Omenoita on taas päästy rouskuttelemaan ja yksi piirakkakin niistä on jo leivottu ja syöty. Omenakausi on vasta aluillaan, mutta voin vakuuttaa, etteivät ne meidän puutarhassa nurmikolle pääse mätänemään. Ei niistä kyllä toistaiseksi riitä juuri annettavaksi tai myytäväksi. Sen verran persoa omenaporukkaa ollaan. Olenpa onnekas, että edes osa lapsuuden unelmista on elämässäni toteutunut.
 

Pensaat nurin

Kesämalvikki kosmoskukan katveessa

Taidan toimia aurinkovoimalla, sillä perjantaipäivän paiste sai minuun virtaa viikkojen edestä.  Oli pieni pakkokin, sillä sateiden vuoksi nurmikkoa ei ole päässyt aikoihin leikkaamaan. Siitä oli aloitettava.

Seuraavaksi siirsin keväällä pikkupuutarhaan istuttamani kolme tuijaa alapihalle. Ja niiden seuraksi kaksi kesän ruukuissa viettänyttä tuijaa niinikään. Keväällä pikkupuutarha näytti kovin alastomalta, kuten kaikki muutkin paikat. Mitähän olin oikein ajatellut tuijia pikkupuutarhaan istuttaessani, sillä kesäisen kasvun myötä ne näyttivät suorastaan onnettomilta jäädessään syyshortensian ja norjanangervojen ahdistamiksi. 

Tuijien on tarkoitus muodostaa näköeste kompostilaatikoiden rivistölle ja alueelle, jossa haketamme oksia ja joka ei muutenkaan tule koskaan olemaan mikään paraatinähtävyys. Näitä työskentelyalueita on vaan pakko puutarhassakin olla. 

Kompostit ovat harvoin noin tyhjiä, kuin nyt. Sain niiden multaisan sisällön vihdoinkin kärrättyä yhtenä tihkusateisena päivänä sinne sun tänne. On muuten huomattavasti helpompi kääntää ja tyhjentää komposteja keväällä. Tuoreen mullan lisäys kukkapenkkeihin sujuu helposti ja sieltä ne kasvit sitten ponnistavat mullan keskeltä. Vaan kukapa raaskii peitellä kesken kasvukauden kasvavia kukkia mullalla? Aikamoista taiteilua tunkea kompostimultaa tässä vaiheessa kasvustojen keskelle.

Kauimpana oleva laatikko on täynnä tämän kesän ainesta ja se saa nyt muhia ensi kevääseen. Viime syksynä en saanut komposteja ajoissa käännettyä ja tyhjennettyä ja silloin olikin tekemistä, mihin sai kaikki puutarhasta tuleva kasvijäte ja haravoidut lehdet mahtumaan. Nyt päätin olla ajoissa liikkeellä ja varmistaa, ettei samanlaista sijoitusongelmaa tänä syksynä olisi.

  
Seuraavaksi sitten kaivoin esiin arvonnassa voittamani raivaussakset ja jatkoin työpäivää leikkaamalla lumimarjoja ja norjanangervoita. Terassin kupeessa ja työhuonepäädyssä kasvaa lumimarjaa ja norjanangervoja, joista olen pisimpiä oksia leikannut ja tasannut parikin kertaa kesässä (kuva on otettu 26.6., jolloin olen tasannut kulkuväylälle vyöryneitä oksia). Aukkokohdan norjanangervo kärsi ensimmäisen kerran olemassa olonsa aikana talvesta ja sen leikkasin tapille heti alkukesästä huomattuani, etteivät oksat ala vihertämään. 

Olen huomannut, että niin norjanangervo kuin lumimarjakin on leikattava matalaksi viiden-kuuden vuoden välein. Päällisin puolin pensas näyttää ihan hienolta, mutta sisältä se on täynnä kuivunutta oksistoa. Viherrys on lähinnä latvustossa, eikä yksittäisten oksien poistaminen juurikaan paranna näkymää. Yritin etsiä tietoa edellisestä leikkauksesta, jota en kuitenkaan löytänyt. Pelkäänpä, että vuosia on vierähtänyt enemmän kuin viisi tai kuusi. Sen huomasin ryhtyessäni leikkaustyöhön. Pensaat olivat aika kurjassa kunnossa. 

Perjantaina en saanut työrupeamaa kerralla loppuun saakka, sillä ystävä tuli yllätyskäynnille. Samaan syssyyn alkoi myös sataa ja sitä riittikin sitten loppupäiväksi. Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan hommaa. Pensaat notkuivat vesipisaroista ja kosteudesta, joten aika roskainen urakka siitä tuli. Eikä riitä, että pensaat saa leikattua nurin, vaan oksat on myös rahdattava pois käytäviltä ja jäljet siistittävä. Onneksi tuota hommaa ei ihan joka vuosi tarvitse tehdä.

Piha on nyt kyllä todella autio ja paljas. Kuvasta näkee, millaisen alueen norjanangervot ovat kulkuväylästä valloittaneet. Rapskulaatoissa on pensasrivistöjen reuna sijainnut. Kasvit kasvavat jotenkin huomaamatta ja yllättäen valtaviksi. Jo viime kesänä huomasin työhuoneen ikkunan alle sijoitetun kesäkukkalaatikon kastelun vähän vaikeaksi, mutta tänä kesänä siitä ei tahtonut tulla enää mitään. Tiiviisti kasvavien pensaiden väliin ei vaan tahtonut enää päästä kastelukannun kanssa ja laatikon kesäkukat ovatkin olleet luvattoman huonolla hoidolla. 

Kovin pitkään angervojen kasvua ei tarvitse odotella, sillä tämän puskanurkan kaikki pensaat leikkasin tapille vapun tienoilla. ja nyt ne ovat kasvaneet jo melkoisesti. Vaan mitä tehdä naapurista vyöryvälle idänvirpiangervolle, joka näyttää olevan aikamoinen leviäjä? Naapurin purettua aitansa tuosta meidän välistä, idänvirpiangervo on vain entisestään villiintynyt. Sitä on jopa vaikeampi saada kuriin, kuin niin ikään naapurista tuohon puskanurkkaukseen tullutta kurttulehtiruusua. Kurtturuusu jää vähitellen angervojen tukehduttamaksi, mutta idänvirpiangervolle kakkoseksi tuntuu jäävän norjanangervokin.

Harva puutarhatyö on kertaheitolla loppuunsaatettu. Sen lisäksi, että tämän syksyn ohjelmistossa on lisääkin pensaiden leikkaamista, ne leikatut oksat täytyy myös hakettaa. Alapihan pajuangervot ja tuoksuvatukat laitan matalaksi myöhemmin. Suunnittelin hinaavani oksasilppurin pensaiden viereen ja laitan leikatut oksat saman tien hakettimeen ja hakkeen jätän pensaiden kasvupaikalle. Niin pajuangervo kuin tuoksuvatukkakin näyttävät kasvavan vaikka läpi harmaan kiven. Miksei siis läpi haketetun kasvustonsakin.

Betonitöitä

Punahattu - Echinacea purpurea

Taas meni yksi sopiva pihatyöskentelypäivä harakoille, sillä vettä on tullut tasaisen tappavaan tahtiin ja siinä ohessa tuullut niin navakasti, että patiolla ruukussa kasvava japaninihmekukka romahti peräti kahteen kertaan pitkin pituuttaan. Korkeana ja leveänä siihen tarttuu tuuli helposti ja ilmeisesti multakin alkaa olla sen verran kuivaa, ettei sekään riitä ankkuroimaan kasvia pysymään pystyssä. Kuivaa - outo sana, sillä sitä on ainoastaan talon räystään alla olevissa ruukuissa, jonne sade ei edes kovalla tuulella ulotu.

Clematis Aljonushka kukkii ja kukkii ja kukkii. Ihana!

Eipä meikäläisen päivät koskaan hukkaan mene, vaikka puutarhaan ei pääsisikään. Tulipa hoidettua viikkosiivous, maksettua laskuja ja laadittua tilatuista syyssipuleista lista, josta puuttuu enää istutuspaikat. Niitä toki suunnittelen aina vähän etukäteenkin, mutta lopulliset paikat löytyvät pihalla pohtiessa.

Sateissa on toki elokuussa ollut ainakin pari taukoa, jotta olen ehtinyt tehdä myös suunniteltuja betonitöitä. Tällä kertaa sekoitin laastin paljussa, enkä tapani mukaan kottikärryissä. Useimmiten tulee käytettyä valmisbetoni S100:sta, johon lisätään vain vesi.

Tekeleet kuivuivat muutaman päivän pihamaalla muovien alla. Oli tosi mukava siirtää kosteat muovit pois, kun niihin oli tarttunut valtaisa joukko erilaisia etanoita. Ei sentään kotiloita, jotka kerta toisensa jälkeen saavat minut epätoivon valtaan. Yhäkin. 

Valoin kellariin kertyneisiin vanhoihin Lidlin jäätelörasioihin betonia saadakseni sopivia reunuskiviä. Näillä oli tarkoitus rajata uudelleen olopihan Kivipolku, mutta ei se sitten onnistunutkaan, kun kivituhka on ihan lopussa. Kivet odottakoot, uusi käyttökohde on niille jo suunniteltu.

Päätyökohde oli tällä kertaa kuitenkin noiden reunuskivien sijasta pallo. Löysin kierrätyskeskuksesta 2 eurolla pyöreän lampunkuvun, jonka valoin täyteen betonia. Tietenkään kupua ei ehjänä pois saanut, vaan jouduin naputtelemaan sen vasaralla pieniksi siruiksi. Mosaiikkitöistä minulla on vain vaatimaton kokemus, mutta olen miettinyt, josko talven aikana päällystäisin pallon mosaiikilla. Kunhan tästä kerkeän taas kierrätyskeskukseen tai johonkin muualle etsimään materiaalia.

Reunuskivien lisäksi tein myös muutaman pyöreän astinlaatan (kuva alempana). Niitä odottaa kompostin luona edellinenkin satsi paikoilleen sijoittamista. Tarkoitus on tehdä pariin kukkapenkkiin huoltopolut ja niissä astinlaatat ovat mukava lisä. Muotteina käytän erikokoisia pyöreitä kukkapurkin alusia. Muoviset eivät paljon maksa ja niistä betoni irtoaa helposti. Yleensä olen kuvioinut laatan laittamalla ennen betonin lisäämistä alustaan vaikkapa pienen rapskunlehden, vuorenkilven tai saniainenkin käy. 

Jo aiemmin kesällä tungin syksyllä rikki menneet puutarhasaappaat täyteen betonia. Istutusaukkoa tai miksei leikkokukkakoloa varten työnsin saappaan varteen öljytyn muovisen limupullon, jonka olin täyttänyt vedellä saadakseni siihen painoa. Annoin saappaiden kuivua pitkään, sillä ajattelin tiiviin ja umpinaisen materiaalin pitävän kosteuden tehokkaasti sisällään. 

Lehtimassa vielä osasta rapsuttamatta pois

Vesipullot oli vielä kohtalaisen helppo saada pois tuosta varresta, joskin palasiksi ne menivät. Sen sijaan saappaan irroittaminen betonista tai päinvastoin olikin sitten jonkinlaisen aherruksen takana. Saappaan kangasvuori oli tarttunut tosi tiukasti kiinni betoniin ja sen irroittaminen vaati saksien, pihtien ja monenmoisten työkalujen lisäksi joukon ärräpäitä sekä kokovartalosuihkua kaipaavan hien. Koska saappaat tuntuivat suorastaan loistavan vaaleutta kaukaakin katsottuna, käsittelin ne tummanharmaalla kivikuullotteella. Nyt pitäisi vielä keksiä saappaille paikka, mutta tuskin siitä ongelmaa syntyy.

Betonityöt sujuivat erinomaisesti, sillä esimies pysytteli kaiken aikaa valvomassa näköetäisyydellä. Uusissa punaisissa valjaissaan se makasi patiolla hassusti roikottaen häntäänsä ylä- ja alatason välissä. Ikäänkuin huomaamattomasti ilmoittaen, että reunuslauta täältä vielä puuttuu. Ilmekään ei värähtänyt, vaikka betonityöntekijä loikki sen yli ja ohi milloin mitäkin työkalua hakien.

Pojalla on valjaiden lisäksi myös uusi flexi. Large-kokoinen kahdeksan metrin ulottuvuudella, sillä kevyemmät mallit Juuso saa kiskoessaan vikkelästi roskiskuntoon ja lyhyemmillä se ei välttämättä pääse pihalla ollessaan sateelta suojaan tai terassille. Uudessa flexissä on koko matkan heijastinlanka, joten pimeässä näyttää hassulta kulkea loistavan viivasuoran narun perässä. Itse kissaahan ei näe, ellei valo osu sen silmiin.

Syyshortensia Vim's Red

Parin tunnin tauon jälkeen täällä taas alkoi satamaan, mutta toivotaan kimpassa aurinkoista ja lämmintä elokuista viikonloppua ihan jokaiselle!

Sadepäivän kulttuuria

Koko kesän on ollut tarkoitus mennä katsomaan Helsingin Kansallismuseoon Jaakko Heikkilän valokuvanäyttely Venetsian palatsien menneen ajan loistosta. Näyttelystä uutisoitiin paljon sen avautuessa ja heti alkoi kutkuttamaan nähdä kuvat, sillä kahdesti
Venetsiassa käyneenä se aina vaan kiehtoo. Muutama päivä sitten näin taas näyttelystä kertovan mainoksen ja huomasin, että aika alkaa olla vähissä. Näyttely päättyy 28.8.

Valokuva erään palatsin makuuhuoneesta, kuvasin vinoon heijastavan lasin vuoksi

Näyttelyssä mainostettiin olevan myös huonekaluja ja astioita Venetsiasta. Olihan niitä, mutta todella niukasti. Kahdenistuttava tuoli ja keinutuoli sekä muutamia laseja ja kaksi peiliä. Valokuvat olivat toki hienoja livenä katsottuna, mutta suurin osa on ollut esillä mediassa näyttelystä uutisoitaessa. 

Venetsialainen peili, kehyksen koristeet lasia

Sateisesta päivästä huolimatta Kansallismuseossa ei ruuhkaa ollut. Enimmäkseen ulkomaisia turisteja, joten valokuvia ja esineitä pääsi katsomaan kaikessa rauhassa. Kuvaaminen pokkarilla hämärissä saleissa, yleensä vielä lasin läpi oli minulle haaste, mutta se ei ollutkaan reissuni pääasiallinen tarkoitus. 

Jakkarilan sali, 1760-luvun rokokoota

Edellinen käyntini Kansallismuseossa lienee peräti kouluajoilta, joten päätin hyödyntää lipun hinnan kokonaisuudessaan ja lähdin kiertämään museon perusnäyttelyä. Jotenkin minulla oli sellainen tunne, että esillä olisi lähinnä kivikautisia työvälineitä ja vanhoja rahoja, mutta olinpa totisesti täysin väärässä. 

Itse asiassa vasta nyt Kansallismuseon sivuilla käydessäni huomasin, että 1. kerroksen esihistoriallinen näyttely eli kivikausi, pronssikausi ja rautakausi on suljettu ja uusi perusnäyttely avataan vuoden 2017 alkupuolella.

Mikko Mikonpoika Minkkinen (1858 - 1930) Ikiliikkuja

Mielenkiintoista nähtävää oli runsaasti ja esineiden tiedot olivat joko vitriinien vieressä tai painettuina luetteloina lainattavissa kunkin näyttelyhuoneen telineessä. Esittelyhuoneet ovat aika pieniä, joten kokonaisuudet on helposti hallittavissa. Jos väsähtää, välillä voi käydä vaikka alakerrassa kahvilla ja jatkaa sitten. 

Hollantilainen tulppaanimaljakko, 1600-luvun loppu

Yllätyin, kuinka hienoja esineitä oli ihan joka salissa. Kansallismuseolla on myös erittäin hyvät kotisivut, joihin kannattaa tutustua mielellään jo ennen museoon lähtemistä. Siellä voi esimerkiksi kartoittaa, mikä itseä kiinnostaa ja siten suunnata museossa suoraan niihin kohteisiin. 

Porvoon maapäiville 1809 tuotu keisarien valtaistuin

Tuntuipa virkistävältä ravistella omia pölyttyneitä muistoja Kansallismuseosta. Vaikka museot nimensä mukaisesti kokoavat mennyttä aikaa ja tuovat historiaa nähtäväksemme, ne elävät ja muuttuvat tänä päivänä siinä, kuin mikä muu kiinnostava asia keskuudessamme.

Matkalla museosta bussille, katse kiinnittyi museon kupeessa oleviin kesäkukka-asetelmiin. Totesin, että julkiselle paikalle sijoitettavissa istutuksissa on huomioitava monen monta seikkaa. Istutusten on kestettävä kaikenlaisia säätiloja, usein niiden tulee olla näyttäviä joka puolelta katsottaessa ja mitä ilmeisimmin näyttävyyttä täytyy riittää alkukesästä loppusyksyyn saakka. 

Eniten tykkäsin tästä tummalehtisestä daaliasta, joka on myös aika matala. Tällaisen kun löytäisi ensi kesäksi omaankin pihaan. Pitäneet ryhtyä ajoissa metsästämään.

Toinen matkan varrelle osunut pieni, mutta näyttävä istutus on aivan remontissa olevan eduskuntatalon kupeessa. Noita riippajalavia olen ihaillut yleensä bussin tai auton ikkunasta, mutta kerrankin oli tilaisuus katsella niitä vähän lähempää. 

Tämä sinikukkainen pikkupuu jäi mietityttämään. Tunnistaako joku sen?  Korkeutta sillä on ehkä 80 cm. Niitä oli istutusalueella kaksi.

Hämähäkkikukat sopivat hyvin isolehtisten kannojen seuraan

Vettä satoi ja tuuli repi sateenvarjoa, joten jatkoin reippaasti matkaani linja-autoasemalle ja kotibussille. Sadepäivän kulttuuriannos oli kauhottu ja mieli hyvä.